Elämän pysyvyyksistä

Elämä tarkoittaa tietoista ja tiedostamatonta olemistamme tässä maailmankaikkeudessa, jossa olemme samanaikaisesti useiden erilaisten voimien ristitulessa. Pysyvyys tarkoittaa sosiaalisen jatkuvuuden taskua, joka merkitsee, että jokin asia tai voima pitää jotain asioihin vaikuttavaa yksikköä voimassa ja olemassa. Sosiaalinen jatkuvuus tarkoittaa sellaista konstanttisuutta, jota sosiaalinen elämä pitää yllä, myös pysyvyydet elämässä liittyvät sosiaaliseen jatkuvuuteen, koska elämä on monesti etenkin sosiaalista yhdessäoloa toisten sosiaaliseen elämään osallistuvien kanssa. Voidaan siis sanoa, että jatkuvuudet määrittyvät yleensä sosiaalisuudesta, ja pysyvyydet elämässä ovat näin ollen sosiaalisen jatkuvuuden taskuja. Sosiaalinen jatkuvuus jakaantuu arvoinstituutioihin, joita pitävät yllä ihmisten pakotetusti kokemat vertailukohdalliset symbolit ja tuki-instituutioihin, joihin ohjaavat arvotunteita sitovat asettamiskonstantit. Vertailukohdalliset symbolit ovat symboleita, jotka vertaantuvat sosiaalisen jatkuvuuden taskussa toisiinsa, ne voivat olla muotia, julkkiksia, tv-sarjoja, muotikieltä, paikallisuuden ja universaalisuuden vertailukohdallisuutta. Ne asettavat jonkin paremmaksi jostain näkökulmasta alkaen. Kaikki alkaa arvotunteen kokemisesta, kun niitä koetaan vapaasti, eivät ne sekoitu joksikin valmiiksi ts. asettamiskonstanteiksi ja vertailukohdallisiksi symboleiksi. Vapaa arvotunteiden kokeminen sisällyttää sisäänsä kaiken, koko arvotunteellisen potentiaalin, joka on monien asioiden summa. Tunnustushierarkia on se vaikutteellisen vertailukohdallisuuden tyyssija, joka pyrkii pitämään ihmiset ruodussa kommentaariaatin avulla. Kommentaariaatti on tunnustushierarkian dynaaminen dominoiva elementti, joka vääreellistää inhimilliseen olemassaoloon kiinteästi kuuluvien tasojen kokonaisuuden ja alkaa näyttää todellisuuden yhdestä dominantista näkökulmasta, joka kiihottaa vertailukohdallisuutta. Tunnustushierarkian tasot siis ovat tarkoitettuja olemaan vapaasti koettavina, kommentaariaatti vääristää näkökulman ja alkaa rakentaa sotaisia elementtejä inhimillisen todellisuuden koettavuuteen. Vaikutteellisuus tarkoittaa riippuvuutta kommentaariaatin päätelmistä, se on nimenomaisesti riippuvuutta kaikista voimakkaista vaikutteista, jotka ovat tässä tapauksessa keinotekoisia ja rakennettuja olemaan pelkästään sen takia, että vertailukohdallisuus saisi symbolien kohdalla valtaa. Vaikutteellisuus ei tarkoita sitä, että kaikkien ihmisten tulisi arvotunteiden vapaassa kokemisessa kokea kaikkia tunnustushierarkian tasoja tasavertaisesti, vaikuttellisuus on nimenomaan jonkin tietyn todellisuuskäsityksen mukaisten vaikutteiden kokemista omina ja alkuperäisinä. Kommentaariaatti siis hallitsee jonkin dominoivan todellisuuskäsityksen kautta ja vertailukohdallistaa inhimillisen kokemusmaailman symbolit johonkin tarkoitettuun järjestykseen, jota vahventaa konstanteilla, jotka asettuvat symbolimaailmaan nähden. Symbolimaailma, jonka tulisi olla vapaa ja siten avoin kaikkien koettavaksi asetetaan kaulapantaan vaikutteellisuuden, tunnustushierarkian tasosidosteisuuden ja kommentaariaatin avulla. Kommentaariaatti edustaa tunnustushierarkian yhteydessä erilaista näkökantaa tunnustushierarkian olemuksesta verrattaessa sitä vapaiden arvotunteiden avaamaan tunnustushierarkiaan. Arvotunne on todellisuuden asettumista ja rakentumista inhimillisen kokemusmaailman mukaisella tavalla. Sen tulisi sen olemuksen takia olla pelkästään vapaa, koska todellisuuden tasoulottuvaisuudet saavat siinä uusia ja ihmisten kokemisesta riippuvaisia kuvia. Kun arvotunteet sidotaan kommentaariaatin vaikutteellisuuteen, niin ne edistävät silloin pelkästään pienen vähemmistön tarkoitusperistä riippuvaisia päämääriä, ja mikä pahinta, ne estävät silloin aidon kokemisen ja inhimillisen kokemusmaailman todellistumisen maailmaan nähden. Vapaa arvotunteiden kokeminen, joka rakentaa riippumatonta symboli- ja kokemismaailmaa, on tärkein inhimillisen yhteisöelämän elementeistä. Arvotunne on todellisuuden rakentumista ainutlaatuisesta näkökulmasta, joka puhtautensa perusteella on tulkittava aidoimmaksi todellisuuden kokemiseksi. Se on nimenomaisesti sisäsyntyistä sisältä ulos suuntautuvaa kokemista, jossa kuvastuu ihmisen sisäisen kokemusmaailman tärkeimmät elementit. Kokeminenkin puhdistuu ja jalostuu kokemalla, ja siksi se vaatii avoimuutta ja rehellisenä pysymistä todellisuuteen nähden, se vaatii kollektiivisten inhimilliseen kokemusmaailmaan suuntautuvien säätely- ja tukahduttamisjärjestelmien havaitsemista ja niihin suhtautumista oikealla, eli ne kieltävällä tavalla.