keskiviikko 22. elokuuta 2018

Teatterin teoriasta osa II

Teatterin teoria tarkoittaa niiden kokoelmatodellisuuksien osakkaiden yhteenliittymää, johon teatteri ja sen tekeminen perustuvat. Teatteri koostuu näyttelijöistä, ohjaajasta ja näytelmän käsikirjoittajasta. Kuitenkin voidaan sano, että myös katsoja on yksi teatterin tekemisen osa. Teatterin silmät korostuvat ohjaajassa, näyttelijässä ja kolmannessa silmässä, joka on ideaalityypin mukainen teatterin harrastaja. Joudutaan käyttämään termiä ideaalityyppi, koska kaikki teatterin käyttäjät eivät ole samanlaisia. Kolmannen silmän yhteydessä on korostettava sitä, että sille on pyrittävä antamaan kaikkensa, koska sitä ei kuitenkaan voida yleisesti määritelllä koskemaan kaikkia näytelmiä ja teatteriesityksiä. Näyttelijän, ohjaajan ja käsikirjoittajan on muodostettava tuo ideaalityyppi kaikissa teatteriesityksissä, ja se kolmas silmä on silloin ensimmäisenä arvioimassa teatterinäytöksen hyvyyttä ja ideaalityypin vastaavuutta. Ohjaajam on muutettava alkuperäisteksti vastaamaan nykypäivää, koska eivät ihmiset halua nähdä nykypäivänä teatterissa samanlaista näyttelyä kuin mitä harrastettiin vuosikymmeniä sitten. Kristian Smedsin tuntematon sotilas vuonna 2008 oli yksi esimerkki modernin ohjaajan kyvystä mukauttaa klassikkokirjallisuutta nykypäivääm. Siinä moukaroitiin pesukoneita jne. Teatterin näyttelijöiden yhteydessä on korostettava spontaniteettia, vartalollla näyttelemistä, eli on siis katsottava turkkalaisittain kaikki se, mihin näyttelijä voi vartalollaan pystyä. Lisäksi on korostettava mimiikkaa ja puhetta, joissa kaikki äärimmäisyydet pitäisi ottaa käyttöön. Puhetta voidaan arvioida esimerkiksi sen järkiperäisyyden, juurevuuden, murteellisuuden, hajanaisuuden ja esimerkiksi myös äänen voimakkuuden kautta. Mimiikassa on siis osattava tanssia ja muodostaa vartalollaan symbolimerkityksiä ja siinäkin on korostettava äärimmäisyyksien olemassaoloa. Teatteri siis perustuu siihen, että näytetään ihmiskeinojen avulla kaikki äärimmäisyydet jotka niissä jotenkin korostuvat. Spontaanisuus taas tarkoittaa etenkin sitä, että ohjaajan on voitava antaa näyttelijöille vapaus elää omassa roolihahmossaan. Mitä voitaisiin hyvin kuvata teatterin keinoin on mielisairaus ja psykoottisuus, vaikka se kuitenkin vaatii mukautumiskykyistä luonnenäyttelijää kuten esimerkiksi Tarmo Mannin. Lisäksi on voitava kuvata yksilöiden mielenkiinnonkohteita tuomalla nuo mielenkiinnonkohteet teatterin materiaaliksi: on siis selvää, että esimerkiksi ihminen joka pitää paljon kissoista voidaan esittää kissan hahmossa, vaikka tarkoitukseni onkin tässä kohtaa muualla kuin Pedro Hietasessa. Mukavaa olisi myös kuvata kompulsiivisia neurooseja, joita voisivat olla esimerkiksi jatkuva runkkaaminen tai vaikkapa asioiden asettelu aina uudelleen samoille paikoille. Yleensäkin seksuaaliset paineet, joissa kiihotus alkaa kaikista mahdollisista asioista on asia, jota teatterin keinoin voitaisiin hyvin kuvata. Hyvä teatterin tekijä on etenkin sellainen, joka voi toiminnallaan muodostaa itse representaatioita, joita toiset ihmiset alkavat toistamaan. Hyvä teatterin tekijä on sellainen joka pystyy imeyttämään itseensä roolihahmon koko persoonallisuuden ja luonteen, ja siitä voisi tulla jopa hänen persoonallisuutensa osa, josta taas on mainittava Tarmo Manni ja toisaalta myös Kari Väänänen. Teatterissa voitaisiin myös hyvin kuvata myös ihmisen alitajuntaa, jossa merkittävin esimerkki elokuvamaailmasta on Bunuelin ja Dalin Un chien andalou. Siinä ohjaajat pystyivät hyvin esittämään omien uniensa fragmentaarista maailmaa todellisuuden kuvana. On katolisia pappeja, jotka vetävät perässään flyygeleitä, joiden päällä on aasien päitä jne. Teatterin on kuitenkin aina voitava olla sellaista, ettei se vastaa oletuksia, vaan näyttelijöille ja ohjaajille on annettava tilaa. Teatterin tekijöistä, jotka kannattaa muistaa siinä kun arvioidaan sitä, mistä teatterin tekemisen tulisi koostua, ovat esimerkiksi Turkan teatterikorkekakoulussa käyttämä metodi, jossa pyrittiin kurittamaan lihaa ja pistämään se äärimmilleen (ks. kirja Lihat ylös!); toinen on Turkan oppilaista muodostunut vain yhden genrensä mukaisen esityksen pitänyt Jumalan teatteri, joka oli säkenöivän uudenaikainen ja provosoiva näytös (1987 Oulussa); Yksi merkittävän suuntauksen perustanut mies oli myöskin merkittävä mies eli Antonin Artaud. Hän katsoi Julmuuden teatterissaan, että teatteri on liian pitkän aikaa keskittynyt puheeseen, samalla kun sen pitäisi Balilla harrastettavan teatterinmuodon mukaan olla enemmän ruumiillisuutta ja vartaloa koskeva suuntaus, jossa vartalo laitetaan koville määrätietoisten ja ankarien praktiikkojen mukaan; myös voidaan mainita Brechtiläinen teatteri, joka on taas vastakohtainen sekä surrealistista että Artaudin teatteria vastaan; Surrealismin keksi Pariisissa Andre Breton, ja surrealistisessa teatterissa korostetaan Un chien andaloun mukaisia unikuvia ja kaikkea sellaista mitä ei olla rajoitettu järjen ankarien rajojen sisään. Bunuel ja Dali päättivätkin ennen Le chien andolouta, ettei siinä olisi mitään järjellistä.

