Laulu Kustaa III:n ajalle
Tietäähän sen, että sellainen monarkki on suurin, joka suurinta suosiota saa, ja korkein hyve saa korkeimman vallan.
-Kellgren
Monarkki! mahtavassa avaruudessa, siellä kuolemattomassa loistossa
Sinä nautit taivaallista lainaa kuninkaallisista hyveistä
En kai loukkaa sinua laulullani? En siis parjaa sinun seppelettäsi
muiston kukalla, joka on saatu menneiltä maineen kentiltä
Ei! Olen ruotsalainen ja runoilija: itseluottavaisesti voin tulla sinua päin
turvallisin tuntein ylennysuhriksi maun temppeliin
vain:
Aiheesta tulee sinun kansasi hyvyydellä kuunnella minua:
Minä en tuota sitä tuomiota - minä laulan sinun ajallesi
Kaarle kaatui. - verenpunaisella näyttämöllä vuorten keskellä
upposi aurinko.
Kuten mitä Svean ylpeys oli, ja mikä maailman ihmetyksen herätti
Kuten, uutena tai ei seisoi korkealla pohjoisen navan ympärillä
Ja hänen säihkyävän loistonsa hän ympäri maata kiristi
Hän kaatui - ja oli yö. Loistavassa liekissään.
Ja kammottavat pohjoisen taivasvalot, molemmat tuskallisia kohtaloissaan
Pimeydessä sieltä loisti, rannasta rantaan
Valaistuneet näyttämökuvat varkaudesta ja tarpeesta
Voimattomuuden taistelusta, jatkuvat häpeän seurana
Muutti muotoaan rauhaksi, jonka vuosisatojen perimä tuhlasi
Niin paljon pois maasta, kotimaan kamaraa repimässä
Ja kaatuneiden tovereiden suku karkotettuna isiensä joukosta
Siitä tuli sinun onnettomuutesi yläraja, oi Wasan kotitalo
Ei mistään muusta kuin uudesta hullutuksesta, sinä törmäsit tapaamiseen
Sinun omasta epäharmoniastasi tuplaantuu sinun värkkisi
Myrkytti rauhasi ja repi kohtusi
Tällä porukalla ei ole muuta arvoa, kuin olla ruotsalainen ja vapaa
Mies myi ulkomaisesta kullasta itsensä ja valtion koristeet
Mies ei toimi maansa edestä vaan puolueensa edestä
Ja suurin mies oli se, joka kaatoi koivut alas
Kadonnut oli se kansa, joka yhtenäisenä itsessään
Pelokkaasti katselivat muiden kruunujen haltijat
Jotka ravisuttivat perustuksiaan röyhkeällä sodalla
Ja antoivat kuninkailleen alistettuja kansoja
Kadonnut oli se voima, joka lähestyi ennen arvostettuja ajatuksia
Ja juhlitulla maalla, sankareiden hautojen välissä
Missä Pohjolan herrat olivat, se vaatii sitä heiltä
Ruma ja pahoinpidelty uusiksi orjiksi tulleiden suku
Minä haluan antaa vereni, onnen hetkellä
Ja sokraattisella ironialla tulen minä valitsemaan kuoleman
Koriste, joka on luotu on samassa linjassa kohtalon kanssa
EI kuitenkaan! Se ei ymmärrä: kuin tumma pilvi se seisoo
Kuitenkin päämäärätietoisena, kuten miten taulun hinta nousee
Ja kun kaikki hänen omansa romahti ja sai täyttymyksensä
Maailmankuvan korkea suunnitelma, jonka voi paljastaa ajattelijan silmille
Sinä tulit - ja päivä tuli. Purppuraan kiedottuna nousi hän ylös
Nautinnon heraldista tarjousta ympäri Ruotsin rajoja kantaa
Ja Wasan vanha valtaistuin, puhtaan loistelias huippu
Seisoi vakaasti majesteetin ja kunnian armeliaassa loistossa
Sinun ylösnoususi, ympärillä sinua kuninkaallinen mahti
Kunniotettu yrityksessään rauhoittaa ja siunata johtajia
Ja kansan kiitollisuus, sinä valvojien ympäröimä
Puolustuksen lujin, jaloin koristeissaan
Samalla uskollisella kuten myös voimakkaalla kädellä hän vei torniinsa
Itsenäisen toiminnan pahan uhalla valitsit
Voitit kansan sydämet - sinun omasi sanoi kuitenkin
että sinun pitää hallita heitä rajattomalla vallalla
Tämän jalon mahdin takia puolueet ovat kadonneet
Ja tämä kohonnut rintakehä, joka seisoo kuin pohjoinen vastaan etelää
Sinä vedät heitä puoleesi; vaikka samoin myös muita
Ja maailma näki isän joskus kunnioittavan veljeään
Yhtenäisen suvun johtaja, Sinä onnelliseksi tullut
Rauhallisuuden vaatimuksesta sinun kruunuasi palvotaan
Sinä toimit arvokkaasti kuin monarkki, sinua rakastetaan kuin ystävää
Ihminen kuunteli sydämen ääntä, kunhan se vain oli hän itse jota kuunteli
Kaikki olettavat nyt järjestelmällisempää asioiden rakennetta
Ja yhtenäisyys kaikessa antoi voimaa päätökselle
Suvaitsemattomuus sortui, ylitti sinun katseesi
Ja fanatismin onnesta tuli voimattomuutta, tai se murrettiin
Kaunis todellisuus astui lähelle valoisaa isänmaata
Todellisuuden päivänä ympäri sinun polkuasi piti levittää
Rehellisyys, sokeus, aina vaaka kädessään
Sisariensa saattamana, ja otti toisen puolen
Niiden välistä menit, onnellisuus askeleissasi
Kansasi palvomana, ja oikeudella jakaa oikeutta
Toiveen auttamana, anna meille ihmisyyden haavan vuoksi
Nähdä omilla silmillä, tehdä omilla käsillä
Ja ajatuksen jalo mahti, rikkoutuneiden ketjujen pakottaminen
Elämään ja liikkeeseen, sinusta kuukauden lepotilaan
Otti pöllön siivet, madon edelliseltä kerralta
Ja astui avaruuteen, tuottaa vain hämärtyvää hiekkaa
Muiden maiden maku ja heidän nähty loistonsa
Joka asettaa taitavan miehen huonon viereen
Ja meidän paljaat vuoremme Seinen rantojen leveydessä
Kansa, jonka uskotaan tulleen tuomituksi barbariaan ja yöhön
Sinun taideteoksistasi vaikuttaen kehuvan
Sergelin ateljeessa uskotaan Phidiaksen seisseen
Ja Mälarn ei halua vaihtaa kuvaansa Tiberiin
Runoilija laulusta, niin keveästä kuin yökukkujan äänestä
Demostheneen äänestä nerouden korkeassa temppelissä
Sai luotua täydellisyyden leiman
Niin koristit kiireesi uutuudella ja kauneudella
Ja yllätit heidät loisteliaalla neroudellasi
Sinä olit viisain niistä jotka loivat lakeja
Rakastamisen arvoisin eroosion kokeneiden killassa
Sinä levitit, hovin sisällä, sait itsellesi seuraa
Kaikki, mikä kuten, valoisana ja kauniina, tekee ihmisyydelle koristeita
Mahtavin lahjoissaan, tärkein sukkeluudessaan
Puhtain kielessä, vaatimattomin nautinnoissa
Itse annoit herätyksen tälle kauniille äänelle
Joka kasvoi piiristä piiriin, majojen naapurillisuuteen
Itse kannat arvollisuuksia, jotka persoonasi on kehittänyt
Ottaakseen tunteen yhteenliittymän, ja polvistuakseen sen eteen
EI loistoa ole vaan valtaistuimessasi, vaan kulta tekee sen
Joka ei ota huomioon puuseppää, vaan mustamielisenä maksaa
Ei! Maailma, ystävällinen kuitenkin, näki ystävyyttä linnassa
Näki onnen, pilailemassa, kuninkaan salien ulkopuolella
Tästä jalosta loistosta, pystyisin haavoittamaan enemmänkin
Onnellisen kansan yläpuolella, oliivien varjostamana
Jonka voima uudistuu, jonka haava ei enää vuoda
Jonka rauhallinen työteliäisyys oli annettu rauhan korkealle työlle
Nyt kasvattaja, nautit kuninkaallisesta asemastasi
Voisivatko ohdakekentät naamioitua uudeksi sadoksi
Ja Ruotsin työt, ylpeänä, Ruotsin porvareille nyökkää
Mitä toisten kansojen edellä, hänen arvonsa tuottaa
Metallin puhdas sävy, siellä ei ole varjoja
Annoit perusteellisen voiton sen työteliäisyydestä
Ja kauppaosasto levittyi yli tutkimattomien merten
Svean kölit lipuivat Inkojen rikkaille rannoille
Niin kutistui kulttuuririntama vaikka suurilla voitoilla
Tuomita ja jahdata hätää pois maastasi
Kaunis nousi ylös, uutuuden perusteellisella maaperällä
Ja hyve, rakastettuna, ymmärsi itse nauttia
Tämä näky ilahdutti silmiäni jotka olivat nautinnossa samana
Ja ei halunnut muuttaa katsettaan eräästä taulusta
Kuitenkin etualalla, Monarkki! Se haavoittaa sinua
Kansasi jumaloimana, valmistelet heille onnea
Mutta ei! - kuinka säälittävää elossa pysymisen lottoamista!
Asioiden muuttelu on se laki, joka pysyy maailman takia
Avaruus, aikana antaa kansalaisille nautinnon osa-alueita
Jokunen tusina on tullut rajoitetusti aidatuksi
Sodan tuoksinassa näen sinut ja Svean
Se ei kerro runoilijalle, että hänen pitäisi seurata kohtaloaan
Säikäytettynä vaakunan rikkomisesta , hänen ainoat kyyneleensä menevät
Laeille ja haavoille, jota sinä ja hän nostavat esiin
Se kerta kun hän tuli syylliseksi, oi kuningas! sinun mieltäsi päin
saakoon piirikuvittaja maksaa hänelle pian
Lyyra ei soita lauluja sodasta ja politiikasta
Hän oli täydellisen hiljaa - historia saakoon puhua puolestaan
Mutta kuitenkin, silmät painettuina muiden päiden alapuolelle
Pölyisessä maailmassa, missä tuntien määrä arvoaan laskee
JA kun se tuotti vieläkin rohkealle sydämellesi iloa
Siinä valtion puolikaarimaisessa tilassa, jonka Ruotsin hyvinvointi tuottaa
Nyt, katso lähemmäs tyytyväisenä tähän isänmaahan
Kuten sinä maan päällä lähenet rakkauttasi omin käsin
Ulkona sen suojatun osaston, jonka aiemmin laitoit torniisi
Kuin Svean ylpeä ja uskollinen vaakuna, kruunuistaan koristeltuna
Seisoi leijonaprinssi muut vierellään
Katso Kaarle, ylhäällä valtaistuimellasi, yhdestä rakkaudesta voimistuneena
Oikealla, loistoisa voitto, vasemmalla, toivon pisarat
Näen pohjolan kaksi kansaa, samassa puolustuslinjassa
Suuntautuneena yhteen, kilpaileva hyveissään
Käsivarsiensa voimalla, kiellekkeiden kivikoissa
Arvostetun isän maa, puristen isän omia mantuja
Ja tämän kansan ympärillä, ajankulun tuska
Selkeä nero järjessä ja maku joka loukkaa
Jos hän nousee ylös ajatuksien kentiltä ja runoilijuudesta
Vuosisataiset voitot valuvat barbariaan
Me menemme, kohti tätä tietä, testaamaan voimakkuutamme
Kyllä! tästä syntiaallokosta maailma peittyy
Sopii toki teidän terveytenne tietää sinusta, Monarkki!
