Novelli

Kaupunkilaisia-sarja: Eliittilukiolainen

Käytävällä olleet ihmiset selkeästi
karsastivat sitä pitkin kulkevaa Bertil Adlerstjernaa, hän ei toki
ollut alkuperäinen Koupion lyseolainen kuten suuri osa toisista
abiturienteista, jotka sihisivät ja suhisivat omissa klikeissään
käytävä reunoilla. Bertil oli tullut kouluun, koska hän ei ollut
ollut tyytyväinen aikaisemman lukionsa Peltolinnan lukion opetuksen
tasoon ja opettajiensa sivistyksen asteeseen. Siitä huolimatta
lyseon korkean sisäänpääsyvaatimuksen vuoksi alkuperäiset
lyseolaiset olivat alkaneet pitää Bertiliä nousukkaana, siitä
huolimatta vaikka Adlerstjernan suku oli yli viisisataavuotias ja
vaikka hänen sukunsa jäsenet olivat aiemmin opettaneet ja
opiskelleet lyseossa. ”Mitä Bertil? Saitko kokeestasi kutosen”,
käytävällä oleva eliittilukiolainen kysäisi vitsikkäästi
Bertililtä, joka oli tulossa biologian kokeen palautuksesta. ”En
Yrjö, sain kympin”, Bertil väänsi, vaikka todellisuudessa
kutonen oli keskiverto suoritus hänelle biologiassa. Bertil törmäsi
käytävällä kuvaamataidon opettajaan, jonka kanssa puhui van
Goghin väriskaalasta. Kuviksen opettaja oli alkanut pitää
Bertilistä, kun hän oli kuullut Bertilin olevan lyseorakennuksen
suunnitelleen Reinhold Adlerstjernan sukulainen suoraan alenevassa
polvessa. ”Hei Bertil,, montako nelosta olet saanut tänä
palautuspäivänä?” yksi eliittilukiolainen kysäisi. Bertil ei
vastannut mitään, vaan jatkoi kulkuaan kohti filosofian kurssin
kokeen palautusta. Jorma Mäkilehti, filosofian opettaja oli valmiina
huoneessa ja hän tervehti lämpimästi huoneeseen tullutta Bertiliä:
”Bertil, sait loistavan tuloksen kokeesta. Onnea!” Kun kaikki
opiskelijat olivat saapuneet huoneeseen laittoi Mäkilehti Bertilin
lukemaan esseevastauksensa Emergenssin ja reduktion käsitteistä
mielen filosofiassa ja Augustinuksen filosofiasta uusplatonismin
edustajana. Bertil poistui huoneesta onnellisena ja huomasi, että
hänellä oli tunti aikaa ennen seuraavaa palautusta. Hän meni ulos
ja käveli kadun yli Cafe Polikseen, joka oli lyseolaisten
perinteinen olohuone ja kahvitupa. Kun Bertil astui sisään, kuuli
hän kaksi erillistä ihmisääntä, jotka hän tunnisti Anna
Ylä-Hyppyriksi ja Timo Nousukaiseksi: ”Hei Bertil, tuletko
kilpailemaan väittelyssä, sä kun olit siinä niin hyvä
äidinkielen retoriikan kurssilla?” ”Toki”, Bertil sanoi
istahtaessaan samaan ikkunanviereiseen pöytään. ”Mistäs me
väiteltäisiin?” ”Kun sinä nyt varsinaisesti et ole
alkuperäinen lyseolainen, niin voitaisiinko me väitellä
perusteista olla näin merkittävässä eliittilukiossa ja mitkä
asiat kantavat tällaista perinnettä varsinaisesti eteenpäin?”
”Voitaisiinko me siis keskustella eliittilukion käsitteestä?”
Ylä-Hyppyri jatkoi Nousukaisen asettamaan ehdotukseen. ”Minä en
käytä minkäänlaisia eliitin käsitteitä, tuo teema on mielestäni
aivan liian suhteellinen, ei sitä voida jatkuvasti määrittää
uudelleen hetkessä kovinkaan helposti, ja voidaanhan tietysti
keskustella jonkinlaisista perinteistä jotka pitävät tuota eliitin
käsitettä yllä, mutta niihinkin voi tulla usein katkos, ei
Suomessa esimerkiksi ole olemassa kovinkaan useita kulttuurisukuja,
jotka olisivat voineet säilyttää kulttuurisen tai taloudellisen
asemansa useiden satojen vuosien ajan, ja anteeksi vaan Timo, mutta
suuri osa näistä niin sanotuista eliittilukiolaisista on monilla
tavoin määriteltyinä ensimmäisen tai toisen polven nousukkaita
joko taloudellisesti tai kulttuurisesti”. ”Ah, et sinä Bertil
ole siinä oikeassa, kyllähän lyseolaiset saavat muita parempia
koetuloksia ja arvosanoja,, vaikka lyseon muita älykkäämmät
opettajat tekevät lyseolaisille toisten lukioiden kokeisiin nähden
vaikeampia kokeita”. Bertil puuskaisi ärtyneesti ilmaan ja ei
tiennyt hetkeen miten olisi Nousukaiselle vastannut. ”Mikä tieto
sinusta on tärkeää eliittilukiolaiselle, Timo?”, hän kysyi. ”No
Bertil, kyllähän me kaikki tiedämme, että kaikki sellainen, mikä
tukee välineellistä järkeä eli tarkemmin sanoen teknologista
järkeä, sellainen tieto on aina tärkeintä kaikessa sellaisessa
informaatiossa, minkä me täältä saamme. Kaikki sellainen mistä
on välitöntä hyötyä, etenkin rahallisesti ja hyödyn
maksimoimisen kannalta, on tärkeää.” ”Mmh, sinä et Timo
näemmä näe missään sellaisessa hyötyä, joka voi ylläpitää
jotain sellaista, mikä on ylläpitynyt aiemmin, vain talous- ja
luonnontiedeteoreetikoillako on lopulta merkitystä yhteiskunnan
kannalta? Koetko sinä Timo tai vaikka sinä Anna, olevasi
jonkinlainen eliitti-ihminen, teidän sukunne eivät suoraansa sanoen
ole kovinkaan vanhoja, ainakaan noiden periaatteiden kannalta, jotka
sinä Timo mainitsit eliittilukiolaisen toiminnan ja ajattelun
periaatteiksi. Voi kun vanha sivistys voisi vielä palata entisessä
muodossaan takaisin, ainakin näyttää siltä, etten minä voi nähdä
teidän ilmaisemissanne periaatteissa mitään siitä, mitä minä
elämässä arvostan.” ”No tänä päivänä lyseoon pääsee
ilman loistavia esivanhempia ja vanhaa rahaa, uusi raha ja
mökkiläisvanhemmat voivat tänä päivänä kuulua
eliittilukiolaisen yhtälöön.” ”Niin”, Bertil sanoi, kiitti,
nousi ylös ja poistui takaisin ovesta ulos, kadun yli ja takaisin
lyseoon hakemaan historian koettaan lehtori Sari Kukkoselta. Päivä
oli luonut Bertilin kautta uudenlaisen konseption suomalaisesta
2000-luvun eliittilukiolaisesta.