Tasoista ja malleista

Tarkastelen tässä kirjoituksessa tasoja ja malleja ihmistieteen, ajan ja yhteiskunnan näkökulmasta. Tasot tarkoittavat sellaisia ilmiöiden ja instituutioiden muodostamia yhtenäisyyskategorioita, jotka ovat vuorovaikutuksessa seka vertikaalisesti että horisontaalisesti,kuitenkin suuri osa niiden vuorovaikutuksesta toisten ilmiöiden ja instituutioiden kanssa tapahtuu samalla tasolla sijaitsevien instituutioiden ja ilmiöiden kanssa. Taso tarkoittaa yhtenäistä pintaa, joka antaa kaikille samalla tasolla oleville samanlaiset edellytykset toimintaan ja ajatteluun. Toiminta ja ajattelu eri tasoilla tapahtuu aina kulloinkin kyseessä olevan tason vallitsevien sääntöjen ja ohjeiden mukaan. Tasot vaikuttavat vertikaalisesti toisiinsa, ja voidaankin sanoa, vaikka ne voitaisiinkin jokainen sijoittaa tunnustushierarkian tasoihin, eivät ne ole varsinaisessa arvojärjestyksessä toisiinsa, vaan ne ovat järjestettyinä tunnustushierarkiaan sen perusteella miten altruistisia niiden tasoilla sijaitsevat arvot ja käsitteet ovat. Tasojen näkökulmasta voidaan siis sanoa, että ihmiset eivät ole täysin paralleelisia eli samanlaisia kaikilta toiminnoiltaan. Ihmiset tekevät asioita erilaisista motiiveista ja tekevät erilaisia asenteenilmaisuja. Taso ilmaisee myös sitä, miten mentaalinen aktiviteetti keskittyy. Tasoja on siis kaikkialla missä on tunnettua yhteiskuntaa ja todellisuutta. Monesti tason määrittyminen yksilölle vaikuttuu siitä, millaiseen psykologiseen järjestelmään yksilö kokee kollektiivisella tasolla vetoa. Tasot sisältävät siis etenkin maailmanselitysteorioita, jotka voivat olla niin kohtaloa, sattuma, uskonto, astrologia tai esimerkiksi fysiikka. Siinä siis koetellaan erilaisia selitystapoja ja miten ihminen voi vaikuttaa luonnon toimintaan. Ihminen voi sijaita samanaikaisesti useammilla tasoilla. Tasot liittyvät yksilöiden toimintaan ja etenkin siihen, miten ihmisten toiminta ilmenee yhteisöllisesti. Mallit taas tarkoittavat niitä ilmiöiden regulatiivisia syitä, jotka ovat syntyneet sen mukaan kuinka ihmisten toiminta on muokannut näitä malleja toiminnan eri tasoilla. Tasot liittyvät siis jotenkin toisiinsa, ja tuon yhteyden ylläpitäjä on tietynlaiset mallit, jotka mahdollistavat sen, että ihmiset voivat toiminnan ja ajattelun eri tasoilla ymmärtää toisiansa. Malli kertoo siis siitä, miten jokin ilmiö toistuu. Voidaan esimerkiksi sanoa, että jonkinlaiset toistuvat regulatiiviset säännöt määrittelevät esimerkiksi ajan tapaan sitä, millaisia malleja yhteiskunnassa on. Esimerkiksi tiettyjen sääntöjen mukaan käytävä peli muodostaa yhden alkeellisen mallitason. Malleja määrittelemällä voimme ennakoida tulevaisuutta, koska mallit ovat paljon pysyvämpiä ilmiöitä todellisuudessa kuin tasot, jotka ovat alttiita kommentaariaatin vaikutteellisuudelle ja merkitysvallalle. Mallit siis toistavat eri tasojen limittymiä, mikä tarkoittaa sitä, että ne poimivat olennaisia toiminnan regulatiivisesti määrittyviä syitä eri tasoilta, ja muovaavat sen myötä sekä kulttuurisesti että historiallisesti tätä kokonaista tasojen ja tunnustushierarkian järjestelmää. Mallien muodot kertovat siitä, millaisilla ilmiöillä on syyseuraussuhteita ja miten ne voivat limittyä yhteen. Tähän voi varmaan mainita tietynlaiset, tunnustushierarkian korkeimmalla tasolla pyyteettömyytensä ja altruisminsa takia sijaitsevan uskonnon arvollisen instituution tulevat, etenkin buddhalaisten ja hindulaisten piirissä vallitsevat sielunvaelluskäsitykset, jotka kertovat heille siitä, minne ihminen siirtyy sen jälkeen kun hän kuolee. Nämä ovat intialaisessa yhteiskunnassa merkittäviä toimintaan vaikuttavia tekijöitä, minkä takia ne liittyvät kaikille tasojen asteille. Intiaa voidaan varmaan pitää yhteiskuntana, jossa uskonnon tasosta on tullut selkeimmällä tavalla kaikkiin muihin verrattuna pyyteetön ja altruistinen järjestelmä. Mallit ovat siis eräällä tavalla tietynlaisen pysyvyyden ja sosiaalisen jatkuvuuden muoto. Kun jokin ilmiö lävistää vertikaalisesti kaikki tasot voidaan sanoa, että kyseessä on vaikutusvaltainen ilmiö tai instituutio. Tasot voivat myös muuttua sen myötä kun vertikaalisesti läpäisevä ilmiö tulee tekemisiin uudenlaisen tason kanssa. Siinä voivat siis kulkea erilaiset ilmiöiden osat niin ylhäältä alas kuin myös alhaalta ylös suunnassa. Kuten aiemmin kirjoitin, uskonnon taso on tunnustushierarkiassa korkein, koska se on kaikista pyyteettömin ja altruistisin. Esimerkiksi tällä hetkellä käynnissä oleva kysymys siitä, voidaanko homo- tai lesbopareja vihkiä kirkossa, on tälläinen kysymys, jossa keskustelu on syntynyt sen takia, koska ajattelun malleja on siirtynyt vertikaalisesti kohti uskonnon tasoa. Samoin kuin hyväksytään se, että uskonto vaikuttaa ylhäältä alas kaikkiin yhteiskunnan tasoihin, tulisi myös samalla hyväksyä se, että alemmat instituutiot voivat vaikuttaa valtionkirkkoon.

Käsiteabsolutismista

Käsitteet tarkoittavat sellaisia kielellisiä nimikkeitä, joiden tarkoitus on kuvata jonkinlaisia denotatiivisia ja konnotatiivisia merkityksiä ja joidenkin asiantilan yksityiskohtia. Jotkut ihmiset ymmärtävät käsitteet absoluuttisessa mielessä, ja tähän arviointiin ja nimittämiseen voi liittyä sen aiheuttajana esimerkiksi keskittyminen yhteen tiedon alaan, liiallinen uskonnollisuus tai välinpitämättömyys, pinnallisuus jne. Käsitteet eivät ole absoluuttisia, ainoastaan tieteessä saavutetut selkeät tulokset ja niiden käsitteellistäminen voidaan katsoa jossain mielessä pysyväksi, vaikka kuitenkin tieteenkin käsitteiden ja teorioiden täytyy olla fallibilistisia, eli niitä tulee voida muuttaa uudessa tilanteessa, jossa tieto on erilaista ja erilaisista asioista kertovaa. Epäilemättä kaikki käsitteet mutta etenkin niiden alat muuttuvat sen myötä, kun ihmiset saavat tarkempaa tietoa käsitteiden nimeämistä ilmiöistä. Ihmiset, jotka eivät hyväksy sitä, että ilmiöt tulee nimetä väliajoin uudestaan, ajattelevat siis, että jotkut käsitteet ovat muuttumattomia, eli niiden ulkoinen tai sisäinen olemus ei muutu milloinkaan miksikään. Näille ihmisille jotkut käsitteet ovat ehdottomia ja ne tarkoittavat kaikkialla samaa. Käsiteabsolutismiin liittyy myös se, että siinä ylläpidetään perustelemattomia dikotomioita ja vastakkainasetteluja, niiden mielestä siis, käsitettä on ylläpidettävä etenkin sen takia, ettei sen ”vastakohta” saisi valtaa ja aluetta alkuperäiseltä käsitteeltä. Tällainen kahtiajako on esimerkiksi uskonnosta tuleva kahtiajako hyvä ja pahan välillä. Tätä kahtiajakoa ylläpitävät vanhoilliset ja yksinkertaiset ihmiset, jotka ajateltuaan että minä olen hyvä, katsovat voivansa sen takia nimetä kaiken pahan itsestään lähtien ja itsen ulkopuolella. Ilmiön ala ja sen nimi, tulee voida nimetä aina uudelleen uusien ihmisten ja maailman muuttumisen takia. Siinä mielessä edustan kai jonkinlaista nominalismia käsitteiden suhteen. Tämä käsiteabsolutismin ongelma piilee myös siinä, että ihmiset eivät voi sen alaisina elää vapaana ja rauhassa. Vaihtoehdon mukaan ei ole olemassa sisällöltään ja nimeltään muuttumattomia käsitteitä. Käsitteet ja niiden ala rajataan ja nimetään siis uudestaan. Ei-tieteelliset käsitteet siis nimetään uudestaan aina uudessa hetkessä. Tässä tulisi kuitenkin varoa sitä, että tällaiset ihmiset jotka jonkin yhteisöllisen affiliaation perusteella tunnistavat vain tietyt käsitteet saisivat valtaa siinä mielessä, että he olisivat ensisijaisesti nimeämässä käsitteitä ja käyttämässä niitä. Voidaan siis sanoa, että tällainen absolutismi käsitteiden suhteen liittyy monesti etenkin vanhoilliseen uskonnollisuuteen, jotka eivät etenkään näe kirkkoa yhteiskunnan kontekstissa, vaan toisinpäin yhteiskunnan kirkon kontekstissa. Kun arvioidaan, mitkä käsitteet ovat etenkin tämän absolutismin kannalta vaikeita ja problemaattisia, niin voidaan sanoa, että esimerkiksi käsitteet isä, äiti, suku, perhe, kaverit Jumala, kirkko, hyvä, paha, oikea, väärä, yhteiskunta, yhteisö, yksilö ja kansallisvaltio ovat esimerkkejä tällaisista käsitteistä, jotka eivät ole sisällöltään täysin ehdottomia ja samaan muottiin vuosisadasta toiseen kuuluvia. Absolutismi tulee etenkin uskonnosta, ja monesti tuollaiset ihmiset eivät ole valmiita uskomaan sitä, etteivät tietyt Raamatussa lukevat asiat ole muuttumattomia ja uskomukseni mukaan Jeesuskaan ei koskaan väittänyt etteikö kirkko voisi muuttua ajasta aikaan, ja samalla yhteiskunnalliset päätöksentekorakenteet voisivat muuttua. Kristinusko ja valtiolliset kuristajat siis ovat ylläpitämässä näitä käsitteitä ihmisten keskuudessa, vaikkakin heidän tehtävänsä tässä on pikemminkin vaikuttaa tällaista tietoa ihmisten keskuuteen ja hyödyntää ihmisten yksinkertaisuutta ja promotoitava heille, että heidän ei kannata olla liian avoimia tai ennakkoluulottomia. Miksi nominalistinen ja relatiivinen näkemys suhteessa käsitteisiin on siis parempi suhteessa absolutismiin voidaan perustella sillä, että siinä annetaan mahdollisuus erilaisille ihmisille, jotka työskentelevät tai opiskelevat kielen ja arvojen parissa. Kirkonkin tulee mukautua yhteiskunnallisiin uudistuksiin, kuten esimerkiksi homojen ja lesbojen vihkimiseen. Ilmiötkin muuttuvat sitä mukaa, kun saamme uudistuksia tieteen ja tutkimuksen kautta, eli toisin sanoen maailma avartuu ja sen takia olisi tärkeää varmistaa se, että myös yhteiskunnan ja ei-tieteellisten käsitteiden osalla näkö kirkastuisi ja voisimme puhua ilmiöistä ajan myötä kehittyvillä käsitteillä. Ihmisten tulee siis nimetä käsitteet uudelleen ja muodostettava niille uudet jakolinjat sen mukaan miten ihmiset erikoistuvat yhteiskunnassa, vaikka kuitenkin paralleelisen olemisen myötä tulisi tukea kaikenlaista eri tasoilla sijaitsevaa erikoistumista. On kuitenkin myös valvottava sitä, että koska tutkimusta ja tiedettä tulee tukea taiteiden ohessa, tulisi yhteiskunnassa käytettyjen käsitteiden olla muunnoksia tieteen ja taiteen piirissä käytetyistä käsitteistä. Käsitteiden nimeäminen liittyy etenkin käsitteellistäjän kokemukseen ja sen vahvuuteen. Kuitenkin voidaan sanoa, etteivät kaikki asiat korostu yhtä voimakkaasti yhden ihmisen kohdalla. Sen takia vaaditaan erikoistumista ja sen myötä sitä, että yhteiskuntaan tulee käsitteitä usealta eri taholta ja että ne voivat muuttua ja elää sen myötä, miten tutkimustyö edistyy yliopistoilla. Tieteen ja tutkimuksen tulisi siis näkyä yhteiskunnassa etenkin sen kautta, kun käsitys käsitteiden takana olevista ilmiöistä kirkastuu ja tulee selväpiirteisemmäksi. Kaikki jumittuminen kansalaisyhteiskunnan ja uskonnon kautta vanhoihin ja muuttumattomiin käsitteisiin on epäilemättä asia, josta yhteiskunnan tulisi päästä ohi.

