Tärkeitä asioita

Päivitystä vähän tähän väliin, elokuun viimeisenä päivänä. Olen saamassa lopultakin Reinhold von Beckerin elämäkerran valmiiksi. Seuraavia projekteja on tusinoittain, joka sopii itselleni hyvin sen takia, koska minulla on aina ollut useita rautoja tulessa samanaikaisesti. Olen entistä enemmän alkanut ajattelemaan omaa poliittista kantaani. Olen alkanut ajattelemaan, vaikka olen ollut suurimman osan elämästäni liberaali, että sosiaalinen liberaalisuus ei kuitenkaan tunnusta kaikenlaisia tosiasioita samalla tavalla kuin miten sosiaalisesti konservatiivit tunnustavat. Yksi asia on maahanmuutto köyhistä maista Suomeen. On selvää, että vaikka kuinka paljon intettäisiin tasa-arvoa erilaisten ihmisten välillä, niin on todettava joissain asioissa se puoli, että ihmisten ominaisuuksien ja kykyjen välillä on eroa, jotka voidaan helposti todeta. Eli pitäisikö etenkin vasemmistoliberaalien mielipiteen mukaan kaikki ihmiset nähdä samanarvoisina kaikkiin työtehtäviin ja asemiin? Ei, koska kaikkien ihmisten ominaisuudet ja lahjat poikkeavat toisistaan. Vaikka oltaisiin kuinka avoimia ja liberaaleja hyvänsä, niin aiempaan liittyy perustava totuus, joka voidaan joko myöntää tai se voidaan toistuvasti yrittää haihduttaa näkyvistä. Eli voidaan sanoa, että vasemmistoliberalismi on vain joidenkin ihmisten päässä oleva pinttymä, jota jotkut toistelevat maanisesti, vaikkei tällainen poliittinen ajattelu millään tavalla perustu tosiasioihin ja todellisuuden tunnustamiseen politiikan mielessä. Myös tämä joiltakin hallitukseen tullut päähänpinttymä siitä, että rasismia tulisi erityisesti tarkastella erikoisaiheena, on tämän maailmaa syleilevän vasemmistoliberalismin tulosta, joka on tullut jopa keskustaoikeistolaisille puolueille sen takia, koska heidän puheenjohtajissaan ei ole aatteellista ja moraalista selkärankaa ja halua pysyä omien arvojensa takana. Eli vaikka tulen aina pysymään taloudellisesti liberaalina, on kuitenkin korostettava sitä, että liiallinen liberaalisuus ainakin vasemmistoliberaalisuuden muodossa voi johtaa siihen, että maailmanparantamisen verukkeella suljetaan silmät tosiasioilta, joita ei voida muuttaa vain sillä tavalla, että katsotaan silmät sulkevan asenteen olevan itsensä takia hyväksytettävissä. Kirjoitin gradussani myös ns. poliittisesta inkluusiosta, joka käsittää mm. sen, että vähemmistöjen edustajia pyritään rohkaisemaan tulemaan toimivan yhteiskunnan osiksi, mutta on selvää, vaikka tuo asenne hyväksyttäisiin, että ihmisten ominaisuuksia ei voida kuin korkeintaan kohentaa ja ehostaa koulutuksella ja valistuksella. Ihmisten kognitiiviset ominaisuudet eroavat suuresti kaikkien ihmisten sisällä. Ja on selvää, että kompetenssi ja osaavuus ovat sellaisia yleisiä kategorioita, joiden kautta esimerkiksi alaiset suuntaavat arvostusta johdon tasolle. Eli ei voida ajatella, että jos housuissa on pimpsa tai ihonväri on muu kuin valkoinen, niin että tämä olisi sellainen ominaisuus, jonka perusteella ihmisiä tulisi asettaa sellaisiin asemiin, joka vaatii kontribuutiota etenkin sellaisilta ihmisiltä, jotka edustavat suurimmin tietyn kulttuurin kovaa taito- ja tietoydintä. Olen samaa mieltä siitä, että monesti esimerkiksi miesten muodostamat hallintojärjestelmät perustuvat joskus välinpitämättömyyteen ja banaaliin ja arkipäiväiseen pahuuteen, minkä takia olisi olennaista, että vallallisia naisia otettaisiin esimerkiksi erilaisiin poliittisiin virkoihin. Korostan siis koulutuksen arvoa jotenkin liberaalilla tavalla, mutta on sanottava, että korkeasti koulutttautuminen vaikeilla aloilla kuten teoreettisessa fysiikassa, matematiikassa, filosofiassa tai musiikkitieteessä vaatii myös jonkinlaisia älyllisiä ominaisuuksia, joilla opiskeluun pääseminen voidaan oikeuttaa. En nähnyt yliopistossa yhtään mustaa perustutkinto-opiskelijaa, opettajaa tai jatko-opiskelijaa. Eli samalla kun korostetaan koulutuksen arvoa, tulisi myös vasemmistoliberaalien huuhaasta vaikuttumatta korostaa älykkyyden arvoa ja lisäksi esimerkiksi yksilön moraalisia ominaisuuksia. Jos ajatellaan sitä, miten vuosituhansia sitten toteutunut ajattelu vaikkapa Platonin ja Aristoteleen muodossa on kantanut meidän päiviimme asti, niin minun mielestäni tulisi näiden varhaisajattelijoiden lisäksi muistaa esimerkiksi Rooman valtakunnan filosofikeisari Marcus Aurelius. Hän kirjoitti merkittävimmän filosofian teoksensa ”Itselleni” siis tosiaankin vain itselleen jonkinlaiseksi moraalisesti ansioituneen hallitsijan käyttöoppaaksi, ja koska hän ei tavoitellut kirjallaan myyntilukuja tai provinsiaalista menestystä, voidaan häntä pitää todella aitona ajattelijana ja filosofina. Hän jos kuka edusti kreikkalaisia ajattelijoita siinä teemassa, jonka mukaan filosofien tulee tulla kuninkaiksi tai kuninkaiden on alettava opiskelemaan filosofiaa. EI ihmekään, että häntä on myöhemmin nimitetty filosofikuninkaaksi. Minä arvostan korkeaa koulutusta, älykkyyttä ja sitä kohentavia harrasteita. Myös itsetuntemus on mielestäni todella tärkeää, ja omat verelliset esi-isät ja -äidit voivat kertoa paljon ajassa elävän sukulaisen omista ominaisuuksista. Olen täysin vakuuttunut siitä, että älykkyys ja muut ominaisuudet mutta etenkin henkiset ominaisuudet ovat perinnöllisiä. Minun suvussani on ollut paljon taiteellisilla aloilla työskennelleitä ja sen ohessa myös autismin kirjolla olevia ihmisiä, jolla silläkin on suora yhteys korkeaan älykkyyteen ja taiteelliseen ja luovaan lahjakkuuteen. Ihmisen pitäisi pyrkiä hakemaan itselleen jonkinlaisen yhteyden menneisiin sukupolviin, vaikka tietysti esi-isien ja historian tuntemus on pitkään korostunut etenkin aatelisten yms. sivistys- ja kulttuurisukujen jälkeläisten keskuudessa. Onhan se ihan selvää, että jos ihmisen edeltäjissä on ollut esimerkiksi vaikka pienviljelijöitä ja torppareita, ei silloin ole varmasti suurta aihetta korostaa edeltäjiään kuin jos esivanhemmat ovat poikkeuksetta olleet ainakin paikallisesti suurmiehiä. Minun suvullani on historia, joka on kirjattu ylös monipuolisesti jo ennen omia tutkimuksiani. Perinnöksi äitini kulttuurisuvusta olen saanut etenkin historian tuntemisen ja historian arvostamisen geenit. Muutamat ihmiset ovat kyselleet minulta, pitäisikö minun mennä avioon jonkun naisen kanssa. On sanottava, etten voisi harkitakaan puolisokseni sellaista naista, jonka suvuilla ei ole historiaa. Olen huomannut, että etenkin nuoret naiset eivät arvosta historiaa tai koe sitä merkityksellisenä, ja tämähän lähes aina liittyy siihen, ettei tällaisilla naisilla ole minkäänlaista sukuhistoriaa, ja sen takia sitä ei haluta muistella ja monesti sen takia, koska tällaisten naisten sukulaisetkaan eivät ole koskaan historiaa arvostaneet ja korostaneet sen merkitystä. Ukkini oli koko elämänsä itseni myöhemmällä tavalla kiinnostunut Mannerheimista, jota voidaan pitää Suomen aatelin suurimpana miehenä, samaan tapaan kuin Ruotsissa on korostettu Axel Oxenstiernaa. Mielestäni on ihmisen yhteydessä todella tärkeää se, onko yksilöllä ja hänen verellisellä viiteryhmällään historia vai ei. Onhan se aivan selvää, jos miehen esi-isät ovat olleet polvesta polveen varakkaita ja itsenäisiä pomomiehiä – upseereita, tieteilijöitä, taiteilijoita ja tilanherroja, on tällaisella ihmisellä suuremmat mahdollisuudet edetä elämässään. Tämä on korostunut aina etenkin suomenruotsalaisten piirissä, ja on sanottava omalta kohdaltani, vaikka en ole ensisijaisesti ruotsinkielinen, koska sukuhaarani viimeinen mies, joka oli vahvasti kaksikielinen oli isoisoisäni Frans Edvard, että minussakin on ruotsalaista dna:ta runsas määrä. Olen itse mielestäni kehittynyt ruotsin kielessä, vaikka kaikki sukulaiseni, jotka liittyvät tähän samaan dna:han, ovat tänään suomenkielisiä. Toisaalta hallitsen esimerkiksi saksan kielen paremmin kuin ruotsin. On kuitenkin mainittava, että toisessa sukuhaarassa kaksi Alexander von Beckerin tytärtä, vanhaa armoa, puhuivat ruotsia ensimmäisenä kielenä kuolemiinsa vuonna 1986 ja 1987. Viimeinen ensisijaisesti ruotsinkielinen kantaisäni Beckerien linjasta oli isoisäni isoisä Reinhold Octavius von Becker, joka kävi mm. vielä tuohon aikaan ruotsinkielisen Hämeenlinnan lyseon. Mielestäni kehittyneet ominaisuudet toisten ihmisten kanssa tekemisissä olon suhteen, johon liittyy sivistys, historian ja perinteiden tuntemus laajan kielitaidon lisäksi, ovat sellaisia, joiden kautta voidaan arvioida ihmistä perusteellisimpien asioiden suhteen. Sivistys, historian tuntemus, avoimuus, kielitaito ja tiettyjen perinteiden kuten sukukeskeisyyden ja perhekeskeskeisyyden kunnioittaminen ovat niitä ominaisuuksia, joiden kautta voidaan määritellä ihmisen tasoa tai arvoa. Vaikka tiettyjen asioiden tekeminen nykymaailmassa vaatii tiettyä varallisuutta, voidaan aidosti yläluokkainen ihminen tunnistaa etenkin henkisen horisontin laajuudesta ja esimerkiksi käytöstavoista. Jos ajatellaan tällaisia ryhmiä kuten aatelisia, niin on sanottava, että nykyisin tämä ryhmä ei ole mitenkään homogeeninen ja esimerkkinä tästä on sanottava, että olen nähnyt erääseen ylhäisaateliseen sukuun kuuluvan tekevän töitä nuohoojana. Esimerkiksi minunkin suvussani on ollut ja on aivan tavallisia duunareita, ja on sanottava, että olen ehkä joidenkin mielestä päässyt eksplikoimaan paljon aateliseen perimään liittyviä arvoja ja arvostuksia, koska olen korkeasti koulutettu ja aina arvostanut vapautta enemmän kuin minkäänlaista työntekoa sellaisilla aloilla, jotka eivät itseäni kiinnosta. Tietyillä duunarialoilla on varmaan niin, että sen sisäiset ihmiset pakotetaan johonkin rajoitettuun henkiseen horisonttiin, vaikka alalla olisikin perinnölliseen aateliin kuuluvia yksilöitä. Aion kirjoittaa seuraavaksi Adolf von Beckerin elämäkerran ja täydennysosan sukuhistoriikkiin, ja nämä eivät ole ainoita projekteja, jotka minua nyt odottavat ja kahta edellistä ei ole kerrottu tärkeimmyysjärjestyksessä, vaan mainitsin ne sen takia, koska ne liittyvät sukuuni, josta olen tässä nyt toista liuskaa jaaritellut. Yksi kaveri mainitsi minulle, että minun tulisi alkaa Suomen kansallisfilosofiksi, johon minulla ei ole haluja. Siitä saman kaverin mainitsemasta kohteliaisuudesta olen enemmän kiinnostunut, kun alan saada valmiiksi väitöskirjani, joka käsittelee köyhyyttä ja köyhyyden ja siihen johtavien asemien ja menetelmien etiikkaa: hän sanoi, että kun keksin tavan jolla köyhyys poistetaan maailmasta tai asennoituminen siihen saa uudenlaisia positioita – niin minulle annetaan siitä Nobelin palkinto.

