Von Becker-suvun vaiheiden hahmotusta

Tarkoitukseni on tässä alustuksessa tuoda esiin muutamia asioita, jotka ovat olennaisia tämän suvun ja suvun historian kannalta. Tietenkin suurin osa tässä alustuksessa kerrotuista asioista löytyvät myös tämän uuden kirjan sivuilta. Olen otsikoinut tämän lyhyen esityksen nimellä von Becker-suvun vaiheiden hahmotusta.

Von Becker-suku on aateloitu vuonna 1653 Ruotsissa ja uudelleen Sysmän haaran jäsenten toimesta ensin vuonna 1762 ja se jälkeen uusien perusteluiden avulla lopullisesti vuonna 1769. Suomen ritarihuoneella suvun järjestysnumero on 52. Suvun vaakunassa on kaksiosaisella sinikeltaisella pohjalla kolme ruusuketta ja kaksi karhunkäpälää. Kokonaisuudessaan vaakunassa on lisäksi sirppiä kohottava haarniskainen käsivarsi. Suvun alkuperä on johdettu lähteestä riippuen Saksaan, Ruotsiin ja Tanskaan.

Von Becker-suvun alkuperä ei näin ollen ole tähänastisen tutkimuksen mukaan täysin varma, vaikkakin Tor Carpelanin teoria on nykytietämyksen valossa selvin. Kuitenkin uutta tietoa on varmasti saatavilla riittävän uutteraalle tutkijalle. Ennen ritarihuonegenealogi Tor Carpelanin tutkimuksia aatelisten sukutaulujen kirjaajat kuten Elgenstierna, Wasastjerna ja Stackelberg, ovat ottaneet todesta todennäköisesti Carl Hugo von Beckerin 1800-luvun puolivälissä luoman ja historiallisista tiedoista konstruoiman teorian, jonka mukaan suvun alkuperä olisi keskiaikaisessa tanskalaisessa Hallandian maakunnassa, joka on nykyisin Ruotsia. Sieltä suku olisi ajautunut Baltiaan, Kalmarin Unionia kohtaan tunnetun epäluottamuksen takia, ja sieltä edelleen joidenkin suvun jäsenten toimesta uudestaan Ruotsiin ja Ruotsin armeijan palvelukseen. Ruotsissa aateloitu Johan von Becker palveli mm. Englannin protektori Oliver Cromwellin henkikaartissa ja seurasi tämän asiamiesta Bulstrode Whitelockea Ruotsiin vuonna 1653.

Elgenstierna on väittänyt, että suvun Ruotsissa aateloitu kantaisä Johan von Becker olisi ollut Sysmässä 1701 syntyneen ja vuonna 1762 kuolleen furiiri ja tilanomistaja Axel von Beckerin isoisä, ja tämän isä olisi Johanin poika, kenraalimajuriksi urallaan kohonnut Johan Wilhelm von Beckern. On siis huomioitava, ettei Axel aina kirjoittanut nimeään aatelisesta alkuperästä kertovalla prepositiolla von. Tuo ei nyt kuitenkaan ole varmin merkki siitä, että he eivät olisi olleet aatelisia. Monet muutkin myöhemmän suvun jäsenet kirjoittivat nimensä ilman etuliitettä von. Kuitenkin on toisaalta sanottava että myös kenraalimajuri Johan Wilhelm kirjoitti nimensä von Beckern eikä von Becker. On olemassa kuulijantodistus ja kirjallinen todistus siitä, kun Johan Wilhelm von Beckern on sanonut, ettei hänellä ole miespuolista suvun jatkajaa. Peter Gustaf von Becker niminen suvun jäsen, joka ei kuitenkaan ilmeisesti kuulunut aateloituun sukuun, oli antanut 1760 vuoden tienoilla suvun edustamisoikeuden Tukholman säätyvaltiopäivillä pikkuserkulleen (joka on ruotsiksi syssling) Sysmän Axelille. Tuota voidaan ihmetellä siinä mielessä, jos Sysmän Axel ei muka ollutkaan liitteessä Ruotsissa aateloituun sukuun. Jotkut ovat johtaneet 1701 syntyneen Axelin isän vuonna 1671 syntyneen Axel Beckerin Ruotsissa aateloituun Johan von Beckerin tämän poikana.

Kuitenkin Anrep ja muutamat muut kertovat, että Axel, jonka isä todennäköisesti oli Koskipään kartanon renkivouti (vaikka hänen poikansa olivat läheistä sukua tilaa hallinneille Tandefelteille) ja Sysmän myöhempi nimismies Axel Becker tai Beckert, joka ei todistuksen perusteella osannut kunnolla lukea ja kirjoittaa, olisi käynyt 1730 vuoden tienoilla Baltiassa etsimässä tietoa aatelisesta alkuperästään ja saapuneensa sieltä sukunsa aateluudesta kertovat leimakirje - sköldebrevet mukanaan. Jotkut tosin ovat arvelleet, että Axel olisi hävinnyt aateliskirjeen uhkapelissa, jota voitaisiin pitää aika tyhmän harkinnan tuloksena myös nykypäivän näkökulmasta. Axelin jälkeläiset, mutta etenkin majuri Carl Johan ja kersantti ja munsterskrivare eli kenttäkirjuri Herman, väittivät pääosin 1760-luvulla käydyssä kirjeenvaihdossa ritarihuoneen kanssa, että heidän isänsä ja isoisänsä olisivat tietyllä tavalla unohtaneet aatelisen alkuperänsä, koska asuivat niin syrjässä ja kaukana muista suvun jäsenistä. Heillä ei heidän mukaansa ollut myöskään halua erottautua sukuperänsä kautta, mitä voidaan toisaalta pitää ihmeellisenä huomioiden se, mikä valta-asema tuohon aikaan aatelisilla oli Sysmän pitäjässä. Pitäjässä on vielä nykyäänkin lukuisia myös aatelisten hallinnoimia kartanoita. Molemmat ensimmäiset Axelit isännöivät Sysmässä Saaren Seppälän kartanoa, jonka sanotaan Lempi Kinnusen tutkimuksissa olleen pinta-alaltaan niin suuri että jonakin aikana tila käsitti puolet Sysmän pitäjän pinta-alasta.

Tor Carpelan johtaa aatelisen von Becker-suvun aatelittomaan korpraali ja todennäköisesti maanviljelijä Anders Hansson Beckeriin, joka eli 1600-luvulla Tuusulassa. Anders Hanssonin isää Hans Beckeriä sekä Carpelan että toinen merkittävä sukua tutkinut sukututkija Yrjö Blomstedt pitävät saksalaistaustaisena. On kuitenkin tästä sanottava, ettei Tor Carpelan ollut varma tuosta väitteestään, hänen tietonsa ovat todennäköisesti konstruoituja ja enemmän asiasta voidaan varmasti saada tietää kunhan Riian ritarihuoneen arkistoista saadaan enemmän tietoa asiasta. Varmaa on, että vuonna 1701 syntynyt Axel von Becker avioitui vapaaherratar Maria von der Pahlenin kanssa ja he saivat kaksitoista lasta, joista kahdeksan oli poikia. Näistä kahdeksasta pojasta syntyivät sittemmin tunnetut von Becker-suvun sukuhaarat. Axelin on väitetty kertoneen apelleen Wolter Magnus von der Pahlenille, ettei hänellä ollut aatelista arvoa ja kilpeä. Tästä huolimatta hän muutaman vuosikymmenen kuluttua oli tunkemassa itseään ja sukuaan Tukholman ritarihuoneelle aatelisena sukuna.

