Novelli

Kaupunkilaisia-sarja: Erään vanhuksen arkipäivästä

Noin seitsemänkymmentä
vuotias, maalla lapsuutensa elänyt, nyt kaupungissa viimeiset
kolmekymmentä elinvuottaan elänyt elämäntavoissaan Jumalaa
pelkäävä ja omasta mielestään ajatuksissaan ja mielipiteissään
harras vanhus säpsähti ja raotti äkisti silmiään: hän oli
nähnyt unta, joka oli toistunut jo monen viimeisen yön aikana.
Unessa hän oli joutunut ”vapaa-ajattelijalta” vaikuttaneen (hän
käytti identifikaatiossaan viime aikoina pojanpoikansa itsestään
käyttämää nimitystä, joka vastasi hyvin unen hahmoa)
inkvisiittorin eteen vastaamaan kysymyksiin mm. maailman ja ihmisen
alkuperästä, elämän oikeimmasta elämisen tavasta ja suhteista
toisiin ihmisiin. Vastattuaan kysymyksiin yksitellen väärin, hän
oli aina joutunut luopumaan jostain päällään olevasta
vaatekappaleesta, ja joka ikinen yö hän oli unen päättyessä
kokenut olevansa alasti, jopa fyysisesti, siitäkin huolimatta vaikka
hänen yli satakiloista vartaloaan todellisuudessa päällysti
alusvaatteiden ja pyjaman lisäksi miesvainaansa entinen, itse
vanhukselle pari kokoa liian pieni aamutakki. -”Mitähän minulle
on tapahtumassa?”, vanhus mutisi ja katsoi kelloa; se oli vasta
hieman yli viisi, mutta hän nousi normaalistikin arkiaamuina
vanhasta tottumuksesta viimeistään kello kuuden aikaan. Hän nousi
sängyssä istualleen ja katsoi muutaman tovin lattiaan. -”Olen
varmasti syönyt viime aikoina jotain sopimatonta”, hän sanoi ja
jatkoi: ”Sen täytyy olla ne makkarat, jotka maksoivat
neljäkymmentä senttiä enemmän siellä Citymarketissa, jotka
jouduin ostamaan kun halvemmat olivat loppuneet Halpahallissa
kesken”. Vanhus käveli eteiseen ja poimi lattialta aamun lehden;
sen etusivulla luki suurin kirjaimin: ”Puristelijapiispa
seksiskandaalissa. Odotetaan eroavan tänään”. Luettuaan etusivun
otsikon pariin kertaan vanhus koki rinnassan pistävän tunteen, joka
oli toistunut jo viimeisen vuoden ajan, mutta josta hän oli etenkin
nuorempien sukulaistensa keskuudessa vaiennut tyystin. ”Mihin tämä
maailma on menossa, se Rummukainen vaikutti niin mukavalta mieheltä.
Ne naiset eivät vain ymmärtäneet sitä, että hän oli niin lämmin
ihminen, eihän hän varmaan hameen alta heitä kosketellut.”
Vanhus meni keittiöön, otti kaapista leipää, voita, makkaraa ja
juustoa: kaikki ne makkaraa lukuunottamatta hän oli ostanut
Citymarkettia halvemmista kaupoista, siitä huolimatta vaikka ne
sijaitsivat useita kilometrejä Citymarkettia kauempana. Vanhus
ajatteli, että säästämällä tavallisten päivittäisten
elintarpeiden hankkimisessa hän pystyisi pääsemään Herran
suosioon ja saamaan maallisen elon päättymisen jälkeen
mahdollisimman suosiollisen paikan Herran eksklusiivisessa
Akademiassa. Vanhus laittoi leivän päälle juustoa ja voita,
laittoi leivän suuhunsa ja pureskeli muutaman kerran: hän joutui
heti sen jälkeen sylkemään koko lastin suustaan. ”Miten nämä
voivat maistua tältä”, hän sanoi ja katsoi parasta ennen
päiväystä leipäpussista ja juuston päällä olleesta muovista.
Molemmissa luki, että ne olivat menneet vanhaksi toissa päivänä;
päivä sen jälkeen kun hän oli tehnyt nämä ruokalöydöt
Halpahallissa. Vanhus otti pesualtaasta rätin ja kaapi ruoantähteitä
pöydältä, sen jälkeen hän heitti leivät ja juuston roskikseen.
”Olisikohan makkara hyvää”, hän ajatteli lausuen kysymyksensä
ääneen ja laittoi kabanossia suuhunsa ja mussutti tyytyväisenä
jauhomakkaraansa, hän jopa otti veitsellä voita kulhosta ja siveli
sitä makkaran päälle ennen kuin laittoi toisen sipaleen suuhunsa:
”Mmmm, on tämä hyvää”, hän sanoi ja otti samalla paketin
käteensä: ”2,59 euroa” siinä luki. Vanhus kauhistui:
”Halpahallissahan makkara olisi maksanut miltei euron vähemmän!”
Vanhus katsoi sivuilleen ja totesi helpottuneena ettei miesvainaalta
perityssä huoneistossa tälläkään hetkellä ollut muita hänen
itsensä lisäksi: sen vuoksi hän tunki taas makkaraa suuhunsa
siveltyään sen päälle paksun kerroksen voita: ”Eihän Herra
varmasti välitä tässä tilanteessa ruoan hinnasta, kun kerran
kukaan ei ole katsomassa tätä tilannetta, kun syön hyvällä
ruokahalulla miltei euron kalliimpaa makkaraa kuin mitä olisin
voinut ostaa”, hän sanoi ja jatkoi luksusmakkaransa syömistä
hyvällä ruokahalulla tyytyväisesti murahdellen ja kurkkuaan
välillä karautellen.