THE attitude

Jotain pientä politiikasta

Mielestäni elämästä on nautittava, ettei myöhemmin tule katumusta sen suhteen, että ei saanut jotain tehtyä. Periaatteista on hyötyä elämässä useassakin tapauksessa, mutta mielestäni koko elämää ei saa alistaa periaatteille. Kirjoitan väitöskirjani soveltavasta etiikasta, ja siinäkin olennaista on erilaisten teorioiden ja periaatteiden soveltaminen yksilöllisiin tilanteisiin ja tapahtumiin. Myös vuosikausien takainen graduni osallistuvasta filosofiasta, korosti luovaa osallistumista, missä on nimenomaan tarkoitus löytää out of the box-tyylisiä ratkaisuja ja toiminnan malleja osallistumiselle. Siinäkin on siis kyse siitä, ettei tietyn kaltaiset osallistumisen vaihtoehdot periaatteellisesti rajoita ihmisten kykyä nähdä uutta ja uusia mahdollisuuksia todellisuudessa ja myös osallistumisessa. Olen miettinyt sitä, olenko todella liberaali vai konservatiivi, ja olen tullut siihen tulokseen, että olen varmaankin molempia. On selvää, että nuoruus ja yliopistossa opiskeleminen tuo monelle tällaiselle ihmiselle jonkinlaisen liberaalin asenteen, koska yliopistossa lähestytään totuuksia ja kaikille siellä oleville on samanlainen mahdollisuus perehtyä totuuksien löytämiseen. Churchill on kirjoittanut, että jos ei ole nuorena liberaali, ei tällä ihmisellä ole sydäntä, ja jos ei ole varttuneemmalla iällä konservatiivi, ei silloin ole järkeä. On toki selvää, että liberaalitkin jakaantuvat oikeistoliberaaleihin ja vasemmistoliberaaleihin. Minä olen aina ollut oikeistoliberaali. Kuitenkin voidaan sanoa, että vasemmistolaiset ja vasemmistoliberaalit kuvittelevat yhteiskunnallista todellisuutta muutettavan olosuhteiden muuttamisella, mikä tarkoittaa useimmiten rahan tunkemista sellaisille, jotka eivät tuo yhteiskunnalliseen todellisuuteen minkäänlaista riittävää kontribuutiota. Samalla kun vasemmisto keskittyy maintenance-toimintoihin ja ylläpitoon, aiheuttaa se myös sen, että he kuvittelevat olosuhteilla voitavan muuttaa kaikenlaisia perustavimpia totuuksia ja periaatteita. Vasemmistoliberaalit haluavat kerätä Suomeen kaikenlaisia vieraita väestöryhmiä, joilla ei suurimmalla osalla ole minkäänlaista mahdollisuutta tuottaa yhteiskunnalle hyötyä – ei ainakaan ennen toista tai kolmatta sukupolvea. Tatu Vanhanen ja Richard Lynn tekivät parikymmentä vuotta sitten tutkimuksen, jossa he vertailivat maailman valtioiden bruttokansantuotetta ja kansakunnan keskimääräistä älykkyysosamäärää toisiinsa. Nuo kaksi asiaa korreloivat aika vahvasti toistensa kanssa, minkä yhteydessä havaittiin tietyillä aasialaisilla kansoilla olevan korkein keskimääräinen äo. Samassa yhteydessä huomattiin se, että afrikkalaisia kansoja erottaa Euroopan kansoista keskimääräisessä älykkyydessä useimmissa tapauksissa jopa kymmenien pisteiden väli. Samoin on sanottava naisista, että vain harvat heistä ovat kyvyllisiä ottamaan osaa sellaiseen päätöksentekoon, jota miespuoliset ihmisetkin voisivat kunnioittaa. Naispoliitikolla on oltava munaa, itsenäistä ajattelua ja itsenäistä eettistä harkintaa. Kun huomataan millainen naisluonto vielä tänäkin päivänä yleisimmin on, on harvinaista jos näille kiintiöpaikoille saadaan minkäänlaisia itsenäisiä ajattelijoita, joilla olisi kyky ottaa ja kantaa vastuuta. Vallattomat naiset, joita naisista on suurin osa, väistelevät vastuuta ja omien ajatusten ilmaisua. On tietysti selvää, että suomalaisessa kulttuurissa poliittinen korrektisuus on edennyt niin korkeaan potenssiin, että tosiasioita ei saa ilmaista, koska ihmiset, jotka eivät osaa kunnolla ajatella, pahoittavat mielensä siitä, jos joku sanoo totuuden siinä muodossa miten se on. Kiintiöiden tunkeminen joka paikkaan ei muuta sitä totuutta, joka tähän liittyy. Jos maahanmuuttajia ja naisia tungetaan jokaiseen päätöksiä tekevään instituutioon, ei se vähennä sitä tosiasiaa, että ihmisen suhtautuminen valtaan ja sen piirissä toimimiseen ei muutu vaikka joku äänestetään eduskuntaan, pääministeriksi tai presidentiksi. Kun porkkana otetaan maasta, jää maahan porkkanan kokoinen kolo, mutta kun Marin otetaan pois pääministerin paikalta ei koloa silloin jää. Nykykulttuurin pinnallistuminen ja vasemmistoliberaalien pyrkimys muuttaa kaikki olosuhteellisiksi tosiasioiksi on tietysti aiheuttanut sen, että nykypäivänä tavallinen rahvas Suomessa suosii Sanna Marinin kaltaisia poliitikkoja, eikä suinkaan sellaisia, jotka kantaisivat vastuuta, puhuisivat vain totuuksia ja käyttäisivät eettistä harkintaa. Voidaan sanoa, että Marinin kaltaiset ”poliitikot” suoranaisesti juoksevat pakoon vastuuta, kun tullaan lopulta ajattelemaan, että minähän olen vain pieni vallaton nainen, johon suunnattu huomio ei liity minkäänlaiseen toiminnan tai ajattelun integriteettiin. Maahanmuutto tuo Suomeen ihmisryhmiä, joilla ei ole aikomustakaan mukautua valtakulttuuriin. Suomalaisten periaatteiden tulisi olla korkeammalla paikalla siinä, millaisia periaatteita Suomessa tulisi kaikista vieraista periaatteista välittämättä toteuttaa ja se tarkoittaa sekä kantaväestöä että maahanmuuttajia. Poliittinen korrektiivisuus on rakentanut Suomeen välttelyn kulttuurin, koska vaikka jotkut väittävät Suomessa olevan paljon tasa-arvoa, on vallattomilla naisilla kuitenkin tapa olla hyvin kosketusherkkiä heitä kohtaan suunnattuun arvosteluun.. Miehet eivät tavallisesti välitä jäkättävistä akoista, mutta jos mies kyseenalaistaa vallattomien naisien oikeutta olla päättämässä yhteiskunnasta, on se kardinaalirikos ja useimpien vallattomien naisien mukaan tällainen mies varmasti pitäisi ripustaa puun oksaan munistaan. Naiset ovat ”touchy”, vaikka koko tämä asetelma, että naisia on paljon päätöksentekijöinä, perustuu tosi asiassa totuuden muunteluun ja vasemmistolaisten pyrkimykseen olla kontrolloimassa vapaammin ajattelevia oikeistolaisia omalla kielletyllä ja sallitulla sanakokoelmalla, josta seuraa se, ettei lopulta mistään asiasta saa puhua suoraan. Lepertelemätön no-nonsense-poliitikko olisi Suomessa tämän kaiken huomioon ottaen todella merkitsevä tapaus. Naiset tuovat kuitenkin valheelliset periaatteensa jokaiseen yhteisöön, missä heitä on, ja siitä alkaa tämä ajatuspoliisina toimiminen. Seuraava vaihe vasemmistoliberaaleilla olisi varmaankin se, että kaikenlaisia kirjavia ihmisiä alettaisiin tuomaan samanlaisella valehtemisella eduskuntaan ja kaikkialle muuallekin. Vallattoman naisen sielunmaailma perustuu heikkouden kokemiseen, ja sen käyttämiseen selittävänä tekijänä kaikenlaisen hyvän oikeuttamiseen itselleen. Mielestäni yksi poikkeus näiden vallattomien naiskansanedustajien joukossa on Elina Valtonen. On siis korostettava sitä, että tässä realistisessa puheessa ei ole pointtina se, etten haluaisi tai sallisi naisia ja maahanmuuttajia päätöksentekoon, vaan tarkoitus on ilmaista se, että on historiallinen ja evolutiivinen tosiasia, että sellaiset väestökategoriat, jotka eivät ole aiemmin kantaneet yhteiskunnassa päätösvaltaa, eivät välttämättä ole kokonaisuudessaan heti siihen valmiina silloinkaan, vaikka koko ajan korostettaisiin valheellisesti heidän oikeuksiaan ja kyseenalaistamattomuuttaan. Miehet eivät ole koskaan tarvinneet omien etujensa oikeuttamista valheilla, samalla kun naisten rooli nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa perustuu hyvin suurella tavalla valheisiin. Niin, on sanottava, että vaikka pidin itseäni yliopistoss liberaalina, olen alkanut ajatella, että konservativiit tietävät joskus paremmin totuuden. Pitäisi olla avoin kehittymisen suhteen, mutta kun politiikka on liitteessä aikaan, niin on silloin tarkasteltava väestönryhmien kompetenssa nimenomaan liitteessä aikaan. Mielestäni suurin osa naisista ja maahanmuuttajista ei ole omien ominaisuuksiensa takia valmiita kantamaan samalla tavalla valtaa ja vastuuta, jos verrataan karkeasti näitä ryhmiä suomalaisiin