Kasvaa uusiksi, kuten se suku, joka oli Nooan arkissa
Ja löydät, nimeesi liitettävän, kuolemattomuuden Pohjolassa
sunnuntai 22. marraskuuta 2015
von Becker-suvun suomenkielistymisestä
Suomalaisten sukujen, kuten säätyläissukujen suomenkielistyminen alkoi 1800-luvun lopussa ja sitä jatkui 1930-luvulle asti. Kirjailija Johannes Linnankoski perusti vuonna 1906 Suomalaisuuden liiton, jonka tehtävänä oli suomenkielisen sivistyneistön luominen ja yliopiston täydellinen suomenkielistäminen. Ruotsinkieliset ja muulla tavoin vieraskieliset sukunimet joko suoraan käännettiin jos niillä oli vastinetta ja jotkut ottivat käyttöönsä jotenkin itseensä, asuinalueeseensa tai mielikuvitukseensa liittyvän nimen. Myös von Becker-suku suomenkielistyi vuonna 1935 Suomalaisuuden liiton kampanjassa, ja nimeksi otettiin Reinhold Octaviuksesta asti suvun kotipaikkana toimineen maatilan nimi - Virrantalo. Väestön suomenkielistyminen alkoi monella tavalla pääasemassa olleen JV Snellmannin kautta. Snellmanin mukaan kansallishenki voi syttyä ihmisten keskuuteen vain yksikielisyyden ja yksikielisen sivistyksen kautta. Snellmannin aloittama toiminta aloitti etenkin kaupunkilaisväestön keskuudessa järjestymisen fennomaaneihin ja svekomaaneihin - suomenkielisiin ja ruotsinkielisiin. Nimenmuutoksella katsottiin että jo mahdollisesti aikaisemmin tapahtunut äidinkielen muuttuminen suomeksi voitiin sinetöidä lopullisesti. Suomalaisen kansallishengen mukanaan tuoma innostus sai suomalaisen kansakunnan omaksumaan kansan oman ensimmäisen kielen ja siirtämään sitä lapsilleen.
Von Becker-suvun Luhangan haaran jäsenet omaksuivat suomenkielen 1900-luvun alussa. Isoisäni isoisä Reinhold Octavius von Becker oli vielä voimakkaasti kaksikielinen, mutta jo hänen poikansa Frans Edvard oli pääosalta suomenkielinen. Frans Edvardin lapset olivat jo totaalisen yksikielisiä, suomenkielisiä. Samalla kun suku on suomenkielistynyt, on sen sosioekonominen, henkinen ja asemallinen valta vähentynyt, ja suku on tietyllä tavalla "vajonnut rahvaaseen" (Genealogi Axel Bergholmin käyttämä ilmaus). Kun ei voitu enää erottua joukosta kielen kautta, tuli eteen muut asiat joiden avulla taustaa oltaisiin voitu korostaa. Koska suku on ollut pitkän aikaa varsin köyhää ei se ole enää pystynyt erottumaan toisista ihmisistä rahankaan takia, ja koska suurin osa suvusta on suomenkielisiä Virrantaloja, ei sukua erota toisista keskiluokan edustajista enää mitenkään. Suvun kolmestakymmenestäkolmesta jäsenestä on tällä hetkellä akateemisesti koulutettuja vain kaksi, mikä olisi tänä päivänä vähän muidenkin sukujen saati sitten vanhan aatelisen suvun sisällä.
Suomenkielistymisellä on lähestytty kansaa, ja nyt kun suvun jäsenet ovat pääosin kotoisin Itä-Suomesta, ei tuollaisen unionin Ruotsin kanssa tulisi enää olevan kovinkaan merkityksellinen. Suvun jäsenet ovat mukailleet suomenkielistymisessään muuta kansaa asuinalueellaan. Minä en henkilökohtaisesti näe enää mitään merkitystä sillä, että joskus on haluttu olla niin suomenmielisiä, että lähes ainoa merkki suvun jalosta taustasta korvataan muulla suomenkielisellä nimellä. Kuitenkin, koska on selvää, että Virrantalot ovat käyttäneet nimeään syntymästään asti, jos ei huomioida isoisääni ja hänen veljeään, on heillä tietty syvempi liite siihen ja sen takia kukaan Virrantalo ei vielä ole kahta serkkuani lukuunottamatta kääntänyt nimeään takaisin von Beckeriksi.
Mitä suvun suomenkielistyminen siis merkitsi? Se merkitsi etenkin sitä, että liitteet entiseen ruotsinkieliseen menneisyyteen pyrittiin hautaamaan. Siinä haluttiin tehdä ero nykyiseen ja menneeseen. Kai suvun liite uuteen syrjäiseen paikkakuntaan ja toisten ruotsinkielisten sukuhaarojen sammuminen antoi Frans Edvardille pontta lähteä viemään nimen vaihtoaan toteen. Sittemmin kaksi isoisäni sisarta ottivat täysikäiseksi tultuaan takaisin suvun alkuperäisen nimen. Jotkut rasistiset rotuteoreetikot katsoivat suomalaisten innon suomentaa nimensä liittyvän haluun luovuttaa entinen teutoninen ja germaaninen perintö pois ja liittyä alempiarvoisen itäbalttilaisen rodun joukkoon. Totuus on kuitenkin niin, että sivistyneistöstä ja aatelisista erottuva tavallisen rahvaan jäsen oli useimmiten ottanut tai hänen esivanhempansa olivat ottaneet käyttöönsä ruotsinkielisen nimen silloin kun se takasi suosiota. Päinvastaisiakin esimerkkejä on olemassa, esimerkiksi Henrik Tikkanen, jonka isoisän isä oli vielä täysin suomenkielisestä taustasta tullut tieteilijä Paavo Tikkanen, jonka väitöskirja lukeutuu tuona aikana harvinaiseen ryhmään suomenkielisyytensä takia, oli täysin ruotsinkielinen.
Suvun suomenkielistyminen sinetöi suvun vajoamisen tavalliseen keskiluokkaan. Vaikka haluttaisiinkin säilyttää selkeä suhde suomen kieleen, tulisi esimerkiksi lapset kasvattaa kaksi- tai jopa kolmekielisiksi. On totta, että kielitaidon laajuus antaa lapsille mahdollisuuden avartaa maailmankuvaansa ja pärjätä erinäisissä tilanteissa. Myös on niin, että jos haluaa saada käsityksen tämän suvun taustasta, on osattava ruotsinkieltä, koska lähes kaikki suvun jäsenten kirjoittama materiaali ja korrespondenssi on ruotsin kielellä. Jotta tietäisimme yhteyden suvun alkuperään on ruotsia osattava ja jos se jostain tuntuu vaikealta, niin on sanottava, että yhdenkin uuden kielen opettelu luo mahdollisuuksia toisten kielten opiskelulle. Varmaan on sanottava, että Reinhold Octaviuksen avio täysin suomenkielisen paikallisen naisen kanssa oli omiaan edistämään ja vauhdittamaan suvun suomenkielistymistä. Kaavilla oli vaikeaa ylläpitää vanhaa ruotsinkielistä säätyläiskulttuuria ja näin ollen suomenkielistyminen ja suvun nimen muuttaminen oli ainoa vaihtoehto. Nyt kuitenkin koska suuri osa suvun jäsenistä ei enää asu Kaavilla, voi mondeenimman nimen omaaminen tuoda suurempia mahdollisuuksia Euroopan maissa. Vaikka joku voisi sanoa, että nykyisessä Savossa olisi vaikeaa ylläpitää ruotsinkielistä säätyläiskulttuuria, niin on sanottava, että esimerkiksi Juvan ja Joroisten Grotenfeltit ovat ylläpitäneet Savossa ruotsinkielisyyttä jo yli kolmensadan vuoden ajan. Toki on sanottava, ettei suvun kaavilaistunut haara ylläpitänyt edes sata vuotta sitten sellaista omaisuutta, että heitä olisi voinut kutsua rikkaiksi tai suurmaanomistajiksi. On sanottava myös se, että koska Reinhold Octavius kävi suomenkielisen Hämeenlinnan lyseon, on hänen kaksikielisyytensä todennäköisesti syntynyt jo varhaisella iällä. Mielestäni kaikkien von Becker-nimisten tulisi pystyä hallitsemaan ainakin kolme kieltä mahdollisimman varhaisesta iästä alkaen. On kuitenkin sanottava, että suvun suomenkielistyminen tapahtui aikana, jolloin puolisot jo tulivat talollisluokasta, joten suvun jäsenet eivät enää täysin olleet minkäänlaisia germaaneita, joiden olisi tullut tyytyä toisten ihmisten tarpeiden takia alempiarvoiseen finnougriseen kieleen, joka olisi tarkoittanut tahtomuksellista alastuloa sääty-yhteiskunnan pyramidissa. Isoisäni isä Frans Edvard von Becker, joka otti myöhemmin nimekseen tilansa nimen Virrantalo, istui varttuneemmalla iällään Kaavin kunnanvaltuustossa, jonne hän pääsi lopullisesti vasta nimenmuutoksen jälkeen. Vaikka voidaankin arvioida, että hänen isäänsä, entistä nimismies von Beckeriä kunnioitettiin pitäjässä vielä 30-luvulla, niin voidaan myös ajatella, että maalaisväestö on ollut taipuvaisempi äänestämään häntä Virrantalona kuin vieraskielisenä von Beckerinä. Näin ollen suku on sosiaalistunut merkittävämmällä tavalla ympäröivään väestöön suomenkielisenä sukuna. Muutos on ollut demokraattinen siinä mielessä, että suku on suomentanut nimensä aikana, jolloin nimenmuutos kosketti myös keskiluokkaan ja alempaan keskiluokkaan kuuluneita ihmisiä. Ja on sekin sanottava, että myös nimi Virrantalo on suojattu, ja keillään muilla kuin jotenkin sukuun liittyvillä ihmisillä ei ole ollut eikä tule olemaan mahdollisuutta ottaa tätä nimeä käyttöönsä.