tiistai 21. elokuuta 2018

Toiminnan teoriasta

Toiminta tarkoittaa tekojen kokoelmaa, jotka voivat tavallisesti olla kausaalisuhteessa toistensa kanssa. Tuo kausaalisuhde tarkoittaa sitä, että toiset toisistaan erilliset teot muodostuvat toiminnaksi toistensa ja seuraavuudem kautta. Toiminta voidaan erotella tiettyihin osiin. Ensimmäiseksi on olemassa arvoihin perustuvaa toimintaa, jossa arvostuksen kohteet ohjailevat toimintaa, mikä voi olla esimerkiksi äänestämistä demokraattisissa vaaleissa. Toiminta voi olla myös täysin omista päämääristä ja ominaisuuksista riippuvaista toimintaa, jossa yksilö pyrkii etenkin oman hyvänsä maksimointiin. Toiminta voi olla välineellistä, jossa tekojen kokoelmalla pyritään jonkinlaiseen ulkoiseen personaaliseen hyvään. Toiminta voi olla itseriippuvaista, jossa korostus on henkilökohtaisella vapaudella. Toiminta voi olla myös toisista ihmisistä riippuvaista toimintaa. Ja lopuksi toiminta voi olla myös tiedostamatonta, joka kertoo siitä ettei yksilön tietoisuuden pintataso tavoita toiminnan syytä ja rakennetta. Toiminnalla voi siis olla useita syitä eikä kaikki toiminta ja teon tapahtumat tapahdu aina yhden syyn takia. Toimintaa voidaan arvioida esimerkiksi sen mielekkyyden ja asiayhteyksellisyyden kautta. Toiminta voi saada hyväksyntänsä esimerkiksi sitä mittaamalla, kuinka itseisarvoista teot ja niistä muodostuva toiminta on. Voidaan siis sanoa, että jonkinlaiset toiminnan muodot ovat itsessään arvokkaampia joka voi perustua esimerkiksi toiminnan epäitsekkyyteen. Toimintaa ovat myös arvioineet esimerkiksi utilitaristi, kuten John Stuart Mill ja Jeremy Benthman. Tämän näkemyksen mukaan parasta toimintaa on se toiminta, jolle voidaan mitata suurin hyötyarvo, ja itse asiassa utilitaristit pyrkivät kaiken toiminnan formulointiin, jolloin turha tai provinsiaalinen käytös rajoitettaisiin minimismiin yhteiskunnan sisällä. On siis mietittävä sitä, miten toiminta voitaisiin formuloida sille parhaiten kuuluvaan sijaan. Ensiksi on tärkeää, että vapaa markkinatalous hyvälsytään, koska vasemmiston ajatuksiin ei kuulu etenkään vapaus missään muodossa. Vapaa markkinatalous antaa mahdollisuuden kaikelle korkeakulttuurille, samalla kun ne vuorovaikuttavat kokonaan toistensa kanssa. Peliteoria, Adan Smith ja utilitaristit vastaavat ihmisille siitä, miten toiminta pitäisi organisoida, että se tuottaisi suurinta maksimaalista hyötyä ihmiselle joka toimii. Vapaassa markkintaloudessa köyhinkin ihminen ei ole yhtä köyhä kuin mihin varallisuuden tasoon sosialismin köyhimmät liittyvät. Monesti ihmiset toimivat rutiiniensa mukaisesti, jossa yhtä toimintaa seuraa jokin päämäärä, joka taas antaa mahdollisuuden uudelle jatkuvalle toiminnalle. On siis olemassa myös tiedostamatonta toinintaa, mutta suurin osa toiminnasta tapahtuu ihmisten keskuudessa päämäärän takia. Tuo siis tarkoittaa sitä, että jokin toiminnan takijä suuntautuu toista ihmistä asiaa tai välinettä kohden. Se siis tarkoittaa sen kaltaista suunntautumista, jossa ihminen saa palkkion töistään. Toiminnan päämäärä on myös se, että jotkut saavat käsityksen toisesta ihmisestä ja hänen piirteistään, koska tällainen toiminta voi tuottaa etenkin pinnallisen mallitodellisuude n mukaista hyötyä ja arvoa. Ihmisellä pitää olla selvyys toiminnan muodosta eli tekojen kokonaisuudesta. Ja tässä on siis tärkeää arvioida sitä miten tällainen toiminta vaikuttaa makrotodellisuudessa globaalisella tasolla. Ihmisen on siis toiminnan oikeuttamiseksi tutkittava sitä, millaiset toiminnat on yleistä ja hyväksyttävää jossain tietyssä yhteisössä. Kuitenkin voidaan sanoa, että sellainen proviinsaiaalinen käyrös, joka perustuu esimerkiksi juoruasmiseen ja tarinoiden levittämiseen, niin voidaan sanoa, että sekin voitaiisiin korvata lukemalla, hankkimalla tietoa ja pyrkimällä asiaperäiseen, tiedon roolia korostavaaan asiantuntijayhteiskuntaan, jossa erikoistuttaisiin omiin työskentelyaloihin jo ala-asteella. Arviointi alasta tulisi selvittää motivaation ja älykkyyden mittaamisen avulla. Kun ihmiset tietäisivät jo koulussa sen, mikä heistä tulee, niin ei voitaisi varmastikaan ajautua samanlaiseen koulutusputken pitenemiseen, joka on ollut havaittua myös Suomessa viimeisen vuosikymmenen aikana. Kun opiskelijat valmistuisivat nykyistä nopeammin, niin yhteiskunnan ei tulisi avustaa opiskelijoita pidemmän mallin mukaan. Mikä sitten on teko? Sellainen voi olla esimerkiksi se, kun ihminen makaa sohvalla ja puhelin alkaa soida: tekojea siinä on esimerkiksi nouseminen sohvasta ylös ja ojentamalla kätensä kohti puhelinta, jotka siis koostavat toiminnan eli puhelimeen vastaamisen. Toiminnan suhde ajatteluun on yksi tärkeä asia, ja siitä voidaan sanoa, että ajattelulla voidaan ehdottomasti jalostaa toimintaa käytännönmukaisempaan rooliin. Toiminta on tekojen kokoelma ja se voi joskus olla myös koostunut moraalisesti paheksuttavista teoista. Tulisi siis arvioida toimintaa etenkin sen muodostavien tekojen näkökulmasta.