miehiin. Media käyttää piilomainontaa, kun hyvin ruskettuneita ihmisiä näytetään jopa kaikenlaisissa mainoksissa suomalaisessa televisiossa. Tässäkin halutaan valehdella pelkästään vasemmiston periaattteiden takia. Naiset Suomessa elävät tietynlaisessa heikkousfantasiassa, joka on perustettu pelkästään vallattomien naisien oikeuksien takia. Kun ei riitä kyvyt ja ominaisuudet siihen, että saataisiin ansaitusti joku tehtävä, niin silloin tarvitaan käsikassaraa, joka mahdollistaa vallattomalle naiselle tehtävään ja valtaan pääsyn. Poikkeuksia on, ja näistä poikkeuksista ei voida sanoa, että he olisivat ominaisuuksiltaan ja luonteeltaan vallattomia. Valitettavasti näitä tapauksia on maamme parlamentissakin pieni vähemmistö. Valtosen lisäksi Li Anderssonkin on mielestäni ihan selkeästi erilainen kuin tavalliset naispuoliset vasemmistolaispoliitikot. Olen saanut Terhi Koulumiehestä käsityksen, että hän ei ole vallaton nainen. Kun eduskuntaan rahdataaan entistä enemmän vallattomia naisia ja maahanmuuttajia, se muuttaa jo itsessään koko eduskuntalaitoksen merkitystä. Poliittiselle päätöksentekijälle minkään asian ei tulisi olla liian vaikea. Vallaton nainen pelkää ja väistelee vastuuta. Marinillakin on ollut tapana vain räksyttää, reagoida suhteellisiin asioihin reaktiivisesti ja olla ilmaisematta minkäänlaisia omia periaatteita. Tuosta Kokoomukselle periaatteellisesti räksyttämisestä tulee mieleen vaimo joka nalkuttaa miehelle, joka kuitenkin takaa rahan tulon perhekuntaan. Vallaton nainen juoksee karkuun, vallallinen nainen ei juokse. Arvostan naisia suuresti - lähipiirini vahvat ja vallalliset naiset ovat sen mahdollistaneet.

Sivistyksen isä – Reinhold von Becker uudissanojen luojana

Emeritusprofessori Ohto Manninen on vuonna 1988 käydyn Reinhold von Beckerille omistetun seminaarin ohessa maininnut: että vaikka Reinholdin opiskelujen aikuinen ja Suomen tuon ajan ainoa yliopisto sijaitsi Turussa, sen sivistys oli kuitenkin peräisin Kangasniemeltä – Reinholdin syntymäkunnasta. Tämä liittyy siihen, että Reinhold käytti ensimmäisenä suomen kielen sanoja sivistys ja sivistää nykyaikaisessa merkityksessä. Pikkuseikkoihin tarttuvan Kuopion Lyseon aikaisen äidinkielen lehtorin mieliksi on kirjoitettava, että Ohto Mannisen isoisä oli Kangasniemeltä ja oli nimeltään Otto Manninen, paikallisen talonpojan poika, josta tuli runoilija, kääntäjä ja professori. Reinhold von Beckerin erikoisoloissa hankittu suomen kielen taito perustui etenkin Savossa puhuttuun murteeseen. Suomen kielen hän oli tiettävästi hankkinut itselleen, ei kotoa – vaan talonpoikien lasten kanssa leikkimisen yhteydessä. Savon murteessa sivistys ja sivistäminen tarkoittivat siistimistä ja paikkojen putsaamista, vaikka onkin kirjoitettu, että etenkin Kangasniemellä puhutussa savon murteessa sivistäminen tarkoitti pellavan riipimistä ja puhdistamista. Sana otettiin pian yleisempään käyttöön, ja pian puhuttiin suomalaisesta sivistyselämästä ja mm. sivistyssuvuista. Ja sivistyssukuun Reinhold kuului ja tietysti samalla myös sivistyselämään. On mainittava, että Reinholdin kaukaisempi serkku oli Wolmar Styrbjörn Schildt, joka mm. yritti vakiinnuttaa suomen kielen omaa venykekirjoitustaan ja keksi Reinholdin tavalla lukuisia uudissanoja. Schildtin hautakiveen tehtiin merkinnät hänen itsensä kehittämällä kirjoitustavallaan. Voidaan hyvin perustein katsoa, että Reinhold etenkin lehtensä kautta loi pohjan mm. yhden hänen oppilaansa Johan Vilhelm Snellmanin koko kansalliselle projektille. Snellmanille sivistys (tai saksaksi Bildung) oli tärkeä kansakunnan kehitystä koskettava käsite. Reinhold kehitti mm. sanat eläke ja ihmiskunta. Voidaan katsoa, että Reinholdin uudissanat saivat varsin nopeasti tunnustetun huomion, jota ei tietystikään voida suoranaisesti sanoa kaikista hänen myöhemmin senaatissa kielenkääntäjänä kehittämistään sanoista. Voidaan kuitenkin sanoa, että Reinholdin ymmärrettävimmät uudissanat olivat peräisin Savon murteesta. Esimerkiksi eläke oli tällainen sana, joka siis tarkoittaa sitä, että jotkut ihmiset elävät tällä kk-eellä. Aikaisemmin eläkettähän oli etenkin maaseudulla kutsuttu syytingiksi. Juha Hurme on kirjoittanut, että jos suomalainen väittää olevansa sivistynyt, tulee tämän tietää Reinhold von Becker ja olla tietoinen hänen elämästään ja saavutuksistaan. Reinhold siis loi määrätietoisesti pohjaa sanavarastoltaan varsin vaatimattomaan suomen kieleen. Niin kiitollisia hänen opetuslapsensa olivat, että heistä Elias Lönnrot suositteli vielä 1840-luvun alussa Reinholdia ensimmäiselle ehdokassijalle juuri perustettuun Kuninkaallisen Aleksanterin yliopiston suomen kielen professuuriin. Reinhold ei ollut tuosta kiinnostunut, ja sen takia ensimmäisen kerran virkaa haltimaan tuli Carl Nicklas Keckman, joka oli Reinholdin läheisin ystävä tämän Turun ajoilta. Reinhold mahtoi olla tyytyväinen siihen, että hän oman sanaseppoutensa kautta sai jätettyä jälkensä suomalaiseen yhteiskuntaan, instituutioihin ja kulttuurielämään. Miten on sitten nyt? Mielestäni Suomessa kunnioitetaan tällä hetkellä vähemmän sivistystä kuin milloinkaan sadan vuoden sisällä. Vasemmisto ja Vihreät osoittelevat keskustaoikeistolaista hallitusta sormillaan, ja ovat kiinnittäneet huomionsa vain siihen, mitä hallitus ja sen jäsenet ovat aikaisemmin maahanmuuttajista ja kansallisvaltiosta sanoneet. Myöskin mielestäni Perussuomalaisten kokemattomuus vallan suhteen on aiheuttanut sen, ettei kaikilla sen edustajilla tai kannattajilla ei ole kokemusta olla merkittävissä päätösvaltarooleissa. Kuitenkin mielestäni on varsin hataraa retoriikkaa, jos jonkun oikeistolaisen kysymys tai periaate on sellainen, joka voitaisiin kieltää ja kiertää sen takia, mitä joku ihminen on väistämättä tai heikkohaluisesti ollut joskus vuosikymmeniä sitten tekemässä. Vasemmistolaiset eivät seuraa tässä minkäänlaista sivistystä, vaan he nalkuttavat oikeistohallitukselle kaikista pienimmistä asioista, joka on jollain Kansan Uutisten kaltaisella ”puolueettomalla standardilla” saatu tuotetuksi. Pitäisi miettiä myös kansallista etua, vaikka vasemmisto ei ole sitä toki kuin ehkä joskus 1970-luvulla Kalevi Sorsan aikaan ajatellut. Perussuomalaiset toki ovat varsin rahvaanomainen puolue, jossa on paljon rasistisia sävyjä, vaikka mielestäni Persut ovat Kokoomukselle sopivampi hallituskumppani kuin mitä olisi SDP. Yksi varsin älykäs filosofiaa lukenut kaveri, jolla on vasemmistolaisia mieltymyksiä kirjoitti äsken Facebookiin, jossa hän väitti Persujen pyrkivän suurimman puolueen asemaan, unohtaen samalla omat motiivinsa – kaipa SDP haluaisi samaa. Jos haluaa SDP:n suurimmaksi puolueeksi (tai vaikka Vasemmistoliiton kanssa, jonka eduskuntaryhmän hoitoon menisi paljon valtion rahaa, ellei Vasemmistoliitto tarjoaisi heille avohoitoa) niin silloinhan olet todella freesi, muodinmukainen ja oikeudenmukainen henkilö. Kolttukin saattaa jollain rouvalla olla samannäköinen kuin mainitulla entisellä pääministerillä – ja se jos mikä, yhdistää!. Vasemmisto ja vasemmistoliberaalit valehtelevat siinä, kun he kuvittelevat kaiken olevan muutettavissa olosuhteilla. Monesti on näin, että mistä viitekehyksestä ihminen on kotoisin (täysin henkisessä ja metaforisessa merkityksessä), tapaa olla näin, että hän sinne myöhemmin ajautuu. On kyseenalaista, kun naiset ja esimerkiksi matalan bkt:n kansojen maahanmuuttajat yritetään saada jonkin muotin mukaiseksi niin suhteellisen pienessä ajassa. Tässäkin on toki eroja, sillä joissakin Euroopan maissa mainitunlaisetkin maahanmuuttajat ovat integroituneet monella paikkakunnalla. Ongelmat Suomessa kertovat varmasti siitä, että maahanmuuttajia ei kehoteta integroitumaan suomalaisen kulttuurin piiriin riittävän voimakkaalla ja varhaisella tavalla. Mielestäni tämä sivistyksen polkeminen liittyy pelkästään vasemmistolaisten urputtamiseen, mutta toisaalta myös Persujen ylireagointiin. Kokoomus pitää maassa jonkinlaisen, edes tarvittavan järjen - järjestyksen. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija,