Von Becker-suvun Luhangan haaran jäsenet omaksuivat suomenkielen 1900-luvun alussa. Isoisäni isoisä Reinhold Octavius von Becker oli vielä voimakkaasti kaksikielinen, mutta jo hänen poikansa Frans Edvard oli pääosalta suomenkielinen. Frans Edvardin lapset olivat jo totaalisen yksikielisiä, suomenkielisiä. Samalla kun suku on suomenkielistynyt, on sen sosioekonominen, henkinen ja asemallinen valta vähentynyt, ja suku on tietyllä tavalla "vajonnut rahvaaseen" (Genealogi Axel Bergholmin käyttämä ilmaus). Kun ei voitu enää erottua joukosta kielen kautta, tuli eteen muut asiat joiden avulla taustaa oltaisiin voitu korostaa. Koska suku on ollut pitkän aikaa varsin köyhää ei se ole enää pystynyt erottumaan toisista ihmisistä rahankaan takia, ja koska suurin osa suvusta on suomenkielisiä Virrantaloja, ei sukua erota toisista keskiluokan edustajista enää mitenkään. Suvun kolmestakymmenestäkolmesta jäsenestä on tällä hetkellä akateemisesti koulutettuja vain kaksi, mikä olisi tänä päivänä vähän muidenkin sukujen saati sitten vanhan aatelisen suvun sisällä.
Suomenkielistymisellä on lähestytty kansaa, ja nyt kun suvun jäsenet ovat pääosin kotoisin Itä-Suomesta, ei tuollaisen unionin Ruotsin kanssa tulisi enää olevan kovinkaan merkityksellinen. Suvun jäsenet ovat mukailleet suomenkielistymisessään muuta kansaa asuinalueellaan. Minä en henkilökohtaisesti näe enää mitään merkitystä sillä, että joskus on haluttu olla niin suomenmielisiä, että lähes ainoa merkki suvun jalosta taustasta korvataan muulla suomenkielisellä nimellä. Kuitenkin, koska on selvää, että Virrantalot ovat käyttäneet nimeään syntymästään asti, jos ei huomioida isoisääni ja hänen veljeään, on heillä tietty syvempi liite siihen ja sen takia kukaan Virrantalo ei vielä ole kahta serkkuani lukuunottamatta kääntänyt nimeään takaisin von Beckeriksi.
Mitä suvun suomenkielistyminen siis merkitsi? Se merkitsi etenkin sitä, että liitteet entiseen ruotsinkieliseen menneisyyteen pyrittiin hautaamaan. Siinä haluttiin tehdä ero nykyiseen ja menneeseen. Kai suvun liite uuteen syrjäiseen paikkakuntaan ja toisten ruotsinkielisten sukuhaarojen sammuminen antoi Frans Edvardille pontta lähteä viemään nimen vaihtoaan toteen. Sittemmin kaksi isoisäni sisarta ottivat täysikäiseksi tultuaan takaisin suvun alkuperäisen nimen. Jotkut rasistiset rotuteoreetikot katsoivat suomalaisten innon suomentaa nimensä liittyvän haluun luovuttaa entinen teutoninen ja germaaninen perintö pois ja liittyä alempiarvoisen itäbalttilaisen rodun joukkoon. Totuus on kuitenkin niin, että sivistyneistöstä ja aatelisista erottuva tavallisen rahvaan jäsen oli useimmiten ottanut tai hänen esivanhempansa olivat ottaneet käyttöönsä ruotsinkielisen nimen silloin kun se takasi suosiota. Päinvastaisiakin esimerkkejä on olemassa, esimerkiksi Henrik Tikkanen, jonka isoisän isä oli vielä täysin suomenkielisestä taustasta tullut tieteilijä Paavo Tikkanen, jonka väitöskirja lukeutuu tuona aikana harvinaiseen ryhmään suomenkielisyytensä takia, oli täysin ruotsinkielinen.
Suvun suomenkielistyminen sinetöi suvun vajoamisen tavalliseen keskiluokkaan. Vaikka haluttaisiinkin säilyttää selkeä suhde suomen kieleen, tulisi esimerkiksi lapset kasvattaa kaksi- tai jopa kolmekielisiksi. On totta, että kielitaidon laajuus antaa lapsille mahdollisuuden avartaa maailmankuvaansa ja pärjätä erinäisissä tilanteissa. Myös on niin, että jos haluaa saada käsityksen tämän suvun taustasta, on osattava ruotsinkieltä, koska lähes kaikki suvun jäsenten kirjoittama materiaali ja korrespondenssi on ruotsin kielellä. Jotta tietäisimme yhteyden suvun alkuperään on ruotsia osattava ja jos se jostain tuntuu vaikealta, niin on sanottava, että yhdenkin uuden kielen opettelu luo mahdollisuuksia toisten kielten opiskelulle. Varmaan on sanottava, että Reinhold Octaviuksen avio täysin suomenkielisen paikallisen naisen kanssa oli omiaan edistämään ja vauhdittamaan suvun suomenkielistymistä. Kaavilla oli vaikeaa ylläpitää vanhaa ruotsinkielistä säätyläiskulttuuria ja näin ollen suomenkielistyminen ja suvun nimen muuttaminen oli ainoa vaihtoehto. Nyt kuitenkin koska suuri osa suvun jäsenistä ei enää asu Kaavilla, voi mondeenimman nimen omaaminen tuoda suurempia mahdollisuuksia Euroopan maissa. Vaikka joku voisi sanoa, että nykyisessä Savossa olisi vaikeaa ylläpitää ruotsinkielistä säätyläiskulttuuria, niin on sanottava, että esimerkiksi Juvan ja Joroisten Grotenfeltit ovat ylläpitäneet Savossa ruotsinkielisyyttä jo yli kolmensadan vuoden ajan. Toki on sanottava, ettei suvun kaavilaistunut haara ylläpitänyt edes sata vuotta sitten sellaista omaisuutta, että heitä olisi voinut kutsua rikkaiksi tai suurmaanomistajiksi. On sanottava myös se, että koska Reinhold Octavius kävi suomenkielisen Hämeenlinnan lyseon, on hänen kaksikielisyytensä todennäköisesti syntynyt jo varhaisella iällä. Mielestäni kaikkien von Becker-nimisten tulisi pystyä hallitsemaan ainakin kolme kieltä mahdollisimman varhaisesta iästä alkaen. On kuitenkin sanottava, että suvun suomenkielistyminen tapahtui aikana, jolloin puolisot jo tulivat talollisluokasta, joten suvun jäsenet eivät enää täysin olleet minkäänlaisia germaaneita, joiden olisi tullut tyytyä toisten ihmisten tarpeiden takia alempiarvoiseen finnougriseen kieleen, joka olisi tarkoittanut tahtomuksellista alastuloa sääty-yhteiskunnan pyramidissa. Isoisäni isä Frans Edvard von Becker, joka otti myöhemmin nimekseen tilansa nimen Virrantalo, istui varttuneemmalla iällään Kaavin kunnanvaltuustossa, jonne hän pääsi lopullisesti vasta nimenmuutoksen jälkeen. Vaikka voidaankin arvioida, että hänen isäänsä, entistä nimismies von Beckeriä kunnioitettiin pitäjässä vielä 30-luvulla, niin voidaan myös ajatella, että maalaisväestö on ollut taipuvaisempi äänestämään häntä Virrantalona kuin vieraskielisenä von Beckerinä. Näin ollen suku on sosiaalistunut merkittävämmällä tavalla ympäröivään väestöön suomenkielisenä sukuna. Muutos on ollut demokraattinen siinä mielessä, että suku on suomentanut nimensä aikana, jolloin nimenmuutos kosketti myös keskiluokkaan ja alempaan keskiluokkaan kuuluneita ihmisiä. Ja on sekin sanottava, että myös nimi Virrantalo on suojattu, ja keillään muilla kuin jotenkin sukuun liittyvillä ihmisillä ei ole ollut eikä tule olemaan mahdollisuutta ottaa tätä nimeä käyttöönsä.
Kirjoitus Uutis-Jousessa (marraskuu 2015)
Miksi elämme länsimaisessa yhteiskunnassa?
Pariisin terrori-iskut järkyttivät maailmaa viime viikolla. Isikseen yhteydessä olevat tai heihin sympatiaa kokevat terroristit olivat iskun taustalla. Ihmiset ovat suhtautuneet tekojen alkusyihin ambivalentilla tavalla. Toiset ovat korostaneet isiksen murskaamista lähi-idässä ja toiset sanoneet, ettei esimerkiksi Ranskan olisi tullut puuttua Isiksen toimiin sen alkusijoilla.
Terrorismi perustuu ajatukseen, jonka mukaan rauhallisten ihmisten arkeen ja normaaliin instituutioiden toimeen suunnatuilla iskuilla ja ihmisten murhaamisella saadaan aiheutettua epäsopua ja tuskaa ihmisten keskuuteen. Koska terrorismi on kovin uhkarohkea tapa taistella, sopii se ihmisille, joilla ei ole valtaa yhteiskunnan sisällä. Sen takia voidaan sanoa, että ristiriitaiset tavoitteet ovat tällaisten tapahtumien taustalla.
Esimerkiksi Britanniassa passipoliisit, joita ihmiset näkevät kaduilla, eivät kanna asetta, joka perustuu siihen, että poliisi-instituutiolla on tavallisten ihmisten keskuudessa niin suuri kunnioitukseen perustuva asema, ettei ihmisiä tarvitse erotella toisistaan raa'an näkyvän voiman avulla. Mielestäni tuo asia tarkoittaa sitä, että brittiläinen yhteiskunta on sisäisesti eheämpi kuin monet muut. Poliisia kunnioitetaan riippumatta siitä onko heillä aseita vai ei. Monet Britannian kulttuuria arvostavat pitävät aseettomia passipoliiseita merkittävänä kulttuurin korkeutta osoittavana esimerkkinä. Terroristien kanssa tappeleminen uhkaa muuttaa yhteiskunnat sotakentiksi, jotka tirsuvat aseita, pakottamista ja ihmisten perusoikeuksien viemistä.
Mielestäni länsimainen yhteiskunta perustuu siihen, että sen instituutiot ovat itseisarvoisia, jonka perusta on kunnioituksessa mitä koetaan instituutioita kohtaan. Koska korkeimmat instituutiot ovat henkisesti vapaimpia, tulisi niitä myös voida kyseenalaistaa, kritisoida ja ironisoida. Terrorismi on tapa taistella instituutioita vastaan sen takia, että niiden selkä taittuisi, mutta rauhanomaisessa kritiikissä tulisi instituutioita voida uudistaa kriittisellä asennoitumisella. Tämä on tapa länsimaisessa yhteiskunnassa, joka erottaa sen terroristien taustasta. Samalla kun on tärkeää taistella terrorismia vastaan, tulisi länsimaisia instituutioita voida uudistaa ironialla ja kritiikillä.
Kysymys homojen oikeuksista valtionkirkon sisällä on yksi merkittävä kritiikin aihe, johon kirkon tulisi suhtautua tulevaisuuteensa kuuluvana uudistusaskeleena. Instituutioiden toimintaan liittyy se, että niiden tulisi voida olla itseisarvoisia mikrokosmoksia, jolloin ihmisten halu työskennellä ja samalla olla osa kokonaisesta instituutioiden kokoelmasta voisi vahvistua. Valtionkirkkoa instituutiona tulisi kunnioittaa, mutta samalla siinä tulisi voida harrastaa kritiikkiä, joka tukee sitä, kun instituutiot muuttuvat ihmisten kaltaiseksi. Samalla kun jotkut uskonnot eivät ole elämää myötäileviä ja inhimillisiä varsinaisessa mielessä, tulisi meidän länsimaisen kristinuskomme olla esimerkkinä näyttämässä, että me emme tuomitse ihmisiä heidän kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisen tai uskonnon kautta.
