Lojaalisuudesta

Lojaalisuus on tärkeä piirre ihmisissä ja yhteiskunnallisissa ryhmittymissä, sillä sehän tarkoittaa oikeastaan toisten hyväksi tehtyä toimintaa, jossa ei yleisesti ilmene omanvoitonpyydettä, eli halua individualistisesti hyötyä kanssaihmisistään. Lojaali pitää kunniatehtävänä seurata ryhmittymänsä sääntöjä ja sopimuksia. Lojaali ihminen on uskollinen joillekin tahoille, joiden kanssa toimimisesta hän saa tyydytystä. Maailmassa on nähty lukuisia sotia, joissa lojaalisuutta määrittävälle taholle on ilmennyt. Esimerkkinä voidaan varmasti mainita etenkin Herman von Burghausen ja tämän komentama musta rykmentti, joka kaatui viimeiseen mieheen asti Malmön edustalla taisteltuaan tanskalaisia eliittisotilaita vastaan. Muita vastaavanlaisia tilanteita oli etenkin 30-vuotisessa sodassa Saksassa. Toinen esimerkki voidaan varmaankin löytää esimerkiksi esi-isästäni everstiluutnantti Odert Reinhold von Essenistä, joka menetettyään jalkansa jatkoi Napuella taistelua kontiltaan käsin. Voidaan hyvin perustein kysyä, voiko tänä päivänä lojaalisuus kantaa sellaista arvoa kuin mikä sillä oli aikaisemmin, esimerkiksi huomioiden sen liitteet vaatimattomuuteen ja pyyteettömyyteen. Kannattaako tänä päivänä rahoillaan korskuvien rahvaan edustajien kanssa pyrkiä osoittaa olevansa esimerkiksi pyyteetön tai vaatimaton? Vaatimattomuus kaunistaa, sillä korskuminen rumentaa ihmistä ja hän näyttäytyy kaikille kunniallisille ihmisille pahana ja rumana. Vaatimaton ihminen on ihminen jolla ei ole paksuuntunutta päätä, ja näin ollen hän on useasti vapaa stressistä, joka liittyy kilpailuun toisten ihmisten kanssa. ON mielestäni varsin törkeää että jotkut ihmiset katsovat, että heidän on jokaisessa tilanteessa vertailtava itseään toisiin ja pyrittävä esittämään itsensä erittäin arvokkaina ja loistokkaina. Nöyryys ja vaatimattomuus alkavat siitä, kun ihminen tunnustaa itselleen sen, ettei hän ole yhtään sen arvokkaampi kuin maan multa. Pitäisi pyrkiä tekemisiin samanhenkisten ja samalla tavalla ajattelevien kanssa, vaikkakin siinäkin on otettava huomioon se, ettei yhden yhteisön tarjoama tuki riitä siihen, että instituutiot voisivat elää. Ihmisillä ja ihmisten yhteisöillä on tapana seurata omaa linjaansa erillisinä instituutioina. Kuitenkin on selvää, että yhteisöjen tulee voida kehittymisensä kannalta seurata omaa linjaansa tunnustushierarkiasta eroavan linjan näyttämällä tavalla. Lojaalisuus voi ihmisten keskuudessa ilmetä esimerkiksi altruistisen toiminnan muodossa. Lojaali voi olla esimerkiksi perhettään, sukulaisia, työpaikkaansa tai esimerkiksi omaa maata kohtaan. Voidaan katsoa, että lojaalisuus on todella suuresti vaikuttuvainen altruismin käsitteestä. Ihmisillä on tapana suojella sellaisia ihmisiä, jotka muistuttavat häntä itseään. Kuitenkin ihmisiä voidaan ohjata ottamaan huomioon myös muut ihmiset, jotka eivät liiity harkitsijan vereen. Ihmisen tulisi toiminnallaan pyrkiä edistämään ihmisten välistä ymmärrystä mutta samalla kuitenkin hänen tulisi pyrkiä muuttamaan totuuden havaintokykyä. Onko siis todella sellaista ihmistä, joka voi olla myös lojaalinen politiikkaa tai joistakin käsiteltävistä asioista esim. kansanedustajia kohtaan. Tuossa tapauksessa ihminen todennäköisesti perustaa toimintansa älylliseen epärehellisyyteen. Ihmisten tulisi mielestäni olla kiinnostuneita etenkin poikkeusyksilöiden ajattelusta, toiminnasta ja tuntemisesta. Sillä älyllisen ja taiteellisen sivistyneisyyden ehdottomuuden suuntaan pitäisi yhteiskuntajärjestelmäämme muuttaa. Myös Britannian tyylisesti poliittisessa korrektisuudessa rypevä yhteiskuntajärjestelmä, voisi muuttua takaisin enitisiin aikoihin, joina herra oli herra ja renki oli renki. Etenkin on korostettava vapaan kaupan ja markkinatalouden hyvyyttä ja siten myös oikeistolaista linjaa.  Lojaalisuuden tulisi käsittää etenkin sellaista toimintaa, joka on suuressa mittasuhteessa pyyteettömyyteen. Lojaalisuudessa ja altruismissa, on osa, joka toimii suuren ihmisten kaikkiykseyden alueella, jota kaikkiykseyden ongelmaa on aiemmin pohtinut mm. nuorempi Eino Kaila. Voidaan kysyä, mistä ihminen ammentaa viisastumisensa ja älykkyytensä? Se on tausta + koulutus + ympäristö. Mielestäni Suomen tulisi muuttua kuningaskunnaksi ja siihen virkaan voitaisiin ottaa joku esimerkiksi Saksan Preussin ylhäisaatelisten joukosta. Ritarihuone tulisi avata uudelleen ja sille tulisi antaa oikeus myöntää uusia aatelisarvoja. Parlamentti tulisi tehdä kaksisaliseksi, jossa ylähuoneessa olisi tietty määrä Suomessa aatelisarvon saaneita. Teekkariperinne politiikassa tulisi unohtaa, ja valita eduskuntaan enemmänkin humanistisen koulutuksen saaneita ihmisiä. Myös filosofiaa, valtio-oppia ja historiaa ja taloustiedettä voitaisiin yhdistellä yhdeksi kolmen vuoden ajan kestäväksi poliitikkokurssiksi. Verotusta tulisi laskea huomattavasti ja aloittaa julkisen ja kunnallisen puolen palveluiden yksityistäminen . Uusi talous/yritysjärjestelmä tulisi perustaa paikallisuuteen, eli ei ole mitään järkeä, että Helsinki vetää kevytkenkäisimmät ja yksinkertaisimmat ihmiset puoleensa. Joka ei tule toimeen omalla syrjäisellä synnyinpaikkakunnalla, ei voida sanoa, että tämä suurimpaan kaupunkiin menevä ihminen välttämättä ehdottomasti menestyisi uudella kotipaikkakunnallaan. Lojaalisuus on siis urheutta kentällä ja tuo kenttä voi olla mikä tahansa ihmisten yhteistoiminnan tyyssija. Lojaali voi myös vaipua epätoivoon, kuten esimerkiksi Marta pastori Tomas Ericssonin kanssa Bergmanin elokuvassa Talven valoa (Nattvardsgästerna.). Lojaalisuus myös ylläpitää moraalisten arvostelmien luonnin mahdollisuutta yhteiskunnassa ja jo pelkästään sen takia sen on voitava tarkoittaa jotain positiivista. Elleivät ihmiset kokisi näin voimakkaita ystävyyden tunteita, ei olisi pohjaa moraalille, joka voisi estää yhteiskunnan suuntautumisen täydelliseen anarkiaan ja vallattomuuteen.