Kolumni

Kiusaaminen jatkuu monesti aikuisiällä Jos ajatellaan pieniä lapsia, ei heillä monestikaan ole sellaista ominaisuutta, joka aiheuttaisi kiusausta yhtä tai useampaa lasta kohtaan. Tähän tulee ero silloin, kun lapsen ja varhaisnuoren murrosikä alkaa. Murrosikä tuo esiin tietyn kaltaisissa yksilöissä selkeästi epäsosiaalista ja affektiivista nytkähtelyä, jossa on selkeä epäsosiaalisen käytännön leima. Monesti luokkiensa suurimmat kiusaajat ovat fyysisesti suurikokoisia, ja samalla kun kehon muutokset pakottavat kyseisen kaltaista ihmistä suuntautumaan nimen omaisesti vain sosiaalisesta dominanssista eikä oppiaineiden arvosanoista. Monesti ihmisen laumakäyttäytyminen alkaa jo viimeistään murroiästä, jossa monet ainakin heikkolahjaisimmat yksilöt etenkin miessukupuolessa alkavat myötäilemään öykkärikiusaajaa ja antamaan hänelle eniten sanan- ja toiminnamvaltaa. Niin, voi kysyä, mikseivät vanhempani laittaneet minua kouluun jollain Siilinjärven Toivalaa suuremmalla paikkakunnalla. Koulussa vallitsi merkittävä urheilun painottaminen, ja nuo jääkääkän pelaajat olivat aina muiden toimilta oikeutettuja hallitsemaan suurempaa sananvaltaa ja arvosteluvaltaa muiden oppilaiden suhteen. Minä karmin vieläkin niitä varhaisia aamuja tammi-helmikuussa, kun piti vääntäytyä muiden kanssa huoltokoppiin vaihtamaan varsin jaloille epämukavia luistimia jalkaan ja koska en harrastanut aktiivisesti mitään lajia, olivat nuo kokemukset järkyttäviä ja traumallisia. Suomalaisessa yhteiskulttuurissa vallitsee Average-Joen näennäinen valta, joka korostaa etenkin kaikenlaisia kilpailulajeja, joissa on pyrkimys ainoastaan toisen osapuolen nujertamiseen. Ja voi olla varma, että samankaltainen asenne vallitsee nykypäivänä myös Suomessa yleensä. Tuon voittamisen ihannoinnin takia ihmiset arvostavat kaikenlaisia leijonia ja Iivo Niskasta enemmän kuin Georg Henrik von Wrightia tai Kari Enqvistiä. Minua kuvattiin monesti kiltiksi koulussa ja tietysti samanaikaisesti älykkääksi. Mielestäni kouluissamme tulisi oepettaa arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä, mutta tulisi kiinnittää huomiota myös etiikkaan, jota lähimpänä nykyisten aineiden joukossa on etenkin elämänkatsomustiedon oppiaine. Nykypäivän merkityksettömässä sosiaalisessa kulttuurissa, ei arvosteta syvällisempiä ihmissuhteita ainakaan useimpien ihmisten joukossa. Tämä johtuu mielestäni siitä, että suomalainen kulttuuri on helppousteknologian tuottamisella ja muilla sopeuttavilla käytännöillä, jotka vähentävät ihmisen kapasiteettia tavata toinen ihminen ja saada jotain hänen kasvoistaan. Nimenomaan sellaisissa ammateissa työskentelevät, jossa he ovat tekemisissä samanlaisen sosiaalisen ryhmän kanssa koko ajan, muuttavat näiden ihmisten käsitystä ihmisestä ja inhimillisyydestä. Kun sanotaan, että vitsailun ja kiusaamisen aihe siirtyy, tarkoittaa se silloin sitä, että lähes koko elämänsä kiusaajia olleet ihmiset keksivät jatkuvasti uusia kiusaamisen aiheita, jotta he voisivat mustamaalata ihmisten ryhmää tai yksilöä itsessään. Kiusaaminen on nimenomaan toisten heikkouksiin tarttumista, ja kyvyttömyyttä suhtautua toisiin ihmisiin kuin itseensä. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Kolumni

Jumala ei ota nyt vastaan! Äitini ei kuulu kirkkoon: Isänpuoleisessa suvussani on sekä ateisteja, mutta myös paljon uskovaisia. Minä kuulun evankelisluterilaiseen kirkkoon sen takia, koska mielestäni kristillinen kirkko on elämää säilyttävä voima, enkä esimerkiksi sen takia, että olisin hyvin ”hurskas” tai kiinni erityispiirteissä. Jeesus huusi ristillä Eeli, Eeli lama sabaktani – eli Jumalani Jumalani, miksi minut hylkäsit? Vaikka uskovaiset katsovat Luojan määräävän kaikesta, olen kokenut joskus syvästi uskovaisen mummoni kanssa hämmennystä, koska vaikka hänelle rupeaisi puhumaan evoluutiosta ja lajikehityksestä, ei se merkitsisi hänelle mitään. Joku on sanonut aika katkerasti: että suviseurojen aikaan sitä lähellä olevien huoltoasemien ja ruokakauppojen kortsuhyllyt tyhjentyvät, vaikka tuossa lausunnossa ei varmaankaan ole paljon muuta kuin ilkeyttä. On mielestäni varsin huvittavaa, että yksi uuden ajan merkittävimmistä satiirikoista, Jonathan Swift, oli irlantilainen piispa. Loistavassa englantilaisessa komediasarjassa Yes, Minister, tuotiin esiin jossain vaiheessa, että suurin osa piispoistakin on sarjan karrikoidun ja ironisen huumorin mukaan homoja ja agnostikkoja. Tämä tietysti vain viihteen siivin ja leikillä. Kuitenkin voidaan sanoa, että suoranaiset kieltäjät kiinnostavat jokseenkin etenkin pappiskuntaa. Jouko Turkka on kertonut erään suuren seurakunnan rovastin huutaneen hänelle kirosanoja, koska kieltäjät kiihdyttävät varmasti nykyäänkin pappiskuntaa kuten tuon esimerkin mukaan jo aiemmin. Mielestäni suomalaisen hälläväliä-kulttuurin yksi piirre on siinä, kun vanhemmat laittavat lapsensa elämänkatsomustiedon opiskeluun uskonnon sijasta, ja siinä ei tavallisesti kysytä, eikä tuon ikäiset lapset ymmärrä kysymystä, kummanko vaihtoehdon heidän tulisi valita. Minulla on yksi tuttava, joka on kertonut laittaneensa lapsensa ET:n uskonnon sijasta. Sen jälkeen minulle tuli vahva punavihreyden aistimus, ja on sanottava, että uskonto voi monesti tuoda ihmisille sellaista vaatimattomuutta ja nöyryyttä, etteivät he hypi sivistyneempiensä silmille. On kuitenkin kirjoitettava tässä yhteydessä sekin, että itse olen opiskellut yliopistossa pitkän sivuaineen opinnot elämänkatsomustiedossa, joista sain paremman kokonaisarvosanan kuin pääaineessani filosofiassa. Seuraavaksi kirjoitan ajatuksistani sen suhteen, kun hyvä ystäväni oli saanut tehtäväkseen näytellä Jumalaa kesäteatterissa. Tässä vaihtelevassa mielipideilmastossa voidaan leikillisesti kysyä: millainen on ”Jumalan” työsuhde ja onko hän pomo vai renki nykypäivän maailmassa. Ottaisiko ”Jumala” vastaan palkankorotuksen ja voisiko hän tänään jopa vaatia sitä? Nyt kun maailmassa monien mielestä pyyteettömyys on menettänyt merkityksensä, voidaanko ”Jumalasta” hakea tällaisena aikana korvauksen tunnetta, vai onko Hän antanut poissaoloilmoituksen tai ei halua ottaa tietynlaisia ihmisiä vastaan? Mielestäni kirkon tulisi olla avoin kaikille, eikä ketään voida jättää sen ulkopuolelle. Uskonnosta ja Jumalasta tulisi voida saada apua aina silloin, kun sitä tarvitsee. Vaikka elämme sekularisoituneessa yhteiskunnassa, monesti aidosti kristillisen etiikan kautta asioita hahmottavat ihmiset ovat miellyttävämpiä kuin kiihkomielisimmät ateistit, joiden ”uskonto” on olla negaatio uskonnollisten uskomusten ja etiikan binaarisessa vastapäässä. Nälänhädät, onnettomuudet ja kaikenlaiset paheet, jotka johtavat onnettomuuksiin maailmassa – Kuuleeko Jumala? Vai oletko jättänyt meidät täysin? Minä sovin kanssasi välit, kun se aika tulee, Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Kaksinaamaisuudesta