Adaptiivisesta tulkinnasta

 Adaptiivinen tulkinta tarkoittaa tulkinnallista sopeuttamista. Sen voidaan toimenpiteenä nähdä muuttavan subjektiivisen tulkinnan mukana tulleet arvot objektiiviseen arvosymbolistoon. Adaptiivinen tulkinta tarkoittaa prosessia jossa arvot realisoidaan niiden tulkittavaan muotoon – eli se tarkoittaa arvorealisaatiota. Adaptio siis tarkoittaa sopeuttamista ja siinä etsitään käsitteille ja arvoille niille kuuluva merkitys, joka kuitenkin useimmissa tapauksissa on vain muuttuva tulkinta. Tulkinnassa siis etsitään jonkinlaista merkitystä, joka ei kuitenkaan voi olla vaikuttunut kommentaariaatin hamuamasta merkitysvallasta. Tulkinnassa siis ollaan alkuperäisen arvotunteista vaikuttuneiden arvojen ja niiden yhteiskuntaan realisoitumisen välissä, ja sen takia onkin tärkeää, että tulkitsija on mahdollisimman hyvin tekemisissä näiden kahden ilmiön pohjan välissä. Tulkinta on monissa tapauksissa hyvin erilaisiin tuloksiin tuleva järjestelmä riippuen siitä, millaisessa kulttuurissa ilmiöiden tulkitseminen tapahtuu. Kuitenkin uusien arvojen tuleminen yhteiskuntaan ja yhteisöihin vaatii sitä, että adaptiivinen tulkinta on avoin uusille ilmiöille ja niiden tulkinnalle. Adaptiivista tulkintaa voi takapajuistaa, ehdottomuudellistaa ja rajoittaa se, jos yhteiskunta ei ole avoin arvoille tai sen jaettu maailmankuva ei jostain syystä jollakin hetkellä voi sallia sitä, että yhteiskuntaan tulevat arvot olisivat peräisin subjektiivisesta atvotustoiminnasta. Tällaisiksi voidaan ehkä laskea Neuvostoliitto ja Hitlerin Saksa. Totalitarianismissa uusien ideoiden ja arvojen kehittäjät tavallisesti tapetaan, hitaasti tai nopeasti. Arvot tulevat ihmisen tietoisuuteen tiedostamattomasta prosessista, jossa arvot tulevat ei-sentimentaalisista tunteista, eli arvotunteista. Arvo on arvotunteen funktio. Arvot edustavat erilaisia yksilöiden ja yhteiskuntien tärkeinä pitämiä asioita. Kuitenkin vaikka yksilöt ovat kehittäneet ja jotkut kehittävät vielä tänäkin päivänä uudenlaisia arvokäsitteitä, niin niistä vain pieni osa pystyy etenemään siihen vaiheeseen, jossa ne voisivat vapaasti realisoitua. On tärkeätä tässä kohdassa tarkastella perenniaalisen filosofian vieläkin ylläpitämiä käsitteitä ulkoinen ja sisäinen. Voidaan sanoa, että jos tavoitteeksi otetaan se, että ulkoinen ja sisäinen sulautuvat yhteen, suorittaa adaptiivinen tulkinta tämän toimenpiteen, koska sen tehtävä on välittää merkityksiä, käsitteitä, arvoja ja symboleita. Adaptiivinen tulkinta siis suorittaa synteesin ulkoisen ja sisäisen välillä, ne siis sulautuvat yhteen ja sen jälkeen jotkut prosessista selvinneet subjektiiviset arvot alkavat elää yhteiskunnassa ja yhteisöissä objektiivisina arvoina. Siis arvojen objektiivisuus on kuitenkin yhteiskunnankin tasolla valetta, mutta tämä ei nyt liity siihen. Adaptiivisen tulkinnan käsite on tärkeä etenkin siinä, kun selvitetään ihmisten ja yhteisöjen välisiä arvoristiriitoja. Adaptiivinen tulkinta ei kuitenkaan ole tavallisesti mielen ulkopuolinen toiminta, vaan se tapahtuu silloin kun ihmiset alkavat ajattelemaan arvojaan ja perustelemaan omaa toimintaansa arvokäsitteillä. Adaptiivinen tulkinta on tärkeä käsite myös siinä, kun asiasisältöjä käsitteellistetään arvokäsitteiksi yhteiskunnassa. Adaptiivisen tulkinnan pyrkimys on siis välittää yksilön mielen sisäinen toimenpide yhteiskunnalle ja yhteisölle mahdollisimman puhtaana ja muuttumattomana. Adaptiivisen tulkinnan käsitettä voidaan siis soveltaa etenkin arvoteoriaan mutta myös esimerkiksi populaaritieteeseen. Adaptiivinen tulkinta on kuitenkin etenkin arvofilosofiaan mutta myös psykologiaan liittyvä käsite. Adaptiivinen tulkinta käsittää etenkin arvojen välittämisen ihmisen mielen ja yhteiskunnan välillä. Sen takia sen pitää olla selvillä ihmisten ajatustoiminnoista ja niiden muodoista. Sen kuitenkin pitää lisäksi olla selvillä siitä, millaisessa kehitysvaiheessa yhteiskunta on, jotta se voisi tietää sen, millaisia arvoja yhteiskunta voi hyväksyä noudatettavakseen. Adaptiivinen tulkinta ottaa huomioon kehitysasteen ja sen takia arvoja luovan yksilön mieli ei voi olla vertailullisesti huomattavasti yhteiskuntaa korkeammalla henkisellä asteella, ja tämä on se dilemma mikä adaptiiviseen tulkintaan liittyy. Samalla kun jotkut esimerkiksi älykkäimpien ihmisten luomat arvot voivat elää pienessä tai keskikokoisessa yhteisössä eivät ne välttämättä saa suosiota tavallisten ihmisten piirissä, ja tämän takia älykkäimmät voivat kokea ettei heitä ymmärretä, eikä heidän luovan työn tulokset välttämättä saa osakseen ansaitsemaansa huomiota ja tunnustusta. Kuitenkin yhteiskunta voi vaikuttaa adaptiiviseen tulkintaan sillä tavalla, että se alkaa kiinnittää järjestyksessään huomiota siihen, kuinka paljon yhteiskunta voi sallia monenlaisia arvoja keskuudessaan. Kuitenkin on sanottava, että on olemassa sellaisia arvoja, jotka voidaan todeta korkea-arvoisemmaksi kuin jotkut toiset mahdolliset arvot. Yhteiskunnan tulisi edistää näitä arvoja ja antaa palautetta yksilöille siitä arvojen muodosta, jota yhteiskunta toivoo noudatettavan. Adaptiivinen tulkinta on tärkeä käsite myös siinä, kun ajatellaan enemmistö- ja vähemmistöpolitiikkaa ja yleensäkin kaikkea sellaista, jossa pyritään edustamaan jotain. Mielestäni Suomessa tulisi siirtyä suoraan demokratiaan ja silloin voitaisiin mahdollistaa se, ettei tärkeitä ja arvokkaita arvoja omaavien ihmisten tulisi tulla täysin unohdetuksi ja pelkistetyksi. Kaikki ihmiset voisivat tuoda omimpia arvojaan esiin päätöksentekoon, eikä enää tarvittaisi parlamentaristista välitysjärjestelmää ja politiikkaa joka tapansa mukaisesti pelkistää ihmisten arvoja viemällä ne alimpiin mahdollisiin tarpeenilmaisuihin. Poliitikot turvautuvat monesti vähäsisältöisiin reaktiivisiin käsitteisiin tulkitessaan ihmisten arvoja, mikä on väärin sen takia, koska silloin arvot eivät tule todellisuuteen ilman välittäjää.