Eri käsitteiden laadusta ja tiettyjen käsitteiden pinnallisuudesta

Pinnallinen tarkoittaa jotain sellaista, mikä ei sisällä ns. profound, syvällistä. Superficial siis tarkoittaa jotain mikä on erityisesti hatarilla perusteilla. Pinnallinen taso vastaa ihmisen pinnallisten tarpeiden herättämiin kysymyksiin. Se mikä erottaa pinnallisen syvällisestä on se, että toinen niistä pystyy näkemään laajempia ja yleisempiä kysymyksiä. Ihmisellä on tapana erotella mielenkiinnonkohteittensa mukaan sen, minkä kokevat pinnalliseksi ja minkä syvälliseksi. Tosin on varmaan niin, että esimerkiksi nuorten ihmisten enemmistö ei tee tuollaista erottelua, koska suurimmalla osalla heistä ei ole vielä ollut minkäänlaista kosketusta sellaiseen, joka voitaisiin jotenkin tulkita syvälliseksi. Voidaan sanoa, että pinnallinen taso operoi helppo- ja kevytlaatuisempien symbolien, ns. vertailukohdallisten symbolien kanssa, joka taso muuttuu itsessään, sitä ei voida siis muuttaa mitenkään järjestelmän ulkopuolelta mikä onkin syy siihen, että ihmisen on itsensä kasvattamisen takia voitava löytää merkittävällä tavalla yhteiskunnan, kulttuurin ja historian sisältämät syväsymbolit, jotka eroavat vertailukohdallisista symboleista siten, että ne pystyvät avaamaan avarempia maailmoja niiden kokijoille. Vertailukohdalliset symbolit ovat todellisuudessa niiden samanmukaisuuksien kuvia, jotka ohjailevat ihmisiä tekemään sosiaalisia sopimuksia toistensa kanssa, jotka sitten kauan aikaa yhteiskuntaan vaikutettuaan alkavat vaikuttaa ihmisten enemmistön mukaan oikeilta arvoilta ja joltakin mitä ei voida muuttaa, vaikka todellisuudessa nämä symbolit ovat ihmisten päättämiä sanattomia sopimuksia, joista on tullut enemmistön ”arvoja”. Syväsymbolit ovat siis merkittävää tietoa, joka pitää pystyä löytämään tiedon ja todellisuuden vaatimuksien vuoksi. Syväsymbolit ovat siis vähemmän riippuvaista yhteiskunnan tilasta kuin vertailukohdalliset symbolit, jotka esimerkiksi sodan tulo kaataisi heti maahan. Tiedollinen ja totuuteen perustuva onni tulee vain syväsymbolien kautta. Syväsymbolit merkitsevät erilaisten muotojen rakennesuhteita. Se määrittyy siitä, missä asemassa ne ovat toisiinsa nähden. Korkeimmalla henkisellä tasolla oleva ihminen on pelkästään syväsymbolien määrittämä siinä mielessä, ettei hän voi tehdä jotain toimintoa pelkästään sen takia, koska esimerkiksi ryhmän paine vaatisi toisten ihmisten pinnalliseen olemukseen sopeutumista. Syväsymbolit määrittyvät siitä, miten ihminen kokee, missä järjestyksessä hän kokee ja miten niiden osat ovat yhteydessä henkilökohtaisessa kokemuksessa. Ulkonainen käsite on monesti pinnallinen siinä mielessä, että se yleensä kuvailee pelkkää pintaa. Pinta ei kerro totuutta syvällisestä symbolista, koska syväsymboli on etenkin muoto eikä pinta. Siinä ei koskaan löydetä henkilökohtaista kokemusta. Siinä tavoitetaan siis vain pintapuolinen provinsiaalisuuksien taso. Ulkonainen käsite ei siis useimmin sisällä mitään olemuksellista ja kokonaisuuksia määrittelevää tasoa. Ulkonainen käsite ei siis sisällä totuutta vaan yksityisiä tietoja, jotka vertaantuvat mielipiteiden tiedollisesti alhaisimpaan kastiin. Syväsymbolit siis edustuvat ihmisen mielessä jonkinlaisten muotojen kautta, jossa on pyrkimyksenä harmonia ihmisen osien välillä. Nuo muodot, joita syväsymbolit ovat, voivat muuttua ihmisen mielessä etenkin olemuksellisen kehittymisen kautta. Tuo olemuksellinen kehittyminen