Mielestäni kaksinaamaisuus on suurin mahdollinen pahe. Tämä sen takia, koska kommunikaatio vaatii etenkin suoruutta ja rehellisyyttä. Immanuel Kant on kuvannut tätäkin asiaa niin, että kun mies on kiinteämmässä suhteessa naiseen, menettää mies silloin suuren osan sydämestään. Kant kuvasi myös, että monesti ystävän avioliitto irrottaa tällaisen ystävän entisestä ystävästään. Olen huomannut tietynkaltaisissa tyypeissä, joita olen sietänyt heidän puutteellisuuksistaan huolimatta, juuri tällaista, että he ovat esimerkiksi naiselle pätemisen takia arvostellut minua ja ominaisuuksiani. Minä ihmettelen, mitä ihmiset hakevat ihmissuhteistaan, jos he eivät arvosta jotain ihmistä siinä mielessä, ettei tarvitsisi olla kaksinaamainen. Monesti on näin, että jotkut ihmiset, mutta etenkin miehet, harrastavat jonkinlaista voimatasapainon säilyttämiseen pyrkivää toimintaa ja vihjailevat koko ajan mahdolliselle ystävälleen sitä, missä he kokevat olevansa parempia. Mielestäni pyyteettömyys, suoruus, aitous ja rehellisyys ovat ehdottomasti tärkeitä piirteitä ystävässä, ja kaikki tuon vastainen on omanvoitonpyydettä ja banaalia pahuutta ja välinpitämättömyyttä. Mielestäni se, jos ihminen suhtautuu kaksinaaamaisesti ystäväänsä tai sukulaiseensa, pyrkii hän saamaan silloin itselleen valtaa ja se ilmenee etenkin siinä, jos ns. ystävä riepottelee ja repostelee ystävänsä ongelmia vauva-lehden keskustelupalstalla ja kaikkien sellaisten kanssa, jotka vain näyttävät olevan jotenkin vähänkin kiinnostuneita tällaisista varsin merkityksettömistä asioista, joita enemmän inhimillisesti suhtautuvat ihmiset eivät pitäisi minkäänlaisena naurun ja pilkan aiheina. Monesti miespuolisilla ystävillä ei tietyssä henkisessä tasossa ole minkäänlaista tavoitettakaan suhtautua toisiin miehiin filian, veljeyden, kautta. Heidän naisen kanssa harrastettu panosuhde on tärkeämpää, koska entistä enemmän nuoret ja vanhemmat miehet kokevat tärkeäksi osoittaa erilaisen ihmisen suuntaan sen, kenellä on enemmän seksuaalista ”vaikutusvaltaa”. Viisas ja älykäs ihminen suuntautuu tavallisesti ajattomiin asioihin ja periaatteisiin, eikä esimerkiksi siementen jakoon, joka kuitenkin on vain tavallista ja ajallista maintenance-toimintaa. Ei ole pienempää asiaa kehuskella kuin mitä on pippelin koolla päteminen. Mielestäni seksuaalisuus on enemmänkin turha asia, koska poikkeukselliset ihmiset ovat aina syvällisempiä ja erilaisia standardeja parisuhteelta hakevia. Minä esimerkiksi olen aina pitänyt tärkeämpänä naistenkin kanssa henkistä ja älyllistä yhteyttä, minkä lisäksi minulle on olennaisen tärkeää kielellinen lahjakkuus naisessa. Minulla on aina ollut kovat henkiset ja älylliset kriteerit, ja sen takia pidempiä parisuhteita ei ole päässyt syntymään. Pintapuoliset ja sivistymättömät hempukat, jotka voivat olla hyvinkin tyhmiä, eivät hae miehestä muuta kuin pippeliä, koska viimeaikaiset currents ovat tukeneet naisen seksuaalista valtaa ja yleensäkin naisen seksuaalista vapautta, jonka yhteydessä tällaiset tyhmät hempukat vaihtavat miestä kuin paitaa. Mielestäni voidaan erottaa aika helposti banaali ja syvällinen tai poikkeuksellinen. Seksuaalisuus on yhden kulttuurin mukaista yhtenäiskulttuuria, jossa vallitsee henkisesti alhaisten ihmisten valta. Mielestäni voidaan sanoa, että jonkin kokoisen pippelin omaaminen ei ole vaatinut ihmiseltä itseltään kovin paljon – sitä ei voida sanoa mitenkään kovinkaan omaperäiseksi suoritukseksi tai luovaksi saaavutukseksi. Miesten keskenään harrastamissa valtajärjestelmissä totellaan sellaisia, joilla kuvitellaan olevan jonkinlaista helposti ja vaatimattomasti ymmärrettävää valtaa. Miesten muodostamat arvojärjestelmät tuottavat epä-älyllisyyttä ja yksinkertaisuutta – ja tämä sen takia, koska periaatteiden tulee olla tyhmille ihmisille riittävän ymmärrettävää. Minuun on kohdistettu seksuaalista väkivaltaa useissa tilanteissa, ja kaikesta olen saanut palkkioksi vain jonkinlaisen säälittävän miehen nimikkeen. Tärkeintä on alistaa ja saada muna mahdollisin monenlaisiin aukkoihin – silloin on arvot kohdallaan ja mies kunnioitettu ja arvostettu. Minulla on aina ollut varsin mittava historian- ja kulttuurintaju. Suomessa vallitsee nykyään sellainen kulttuuribolsevismi, joka nimenomaan korostaa pimppiin työnnettyä pippeliä suurimpana inhimillisenä saavutuksena. Minä olen aristokraatti ja kosmopoliitti, ja minun arvoni tulevat sellaisesta kulttuuri- ja historiataustasta, joita käytännössä ei Suomessa kukaan muu ymmärrä. Minä olen aina ollut rauhallinen ihminen, ja en ole koskaan halunnut vahingoittaa yhtään ihmistä. Tietysti jotkut naiset ajattelevat, että mies, joka ei halua vahingoittaa ja ei vahingoita ketään, ei voi olla mies. Minulla on hyvin pieni serkku, joka menee hyvin kaksinaamaisuuden kategoriaan. Muistan esimerkiksi, miten mummon hautajaisissa hän tuli virallisesti kättelemään ja virnisti sen jälkeen käännyttyään omalla välinaurajan ja pienen miehen tavalla. Tämä ihminen ei halunnut joukon paineen ja sen takia, koska hän pelkäsi itseään kiusattavan vastaavasti, olla minun kanssani tekemisissä edes lukiossa. Kerran kun tapasimme Kuopiossa, ostin hänelle 20 euroa maksavan viskipaukun, jonka tämä pikkumies jätti juomatta. Kun on pieni ja täytyy näytellä voimakasta, katsoi hän tärkeämmäksi sen, kuten pikkuihmiset tekevät, ettei hän halunnut jäädä palvelusta velkaa minulle. Tällaiset ihmiset eivät tunnista pyyteetöntä joviaalisuutta edes sukulaiseltaan, koska kaikessa tekemisessä pitää heidän mukaan pyrkiä johonkin provinsiaaliseen ja triviaaliseen päämäärään. Tällaiset ihmiset eivät ymmärrä anteliaisuutta, koska he kuvittelevat kaikilla olevan yhtä matalat ja kaksinaamaiset päämäärät, mitkä heillä itsellään on. Suoruus ja pyyteettömyys, eli se, ettei ihminen hae hyötyä toisista ihmisistä itsekkäällä tavalla, ovat kaksi tärkeintä periaatetta ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Nykyajan kulttuuribolsevismissa ajatellaan, että ihmisten täytyy suhtautua tiettyihin yhteiskunnallisiin tabuihin normeina. Eli toisin sanoen, jos ihminen haluaa olla yhteiskunnan kunnioitettu jäsen, pitää tietyt valheet, joita ontokraatit vaativat ihmisiä ryhmän paineen takia hyväksymään, leimata ilman tarkempaa katsomista. Tässä on esimerkiksi jotain, mikä liittyy naisten ja maahanmuuttajien väitettyyn kyvyllisyyteen olla mukana yhteiskunnan muuttamisessa ja kansakunnan kehittymisessä. Ihmisen, joka voi ottaa itselleen valtaa, on oltava perinpohjaisesti eettinen ja hänen eettisen harkintonsa tulee olla kokoaikaista eikä selektiivistä. Tämä poliitikko, joka juoksi minua karkuun vuosi sitten, on esimerkki sellaisesta poliikosta, joka ei halua ottaa kantaa liian vaikeisiin asioihin. Jos on paljon valtaa, tulisi vallankäytön olla kokoaikaista ja jokaiseen ihmisee ulottuvaa. Vallaton nainen ei tee muuta kuin reagoi ja päästää mahdollisesti muutaman kyynelkarpalon joskus, mutta kun riittävän moni ihminen ei toimi kunniallisesti ja näillä ihmisillä on valtaa, tunnistaa vallaton nainen muiden vallan ja mukautuu heidän käsityksiinsä olivat ne sitten kuinka epärehellisiä yleensä. Merkittävä mannermaisen filosofian periaate tulee Emmanuel Levinaalta, joka kirjoitti, että jokainen ihminen on yhdessä ja erikseen vastuussa kaikesta maailmassa tapahtuvasta pahasta. Ja kyllä on mielestäni niin, että tuota periaatetta tulisi teroittaa etenkin sellaisille ihmisille, joille kansa on antanut yhteiskunnan sisällä valtaa. Mutta ei! Tälle minua karkuun juosseelle poliitikolle tärkeämpää on lisäillä instagramiin kuvia, brunssilla käyminen, ulkonäön kohentaminen, kovan mehun juhlat itsensä kanssa samalla tasolla olevien viihdetaiteilijoiden kanssa ja periaatteen vuoksi Kokoomukselle rätkyttäminen mahdollisen useassa tilanteessa, kuin se, että otettaisiin kantaa vaikeampiin asioihin. Kansalaisen tulisi suojella yhteiskuntaa, mutta kyllä yhteiskunnan täytyy myös suojella kansalaista. Kaksinaamaisuus voi siis olla myös tiedostamatonta, kuten tuon poliitikon tapauksessa. Herd instincti kun vie eteenpäin, jätetään silloin yksilö huomiotta. Hurskastellaan ja harrastetaan vallan symbolien korostamista, ja samalla suhtaudutaan valikoivasti todellisuuteen ja politiikkaan, jossa pitäisi ottaa periaatteellisesti kantaa. Mielestäni politiikassa olennaista ovat periaatteet, joiden on oltava objektiivisia ja yleisyyteen perustuvia. Kaksinaamaisus on siis etenkin epärehellisyyttä, joka voi olla joko tietoista, kuten narsisteilla, tai toisaalta tiedostamatonta selkärangasta tulevaa pelkoa, kuten tuolla mainitulla vallattomalla naisella.