Vanhin poika Axel, joka oli sotilasarvoltaan luutnantti, osti Luhangan säterin ja avioitui yli kuusikymppisenä nuoren aatelisneidon Anna Lovisa von Essenin kanssa. Anders, joka oli kersantti Helsingin tykistökomppaniassa, osti ensin Paappalan kartanon Kangasniemeltä ja myöhemmin myös ainakin Hännilän kartanon. Anders avioitui Anna Sofia Sundströmin kanssa, joka oli Eräjärven kappalaisen Henrik Sundströmin tytär. Abraham Gideon, joka oli sotilasarvoltaan kapteeni, sai haltuunsa äitinsä kautta Ohensalon rälssisäteritilan. Hän avioitui Margaretha Catharina Järnefeltin kanssa. Alexander Magnus, joka oli pojista nuorin, osti Pyyvilän kartanon ulkopalstan Heinävedellä ja rakennutti sille Honkamäen kartanon. Hän oli myös monen muun suvun jäsenen ohessa merkittävä paikallinen poliittinen päättäjä. Hänellä oli pelkästään tyttäriä, joten hänen sukuhaaransa ei jatkunut mieslinjaisesti. Carl Johan oli sotilasarvoltaan majuri ja hän muutti Länsigötanmaan Lidköpingin lähistölle, missä hän sai avioliiton kautta haltuunsa historiallisesti pitkän aikaa Tauben suvulle kuuluneenTranebergin kartanon. Herman, Jakob Reinhold ja Mikael von Becker eivät avioituneet Jakob Reinholdia lukuunottamatta eikä heillä ollut lapsia.

Luutnantti Axel von Becker sai ainoastaan yhden lapsen, isoisäni isoisän isän Otto Reinhold von Beckerin, jolla oli suuri maaomistus ja joka toimi ensin kamarikirjurina senaatissa ja sen jälkeen Kymenkartanon läänin lääninkirjanpitäjänä ja henkikirjoittajana ensin Heinolassa ja läänin pääkaupungin muututtua Mikkelissä. Otto Reinhold avioitui serkkunsa, Putkijärven kartanon omistajan Carl Ludvig von Schrowen ja Eva Margareta von Essenin tyttären Johanna Fredrika von Schrowen kanssa, eli heidän äitinsä olivat von Esseneitä ja sisaria. He saivat seitsemän lasta, kolme poikaa ja neljä tytärtä. Vanhin pojista oli majuri Odert Otto Alfred von Becker, joka loi uran Venäjän armeijassa, jossa hän oli mukana esimerkiksi vuonna 1863 tapahtuneessa tuolloin Venäjän provinssiin kuuluneen Puolan kapinan kukistamisessa ja palasi sen jälkeen sukunsa maille Luhankaan. Hänellä ei ollut virallisia lapsia, mutta hän oli kuitenkin aviossa venäläisen laivastoamiraalin tyttären Natalia Tichanoffin kanssa. Toinen Otto Reinholdin pojista oli Bernt Teodor von Becker, joka eli koko elämänsä Luhangassa ja hänet mainitaan aatelisasemansa vastaisesti joissakin kartoituksissa ”itselliseksi”, joka ei vastaa täysin nimitystä ”torppari” mutta on kuitenkin lähellä sitä. Kuitenkin hänkin hallitsi isoisältään sukuun tullutta Luhangan säteriä.. Kolmas poika oli Reinhold Octavius von Becker, joka oli ensin lääninkanslisti Kuopiossa ja lopulta nimismies Kaavilla. Reinhold Octavius avioitui talonpoikaiseen sukuun kuuluneen naisen kanssa, joka oli tuohon aikaan suvussa uutta. Reinhold Octaviuksesta polveutuvat suurin osa nykyisistä von Becker-nimisistä ihmisistä Suomessa. Hän sai yhden pojan ja neljä tytärtä, Hilda, Olga, Alma Fredrika, Johanna Aurora ja Frans Edvard, isoisäni Leon isä. Reinhold Octaviuksen sisarista vain Rosa sai virallisia lapsia, ja avioliiton kautta Rosan sukunimeksi tuli Molander.

Paappalan kartanon omistaneen Andersin perheeseen kuului neljä poikaa ja yksi tytär. Reinhold-nimisestä pojasta tuli professori, suomalaisen Suomen historian tutkimuksen isä ja suomen kielen edistäjä. Hän kirjoitti tunnetut kielioppinsa ja Turun Wiikkosanomien artikkelit vuosina 1820-1822. Toinen oli kapteeni ja maanmittausinsinööri Gustaf von Becker, joka avioitui Gustava Johanna Tigerstedtin kanssa. Kolmas poika oli Kuopion yläalkeiskoulun opettaja ja rehtori Johan Gideon von Becker, joka toimi myös Pälkjärven kirkkoherrana. Neljäs poika oli Axel von Becker, joka toimi varatuomarina mm. Viipurin hovioikeudessa yliopisto-opintojen jälkeen. Eva Margareta von Becker avioitui Molander-sukuun kuten kaksi muuta suvun naista. Reinholdilla oli kolme aikuisiälle elänyttä poikaa: Adolf, Frans Josef ja Carl Hugo. Adolf opiskeli ensin tuomariksi, mutta antautui sitten taiteilijauralle. Adolfia voidaan pitää merkittävimpänä tähänastisen von Becker-suvun jäsenenä. Hän oli Kangasniemen haarojen lakastuttua myös monesti tekemisissä Reinhold Ocyavius von Beckerin kanssa. Frans Josef toimi ensin farmasian ja farmakologian professorina ja sittemmin silmälääketieteen ensimmäisenä suomalaisena professorina. Carl Hugo toimi ensin opettajana ja opiskeli ennen sitä mm. Sorbonnessa Pariisissa ja kävi mm. Alnarpin maanviljelyoppilaitoksen mutta sittemmin myös kirjailijana ja kääntäjänä. Hän oli myöhemmän marsalkka Mannerheimin kummisetä ja tämän isän kreivi Carl Robert Mannerheimin läheinen ystävä yliopistoajoista alkaen. Axel ja Johan Gideon olivat lapsettomia, mutta kapteeni Gustaf von Beckerillä oli lapsia, hänellä oli kolme poikaa. Yhdestä pojasta Gustafista tuli eversti Venäjän armeijassa, hänellä oli neljä tytärtä muttei poikia. Tyttäristä polveutuvat nykyisin Belgiassa asuvan aatelisen Polidoroff-suvun edustajat. Hänen vaimonsa oli Hilda os. Lampa, jonka suku omisti Lampan talon Helsingin keskustassa. Axel Reinhold nimisestä pojasta tuli varatuomari. Kolmannesta pojasta Otto Alexanderista tuli esikuntakapteeni ja hän myöhemmin menetti henkilökohtaisen aatelisarvonsa Lempi Kinnusen mukaan jonkun ylhäisemmän puolesta tehdyn rikkeen takia.. Näistä Andersista alkaneen sukuhaaran neljännen polven jälkeläisiä oli pelkästään Otto Alexander von Beckerillä, hänellä oli poika, Alfred Wenceslav von Becker, joka mainitaan 1800-luvun lopun aateliskalentereissa everstiksi ja pietarilaisen taideakatemian jäseneksi, eli hän oli korkea upseeri ja taidemaalari. Hänet on myös mahdollisesti korotettu itävaltalaisen aatelin jäseneksi. Alfred Wenceslavilla oli mahdollisesti poika Alfred Alfrevits von Becker, joka mainitaan venäjänkielisissä teksteissä Venäjän sisällissodan valkoiseksi upseeriksi, joka kuoli vuonna 1945 Berliinissä. Tähän päättyvät tunnetut Andersin haaran jäsenet.