tapahtuu ihmisellä sen myötä, kun hänen harrastamansa kommunikaatio ja hänen muu toimintansa muuttuvat entistä enemmän symboliseksi ja kauneuden harmoniaa sisältäväksi. Siinä siis ihmisen totuuden havainto kasvaa, hänen viisautensa taso nousee ja hän tulee enemmän sinuksi maailman tosiasioiden kanssa. Siinä ihminen pääsee tekemisiin aitojen muotojen maailmojen kanssa, jossa hän ei ole riippuvainen toisista ihmisistä, heidän mielipiteistään ja niin sanotuista yleisistä totuuksista. Olemuksellisessa etenemisessä ihminen siis koskettelee itsensä kautta koko ihmiskuntaa ja maailmaa. Siinä siis saavutetaan tietoa niiden muotojen rakenteesta, jotka määrittelevät elämäämme. Siinä ihminen voi siis päästä selvyyteen siitä, mitkä symbolit ovat todellisia ja syviä ja mitkä symboleista taas ovat pinnallisia ja pintapuolisia vertailukohdallisia symboleita, joiden välittämät totuusväittämät eivät perustu itsenäiseen havaintoon. Olemuksellisessa etenemisessä ihminen siis jollain perustavalla asteella sulautuu maailmaan ja maailma sulautuu häneen. Olemuksen kehittäminen toiminnalla lisää ihmisen voimavaroja ja kykyjä, koska hän oppii näkemään symboleista kaikkein universaalisimman ja tärkeimmän. Muotojen havaitseminen ja erilaisten roolien tuntemus lisää ja kasvattaa tietoisuutta. Muoto sisältää rooleja ja tilanteita, jotka voivat toteutua muodon reaalistumisen tilanteessa. Kaikki eivät kuitenkaan pysty olemukselliseen kehittymiseen, koska he poikkeavat siihen pystyvistä syvällä perinnöllisellä tasolla. Kuitenkin on mielestäni niin, että kaikki ihmiset voivat syntyperästään riippumatta pystyä siihen ponnistelulla ja opiskelulla. Tärkeintä syväsymbolien kannalta on se, että roolit, joissa ihmiset toimivat muuttuvat ajan myötä. Roolien muuttamat ihmiset eivät kehity. Todellisuudessa roolien sisällöt vaihtavat paikkaa ja näin ollen porvarit eivät voi nimikeyhteiskuntansa kautta määrittää sitä, mitä ihminen voi olla ja millainen hänen tulee olla. Roolien sisältöjen vaihtumisen avulla ihmiset toteuttavat ihmisyyttä sen syvimmässä mielessä. Roolin sisällön vaihtuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jonkin symbolisen merkityksen sisältö muuttuisi. Siinä pitää pyrkiä siihen, että erilaisista positioista voidaan samalla tavalla pyrkiä löytämään jotain todellista, mikä sisältyy syväsymboleihin. Kirjailijoiden ja taiteiljoiden pitäisi pyrkiä koskettelemaan näitä maailmoita missä on todellista ainoastaan totuus, kauneus ja hyvyys, ja joka silloin tulisi toistenkin enemmän tavallisten ihmisten havaittavaksi kuin sellainen maailma, joka on valitettavasti henkisessä köyhyydessään yleinen ihmisten enemmistön joukossa. Erikoisesta tulisi aina pyrkiä löytämään yleinen ja siinä on itse asiassa kaiken merkittävän kirjallisuuden perustavin totuus. Syväsymbolin erottaa vertailukohdallisesta symbolista se asia, että sen ilmaisema totuus jäisi voimaan siitäkin huolimatta, vaikka ihmisten suurin enemmistö lakkaisi uskomasta siihen, kun taas vertailukohdallinen symboli lakkaa olemasta heti kun ihmiset tulevat viisaammaksi tai vain muuttavat mielipidettään asioiden välillä. Mikä tekee käsitteestä oikean on siis se, että se on rakennettu yhdenmukaisella päättelyllä asioiden suhteen ilman väliintuloa miltään ulkoisilta auktoriteeteilta. Käsitettä pitää myös voida arvioida ja tarkastella uudelleen, ja siinä tulee voida nähdä tietynlainen totuudesta kertova koherenssi eli ominaisuudensamuus.