maanantai 13. elokuuta 2018

Politiikka keskellämme

Olen miettinyt viime aikoina sitä, onko poliittinen vakaumus perittyä? Mielestäni se on parhaimmassa tapauksessa (jos se liittyy porvarilliseen puolueeseen) ehdottomasti perittyä. Toisaalta Kokoomuksen kannattajat ovat tutkittusti älykkäänpiä kuin vasemmistopuolueiden kannattajat.
Isoisämi isä oli monta kymmentä vuotta kunnallispolitiikassa Kaavilla Maalaisliiton riveissä. Isoisäni kertoman mukaan hän ajoi kokouksiin kirkolle polkupyörällä, eihän matka ollut kuin parikymmentä kilometriä. Isovanhempani äidin puolelta ovat aina äänestäneet Keskustaa.
Isäni puoleiset isovanhemmat kannattivat liberaaleja, minkä koen olevan yksi merkittävimmistä omakohtaisista vaikutteista poliittisen suuntauksen valitsemisessa. Isoäitni isä oli kukistamassa punikkeja kapinan aikaan, mistä johtuen hänestä tuli myöhemmin paikallisen suojeluskuntapiirin johtaja. Lyhyehkö mies oli kovaääninen, päämäärätietoinen ja kärttyisä.
Sekä isän että äidin puolella on aina vallinnut epäusko poliittisen vasemmiston pyrkimyksiä kohtaan, sillä olivathan he sen verran älykkäitä, ettei tullut mieleen lähteä puna- tai sinipaitoihin. Äitini mainitsi aina kun kuuntelin nuorempana Agitproppia, ettei tuollainen sovi tähän sukuun kuuluvalle.
Olen poliittiseen historiaan tutustuessani alkanut arvostaa etenkin Tuure Junnilaa (ks. Nummivuoren elämänkerta), Georg C. Ehrnroothia ja jokseenkin myös Veikko Vennamoa. He kaikki vastustivat Kekkosta ja keskustapuolueen K-linjaa, sillä voidaan varmasti nykypäivän näkökulmasta sanoa, että heidän entistä enemmän seniilin miehen pönkittämisensä oli demokratian periaatteiden vastaista. Vasemmalle kallistunut historian opettajani lukiossa mainitsi, kun sanoin, että K-linja olisi voinut sopia ryssien tunnetun suomensyöjän kanssa yhteisistä sotaharjoituksista, ”että mitä se olisi haitannut?” Suomi olisi tuolloin vedetty kohti itäblokkia ja pian vaatimukset olisivat koskeneet maa-alueita. ”Raja railona aukeaa, edessä Aasia, itä. Takana länttä ja Eurooppaa..”
Hallituspuolueet pelkäävät soteäänestystä, koska hallitus kaatuu, kun äänestys on pidetty. Eikä ihmekään, että sosialistien kannatus on noussut tämän vetkuttelun seurauksena. Sipilä ei ole integriteetiltään kovinkaan rehellinen poliitikko, ja hän toiminnallaan jakaa puoluettaan vielä enemmän sotea koskien. Tiedä sitten kuinka kauan päätöstä vielä lykätään, varmaan vaaleihin asti.
Oma poliittinen historiani sisältää esimerkiksi isoisäni isoisän päätöksen ottaa sortokauden aikana poikansa pois Kuopion Lyseosta, koska ei halunnut edesauttaa sitä, että pojasta olisi tehty venäjänmielinen. Lisäksi isoisäni isoisä lietsoi nimismiehen virassaan pitäjäläisiin ajatusta, ettei heidän tulisi osallistua Venäjän armeijan kutsuntoihn, koska hän muiden ohessa piti niitä laittomina. Hän sai sen johdosta kuvernööriltä potkut virastaan ja vain vajaan eläkkeen, mikä oli yksi syy siihen, että hän oli elämänsä viimeiset toistakymmentä vuotta jatkuvassa rahapulassa. Kuitenkin vakaumus on, tai ainkin sen pitäisi olla, tärkeää vielä tänäkin päivänä.