Mr. Filosofia

Mr. Filosofia, Herra Filosofia
Mr. Filosofia, nimi joka kannattaa muistaa
en ole arka, en ole epävarma
nimestäni, joka symboloi kaikkea mitä edustan
silloinkin kun paskat housuissa kotiini rahjustan
Nouskaa ylös kuten Feeniks-lintu
kuten minäkin olen noussut
toisaalta olen seisonut aina selkä suorana
tyttö tyttö, tsot tsot, minua ei manipuloida
tai johdeta harhaan, mutta sekin on jo kaukaista
Nautin pillusta, mutta en ole sen orja
Ajattelun väline sijaitsee vain harvoin jalkojen välissä
Kerro meille, Mr. Filosofia
Auta meitä, Mr. Filosofia
Kuulen naisen äänen, laulua
se on distressed
Minä autan,
minun ajatteluni välineet .-
ovat todella vain yhdessä päässä
eikä aivoni sijaitse mulkunpään kohdalla
Johdan naisen Dianan puutarhaan
rukoilen hänen puolestaan
sillä minä en käytä hyväksi
Sinä olet Mr. Filosofia
sinun pitää olla Mr. Filosofia
niin kauan kuin elän
tulen olemaan Mr. Filosofia
alusta loppuun
lopusta alkuun
nainen kääntyy ja vien hänet pois
se kismittää,
miten tuolla keväässä olen
kiemurtelemassa serkkujen kesäparatiisissa
päällä kukkia täynnä olevalla pellolla.
Koska: Mr Filosofia on mies täynnä filosofiaa ja rakkautta

Camden Town

Camden Townissa olemme turvassa
olemme turvassa, turvassa, turvassa
ei missään Kentish Townissa tai Knightsbrigessa
vaan Camden Townissa, Camdenissa
Lock Marketin vieressä
jossa turistit kuvittelevat myytävän lukkoja
Lontoo on kaupunki jossa tahdon olla
mutta kylä jossa haluan olla on Camden Town
vain Camden
siellä runoilijat ottavat häppää
siellä kaikkien läppärit paukkuu
ja joku ääliö maahanmuuttajia haukkuu
Camden Townissa olemme turvassa
turvassa, turvassa, vain Camdenissa
siellä tietty enkeli asustaa
ja laskee farkkunsa alas
hyväilyä varten
Camdenissa, vain Camdenissa

Rakkaus joka säilyi

Se oli rakkaus joka säilyi
kun kahden nuoren hengen sydämet täyttyi
kaikki jäi kuitenkin kesken -
kuin se olisi ollut määrättyä
ikävöin sinua monta vuotta-
ei, ikävöin sinua aina
en usko sääliin,
joten uutta mahdollisuutta
on turhaa toivoa
sinun hymysi
 joka muistuttaa helmiketjua
sinun ryhtisi ja hoikkuutesi
kuin elävän ikitoive
minä olen läntä ja arka ihmisiä kohtaan
on ilahduttavaa havaita,
että pystyit erottamaan ne
ei meitä oltu tarkoitettu toisillemme
olisimme saaneet vain muiden nuhteen
kuitenkin se oli rakkaus joka säilyi -
joka säilyy,
en voi muuta sanoa
miten sinä voisit pitää miehestä
joka ei viitsi kuoria perunaa
sinä taas olet se,
jonka tulemista aina odotan
vaikka olet jo kuinka kaukana
sinä tulet aina olemaan kanssani

Boheemielämää

La vie de Boheme
mä siihen aina tohenen,
samalla kun viittä tupakka-askia rohentelen
kirjoitan runoja, kirjoitan proosaa
vailla kaikkea, muuta paskaa
Bravuurini on protagonisti
Herään myöhään, valvon myöhään
juon viinaa, juon koskenkorvaa
kunnes viina aina välillä parantaa
nousen ylös silloin kun kirjoituttaa
kävelen silloin kun haluan lukea
Pena sekä John ovat idoleitani
nostan heille maljan ja kitken
kaiken nostalgian jolle itken
Boheemielämä, boheemielämä!
parempi kuin rahvaan toimet
triviaalit, parokiaaliset, paralleeliset
Eino on aina mukanani
pyylevänä, kiharahiuksisena
kun katsoin häntä,
antoi se aiheen juomiseen
henkeni ei haise hyvältä
en ole omaksunut porvarillisuutta
kuin en myöskään nostalgisuutta
Menneessä kaikki oli huonommin
haisen ja housuissani on jarrutusjälkiä
ne kertovat tarinoita kadonneista kaupungeista
ikään kuin perse saisi vapaasti märkiä
Boheemielämä, boheemielämä!
tuskan elämä, ekstaasin elämä
minä kirjoitan
vaikka laittaisitte lapun luukulle
ja yhä menisin eteenpäin
vaikkei minulla olisi jalkoja
jaamme traagista lehtolapsi-minää
veljen kanssa
samoin kuin elämändemoni
se irvistää meille
sillä on keltaiset hampaat
kuten minulla
Boheemielämä, boheemielämä!

Perustulomarssi

March on, march on!
Sinä köyhä opiskelijakansa
koska me saamme perustulon
ei enää roskisdyykkausta
ei enää alennustuotteita
koska me saamme perustulon
olemme rikkaita, voimme
polttaa 50 euron seteleitä kodittomien edessä
March on, march on!
köyhä freelancer-kansa
voimme kirjoittaa ja oppia
voimme ottaa lunkisti, ilman paineita
sillä me ansaitsemme peruselintason
jolla kehittää lahjojamme
joilla edetä tulevaan, eteenpäin
March on, march on!
köyhä taiteilijakansa
sillä kun meillä on perustulo
olemme jälleen vapaita ja vastuuntuntoisia

