Novelli

Raimo ei enää jaksanut kuunnella ex-vaimonsa ja lastensa valituksia, vaan hän sulki kokonaan puhelimensa, laittoi sen pöydälle, istahti sohvatuoliin ja huokaisi syvään. Nyt oli uudenvuoden aatto. Tämä olotila, joka oli nyt saavuttanut hänet kokonaan luuytimiään myöten ei jollain kummallisella tavalla antanut hänen jäädä yksin ajatustensa kanssa, vaan hän koki tälläkin hetkellä etenkin ex-vaimonsa Marjan ja vanhimman poikansa Timon läsnäolon huoneessa: ne molemmat vaikuttivat puhuvan hänelle: "Et ole minkään arvoinen, et isänä etkä aviomiehenä, etkö kuule sitä, arvoton ja kaiken lisäksi vielä umpijuoppokin." Hän ei toki ollut aiemminkaan jättänyt huomiotta ex-vaimonsa ja lastensa antamaa palautetta ja olipa hän vielä hakeutunut omasta tahdostaan oikeaan terapiaan ja vertaisryhmään asian vuoksi. Terapeutti oli sanonut hänelle: "Kun olet ja pyrit olemaan enemmän läsnä, ei mikään voi enää mennä huonommin, sinussa on selkeästi sellaista karismaa, jota voit hyödyntää vaimosi kanssa toimiessasi ja lapsiasi kasvattaessa. Sinun ongelmasi saattaakin ehkä olla se, ettet sinä ole koskaan voinut kuvitella itseäsi tuossa tilanteessa, kolmen lapsen isänä ja aviovaimon puolisona. Siitä huolimatta sinusta on siihen, kun vain pyrit luottamaan enemmän itseesi. Usko pois, Raimo." Hän oli puhunut terapeutille peloistaan sen suhteen, että hän voisi tehdä jotain sellaista vaimolleen tai lapsilleen, joka tulisi kulkemaan hänen mukanaan lopun ikänsä. Raimon mielestä hänen oma isänsä ei ollut antanut hyvää mallia impulssikontrollin tasapainoisuuden suhteen, ja jotain pahaa voisi varmasti vielä seurata, ellei hän pääsisi oikeanlaiseen ohjaukseen näiden asioiden suhteen. Terapeutti oli sanonut: "Voi Raimo, sinun vaimosi lähtee varmasti ja vie vielä lapsetkin mukanaan ellet sinä nyt pyri olemaan kuin miehen talossa täytyy olla. Ei läheisyys aina tarkoita turpaanvetämistä ja sinä olet minun kokemani mukaan sisimmältäsi erittäin peruslämmin ihminen." Raimo oli miettinyt tätä sanomaa useamman terapiakerran välin, jona aikana hän oli ollut välillä kotona ja välillä kaikenlaisten vähintäänkin sekalaiseen sakkiin kuuluvien kavereittensa luona. Tähän oli lisäksi kuulunut perinteistä suomalaista masennuslääkettä, eli kovakantaista alkoholin nauttimista erittäin tiiviissä tahdissa. Viimein ennen joulua vaimo sai tarpeekseen miehensä kekkuloimisesta ulkomaailmassa ja päätti hakea avioeroa. Jouluaattoa edeltävänä päivänä vaimo muutti pois yhteisestä kodista ja vei kolme lasta, kaksi tyttöä ja yhden pojan, esikoisen mukanaan uuteen vuokra-asuntoonsa. Tultuaan kotiinsa seuraavana päivänä mies ei suinkaan sännännyt itkien etsimään tietoa vaimonsa uudesta osoitteesta, vaan hän koki jopa jonkinlaista nautintoa asiaintilan suhteen; edes joululahjoja hän ei heikenneen taloudellisen tilanteensa vuoksi ollut pystynyt ostamaan. Kun Raimo nyt uudenvuodenaattona ajatteli asiaa, hänen mielensä oli muuttunut ja hän ei ollut voinut ymmärtää sitä, miksi hänen monivuotinen vaimonsa ja lukiorakastettunsa oli hakenut hänestä eroa. Hän otti kaapista koskenkorvapullon, avasi sen ja alkoi juoda. Tunnin päästä siitä, vaadittuaan ensin puhelimessa vaimoltaan tämän uuden osoitteen, mies marssi jo pihalla kohti asunnon ovea, avasi avonaisen oven, juoksi eteiskäytävään. Miehen entinen vaimo tuli siellä häntä vastaan. Mies kaivoi povitaskustaan sinne piilottamansa leipäveitsen ja iski sillä entistä vaimoaan useita kertoja. Puolen tunnin kuluttua ensihoitoyksikkö oli noutanut pahoin loukkaantuneen ex-vaimon hoitoon, poliisit olivat vieneet sammumistilassa olleen, talon edessä olevalla ruohikolla maanneen miehen talteensa. Lapset eivät tulisi näkemään isäänsä enää koskaan.