Olli von Becker
YTM


sunnuntai 12. elokuuta 2018

Kysymyksiä historiasta ja ajasta

Historiaa voidaan havainnoida siinä toistuvien asioiden ja kategorioiden avulla. Tarvitsemme aikaa siihen, kun havainnoimme sitä miten olemisen piirteemme toistuvat ajassa. Mielestäni voidaan hyvin perustein väittää että elämämme tällä pallolla on syklistä, joka tosin ei itse vaikuta maapallon tai maailmankaikkeuden ikään. Ihminen siis kokonaisuudessaan toistuu ajassa epäsäännöllisesti mutta tietyt toistumisen piirteet osoittavat ihmiselle tai ihmisten joukolle sen, kuinka he toistuvat ajassa ja historiassa. Historia siis elää ajanmukaisesti siinä, miten tietyt kategoriat toistuvat ajassa. Hyvä historiankirjoitus on sellaista, joka tunnustaa oikeat kategoriat historian ja ajan kulusta. Tällaiset kategoriat voivat olla esimerkiksi kulttuuriin, yhteiskuntaan, yhteisöihin, yksilöihin ja kansallisiin kriiseihin liittyviä situaatioita. Tarvitsemme historiaa jotta voisimme havainnoida muutoksen käsitettä. Siihen liittyen voi mainita senkin, kuinka ihmisen ajattelutoiminta kulkee jatkumoissa, mikä sitoo sen historiaan ja historian tapahtumiin. Tietyt kategoriat siis säilyvät samalla kun aika ja historia muuttuvat. Tällaisia ovat esimerkiks Immanuel Kantin filosofiaan tuomat kahdeksan kategoriaa. Kuitenkin voidaan myös hakea käytännönmukaisempia historian kategorioita jotka toistuvat. Sellaisia ovat esimerkksi samuus ihmisten keskuudessa, suvut, kansakunnat, rodut ja ihmistyypit. Historiassa siis toisuu myös tapamme olla historiassa, koska historiankirjoitusta on harrastettu jo antiikin Kreikassa ja Roomassa. Historialle on myös olennaista se, että se muistuttaa jonkin aikaa entistä aikaa, kunnes se kulttuuristen vallankumouksien jälkeen tekee pesäeron entisten sukupolvien hallinnoimaan aikaan. Näistä voidaan mainita esimrerkiksi 60-luvun Lapualaisooppera ja 70-luvun Pete Q. Vallitsevia periaatteita tässä ovat etenkin suku, kansakunta ja ihmistyyppi. Kun mietitään mikä on meidän ihmisten paikka tässä maailmassa, voidaan sanoa, että se toteutuu etenkin niiden kategorioiden pakottamana, joka vaikuttavat suoranaisesti historiaan. Eli voidaan siis sanoa, ettei yksilöllä ole mahdollisuutta koskea suoraan aikaan, koska kaikki merkitsevä tapahtuu aiemmin mainittujen kategorioiden välityksen auttamana. Tyypillinen historiassa sukupolvien välisenä kiistana tapahtuva isänmurha on tyypillinen yhteiskunnassa ilmenevä tapa jolla historia saa värinsä ja värittyy edelleen ajan ja hostorian kulkiessa. Tämä oli tyypillistä taistolaisilla, jotka räpiköivät isiensä Akateemiseen Karjala Seuraan ja Lapuan liikkeeseen kuuluvaa ideologiaa vastaan. On selvää, että Neuvostoliiton hajoamainen on lyönyt rikki tuon vasemmistoinnostuksen ja monista on tullut libertariaaneja tai uusoikeistolaisia. Mielestäni olla nykypäivässä konservatiivinen oikeistolainen on samalla olla vallankumouksellinen. Hyvinvointivaltio on kyseenalaistanut oikeistolaiset polittiset arvot, ja näin ollen myös Kokoomus on vuokrakiinteistövälittäjä Petteri Orpon myötä stagnatisoitunut vuokra-arvoliikkeeksi. Merkittävä vapauden edellyke eli vapaa markkinatalous voi toteutua vain siten, että kaikkien muiden puolueiden on hyväksyttävä Kokoomuksen arvoihin liittyvät mahdollisuuksien tasa-arvo ja vapaan talouden hyväksyminen. Mielestäni sosialistinen maailmankatsomus perustuu jonkinlaiseen väärinymmärrykseen sen suhteen mitä ihminen tarvitsee. Vasemmistolaiset eivät tajua, että heidän äänestäjäkuntansa ei vastaa koko populaatiota samalla tavalla kuin miten esimrerkiksi Kokoomuksen kannattjakunta vastaa. Liikkuuko ihminen siis ajassa, vai liikkuuko aika ihmisessä. Eli onko aika todellinen ympäristö ihmisten toiminnalle vai onko aika ihmiselle sisäinen kello ja sisäinen aistinhavainto. Aika on suure, joka ilmenee kaiken toimintamme taustalla. Henri Bergson on määritellyt ajan keston mukaan mikä poistaisi siltä yleisen ajan objektiivisen arvon. Albert Einstein määritteli aikatilan siuhteelliseksi määreeksi liitettynä aikaamme. Historiassa voi havainnoida myös sitä, millaisia symboliarvoja ihmiset pitävät yllä. Voidaan sanoa, että kaikki yhteiskunnalliset kriisit vahventavat selvinneitä, joilla on ollut tavallisesti suuri halu naimaan pääsystä, myös tiedonhalu lisääntyy esimerkiksi sodan jälkeen. Syvösymbolit toisin kuin muut, symbolit määrittävät sitä miten joku historiallinen tapahtuma tullaaan muistamaan.Pokkeusyksilött kuten Napoleon ,Shakespeare tai Einstein,ovatt jo äidinmaidossaan saaneet He pystyvät näkemään kriisien tai lauman epäsuosion yli, eikä se tee heitä mitenkään.ylpeiksi vaan pikemminkin he ovat ääestäneet aina Wille Wålbergia. Syväsymboleiihin littyy etenkin arvot, koska tie syväsymbolien reaalitodelliisuuden illmenemiseen tulee koettujen atrvojen kautta.