Doc Martinin ymmärtämisestä

Suomessakin TV-ykkösellä on useiden vuosien ajan näytetty englantilaista fiktiiviseen cornwallilaiseen Portwennin kylään sijoittuvaa draamakomediaa Doc Martin. Sarjan nimi tulee kirurgina ensin toimineesta huippulahjakkaasta ja aina varhaiskypsyyttä ilmentäneestä Martin Ellinghamista, joka siirtyy sarjan alussa asumaan ja työskentelemään lapsuudenmaisemiinsa Portwenniin, joka on todellisuudessa oikea pieni Port Isaacin kalastajakylä Cornwallissa Englannissa. Ellingham oli sarjan alussa joutunut lopettamaan kirurgina toimimisen psyykkisten ongelmien takia ja alkoi toimimaan Portwennissä yleislääkärinä (general practitioner). Tarkemmin sanoen psyykkiset ongelmat olivat hemofobiaan liittyviä, joka tarkoittaa veren pelkoa. Sarjan alusta alkaen käy ilmi, että Doc Martinin asiakkaat eivät ole täysin samanlaisia kuin mitä Doc Martin on. Monet kokevat hänen smalltalkittoman ja suoran ja kulmikkaan luonteen loukkaavana, vaikka hän itse haluaa vain keskittyä asioiden ympärille, eikä tekemään lääkärintoiminnasta minkäänlaista terapeutin toimintaa. Englanniksi voisi siis sanoa, että hänellä ei ole bedside manneria, eli siis suoranaisesti ilmaisten potilaille lepertelemisen taitoa. Monessa yhteydessä esimerkiksi Doc Martinia näyttelevä Martin Clunes ja muut sarjan näyttelijät ovat kuvanneet skriptin mukaista lääkäriä aspergerpiirteiseksi, ja itse asiassa sarjan alkuvaiheissa kylään muuttanut psykologi olisi halunnut tehdä tälle aspergerdiagnoosin. Koska itse ilmennän samankaltaisia piirteitä, on sarjasta ja Clunesin esittämästä lääkärihahmosta tullut minulle tärkeä samaistumisen kohde. Samoin kuin Doc Martinin aiemmasta urasta kerrotaan, ja miten muut ihmiset häntä tulkitsevat, on minuakin monissa yhteyksissä kuvattu lahjakkaaksi. Myös minulla on varsin selkeänä esiintyvä taipumus olla harrastamatta smalltalkia ja jotkut voivat varmasti kuvata minua poikkeuksellisen suoraksi ihmiseksi monissa eri tilanteissa. Minulla on myös taipumus olla olematta kiinnostunut toisten ihmisten omasta ajattelusta, vaikka olenkin mielestäni huomattavasti normalisoitunut tässä mielessä viime vuosina. Muiden ihmisten käsittäminen on tullut itselleni etenkin kognitiivisesti ja älyllisesti, monesti itse kehitettyjen käsitteiden kautta asioita ymmärtäen. Koen suurta mieltymystä Doc Martinin hahmoa kohtaan, koska olen samankaltainen ihminen itsekin, ja voin syvästi ymmärtää hänen kaltaisiaan ihmisiä. Ja vaikka hahmon tunteettomuudesta on jauhettu, koin syvästi empatiaa häntä kohtaan etenkin kuudennen kauden jaksossa, jossa hänelle kerrottiin lapsuudestaan asti tärkeän Joan-tätinsä kuolemasta. Hän aivan selkeästi tuossa tilanteessa koki syvää surua, joka näkyi hänen reaktioistaan ja ilmeestään, vaikka hän alkoikin tätinsä hautajaisissa luennoimaan terveydestä vieraille, mikä toistuu monissa kohdissa tätä sarjaa. Doc Martin kuitenkin rakasti etenkin Joan-tätiään syvästi, koska hän oli sarjan tarinassa oleskellut nuorena miehenä usein tämän luona, maatilalla lähellä Portwenniä. Lisäksi Martin osoittaa empatian ja toisen ihmisen arvostamisen kykyä suhteessa vaimoonsa Louisaan, johon hän sarjan kuluessa kiintyy niin syvästi kuin avioparit tavallisestikin toisiinsa kiintyvät. Pojalleen James Henrylle Doc on vaativa ja tarkkaavainen mutta myös syvästi empatiaa tätä kohtaan kokeva isä. On sanottava, että kävin pari viikkoa sitten Port Isaacissa eli fiktiivisessä Portwennissä. Matka sinne oli pitkä ja moniosainen. Lähin rautatieasema oli Bodminissa ja sieltä piti jatkaa matkaa kahdella eri linja-autolla paikkakunnalle Cornwallin pohjoisrannikolle. On sanottava, että kokonaisuudessaan paluumatka Port Isaacista Lontooseen kesti yli kuusi tuntia. Huono sää yllätti minut paikan päällä ja räntää ja jäätä tuli tuulemalla miltei vaakatasossa ja lämpötila oli varmasti alle kymmenen astetta. Kylässä ei juurikaan ollut palveluita, ja myös viina, jota täytyi ostaa hotellin baarista, oli kallista ja ylihinnoiteltua. Huono ja kolea sää ei parantanut kokemusta. Lisäksi minulle tuli kylään tutustuessa ikävä tunne siitä, koska Doc Martin, Louisa, Al ja Bert Large tai Ruth Ellingham eivät tietystikään tulleet siellä vastaan, ja kylä vaikutti kulissilta, jossa ei enää asunut näyttelijöiden ja sarjan tekijöiden henkeä. On sanottava, että kylässä oli paljon etenkin keski-ikäisen näköisiä turisteja, jotka olivat tulleet patikoimaan ja katselemaan Doc Martinista kuuluisaksi tullutta kylää. Kuulin hotellissa englannin lisäksi ainakin saksaa, norjaa ja ruotsia. Jotkut ovat sanoneet minua militantiksi ja asialliseksi, ja ehkä myös suoraksi ja jämptiksi ihmiseksi, minkä takia ymmärrän syvästi Doc Martinin hahmoa, ja voin tuntea myötätuntoa häntä kohtaan siitä, miten pinta- ja pikkumielisesti tavalliset pikkuihmiset häneen sarjassa suhtautuvat. Se on sanottava tohtorin hahmosta, että hän huolehtii ja auttaa sukulaisiaan pyyteettömästi, ja näinkin ja kävinkin tuolla mainitulla matkalla Bodminin juna-asemalla, joka näkyy esimerkiksi eräässä jaksossa, kun tohtori käy hakemassa Ruth-tätinsä asemalta saatuaan selville, että tällä oli eräs työskentelyä haittaava sairaus, kun Ruth oli ollut lähtemässä Lontooseen ennen sitä. Äärimmäisyysihmiset ovat mielestäni miltei aina mielenkiintoisia, ja sen takia koen suurta kiintymystä ja ymmärrystä Doc Martinin hahmoa kohtaan. Ja on sanottava, että vaikka hän herättää pahennusta suoruudellaan etenkin naispuolisten ihmisten ja potilaiden osalla, arvostavat lähes kaikki hänen potilaansa ja hänet pidemmältä ajalta tuntevat ihmiset hänen perusteellista ammattitaitoaan ja kykyä diagnosoida potilaat oikeaoppisesti, jossa yhteydessä hän on sarjan aikana paljastanut kymmeniä potilaidensa muualta saamia vääriä diagnooseja. Lahjakkailla aspergerihmisillä on monesti mielestäni sellaista karismaa, joka kiinnittää huomioni, ja ehkä asiassa on jotain tekemistä siinä, koska menen monesti muiden ihmisten mielestä tuohon samaan kategoriaan. Voi olla niin, että lahjakkaiden aspergerihmisten piirre, jota voitaisiin kuvata englannin kielen termillä aloofness, aiheuttaa monesti sen, että televisiossa ja elokuvissa miespuolinen aspergerihminen menee paremmin antagonistin rooliin kuin minkäänlaiseen protagonistin romanttisen sankarin rooliin. Protagonisti lepertelee ja tekee vaikutuksen emotionaalisella läsnäolollaan, mutta antagonisti kertoo suoraan totuuksia eikä kaunistele asioita. Varmaan Doc Martinin hahmon lisäksi tuon roolin esittäjänä on profiloitunut etenkin Jack Nicholson, jonka yksittäisistä rooleista voitaisiin mainita esimerkiksi sosiaalisesti taitamaton misantrooppinen kirjailija Melvin Udall ja maverickmainen terapeutti Buddy Rydell. Protagonistit kaunistelevat monesti naisten ja muiden ihmisten suosion saamisen takia, mutta antagonisti kertoo totuuksia monesti vielä jonkinlaisesta itse itselleen rakentamasta poterosta, kuten esimerkiksi Martin suoran ja kaunistelemattoman no-nonsense-asenteensa sisältä ja takaa. Doc Martin-sarjassa on siis aiemmin mainitun tapaisesti nähty joskus päähenkilön ilmentävän emootioita, joita aspergerien arvostelijat eivät tunnista meillä olevan. Esimerkiksi on jäänyt mieleeni sarjan seitsemännen kauden ensimmäinen jakso ”Rescue Me”, joka näyttää vaimoaan ja poikaansa kaipaavan Martinin yksin Portwennissä vaimon ja pojan ollessa Espanjassa vaimon äidin luona. Martin on sarjan aikana myös auttanut vaimoaan terveydellisissä asioissa ja huomannut ajoissa terveysongelmia vaimossaan, jota muut lääkärit eivät olleet pystyneet tekemään. Voi olla niin, että fiktiivisen Portwennin asukkaat maalaisuudessaan eivät voi ymmärtää lääkäriä, joka ei halua leperrellä ja kertoa vitsejä asiakkailleen työnsä lomassa. Kuitenkin on totta, kuten esimerkiksi amerikkalaista turistia parissa jaksossa näytellyt Sigourney Weaverin hahmo Martinille sanoo, että joissain paikoissa arvostetaan etenkin Martinin tapaista lääkärihahmoa, ja sisällöttömät kohteliaisuudet ovat vain jonkinlainen muodollisuus, minkä ei pitäisi olla keskeisellä sijalla lääketieteellisen ammatin harjoittajalla. Olen suunnitellut muuttavani tekemään väitöskirjaa Englantiin. Olen myös jo aikoja sitten suunnitellut listaa sellaisista taiteilijoista, joita haluaisin haastatella. Doc Martinin näyttelijä Martin Clunes on tuolla listalla kärkipäässä.

