Novelli

Ettei tule mitään väärinymmärryksiä

Mies suoranaisesti juoksi pitkin Bulevardia kohti Cafe Ekbergiä. Normaalisti hän ei olisi näin hietyttänyt itseään, mutta tällä kertaa syy oli seurassa joka jo odotti häntä punavuorelaisessa kahvilassa. Mies odotti tapaamisesta suurta, hän oli jopa lähettänyt tytölle viestejä tämän matkapuhelimeen ennen tapaamista. Ossian Adlerstjerna oli päättänyt, että Sonja Davidsparre af Ulfsvikistä tulisi hänen uusi tyttöystävänsä. Mies ylitti tien ja oli lähellä kaatua, kun hän antoi painoaan enemmän vasemmalle ulkosyrjälleen. Lopultakin kahvila oli jo edessä ja mies avasi oven ja siirtyi sisään kahvilaan. Sonja odotti jo pöydässä, ja mies kävi kysymässä häneltä, mitä hän haluaisi syödä ja juoda. Käytyään kassalla mies kaartoi takaisin yhteiseen pöytään ja ojensi kahvikupillisen Sonjalle. Samalla aikaa kun mies tarkasteli naisen olemusta, näki hän että viereiseen pöytään oli ilmeisen kokoomusnuoren seuraksi saapunut Heini Möttönen, jonka mies tunsi ulkonäöltä filosofian luennoilta Metsätalosta. -Mitä olet mieltä viimeajan vaalien tuloksesta ja uuden hallituksen kokoonpanosta, mies kysyi naiselta. -Mielestäni on hyvä, että kokoomus ja rkp ovat mukana, ei vastuuta koko kansakunnasta voi antaa kaikenlaisille käsi toisen taskussa oleville vasureille ja muille vapaamatkustajille, nainen vastasi. Kummasteltuaan ensin naisen vastauksen jyrkkyyttä, mies kuuli toisen pöydän keskustelusta osan, jossa nainen puolusti voimakkailla ja lennokkailla sanankäänteillä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ideaalin toteutumisen tärkeyttä yhteiskunnassa. -Sinä siis olet kokoomuslainen? -Kokoomus takaa minulle sen, että rahani säilyvät ja RKP takaa sen, että kieleni säilyy koko yhteiskunnan käytöllisenä kielenå. -Mitä sä oikeastaan nykyisin teet, mies kysyi Sonjalta. -Minä toimin bioanalyytikkona, on mukavaa ajatella, että oikeastaan kaikenlaisiin biologisiin kokonaisuuksiin voidaan suuntautua arvioivasti. En mä olisi lähtenyt sunkaan kanssa tänne kahville, jos sä olisit alle 180-senttiä pitkä. ”Tällaiset paikat tulisi ulottaa kaikkien käytäville, ei voida olettaa, että vain punavuorelaisten suomenruotsalaismummojen tulisi voida elää elämäänsä rauhassa ilman ihmisten ongelmien ottamista kontolleen jokaisessa tilanteessa mikä voidaan tulkita poliittiseksi ja yhteiskunnalliseksi”, kuului kantavasti naapuripöydästä. -Oletko tosiaan sitä mieltä, että kaikki alle 180-senttiset eivät voisi missään olosuhteissa päästä kanssasi treffeille? -Kyllä, kyllä joku raja pitää olla, vaikka minä en olekaan kuin 160-senttinen. Meidän suvussa aina naiset on olleet huomattavasti miehiä lyhyempiä. Samalla aikaa kun Sonja avautui miespreferensseistään, viereisen pöydän nainen ja Ossian vaihtoivat syviä silmäyksiä toisiinsa päin. -Kuinka paljon sun fatsillas on rahaa, Sonja jatkoi suoraan. -No, minun sukuni on nykyään suurimmalta osin pauvre honteux’hen luettavissa, vaikka isäni tienaakin huomattavasti keskimääräiseen nähden enemmän. Miksi sä kysyt tällaista. -No kun rahatilanne on tiedossa, niin millään muulla ei sen jälkeen ole välittömästi merkitystä. ”Miksi sä pysyt tossa kauppatieteellisessä kokoomuslaisuudessas vaan, etkä ollenkaan nää merkitystä esimerkiksi sellaisilla arvoilla, joiden mukaan ihmiset pystyvät ylläpitämään sosiaalista yhteisöelämää, eivätkä vaan koko ajan mieti sitä, minkä avulla voisi saada parhaat tuotot ja lisäarvot?”, kantautui naapuripöydästä. ”Kyllä pääoman haltijan on pyrittävä moninkertaistamaan voittonsa työntekijöiden avulla, ja siksi on pyrittävä varjelemaan niitä sijoja joissa pääoma sijaitsee. Sen vuoksi mielestäni on tuettava suomenruotsalaista yläluokkaa, Ehrnrootheja ja Nalleja ja semmosia”, kuului vastaus miltei yhtä kovalla äänellä, loppulisäyksen perusteella Ossian tunnisti miehen Daniel Taimiaiseksi, kokoomuslaiseksi kauppakamarinulikaksi. Mies katsoi kaiholla viereisen pöydän naisen punaista tukkaa ja punaisia huulia, sen jälkeen hän nousi, meni viereisen pöydän viereen, sanoi Taimiaiselle, että kauppaneuvoksen suomenruotsalainen tytär tahtoo keskustella hänen kanssaan viereisessä pöydässä, ja miehen noustua istui vapaaksi jääneeseen tuoliin, ojensi kätensä ja sanoi: ”Moi Heini, hauska tavata taas.”