Pariisin terrori-iskut järkyttivät maailmaa viime viikolla. Isikseen yhteydessä olevat tai heihin sympatiaa kokevat terroristit olivat iskun taustalla. Ihmiset ovat suhtautuneet tekojen alkusyihin ambivalentilla tavalla. Toiset ovat korostaneet isiksen murskaamista lähi-idässä ja toiset sanoneet, ettei esimerkiksi Ranskan olisi tullut puuttua Isiksen toimiin sen alkusijoilla.
Terrorismi perustuu ajatukseen, jonka mukaan rauhallisten ihmisten arkeen ja normaaliin instituutioiden toimeen suunnatuilla iskuilla ja ihmisten murhaamisella saadaan aiheutettua epäsopua ja tuskaa ihmisten keskuuteen. Koska terrorismi on kovin uhkarohkea tapa taistella, sopii se ihmisille, joilla ei ole valtaa yhteiskunnan sisällä. Sen takia voidaan sanoa, että ristiriitaiset tavoitteet ovat tällaisten tapahtumien taustalla.
Esimerkiksi Britanniassa passipoliisit, joita ihmiset näkevät kaduilla, eivät kanna asetta, joka perustuu siihen, että poliisi-instituutiolla on tavallisten ihmisten keskuudessa niin suuri kunnioitukseen perustuva asema, ettei ihmisiä tarvitse erotella toisistaan raa'an näkyvän voiman avulla. Mielestäni tuo asia tarkoittaa sitä, että brittiläinen yhteiskunta on sisäisesti eheämpi kuin monet muut. Poliisia kunnioitetaan riippumatta siitä onko heillä aseita vai ei. Monet Britannian kulttuuria arvostavat pitävät aseettomia passipoliiseita merkittävänä kulttuurin korkeutta osoittavana esimerkkinä. Terroristien kanssa tappeleminen uhkaa muuttaa yhteiskunnat sotakentiksi, jotka tirsuvat aseita, pakottamista ja ihmisten perusoikeuksien viemistä.
Mielestäni länsimainen yhteiskunta perustuu siihen, että sen instituutiot ovat itseisarvoisia, jonka perusta on kunnioituksessa mitä koetaan instituutioita kohtaan. Koska korkeimmat instituutiot ovat henkisesti vapaimpia, tulisi niitä myös voida kyseenalaistaa, kritisoida ja ironisoida. Terrorismi on tapa taistella instituutioita vastaan sen takia, että niiden selkä taittuisi, mutta rauhanomaisessa kritiikissä tulisi instituutioita voida uudistaa kriittisellä asennoitumisella. Tämä on tapa länsimaisessa yhteiskunnassa, joka erottaa sen terroristien taustasta. Samalla kun on tärkeää taistella terrorismia vastaan, tulisi länsimaisia instituutioita voida uudistaa ironialla ja kritiikillä.
Kysymys homojen oikeuksista valtionkirkon sisällä on yksi merkittävä kritiikin aihe, johon kirkon tulisi suhtautua tulevaisuuteensa kuuluvana uudistusaskeleena. Instituutioiden toimintaan liittyy se, että niiden tulisi voida olla itseisarvoisia mikrokosmoksia, jolloin ihmisten halu työskennellä ja samalla olla osa kokonaisesta instituutioiden kokoelmasta voisi vahvistua. Valtionkirkkoa instituutiona tulisi kunnioittaa, mutta samalla siinä tulisi voida harrastaa kritiikkiä, joka tukee sitä, kun instituutiot muuttuvat ihmisten kaltaiseksi. Samalla kun jotkut uskonnot eivät ole elämää myötäileviä ja inhimillisiä varsinaisessa mielessä, tulisi meidän länsimaisen kristinuskomme olla esimerkkinä näyttämässä, että me emme tuomitse ihmisiä heidän kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisen tai uskonnon kautta.
Edith Södergranin runojen suomennoksia (kääntänyt Olli von Becker)
Vanha talo
Kuinka uudet silmät näkevät menneisiin aikoihin
kuin muukalainen jolla ei ole sydäntä
Kaipaan pois vanhoihin hautoihini
surullinen suuruuteni vuotaa katkeria kyyneleitä
joita ei näe
elän paikoillani vanhojen aikojen ihanuudessa
muukalaisten keskellä jotka rakentavat uusia kaupunkeja
sinisten huippujen yllä taivaan rantaan asti
puhun kaivaten vangittujen puiden kanssa
ja halaan niitä kuitenkin
Kuinka hitaasti aika ohjaa asioiden suuntaa
ja äänettömästi polkee kohtalon kovaa kantapäätä
minun täytyy odottaa vaivattomaa kuolemaa
joka tuo vapauden minun sielulleni
Toivomus
Kokonaisessa aurinkoisessa maailmassamme
toivon vain puutarhatuolia
jolla kissa ottaa aurinkoa
siellä voisin istua
kirja sylissäni
vain yksittäinen pieni kirja
siltä uneni näyttää
Vaivaavat unet
Kaukana onnesta makaan saarella meren keskellä ja nukun
sumu puhkeaa ja leijuu ja tuulet vaihtuvat
uneksin vaivaavia unia sodasta ja suurista pidoista
ja rakkaani seisoo laivalla ja katsoo
kuinka kyyhkyset lentävät ja eivät tunne kaipuuta
hänen sisällään ei ole mitään huonoa
joka ei pystyisi muuttamaan itseään.
hän näkee kuinka alus lipuu kohti halutonta tulevaisuutta
terävä köli kaivertaa vastaanhangoittelevaan kohtaloon
siivet kantavat hänet maahan, jossa
kaikki mitä hän tekee annetaan anteeksi
merkityksettömien ja ylpeiden päivien
maa kaukana poissa kohtalosta
Onnen kissa
Minulla on onnen kissa sylissä
se pyörittää onnen lankaa
onnen kissa, onnen kissa
tuo minulle kolme asiaa
tuo minulle kultainen sormus
joka sanoo minun olevan onnekas
tuo minulle peili
joka sanoo minun olevan kaunis
tuo minulle auringon sulka
joka pidättelee minun hulluja ajatuksiani
onnen kissa, onnen kissa
kiedo minua vielä vähäsen tulevaisuuteeni
Pohjolan kevät
Kaikki minun pilvilinnani ovat kadonneet kuin lumi
kaikki minun unelmani ovat vesittyneet kuin sade
kaikesta mitä olen rakastanut on jäljellä
sininen taivas ja muutamia mitättömiä tähtiä
tuuli kiertää kaivaten puiden keskellä
tyhjyys lepää. Vesi on tasaisesti hiljaa
vanha kuusi seisoo herätettynä ja ajattelee
valkoisen kuun valossa jota hän unessaan suuteli
Kuinka uudet silmät näkevät menneisiin aikoihin
kuin muukalainen jolla ei ole sydäntä
Kaipaan pois vanhoihin hautoihini
surullinen suuruuteni vuotaa katkeria kyyneleitä
joita ei näe
elän paikoillani vanhojen aikojen ihanuudessa
muukalaisten keskellä jotka rakentavat uusia kaupunkeja
sinisten huippujen yllä taivaan rantaan asti
puhun kaivaten vangittujen puiden kanssa
ja halaan niitä kuitenkin
Kuinka hitaasti aika ohjaa asioiden suuntaa
ja äänettömästi polkee kohtalon kovaa kantapäätä
minun täytyy odottaa vaivattomaa kuolemaa
joka tuo vapauden minun sielulleni
Toivomus
Kokonaisessa aurinkoisessa maailmassamme
toivon vain puutarhatuolia
jolla kissa ottaa aurinkoa
siellä voisin istua
kirja sylissäni
vain yksittäinen pieni kirja
siltä uneni näyttää
Vaivaavat unet
Kaukana onnesta makaan saarella meren keskellä ja nukun
sumu puhkeaa ja leijuu ja tuulet vaihtuvat
uneksin vaivaavia unia sodasta ja suurista pidoista
ja rakkaani seisoo laivalla ja katsoo
kuinka kyyhkyset lentävät ja eivät tunne kaipuuta
hänen sisällään ei ole mitään huonoa
joka ei pystyisi muuttamaan itseään.