Maailmanmies

Mies pakeni kadulla takanaan juoksevaa ihmistä. Mies oli kuvitellut sen olevan poliisi, mutta hän ihmetteli sitten sitä, minkä takia poliisi juoksisi hänen takanaan, koska hän ei ollut tehnyt koskaan mitään pahaa. Takana juossut ihminen pysähtyi, ja mies ajatteli, että hänen tulisi mennä katsomaan paikalleen jumiutunutta takaa-ajajaansa. Kun hän tuli miehen luokse, oli siltä ilmeisesti mennyt henki, koska se muistutti kääreliinatonta muumiota, aivan kuten Bergmanin Mansikkapaikassa professori oli nähnyt kaikkien ympärillä olevien ihmisten muuttuvan samanlaisiksi ilmeettömiksi patsaiksi. Olisiko se niin, että minulla olisi jotain selitettävää tämän asian kanssa, miksi kaikki ympärillä muuttuu ja vanhenee. Minun ei tulisi juosta takaa-ajattevana vaan takaa-ajajana. Mies oli pitkään halunnut ostaa sinkon ja puoliautomaattisen kiväärin, että olisi voinut valmistautua siihen, jota hän oli pitkään fundeerannut. Hän halusi näyttää ihmisille, ettei hänen kanssaan leikitä. Kun mies oli menossa asekauppaan, kulki häntä vastaan nainen ja katseet kohtasivat. Sekunninosan jälkeen mies rynkytti naista takaapäin tämän asunnolla ja perseposkien läiske ja naisen voihke kuuluivat asunnosta pitkälle kadulle asti. Mies nosti housunsa ylös ja poistui takaisin kadulle asekauppa mielessään. Panosta hän oli tyytyväinen, mies oli alkanut ajatella, että seksi täysin vieraiden ihmisten kanssa ilman imartelua niin aktia ennen kuin myös sen jälkeen, oli todellisinta seksiä ja sitä, mistä ihminen vielä pystyi saamaan nautintoa. Kun mies oli jo menossa asekauppaan tuli hänen mieleensä se, millaiset seuraamukset sillä olisi, jos hän nyt lopultakin tappaisi kaikki entiset vihamiehensä. Hän päättikin mennä asekaupan sijasta kirjakauppaan lukemaan Jari T. Sokean uusinta runokirjaa. Hän suuntasi kohti kaupan ovea, päästi kovaäänisen pierun ja astui sisään, hän noukki kirjan hyllystä ja istuutui lukunurkan nojatuoliin. Hän pieraisi uudestaan ja luki kirjan ilmeisesti paljon aliarvostettua lyriikkaa. Kuitenkin mies ei vaikuttunut kirjan tasosta, pieraisi, ja siirtyi takaisin kadulle. Hän halusi kirjoittaa omaan elämäänsä perustuvan romaanin, jossa kerrottaisiin kaikki ne tuskalliset vaiheet, jotka olivat johtaneet siihen, mitä hän oli ja miksi hän koki elämässään ja yhteiskunnassa olemisessaan olevansa. Mies meni kirkkoon ja tapasi siellä pastori Tomas Ericssonin. Ericsson oli vaipunut masennukseen jo vuosia sitten, ja saarnankin pitäminen oli vaikeaa. Kun mies tuli Ericssonin luokse kertomaan synneistään, ei kirkkoherra jaksanut ottaa häntä vastaan. Mitä minun tulisi teille sanoa, kun en itsekään nykyisin tiedä kaikkea Herran olemassaolosta tai olemattomuudesta. Piispa oli ollut Ericssonia kohtaan ankara, ja kerrottiin, että hän kohteli kotonaan olevia vaimon aiemmasta avioliitosta tulleita lapsiakin todella ankaralla ja väärällä tavalla. Olisiko minun saatava käsitys siitä, mitä Jeesus teki ja minkä takia hän joutui kokemaan elämässään niin paljon vaikeita ja vääriä asioita. Hän meni ulos ja sytytti savukkeensa. Hän poltti nykyisin ainoastaan mentoolisavukkeita. Hänen äänensä oli mennyt niin matalaksi, että monesti kun hän avasi suunsa, vaikka esimerkiksi baaritiskillä, kääntyivät ihmiset sukupuolesta riippumatta katsomaan häntä. Miehen isä oli pyrkinyt parlamenttiin useita kertoja ilman tulosta, ehkä lähinnä sen takia, että puolue oli asettanut miehen aina sellaiseen constituencyyn, jossa labourvoittoisuuden takia ei ollut mahdollisuutta päästä parlamenttiin konservatiivina. Tältä voimakastahtoiselta mieheltä hän oli perinyt ehdottomuutensa ja rautaisuutensa. Vaikka monet olisivat jo vastoinkäymisten takia luovuttamaan ei hän antanut periksi ja halusi jatkaa niin pitkälle kuin miten se oli mahdollista. Hän oli suunnitellut tappavansa ne vihamiehensä, jotka eivät olleet antaneet hänen olla rauhassa. Hänen ainoa mottonsa ja toiveensa toisten ihmisten suhteen oli pitkän aikaa ollut se, että hän halusi tulla jätettävän rauhaan. Nyt hän käveli kadulla ja vastaan tuli Martin von Essenbeck. Onko niin, että jokaisesta voi tulla natsi Martin? Minä en tiedä miten se kävi, olisin mahdollisesti vieläkin natsi, ellei Saksa olisi hävinnyt Saksaa. Essenbeckin selän takaa tuli esiin Luchino Visconti, kuuluisa aristokraatti ja kommunisti. Hän oli pitkän aikaa ollut kiinnostunut eliitin rappiota kuvaavista elokuvistaan. Hyvä Visconti olen aina kiitollinen elokuvistanne, sillä te olette selvästi itsekin elänyt läpi tuon dekadenssin, joka elokuvianne luonnehtii. Olen teille ikuisesti kiitollinen, että olette todellisuudessa kuvannut minut ja perheeni historian elokuvienne kautta. Mutta sitten Viscontin seurana ollut nainen tuli kauempaa esiin, ja sekunninosan jälkeen mies pamputti naista takaapäin tämän hotellihuoneessa, ja naisen voihkeet ja perseposkien pauke kuului pitkälle hotellin pihalle asti. Mies oli joskus aiemmin kärsinyt ennenaikaisesta laukeamisesta, mutta tämä akti kesti lähes puolitoista minuuttia, joka oli miehen aikaisemmista ennätyksellisen kauan kestänyt pamputus. Mies veti housut ylös, vältti naisen yrityksen suudella häntä poskelle ja palasi takaisin hotellin pihalle. Hotellin pihalla häntä vastaan tuli Kaurismäki, joka oli pitkän aikaan kuulunut hänen suosikkeihinsa elokuvaohjaajien ja -käsikirjoittajien keskuudessa. Mies antoi Kaurismäelle röökin, niitä Turkista peräisin olevia, samoja, joita Ian Fleming poltti ketjussa. Mies ehdotti Kaurimäelle paukkuja hotellin baarissa, ja näin miehet siirtyivät vähitellen sinne. Pidän suuresti elokuvastanne La vie de boheme, oletteko aina halunnut tehdä elokuvia. Kaurismäki vastasi miehelle, että hän oli alunperin halunnut kirvesmieheksi, mutta toisaalta elätellyt haaveita kirjailijan urasta. Miehet erosivat ja mies sanoi Kaurismäelle odottavansa tämän uusinta elokuvaa. Vallankumous oli tulossa ja kaikkien piti valmistella itseään niihin olosuhteisiin, jotka ilmenivät sen jälkeen kun valta oli kumottu. Mies matkusti junalla maan itäosaan. Juna pysähtyi matkalla sotilaiden joukon vaadittua junan pysähtymistä. Estettyään pidätetyksi joutumisen, jatkoi hän vanhempiensa luokse pienessä kaupungissa. Mies tuli kohti vanhempiensa taloa, ja näki sen edessä vieraan ihmisen. Vieras kertoi miehelle, että hän oli lähtenyt kotoaan, koska hän oli alkanut ajattelemaan, että sisäänmeno mihin tahansa taloon olisi samanlaista kuin se, jos hän olisi palannut kotiinsa. Tästä liikuttuneena mies otti vieraan mukaansa kun kulki kotitaloonsa, jossa isä mölysi ja äiti siivoili hiljaa ollen keittiön nurkkia. He kaikki neljä joivat iltakahvin, ja sen takia mies ja vieras poistuivat, koska mies ei ollut enää pitkään aikaan tuntenut oloansa lapsuudenkodissaan kotoisalta. Mies ja vieras päättivät lähteä ostamaan kokaiinia, sillä he tiesivät, että sitä sai lähimmän kaupungin keskustasta. Kuitenkin kun he tulivat sille kadulle, jolla diilereitä olisi tavallisesti ollut, eivät he nähneet ristin sielua. Kuitenkin lopulta miestä ja vierasta tuli nainen vastaan, ja parin sekunnin kymmenesosan jälkeen he olivat hotellihuoneessa, jossa mies rynkytti naista takaapäin, niin että naisen voihkeet, perseposkien läiske ja huonokuntoisen sängyn natina kuuluivat viidennestä kerroksesta alakerran respaan. Mies nosti housunsa ylös ja lähti kadulle, jossa vieras odotti. Koska he olivat olleet tekemisissä toistensa kanssa jo toista tuntia, päätti vieras esittäytyä: Minun nimeni on Rodolfo ja sinä?: minun nimeni on Ludwig II von Auerback. Miehet kokivat, että esittäytyminen oli rikkonut jään heidän välillään. He kävelivät kaupungin autioilla kaduilla, jossa nainen tuli Rodolfoa kohti ja heidän katseensa kohtasivat: sekunninosan jälkeen Rodolfo paukutti naista takaapäin, niin että perseposkien läiske ja naisen teeskentelevät voihkeet kuuluivat pitkälle kadulle asti, jossa Ludwig II seisoi pyrskähtelevää nauruaan pidätellen. Rodolfo nosti housunsa alas ja palasi kadulle Ludwig II:n luokse. He menivät etsimään yleistä vessaa, koska pissihätä oli yllättänyt, kun miehet tulivat erään kahvilan vessaan jäi Rodolfo pisuaarille ja Ludwig siirtyi etsimään tyhjää koppia. Kun mies aukaisi oven vessaan, kuului sieltä piereskelyä ja kun hän katsoi wcssä pytyllä istuvaa naista, oli se kuin kuka tahansa hienostorouva, joka oli suorittamassa isoa hätäänsä. Nainen muistutti Liisa Jaakonsaarta, ja se alkoi välittömästi mylvimään miehelle: ”Teillä ei ole oikeutta tähän, OMG, minua ei ole koskaan näin nöyryytetty, menkää pois!”Naisen jaloissa oli valkoiset alushousut, joista erottui ruskeat jarrutusjäljet. Samalla miehen päästä kuului ”Hyvää päivää tämä on linja-autonkuljettaja Mara Markinen ja toimin teidän kuljettajananne tällä matkalla. Auton perästä löytyy wc, ja jos koette lämpötilan matkustamossa kaipaavan korjaamista, niin tulkaa vain sanomaan minulle. Toivotan teille miellyttävää matkaa.” Kuitenkaan hän ei ollut linja-autossa. Hän sulki vessan oven ja toivotti Jaakonsaarelle hyvää päivänjatkoa. Hän meni toiseen koppiin ja päästi kakat pönttöön suurella paineella, hän oli jo kuitenkin joutunut pidättelemään kakkoshätää jo monta tuntia. Vessan seinästä hän löysi puhelinnumeron, johon hän päätti soittaa. Naisääni vastasi ja sekunninosan jälkeen Ludwig pani naista takaapäin niin että voihkeet ja perseenpauke kuuluivat pitkälle muihin asuntoihin. Mies nosti housunsa ylös ja palasi yleiseen vessaan jossa Rodolfo häntä odotti. Ludwig ajatteli, että seksi ilman imartelua, niin ennen aktin kuin myös aktin jälkeen oli paras tapa harrastaa tämänkaltaisia seksuaalisia relaatioita. Miestä pieretti ja hän päästeli koko ajan lujia ääniä perseestään, samalla kun hän kertoi kokemuksestaan Rodolfolle. He päättivät käydä ostamassa pastaa ja menevänsä sen jälkeen juomaan viiniä, ennen kuin he hakisivat tunnetulta ilotyttökadulta prostituoidut itselleen. Minä olen ammatiltani taidemaalari, Rodolfo kertoi. Ahaa, minä taas olen ammatiltani kuningas, vaikka olenkin tällä hetkellä pienellä lomalla. Miehet menivät Ludwigin palatsiin ja ottivat eteensä kasallisen tuota valkoista kultaa. Rodolfo hienonsi aineen luottokortillaan ja muodosti kasan viivoiksi. Sen jälkeen miehet imppasivat pienen osan aineesta neniinsä, ja niin olo alkoi helpottua. Vahvempia aineita Ludwig ei ollut koskaan sanonut käyttäneensä, sillä tämä kultainen pöly oli parasta mitä saattoi toivoa. Silloin palatsiin tuli Märta ja hän kysyi hädissään pastori Ericssonista: pastori Ericsson ei ole täällä, me tapasimme hänet aiemmin ja silloin hän vaikutti mielestämme varsin sekavalta ja suisidaaliselta. Ellemme olisi tienneet hänen olevan pappi, olisimme toimittaneet hänet arvioitavaksi mielisairaalaan, Ludwig selvitti. Märta lähti, hänen mukanaan huoneesta katosi pierun haju, joka oli tullut siihen hänen mukanaan. Samalla kartano rämähti täyteen helvetillistä meteliä ja Ludwig kysyi miespalvelijaltaan, mistä se johtui. Euer Excellenz, te jouduitte panttaamaan kartanon pellot ja nyt tuolla nurmella on esiintymässä metalliyhtye Megadeth. Tämä on sietämätöntä miten voin enää koskaan olla tässä paikassa kesällä? Ludwig mietti mielessään. Rodolfo sanoi olevansa Albaniasta, ja sen takia he päättivät lähteä tämän kotikonnuilla lähelle Tiranaa. Vuoden päästä he totesivat kahdestaan, ettei Enver Hoxha enää ollut sopiva ihminen johtamaan Albaniaa. Sen takia he päättivät murhata Hoxhan. Hoxha on todella hyvin vartioitu, miten me voisimme päästä käsiksi häneen? Ainakaan silloin kun hän ei ole jossain julkisessa tilanteessa on suunnitelmamme täysin toivoton. Tämä keskustelu tapahtui huhtikuussa 1981, kun miehet olivat suunnitelleet attentaattia jo useita vuosia. He päättivät että heidän ainoa mahdollisuutensa olisi tappaa Hoxha vapun juhlallisuuksien aikana. Hoxha tulee seisomaan korokkeellaan upseerien ja valtiomiesten keskellä. Ainoa kunnollinen mahdollisuus meille olisi vastakkaisesta talosta ammuttu luoti, ainoa harmi siinä vain on se, että sotilaat tarkastavat kaikki vastakkaisen puolen talot tarkka-ampujia varten. Meidän pitää siis lahjoa joku upseeri, vaikka se tulee olemaan hyvin vaikeaa, koska ne ovat tiukimpia stalinisteja, onhan Hoxhakin puhdistanut monta kertaa upseereita. Kuitenkin parin päivän päästä he löysivät juuri oikeassa tehtävässä olevan miehen. Maksoin sille lihavalle sialle hänen muutamaa vuosipalkkaansa vastaavan summan, ja hän lupasi, että yksi kunniakorokkeen vastapuolella olevan talon rappukäytävistä jätettäisiin tutkimatta. Ja niin tuli vappu, ja miehet olivat asunnossa, ja kun Hoxha ja pioneerit aloittivat Internationaalin laulamisen, täräytti Rodolfo yhden laukauksen kohti seisovaa Hoxhaa, joka kaatui selälleen luodinreikä otsassaan. Parin päivän päästä Rodolfo julisti ystävänsä auttamana Albanian tv:ssä olevansa edustamansa ryhmän kanssa Hoxhan surmasta. Samalla Rodolfo julisti itsensä Albanian johtajaksi, ja pian häntä tultiinkin hakemaan jatketulla mersulla tv-studion etuovelta. Hoxhan leski ja lapset tulivat Rodolfoa vastaan, ja he vannoivat tälle ikuista uskollisuutta. Samalla Rodolfo soitti takaisin Saksaan ja pyysi lähettämään kissansa Baronetin Tiranaan. Hän ei ollut tuonut Baronettia aikaisemmin Albaniaan, koska hän pelkäsi kissan turvallisuuden puolesta. Samalla hän ilmoitti tyttöystävälleen, että tästä tulisi Albanian ensimmäinen nainen ja pyysi häntä tulemaan pikimmiten Tiranaan, jonka nimi kuitenkin muutettiin pian Rodolfaksi. Kuitenkin Baronetti matkusti lentokoneen ensimmäisessä luokassa ja muija muuliluokassa.

