Sukupuolisuudesta ja sen ylittämisestä

Merkittävä suomalainen runoilija ja ajattelija Juhani Siljo kirjoitti aforismeissaan että: ”Miehistä on vain muutama harva – mies. Mutta naiset ovat muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta – naisia.” Tämä aforismi toi mieleeni aikaisemman teini-ikäisenä rakentamani teorian sukupuolisuuden merkityksestä yhteiskunnan rakentumisessa sellaiseksi millainen se lopulta on. Kutsuin tätä kaksiosaista dikotomiaa lapsellisilla noin 14-vuotiaana keksimilläni anglistisilla nimityksillä ”malinismi-demalinismi”, jonka nimityksen katsoin merkitsevän yhteiskunnan sisäistä henkistä tilaa: kun demalinismi vallitsi, oli yhteiskunta henkisen rappion ja vaikutteellisen kommentaariaanisuuden tilassa ja kun malinismi vallitsi, eli yhteiskunta parsifaalisen urhoollisuuden ja syvällisyyden aikaa, joka oli etenkin uskollinen totuudelle. Mielestäni kuitenkin tapasin tässä varhaisessa ajatuskuviossa jotain tuosta Siljonkin esittämästä miehisyydestä. Luottamus omaan kohtaloon, uskollisuus totuudelle, halu päästä tekemisiin todellisuuteen vaikuttavien asioiden kanssa, vastuun ottaminen etsimisestä ja löytämisestä; nämä ovat mielestäni vielä tänäänkin miehisyyteen liittyviä asioita, jotka ovat tietyllä tavalla ajattomia. Nainen on sidottuna ruumiinsa kautta reproduktioon ja uusintamiseen, mikä ajaa hänet ottamaan vastuuta esimerkiksi kotitöistä, on esteenä sille, että kaikki naiset voisivat päästä esimerkiksi merkittäviin asemiin yhteiskunnassa, ja se, että naisille on nykypäivän Suomessa rakennettu mahdollisuudet noihin asemiin pääsyssä, ei ota huomioon sitä, ettei kaikkia naisia ole luotu olemaan tekemisissä sellaisten asioiden kanssa, joista esimerkiksi Siljo kirjoittaa miehisyyteen kuuluvina. Miehen vapaus eläimellisestä ruumiillisesta puolestaan merkitsee sukupuolisuuden yhteydessä jonkinlaisen androgyynisyyden hyväksymistä – so. valmiina annetun roolin kieltämistä naisten määrittelemässä ruumiillisessa maailmassa. Se tarkoittaa sitä, ettei miehellä ole tarvetta elää jatkuvasti naisen kanssa, samalla kun lähes kaikilla naisilla on pyrkimys jonkinlaisen parisuhteen ylläpitämiseen jokaisella hetkellä. Otto Weininger oli hyvin mielenkiintoinen ja syvällinen ajattelija, joka muistuttaa ajatuksiltaan Siljoa teoksessa Geschlecht und Charakter, Sukupuoli ja luonne. Vain ne naiset, jotka muistuttavat ajatustoiminnaltaan ja arjenkuvaltaan miehiä, ovat päteviä ottamaan vastaan johtoasemia yhteiskunnassa. Perinaiseus on aina vain jonkinlaista ruumiillisuuden syklin täyttämää epäolemista ja sen takia totuuteen pyrkiminen ei voi tapahtua yhteistoiminnassa tai yhteistaloudessa perinaiseutta muistuttavan yksilön kanssa. Nerous kulkee aina Weiningerin mukaan androgyynisen ja henkisen maskuliinisuuden käsikynkässä. Maskuliinisuus on mahdollisuutta luoda pysyvää taidetta, tiedettä ja filosofiaa. Se on luottamusta itseensä ja omaan tehtäväänsä. Voisin sanoa, että se on riippumattomuutta vaikutteellisuuden ilmiöstä, se on suoraa tekemisissä olemista totuuden kanssa, se on syvää tietämystä siitä miten esimerkiksi yhteiskunnallista todellisuutta on tulkittava, jotta siitä voitaisiin erottaa merkityksellinen huomioonotettava materiaali. Nainen on miehelle aina houkutus, joka hetkettäisten tyydytysten kautta pyrkii erottamaan miehen suuremmasta tehtävästään, joka on suoraa tekemisissä oloa totuuden kanssa. Nainen pyrkii tarjoamaan itsensä totuutena miehelle, vaikka nainenkin tietää, ettei hänen totuutena olemisensa ole niin kestävää kuin on oikea totuus ja sen välittämä ikuinen tyydytys. Voidaan sanoa, että sublimaation takaamisen vuoksi yhteiskunnan tulisi tukea julkisen elämän alueella androgyynisyyden periaatteita, eikä ylläpitää viimeaikaista naisten muodostamaa kuvaa yhteisöelämästä, jossa vallitsee täydellinen naisten ylläpitämä käsitys siitä, miten nainen ja mies ovat toistensa kanssa tekemisissä. Nykyaikainen mainonta ja julkisen elämänalueen tila ovat todella henkisessä rappiossa, joka suosii pikaista tyydytystä todellisuuden kuvana ja ei ota minkäänlaista kantaa totuuden tarjoamiin syvällisiin kysymyksiin. Kaiken pitää olla nykyihmiselle helppoa, viihdyttävää ja tyydyttävää oman ihon tasolla. Nykyihminen ei suuntaudu miehisyyden vaatimalla tavalla totuuteen, jota täytyy etsiä omaa nahkaa kauemmalta tasolta. Parempi aikakausi voi seurata vain täydellisen ja totaalisen kieltäytymisen kautta: yhteiskuntaan on otettava kantaa sen tarjoaman totuutta tasollisesti edeltävän todellisuuden kautta. On sanottava suoraan mihin minä tahdon ottaa osaa ja mikä on turhaa sen kannalta, että totuus ei löydy todellisuuden pinnallisimmalta yhteiskunnalliselta tasolta. Merkittävin kysymys sukupuolisuudessa on siis se, miten sen voi ylittää. Siljo ja Weininger ajattelivat, että se on yhtä vaikeaa niin miehelle kuin naiselle, mutta totuuden voi löytää vain androgyynisyyden ja transsendentin, itsensä ylittävän maskuliinisuuden kautta.