hän näkee kuinka alus lipuu kohti halutonta tulevaisuutta
terävä köli kaivertaa vastaanhangoittelevaan kohtaloon
siivet kantavat hänet maahan, jossa
kaikki mitä hän tekee annetaan anteeksi
merkityksettömien ja ylpeiden päivien
maa kaukana poissa kohtalosta
Onnen kissa
Minulla on onnen kissa sylissä
se pyörittää onnen lankaa
onnen kissa, onnen kissa
tuo minulle kolme asiaa
tuo minulle kultainen sormus
joka sanoo minun olevan onnekas
tuo minulle peili
joka sanoo minun olevan kaunis
tuo minulle auringon sulka
joka pidättelee minun hulluja ajatuksiani
onnen kissa, onnen kissa
kiedo minua vielä vähäsen tulevaisuuteeni
Pohjolan kevät
Kaikki minun pilvilinnani ovat kadonneet kuin lumi
kaikki minun unelmani ovat vesittyneet kuin sade
kaikesta mitä olen rakastanut on jäljellä
sininen taivas ja muutamia mitättömiä tähtiä
tuuli kiertää kaivaten puiden keskellä
tyhjyys lepää. Vesi on tasaisesti hiljaa
vanha kuusi seisoo herätettynä ja ajattelee
valkoisen kuun valossa jota hän unessaan suuteli
lauantai 14. marraskuuta 2015
Viktor Rydbergin runon käännös (kääntänyt Olli von Becker)
Roskaa
Elämän aamu-unista
hän rakensi viiritetyn sluupin
purjehtimaan hopeisissa puroissa
Hän leveän syvyyden yläpuolella
hän rakensi innokkaalla mielellä
aaltojen hyrinälle rannalla
sille puhui monesta muistosta
kaukaisesta ihmemaasta
ja joskus paistaen vasemmalta
ja vaaniva satujen saari
ja sointi, kuin hengen juhlista
tonni mustelmoituvan veden päällä
niin hän oli valmis heilumaan
rytmisten aaltojen tiellä
silloin hän näki salamien pauhaavan
maan ja meren päällä
näki pilviä etelässä ja idässä
ja kuuli kaukaa sieltä
nousevan äänien myrskyn
ja ratisevan asevarikon
näki tummat divisioonien tiet
tiensä tuhkien jakautuminen
loukkuunnuttaa kauniin lipun
polkee jalkoihinsa aatelisen asian
Hän antoi, kun tunnit pyysivät sitä
jos niin, surullisen muiston kanssa
hänen keveä aluksensa kohti kohtaloa
ollessaan tuuliajolla
Ja meni taisteluun, kuin maanjäristys
tulessa koko päivän lävitse
ja kuin voittoon holvattu
ja jopa tuhoon asti
Mutta nyt, kun aurinko on pelastettu
meren rannalla hän taas seisoo
hänen rantansa vetää myrskyä itseensä
hänen sielussaan on verinen haava
Taivaanranta kimaltaa
ja tummuvat laineet menevät
ja jättävät hiekan päälle
roskaa sieltä ja täältä
elämän aamu-unista
särkyneestä pienestä sluupista
joka voi hopeisella kimalluksella
ajaa meidät ulos sinisestä syvyydestä
Elämän aamu-unista
hän rakensi viiritetyn sluupin
purjehtimaan hopeisissa puroissa
Hän leveän syvyyden yläpuolella
hän rakensi innokkaalla mielellä
aaltojen hyrinälle rannalla
sille puhui monesta muistosta
kaukaisesta ihmemaasta
ja joskus paistaen vasemmalta
ja vaaniva satujen saari
ja sointi, kuin hengen juhlista
tonni mustelmoituvan veden päällä
niin hän oli valmis heilumaan
rytmisten aaltojen tiellä
silloin hän näki salamien pauhaavan
maan ja meren päällä
näki pilviä etelässä ja idässä
ja kuuli kaukaa sieltä
nousevan äänien myrskyn
ja ratisevan asevarikon
näki tummat divisioonien tiet
tiensä tuhkien jakautuminen
loukkuunnuttaa kauniin lipun
polkee jalkoihinsa aatelisen asian
Hän antoi, kun tunnit pyysivät sitä
jos niin, surullisen muiston kanssa
hänen keveä aluksensa kohti kohtaloa
ollessaan tuuliajolla
Ja meni taisteluun, kuin maanjäristys
tulessa koko päivän lävitse
ja kuin voittoon holvattu
ja jopa tuhoon asti
Mutta nyt, kun aurinko on pelastettu
meren rannalla hän taas seisoo
hänen rantansa vetää myrskyä itseensä
hänen sielussaan on verinen haava
Taivaanranta kimaltaa
ja tummuvat laineet menevät
ja jättävät hiekan päälle
roskaa sieltä ja täältä
elämän aamu-unista
särkyneestä pienestä sluupista
joka voi hopeisella kimalluksella
ajaa meidät ulos sinisestä syvyydestä
Kolme Stefan Georgen runojen suomennosta (kääntänyt Olli von Becker)
Vajoaminen
Harmaat kirjat heiluttavat käsiä
Pitkin rantaa - nuollen lävistettyä aaltoa
Keltainen rikas maa, pehmeissä vihreissä niityissään
Maatila puutarhan alla katsoo alaspäin
Nuori kärsijä ennen tuulen airaa
Raidalliset armahtavat ja keveät säteet kädellä
Uusi laulu vielä kaiutti häneen uskon
Hänen katseensa lakaisi kohti sinistä rajatonta
Missä laivat liukuivat kohotetuilla kilvillään
Missä muut nukkuvat tiedottomina - onnellisina lahdessa
Ja kaukana siitä missä pilvet puhdistavat vuoria
Hän etsii toivomaansa ihmemaata
Rakastavat silmät katsoivat tiukasti vesittyneisiin silmiin
Valmiina hän otti näkymiä taivaallisesta lahjasta
Hiljaisesta eroamismelankoliasta kostunut
Palkinto toiminnasta - tietoinen maineesta
Ranta
Oi me käännymme pois aallonrannasta
Se, milloin villi haluamisessa, pyörii villisti
Sietää vain vaatimattomien lokkien siiveniskuja
Jatkuvan ovelasti siveys taivaan värejä näyttää
Me teeskentelemme olevamme paljon ennen päivää
Altaille vihreässä nummessaan ja kukka-asetelmissaan
Missä ruoho ja lehdet ja lonkerot pumppuavat taiteltuina ja korotettuina
Ja ikuisesti ilta alttarin pyhittää
Joutsenet näyttelevät marginaalista merkittyinä
Salainen valtakunta, on meidän hääparimme
Onni vie meidät vajonneesta pohjoisesta
Missä sinun huulesi loistavat kukkaan puhjenneen ehtoollismaljan vierellä
Ja sinun vartalosi virtaa pois kuin kukat lumessa
Sitten vauhdittaen jatkuvuuksia nuoteissa
Ja tehden laakeriteetä ja aaloeta
Keskustelu
Iloni ei koskaan ole riippunut kylmästä kunniasta
Kun unohdat vartalosi kuninkaallisesti
Alemmat piiat joita hän vie rohkeasti kävelylle
Ja sinä saavutat heidän ainoan huokauksensa
Tuskassa joudut heidän käsiään vasten taistelemaan
Jälkeen virkistävän juoman korkeammalta taholta
Oi, se tuottaa itsensä kumoon
Että äiti josta olen syntynyt
Herrallisesti tai anoen voi minut kutsua
Sen ei pitäisi minulta kaksinkertaisesti punaisena karata
Voisin pestä sinut silkkisissä aalloissa
Raskaassa purppurassa iloisesti sinua haluta
Mutta voin lohduttaa sinua vain varjosuudelmalla
Minä, keveän pilven lapsi ja helpompi suunnitelma
Kaaoksessa kysyvät, juhlivat armahdetut
Ja kärsivät, kuten minä sinun kärsivän luulen
Harmaat kirjat heiluttavat käsiä
Pitkin rantaa - nuollen lävistettyä aaltoa
Keltainen rikas maa, pehmeissä vihreissä niityissään
Maatila puutarhan alla katsoo alaspäin
Nuori kärsijä ennen tuulen airaa
Raidalliset armahtavat ja keveät säteet kädellä
Uusi laulu vielä kaiutti häneen uskon
Hänen katseensa lakaisi kohti sinistä rajatonta
Missä laivat liukuivat kohotetuilla kilvillään
Missä muut nukkuvat tiedottomina - onnellisina lahdessa
Ja kaukana siitä missä pilvet puhdistavat vuoria
Hän etsii toivomaansa ihmemaata
Rakastavat silmät katsoivat tiukasti vesittyneisiin silmiin
Valmiina hän otti näkymiä taivaallisesta lahjasta
Hiljaisesta eroamismelankoliasta kostunut
Palkinto toiminnasta - tietoinen maineesta
Ranta
Oi me käännymme pois aallonrannasta
Se, milloin villi haluamisessa, pyörii villisti
Sietää vain vaatimattomien lokkien siiveniskuja
Jatkuvan ovelasti siveys taivaan värejä näyttää
Me teeskentelemme olevamme paljon ennen päivää
Altaille vihreässä nummessaan ja kukka-asetelmissaan
Missä ruoho ja lehdet ja lonkerot pumppuavat taiteltuina ja korotettuina
Ja ikuisesti ilta alttarin pyhittää
Joutsenet näyttelevät marginaalista merkittyinä
Salainen valtakunta, on meidän hääparimme
Onni vie meidät vajonneesta pohjoisesta
Missä sinun huulesi loistavat kukkaan puhjenneen ehtoollismaljan vierellä
Ja sinun vartalosi virtaa pois kuin kukat lumessa
Sitten vauhdittaen jatkuvuuksia nuoteissa
Ja tehden laakeriteetä ja aaloeta
Keskustelu
Iloni ei koskaan ole riippunut kylmästä kunniasta
Kun unohdat vartalosi kuninkaallisesti
Alemmat piiat joita hän vie rohkeasti kävelylle
Ja sinä saavutat heidän ainoan huokauksensa
Tuskassa joudut heidän käsiään vasten taistelemaan
Jälkeen virkistävän juoman korkeammalta taholta
Oi, se tuottaa itsensä kumoon
Että äiti josta olen syntynyt
Herrallisesti tai anoen voi minut kutsua
Sen ei pitäisi minulta kaksinkertaisesti punaisena karata
Voisin pestä sinut silkkisissä aalloissa
Raskaassa purppurassa iloisesti sinua haluta
Mutta voin lohduttaa sinua vain varjosuudelmalla
Minä, keveän pilven lapsi ja helpompi suunnitelma
Kaaoksessa kysyvät, juhlivat armahdetut
Ja kärsivät, kuten minä sinun kärsivän luulen
perjantai 13. marraskuuta 2015
Edith Södergranin runojen suomennoksia (kääntänyt Olli von Becker)
Kaksi luojatarta
Kun näit onnen kasvot, tulit pettyneeksi
Tämä nukkujatar leväperäisessä toimessaan
hän oli tunnetuin ja useimmin mainittu
vähiten tiedetty kaikista jumalattarista
hän joka huolehtii tuuleltaan tasaisesta merestä
Kukkaan puhkeavat puutarhat, hengettömät auringon paisteen täyteiset päivät
ja sinä päätit ettet koskaan palvelisi häntä
Lähempänä astut taas tuskaan syvyys silmissäsi
johon kukaan ei koskaan vetoa
kaikkein tunnetuin ja vähiten ymmärretty kaikista jumalattarista
hän joka huolehtii myrskyisestä merestä ja uppoavasta aluksesta
vangituista elämän hyväksi
ja yli raskaan tuomitsemisen joka lepää lapsissa äitiensä vatsoissa
Heijastava lähde
Kohtalo sanoi, valkoisena tulet elämään tai punaisena kuolet!
Mutta sydämeni päätti: punaisena tulet elämään
Nyt elän maassa jossa kaikki on sinun
kuolema ei hallitse koskaan tässä valtakunnassa
Koko päivän istun käsivarret leväten lähteen marmorireunoilla
kun ihmiset kysyvät minulta, onko onni täällä
heilutan päätäni ja hymyilen
onni on kaukana poissa, siellä istuu nuori nainen ja neuloo lapsentakkia
onni on kaukana poissa, siellä menee mies metsään ja rakentaa itselleen mökin
Täällä kasvavat punaiset ruusut ympärillä pohjattomien lähteiden
täällä peilaavat kauniit päivät omia hymyileviä piirteitään
ja suuret kukat menettävät kauneimmat lehtensä...
