Aristoteleen hyve- ja oikeudenmukaisuuskäsityksistä

Aristoteles tarkoittaa moraalisella ja älyllisellä hyveellä niitä hyveellisen ja inhimillisen hyvän edellyttämiä toimintavalmiuksia, jotka sisältyvät ihmisen sieluun.

Aristoteles määrittää sielun ruumiin ts. aineen muodoksi. Hän jakaa sielun kahteen osaan, joita hän nimittää irrationaaliseksi ja rationaaliseksi sielunosaksi. Ihmisen lajityypillinen olemuksellisuus sisällyttää itseensä täydellistymispyrkimyksen järjen avulla, minkä vuoksi rationaalisen sielunosan sisällä elävä järki on tarkoitettu hallitsemaan irrationaalisen sielunosan kasvisielua. Ihminen voi olla hyveellinen vain silloin, jos hän on kasvatuksen avulla oppinut tuntemaan ja haluamaan oikealla tavalla oikeissa tilanteissa.

Moraalinen eli luonteenhyve on irrationaalisen sielunosan hyvän toiminnan järkeä seuraamaan tottuneen osan haluamis- ja tunnedispositio. Hyveen Aristoteles määritti keskiväliksi kahden toiminnan aihetta koskevan paheen, eli taipumuksen puutteellisuuteen tai liiallisuuteen välillä. Luonteenhyve on irrationaalisen sielunosan jossakin toiminnassa, eli sellaisessa tilanteessa, jossa päämääräon sisällytetty itse aktiviteettiin, esiintuleva hyveellisyyttä ylläpitävä keskiväli suhteessa niihin kahteen ääripäähän, joiden mukaan toimiessaan ihminen olisi paheellinen.

Aristoteles tarkoittaa älyllisillä eli intellektuaalisilla hyveillä ihmisen sielun rationaalisen sielunosan kahta määrittävää toimijaa: käytännöllistä hyvää toimintaa määrittävää käytännöllistä järkeä ja muuttumattomien asioiden parissa olevaa teoreettiseen mietiskelyyn keskittyvää ”jumalallista” sielunosaa, joka vaatii toimiakseen ihmisessä kaikkien teoreettisten tieteiden (matematiikka, filosofia, logiikka) tuntemuksen. – Aristoteles määrittää tämän rationaalisen sielunosan toisen älyllisen hyveen tuovan ihmiselle suurimman mahdollisen onnellisuuden sillä todellisuuden perusrakenteiden tuntemiseen pohjautuva viisaus on hänen mukaansa korkeinta mahdollista onnea.

Aristoteleen teleologisen päämääräpyrkeisen ajattelutavan mukaan lajityypillinen täydellistyminen ohjaa jokaista oliolajia toteuttamaan omaa lajiolemustaan parhaimmalla mahdollisella tavalla. Intellektuaaliset hyveet pyrkivät toteuttamaan ihmisen järjellistä olemusta ja hyvää toimintaa, jossa päämäärä  on sisällytettynä aktiviteettiin ja aktivoimaan irrationaalisen sielunosan emotionaaliset valmiudet luonteen- eli moraalisiksi hyveiksi.

Aristoteles jakaa tieteellisen tiedon tuotannolliseen, käytännölliseen ja teoreettiseen tietoon. Tuotanto koskee tekemistä ja siihen liittyvää taitoa, kuten talojen rakentamista. Tekemisessä päämäärä on erillinen itse aktiviteetista. Käytännölliset tieteet koskevat ihmisen hyvää elämää ja sitä käsitteleviä politiikan tiedettä ja sen alalajia etiikkaa. Etiikka on politiikan tieteen alalaji, koska Aristoteles näkee valtion ja yksilön päämäärän yhteisenä ja samana. Aristoteleen mielestä kasvatuksen, eli ihmisen kasvattamisen hyveelliseksi. tulisi perustua henkilön yksilöllisiin vaatimuksiin mutta sen onnistuminen voitaisiin osuvimmin taata sillä että valtio ohjaisi jäsentensä kasvattamista lainsäädännöllisillä toimenpiteillä. Ihmisen rationaalisen sielunosan toinen intellektuaalinen hyve, käytännöllinen järki jakaantuukin siksi yksityiseen ja valtiolliseen järkeen.

Kasvatuksen onnistuminen ja ihmisen saattaminen luonteen hyveiden ja käytännöllisen järjen yhteisvaikutuksella toimivaksi vaatii etiikan teorian tuntemista, mutta etiikan tunteminen vaatii kokemusta toimimisesta vaihtelevissa harkintaa vaativissa tilanteissa.

Mutta miten älyllisiä ja moraalisia hyveitä toteuttava ihminen sitten toimii? Älylliset hyveet, joista ensimmäinen vastaa luonteen hyveiden avulla hyvästä toiminnasta, vastaa muuttuvista tapahtumista, samalla kun muuttumattomia asioita pohtiva viisaus, filosofia, ei puutu käytännöllisiin asioihin.

Kaikkia hyveitä toteuttava ihminen on hyveellinen ja oikeudenmukainen. Oikeudenmukaisuus tarkoittaa suppeassa partikulaarisessa mielessä tasapuolisuutta ja laajassa merkityksessä lainmukaisuutta. Jakoon perustuvaa oikeudenmukaisuutta, sitä, että ihmiset saavat sen mikä heille ansioidensa ja arvojensa perusteella kuuluu, kutsutaan distributiiviseksi ja oikaisevaa, jaossa tapahtuneet erheet korjaavaa oikeudenmukaisuutta retributiiviseksi oikeudenmukaisuudeksi. Retributiivinen oikeudenmukaisuus vaatii tuomarin, kolmannen osapuolen, mutta osapuolten välinen arvosuhde on oltava tiedossa, jotta retributio voidaan tehdä. Väärin jaettu osa otetaan pois ja annetaan liian vähän saaneelle.

Esimerkkejä moraalisista hyveistä on mm. aistinautintojen kuten alkoholin ja erotiikan yhteydessä hillittömyyden ja epäaistillisuuden paheiden väliin sijoittuva kohtuullisuuden keskiväli. Taistelussa uhkarohkeuden ja pelkuruuden väliin sijoittuva miehuullisuus. Suurien rahasummien käytössä kitsauden ja ahneuden väliin sijoittuva suurisieluisuus, joka on yksi jalon ja ylevän käsitystä yhteisössä ylläpitävistä ns. aatelishyveistä.

Hyve on inhimillistä hyvää – hyvää ihmiselle.