Englannista ja englantilaisista

Mielestäni englantilainen kulttuuri on monen asian kautta tarkasteltuna maailman kehittynein kulttuuri tällä hetkellä. Yksi keskeisimmistä itseäni siinä miellyttävä asia on etenkin alkuperäisten kunnon englantilaisten harjoittama kohteliaisuuskulttuuri, johon ei tavallisesti liity minkäänlaista omanvoiton pyrkimystä. Se on siis täysin seremoniallista, jota ei kuitenkaan koskaan kyseenalaisteta tässä yhteydessä, koska sen tarkoitus on myös taata kaikille ihmisille miellyttävä päivä toisten englantilaisten joukossa aina. Joku voisi sanoa myös, että esimerkiksi saksalaiset hallitsevat kohteliaisuuden, mutta mielestäni saksalaisten kohteliaisuus on lähes aina liitteessä toimintaan ja sen tehokkuuteen, jossa tehokkuus vain perustellaan joissain tilanteissa saksalaisen kohteliaisuuden kautta, joka ei ole asia englantilaisessa kohteliaisuudessa. Voidaan sanoa, vaikka alkuperäiset englantilaiset periytyvät anglosaksisista ihmisistä, ja esimerkiksi minullakin on kantaisien joukossa William the Conqueroria edeltäneitä anglosaksisisia kuninkaita, että englantilainen kulttuuri on syntynyt monien eri kulttuurien puserruksessa ja kehittänyt sitä kautta omaleimaisuuttaan. Kuitenkin nykypäivänä sanotaan, ettei tyypillinen englantilainen aristokraatti käytä esimerkiksi ranskan kielestä tulevia ilmaisuja, ja jo aikaa sitten niille on löydetty englantilaiset vastineet, tällaisia sanoja ovat esimerkiksi ”pardon”, ”serviette” ja ”dessert”. Englantilainen herrasmies ja aristokraatti sanoo pikkuporvarin kysymykseen suoranaisella ja suoraluontoisella ”what?” – kommentilla. Ja serviette on napkin ja dessert pudding. Etenkin ranskalaisalkuperäisten termien käyttäminen paljastaa englantilaisessa sen, mihin kulttuuriseen viitekehykseen hän liittyy. Minulle tulee aina Englannista poistuessani suuri haikeuden tunne, koska olen aloittanut siellä matkailun äitini kanssa noin kymmenvuotiaana, ja sen jälkeen olen käynyt siellä yli kaksikymmentä kertaa. Olen aina kokenut olevani anglofiili ja syyt siihen miksi näin on, liittyvät varmasti sekä suvuista perittyihin ominaisuuksiin mutta myös varmasti luonteeseen ja siinä ilmeneviin ominaisuuksiin. Olen jo räkänokasta alkaen ihaillut englantilaiseen kulttuuriin liittyvää kohteliaisuutta ja sitä, miten englantilaiset suorastaan iloitsevat joka päivä omasta kohteliaisuudestaan ja siihen liittyvistä tilanteista ja ominaisuuksista. ”Bubbly” on tietynlainen kohteliaisuuteen ja luonteen ominaisuuksiin liittyvä piirre, joka tavallisesti liitetään juuri englantilaisiin. Englantilainen kulttuuri on harvinainen siinäkin mielessä, että se on aina hakenut suurimmat kulttuuriset virikkeensä etenkin yläluokasta, ja tuohon tuli harvinainen poikkeama silloin, kun Työväenpuolue poisti vuosituhannen vaihteessa lähes kaikkien perinnöllisen aateliston oikeuden istua tittelinsä takia ylähuoneessa eli House of Lordsissa. Toinen merkittävä muutos aatelin oikeuksissa toteutui liitteessä monarkkiin, kun tavallisesti kruunajaisissa olleet herttuat (eli Duke) loistivat poissaolollaan Kaarlen kruunajaisissa. Tavallisesti herttuat oli jo satojen vuosien ajat olleet merkittävässä roolissa monarkkien kruunajaisissa, johon tapaan kuului se, että he laittoivat aatelisarvostaan kertovan koronetin päähän samalla hetkellä, milloin monarkki kruunattiin. Näin ollen monarkian liitettä perinnölliseen aateliin on vähennetty, ja mielestäni se ei ole ainoastaan hyvä ja tuore asia. Mihin englantilaiset siis pyrkivät kohteliaisuudellaan ja onko siinä yleensäkään taustalla minkäänlaista pyrkimyksen aihetta? Taustalla on varmasti kulttuurin säilyttämisen pyrkimys, kuten monessa muussakin kulttuurissa. Tunnetussa laulussa ”I vow to thee my country” lauletaan, että ”her ways are ways of gentleness, and all her paths are peace”. Juuri termi ja adjektiivi “gentle” on varmasti yksi selittävä tekijä ja pyrkimys kohteliaisuuden taustalla. Mielestäni suomalainen vastine termille gentle voisi olla esimerkiksi herkkämielisyys. Englantilaiset ovat tunnetusti suvaitsevaisia esimerkiksi maahanmuuttajia tai seksuaalivähemmistöjä kohtaan, koska englantilaiset ajattelevat pohjimmiltaan, että tuollaiset asiat ovat yksityisiä asioita, ja periaatteessa kaikki ihmiset voivat kasvun ja kehityksen kautta lähestyä sitä, miksi englantilaisuutta nimitetään. On esimerkiksi sanottava, että etenkin intialaiset ovat monesti omaksuneet brittiläisen kulttuurin merkkipiirteen eli kohteliaisuuden hyvin perustavalla tavalla. Kuitenkin on selvää, että kuten lähes kaikissa muissa suurissa kulttuuripiireissä, on englantilaisilla hyvin perusteellinen itseluottamus ja tunto omasta tehtävästään, jonka ansiosta muita kulttuuriryhmiä siedetään mutta varmasti englantilainen aristokraatti uskoo, että alempia ja kulttuurille vieraita ryhmiä voidaan myös joissain tilanteissa oikeamielisesti ojentaa. Englantilaiset siis iloitsevat omasta kulttuuristaan ja etenkin sen merkkipiirteenä usein tulevasta kohteliaisuudestaan. Tähän voidaan katsoa liittyvän jotain sellaista, joka ilmenee englannin verbin revere kautta. Kuitenkin nykyaikaisessa englantilaisessa kulttuurissa on huonoja piirteitä, jotka ilmenevät jopa joissain tapauksissa suhteessa suomalaiseen kulttuuriin. Kuten kaikissa muissa suurissa kulttuuripiireissä, englantilaiseen kulttuuriin liittyy tiettyjä epämiellyttäviä ja epäjärjestelmällisiä piirteitä, joista yksi ilmenee esimerkiksi roskaamisen kautta. Englannissa on esimerkiksi Suomeen verrattuna paljon vähemmän roskiksia, ja monessa tapauksessa etenkin huonommilla alueilla, roskia heitetään kipuilematta maahan ja ympäristöön. Näin esimerkiksi äskeisellä matkallani raskaustestin junan kokolattiamaton päällä. Lisäksi siellä oli erinäisiä roskia ja matossa selkeitä pesemättömiä eriteläiskiä. Tämän lisäksi englantilaisten mieltymys kermaan ja suklaaseen pitää tämän joukon suhteellisen ylipainoisena. Mikä on minua aina miellyttänyt englantilaisissa on heidän pitkä historiansa ja etenkin aristokraattien suhteellisen laaja historian tuntemus, jonka myötä on aina oman suvun ja sukujen historian kautta löydetty aina myös tietyn aikakauden kollektiivinen englantilainen historia. Kohteliaisuuden ja itsevarmuuden lisäksi englantilaiseen kulttuuriin liittyy myös eksentrisyys ja poikkeavan käytöksen (quirky behaviour) hyväksyminen ja tilan antaminen henkilön omille mielipiteille, käytännöille ja harrastuksille. Olen käyttänyt liitteessä ihmisten toimintaan käsitettä ”preferenssiautonomia”, jota voidaan mielestäni käyttää esimerkiksi tässä yhteydessä. Englantilainen kulttuuri korostaa yksilön autonomiaa ja mahdollisuutta valita omat mielenkiinnonkohteet, joka erottaa sen jo selkeästi esimerkiksi suomalaisesta yhtenäiskulttuurista ja siitä, miten Suomessa kollektiivisella paineella yritetään samaistaa ihmisiä samanlaisten käsitysten, arvostusten ja arvojen pariin. Englannissa on siis olennaista autonomia ja yksilöiden vapaus, joka ei ilmene samalla tavalla esimerkiksi Suomessa. Jotkut ovat kuvanneet englantilaisten autonomian tahtoa siinäkin mielessä, että siellä ajatellaan, etteivät englantilaiset tarvitse esimerkiksi saksalaisia ja ranskalaisia, ja eivät halua olla heidän alaisuudessaan olevan Euroopan Unionin jäseniä. Englantilaisen aristokratian on monessa yhteydessä korostettu olevan eksentrisyyden viimeinen suoja rahvaan korostamalta yhtenäiskulttuurilta ja kollektiiviselta paineelta. Yksi asia lisää, missä Labour halusi vähentää perinnöllisen aristokratian oikeuksia ja tottumuksia oli punaketun metsästämisen kieltäminen