Pyrkyryydestä ja elintasopoliitikkoudesta

Viime viikolla näimme eduskunnassa kummallisen tapauksen. Ammattipoliitikot ja wannabe-ammattipoliitikot ylistivät parlamentissamme kauimmin istunutta elintaso- ja kulttuuripoliitikkoa Ilkka Kanervaa. Jopa parlamentin puhemies, nuoruudestaan huolimatta politiikan parlamentissa teon ihanteet omaksunut Maria Lohela yltyi ylistämään Kanervaa suorituksesta, jonka ylittämisen hänkin on varmasti toivomuslistalleen merkannut.

Miksi Kanervan onnittelijat ovat siis väärässä? He eivät usko välittömään demokratiaan, jossa parlamentin koostumus muuttuu koko ajan edustamaan koko kansakuntaa ja sen diversiteettiä. Kanerva on parlamentissa sen takia, koska hän on mieltynyt ilmaisiin taksikyyteihin, ilmaiseen Helsingin ja Turun välillä kulkemiseen lentokoneilla ja junilla sekä työn määrään nähden megalomaaniseen palkkaan. Muistan videon Teuvo Hakkaraisen ensimmäisestä päivästä eduskunnassa, ja tulihan Hakkarainen vallan käytävillä keskusteluun myös nohevan Kanervan kanssa, ja silloin Kanerva sanoi olleensa samoissa hommissa metsämies Hakkaraisen kanssa, kun oli kuulemma ollut poikasena kesän sahalla töissä. Tällaista paternalismia ja patronisointia harrastava mies ei ole soveliasta materiaalia eduskuntaan.

Miksi Kanervan onnittelija eivät katso olevansa väärässä? Vastaus siihen on se, että he ovat omaksuneet parlamentissa istujan tavan, eli korruptoituneen ilmapiirin, jonka mukaan on demokratian periaatteiden mukaista istua parlamentissa kymmeniä vuosia lukuisille toisille vähemmän korruptoituneille ihmisille kuuluvalla paikalla nauttimassa ammatti- ja elintasopoliitikon karriääristä, jossa voi välillä soitella ja tekstailla monta kymmentä vuotta nuoremmille tissimisuille ja tuoda nämä ”yksityisasiat” parlamenttiin asti vaikuttamaan männä vuosina hallitsemaansa ulkoministerin tehtävään.

Mitä tällainen ilmiö siis itsessään tarkoittaa, mistä tässä on kyse? Kansanedustajista on tullut niin sisäänlämpiävää joukkoa, että he ovat miltei kuin sukulaisia, tai jonkinlaisia superihmisiä, joiden tehtävän suorittaminen on tietysti tärkeämpää kuin ulkona parlamentista olevien. Esimerkiksi olen ollut jossain vaiheessa facebook-kaverina erään savolaisen mussuttajan, elintasopoliitikoksi pyrkivän rouvasihmisen kanssa, joka vuoden liukkaimpana aikana pahoitteli sitä, että toinen Savosta parlamenttiin hypännyt rouvasihminen oli tuhansien muiden tapaan kaatunut ja särkenyt paikkojaan. Kanerva-ilmiö on nurkkakuntanepotismia, häikäilemättömän korruptismin osoitusta, sillä varmaankin suurempi osa näistä kahdestasadasta kävelevästä instituutiosta kävi puristamassa tämän pyhän tammen kättä tämän ammattipoliitikkouden suuren päämäärän ja tarkoituksen saavuttamisen takia.

Demokratian periaatteisiin kuuluu päätöksentekijöiden vaihtuminen itsekorruptoitumisen estämiseksi. Parlamentin tulee muistuttaa yhteiskuntaa. Demokratiassa parlamenttiin tulee saada erilaisia ammattitaustaltaan ja koulutukseltaan eroavia ihmisiä. On väärin, että kauimmin eduskunnassa istuneimmasta ihmisestä tehdään kehuttava instituutio, samalla tavalla kuin mielisairaalassa asuvista ihmisistä tulee hoitajien yhteisen tuttavuuden osia. Suomalainen poliittinen järjestelmä, jossa suurin osa Kanervan äänestäjistä on nähnyt tämän kävelevän instituution vain ohimenevän taksin ikkunasta, ei tue ammattipoliitikkoutta, toisin kuin esimerkiksi Britanniassa, jossa kansanedustajat edustavat pientä maa-aluetta maan sisällä. He tuntevat äänestäjänsä.

Olli von Becker

Kirjoittaja on poliittiseen historiaan mieltynyt yhteiskuntatieteiden maisteri filosofian pääaineesta.

Letkeä jenkka

Hyppää, hyppää, jos et ole sosialisti
sillä nehän me yhdessä nujerramme
parlamentissa tai sen ulkopuolella
palele vasuri, heitä vasuri voltti
käryää niin kuin suupielessäni palaa nortti
johtuuko harhaan johdatuksesi aineista
vai ovatko muut ihmiset syntyneet paineista
älä havittele punamatruusin pistintäsi
ette iske niitä enää ristien läpi
pidä suusi kiinni ellei vapaus miellytä
eivät siitä muut puhu, räkätä
hae apua vasemmistolainen sillä sinussa on vika
voisinpa sanoa, että se ominaisuutena on kuin sika
Hyppää, hyppää jos et ole sosialisti
käännös oikealle tekisi teitä vahvemmaksi
vaikkei arvonne voi kovin muuttua enää paskemmaksi

