Englantilaisesta ironiasta

Ihminen on taho joka muuten kuin naturalistien mielestä pyrkii vastaamaan kulttuurinsa vaatimuksiin. Esimerkiksi englantilaisten itseironisuuteen liitetty kommentti ”No sex please, we’re British” liittyy viktoriaaniseen seksuaalimoraaliin ja kulttuurin hengitysvoiman kannalta olennaisen labourilaisten kansankerrosten joskus Englannissa tuettuun lisääntymisestä pidättymiseen.

                      Englantilainen ironia aiheutuu heidän ilmituomastaan tarpeesta vastata kulttuurinsa heille asettamiin vaatimuksiin elämässä. (Minä tiedän: Hölmöilin jonkin aikaa foreigner-haukkujen korvastariiputtamisen, karmeiden mauttomien eväs-läskisämpylöiden, pedofiilisten vaihtotukihenkilöiden ja karsserin kohdistinaiheena Keski-Englannissa tarkoitetun vaihto-oppilasvuoteni alussa syksyllä 2005.)

Hyväntahtoista pilaa tehdään kunnioitettua symbolirekisteriä kohden ja joissain maissa ja piireissä oudoksuttu ja vihattu keltainen lehdistö tuottaa ”kohunsa” ironisen asenteen ruokkijaksi. Päivittäin liituraidassa Westminsteriin kulkeva kansanedustaja tai ministeri on ottanut vapaata kulttuuristaan silloin kun hänet löydetään sukkanauhoissa, omenasuisena, rasvattuna, kiedottuna ja kahlehdittuna sänkyynsä tai toilettiin. Keltainen lehdistö ei tue monien olettamalla tavalla labourilaisuuden leviämistä englantilaisiin. Se tukee yleisen liberaalisen asenteen olemassaoloa johon ironian olemassaolo liittyy.

                      Liberalismin omaksuneet mutta ne jotka eivät todella hengitä siitä voivat usein sanoa harrastavansa ironiaa tai sarkasmia koska kokevat sen yhteisöllisesti muodikkaaksi tai jopa ovat jonkin muista erottuvan neuroimpulssin kautta päässeet osallisiksi näiden ilmaisutapojen hauskuudesta. Todellinen ironia ja etenkin itseironia syntyy kuitenkin vain silloin kun ihminen pyrkii suoraan ilmaisuun, mutta ilmaisun rakenteen ja havaintokykynsä muodon vuoksi päätyy tahtomattaan ironiseen ilmaisuun. Ironiaa voi syntyä tilanteissa joissa on tarve olla kohtelias (ei neutraali) mutta tilanteen jaettavuuden vuoksi pyrkimys esimerkiksi ”kohteliaisuuteen” aiheuttaa koetun epäsuhdan pyrkimysten välillä.

                      Ironia ja sarkasmi eroavat toisistaan siten että sarkastinen huomio käy tilanteeseen osallistuvaan osapuoleen ja on tarkoitettu siihen, ironia liittää osana olon mahdollisuuden huomioituun osallistumisen toteutumaan. Ironia on erehtymisen mahdollisuuden huomioimista ja siten humaania. Sen vuoksi amerikkalainen aivan kuin mikä tahansa muu osin lapsen tasolla elävä taho ei voi sitä ymmärtää. Sarkasmi, koska se subjektiin käyvässä luonnossaan on helpommin havaittavaa on tulkittavissa usein ns. ”vittuiluksi” minkä vuoksi sen intentionaalisena sallittava käyttöala on ironiaa kapeampi. Päämäärättömän ja epärakentavan edellä mainitun ”vittuilun” muodikkaana kokevat ihmiset ovat nykyään usein sarkasmin kannattajia.