Abraham Gideon von Beckerillä oli yksi poika, Georg Gustaf Gideon, joka suuntautui ensin sotilasuralle, mutta hänestä tuli sittemmin maanmittausinsinööri. Georg Gustaf Gideon osti aiemmmin suvulle kuuluneen Hännilän kartanon. Hän oli aviossa Matilda Vilhelmina Björksténin kanssa, jonka sisar Emilie Björkstén oli Runebergin muusa. Hän sai kaksi poikaa, joista Fransista tuli esikuntakapteeni ja Gideonista kapteeni.Gideon oli lapseton, mutta Frans avioitui venäläiseen aatelissukuun kuuluneen Olga Olferjevin kanssa, ja he saivat yhden pojan. Tämä poika oli nimeltään Alexander von Becker ja hän työskenteli ja opiskeli Keisarillisen Aleksanterin yliopistossa tapahtuneiden lakitieteen opintojen jälkeen mm. Lontoossa ja Yhdysvalloissa mm.Suomen Lontoon konsulina ja ulkoministeriön asettamana ensimmäisenä itsenäisen Suomen kauppa-asiamiehenä Isossa Britanniassa. Erään dokumentin mukaan hän on opiskeluaikanaan saanut myös Yhdysvaltain kansalaisuuden. Hänellä oli kaksi vuosina 1902 ja 1909 syntynyttä tytärtä, jotka kuolivat 1986 ja 1987, jotka myös olivat tämän sukuhaaran viimeiset jäsenet. Alexander von Beckerin tyttäret omistivat myös huvilan Kangasniemellä, joka on mahdollisesti siirtynyt heidän avioliiton kautta määrittyvien sukujensa omaisuuteen.

Majuri Carl Johan von Beckerillä oli kaksi täyteen aikuisikään elänyttä poikaa. Samannimisestä pojasta Carl Johanista tuli hovimies ja tuomari. Hän opiskeli Uppsalan yliopistossa. Hänellä ei ollut kuin yksi tytär Beata Charlotta, joka avioitui Karlström-aatelissukuun. Erik August kuoli ilman jälkeläisiä ja hän oli sotilasarvoltaan esikuntaluutnantti. Carl Johan myös kirjoitti mm. runoja, joista hänet palkittiin kaksinkertaisesti Ruotsin Akatemian palkinnolla runoista Sinnestyrkan eli mielen lujuus ja Välgörandet eli Hyväntekeväisyys.

Vänrikki Alexander Magnus von Beckerillä oli kaksi tytärtä Helena Christina Nordbergin kanssa, joista toinen avioitui varanimismies Johan Heiskasen kanssa, ja toinen tyttäristä ei mennyt avioon eikä hänellä ollut tiedettäviä lapsia. Kuitenkin Honkamäen kartano on edelleen olemassa ja nykyisin se kuuluu AB oy Tornatorille.

Suvun miesten yleisin ammatti on vielä muutamaa polvea sitten ollut upseeri, vaikkakin tavallisin sotilasarvo ei ole ollut kapteenia ja esikuntakapteenia korkeampi. Suvun jäsenten joukossa on myös monta lainopillisen koulutuksen hankkinutta. Myös virkamiehen asemat eivät historiallisen suvun keskuudessa ole olleet kovinkaan korkeita. Suvu jäsenet ovat olleet tyypillistä vanhempaa maa-aatelia, joka on ansainnut asemansa lähinnä suvun jäsenten korkeiden sotilaallisten saavutuksien takia. He ovat myös kuuluneet tuonaikaiseen sääty-yhteiskunnan järjestykseen, jossa korkeimmalla aatelisella tasolla olevien ihmisten on pitänyt huolehtia myös alustalaistensa kuten torppariensa hyvinvoinnista.

Kuitenkin suvun jäsenet ovat Reinhold von Beckerin ja Adolf von Beckerin erityispanostuksensa lisäksi antaneet Suomen historialle merkittävän panostuksensa yksityisellä työskentelyllään. He ovat kantaneet aatelista asemaansa merkittävällä otteella ilman epäilyä oman asemansa oikeutuksesta. Tämä antaa hyvän mahdollisuuden suvun tuleville jäsenille, vaikka voidaankin epäillä, että suvun aatelisten puolisojen kanssa luotu moniaatelinen asema on jo aikaa sitten siirtynyt historian hämärään. Kuitenkin voidaan sanoa, että talonpoikaissuvut tuovat uudenlaista elinvoimaa aatelissukujen geeniperimään. Samalla kun aatelinen veri on väsynyt tuo talonpoikainen into siihen uudenlaisen vivahteen. Kuitenkin Reinhold Octavius von Beckerin veri elää edelleen vahvana monissa suvun jäsenissä. Kuten Narvan marssissa sanotaan: ”Muisto mennehen aijan loiton, tunnon syttäjä kiihde voiton” ovat kaikki tiet avoimia suvun jäsenille maassamme ja ulkomailla.

Kissat ja koirat

Ihmiset pitävät omasta mielipiteestään riippuen enemmän kissoista tai koirista. Monesti nuo näkökulmat jotka erottavat näistä kahdesta eläimestä pitäviä voivat joskus olla varsin fanaattisiakin. Kuitenkin on monessa tutkimuksessa todettu, että ihmiset, jotka pitävät enemmän kissoista ovat myös älykkäämpiä kuin koirista pitävät. Kissa vetoaa vain pieneen osaan ihmisistä koiraan verrattuna, ja voidaankin sanoa, että kissan luonne ei löydä yhtä paljon tukijoita ihmisten keskuudessa. Onhan kissa tietyllä tavalla arvioiden villimpi ja ei yhtä suuresti ihmisten vaikutettavissa kuin koira on.