Henkisestä aristokratiasta

Henkisyys ja henkinen tarkoittavat materiaalisen tason ylittävää ajattelun ja olemisen tasoa. Ne ylittävät sen etenkin sen takia, koska henkisyys ei vaadi yhtä paljon materiaalisia liitteitä kuin materiaalisuus. Henkinen puoli ihmisessä on myös paljon vapaampi ja pyyteettömämpi puoli kuin materiaalinen. Henkisyys ylläpitää tärkeimpiä kulttuurisia instituutioita. Niissä elää siis yhteiskuntien historiassa syvin mahdollinen historiaan ja kulttuuriin liittyvä symbolien kirjo. Toiminnalla tulisi siis pyrkiä etenkin symbolismiin ja tahdosta riippumaton tai tahdonvastainen toiminto tulisi pyrkiä parhaimpien piirissä supistaa pienimmilleen. Henkisyys liittyy ajatuksiin ja ideoihin. Tällainen toiminta ja oleminen on tyypillisintä älyllisesti stimuloivissa töissä olevien ihmisten keskuudessa. Tuollaisiksi toimiksi voidaan varmaankin määritellä esimerkiksi opettajan, tutkijan ja jossain mitassa myös esimerkiksi toimittajan toimet. Luonnollisesti myös kirjailijat ja taiteilijat ovat tekemisissä henkisen alueen kanssa. Yleensäkin yhteiskunnan tulisi tukea taiteilijoita ja kirjailijoita toisaalta sen takia, että he voisivat keskittyä henkiseen työhönsä ja toisaalta sen takia, etteivät jotkut taiteilijat ja kirjailijat tulisi mainostetuiksi ja ylistetyiksi brandmarkeiksi samalla, kun jotkut joutuvat olemaan täysin ilman minkäänlaista yhteisöllistä tunnustusta. Henkisyys liitettynä yhteiskunnalliseen havaintojen tekemisen tapaan vaatii myös sitä, että siinä tulee olla historiaa ja kulttuuria arvostava komponentti, jonka avulla voidaan katsoa yhteiskunnan olevan ohjattuna laajan sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman omaavan joukon toimesta. Aristokratia perustuu ajatukseen, jonka mukaan tietyt ihmisten ryhmät poikkeavat joistain toisista ihmisten ryhmistä. Siinä voidaan ottaa huomioon esimerkiksi tausta, koulutus ja yleinen viisaus, joka määrittelee ihmisen toimintaa ja ajattelua. Siinä katsotaan että jotkut ihmiset ovat toisista parempia jonkin määritellyn erottavan tekijän kautta. Tavallisesti aristokratian jäseniksi katsotaan vain miehet. Sellaisia ovat suuret ajattelijat, jotka eivä pyri toiminnallaan tai ajattelullaan rajattuun omanvoitonpyyteeseen. Seuraavaksi on varmaan tarpeen ajatella mitä tällainen yhteiskuntajärjestelmä todellisuudessa tarkoittaisi. Se merkitsisi ainakin sitä, että koulutusta ja sivistysinstituutioita arvostettaisiin riittävästi, eli enemmän kuin mitä niitä nykyisin arvostetaan. Siinä siis palkittaisiin korkeasta henkisestä tasosta. Siinä yhdistyisi osaaminen ja halu opettaa muille tärkeitä asioita. Siinä kaikille annettaisiin tie viisauden avulla nousta ihmisyhteisön huipulle. Tausta pitäisi tietysti ottaa huomioon koulutuksen valinnassa, mutta senkin tulisi olla suhteessa viisauteen alistetussa asemassa. Henkiseen aristokratiaan voitaisiin pyrkiä etenkin vastustamalla liiallista rahan arvostamista ja materiaalisten elämään kuuluvien asioiden yliarvostusta. Siihen voitaisiin pyrkiä myös kehottamalla ihmisiä arvostamaan historiaa ja kulttuuria ja siihen sisältyvää ajatonta viisautta. Rahasta ei pitäisi koskaan puhua, riippumatta siitä, onko sitä vai eikö sitä ole. Rahasta puhuva ihminen tai kapakassa maksun pöydän edessä laskeva tarjoilija syyllistyvät olennaisimpaan matalamielisyyteen, he katsovat ihmisten olevan riippuvaista rahasta ja sen määrästä. Myös henkiseen aristokratiaan pyrkimisessä tulisi ottaa huomioon sosialismin täydellinen vastakohtaisuus tällaisessa yksilöllisessä parhauteen pyrkivässä yhteiskuntajärjestelmässä. Samalla kun aristokratia perustuu parhauden tunnustamiseen, ovat vaihtoehdot sille aika tavanomaisia ja rahvaanomaisia. Demokratia ei useimmin onnistu sen takia, koska ihmisten suuri enemmistö on usein väärässä. Kommunismi ei onnistu, koska siinä ihmiset eivät ole olemuksellisesti vapaita. Anarkokapitalismi/taloudellinen libertarianismi on yksi vähiten huonommista vaihtoehdoista, mutta siinäkin, ellei yhteiskunnassa ole sen kulttuurihistoriallista ydintä ylläpitävää ryhmittymää, on huonoja puolia, kuten esimerkiksi se, että siinä arvostetaan liiallisesti materiaa, rahaa, rahalla hankittavia asioita ja kilpailua. Se siis johtaa pelkästään itsensä vallitessa materian valtaa, ja henkinen aristokratia on täysin materiaa halveksuva yhteiskunnallinen valtajärjestelmä. Henkisessä aristokratiassa yhteiskunnallisen valtaryhmittymän on pyrittävä toiminnallaan löytämään pinnallisimpien yhteiskunnallisia muodostelmia sisältävien vertailukohdallisten symbolien takana oleviin syväsymboleihin, jotka ovat etenkin yksilöllisyyttä ja henkisen tason korkeutta indikoivia symboleita. Ne kertovat syvällisimmän totuuden kulttuurista ja myös kansainvälisestä elämäntavasta, joka on muovaantunut yhteiskunnan historian, kulttuurin, symbolien ja myyttien kokoelmasta. Yhteiskunnallisen valtaryhmittymän tulisi voida pitää hallussaan korkeimpia ja aidoimpia symboleita, jotka voisivat kertoa jotain yhteiskunnan todella painavasta ja totuutta sisältävästä ytimestä. Arvojen kokeminen ja niiden oikeanlainen kokeminen on yhteiskunnallisen aristokratian kokemisen ensimmäinen ehto. Arvot perustuvat arvotunteisiin ja noiden arvotunteiden taustalla olevat arvot voivat olla ohjaamassa ihmistä oikeanlaiseen ajatteluun. Etenkin se, että arvotunteet koetaan vapaasti voi olla vapauttamassa ihmisiä yhteiskunnallisen kommentaariaatin valtapyrkimyksistä. Kommentaariaatti on uusi proletariaatti ja vain sen murskaamisella voidaan katsoa syntyvän todellista ja oikeinta yhteiskunnan ohjaamisen tapojen kirjoa. Kommentaariaatin välineet ovat vaikutteellisuus ja merkitysvalta ja niihin kietoutumista tulisi aristokraatin pyrkiä kaikin tavoin välttämään. Aristokratia alkaa jollain perustavalla tasolla taustasta, jossa vanhaan sukuun kuuluminen voi tuoda tämänkin yhteiskuntajärjestelmän helpommin tällaisen ihmisen eteen, kuin sellainen joka tulee tavanomaisesta suomenkielisestä keskiluokkaissuvusta. Vanhojen sukujen aristokraattisuus tulee esiin siinä, että esimerkiksi Suomessa ne ovat monesti olleet jo aikaisemmin rikkaita ja suurin osa niistä on sittemmin menettänyt varallisuutensa huomattavan osan ja näin ollen he ovat kokeneet sukurasitteen, degeneraation ja dekadenssin vaiheet, joiden jälkeen voi tulla uusi nousu viisauden hallitsemisen ja siihen suvut liittävien renessanssifiguurien kautta. Henkisen aristokratia ei tulisi kuitenkaan olla päättävimmällä tasolla yhteiskunnassa, vaan sen pitäisi pyrkiä etenkin toiminnallaan ylläpitämään merkittävimpien yhteiskunnallisen elämän instituutioita ja niiden elämänhalua. Uusien ideoiden tuottaminen yhteiskunnan hyväksi tulisi tulkita yhteiskunnan tärkeimmäksi toiminnaksi.