Kauneus
Mitä on kauneus? Vastaavat kaikki sielut -
kauneutta on jokainen tulvinta, jokainen liekki, jokainen ylituleminen ja jokainen suuri köyhyys
Kauneutta on olla kesään uskollinen ja alaston syksyyn
Kauneutta on papukaijan höyhenpeite tai auringonlasku joka julistaa myrskyä
Kauneutta on terävä mieli ja oma ääni: se olen minä
Kauneutta on suuri menetys ja hiljainen hautajaiskulkue
Kauneutta on aurinkolampun kevyt hurina joka herättää kohtalon hyrinän
Kauneutta on olla iloinen kuin ruusu tai unohtaa kaikki auringon paisteen takia
Kauneutta on risti, jonka munkit valitsivat tai helminauha, jonka daami saa rakastajaltaan
Kauneutta ei ole se ohut soosi, jossa runoilija tarjoaa oman itsensä
Kauneutta on johtaa sotaa ja etsiä onnea
Kauneutta on palvella korkeampaa voimaa
Elämän sisar
Elämä muistuttaa eniten kuolemaa, siskoaan
Kuolema ei ole ihmeellistä
Voit hyväillä häntä, pitää hänen kättään ja sivellä hänen hiuksiaan
hän antaa sinulle kukan ja hymyilee
Voit painaa kasvosi hänen rinnoilleen
ja kuulla hänen sanovan: on aika mennä
Hän ei tule sanomaan sinulle, että hän olisi erilainen
Kuolema ei makaa vihertävänvalkoisena kasvot painettuina maahan
tai selkä painettuna valkoisille paareille
kuolema menee ympäri lapset pois leikattuina ja puhuu kaikille
Kuolemalla on heikot ominaisuudet ja pyhitetyt lapset
sinun sydämellesi laskee hän pehmeän kätensä
Se joka tunsi pehmeän käden sydämellään
häntä ei auringonpaiste lämmitä
hän on kylmä kuin jää ja ei rakasta ketään
Elämä
Minä oma vankini, sanon näin
elämä ei ole kevät, verhottuna vaaleanvihreään samettiin
tai hyväily, jonka saa harvoin
elämä ei ole päätös lähteä
tai kaksi valkoista kättä jotka pidättävät
Elämä on tiukka kehä, joka pitää meidät vankeina
se pyhitetty ympyrä, jota emme koskaan ylitä
elämä on läheltä kulkev a onni, joka menee ohitsemme
ja ne tuhannet askeleet, joita emme ota
Elämä on pettää itsensä
ja maata liikkumatta lähteen pohjalla
ja tietää että aurinko paistaa ylhäällä
ja kultaiset linnut lentävät ilman poikki
ja nuolennopeat päivät menevät ohitse
Elämä on sanoa lyhyet hyvästit ja mennä kotiin ja nukkua
Elämä on olla muukalainen itselleen
ja uusi naamio kaikille jotka tulevat
Elämä on suhtautua arvoa antamattomasti omaan onneensa
ja sysätä sivuun ainoa silmänräpäisy
elämä on uskoa olevansa heikko ja ei vaivautua.
Odottava sielu
Olen yksin puiden keskellä lähellä vettä
elän ystävyyssuhteessa rannan vanhojen kuusien kanssa
ja kotoisessa yhteisymmärryksessä kaikkien nuorten vaahterain kanssa
Yksin lepään minä ja odotan,
en ole nähnyt yhtään ihmistä menevän ohi
Suuret kukinnot katsovat alaspäin minuun korkeilta varsiltaan
katkerat ryömiväiset ryömivät syliini
minulla on yksi nimi kaikelle ja se on rakkaus
Kipu
Onnella ei ole lauluja, ei ajatuksia, onnella ei ole mitään
Iske onnesi säpäleiksi koska onni on paha
Onni tulee hitaasti aamun viheltäessä nukkuvan korinassa
onni liukuu helppojen kuun kuvien alta tummansinisen tummuuden päällä
Onni on kenttä, joka nukkuu keskipäivän loisteessa
ja meren hengetön leveys alla vertikaalisten säihkeiden kylvyssä
onni on vallaton, hän nukkuu ja hengittää ja ei tiedä mistään mitään
Tunnetko kivun? Hän on toivottomasti hymyilevä kosteissa silmissään
Kipu antaa meille kaiken mitä tarvitsemme
hän antaa meille avaimet kuoleman valtakuntaan
Hän laukaisee meidät sisään läpi porttien kun me vielä epäröimme
Kipu kastaa lapset ja herää äitien kanssa
ja valaa kaikki kultaiset hääsormukset
Kipu huolehtii kaikesta, hän silittää ajattelijan otsaa
hän kiristää narun uskottoman naisen kaulaan
hän seisoo ovella kun mies tulee rakastettunsa luota
Mitä lopulta on se, mitä kipu antaa rakastajilleen?
En tiedä enää
Hän antaa helmiä ja kukkasia, hän antaa lauluja ja unia
hän antaa meille tuhat suudelmaa, kun emme odota sitä
hän antaa sen ainoan suudelman joka on todellinen
Hän antaa meille oudot sielumme ja oudot kiinnostuksen kohteemme
hän antaa meille kaikki elämän suurimmat voitot
rakkauden, yksinäisyyden ja kuoleman kasvot
Prinsessa
Kaikkina iltoina antoi prinsessa hyväillä itseään
Mutta ne jotka hyväilivät peittivät vain omaa nälkäänsä
ja hänen kaipuunsa oli vaatimaton mimoosa, suurisilmäinen tarina todellisuuden edellä
Uudet hyväilyt täyttivät hänen sydämensä katkeralla hunajalla
ja hänen vartalonsa jäällä, mutta hänen sydämensä halusi yhä lisää
Prinsessa tunsi vartalon, mutta hän etsi sydäntä
hän ei ollut koskaan nähnyt toisen ihmisen sydäntä
Prinsessa oli köyhin kaikista koko valtakunnassa
hän oli elänyt jo pitkään illuusioistaan
Hän tiesi että hänen sydämensä tulisi kuolla, ja murtua täysin, koska todellisuus kuluttaa
Prinsessa ei pitänyt punaisista suista, ne olivat hänelle vieraita
prinsessa ei tuntenut humalaisia silmiä, joissa oli jäätä pohjalla
He olivat kaikki talvilapsia, mutta prinsessa oli etäisimmästä etelästä ja ilman mielihaluja
ilman kovuutta, ilman esirippuja ja ilman oveluutta
Ei mitään
Olkaa rauhassa, lapseni, ei ole mitään
ja kaikki on niin kuin näet, metsä, savu ja muuttuvat näköalat
Joku seisoo kaukana kaukaisessa maassa
löytyy sinertävämpi taivas ja ruusujen peittämä muuri
tai palmu ja keveämpi taivas
ja se on kaikki
Ei ole olemassa enää muuta kuin lunta kuusen oksilla
Ei ole mitään siinä kun suudellaan lämpimillä huulilla
Ja kaikki huulet kylmenevät ajan kuluessa
Mutta te sanotte, minun lapseni, että teidän sydämenne on suuri
ja että elää unohdettuna on pienempi paha kuin kuolema
Mitä haluat kuolema? Tunnetko kuvotusta hänen levinneistä vaatteistaan
ja mikään ei ole kuvottavampaa kuin kuolema oman käden toimesta
Meidän pitäisi rakastaa elämän pitkiä tunteja sairauden alla
ja ahdistavaa odotuksen vuotta
kuten pieni hetki jolloin autiomaa kukkii.
Tuoksuvat hyasintit
Minua ei saa uskomaan ärsyttäviin ilman eläviin
- kosto ja pieni sitoutuminen
Minä uskon tuoksuviin hyasintteihin jotka pudottavat alkuaikojen mehua
Liljat ovat rauhoittavia ja puhtaita kuin minun terävyyteni
Minua ei saa uskomaan ärsyttäviin ilman eläviin
jotka etsivät tuoksua ja infektiota
Minä uskon että suuret tähdet asettavat tien minun tarpeilleni
joku seisoo auringon ja etelän välillä, pohjoisen ja yön välillä
Grimace d'artiste
Minulla ei ole muuta kuin kätevä manttelini
minun punainen uhmaavuuteni
Minun punainen uhmaavuuteni menee retkelle
ikävään maahan.
Minulla ei ole muuta kuin lyyra käsivarteni alla
minun kova jouseni
minun kova lyyrani soi kansalle ja laumalle
avoimella tiellä
Minulla ei ole muuta kuin ylpeä kruununi
minun nouseva ylpeyteni
Minun nouseva ylpeyteni ottaa lyyran käsivarren alle
ja kumartaa hyvästit
Kun näit onnen kasvot, tulit pettyneeksi
Tämä nukkujatar leväperäisessä toimessaan
hän oli tunnetuin ja useimmin mainittu
vähiten tiedetty kaikista jumalattarista
hän joka huolehtii tuuleltaan tasaisesta merestä
Kukkaan puhkeavat puutarhat, hengettömät auringon paisteen täyteiset päivät
ja sinä päätit ettet koskaan palvelisi häntä
Lähempänä astut taas tuskaan syvyys silmissäsi
johon kukaan ei koskaan vetoa
kaikkein tunnetuin ja vähiten ymmärretty kaikista jumalattarista
hän joka huolehtii myrskyisestä merestä ja uppoavasta aluksesta
vangituista elämän hyväksi
ja yli raskaan tuomitsemisen joka lepää lapsissa äitiensä vatsoissa
Heijastava lähde
Kohtalo sanoi, valkoisena tulet elämään tai punaisena kuolet!
Mutta sydämeni päätti: punaisena tulet elämään
Nyt elän maassa jossa kaikki on sinun
kuolema ei hallitse koskaan tässä valtakunnassa
Koko päivän istun käsivarret leväten lähteen marmorireunoilla
kun ihmiset kysyvät minulta, onko onni täällä
heilutan päätäni ja hymyilen
onni on kaukana poissa, siellä istuu nuori nainen ja neuloo lapsentakkia
onni on kaukana poissa, siellä menee mies metsään ja rakentaa itselleen mökin
Täällä kasvavat punaiset ruusut ympärillä pohjattomien lähteiden
täällä peilaavat kauniit päivät omia hymyileviä piirteitään
ja suuret kukat menettävät kauneimmat lehtensä...
Kauneus
Mitä on kauneus? Vastaavat kaikki sielut -
kauneutta on jokainen tulvinta, jokainen liekki, jokainen ylituleminen ja jokainen suuri köyhyys
Kauneutta on olla kesään uskollinen ja alaston syksyyn
Kauneutta on papukaijan höyhenpeite tai auringonlasku joka julistaa myrskyä
Kauneutta on terävä mieli ja oma ääni: se olen minä
Kauneutta on suuri menetys ja hiljainen hautajaiskulkue
Kauneutta on aurinkolampun kevyt hurina joka herättää kohtalon hyrinän
Kauneutta on olla iloinen kuin ruusu tai unohtaa kaikki auringon paisteen takia
Kauneutta on risti, jonka munkit valitsivat tai helminauha, jonka daami saa rakastajaltaan
Kauneutta ei ole se ohut soosi, jossa runoilija tarjoaa oman itsensä
Kauneutta on johtaa sotaa ja etsiä onnea
Kauneutta on palvella korkeampaa voimaa
Elämän sisar
Elämä muistuttaa eniten kuolemaa, siskoaan
Kuolema ei ole ihmeellistä
Voit hyväillä häntä, pitää hänen kättään ja sivellä hänen hiuksiaan
hän antaa sinulle kukan ja hymyilee
Voit painaa kasvosi hänen rinnoilleen
ja kuulla hänen sanovan: on aika mennä
Hän ei tule sanomaan sinulle, että hän olisi erilainen
Kuolema ei makaa vihertävänvalkoisena kasvot painettuina maahan
tai selkä painettuna valkoisille paareille
kuolema menee ympäri lapset pois leikattuina ja puhuu kaikille
Kuolemalla on heikot ominaisuudet ja pyhitetyt lapset
sinun sydämellesi laskee hän pehmeän kätensä
Se joka tunsi pehmeän käden sydämellään
häntä ei auringonpaiste lämmitä
hän on kylmä kuin jää ja ei rakasta ketään
Elämä
Minä oma vankini, sanon näin
elämä ei ole kevät, verhottuna vaaleanvihreään samettiin
tai hyväily, jonka saa harvoin
elämä ei ole päätös lähteä
tai kaksi valkoista kättä jotka pidättävät
Elämä on tiukka kehä, joka pitää meidät vankeina
se pyhitetty ympyrä, jota emme koskaan ylitä
elämä on läheltä kulkev a onni, joka menee ohitsemme
ja ne tuhannet askeleet, joita emme ota
Elämä on pettää itsensä
ja maata liikkumatta lähteen pohjalla
ja tietää että aurinko paistaa ylhäällä
ja kultaiset linnut lentävät ilman poikki
ja nuolennopeat päivät menevät ohitse
Elämä on sanoa lyhyet hyvästit ja mennä kotiin ja nukkua
Elämä on olla muukalainen itselleen
ja uusi naamio kaikille jotka tulevat
Elämä on suhtautua arvoa antamattomasti omaan onneensa
ja sysätä sivuun ainoa silmänräpäisy
elämä on uskoa olevansa heikko ja ei vaivautua.