Minä olen kissaihminen. Kissat vetoavat introverttiin luonteeseeni, ne pitävät rauhallisista ihmisistä ja ovat itsekin tavallisesti hyvin rauhallisia. Kissa on itsenäinen, sitä ei voi opettaa toimimaan minkään toimintamallin mukaisesti, vaikka on kuitenkin selvää, että jotkut kissarodut muistuttavat toiminnaltaan ja käyttäytymiseltään joitain älykkäimpiä koirarotuja. Kissat ovat salaperäisiä ja kiehtovia, niiden luottamuksen voittaminen vaatii varmasti paljon suurempaa toiminnan integriteettiä kissan silmissä kuin mitä sama on koiralla.

Koirat ovat likaisia, ne haisevat, ne eivät pese itseään ja tekevät paskansa ja kusensa tien penkalle tai sisälle huonekalujen päälle tai lattialle. En ole koskaan voinut ymmärtää koiraihmisiä, he haluavat mielestäni lemmikistään lakeijan, joka palvoo heitä ja ei koskaan aseta heidän toimintaansa kyseenalaiseksi. Koira on jotain sellaisille ihmisille, jotka haluavat ns. ”cheap thrills”. Monille koiraihmisille se on ainoa ”thrills”, jota he voivat saada: haiseva koira läähättämässä päin omistajansa naamaa ja hankaamassa jarrutusjälkiään isäntänsä valkoiseen sohvaan.

Myös koiran aggressiivisuus muita ihmisiä kohtaan, jonka joku voi luulla johtuvan jonkinlaisesta lojaalisuudesta omistajaansa kohtaan, on asia, joka on aina herättänyt minussa ärtymystä. Koirat ovat jotain mitä ihmiset kuljettavat hihnoissaan mukanaan. Kissat ovat jotain jotka kuljettavat omistajaansa näkymättömän hihnan kautta mukanaan. Ensimmäinen kissani kulki aina seinien vieriä pitkin vieraiden ollessa paikalla, mutta tunnisti kissaihmiset vaistollaan ja hakeutui aina heidän seuraansa.

Kissat ovat pienempikokoisia kuin koirat, vaikka niillä on suurempi aivokuori kokoonsa nähden kuin koiralla. Koira vastaa paremmin henkisesti kehittymättömän traditionaalisen maskuliinisuuden tarpeisiin kuin kissa. Sen takia on ehkä niin, että kissoista pitävät ihmiset, mutta etenkin miehet, ovat monesti jotenkin taiteeseen tai kirjallisuuteen suuntautuneita.

Mielestäni kissa on hyvin maskuliininen eläin. Tämä liittyy etenkin siihen, että mielestäni älyllinen ylivoimaisuus ja välinpitämättömyys suhteessa materiaalisuuteen ovat maskuliinisuuteen viittaavia piirteitä. Pitäisikin kannustaa lapsia ottamaan ensimmäiseksi lemmikikseen kissan, koska koiran omistaminen ei mielestäni tarkoita mitään minkään suhteen merkittävämpää jonkun asian suhteen osoittelevaa luonnetta. Se, että mies voi valita koiran sijasta kissan, tarkoittaa sitä, ettei kaikkien tarvitse mukautua yleisimpien mukakategorioiden käsityksiin traditionaalisesta maskuliinisuudesta.

Ihmisistä elintason tuotteina, ”mitä muut ajattelevat tästä” ja kulutuskulttuuri

Elintaso tarkoittaa yhteiskunnallisen hyvinvoinnin määrittämiseksi tarkoitettua käsitettä. Se tarkoittaa palkkatasoa ja yhteiskunnallisten palveluiden tasoa ja arvoa. Ihmisestä voi tulla elintason tuote sen myötä, kun hän samaistaa itsensä ulkoisesti ilmenevään yhteiskuntaan. Tämä samaistaminen tapahtuu etenkin sen kautta, kun ihminen ostaessaan esimerkiksi vaatteita kaupasta samastaa itsensä näihin vertailukohdallisiin symbolisuuksiin joita kaikenlaiset hankittavat hyödykkeet kantavat mukanaan itsensä perusosana ja ulkoiselle ilmenevänä osana. Tämä johtaa siihen, että yhteiskunta muuttuu ilmiyhteiskunnaksi, jossa ei tarvita suuremmin esimerkiksi ajatustyöskentelyä, koska koko ajattelu muuttuu sen arvaamiseksi, mitä kukakin ihminen edustaa etenkin omalla toisille ilmenevällä puolellaan. Kaiken ilmenevyys on siis tällaisen elintason kautta muotoutuvien ilmiöiden totuus. Ei voida ajatellakaan, että tuollainen statussymbolien ja muiden symbolikulttuurin ilmiöiden mukana arvottaminen voisi olla väärin tai älyllisesti epärehellistä. Voi olla, että tuollainen yhteiskunta vaatisi parantuakseen jonkinlaisen frugaliteettia korostavan diktatuurin valtaannostamista. Sillä ihmisille pitäisi näyttää se, millaisessa varjotodellisuudessa he elävät. Elintason tuotteet kouluttautuvat monesti pitkälle vaikkei heidän toimintansa tai ajattelunsa mitenkään muuttuisi esimerkiksi pitkien yliopisto-opintojen myötä. Nämä koppavat asenteet ovat monesti ihmisen mukana myös silloin, vaikka he kohoaisivat kuinka pitkälle hyvänsä yhteiskunnallisessa hierarkiassa. He hakevat siis etenkin omaa hyötyään kaikessa, vanhemmat nauttivat siitä, kun korkea elintaso auttaa heidän jälkeläisiään pääsemään muita korkeammalle yhteiskunnassa. Tämä oman jälkeläisten suosiminen joka pohjautuu ihmisen apinavaiheeseen on väärä tapa suhtautua omiin ja toisten jälkeläisiin. Tällä suosimisella näistä jälkeläisistä tulee omahyväisiä, liian hyvän omantunnon omaavia ja vanhempiensa virheet omille lapsilleen jollain tavalla kostavia ihmisiä. Pikemminkin pitäisi pyrkiä linkolalaisesti matalempaan elintasoon, eikä siihen hulluuteen jota kehittyvä teknologia ja erilaiset kodinkoneet ja vempaimet ylläpitävät. Myöskin tulisi pyrkiä pieneen lapsimäärään, ja siihen, ettei kodista tulisi kuin korkeintaan riittävä sivistyksen taso jälkeläiselle. Ei pitäisi kuitenkaan pyrkiä niin edistämään kuin ei myöskään ylläpitämään liian korkeata elintasoa. On naurettavaa miten nämä usein naispuoliset isukin suosikit, jotka elävät pelkästään vastakkaiselta sukupuolelta tulevan huomion varassa, muuttuvat yliopistossa vaihtoehtoihmisiksi, jotka katsovat, että koska moni kaveripiirissä on tohtori, niin heidän pitää itsekin pyrkiä etenemään tuolle korkeimmalle koulutuksen asteelle, joka koostumussubstanssillaan ei enää tarkoita mitään sellaista mitä tuon tason tavoittaminen tarkoitti aiemmin.

