Miten Aristoteleen kanta hyveellisyydestä ja heikkoluonteisuudesta poikkeaa Sokrateen kannasta, jonka mukaan hyve on tietoa

Kysymyslauseessa mainittu Sokrateen kanta koskee hänen näkemystään heikkoluonteisuudesta ja siitä, onko se puutetta tiedosta eli hyveestä.

Sokrates vaikuttaa ajattelevan niin, että hyveetön toiminta voisi johtua ainoastaan siihen tarvittavan tiedon puutteesta. – Että heikkoluonteinen toimisi vastoin parempaa saatavilla olevaa tietoa ja joutuisi sen vuoksi pois hyveen osoittaman päämäärän mukaiselta tieltä.

Aristoteles ei kiellä suoraan Sokrateen kantaa, jonka mukaan heikkoluonteisella ei olisi tarvittavaa tietoa hyveen mukaiseen toimintaan, vaan toteaa heikkoluonteisen hyvetiedon olevan ”tiedon potentiaa”. Heikkoluonteisella on käsitys päämääräisestä hyveellisen eli tiedon mukaisen toiminnan suunnasta, mutta hän ei koskaan pääse siihen, koska hän hairahtaa ennen sitä pois päämäärään suuntautuvalta polulta.

Vastoin kuin paheellinen, joka ei ole pahoillaan päästyään pois toimintaa koskevasta tietämättömyydestään heikkoluonteinen on pahoillaan, koska hän ei ole toiminut oman tahtonsa mukaisesti.

Aristoteleen mukaan hyveellinen toiminta muodostuu toisen intellektuaalisen hyveen käytännöllisen järjen ja tilanteeseen sopivan luonteenhyveen yhteistoiminnasta, jossa käytännöllinen järki asettaa toiminnalle päämäärän ja luonteenhyveet, jotka ovat emotionaalisia valmiuksia, määrittävät ne vaiheet, jotka ihmiset on kuljettava päästäkseen päämääräänsä. – Tämä tapahtuu ns. praktisen päättelyn avulla, jonka mukaan päämäärästä aloitettu etenemiseen liittyvä harkinta kulkee päämäärästä ihmiseen nyt-hetkellä. Harkinnan tulos on valinta, joka ei kuitenkaan ole nimenomaisesti valintaa useitten vaihtoehtojen väliltä, vaan valinta johtaa ihmisen toimimaan käytännöllisen järjen ja tilanteeseen sopivan luonteenhyveen yhteistoiminnan mukaisella tavalla.

Luonteenhyveet ovat kuitenkin ennen järjen alaiseksi tulemistaan pelkkiä valmiuksia, jotka eivät ole esillä, sen vuoksi heikkoluonteinen ei kykene etenemään toimintaan johtavassa päättelyssään ja asettamaan alkupremissille sen ehtoja julkituovaa alapremissiä. Tämän vuoksi Aristoteleen mukaan heikkoluonteisen tiedon potentia ei todellisuudessa aktualisoidu ja irrationaalisen sielunosan, joka sisällyttää itseensä oikeaan tilanteelliseen toimintaan johtavien luonteen hyveiden  valmiudet, järjestäytymättömyydestä johtuva irrationaalinen tunneimpulssi saa vallan heikkoluonteisen sielusta ja hän luopuu asettamastaan päämäärästä toisen päämäärän edessä. Yleensä tämä tarkoittaa aistillista, ruumiilliseen tunneimpulssiin perustuvaa aktia. Heikkoluonteinen ei siis osaa muodostaa itselleen toiminnan tilanteen oikeata käsitystä (orthos logos), koska hänen irrationaalisen sieluosansa haluamis- ja tunnedispositiot eivät ole tasapainossa, eivätkä ne toteuta kyseiseen toimintatilanteeseen sisältyvää hyveen keskiväliä.

Paheellinen sotilas heittää siis taistelussa kilpensä maahan tai ryntää uhkarohkeasti vihollisen syliin sen sijasta että toimisi miehuullisesti, mutta poikkeuksena heikkoluonteiseen siinä on se, että hän toimii tietoisesti ja vapaaehtoisesti eikä ole myöhemmin pahoillaan, mutta heikkoluonteinen toimii niin, koska vaikka hänen käytännöllinen järkensä voisi ohjata hänet kohti oikeata päämäärää, niin tunneimpulssit saavat hänessä vallan, koska hänen kasvisieluaan ei ole valjastettu järjen ohjaukseen.

Heikkoluonteinen ei toimi väärin (hyveen vastaisesti) sen vuoksi, että hänellä ei muka olisi hyveelliseen toimintaan vaadittavaa tietoa, hän ei vain saa siirrettyä ja käsiteltyä sitä eteenpäin niin, että hyveellinen toiminta olisi mahdollista. Voidaan sanoa heikkoluonteisella olevan luonteenhyveitä, mutta siitä hänen irrationaalisessa sielunosassa vaikuttavat myös huonoa toimintaa aiheuttavat piirteet, jotka saavat aikaan epäilyn, joka toisin kuin vahvaluonteisella, kaartuu lähes aina järjestäytymättömien tunne- ja haludispositioiden ohjailemaan toimintaan, joka ei ole hyveenmukaista.

Heikkoluonteisuus ei myöskään ole ns eläimellisyyttä, jota ohjailee luonnottomuus ja sairaalloinen poikkeavuus. Heikkoluonteinen ei voi kontrolloida halujaan ja tunteitaan. Aristoteleen käsitys heikkoluonteisuudesta poikkeaa siinä Sokrateen käsityksestä, että kun Sokrates luuli heikkoluonteisen toimivan ilman tietoa, niin Aristoteles näytti hänellä olevan tietoa, mutta toi samalla julki sen käyttämättömyyden.