noin viisitoista vuotta sitten. Olen tietysti samaa mieltä uudistajien kanssa, että punaketun metsästys perustui jonkinlaiseen raakuuteen. Englantilainen aristokratia on aina harrastanut tietynlaisia aktiviteetteja omilla maillaan, joihin kuuluu esimerkiksi ampuminen ja metsästys. Monilla omaisuutensa säilyttäneillä suvuilla on vielä tänäkin päivänä riistanvartija (game-keeper), jonka tehtävä on valmistaa riistaa yleensä suhteellisen pienen ajan kestävää metsästysvaihetta varten. Yksi aristokraatti kuvasi omaa periaatelista tätiään jossain vaiheessa, että tämä eli pitkiä aikoja countryside-aktiviteettiensa aikana Milky Way- ja Mars-patukoilla ja tietysti suurella määrällä viskiä ja giniä. Etenkin englantilaisilla aristokraateilla on pitkä historia, jonka tuntemiseen he tavallisesti suurella antaumuksella perehtyvät. Kansakunnan historia on heillä liitteessä omien sukujen historiaan ja on tavallista suurissa kartanoissa, jotka ovat vielä säilyneet samoilla suvuilla, että seiniltä löytyy sukuportrettien lisäksi myös esimerkiksi kansakunnalle merkittävien poliitikkojen ja tärkeiden ihmisten muotokuvia, sekä tietysti varakkaammilla hieman tunnetumpia maalaustaiteen helmiä. Hauska anekdootti englantilaisten aristokraattien historiantajusta oli se, kun erään lehden toimittaja oli tapaamassa essential country squirea Francis Fulfordia, jonka suku on säilynyt samoilla mailla miltei tuhannen vuoden ajan. Fulford ja toimittaja olivat käyskennelleet suvun tiluksilla, ja Fulford oli eräässä vaiheessa maassa olevan kuopan yhteydessä sanonut että ”War damage”, johon toimittaja oli kysynyt, että onko se tullut toisen maailmansodan aikana, johon Fulford oli todennut ”No, from the fucking civil war”. Ja sivuhuomiona on todettava, että Englannin sisällissota käytiin 1600-luvulla. Itselleni on hyvin tärkeäksi tullut englantilaisuuden yhteydessä landed gentryyn kuuluneen Cecil Spring-Ricen sanoittama kappale ”I vow to thee my country”; jota on perinteisesti soitettu suurten kulttuurille merkittävien ihmisten hautajaisissa, joista esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa Lady Thatcherin hautajaiset. Siinä tulee mielestäni esiin paljon sellaisia piirteitä, joita voidaan pitää etenkin yläluokan ohjaaman englantilaisen kulttuurin leimaavimpina piirteinä. Aristokratian arvot ja siihen liittyvä syvä konservatiivipuolueen kannatus ilmenee Englannissa etenkin maaseudulla, joissa niille on yhä nykyäänkin tilaa. Monet aristokraatit toimivat vielä nykyäänkin etenkin countryside-aktiviteettien ja alueellisten päätöselimien yhteydessä, samalla kun Lontoo ja suuret kaupungit ovat muuttuneet muualta tulleiden väestöryhmien olemisen takia. Vaikka lain mukaan Englannissa voitaisiin vielä myöntää perinnöllisiä aatelisarvoja, niin niitä ei kuitenkaan ole enää myönnetty yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Viimeinen ihminen, joka sai Britanniassa suvussaan periytyvän matalimman aatelistittelin, oli Lady Thatcherin aviomies Denis, josta tehtiin Thatcherin pääministeriydestä eroamisen yhteydessä baronetti. On sanottava, että esimerkiksi monarkioiden aikaisessa Suomessa viimeinen aatelisarvo on myönnetty yli sata vuotta sitten. Viimeisin ylhäisaateliin merkitty brittiläinen suku on pääministeri Harold Macmillanin suku, jolle annettiin kymmeniä vuosia sitten Stocktonin jaarlin arvo. Eli toistan uudelleen, että aristokratian ja landed gentryn arvot vallitsevat Englannissa vielä etenkin maaseudulla, samalla kun kaupungeissa asuvien ihmisten käsitykset ovat muuttuneet ja voidaan sanoa kaupungeissa asuvien liberaalisuuden tulleen oheistuotteena Englannin ja Britannian väestöpohjan muututtua. Näin äskettäisellä matkallani etenkin Devonissa suuria maatiloja ja kartanoita. Ne suvut, jotka ovat pystyneet vielä tälläkin ajalla hallitsemaan omaa maa-aluettaan ja taidekokoelmia, ovat keskittyneet taiteensa ja kirjakokoelmiensa luetteloimiseen ja kategorisoimiseen, ja voidaan sanoa joidenkin aatelisten muuttuneen tietynlaisiksi kuraattoreiksi, joiden omaisuuden kannatteleminen tulee myös koko kansakuntaa, koska tietyssä mielessä heidän omaisuutensa monessa tapauksessa edustaa koko kansakunnan yhteistä dna:ta. Esimerkiksi suurten huutokauppaketjujen kuten Sotheby’s meklareista suuri osa on jo pitkän aikaa ollut peräisin perinnöllisestä aatelista. On myös ollut tyypillistä, että kun englantilaisella aatelisilla on aina ollut periaate, joka muistuttaa itseäni etenkin omien isovanhempieni periaatteesta ”junk fills unnecessary space”, ja koska tuo ”junk” monella suvulla on ollut rahan arvoista omaisuutta, ovat jotkut suvut väliajoin myyneet esimerkiksi omaa taide-, kirja-, tai antiikkiomaisuuttaan. Minulla itselläni on sukujeni kautta paljon englantilaisia esi-isiä ja -äitejä, joten minussa itsessänikin on jonkin verran englantilaista mutta tarkemmin sanoen, ettenkin skotlantilaista verta. Joukossa on monarkkeja ja ylhäisaatelisia. Monet aristokraattien taidekokoelmat ovat syntyneet tarkan ja havainnoivan silmien alaisena. Väliajoin aatelisten on tarvinnut myydä vähemmän olennaista omaisuuttaan, koska 1800-luvun lopun maatalouden laman jälkeen suuret maatilat eivät ole enää tuottaneet itsessään sellaista omaisuutta, joka olisi voinut taata kartanoiden korjauksia ja ylläpitoa, minkä takia onkin sanottu englantilaisesta aristokratiasta, että he ovat asset-rich (omaisuudessa rikkaita) mutta samalla cash-poor (massin määrässä köyhiä). Tietyt kuuluisimmat ja suurimmat etenkin ylhäisaatelin kartanot on jo yli viidenkymmenen vuoden ajan otettu tuottamaan kustannuksia varten tarvitun rahan takia ottamaan vieraita ja esimerkiksi Duke of Devonshiren Chatsworth House on jo pitkän ajan aikana muodostunut tunnetuksi tavaramerkiksi, jolle on kehitetty ainakin kymmeniä erilaisia tuotemerkkejä ja brändejä. Esimerkiksi sarja Country House Rescue tuo esiin monen aatelisen suvun paineen sen suhteen, koska rahaa ei kuitenkaan vaikuta olevan tarpeeksi kustannuksien täydelliseen hoitamiseen. Monessa ohjelman jaksossa on kuitenkin päädytty liikemiesälyn mukaisiin ratkaisuihin, jotka ovat taanneet ainakin nähtävästi rahan tulon kartanoihin. Meidän sukumme viimeisin iso maatila on Virrantalo Luikonlahdessa Kaavilla. Olen muutamaan otteeseen suunnitellut sinne muuttamista, koska taloa ei ole varsinaisesti ole asuttu yli kahteenkymmeneen vuoteen. Sen yhteydessä olen pyöritellyt päässäni monia erilaisia tapoja, joilla tilasta saisi vielä tuottavan kokonaisuuden ja esimerkiksi laajennukset ja katon uusiminen voitaisiin toteuttaa. Virrantalo sijaitsee kaukana Koillis-Savossa, vaikka etäisyydet esimerkiksi Kuopioon ja Joensuuhun eivät ole täysin mahdottomat. Olen joskus myös leikitellyt ajatuksella, että voisin joskus ostaa jonkun suvulle aiemmin kuuluneista Virrantaloa suuremmista kartanoista, joita sijaitsee etenkin Luhangassa, Kangasniemellä ja Heinävedellä. Tällä hetkellä minulla ei ole siihen varaa, mutta olen kuitenkin valmis mahdollisuuksien mukaan kehittämään ratkaisuja sen suhteen, että suvun maaomaisuus ja myös suvun aiempi maaomaisuus ei menisi täysin hunningolle. Eli voidaan tiivistetysti sanoa, että Englannissa jos jossakin on säilynyt aristokratian valta etenkin lyödä rikki porvariston ja pikkuporvariston käytösmalleja ja aristokratian dna- ja kulttuuritausta ja niihin liittyvät käsitykset ovat merkittävässä roolissa vieläkin englantilaisessa kulttuurissa, vaikka sen seremoniallista roolia on vähennetty esimerkiksi aiemmin tässä kirjoituksessa mainittujen esimerkkien tavalla. Kiitos Englanti! Minä arvostan sinua kovin.