Sisäisiä tuntemuksia

Mies vavahtui unestaan hiestä märkänä klo 3:00 aamulla. Unessa miehen jalat olivat menneet alta ja hän oli siirtynyt kolmesataa vuotta takaperin Napuen sotakentälle, jolla hänen esi-isänsä oli urheudellaan saavuttanut mainetta ja menettänyt siinä samalla yhden jalkansa. Sotainen ja militantti mies oli tietysti. Vanhat sotilaperinteet olivat hallinneet hänen kasvatustaan, vaikka hänen äitinsä olikin vanhemmistaan se johon hän oli aina katsonut voivansa samaistua ja kuunnella neuvoja. Hänen suurin toivonsa oli saada kaatua sotakentällä omien arvojensa takia. Miehen aatteisiin ei kuitenkaan kuulunut isänmaallisuus nationalismin muodossa, vaan hänelle tärkeämpiä arvoja olivat yksityisyys ja tietyt yhteiskuntaan ja kansalaisyhteiskuntaan liittyvät ihmisille kuuluvat vapaudet ja oikeudet. Mies nousi sängystä ylös ja haki ensimmäisenä ovestaan päivän lehden. Mies kulki lehden kanssa pyjama päällään olohuoneeseen ja laittoi samalla keittiön läpi kulkiessaan kahvinkeittimen päälle. Mies luki kannen otsikon, jonka mukaan Pohjois-Korea oli tehnyt taas uuden ydinasekokeen ja samalla Yhdistyneet Kansakunnat olivat hyväksyneet maata kohtaan suunnatut pakotteet. Mies ajatteli, että ydinsodan mahdollisuus olisi kauhea seuraus ja se tulisi epäilemättä johtavan monien erimaalaisten ihmisten kuolemaan. Kuitenkin: -”Minun mielestäni niitä venepakolaisia ei tule ottaa Eurooppaan, koska he ennen pitkään tuhoavat Euroopan ja länsimaiden yhtenäisyyden” hän ajatteli ja kuvitteli sodan vain laskevan ulos huonoja veriä, kun oli nähnyt lehdessä toisen uutisen, joka koski afrikkalaisten veneen kaatumista Välimerellä. Samalla mies tunsi tarvetta järjestää muniaan, koska ne olivat epäjärjestyksessä ja samalla hän työnsi kätensä housuihin ja muokkasi näin killuttimiaan. Kaikesta tästä huolimatta mies koki itsensä liian hienoksi myöntääkseen, että harrasti munien kaivamista. Hän laittoi takin päällensä, katsoi kelloa ja sen osoittaman ajan vuoksi laittoi poveensa vasaran, sillä tämä alue, jolla mies asui ei ollut mitään parasta aluetta. Mies päästi kovaäänisen pierusarjan ja siirtyi käytävän puolelle. Kun mies oli päässyt maantasalle, kuuli hän vaikerrusta alimmasta kerroksesta, jossa istui puliukko makuupussissaan. Pultsari oli oksentanut takkinsa rintamukselle ja hajusta päätellen hänen housuissaan oli jotain sinne kuulumatonta. ”Kuka sinä olet ja mitä sinä täällä teet” mies kysyi pultsarilta. ”Minut ajettiin äskettäin ulos asunnostani maksamattomien vuokrien takia” pultsari vastasti ”olen kirjailija, Marcel Marx, palveluksessanne sir” pultsari jatkoi. ”Olette siis se kuuluisa Marx, minun nimeni on Schaunard, entinen säveltäjä, mutta olen nykyään suuntautunut kirjallisuuteen. Kirjoitan dadaistis-surrealistisia tekstejä ja olen lukenut kirjanne Le Avenger - Kostaja. Löysin sen lähiökapakkani takapihan roska-astiasta. Käydään hakemassa viiniä ja juhlitaan tätä onnekasta kohtaamista” Schaunard jatkoi. ”Minulla on tällä hetkellä niin vähän paikallista valuuttaa, että voisimmeko sopia, että te kustantaisitte kioskista tulevan laskun?” Marx kysyi. ”Totta kai, sain juuri ensimmäisen tilin elokuvakäsikirjoituksestani Kahvia ja seksiä, joka kertoo varsin omituisen ihmisen mieliteoista ja mieltymyksistä”, Schaunard vastasi. Ja näin miehet lähtivät kaupungin keskustaan ostamaan kaupasta tarvittavia viinaksia. ”Mitä mieltä olette siitä, jos lausun teille viimeisimmän avantgardistisen runoni, joka kuuluu juuri kustantajalta pakit saamaani runokokoelmaan” Marx kysyi kun miehet tulivat kaupasta ulos. Se kuuluu: Apinanmielinen hevonen käänteli sormiaan./se ihmetteli miksi oli ne saanut/hän puristi sormensa nyrkkiin/ ja meni läimäisemään sen lähellä olevan hevosen kannikkaan/ että sai sen liikkeelle/hevonen potkaisi/ja apinanmielinen hevonen potkaisi takaisin/kumpikaan ei vahingoittunut/sillä eihän hevonen apinasta muutu/apinan jälkeläiset muuttuivat niin/että lapset tahtoivat heillä ratsastaa/banaania vastaan. ”Perverssiä, oletteko lukenut Kalervo Palsan, sen pervertikon numero yksi, päiväkirjoja”, Schaunard kysyi. ”En ole lukenut, tulin tänne Suomeen vasta äsken ja en osaa vielä kunnolla kieltä. Tämänkin puheeni tuottaa Hawkinglainen tietokone. Tietokone on siemennetty ihmisaivoilla, joten se pystyy sallimaan minulle sen, ettei ääneni kuitenkaan kuulu niin tietokonemaiselta kuin Hawkingilla” Marx selvitti. ”Sepä kummaa, oletteko varma ettette vain ole sisältä laho ja aivot astiassa?” Schaunard kysyi. ”Minua kyllä pierettää usein, käytän sormiani anuksessani ja pyydän ihmsiä haistamaan sormiani. Kukaan ei ole vielä sormiani haistanut, paitsi kissani, joka muutenkin on todella utelias. Monet ihmettelevät miten tällainen syvällinen kirjailija voi olla näin infantiili ja lapsen tasolla oleva” Marx selvitti. Silloin Marx huomasi vastaantulevan naisen ja välähdyksen päästä hän oli tämän makuuhuoneessa ja nussi naista takaapäin niin, että perseposkien läiske kuului pitkälle kadulle asti. Marx oli mielestään tosimies ja hän nautti vain naisen takaapäin ottamisesta. Läiske ja naisen teeskentelevä voihke voimistui ja niin Marx päästi siemenensä kortsuun ja mylvi samalla niin, että naapurin vanhapiika rupesi 13 sekuntia kestäneen huudon aikana kolisuttelemaan alakerran pattereita. Marx vetäisi housunsa ylös ja poistui asunnosta kadulle, missä Schaunard vielä odotteli. ”Oliko hyvä pano”, Schaunard kysyi. ”Ei kummemmin, ei minun hattivattiani tarvitse teeskennellä sen suuremmaksi, pääasia että se riittää”. Schaunard ehdotti Marxille, että he menisivät käymään itämaisessa hoitolassa, jossa jokainen sai halutessaan päänsä täyteen oopiumia piipusta. ”Heh onhan vähän hauskaa, että sitäkin sai aikaisemmin apteekista, jopa ilman reseptiä. Artaudistahan tuli opiaattiriippuvainen, mun fatsini istui kerran metrossa samalla penkillä kuin se” Marx sanoi. Samalla Schaunard havaitsi kadulla naisen, ja sekunninosan jälkeen he olivatkin jo naisen asunnossa jossa Schaunard pamputti takaapäin niin, että perseposkien kiivaantuva läiske ja naisen voihkeet kuuluivat kadulle aivan Marxin korviin asti, ja hänen ilmeessään käväisi pieni hymynkare. Silloin rupesi satamaan kaatamalla ja sateeseen varautumaton Marx heitti ikkunaan pienen kiven ja huusi: ”Haloo, eiköhän tuo riitä Schaunard, naisia on kaikkialla.” Schaunard päästi mällinsä kortsuun ja poistui asunnosta. ”Mennään nyt juomaan sitä viiniä, mulla on ainakin nyt aika keveä olo” Marx totesi. Miehet menivät Schaunardin asunnolle ja Marx havaitsi siellä olevan pitkin poikin nuotteja ja partituureja, samassa huoneessa oli kaksi kärsineen näköistä pianoa. Schaunard meni toisen pianoista luokse ja sanoi soittavansa Marxille uuden kappaleensa ”Kultainen sade”. Kun pianon hakkaaminen oli loppunut, miehet päättivät, että heidän tulisi olla tarpeeksi läheisiä, että saisivat mullistettua taidemaailman, noh ainakin täkäläisen taidemaailman.