Oikealla ilman Trumpia

Mielestäni Donald Trumpin hienoin esiintyminen oli vuoden 1990 Yksin kotona-elokuvassa, jossa hän neuvoi eksyneen Kevinin hotellin respaan. Hän oli tuossa kohtauksessa myös lähes koko ajan selkä kameraan päin, mikä on hyvin säädyllistä katsojien kannalta. Yhdysvalloissa riittää sikaniskoja, jotka arvostavat tuollaista suoritusta. Hän vastaa noiden uudisraivaajien kultivoituneeseen tasoon jollakin perustavalla tavalla. Siellä riittää amisheja ja muita kiihkouskovaisia, joiden mielestä presidentti ei voi olla nainen.

Kuitenkaan tuo ei välttämättä ollut ainoa syy siihen, ettei Clinton tullut valituksi. On paljon sellaisia ihmisiä, joita ei sido uskonnollinen liite, mutta jotka voivat olla tarkkoja valokeilaan joutuneiden ihmisten integriteetistä. Bill Clintonin intiimit puuhailut sihteerikkönsä kanssa on vieläkin muistissa, ja se miten onnenonkijamaisesti Hillary tarrautui mieheensä, joka on kuitenkin ehdottomasti älyllinen höyhensarjalainen vaimoonsa verrattuna.

Trumpin huoli maahanmuutosta on sikäli naurettavaa neulan etsimistä heinäkasasta kun huomioidaan se, miten sikäläisten, ilmeisesti useasti solariumissa käyneiden ihmisten kirjo muodostaa jo tällä hetkellä onnistuneesti lähes kaikkien sateenkaaren värien spektrin. Hei kuule, Donald! Siinä tarvitaan aika monta laivaa, että sinun mielestäsi hyödyttömät ihmiset voitaisiin toimittaa pois sinun arvostamasi executive-peoplen tieltä. Eikä niitä edes otettaisi Eurooppaan. Mielummin otetaan ihmisiä Syyriasta kuin tuosta laskevan auringon maasta.