Oman hyvän määrittelystä

Koska sosialistit ovat ennustuksissa nousseet Suomen kannatetuimmaksi puolueeksi, on tarpeen mainita muutamia asioita, jotka sosialistit jättävät tavallisesti tasa-arvorutkatuksensa alle. Hyvä ja ihmiselle kuuluva hyvä tarkoittaa sitä, mitkä asiat ihminen kokee itselleen tärkeiksi ja mitkä asiat tuottavat hänelle nautintoa. Monesti yhteiskuntajärjestelmä määrittää sitä, kuinka suuresti ihmisille kuuluvaa hyvää on saatavilla. Vapaa markkinatalous noudattelee ja havainnoi tavallisesti aina ihmisten parasta, vaikkei tuota hyvää tai parasta ei voisikaan aina yleistää koskemaan kaikkia ihmisiä. Vapaa markkinatalous perustuu erikoistumiseen, ja tuota erikoistumista varten tarvitaan koulu-uudistusta, jonka kautta nuorille hankitaan työkokemusta, ja jossa opiskelijat pyrkivät oman alansa ammattilaiseksi. Koska tämänmuotoinen opiskelu on aina esimerkiksi ammattikouluissa ollut päivittäistä todellisuutta, niin miksi sitä ei voisi yleistää myös koskemaan lukiot.
Ihmisten tarpeet ovat monesti hyvin selittämättömiä ainakin siinä kun kuljetaan kakkaamista korkeammalle hyvän tai tarpeiden tasolle. Ihmisille on yhteiskunnassa annettava mahdollisuuksia erikoistua, valita ja säilyttää omat oikeutensa, joita kohtaan ns. tavanomainen paha monesti suorittaa pahoja tekojaan. Ihmisille on annettava mahdollisuutta erikoistua ja käytettävä hyväkseen tuota tietämystä siinä, kun kaikille mahdollisille hyvän laaduille annetaan omia muotojaan vastaavia toteutuksia. Kaikkien ihmisten on käytettävä vapaata markkinatalotta siten, että he voisivat omakohtaisesti hyötyä siitä ostamalla sekä myös sijoittamalla aloihin, jotka ovat tärkeitä talouskasvun kohdalla.
Kun kulttuuri kansainvälistyy ja globaalistuu, muuttuvat tmyös ihmisten maut ja preferenssien muodot. Tänä päivänä yksi suomalainen voi pitää Chicken tikka masalasta tai vaihtoehtoisesti kotimaisesta hernekeitosta. On tärkeää, että vapaalla markkinataloudella voimme edistää kansainvälisyyden periaatteita sekä mahdollisuutta ylittää kulttuurin rajat.
Kapitalismin myötä tuleva kansainvälistyminen on ehdotonta ja sen takia kaikenlaiset populistit ja sosialistit eivät halua sitä hyväksyä. Toisaalta vaikka kulutushyödykkeiden importointi on ihmisen hyvän mahdollisuuksien lisäämistä, voidaan sanoa, että toisaalta sosialistit vahvistuvat, jos maahanmuuttajia otetaan liian kaukaisesti kulttuuriamme vastaavista kulttuureista.
Kukaan toinen ei osaa eikä saa määriteltyä ihmiselle kuuluvaa hyvää, vaan hänelle on annettava mahdollisuus löytää se itse edistämällä kaukokatseisuutta ja vapaan markkinatalouden laajenemista. Isossa Britanniassa on toteutettu vuosisatojen ajan vapaata markkinataloutta, ja ehkä sen takia Lontoo onkin varmasti Euroopan mielenkiintoisin kaupunki – pienyritykset, antikvariaatit ja kirjakaupat tuovat kaupungin ilmeeseen vivahduksensa, jota ei voi samassa mielessä löytää edes Helsingistä. Ja varmasti kaikki muutkin kulttuurin hyvät ja ihmisten hyvää edistävät ominaisuudet ovat kasvaneet vapaan markkinatalouden ansiosta.