Miten todellisuus simuloi itseään

Todellisuudella tarkoitamme ympäristössämme olevia invariantteja ja variantteja, jotka säätelevät osin sitä, miten ihmiset kokevat ympäröiviä tosiasioita. Invariantti tarkoittaa pysyvyyttä, joka määrittelee todellisuudessa sitä, miten ihmiset kokevat ajasta aikaan vallitsevia tosiasiaseikkoja. Variantti taas tarkoittaa muuttuvaa todellisuutta, eli sitä, miten ihmiset kokevat sen kaltaiset tosiasiat, joihin ihmiset voivat vaikuttaa ja jotka ovat heidän mielensä subjektiivisen osan tavoitettavissa – ne ovat siis kontingenssiin avoimia. Kuitenkin ihmiselle tärkeintä on tajuta se, miten heidän oma mielensä toimii ja vasta sen jälkeen otettava kantaa siihen miten maailma toimii siinä, kun se määrittelee todellisuutta ihmisille. On myös tarkasteltava sitä, miten yhteiskunta suhtautuu sellaisiin uudenlaisiin ideoihin, joita ajattelevat ihmiset tuottavat yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Monesti ne muovaavat ajassa sitä, miten ihmiset kokevat ympärillä olevan yhteiskunnan piirteet. Todellisuus selvästikin pyrkii sopeuttamaan uudet ideat itseensä osoittamalla itsensä mukaan pätevästi niiden kuuluvan jo valmiina olevaan todellisuuteen. Tässä on siis tärkeätä miettiä sitä, mikä on invarianttien ja varianttien välinen suhde, ja miten määrittyy se, kuinka syvällistä totuutta joku väite asiantilassaan kertoo. Todellisuuden peruspiirre on se, että se pyrkii aina mukauttamaan itsensä suhteessa tasapainopisteeseensa. Todellisuus siis sopeuttaa yksilöiden ajattelun aina itseensä, sikäli kun on mahdollista, että adaptiivinen tulkinta on tapauksessa mahdollista. Adaptiivinen tulkinta tarkoittaa sitä toimenpidettä, miten yksilöllisen ajattelun tuloksena tulleet ajatukset sopeutetaan yhteiskunnalliseen todellisuuteen ja sen kaanoniin. Joku minua syvällisempi ajattelija on kirjoittanut, että kaikenlainen moraalinen närkästys suhteessa jonkinlaiseen toimintaan kertoo ainoastaan arvioijan henkisen kehityksen pysähtymisestä. Tässä taustalla voi olla vasemmistolainen staattisuus, joka ei missään mielessä tue ainakaan dynaamista yhteiskuntaa, jossa yksilöt loisivat keskenään kaikille sopivan yhteiskunnallisen todellisuuden raamit. Ajattelu on siis jossain mielessä täysin yhteismitatonta suhteessa yhteiskunnalliseen todellisuuteen, ja adaptiivinen tulkinta ei aina voi olla täysin validi suhteessa ajatuksen tuottajaan. Se on yhteismitatonta suhteessa yhteiskunnalliseen todellisuuteen, koska kaikki aito ajattelu ja ideoiden tuottaminen on perusluonnoltaan epäsosiaalista toimintaa. Ajatellessaan ihminen joutuu olemaan epäsosiaalinen, koska hän ei voi vaikuttaa siihen tapaan miten yhteiskunnallinen todellisuus vaikuttaa ihmiseen. Kuitenkin siitäkin voidaan varmasti muutamana peruspiirteenä mainita termit vaikutteellisuus, tunnustushierarkia, kommentaariaatti, merkitysvalta, arvotunne ja esteistyminen. Vaikutteellisuus tarkoittaa sitä epäitsenäisyyden astetta, jossa ihminen toimii; Tunnustushierarkia on paremmassa muodossaan yhteiskunnan arvollista järjestymistä luonnehtiva kehikko; kommentaariaatti on nyky-yhteiskuntaan muotoutunut eliittiryhmittymä, joka pyrkii luonnehtimaan ihmisille todellisuutta hallitsemalla ja uudelleenjärjestelemällä todellisuutta; Merkitysvalta on sellaista valtaa, jota kommentaariaatti ylläpitää suhteessa ihmisille tärkeisiin käsitteisiin; arvotunne on sellainen ei-sentimentaaliseen tunteellisen laatu, joka kertoo ihmisille psyyken välityksellä siitä, millaisia asioita ihmisen kannattaa elämässään arvostaa; esteistyminen tarkoittaa sitä mielen apatiaa, joka seuraa siitä, kun ihminen havaitsee, ettei adaptiivinen tulkinta hänen kokemistaan ja yhteiskunnan arvostamista arvoista ns. sovi yhteen. Todellisuus siis haluaa säilyä samana sen takia, koska se pyrkii rajoittamaan ajattelua, jonka yksittäiset yksilöt ovat tuottamassa. Se pyrkii siis ehkäisemään muutosta adaptiivisella tulkinnalla ja käytännöillä. Todellisuus siis pyrkii sopeuttamaan muutosta hakevan todellisuudenalan omilla sen itsensä tuottamilla ja muokkaamilla ideoilla ja käsitteillä. Tässä yhteiskunta hyödyntää byrokratiainstituutiota, jonka avulla ihmisten tarpeita ja ihanteita voidaan mukauttaa yhteiskuntaan niiden ympärillä. Simuloidessaan ympäröivää todellisuutta yhteiskunta katsoo kaiken toistuvan samanlaisena jolla on linkki Nietzschen ajatukseen todellisuuden ikuisesta paluusta. Simuloidessaan todellisuutta yhteiskunta katsoo, että yhteiskuntaan ei tarvita minkäänlaista erityistä tai yksityistä ajattelua – päinvastoin – vain yhteiskunnan tuottama ja sen säätelemä todellisuus on sen mielestä soveltuvaa siihen, minkälaisia ajatuksia yhteiskunnan jäsenet voivat harjoittaa. Vapautta ja vapaata yhteiskunnallisen todellisuuden tulkintaa harjoittava yhteiskunta voi perustua pelkästään poliittisesti oikeistolaiseen älymystöön ja vapaa-ajattelijoiden joukkoon, koska vasemmistolaiset eivät tajua vapauden merkitystä – he itse asiassa ovat valmiita uhraamaan sen oman ”tasa-arvoisuutensa” takia – eivätkä he etenkään tajua sitä Hayekilta tulevaa ajatusta, jonka mukaan vapaiden yksilöiden ylläpitämä vapaus saavutetaan ainoastaan vapaalla markkinataloudella. Omaperäiset mielet siis luovat maailman uudelleen ilmiöitä tulkitsemalla. Omaperäisistä mielistä ja taiteilijoista on sanottava se, että luovuus liittyy useasti jonkinlaiseen lapsenmielisyyteen ja leikkisyyteen; monesti luovia taiteilijoita pidetään omaperäisinä ja joskus jopa kehitysvammaisina tai tyhminä. Syynä tähän on se, että suurin osa ihmisistä ajattelee pikkuporvarillisten ennakkoluulojen kautta – heille aikuisena oleminen on tärkeä asia ja heidän mielestään he voivat sen perusteella olla kunniallisia kansalaisia ja yhteiskunnan jäseniä. Luovuutta eivät tavallisesti hallitse naissukupuolen edustajat, koska heidän mielensä ei ole yhtä kehittynyt kuin mitä se on useimmilla huippuluovilla miehillä. Pikkuporvari haluaa olla etenkin samanlaatuinen kunnon kansalainen ja aikuinen ihminen ja sen takia luovuuteen liitettäviä lapsenomaisia piirteitä kartetaan ja monesti luovien ihmisten kanssa tekemisissä olevat tavanomaiset naiset pyrkivät sopeuttamaan luovan mielen naisen mukaan muodostettuun hierarkiaan. Tämä sen takia, koska naiset eivät ymmärrä sitä, kuinka tärkeää luovien mielten olemassaolo on yhteiskunnalle ja maailmankaikkeudelle. Tässä kunnollisuudessa seurataan johtajaa kuin apinalauma. Siinä myös suhtaudutaan ennakkoluuloisesti kaikenlaiseen ennakkoluulottomuuteen ja uusia ajatuksia ja ideoita tuottavaan ajatteluun. Nämä naisten ylläpitämät tavanomaiset hierarkiat määrittelevät ihmisen naturalistisesti, jossa kaikki on olemassa ympärillä olevassa luonnossa, eikä muuta, esimerkiksi yksityisen panostuksen myötä syntyvää ajattelua tarvita. Lisäksi naturalistit katsovat, että kaikille asioille ja ihmisille on oma paikkansa valmiiksi määrättynä, koska he katsovat ettei arvollisten määritelmien muuttuvuus pidä paikkaansa ja kaikkien on suhtauduttava kaikkeen tavalla, joka on jo valmiiksi määrättynä. On myös tarkasteltava sitä, miten todellisuudessa olevat invariantit ja variantit määrittyvät ja minkälainen keskinäinen suhde näillä käsitteillä on todellisuudessa ja sen tulkinnassa. Invariantti on etenkin sellainen käsite, jota voidaan tarkastella sillä tavalla, että kun todellisuuden perusteita ravistellaan ovat nämä invariantit eli pysyvyydet sellaisia asiantiloja tai faktoja, jotka jäävät jäljelle ravistelusta huolimatta. Variantit taas sitä vastoin ovat sellaisia asioita, jotka eivät jää paikoilleen ravistelusta. Todellisuuden arviointi on siis tässä mielessä sitä, että erotellaan käsitteitä ja samalla kritisoidaan niitä mahdollisimman arvollisesti neutraalin suhtautumistavan avulla. Käsitteet ovat siis aina voitava avata uudelleen ja suhtautua käsitteisiin sen suhteen millainen sijoittuminen todellisuuden kartalla niillä on ja missä muodossa ne ilmenevät. Todellisuus on siis sen luontoinen, että se pyrkii itsensä simuloinnilla ylläpitämään yhtenäisyyttä ja tasapainoa yhteiskunnassa ja kaikenlainen ajattelu on perusluonnoltaan epäsosiaalista ravistelevaa väkivaltaisuutta suhteessa todellisuuteen.

I don't care, I don't mind

If you ask me about my guns
Just don't say anything, don't say anything
Because, I don't care, I don't mind
If you me as exceptional find
We come around and see how is your mind
If you need pills, just come to me
I give you them in your evening tea
We got a lot of white jackets
As we have also padded rooms with great brackets
We dont fire away your rackets
Come and find my moves
as your mind-state proves
Because, I don't care, I don't mind
If you me as exceptional find
Come or go, but ponder
As if you were this towns wonder

Nietun haudalla

Istun haudallasi itkien
miten voisin olla olematta
kun olet jo poissa
sinä sytytit tulen minussa
valtavaliekkisen ja kaikki paloi
halusin vain olla huomaamatta
mutta ihmiset eivät sallineet sitä minulle
Parasta olisi kun kaikki jättäisivät rauhaan
niin kuin sinun, erilaisuuteni pantiin merkille
samoin kuin sinuakin vainosivat
ja rakastivat.
minä sain vain vainon
en ole tehnyt pahaa, kuten et sinäkään
olemme vain sanoneet totuuden
ja sen takia te tapoitte meidät.

Toivalaan

Toivala muistoissani
Toivala sydämessäni
mutta sen paremmassa puolessa
Toivala aivoissani
mutta vielä siinä elävässä aivosolussa
Toivala housuissani
mutta sen paraatikunnossa
Toivala sen uskollisessa mummossa
Toivala on nyt, Toivala on aina
eikä päättyä tohdi nyt tämä raina
sillä Toivala on kaikkialla
Ja kaikilla on oma Toivala
paikka johon tulla
paikka josta lähteä
etsimään sitä ominta tähteä
Jonka Toivala antaa, Toivala saa
sillä Toivala on nyt tämä maa

Katoa pois kaihomieli!