En muistanut kaverin kanssa äskettäin keskustellessani edes Kokoomuksen nykyisen puheenjohtajan nimeä, mikä varmaan kertoo siitä, kuinka kevytsarjalainen tämä mies on esimerkiksi Jan Vapaavuoreen verrattuna. En voi vieläkään käsittää sitä, miten Stubbin tasoinen ihminen oli se, jonka Kokoomuksen puolueväki arvioi kaksi ja puoli vuotta sitten Vapaavuorta paremmaksi. Ja Stubbin kyvyt on sen jälkeen tunnetusti havaittu ja riittävällä tavalla todettu.

Vapaavuoresta olisi voinut tulla Paasikiveen ja Edwin Linkomieheen verrattava puoluejohtaja ja ministeri. Hän on sen verran älykäs, että hän varmastikin ei enää palaa valtionpolitiikkaan, koska hän on nähnyt sen, miten Stubbin tapaiset rahvaan edustajat miellyttävät täällä ihmisten suurinta osaa enemmän.

Jotkut kevytkenkäiset Stubbin äänestäjät varmaan luulivat, että tässä on seuraava Mannerheim. Joo, hänen ensimmäinen kielensä on ruotsi, mutta se on myös monien Suomen rannikoita asuttavien rantaruotsalaisten kieli, jotka rantaruotsalaiset eivät kuitenkaan poikkea tavoiltaan esim. Rautavaaralla asuvista maalaisjunteista millään tavalla. Mannerheim oli lisäksi ylhäisaatelia, kun taas Stubbin tausta ei sisällä mitään ylhäistä.

Kunnallisvaalit lähestyvät taas meidän huomiotamme. ”Lisää kunnallisia suojatyöpaikkoja!”, (jotka eivät todella hyödytä ketään muuta kuin kyseisestä ”työstä” palkkansa saavaa ihmistä), on taas slogan, jota voimme toreilla ja aukioilla kuulohermojemme kautta todistaa. Vaikka arvostankin jossain mielessä demokratiaa, olisi parhaimpien vallalle kunnallisvaaleissa tilausta. Onko se moraalista, että eniten ilmaisissa palveluissa juoksevat vasemmistolaishihhulit saavat käytännössä itse päättää palveluista ja sen myötä veroäyristä?

Näkymiä Euroopasta

Olin Lontoossa ja Pariisissa äskettäin. Haluaisin kertoa muutamia epätarkkoja kuvauksia siitä, mitä havaitsin tällä matkalla. Lontoossa huomioni kiinnitti ruokakaupoissa se kaikki kerman paska, mitä oli jokaikisen leivonnaisen sisällä ja päällä. Limpparia myydään kahden litran pulloissa ja kaupan valikoimassa on eniten karkkeja ja sipsejä (vaikka tosin ne myydäänkin yleensä pienemmissä pusseissa). Ne joilla ei ole varaa käydä lounastamassa hienoissa paikoissa syövät lounaaksi ns. snackseja - eli suklaapatukoita, ranskalaisia perunoita , energiajuomia ja sipsejä.

Muistan lyhyeltä vaihto-opintoajaltani Englannissa sen, miten rasvaista, suolaista ja sisällötöntä sontaa siellä tarjotaan koululaisille. Sanoinkin tällä matkalla monille ihmisille, että Suomessa myydään terveellisempää ruokaa. Tietysti tällainen varsin progressiivinen kansan ohjaus terveellisyyteen ei varmaankaan onnistuisi yhtä helpolla, jos asukkaita olisi Britannian tavalla kaksitoista kertaa enemmän.

Lähes kaikki Lontoon keskustan kohtuuhintaisista hotelleista sijaitsee Notting Hillin-Bayswaterin-Paddingtonin alueella. Jos Lontoon matkallaan ei liiku noiden kaupunginosien ulkopuolella, näkee henkilö Lontoosta vain pintapuolisimman kuoren: halpishotelleja, varsin huonoja ravintoloita, rahanvaihtopaikkoja ja huonomaineisia ruokakauppaketjuja. Lisäksi alueen intialaiset/pakistanilaiset eivät ole yhtä kohteliaita kuin englantilaiset, ja englantilaistenkin kohteliaisuutta rajoittaa se, että he joutuvat toimimaan kulttuurisesti skitsofreenisessa yhteisössä, jossa ei voida ennakolta arvioida sitä, mikä on kohdatun ihmisen ns. composure (kokoonpano).

Ostin Gatwickilla Steak and Stilton pastyn, eli rasvaista ja läskistä naudanlihaa ja juustomössöä rasvaisessa leipäkuoressa. Tuo ei nostanut kiinnostustani englantilaisiin leivonnaisiiin, vaikka olenkin jalkapallopelissä syönyt lihalla täytettyjä ns. pies (piiraita).