Olli von Becker
YTM

lauantai 11. elokuuta 2018

Rahvaan arvosteltavana

Rahvaan edustajat, musikat, pöbel, hoi polloi ovat eräs eri määrin tietyissä yhteiskunnissa ja alueilla ”elävä” ihmisten ryhmä. Rahvaan edustaja äänestää vasureita, perussuomalaisia tai keskustaa. Rahvaan edustaja on pikkuporvarillisen tarkka oman lähiympäristönsä ihmisistä, ja kiinnittää helposti huomionsa sellaisiin ihmisiin, jotka eivät halua keskustella jokaisen paikallisen puliukon kanssa. Rahvaan edustaja ei kirjoita vastineita lehtiin, vaan ilmaisee mielipiteensä selän takana tai ohikulkiessa kirjoittajan kanssa. Tämä on tapa, jolla rahvas kommentoi, minkä takia heistä ei voi koskaan tulla mitään suurempaa kuin töllistelijöitä ja kymmenen uutisten katunäkymän ohikulkitjoita. Nimenomaan töllistely on yleistä rahvaan poliittisesti passiiviselle edustajalle. Rahvaasta ei ole universaalisia päämääriä ja ajatuksia tulkitsevaksi ihmiseksi.
Politiikasta rahvaan edustaja ei ymmärrä tuon taivaallista, sillä esimerkiksi persut ja muut populistit ovat siirtyneet poliittisten broilereitten ja ammattipoliittikkojen hallinnan alaiseksi. Pertti Oinoset ja Teuvo Hakkaraiset ovat osoittaneet sen, ettei jonkinlainen sivistysvaatimus tulisi olla vaadittua jokaiselta kansanedustajaksi tulevalta. Ennen Kookomustakin kutsuttiin sivistyspuolueeksi, jossa oppineisuutta kunnioitettiin. Nykyään Kokoomus on vuokra-asuntovälittäjä Petteri Orpon mukaan mielipiteidenvuokraamispuolue.
Rahvaan edustaja ei ymmärrä ajattelua, jos se ei kosketa hänen provinsiaalista olemistaan.
Maaseudulla on vähemmän korkeasti koulutettuja ihmisiä, ja myös heidän tulee maaseudulla sopeutua älylliseen epärehellisyyteen, laiskuuteen ja töllistelyyn. ”Se joka meistä nousee, sen me iskemme iäksi”. Rahvas on kateellinen kaikkea siitä parempaa kohtaan. Heille on tärkeää vasuripolitiikasta nouseva tasa-arvon käsite. Kukaan ei saa olla mitään muuta kuin muut ovat, ja mielipiteet tulee aina perustella auktoriteettiasemalla, koska muuta rahvas ei tajua.
Minä kannatan maltillista eliitin diktatuuria siinä mielessä, kun se suhtautuu oikeudenmukaisesti ja reilusti kaikkiin ihmisiin. Työpaikkojen säilyttäminen pienillä paikkakunnilla voisi varmaan olla mahdollisuus siihen, etteivät pierulta , kuselta, lialta ja hieltä haisevat peräkammarin pojat olisi pienten paikkakuntien profiileissa päällimmäisenä. Mitä pitäisi tehdä rahvaalla? Heille tulisi työtehtävien yhteydessä järjestää sivistyksellistä koulutusta, minkä toki pitäisi alkaa jo lapsuudenkodissa.
Pitäisi kehittää sellainen laki ja yhteiskunnallinen päämäärä, että mielipiteidenvaihdossa tulisi korostaa tietoa, eikä ihmisiä tai auktoriteetteja miten rahvas tekee. He ovat kateellisia ja sen takia he näkevät korostuneesti vallan symbolit, eivätkä tunne sitä, mikä niiden taustalla on. Rahvas ymmärtää vain leipää ja sirkushuveja, ja kuvittelevat kaikkien olevan samalla matalalla ajattelun tasolla kuin itse ovat, sillä kaikki vierashan on heille kuin punainen vaate. Kuitenkaan heillä ei ole tyyppillistä reagoida rakentavasti, vaan selän takana heitetyt arvostelevat kommentit riittävät – siinä he saavat asian käsitellyksi.