Tärkeä kysymys siinä, kun ajatellaan elintasokulttuuria ja kulutuskulttuuria on se, mitä ihmiset alitajuisesti itseltään kysyvät, kun esimerkiksi ovat hankkimassa jonkinlaista tunnettua statussymbolia. Se on ”mitä muut ihmiset tästä ajattelevat?”. Tässä nähdään vertailukohdallisten symbolien vaikutus kulutukseen ja elintasoon perustuvaan toiminnan muotoon. Monesti ihminen joka tietää, että esimerkiksi kaveripiirin tai muiden tuntemiensa ihmisten piirissä on ollut yleistä hankkia jonkinlainen tarvekalu haluaa monesti myös itse hankkia sellaisen. Tällaisella matkimisen kulttuurilla siis pyritään etenkin siihen, että saataisiin sosiaalisissa piireissä henkilökohtaista arvostusta, vaikka voi varmasti sanoa, että apinan tavoin toisten ihmisten toiminnan matkiminen ei todellisuudessa vaadi ihmiseltä suurempaa panosta. Matkiminen on hyvin tavallista myös monessa toisenlaisessa toiminnassa. Yleisimmin sillä pyritään siihen, että ihminen hyväksyttäisiin jonkinlaiseen joukkoon jonka jäseneksi hän halajaa. Monet ihmiset siis haluavat olla etenkin kuluttajia ja etenkin monilla naisilla harrastuksien joukkoon kuuluu shoppailu, joka tarkoittaa todellisuudessa tarkoituksellista oman toiminnan samaistamista siihen, mihin ostettava tavara viittaa ja mitä yhteyksiä sillä voidaan katsoa olevan etenkin populaarikulttuuriin liittyviin ilmiöihin. Tämä tapa on haitallinen ja älyllisesti epärehellinen ja lopulta monet pyrkivät brändäämään itsensä koko elämänsä laajuudella kulutuksen ja elintason kulttuuriin. Kun ihmisen ei ole tarvinnut tehdä mitään koko lapsuus- ja nuoruusaikanaan kunhan ovat vain kuunnelleet vanhempiensa neuvoja, ei voida sanoa, että tuollaisen ihmisen elämä olisi kovinkaan arvokasta, jos ihmisten omatoimisuutta ja omia lahjoja arvostetaan enemmän kuin sitä, että ihmiset määrittyisivät alkuperäisestä elintasostaan.

Kulutuskulttuurissa korostetaan sitä, että jatkuva vaihtotalouteen osallistuminen on olennaista ihmisille ja heidän hyvinvoinnilleen. Mainokset toitottavat jatkuvasti sitä, miten ihmiselle on välttämätöntä astaa taas tämä uusimmainen vempele. Monet elävät tässä kulutuskulttuurissa sen takia, koska he katsovat, että heidän on joko korostettava tai heidän on peiteltävä jotain osaa itsestään. Kulutuksesta siis etsitään etenkin oman minuuden peitteitä ja korvikkeita. Monet katsovat, että kulutus on mukavaa toimintaa, etenkin silloin jos itsen ei ole täytynyt nähdä vaivaa valuutan saamiseksi. Kuluttaminen kuluttaa myös maapallon ilmakehää ja toimii monissa tapauksissa eettisesti väärin suhteessa suureen osaan ihmisiä. Markkinatalous on mielestäni matalemmalla asteella täysin hyväksyttävä asia, mutta mielestäni ihmisten ei tulisi samastaa omaa minäänsä niihin symboleihin, joita he ovat rahalla itselleen hankkineet. Ihmisen tulisi harrastaa itsereflektiota mieluiten hyvin stoalaisin ja spartalaisin olosuhtein

Sosiaalisesta poikkeavuudesta, ihmisten arvottamisesta ja ihmisten välisestä epätasa-arvoisuudesta