Ranskassa huomioni herätti se, että maahanmuuttajataustaiset ihmiset eivät välttämättä osanneet edes ranskaa saati sitten englantia. Mielestäni Ranska on suuremmassa kusessa maahanmuuttajiensa kanssa kuin Iso-Britannia, koska Britanniassa suurin osa maahanmuuttajista ovat aasialaisperäisiä ja yleensä suhteellisen hyvintoimeentulevia ja ahkeria. He eivät myöskään Ranskan maahanmuuttajien tapaan valita koko ajan jostain muka kokemastaan rasismista.

Ranskalla menee vielä kauan ennen kuin tuo koko porukka on integroitu muuhun yhteiskuntaan, vaikka kyllä joku voisi sanoa siihen menevän liian kauan aikaa. Sekään ei edistä integraatiota, että Pariisissakin maahanmuuttajat on eristetty halvoille asuinalueille. Kuitenkin voi olla että tarkka integraatio on muutenkin mahdotonta, koska tämä romaaninen gallialaisheimo pitää itseään maahanmuuttajiaan arvokkaampina ihmisinä. Kuitenkin on muistettava, että keskiajalla Ranskassa feodaaliaatelisina gallialaisia alustalaisiaan hallinneet suvut olivat frankkeja, eli yhtä suurta germaaniheimoa. Myöhemmin nämä ovat muodostaneet Ranskan pienentyneen ylhäisaatelisen ryhmittymän.

Ranskassa asiakaspalvelu ei toimi samoin kuin Suomen tai Saksan tyyppisissä maissa, joissa ajatellaan että asiakkaan tiedonhaluun pitää vastata. Ranskassa nämä taitelijaluonteet voivat pälpättää jotain käsittämätöntä pelkästään sen takia, koska he katsovat että näin ollen on autettu, eikä mitään muuta tarvitse tehdä, eli vaivautua asiakkaan tarpeiden takia.

Kävin ennen matkallelähtöä ritarihuoneella, jossa tapasin aiemmilta ajoilta tutun amanuenssin Gunilla Peräsalon. Keskustelu hänen kanssaan oli monipolvinen ja nyansseista rikas. Korjasin tosin hänen käsitystään Suomen aatelisten kielijakaumasta. Todellisuudessa Suomen aatelisista ainakin 45 prosenttia ellei jopa 47 prosenttia on suomenkielisiä. Yleinen tendenssi on se, että suuret suomenkieliset aatelissuvut kasvavat ja pienet ruotsiin tarrautuneet suvut kuolevat pois.

Helpoin tie lääketieteellisen läpi on ryhtyä psykiatriksi

Nykyaikaiset psykiatriset menetelmät ovat vieläkin aikansa eläneitä, vaikka lääkikset puskevat näitä "ammattilaisia" keskuuteemme liukuhihnalla. Psykiatrisilla ongelmilla on myös sosiaalisesta ehdollistamisesta aiheutunut rooli. Nykyään kuitenkin vallitsee se väärä käsitys psykiatriasta, jonka mukaan nämä ongelmat olisivat etenkin biologisia ja niitä voitaisiin hillitä lääkkeillä siihen tapaan kuin mitä somaattiset ongelmat vaativat.

Markkinoilla on tuhansittain psyyken lääkkeitä ja niiden vaikutukset eroavat yksilöllisesti. EI siis voida sanoa, että jos ihmisellä on vaikka kaksisuuntainen mielialahäiriö tai esimerkiksi skitsofrenia, niin että koska tässä purkissa lukee, että kaksisuuntaiseen tai skitsofreniaan, niin lääke kävisi aina kaikille potilaille. Lääkkeitä ei osata kontrolloidakaan kunnolla. Yleisesti lääkärit sanovat vain lääkkeiden vaihtamisen aiheuttavan ongelmia ja sillä asia on yleensä näiden parempien ihmisten mielestä ohitettu. Lääkkeet määräytyvät arpapelillä.

Mielestäni voidaan sanoa, että jokaisen mielenterveysongelmista kärsivän ihmisen psyyke ja profiili on erilainen ja uniikki, niin on hullua ajatella, että näihin ongelmiin suhtaudutaan yleisesti vielä tänäkin päivänä samoin kuin miten hoidetaan somaattisia sairauksia. Eli kun otat lääkettä, niin se tekee eetvarttia. Luonnollisesti psykiatria pyrkii selittämään potilaalle myös sen, miltä tuon "eetvartin" täytyy tuntua. Aivan kuten filosofi Peirce ajatteli, että maailma perustuu siihen, että maailman tosiasiat ovat muodostuneet ihmisten piirissä vallitsevista toimintatottumuksista, yrittää psykiatria tänä päivänä samaa. Pahin vaikutus sillä on siinä, että jotkut syövät sellaisia lääkkeitä, joita he eivät tarvitsisi. Vaikka lääkkeet eivät auttaisi mihinkään, niin kuitenkin niiden käyttäjät lihovat palloiksi ja muuttuvat lobotomiapotilasta muistuttavaan älyllisen suoriutumisen tilaan.

Tietysti on sanottava sosiaalisen elämän olevan usein julmaa sellaisissa yhteisöissä, joiden jäsenille kehittyy mielenterveysongelmia, mutta psykiatria jatkaa tuollaista sosiaalista ehdollistamista siinä kun se pyrkii näyttämään potilaalle sen, millä tavalla potilaan tulisi tuntea, kokea ja ajatella.