Odottava sielu
Olen yksin puiden keskellä lähellä vettä
elän ystävyyssuhteessa rannan vanhojen kuusien kanssa
ja kotoisessa yhteisymmärryksessä kaikkien nuorten vaahterain kanssa
Yksin lepään minä ja odotan,
en ole nähnyt yhtään ihmistä menevän ohi
Suuret kukinnot katsovat alaspäin minuun korkeilta varsiltaan
katkerat ryömiväiset ryömivät syliini
minulla on yksi nimi kaikelle ja se on rakkaus
Kipu
Onnella ei ole lauluja, ei ajatuksia, onnella ei ole mitään
Iske onnesi säpäleiksi koska onni on paha
Onni tulee hitaasti aamun viheltäessä nukkuvan korinassa
onni liukuu helppojen kuun kuvien alta tummansinisen tummuuden päällä
Onni on kenttä, joka nukkuu keskipäivän loisteessa
ja meren hengetön leveys alla vertikaalisten säihkeiden kylvyssä
onni on vallaton, hän nukkuu ja hengittää ja ei tiedä mistään mitään
Tunnetko kivun? Hän on toivottomasti hymyilevä kosteissa silmissään
Kipu antaa meille kaiken mitä tarvitsemme
hän antaa meille avaimet kuoleman valtakuntaan
Hän laukaisee meidät sisään läpi porttien kun me vielä epäröimme
Kipu kastaa lapset ja herää äitien kanssa
ja valaa kaikki kultaiset hääsormukset
Kipu huolehtii kaikesta, hän silittää ajattelijan otsaa
hän kiristää narun uskottoman naisen kaulaan
hän seisoo ovella kun mies tulee rakastettunsa luota
Mitä lopulta on se, mitä kipu antaa rakastajilleen?
En tiedä enää
Hän antaa helmiä ja kukkasia, hän antaa lauluja ja unia
hän antaa meille tuhat suudelmaa, kun emme odota sitä
hän antaa sen ainoan suudelman joka on todellinen
Hän antaa meille oudot sielumme ja oudot kiinnostuksen kohteemme
hän antaa meille kaikki elämän suurimmat voitot
rakkauden, yksinäisyyden ja kuoleman kasvot
Prinsessa
Kaikkina iltoina antoi prinsessa hyväillä itseään
Mutta ne jotka hyväilivät peittivät vain omaa nälkäänsä
ja hänen kaipuunsa oli vaatimaton mimoosa, suurisilmäinen tarina todellisuuden edellä
Uudet hyväilyt täyttivät hänen sydämensä katkeralla hunajalla
ja hänen vartalonsa jäällä, mutta hänen sydämensä halusi yhä lisää
Prinsessa tunsi vartalon, mutta hän etsi sydäntä
hän ei ollut koskaan nähnyt toisen ihmisen sydäntä
Prinsessa oli köyhin kaikista koko valtakunnassa
hän oli elänyt jo pitkään illuusioistaan
Hän tiesi että hänen sydämensä tulisi kuolla, ja murtua täysin, koska todellisuus kuluttaa
Prinsessa ei pitänyt punaisista suista, ne olivat hänelle vieraita
prinsessa ei tuntenut humalaisia silmiä, joissa oli jäätä pohjalla
He olivat kaikki talvilapsia, mutta prinsessa oli etäisimmästä etelästä ja ilman mielihaluja
ilman kovuutta, ilman esirippuja ja ilman oveluutta
Ei mitään
Olkaa rauhassa, lapseni, ei ole mitään
ja kaikki on niin kuin näet, metsä, savu ja muuttuvat näköalat
Joku seisoo kaukana kaukaisessa maassa
löytyy sinertävämpi taivas ja ruusujen peittämä muuri
tai palmu ja keveämpi taivas
ja se on kaikki
Ei ole olemassa enää muuta kuin lunta kuusen oksilla
Ei ole mitään siinä kun suudellaan lämpimillä huulilla
Ja kaikki huulet kylmenevät ajan kuluessa
Mutta te sanotte, minun lapseni, että teidän sydämenne on suuri
ja että elää unohdettuna on pienempi paha kuin kuolema
Mitä haluat kuolema? Tunnetko kuvotusta hänen levinneistä vaatteistaan
ja mikään ei ole kuvottavampaa kuin kuolema oman käden toimesta
Meidän pitäisi rakastaa elämän pitkiä tunteja sairauden alla
ja ahdistavaa odotuksen vuotta
kuten pieni hetki jolloin autiomaa kukkii.
Tuoksuvat hyasintit
Minua ei saa uskomaan ärsyttäviin ilman eläviin
- kosto ja pieni sitoutuminen
Minä uskon tuoksuviin hyasintteihin jotka pudottavat alkuaikojen mehua
Liljat ovat rauhoittavia ja puhtaita kuin minun terävyyteni
Minua ei saa uskomaan ärsyttäviin ilman eläviin
jotka etsivät tuoksua ja infektiota
Minä uskon että suuret tähdet asettavat tien minun tarpeilleni
joku seisoo auringon ja etelän välillä, pohjoisen ja yön välillä
Grimace d'artiste
Minulla ei ole muuta kuin kätevä manttelini
minun punainen uhmaavuuteni
Minun punainen uhmaavuuteni menee retkelle
ikävään maahan.
Minulla ei ole muuta kuin lyyra käsivarteni alla
minun kova jouseni
minun kova lyyrani soi kansalle ja laumalle
avoimella tiellä
Minulla ei ole muuta kuin ylpeä kruununi
minun nouseva ylpeyteni
Minun nouseva ylpeyteni ottaa lyyran käsivarren alle
ja kumartaa hyvästit
maanantai 2. marraskuuta 2015
Kirjoitus Siilinjärvi 90-vuotta-lehdessä
Toivalan auttamana maailmalle
Toivala on alkuperäinen kotipaikkani. Kävin kouluni ennen lukioon lähtöä Toivalassa. Vaikka Toivala on vielä muutamia vuosikymmeniä sitten ollut tavallista maaseutua, poikkeaa se tavallisista syrjäkylistä. Savon rata kulkee Toivalan lävitse, kuten ysitiekin, ja lisäksi paikkakunnalla on lentokenttä. Toivalasta pääsee siis pois helpommin kuin monilta muilta samankokoisilta paikkakunnilta.
Haaveilin kaukaisemmista suurista paikkakunnista jo ala-asteella. Liikenneyhteyksien sijaitseminen lähellä antoi toivoa siitä, ettei paikka pysty sitomaan ketään tahdottomasti itseensä.. Ensimmäinen poliittinen aktiivisuuteni on jäänyt mieleen ala-asteajoilta: silloin oli tulossa eduskuntavaalit ja koulun aidan vieressä oli vaalijulisteteline, joka oli kaatunut aidan yli koulun puolelle. Erään kaverini kanssa otimme banderollin ja kannoimme sitä puolueen nimeä huudellen pitkin pihaa, kunnes leikki loppui rehtorin kiukkuiseen väliintuloon: "Rehtorin huoneeseen, te kaks!"
Olen lähtenyt Toivalasta usein ja palannut usein takaisin. Lähteminen on aina ollut toiveikasta ja määrätietoista: paikkakunta on antanut selkeät ja tehokkaat avaimet muualla maailmassa toimimiseen, vaikka sanon edelleenkin, että kouluaikana opin eniten itsekseni lukemista kirjoista enkä varsinaisesta kouluopetuksesta ja sama tendenssi on jatkunut yliopistoaikana.
Pitkä historia alueella asumisesta on ohjaillut liikkeitäni Suomessa. Miksi siis pidän Toivalasta: kylä on monissa maisemissaan jonkin keskieurooppalaisen paikkakunnan näköinen (suosikkini on näkymä peltoiseen metsänreunaan kun ollaan risteyksessä, jossa edessä on Suininlahdentie ja oikealla alakoulu) , kaupungeissa piilevät ongelmat eivät vielä kouluaikoihini olleet esillä Toivalan ala- ja yläasteilla. Kiusausta kyllä esiintyi, mutta ainakin itseni kohdalla se oli lähinnä henkistä.
Huono piirre maaseutupaikkakunnissa on se, ettei tavallisesta poikkeavaa ihmistä arvosteta, vaan häntä lähinnä kiusataan. Maailma kuitenkin muuttuu ja kun pääsee tekemisiin samanhenkisten ihmisten kanssa (joita ei paljon kouluaikana luokalla ollut), muuttuu kotipaikkakuntaa koskeva arvostuskin. Paikkakunta näyttäytyy ehkä niin mustavalkoisesti nuorelle lapselle, mutta myöhemmin kuva tasoittuu, kun voi havaita, että kunnassa on muitakin samankaltaisilla arvostuksilla varustettuja ihmisiä. On ollut helppoa ajatella, että minä olen yksin lähtökohtieni kanssa, mutta sen jälkeen mieleen ovat tulleet muutkin ihmiset.
Sen myötä on syntynyt arvostus sitä kohtaan, että jokaisella ihmisellä on olemassa jokin paikkakunta, johon hän on merkittävimmällä tavalla leimautunut. Tuo paikka minulle on Toivalan kylä Siilinjärven kunnassa. Keskustaajamasta on sanottava se, että Kuopion keskusta on aína ollut minulle arvokkaampi kuin Siilinjärven keskusta. Mikä minua vaivasi kouluaikana Toivalassa oli se, että vastoin kuin suurten kaupunkien lukioissa, urheilua ja urheilijanuorukaisia arvostettiin opettajien ja muun lauman toimesta eniten.
Olen aina ollut urheilussa menestymättömien puolella, koska muistan sen, miten yläasteella urheilussa heikosti menestyneitä pilkattiin ja asetettiin hierarkiaan. Muistan saaneeni varhain alkaneesta filosofian lukemisesta alentuvia ja varoittavia kommentteja niin urheilijanuorukaisilta kuin myös opettajilta. Kun ryhmäkollektiivisuuden aika loppui, alkoi vapaaherran elämä, jossa tärkeintä oli uskollisuus itselle ja totuudelle.