Ihmisten välillä kaikkialla ilmenee selkeänlaista epätasa-arvoisuutta, joka johtaa erilaisiin toiminta- ja ajattelumalleihin. Näiden toimintamallien perusteella annetaan joillekin kohtuutonta hyötyä verrattuna siihen miten pienellä kokonaisvaltaisuuden asteella heidän toimintansa tai ajattelunsa voi olla. Ihmiset siis korostavat valheellisella tavalla ihmisten välisiä eroja joissakin asioissa. Joillakin ihmisillä on tässä yhteiskunnassa enemmän oikeutta toimia ja ajatella kuin toisilla ihmisillä. Sen voidaan katsoa liittyvän jonkinlaiseen teennäiseen kuvitteluun, jonka mukaan vain joidenkin ihmisten näkymän voidaan katsoa liittyvän yhteen omien pyrkimysten ja tavoitteiden kanssa. Ihmiset siis rajaavat näkymiään, minkä takia monet heistä alkavat rajoittaa näkymäänsä vain itsensä preferoimiin asioihin. Siinä maailmankuvat saavat yhtäläisen horisontin. Monet epätasa-arvoisesti ihmisiä hahmottavat ihmiset katsovat, että ihmisten välillä olisi kohtuuttoman suuria eroja siinä mielessä, että toiset ihmiset voisivat olla suoranaisesti epäinhimillisyyden rajoilla sen suhteen, kuinka voimakkaasti heidän tulee voida kieltää itsensä toimiakseen yhteiskunnassa normaalisti. Epätasa-arvoisuus ihmisten kesken on useimmiten tiedostamatonta ja diskriminoivaa toimintaa harrastetaan huomaamatta. Tässä voidaan havaita se, että joissain ihmisissä ihmisten asettaminen parhaimmuusjärjestykseen olisi jonkinlainen kirjoittamaton sääntö, jonka oletetaan koskevan kaikkia sellaisia ihmisiä, jotka tekevät jonkinlaisia arvioita tai lauselmia ihmisistä. Monet katsovat, että koska elämä on muutenkin julmaa, niin ihmiset voivat paaduttaa järkensä toimimaan samalla yleisesti epäinhimillisellä tasolla. Epätasa-arvoisen kohtelun voidaan myös katsoa johtuvan jonkinlaisesta ihmisen ajattelutoimintojen symbolien epätasapainosta. Siinä tärkeät symbolit, eli syväsymbolit, eivät ole pystyneet muodostumaan yksilön arvottamisen pohjaksi, vaan keinotekoiset ja valheelliset vertailukohdalliset symbolit ovat saaneet ihmisen arvottamisjärjestelmässä selkeän yliotteen. Tässä kohdin ihmisten arvot ja symbolit liittyvät joko universaaliseen tasoon tai täysin tietynlaisista sosiaalisista tykkäämisistä liittyvään relatiiviseen asioiden havainnoimisen tapaan. Universaali taso tarkoittaa syväsymbolien tasoa ja sosiaalisista tykkäämisistä johtuva taso vertailukohdallisten symbolien tasoa. Vertailukohdallinen symboli on olemassa vain toisten ihmisten kanssa, mutta syväsymbolin totuus ylittää senkin olosuhteiden tason, joiden armoilla vertailukohdalliset symbolit ovat. Ne eivät siis muodossaan ole mitenkään aikaa kestäviä symboleita. Voidaan ajatella sitä, minkä takia suurin osa ihmisistä toimii tämän vertailukohdallisen varjotodellisuuden tasolla ja siihen voidaan sanoa, että monesti ihmiset eivät näe vaivaa siinä, että he pohtisivat niin syvällisiä asioita, jota syväsymbolien tason tavoittaminen ihmiseltä vaatii. Ihmiset nauttivat nykyaikaisessa yhteiskunnassa pinnallisuudesta, jonka koko yhteiskunta on tehnyt täysin legitiimiksi ja hyväksyttäväksi arvottamisen tavaksi. Sosiaalinen poikkeavuus ihmisissä voidaan johtaa yleisimmin erilaiseen tai eri tavoilla ilmenevään toimintaan tai ajatteluun. Useimmiten poikkeavuus määrittyy toisten ihmisten kautta eli sen kautta millainen sosiaalinen tai henkinen tasapaino tietyssä yhteisössä tai yhteiskunnassa kulloinkin on. Jonkinlainen sosiaalinen psykopatia on yleistä keskivertoisten ihmisten keskuudessa. Sosiaalisesti psykopaattinen ihminen nauttii yhteisöelämän tuomasta vapaudesta esimerkiksi ihmisten kommentoinnissa, mutta kieltäytyy kuitenkin ottamasta yksilöllistä vastuuta siitä, miten hän toimii silloin kun joukossa on muita ihmisiä. Tämä on todella yleistä suomalaisessa yhteiskunnassa ja tavallisessa rahvaassa. Kaikki kiinnittävät huomion ensisijaisesti toisiin ihmisiin ja siihen miten heistä voitaisiin henkilökohtaisella tasolla hyötyä. Samalla nämä ihmiset koettavat saada huomion kiinnittymään toisten asioihin, jottei heitä itseään arvosteltaisi tällaisen maneerin tavalla. Myös naisilla on tapana suhtautua kylmästi etenkin sellaisiin ihmisiin, jotka eivät ole aikaisemmin huomanneet heitä/antaneet heille pakit kylmällä tai lämpimämmällä tavalla. Naisilla monestikin ilmenevä pitkävihaisuus ei ilmene samalla tavalla miesten keskuudessa. Monilla ihmisillä siis sosiaalisen psykopatian myötä joukkotilanne, jossa on paljon samalla tavalla reagoivia ihmisiä, muuttaa muotoaan siten, että ihmisyyden ja humanismin periaatteet menettävät heillä merkityksensä. Joukossa olevalla heikolla ihmisellä on omasta mielestään enemmän valtaa tehdä asioita tai sanoa asioita kuin mihin hänestä on yksinään. Monista tulee laumassa jonkinlaisia rheesusapinoita, mikä johtuu siitä, miten ihmisten enemmistön geeniperimän mukaan ihminen ei voi olla arvokas ja tukeutua itsenäisesti omiin voimavaroihin laumassa hevostelun sijasta. Ihmiset ovat etenkin nuoremman ikäpolven aikana enemmän lauma- kuin yksilöihmisiä. Ihmisten keskuudessa siis pitäisi kunnioittaa tiettyjä asioita, joita nykyaikana ei kunnioiteta, esimerkiksi yksityisyydensuoja ja sukupuolinen suuntautuminen ovat tuollaisia kunnioituksen ansaitsevia asioita. Ihmisten pitäisi arvottamistilanteissa rajoittua käyttämään tarkasti formuloitua asioiden havainnoinnin tapaa. Yhteiskunnallisessa toiminnassa mikä ei siis liity vapaaseen talouteen, ei voida erotella ihmisiä yksityisten asioiden kautta. Julkisessa piirissä ei voida luoda epätasa-arvoista asemaa kansalaisten välille. Yleensäkin yhteiskunnassa tulisi suuntautua enemmän asiaperäisiin aiheisiin kuin yksilö/ihmisperäisiin aiheisiin. Ihmisten arvottaminen on hyvin tärkeä asia, esimerkiksi vaikka opiskelijoita tai palkattavia työntekijöitä haettaessa on tietysti hyvin olennaista, että ihmisiä voidaan luokitella joidenkin periaatteiden kautta. Nuo periaatteet tulisi kuitenkin useimmissa paikoissa formuloida uudelleen muistuttamaan oikeudenmukaisuuden ja ihmisten välisen hyvän periaatteita. Olisi määriteltävä se tarkkaan, mitä työssä tarvitaan eikä valita ihmisiä ja asetettava heitä paremmuusjärjestykseen mukakategorioiden kautta. Henkilökohtaisen tykkäämisen taso pitäisi siis unohtaa samalla kun tulisi korostaa sen korvaavaa oikeudenmukaisen kohtelun tasoa. Siitä mitkä asiat ihmiset havaitsevat voidaan sanoa, että ihmiset huomaavat ensisijaisesti sen, mikä tietyssä asiassa tai huonommassa tapauksessa ihmisissä ilmenevät. Ihmiset siis monesti tekevät arvionsa ihmisten ominaisuuksista sen perusteella miten he ilmenevät ulkoisesti. Ihmiset siis näkevät monesti vain symboleiden kauttaan määrittämän pinnan. Symbolit monesti voivat ominaisuuksiensa perusteella valita yksilölliset arvot sen perusteella korostavatko ne pintaa vai eivätkö ne sitä korosta. Ihmiset arvottavat ihmisiä ja asioita monesti sen takia miten he ja heidän viitekehyksensä voivat antaa jollekin kredittiä potentiaalisuuksista sen mukaan miten he voivat tuottaa hyötyä heille ja heidän viitekehykselleen. Ihmiset huomioivat monesti myös sen, mikä lisää heidän hyötyään tietyssä valinnassa. He siis katsovat, että jokin asia tai ihminen sopii heidän psykologiseen näkymäänsä. Tässä vastakohtana tulisi nähdä pyyteettömät symbolit jotka eivät vaadi sitä, että niitä tulisi voida koko ajan todistaa erilaisilla toimintamalleilla. Ihmiset muodostavat kategorioita itsestään ja toisista ihmisistä sen perusteella miten nämä ilmikategoriat asettavat ihmisen ja maailman välisen relaation. Kategorioiden tulisi määrittyä etenkin syväsymbolien kautta tai ei ollenkaan. Syväsymbolisuus ei suinkaan tarkoita vain sitä, että ihminen haaveilisi tai ajatuksen tasolla toivoisi määrittyvänsä jonkinlaisen viittausmerkin kautta, vaan siinä tulevat yhteen kaikki ihmisten pysyvällä tasolla toteutuvat symbolit ja asioiden viittauskohdat. Kategorioiden tekemisen taustalla on siis jonkinlainen ilmenemisen rakenne, joka muodostuu arvottamisen taustalla olevista symboleista. Symbolit siis asettavat tässä suhteessa kokemisen tavan. Arvottaminen siis monesti tapahtuu sen kautta minkälaiset symbolit sopivat ihmisen omaan symboliverkostoon. Se siis seuraa sitä, millainen näkymä voi yhdistää arvottamisen kohteen ja arvottaman samaan maailmankuvien horisontin hahmoon.