Kaihomielikö meitä vaivaa
Miksi emme haluaisi katsoa eteenpäin
ilman edessä kulkevaa kuolon ja kunnian paattia
sitäkö etsit kun aineissa räin
sitäkö etsit kun oksensin verta
sitäkö etsit kun sisuskaluni edessäni näin
minulla oli jo silloin puheenparteni
vaikka aina toisia edessä kävin
minulla on jo tämä miehen varteni
vaikka silloinkin sinua nyvin
ole sinä nyt minun aarteeni
sinä olet se johon minä aina pyrin
sinä olet tie, loiva kaarteeni
vaikka olisimme kaksin, vaikka olisimme yksin
sinä näyttäydyt minulle valossa joka kuultaa kultaa
ennen kuin meistä tulee maan multaa
älä kaipaa menneisyyttä, älä kaipaa kaihomieltä
koska onkin niin että puhumme jo nyt eri kieltä

Runo

Hereviä autuaisia kuvia

Alkavia aamuja, kirkkaita

Iso aurinko avaa itseään, nauraa

Sankarit laskeutuvat korokkeiltaan

Tekevät sen, mitä heiltä ei odoteta

Aloittavat tulla toimeen itsekseen

Kohoavat sitten oman arvonsa avulla

Antavat muille ihmisille epäesimerkin

Avaavat itseään ja samalla maailmaa

Pierunhajuinen konserttiyleisö

Ankaraa ja armotonta astumista pieleen

Syntyvät uudelleen uudessa maailmassa

Kantavat mukanaan uutta maailmaa

Autuasta, jossa kaikki tehty palkitaan

Kolumni

”Olet mukava ihminen, mutta neekeri?”

”Minäkin pidän sinusta, mutten siitä, että olet nainen”. Tässä muutamia esimerkkejä siitä, miten ihmiset arvioivat toisiaan. Mielestäni sellaisen yhteiskunnan ja maailman luominen, jossa ennakkoluuloja ei ole, olisi täysin mahdotonta vaaleanpunaista höttöä. Sillä itse asiassa ihmiskunta pyrkii säilyttämään muotonsa sen hallinnoimien ennakkoluulojen kautta. Mainitut esimerkit ovat tietysti liioiteltuja, mutta ne kuvaavat täysin tietyn ihmisten osan ennakkoajatuksia toisista ihmisistä. Avoimuus on piirre, jota pitäisi etenkin lasten ja nuorten ihmisten joukossa korostaa, koska se edistää oppimista ja merkittävää älyllistä suoriutumista. Kuitenkin on varmaan niin, että mielipiteet suhteessa niihin ihmisiin, jotka eivät ominaisuuksiensa perusteella voi olla samassa viiteryhmässä, ovat terveitä ja niitä ei tulisi pyrkiä muuttamaan, koska se olisi varsinaista tuulimyllyjen kanssa taistelemista.

”Stipendin saivat lahjakas ja värillinen”, totesi eräs aiemmin viisaana ja järkevänä pitämäni ihminen nähtyään dokumentin, jossa kaksi eriväristä poikaa pääsivät perheensä tuloluokan yläpuolella olevaan eksklusiivisuudeltaan maineikkaiseen eliittikouluun. Mielestäni on toki niin, että koulun tietyillä asteilla tulisi huippuarvosanojen saamisen lisäksi kiinnittää huomiota siihen, millaista kehitystä tietyt yksilöidyt oppilaat saavat esimerkiksi kykyprofiilinsa alapäässä olevissa aineissa. Liiallinen kilpailu on omiaan luomaan ennakkoluuloja ihmisten välille ja lopulta ne voivat olla leviämässä kaikkeen siihen, mitä jotkut yksilöt esimerkiksi taustansa kanssa edustavat. Muistaakseni joku konservatiivien kabinettiministeri Englannissa (olisiko ollut Oliver Letwin) kertoi jossain haastattelussa, että hän menisi mielummin kadulle kerjäämään kuin lähettäisi lapsensa Lontoon kotialueensa julkisiin kouluihin. Tietysti Britannia onkin luokkayhteiskunta, ja julkisissa kouluissa katsotaan varmasti valkoista hyvästä taustasta tulevaa lahjakasta lasta yhtä poikkeavalla tavalla kuin Etonissa tai Harrowssa katsotaan pigmentiltään värillistä ihmistä, jolla on vesimelonihymy ja siivojina tai työttöminä toimivat vanhemmat. Suomessa ei osata ajatellakaan sitä, kuinka ankaraa ja julmaa kiusaaminen on sellaisissa kulttuureissa, joissa ei ole kehittynyt yhtä hyvää oppilaiden hallussa pitämisen tapaa kuin miten esin monessa tapauksessa Suomessa on onnistuttu.

Britannia on luokkayhteiskuntalaadustaan huolimatta hyvin kehittynyt yhteiskunta, joka on syntynyt yli tuhannen vuoden ajan ylläpidetyistä periaatteista. Joku nepalilainen tuttava sanoi joskus, että Lontoo on hänen mielestään maailman rasistisin kaupunki. Ja kyllähän se on niin, että vaikka ihmisiä tulisi paikalle mistä koloista hyvänsä, osaavat britit määritellä suhteensa heihin. On varmaankin niin, että jotkut erot ihmisten välillä ovat niin suuria, ettei etenkään suurissa sivistyskulttuureissa voida ohittaa niitä eroja, jotka ihmiset elämässään tunnistavat. Esimerkiksi minä aloittaessani vaihto-oppilasvuoden runsaat kymmenen vuotta sitten sain jo valmentavalla leirillä Wiltshiressa sellaisen leiman itseeni, että kun lapset pakattiin linja-autoihin menemään vaihto-oppilasloukkoihinsa, pyysi minut autoon ohjannut täti anteeksi vieressäni istuneelta espanjalaistytöltä, joka kuitenkin vaikutti keskustelun kautta mielestäni mukavalta. Mutta minä olin inhottava foreigner, voi kuitenkin luulla että erilaiset taidot ovat jo sen verran kehittyneet, että en ole saanut samanlaista kohtelua Britanniassa sen jälkeen.

Olli von Becker

Kirjoittaja on monisatavuotisesta monikulttuurisesta taustasta tuleva pälliäinen, jolla on soft spotteja ainakin Suomea, Englantia, Saksaa, Viroa, Tanskaa ja Ruotsia kohtaan

Kolumni

Demokratiaa ja rauhaa tulee puolustaa

Lakitieteen tohtori ja entinen Akateemisen Karjala-Seuran jäsen Urho Kekkonen kirjoitti 1930-luvulla pamfletin Demokratian itsepuolustus, jossa hän hyökkäsi etenkin oikeistolaista radikalismia kohtaan, samalla kun hän oli aiemmin kuulunut aktiiviseen kommunismin kieltäjiin oikeistolaisten parissa.

Tuolla kirjasella voidaan katsoa olevan pysyvä merkitys vielä tänäkin päivänä. Terroristit pyrkivät musertamaan suomalaisen yhteiskunnan omalla epähyväksyttävällä ja pöyristyttävällä toiminnallaan. Samalla kun pohditaan sitä, miten demokraattinen yhteiskunta ei voi hyväksyä terrorismia, on asiaa tarkasteltava myös sen kannalta, millaiset oikeudet, vapaudet ja velvollisuudet jokaisella kansalaisella on suomalaisessa yhteiskunnassa, sekä sitä, miten voidaan nykypäivänä vertailla kansalaisuuden ja kansallisuuden käsitteitä.

On selvää, että suurin osa länsimaita viime vuosina piinanneista terroristeista on ollut muslimeja. Kuitenkaan ei voida sanoa, että sen asiantilan takia kaikkia muslimeita tulisi pitää tämän vähemmistön osana. Kansalaisella on suomalaisessa yhteiskunnassa oikeus olla tulematta häirityksi omassa olemisessaan, hänellä on oikeus kokea itsensä samanarvoiseksi yhteiskunnan jäseneksi kuin kaikki muutkin. Kansalaisella on mm. mielipiteenvapaus, sananvapaus ja kokoontumisenvapaus. Kuitenkin samalla kansalaisella on velvollisuus siihen, ettei hän riko vastoin toisten ihmisten kansalaiselle kuuluvia oikeuksia ja vapauksia. Ilmeisestikin terroristit rikkovat tätä kansalaisvelvoitetta vastaan ja sen takia heihin ei voi soveltaa samanlaisia periaatteita, mitkä ovat todellisia rauhaa ja koskemattomuutta kunnioittavien kansalaisten parissa.

Mielestäni valtion tulisi edelleenkin perustua suuressa määrin kansallisuuteen, samalla kun nykyaika on tehnyt monikulttuurisuudesta tavoiteltavan asian. Kuitenkin esimerkiksi humanitaarinen maahanmuutto on jossain mielessä hyväksyttävää, koska siihen ovat sopeutuneet lähes kaikki Euroopan maista.

Kuitenkin mielestäni rasistiksi kutsuminen jokaisessa tilanteessa, jossa maahanmuuttaja kokee ristiriitaa oman kulttuurinsa ja valtakulttuurin välillä on asia, josta pitäisi Suomessakin päästä eroon. Suomella ei ole siirtomaataustaa, Suomella ei ole ollut kolonioita, kuten esimerkiksi Ranskalla tai Isolla Britannialla on ollut. Sen takia Suomeen tulevilla maahanmuuttajilla ei ole kokemusta suomalaisesta kulttuurista, kun taas esimerkiksi Englantiin tulevat intialaiset tai pakistanilaiset kokevat olevansa jo valmiiksi brittiläisen kansainyhteisön jäseniä, ja siten pystyvät paremmin mukauttamaan oman kulttuurinsa valtakulttuuriin, ja itse asiassa monet kantaenglantilaiset pitävät esimerkiksi Aasian kolonioista tullutta ruokaa perusbrittiläisenä.

Koska terroristit rikkovat niin näkyvästi länsimaisen kulttuurin periaatteita vastaan, on heitä vastaan voitava käydä sellaisilla periaatteilla, joissa ei ensisijaisesti oleteta tällaisten ihmisten toimivan länsimaisen yhteiskunnan periaatteiden osoittamalla tavalla, koska terrorismi ei ole länsimaista kulttuuria.

Segregaatio, joka maahanmuutosta on seurannut on epäilemättä ollut näiden ongelmien lähtökohtana. Vieraista kulttuureista tulevia maahanmuuttajia tulisi voida valvoa paremmin ettei radikaalistumista tapahtuisi. Muuten voitaisiin soveltaa hyvin takaisinlähettämisen periaatetta.

Olli von Becker

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden maisteri, jolla on laaja kokemus Suomen ulkopuolella asumisesta

Päivän fudis: Suomi-Islanti

Missään muussa jalkapallomaajoukkueessa ei varmasti ole Eero Markkasta paskempaa hyökkääjää.