Toivala on nähnyt historiansa aikana paljon, kuten Suomen sodan taisteluita ja luulinkin Tanhulan metsässä olevaa maanuomaa ensin tuonaikaiseksi juoksuhaudaksi. Historian opettaja oikaisi käsitystäni ja sanoi, että taisteluja ei oltu käyty tuolla paikalla. Luonnonilmiönä tuo uoma on kuitenkin mielenkiintoinen. Leikimme kavereitten kanssa sotaa metsässä ala-asteaikana.
Kun on miespuolinen ja suuntautunut kirjallisuuteen, filosofiaan ja taiteeseen, on ymmärrettävästi kohtalaisen vaikeaa löytää samanhenkistä seuraa pikkupaikkakunnalta. Kuitenkin poikkeuksia on. Olimme veljeni kanssa joskus hoidossa naapurin tädin luona, joka varoitti meitä aina meluamasta liikaa, koska tädin mies, entinen kansakoulun opettaja joka julkaisi eläkevuosinaan puolen kymmentä kirjaa, esseitä, runoja ja poliisiromaaneita, oli kirjoittamassa omassa työhuoneessaan.
Oma kutsumukseni kirjallisuuden harrastamiseen alkoi noin 15-16-vuotiaana. Minulla oli tapana Kuopiossa lukiossa ollessani vaellella kirjakauppoihin ja ostaa koulukirjoja parempaa lukemista. Kuitenkin skolastinen pakko-opetus alkoi jo aiemmin. Nautin ensimmäisistä kouluvuosistani Toivalassa suuresti, koska kyynisyys ei ollut vielä saanut aihetta kehittyä. Sittemmin tasapäistävä opetus ja opettajat jotka eivät osaa opettaa, ovat muuttaneet asenteitani kielteisempään suuntaan.
Toivala on aina ollut rauhallinen paikka asua, pienillä paikkakunnilla on omat etunsa: ihmiset ovat oikeistolaisempia ja kunnioittavat yhtenäistä eettistä koodia, jonka vuoksi "kerrostalokyttäystä" ei suuremmin ilmene. Toivalan merkitys kehitykselleni on ollut suuri ja nyt kymmenkunta interrailia tehneenä ei voi enää ajatella sitä, mikä ilmeni halussani päästä kylästä maailmalle. Vaikka olenkin sitä mieltä, ettei Siilinjärven kannata liittyä Kuopioon, edusti Puijon torni, joka näkyy Kehvon mäelle ja josta usein lenkilläni kuljen, minulle suurempaa maailmaa ja suurempia mahdollisuuksia elämässä.
Lähteminen Toivalasta on merkinnyt minulle aina sitä, että palaamisen kohdalla ei tarvitse miettiä sitä, sopiiko se Toivalaan, koska se on aina sopinut. Tuleminen on sen myötäisesti aina tuntunut siltä, että akkuja on varmasti voinut ladata ilman liiempiä epäilyksiä paikkakunnalle sopimattomuudesta. Koska pieni paikkakunta ei tarjoa suuremmin mahdollisuuksia filosofiaa pääaineenaan opiskelleelle henkilölle, on muualle lähteminen ja muualla oleminen luonnollisesti koko ajan esillä. Toivala ja SIilinjärvi kuitenkin edustavat minulle mukavia paikkoja, jonne palata silloin kun ei ole ulkomailla tai muualla Suomessa.
Toivala on alkuperäinen kotipaikkani. Kävin kouluni ennen lukioon lähtöä Toivalassa. Vaikka Toivala on vielä muutamia vuosikymmeniä sitten ollut tavallista maaseutua, poikkeaa se tavallisista syrjäkylistä. Savon rata kulkee Toivalan lävitse, kuten ysitiekin, ja lisäksi paikkakunnalla on lentokenttä. Toivalasta pääsee siis pois helpommin kuin monilta muilta samankokoisilta paikkakunnilta.
Haaveilin kaukaisemmista suurista paikkakunnista jo ala-asteella. Liikenneyhteyksien sijaitseminen lähellä antoi toivoa siitä, ettei paikka pysty sitomaan ketään tahdottomasti itseensä.. Ensimmäinen poliittinen aktiivisuuteni on jäänyt mieleen ala-asteajoilta: silloin oli tulossa eduskuntavaalit ja koulun aidan vieressä oli vaalijulisteteline, joka oli kaatunut aidan yli koulun puolelle. Erään kaverini kanssa otimme banderollin ja kannoimme sitä puolueen nimeä huudellen pitkin pihaa, kunnes leikki loppui rehtorin kiukkuiseen väliintuloon: "Rehtorin huoneeseen, te kaks!"
Olen lähtenyt Toivalasta usein ja palannut usein takaisin. Lähteminen on aina ollut toiveikasta ja määrätietoista: paikkakunta on antanut selkeät ja tehokkaat avaimet muualla maailmassa toimimiseen, vaikka sanon edelleenkin, että kouluaikana opin eniten itsekseni lukemista kirjoista enkä varsinaisesta kouluopetuksesta ja sama tendenssi on jatkunut yliopistoaikana.
Pitkä historia alueella asumisesta on ohjaillut liikkeitäni Suomessa. Miksi siis pidän Toivalasta: kylä on monissa maisemissaan jonkin keskieurooppalaisen paikkakunnan näköinen (suosikkini on näkymä peltoiseen metsänreunaan kun ollaan risteyksessä, jossa edessä on Suininlahdentie ja oikealla alakoulu) , kaupungeissa piilevät ongelmat eivät vielä kouluaikoihini olleet esillä Toivalan ala- ja yläasteilla. Kiusausta kyllä esiintyi, mutta ainakin itseni kohdalla se oli lähinnä henkistä.
Huono piirre maaseutupaikkakunnissa on se, ettei tavallisesta poikkeavaa ihmistä arvosteta, vaan häntä lähinnä kiusataan. Maailma kuitenkin muuttuu ja kun pääsee tekemisiin samanhenkisten ihmisten kanssa (joita ei paljon kouluaikana luokalla ollut), muuttuu kotipaikkakuntaa koskeva arvostuskin. Paikkakunta näyttäytyy ehkä niin mustavalkoisesti nuorelle lapselle, mutta myöhemmin kuva tasoittuu, kun voi havaita, että kunnassa on muitakin samankaltaisilla arvostuksilla varustettuja ihmisiä. On ollut helppoa ajatella, että minä olen yksin lähtökohtieni kanssa, mutta sen jälkeen mieleen ovat tulleet muutkin ihmiset.
Sen myötä on syntynyt arvostus sitä kohtaan, että jokaisella ihmisellä on olemassa jokin paikkakunta, johon hän on merkittävimmällä tavalla leimautunut. Tuo paikka minulle on Toivalan kylä Siilinjärven kunnassa. Keskustaajamasta on sanottava se, että Kuopion keskusta on aína ollut minulle arvokkaampi kuin Siilinjärven keskusta. Mikä minua vaivasi kouluaikana Toivalassa oli se, että vastoin kuin suurten kaupunkien lukioissa, urheilua ja urheilijanuorukaisia arvostettiin opettajien ja muun lauman toimesta eniten.
Olen aina ollut urheilussa menestymättömien puolella, koska muistan sen, miten yläasteella urheilussa heikosti menestyneitä pilkattiin ja asetettiin hierarkiaan. Muistan saaneeni varhain alkaneesta filosofian lukemisesta alentuvia ja varoittavia kommentteja niin urheilijanuorukaisilta kuin myös opettajilta. Kun ryhmäkollektiivisuuden aika loppui, alkoi vapaaherran elämä, jossa tärkeintä oli uskollisuus itselle ja totuudelle.
Toivala on nähnyt historiansa aikana paljon, kuten Suomen sodan taisteluita ja luulinkin Tanhulan metsässä olevaa maanuomaa ensin tuonaikaiseksi juoksuhaudaksi. Historian opettaja oikaisi käsitystäni ja sanoi, että taisteluja ei oltu käyty tuolla paikalla. Luonnonilmiönä tuo uoma on kuitenkin mielenkiintoinen. Leikimme kavereitten kanssa sotaa metsässä ala-asteaikana.
Kun on miespuolinen ja suuntautunut kirjallisuuteen, filosofiaan ja taiteeseen, on ymmärrettävästi kohtalaisen vaikeaa löytää samanhenkistä seuraa pikkupaikkakunnalta. Kuitenkin poikkeuksia on. Olimme veljeni kanssa joskus hoidossa naapurin tädin luona, joka varoitti meitä aina meluamasta liikaa, koska tädin mies, entinen kansakoulun opettaja joka julkaisi eläkevuosinaan puolen kymmentä kirjaa, esseitä, runoja ja poliisiromaaneita, oli kirjoittamassa omassa työhuoneessaan.
Oma kutsumukseni kirjallisuuden harrastamiseen alkoi noin 15-16-vuotiaana. Minulla oli tapana Kuopiossa lukiossa ollessani vaellella kirjakauppoihin ja ostaa koulukirjoja parempaa lukemista. Kuitenkin skolastinen pakko-opetus alkoi jo aiemmin. Nautin ensimmäisistä kouluvuosistani Toivalassa suuresti, koska kyynisyys ei ollut vielä saanut aihetta kehittyä. Sittemmin tasapäistävä opetus ja opettajat jotka eivät osaa opettaa, ovat muuttaneet asenteitani kielteisempään suuntaan.
Toivala on aina ollut rauhallinen paikka asua, pienillä paikkakunnilla on omat etunsa: ihmiset ovat oikeistolaisempia ja kunnioittavat yhtenäistä eettistä koodia, jonka vuoksi "kerrostalokyttäystä" ei suuremmin ilmene. Toivalan merkitys kehitykselleni on ollut suuri ja nyt kymmenkunta interrailia tehneenä ei voi enää ajatella sitä, mikä ilmeni halussani päästä kylästä maailmalle. Vaikka olenkin sitä mieltä, ettei Siilinjärven kannata liittyä Kuopioon, edusti Puijon torni, joka näkyy Kehvon mäelle ja josta usein lenkilläni kuljen, minulle suurempaa maailmaa ja suurempia mahdollisuuksia elämässä.
Lähteminen Toivalasta on merkinnyt minulle aina sitä, että palaamisen kohdalla ei tarvitse miettiä sitä, sopiiko se Toivalaan, koska se on aina sopinut. Tuleminen on sen myötäisesti aina tuntunut siltä, että akkuja on varmasti voinut ladata ilman liiempiä epäilyksiä paikkakunnalle sopimattomuudesta. Koska pieni paikkakunta ei tarjoa suuremmin mahdollisuuksia filosofiaa pääaineenaan opiskelleelle henkilölle, on muualle lähteminen ja muualla oleminen luonnollisesti koko ajan esillä. Toivala ja SIilinjärvi kuitenkin edustavat minulle mukavia paikkoja, jonne palata silloin kun ei ole ulkomailla tai muualla Suomessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)