Vallasta ja asenteista

Vallantäyttäjät ovat taas täyttäneet heille annetun mukavan joululoman. Kesäloma ei aivan vielä satu yhteen talviloman ajankohdan kanssa. Kun porkkana otetaan pois maasta, jää maahan porkkanan kokoinen kolo, mutta kun vallantäyttäjä otetaan pois eduskunnasta, ei koloa jää (ellei ole Vapaavuori). Kuitenkin monesti poliitikot pyrkivät hakemaan helposti saatavaa etua. Vallantäyttäjät pyrkivät saamaan etua etenkin toisista poliitikoista ja vaikutettavissa olevista ihmisistä.

Vaikka helpolla ei voisi uskoa, niin Suomenkin politiikassa on kaikilla puolueilla porsaanreikiä, jotka hyödyttävät toinen toistaan. Esimerkiksi sos. demien ekumeeninen suvaitsevaisuus aiheuttaa sen, että yhteiskunta menettää allaan olevan kulttuurisen pohjan. Kulttuurisesti liberaalisille tämä sopii sen takia, koska näin he saavat halvempaa työvoimaa maahan ja samalla työn arvo vähenee. Feministeille ja sosialisteille tämä sopii sen takia, koska he saavat tämän ansiosta sääliä yhteiskunnan heikommassa asemassa olevia.

Tämä yhteiskunta on niin meritokraattinen ja egalitaristinen, että on mielestäni jokseenkin kummallista, jos jotkut valittavat siitä, että heitä on kohdeltu eri tavalla kuin muita. Suomen yhteiskunnassa jos missä nousu korkeampiin yhteiskuntaluokkiin on kiinni lähinnä omasta viitseliäisyydestä.

Suvaitsevaisuus tarkoittaa asennetta, joka hyväksyy erilaisuuden. Erilaisuudella voidaan tarkoittaa esimerkiksi ihmisen pituutta, eri kansanryhmiä ja voimavaroiltaan erilaisessa asemassa toimivia ihmisiä. Ylitse käyvä suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, kun jotkut (etenkin naiset) alkavat nostaa vähemmistöjä alustalle siten, että he olisivat joka tapauksessa yhteiskunnan korkeinta eliittiä.

Työn arvo on asia, josta tulisi pitää kiinni. Mielestäni, vaikka en juuri vasemmistolainen olekaan, ihmisten ei tarvitse ottaa sellaisia töitä vastaan, jotka esimerkiksi eivät vastaa hänen koulutustasoaan tai mielenkiinnonkohteitaan. Muutenkin tavanomaisen mukaista 8-16 kestävää työtä tekevät eivät ole ainoat ihmiset, jotka tekevät tässä yhteiskunnassa töitä: toisilla työskentelyaika saattaa olla vaikka 22-06. Myös eri aikaan päivässä, tai erilaisessa paikassa tapahtuva etä- ja silpputyöskentely tulisi ottaa mukaan, kun määritellään työn käsitettä ja sen käsitteen rajoja.

Kun ajatellaan tavallista pälliäistä, voidaan sanoa, etteivät yhteiskunnalliselle eliitille tärkeimpinä pitämät kollektiiviset ideologiat ole sellaista mitä hän ensimmäisenä olisi promotoimassa muille. Tavallinen kansa elää vaistoistaan, ja se on monesti hyvin järkevä menettelytapa, koska se perustuu etenkin käytäntöön ja päivittäiseen elämään, eikä eliitin hämäriin abstraktioihin, jonka joku kepin päähän nostettu sian peräsuolen kappale on suustaan vinkaissut.

Mielestäni yhteiskunnalliset hierarkiat ja valta-asetelmat ovat täysin tarpeettomia, sillä ne perustuvat siihen ajatukseen, jonka mukaan olisi olemassa vieläkin jonkinlainen keskiaikaan viittava feodaalijärjestys. Vaikka yhteiskunnalliset käytännöt muuttuvat, eivät ihmiset muutu yhtä nopeasti. Edelleenkin jotkut halajavat käyttämään valtaa suhteessa toisiin ihmisiin.

Mielestäni Suomessa saataisiin ottaa mallia ruotsalaisesta yhteiskunnasta, jolla en tarkoita heidän maahanmuuttajaintoaan, vaan sitä, miten ihmiset keskustelevat ja vaihtavat mielipiteitä ilman osoittelevaa hierarkiaa toiminnan taustalla.

Olli von Becker

Kirjoittaja on 28-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri, joka on suuntautumassa käytännöllisestä filosofiasta teoreettiseen filosofiaan.