Olli von Becker
YTM

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Sosiaalisen käsitteestä

Sosiologian piiristä syntynyttä sosiaalisen käsitettä voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Sosiaalinen tarkoittaa perusmerkityksessään sitä, että se liittää vuorovaikutuksen kautta ihmisiä toisiinsa. Se voi kuitenkin tarkoittaa myös sitä rajaa ja muuria, joka joidenkin ihmisten välillä vallitsee suhteessa toisiin ihmisiin. Näin ollen se voi joko lisätä tai samanaikaisesti vähentää ymmärrystä ihmisten välillä. Sosiaalinen voi olla ihmiselle joko hyödyllinen väylä toisten ihmisten kohtaamiseen samalla kun se toisten tapauksessa voi heikentää heidän ja muiden ihmisten välistä ymmärrystä. Minua on aina piinannut se, miten muut ihmiset ovat väärin tulkinneet toimintaani ja ajatteluani. Esimerkiksi ala-asteella Kuopion Musiikkikeskuksessa saliin mennessä horjahdin suomalaiskansallisella tavalla jonottavien takia kohti vieressä ollutta mummoa, ja yksi huonotapainen kaveri nauroi ja naurultaan sanoi vielä, että ”hyvä Olli, sinä melkein kaadoit sen mummon,” Kaipa tuo on yleistä tietynkaltaisilla ihmisillä. Sosiaalisuuden voidaan sanoa tarkoittavan jotain mikä muistetaan, sillä sosiaalisuudessa toimiminen on tosiasia suuremmassa osassa ihmisyhteisöä. Sosiaalisuudessa voidaan edistää myös sellaisia olemassaolon osa-alueita, joissa sosiaalisuus ei ole keskeisessä roolissa. Sosiaalisuus voikin näin ollen perustua tiedonhankintaan, jota on promotoitava ihmisille. Jotkut väittävät että miehet ovat parempia matematiikassa ja naiset kielissä. Kuitenkin kaksi parasta opettajaa lukiossa olivat miespuolinen englannin opettaja ja naispuolinen matematiikan opettaja. Tiedon hankkiminen ja erikoistuminen tulisi aloittaa jo viimeistään yläasteella, ja oppilaiden lahjoja on arvioitava jo silloin tarkemmin kuin mitä on nykypäivänä. Sosiaalisen huonoihin puoliin kuuluu etenkin se, että jotkut ihmiset alkavat keskittämään huomionsa pelkkään ulkokuoreen, jonka voi havaita esimerkiksi nykypäivän ”nuorten ammattilaisten” kuten mainostoimistojen henkilökunnan eetoksessa. Sosiaalinen voi myös heikentää ihmisten suuntautumista oikeanlaisiin asioihin ja näin ollen liian sosiaalisesta ihmisestä voi tulla ihmisiin suuntautuva asioihin suuntautumisen kustannuksella. Sosiaalisuus voi siis viedä ihmisen huomion tärkeimmistä asioista. Se myös rajoittaa ihmisten tiedonhankinta ja prosessointitapahtumia. Ihmisen muisti myös prosessoi asiaperäisiä kysymyksiä paremmin kun hänen aivokapasiteettinsa ei ole pullollaan sosiaalisuustriviaa. Sosiaalisuutta voitaisiin helposti kuvata tietynlaiseksi väliaineeksi, joka muovaa ihmisiä toimimaan samojen periaatteiden mukaisesti. Ihmisten keskisyydenkin tulisi kuitenkin perustua tiedonhankintaan ja kriittisyyteen suhteessa siihen. Juoruakkoja on kuitenkin tässä maailmassa edelleen liian paljon, Kun mietitään sitä, millaiseksi sosiaalinen tulisi muovata, niin voidaan sanoa, että siinä tulisi kieltäytyä ns. small talkista, joka pysäyttää todellisuudessa kaiken edistyksen ja kehityksen tullessaan tupaan. Sosiaalisen alueen tulisi olla enemmän kuin mitä small talk on. On korostettava tiedon, asiaperäisyyden ja kritiikin aiheita. Kun mietitään onko olemassa sosiaalisen piirissä olevaa syvällisyyttä, niin voidaan sanoa, että tuo syvällisyys on etenkin sitä, että ihminen ottaa vastuun itsestään, tiedostaan ja maailmastaan. Sosiaalisuuteen mukaan tuleminen eli tietynlainen heittöytyminen perustuu täydellisesti ihmisen sisäisesti kokemiin ajatustoimintoihin, eli tällaisessa asiassa ei tarvita ulkoisen vahvistusta.Sosiaalisuudessa on korostettava omaa tekemistä, kuten esimerkiksi Men at work-yhtyeen Down Under-musiikkivideon miehet eräässä videon kohdassa tekevät. Sosiaalisuus tarkoittaa siis pelkästään ihmisillä olevaa tarvetta/velvollisuutta ottaa roolin olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Tässäkin voidaan tehdä erottelu asiaperäisyyden ja ihmisperäisyyden/tunneperäisyyden kautta. Sosiaalisuuden tulisi olla vain ihmisten asiaperäisten kysymysten käsittelystä vastaava avustaja, siitä ei saa tulla kuningasta. Ja ihmisten tulisi voida miettiä sosiaalisuuttaan preferenssiautonomian kautta. Preferenssiautonomia mittaa vapauden astetta erilaisissa tilanteissa, ja sen myötä ihminen saa itse päättää monissa tilanteissa siitä milloin hän valitsee vastuun ja milloin vapauden. Sosiaalisuutta voidaan mukauttaa sen myötä kun ihmisen tietoisuus itsestään ja lahjoistaan lisääntyy. Sosiaalisuutta ja yhteisöhenkeä voitaisiin toki edistää tietyillä yhteiskunnallisilla toimenpiteillä, kuten esimerkiksi kansalaisuskonnon perustamisella. Tuo kansalaisuskonto tulisi etenkin Comten ja Steinerin mukaan korostaa omatoimisuutta, henkisyyttä ja utilitarismia. Kansalaisukonnon avulla voitaisiin parantaa ihmisten moraalia, omatoimisuutta ja palkintohenkisyyttä. Pahimpia yhden ainoan sosiaalisuuden promotoijia ovat sosiaaliämmät terveyskeskuksissa ja valtion virastoissa: He eivät todellakaan tunnusta minkäänlaista eroa ihmisten välillä ja katsovat kaiken valtiolta tulevan sopivan kaikille samalla tavalla. Kelan antamat opiskelijatuetkin pitäisi sopeuttaa vastaamaan opiskelijoiden oppimistuloksia.