Ihmisoikeuksia riistetään yleisesti Suomessa ylläpidettävillä suljetuilla osastoilla, jotka ovat jo useissa tämän asian suhteen kehittyneemmissä maissa lakkautettu ja unohdettu. Ihmisiä velvoitetaan avohoidossa käymään vakuuttamassa lääkäreille ja hoitajille, että minä voin erittäin hyvin ja kyllä, olen syönyt lääkkeet. Vaikka mielenterveysongelmainen olisi ilman työpaikkaa ja toimeentuloa, niin siitä huolimatta hänet voidaan sitoa avohoidon kiemuroihin, joissa yksinkertaiset hoitajat pitävät heitä ehkä vähän itseään huonompina, porvarillisen yhteiskunnan ulkopuolisina olentoina, joita pitää ylenkatseella hallita ja rivakasti hillitä.

Psykiatria on vaihtoehtotiede sillä poikkeuksella, että sillä ei ole vaihtoehtoa. Täyttä puppua, joka perustuu suvaitsemattomuuteen suhteessa ihmisten persoonallisuuksiin.

Miksi vasemmistolaisessa yhteiskunnassa ei ole hyvä olla

Ensinnäkin, vasemmistolaiset ovat ylisuvaitsevaisia. He ovat valmiita antamaan oman maansa ja kulttuurinsa pois sen takia, että muut kulttuurille vieraat tahot saisivat mahdollisimman vapaasti toteuttaa omaa minuttaan ja kulttuuriaan. Nämä ihmiset antavat muille ihmisille suurempia oikeuksia kuin mitä he ovat valmiita antamaan oman kansansa jäsenille.

Tällaisessa vasemmalle suuntautuneessa yhteiskunnassa saa olla kommari tai minkä tahansalainen vasemmistolainen, mutta oikeistolaisuuteen suhtaudutaan tavalla, joka vertaantuu terroristien kohteluun. On naurettavaa miten nämä henkistä naiseutta toteuttavat äärivasemmiston edustajat kirjoittavat paheksuvia kirjoja "äärioikeistosta", mutta samalla kuitenkin katsovat, että siitä huolimatta, vaikka heidän aatteensa on tappanut maailmassa kymmeniä, satoja miljoonia ihmisiä, heillä on täysi oikeus olla itseensä ja aatevarantoonsa tyytyväinen.

Vasemmistolaisessa yhteiskunnassa tasapäistetään, eli kaikki laitetaan samanlaiseen ja samankokoiseen muottiin. Ihmistenvälisiä eroja ominaisuuksissa ei oteta huomioon ja niiden huomioimisesta tehdään paheksuttavaa ellei aivan täysin lainvastaista. Vasemmistolaisessa yhteiskunnassa toteutetaan "yleisiä" suunnitelmia, kuten opintosuunnitelmaa kouluissa ja lukioissa. Siinä saman ennaltakätisen suunnittelun on sovittava kaikille. Siinä pakotetaan kaikki ehdollistumaan samaan muottiin, eikä vaihtoehtoja anneta.

Vasemmistolaisessa yhteiskunnassa arvostetaan ay-liikettä, joka kääntää työn merkityksen täysin päälaelleen. Työvälineiden omistajia ei oteta huomioon, ja samalla luovutaan täysin ymmärtämästä työn todellisia olosuhteita, ne siis kielletään, koska ei tiedetä paremmasta. Vasemmistolaiset pitävät kunnallisista vasemmalla kädellä tehdyistä turhakepalveluista. Kunnan- tai kaupunginvaltuustoon ei ainakaan maaseudulla pääse, ellei ole valmis muiden tapaan leimaamaan pääosin naisten työllistämiä veromaksajien kustantamia turhia suojatyöpaikkoja.

Vasemmistolaiset haluavat suunnitelmataloutta: luodaan velanotolla tarpeettomia työpaikkoja. Hyvinvointiyhteiskunta ei tee muuta kuin heikentää sitä tasoa jolle palvelut voitaisiin yksityistettyinä saada. Työpaikkojen tulisi syntyä ilmaistusta tarpeesta saada oikeanlaisia palveluita.Vasemmistolaiset ajattelevat materiaa henkisen kustannuksella. Heidän mielestään kaikki selittyy olosuhteilla. He katsovat, että ihmiset eivät ole sen parempia kuin laitumilla laiduntavat lehmät.

Vasemmistolaiset kieltävät kaiken ylevän. Vasemmistolainen kulttuuri on byrokratian ja kieltojen kulttuuria. Heidän mielestään kaikessa on samat periaatteet, jotka toistuvat - voisi sanoa, jotain dialektisen materialismin jäänteitä. Vasemmistolaisten mielestä kukaan ei voi poiketa toisista ylevästi, itsenäisesti tai omaperäisesti.

Vasemmistolaiset arvostavat ikäryhmää ja muita pinnallisia heidän mielestään eron tekeviä mittareita. Kun ihmiset voidaan pelkistää helposti, on heitä myös helpompaa hallita. Heidän mielestään kaikille ei saa antaa tarpeensa tai kykyjensä mukaan, vaan kaikille vaan se minkä liitot määräävät. Yleensäkin tällainen kommariperäinen ajatus siitä, että työ on etenkin jonkinlaista soviettinostalgista yhteisöllistä harrastetta, kieltäytyy näkemästä sitä tosiasiaa, että työntekijöiden tehokkuudessa on eroja.