Mitä filosofia on

Filosofialla tarkoitetaan tänä päivänä lähinnä käsiteanalyysia. Käsiteanalyysi tarkoittaa sitä, että siinä tutkaillaan filosofian ja tieteiden piirissä käytettävien käsitteiden merkitysarvoa siinä kun ne vastaavat ilmiöitä, joita niillä on tarkoitus kuvata. Käsitteiden koherenssi on tärkeä piirre tässä. Muita tieteen filosofian menetelmiä ovat myös tieteen käsittäminen foundationalistisella tavalla ja toisaalta korrespondenssiin vedoten. Edellinen tarkoittaa sitä, että jotkut alkuperäiset peruslauseet riittäisivät siihen, että siitä johtuvat muut lauseet voitaisiin hyväksyä valideina. Jälkimmäisessä tapauksessa teorioita ja lauseita verrataan todellisuuteen sillä tavalla kun se ilmenee ihmisille. Niiden täytyy olla riittävän hyvässä konsistenssissa, sikäli että niiden piirteet riittävät kuvaamaan totuudessa olevia piirteitä. Aikaisemmin filosofian piirissä on tarkasteltu esimerkiksi metafyysisiä kysymyksiä, jotain sellaista, jossa olisi tarkoitus saada käsitys jonkinlaisesta absoluutista tai jostakin sellaisesta asiasta jota ei voida aistien avulla havaita. Monet filosofit tähän mennessä ovat luoneet oman metafyysisen järjestelmän, joita ei voida nykypäivän näkökulmasta edes vertailla toisiin tai saada käsitystä näiden järjestelmien totuutta kuvaavuudesta. Myös Karl Marxin Pääomassaan kuvaama teoria on täysin epätieteellinen sen takia, koska sitä ei voida minkäänlaisin menetelmin kumota. Karl Popper on kuvannut eräässä kirjassaan historisismia, tapaa asettaa sellaisia teorioita, joista voisi ennakoida historian kulkua, ja Marxin dialektinen materialismi on yksi tuollaisista järjestelmistä. On siis oletettava, että nykyaikaisen filosofian menetelmät eivät riitä totaalisen ideologian tai kaikkeen vastaavan maailmanennakoimisteorian luomiseksi. Ainakin voidaan sanoa, että johonkin ideologistisen maailmankatsomusjärjestelmän hyväksyminen useille ihmisille levitettäväksi ei ole kovin älyllisesti rehellistä. Toisaalta voidaan varmaan sanoa, että monille oma filosofinen maailmankatsomusjärjestelmä on jonkinlainen defenssimenetelmä, jonka kanssa puurtamisesta yksittäinen filosofian harrastaja voi saada psyykkistä helpotusta. Kuitenkin filosofian on siis tarkoitus kuvata etenkin sitä, miten tieteen kielen lauseet hahmottuvat maailmassa. Kuitenkaan en usko, että filosofian pitäisi antautua jonkinlaisen yksioikoisen empiirisen teorian alaiseksi. Filosofia terminä tarkoittaa muinaiskreikaksi viisauden rakastamista, ja sen takia voidaan ajatella, että yksi sen perustarkoituksista on selventää ihmisen suhdetta maailmaan, eikä pelkästään tieteen menetelmien suhdetta maailmaan. Filosofiassa on myös muita osa-alueita kuin pelkästään tieteenfilosofia tai tietoteoria. Filosofia voi tutkia totuuden käsitteen lisäksi myös kauneuden ja hyvyyden käsitteitä ja esimerkiksi uskontojen tapaa muodostua maailmankatsomusteorioiden aluiksi. Ihmisen on tarkoitus havainnoida maailmaa ja selittää sitä itselleen, ja tuohon tarkoitukseen voi filosofia ehkä merkittävämmin vastata. Kuitenkin Wienin piiri, joka käsitteli etenkin empiiristä filosofiaa, meni liian pitkälle siinä, että filosofia voitaisiin alistaa pelkästään empiirisen tieteen alustalaiseksi. Sen takia voidaan sanoa, että kaikki filosofian osat eivät voi olla pelkästään tietoa tieteen empiiristen lauseiden koherenssista. On myös sanottava, että esimerkiksi etiikka on sellainen filosofian osa-alue, joka ei suoranaisesti ole yhteydessä empiirisiin tieteisiin, vaikka kuitenkin siinäkin esimerkiksi soveltavan etiikan ja luovan osallistumisen kautta voidaan saada tietoa siitä palautteesta, jonka esimerkiksi jonkinlaisen käyttäytymismallin noudattaminen yhteiskäytänteissä voi saada aikaan. Etiikka ei voi tänä päivänä rajoittua velvollisuusetiikkaan ja hyve-etiikkaan, koska niissä etiikan piiriin tuleva toiminta on määritelty tarkasti jonkinmuotoiseksi, ja etenkin hyve-etiikassa ajatellaan jonkinlaisten antiikkisten kardinaalihyveiden kautta, jotka eivät ole enää pitkään olleet filosofisia kirjoituksia lukevien ja kirjoittavien ihmisten joukossa. Joku voisi varmaan sanoa, että kardinaalihyveet ovat hävinneet sen takia, koska empiirinen tiede on murentanut tietyt ihmisen havaintopiirin ulkopuolella olevien hyveiden totuudellisuuden. Kuitenkin on varmaan sanottava, että on parempi että filosofia on nykypäivänä apuna myös empiiristen tieteiden määrittelyssä ja niiden tuloksien tarkastelemisessa. Teologiaa ei missään nimessä tarvitsisi enää olla Jumalan käsitteen kautta yhteydessä filosofiaan. Kuitenkin voidaan sanoa, että metafysiikka on teologian ohella ihmisten iättömimpien ominaisuuksien muotoa käsitteleviä oppimuodostelmia, ja sen takia niillä voidaan katsoa olevan jonkinlainen merkitys samalla kun yhteiskunnan muotoa tarkastellaan. Varmasti Neuvostoliiton bolsevikkijärjestelmä tai Saksan natsijärjestelmä ovat esimerkkejä sellaisen yhteiskunnan dystopioista, joissa ei ilmene ihmisen iättömimpien osien muotoa määrittäviä oppijärjestelmiä. Voidaan siis mielestäni sanoa, että filosofia voidaan jakaa kahteen osaan, jossa toisessa on empiirisen tieteen alainen tieteen menetelmiä havainnoiva pragmaattinen tai välinearvollinen osa, ja toisaalta myös toisena sellainen osa, joka tarkastelee esimerkiksi ontologiaa, etiikkaa tai estetiikkaa. Tämä jälkimmäisenä mainittu osa tarkoittaa etenkin yhteiskunnan muotoa ja olemusta käsitteleviä filosofian osa-alueita, jotka ovat tarkoitettu etenkin ihmisen henkisen järjestelmän ylläpitoa ja koostumista määritteleviin tietämis- ja uskomisjärjestelmien hahmottamiseen. Tieteen apuna toimiva osa filosofiasta on tarkoitettu edistämään filosofian käsitettä yhteiskunnan sisällä. Tämä edistäminen tulee esiin esimerkiksi soveltavan etiikan kautta, jonka avulla filosofian käsitettä ja auttamisaluetta on tarkoitus laajentaa käsittämään uusia tietämisjärjestelmiä. Tässä soveltavammassa toimessa siis on tarkoitus saada filosofisista termeistä ja käsitteistä apua uudenlaisen tietämisen avuksi. Filosofian on siis tässä mielessä autettava tieteen eri alueiden tulosten hahmottumista havaitsemisen kohteeksi. On siis sanottava, että filosofian on siis tarkasteltava erilaisten käsitteiden havaittavaksi asettumista. Esimerkiksi Husserlin filosofia väittää, että kaiken objektiivisena ilmenevän todellisuuden taustana on ihmisen subjektiivinen havaintolaitteisto, joka ainoastaan pyrkii näyttämään kaiken riippumattomana havainnosta. Filosofian siis pitää olla jossain mielessä erossa tieteestä, koska sen teoriat eivät kaikki pyri tieteellisyyteen, ja aiheen vaikeuden takia voidaan sanoa, että filosofisten ongelmien pohtiminen on vähintäänkin hyvää aivojumppaa siihen, kun pyritään ylläpitämään riittävän analyyttistä ja synteettistä menetelmää henkisten asioiden arvioinnissa. Jotkut siis sanovat, että kaikki filosofiset teoriat, jotka eivät pyri tieteellisyyteen, ovat merkityksettömiä. Niistä on kuitenkin mielestäni apua siinä kun pyritään ylläpitämään filosofista maailmankatsomusta ja erilaisia filosofisia maailmankatsomusjärjestelmiä. Filosofialla perenniaalisessa muodossaan on siis hyötyä ainakin maailman havainnnoimisen muotojen sisäistämisessä, ja sen takia siitä ei tulisi tehdä täysin empiiristen tieteen teorioiden alaista. Kuitenkin filosofian menetelmillä voidaan havainnoida myös sitä miten tiede määrittyy. Tästä ovat kirjoittaneet esimerkiksi Ludwig Wittgenstein, Rudolf Carnap ja Moritz Schlick. Filosofinen lause voi siis perustua niin todellisuuden havaittaviin osiin samalla kun se voi myös perustua filosofian historiaan, jota voidaan varmasti pitää yhtenäisenä samassa muodossa kehittyvänä historiallisena eteenpäin kulkuna.