Vapaus ja autoritaariset sosialistit

Friedrich von Hayek kirjoitti vuonna 1944 kuuluisan kirjansa The Road to serfdom, jossa hän varoitti suunnitelmatalouteen eli valtioon sidottuun talouteen perustuvien totalitarismien vaarasta. Hän korosti siinä sitä aatetta, jonka mukaan yhteiskunnallinen vapaus edellyttää kapitalistista markkinatalousjärjestelmää. Mielestäni sekä kommunismi että natsismi ovat esimerkkejä tällaisista sosialismiin perustuvista totalitarismivaltioista. Samalla kun nykypäivänä sosialidemokraatit ovat lähes kaikissa maissa ottaneet periaatteekseen demokraattisen sosialismin, niin kommunismi ja natsismi ovat järjestelmiä, jotka luottavat autoritaariseen sosialismiin, joka on luonteeltaan sellaista, ettei siinä olevia vallan pesäkkeitä voida kovinkaan helposti kyseenalaistaa, esimerkiksi politiikan keinoin. Ne ovat siis itse itsensä perustelevia ja itsensä asemaansa nimittäneitä järjestelmiä. Nykypäivänä samanlaiseksi järjestelmäksi voitaisiin mainita esimerkiksi psykiatrien ja psyykelääkkeiden keskista instituutiota. Totalitarismin tulee olla järjenvastainen ollakseen totalitarismi (vaikka joku voisi sanoa, että järjenvastaisuus johtuisi totalitaristisesta ajattelusta jo ennen totalitarismin järjenvastaisuutta), ja tuosta sivistyksen vastaisuudesta nousevat kaikki julmat diktatuurit. Yhdessäkään totalitarismissa tai sen suuntaan muuttuvassa yhteiskunnassa ei luoteta esimerkiksi järkeen tai tieteeseen ja tutkimusetiikkaan. Kommunismi perustuu kateuteen paremmin menestyviä ihmisiä kohtaan. Natsismi taas perustuu rasistiseen rodulliseen ylimielisyyteen ja ihmisen universaalisen ihmisarvon kieltämiseen heppoisin perustein. Eli molemmat ovat loppujen lopuksi rahvaanomaisen kansanosan tarvetta ilmentää omia mielipiteitään. Vapaa markkinatalous tarkoittaa tuottajien ja ostajien vapaata pääsyä kauppoihin ja markkinoille. Kun totalitarismissa kielletään vapaus, myös talouden mielessä, johtaa se siihen, että ihmiset kahlitaan vieläkin enemmän järjestelmään, joka perustuu älylliselle savijalalle. Sosialismi siis tarkoittaa järjestelmää, jossa yksikään ei voi olla toista parempi ja kaikki ihmisten kohtaamat vaikeudet tulee jakaa tasapäisesti toisten ihmisten kanssa. Sosialistit kuvittelevat nimensä mukaisesti, että he voisivat määritellä kaikille sosiaalisen käsitteen itsensä mukaan, vaikka on olemassa lukuisia tapoja nähdä sosiaalisuus – on liikaa kuviteltu että he voisivat sen kokonaan määritellä. Sosialistit eivät tunnusta yksilön panosta esimerkiksi töiden parissa, vaan he katsovat edelleenkin työn olevan jonkinlaista yhteisöllistä harrastetta, jossa työpaikalla käydään vaan kääntymässä ja politrukit ja luottamusmiehet katsovat, ettei heiltä sitä enempää vaadita. Kommunismi merkitsee oikeutta olla tekemättä työtä. Sosialistit ja natsit pyrkivät ihmisille synnyinoikeutena kuuluvan vapauden rajoittamiseen.Totalitaristiset yhteiskunnat alentavat kaiken sellaisen ylevän, joka ei sovi heidän politiikkaansa. Onhan esimerkkejä kaikenlaisista kirjarovioista ja sosialistisista realismeista. Eli heidän esteettinen käsityksensäkin on aika lailla provinsiaalisuuteen viittaava. Totalitaristisissa järjestelmissä siis kielletään vapauden arvo, ja tuo käsite määritellään uudestaan kuten George Orwellin hienossa kirjassa Vuonna 1984. Myös muita käsitteitä voidaan kyseenalaistaa tai nimetä uudelleen esimerkiksi etiikan alueella. Pluralismin puuttuessa yhteiskunta muuttuu sellaiseksi, ettei siinä ole mahdollisuutta poiketa joukosta ei ajatuksellisesti eikä toiminnallisestikaan.On vielä palattava siihen miten sosialistissa järjestelmissä on pyritty määrittämään etukäteen sosiaalisen käsite. Se kun on valmiit ohjeet miten ihmisten kanssa toimitaan, on johtajien helppo manipuloida ihmisiä noiden valmiiden oletuksien kautta. Sosialismeissa siis kielletään kaikki henkinen korkeus ja poikkeaminen toisista esimerkiksi jonkinlaisten omien ansioiden kautta.Vapaus on sitä, ettei ihmisiä säädellä ja rajoiteta esimerkiksi vaikeaselkoisella byrokratialla. Siinä siis annetaan ihmisille oikeus toimia omien päämäärätavoitteidensa mukaisesti. Ihmisillä tulee olla etenkin tilaa tehdä ja saada oman mukaista hyväänsä. Natsismi on siis sosialismia yhdessä maassa, ja kommunismi on sosialismia monissa maissa, koska se pyrkii jatkuvaan vallankumoukseen eikä sen ideologia perustu rotuoppiin kuin natseilla. Kuinka rodun paremmuuden väitteeseen perustuva järjestelmä voisi siirtyä toiseen maahan? Siitä tulisi vain nurkkakuntanationalismia. Tulee mieleen maisteriseminaarista sellainen asia joka käy hyvin tässä kohdassa esimerkiksi: yksi tyyppi mainitsi sivumennen nähneensä jossain sellaisen sketsin, jossa avaruusalus laskeutui taivaalta Ruotsiin, ja avaruusaluksen kyljessä oli nimi ”Äkta Svenskar”. Kieltämättä huvituin siitä jonkin verran. Samuuden käsite on yhteiskunnan tasolla niin vaikeasti hahmotettava piirre, ettei sen perusteella voida mielestäni tehdä kategorisia päätelmiä. Kun ei oteta kantaa tiettyihin yksilöihin liittyviin ja niissä varioituneisiin piirteisiin virallisissa yhteyksissä voitaisiin mahdollistaa se, että yhteiskunta ei silloin rajoittaisi ihmisten vapautta.