Minulla on tällä hetkellä tekeillä useampia kirjoitusprojekteja: mm. novelleja, näytelmiä, lyhytelokuvakässäreitä, filosofisia ja yhteiskunnallisia esseitä sekä runoja, nyt kirjoitan filosofiaan merkittävällä tavalla liittyvää tekstiä, jossa käsitellään mm. kategorioiden ja itsenäisen todellisuuden asemaa ihmiselämässä. Kategoria on jotain minkä voi käsittää ihmiselämää määrittävänä staattisena sosiaalisen jatkuvuuden lokerona tai taskuna, joka vaikuttaa merkittävällä tavalla siihen, miten ihminen ja yksilö käsittää oman itsensä ja oman todellisuutensa. Filosofiani on ehdottomasti sitä mieltä, että kategoriatunnon on oltava toissijaisessa roolissa ihmisyksilöiden kokemistavassa ja tavassa arvottaa asioita ja inhimillistä elämää. Kategoria on jotain sellaista kuin nainen, mies, vasenkätinen, punkkari, rokkari, mustaihoinen, herkkä punastumaan, jne. Jotta ihmiselämä voisi olla vapaata suhteessa todellisuuden realisoitumiseen ja kokemiseen, on kategorioita pyrittävä murskaamaan, ettei todellisuuden hahmottaminen jää riippuvaisiksi kategorialle leimalliseksi nähdyistä piirteistä ja ominaisuuksista. Tietysti kategorioita ei voida täysin irroittaa ihmiselämästä, mutta ne on nähtävä inhimillisen vapauden vuoksi vähemmän merkitsevinä kuin minä ne tänä päivänä herkästi nähdään. Esteistyminen on se termi jolla kuvataan sitä inhimillisen todellisuuden kokemisen estymistä, joka seuraa kategoriatodellisuuden omaksumisesta todellisuuden kuvaksi. Esteistynyt ihminen ei voi irrottautua kommentaariaatin hänelle kategorioitten kautta sylkemästä kokemisen ja arvottamisen tavasta ja vähitellen tällainen ihminen menettää henkilökohtaisen suhteensa kokemisen ja arvottamisen kohteisiin – so. siihen mikä tarkoittaa inhimillistä elämää ja kokemuksellisuutta. Jos ajatellaan mikä on kategoriatonta kokemuksellisuutta, voidaan sanoa, että se kokemisen tapa saa alkunsa osittain myös kategorioista, josta ihminen voi ruohonjuuritasolla vaikuttua, mutta kokeminen ei saa muodostua kategoriahierarkioista ts. tunnustushierarkiasta. Kaikki ne liitteellisyydet joista ihminen muodostaa identiteettinsä joka on apriorinen ennen kokemista ja kokemusta, määrittävät ihmistä yhdessä siten, että johonkin kategoriaan kuuluva ihminen ei ole niin sanotusti ”kokonaan” kategorian määreiden sisällä, vaan kategoria saa yksilöllisen muotonsa yksilön toisten kategoriajäsenyyksiensä kautta ja niiden läpi. Mikä siis on se staattinen todellisuuden hahmottamistapa, joka pyrkii sulkemaan ihmiset jäykkiin kategorioihin ottamatta huomioon sitä, miten ihmiset itse kokevat kategoriat yksin hahmottaen. Se liittyy tapaan jolla yhteiskuntasopimusteorian pätevyyteen uskovat tahot pyrkivät muodostamaan yhteiskunnasta yleisesti hahmotettavan stabiilin kuvan. Se ei ensiksikään ole pluralismiin luottava tapa käsitellä yhteiskuntaa, eikä se ota huomioon toiseutta, ja sitä etteivät kaikki ihmiset pyri missikisoihin osallistuvien ihmisten tavoin näyttelemään jonkinlaista ryhmänsä muotovaliota, vaan halu olla jotain ja kokea jotain itsenäisesti voi voittaa halun olla jotain etenkin jonkin tietyn ryhmän ja sille tietyissä rajatuissa tilanteissa annettujen muotokriteerien mukaisella tavalla. Jokainen ihmiselämä on ainutlaatuinen omalla tavallaan, ja ennen ihmiselämää olevat muotokriteerit ja niihin liittyvät kategoriat eivät määritä kaikkia samalla tavalla. Tämä tapa nähdä kaikki kategorioitten kautta liittyy ehkäpä merkittävimmällä yksilöidyllä tavalla sukupuolisuuteen ja tapaan hahmottaa sukupuolten välistä kanssakäymistä. Siksi tämänkaltainen tapa nähdä ihmisten väliset suhteet on poistettava yhteiskuntaelämästä, koska tapa olla jatkuvasti reproduktoituvassa suhteissa toisiin ihmisiin ei voi yhteiskunnan jatkuvuuden tarpeista huolimatta päällimmäinen tapa hahmottaa ihmissuhteita yhteiskunnan päivittäisen toiminnan sisällä. Itsenäisen todellisuuden korostaminen yhteiskunnallisena ihanteena on myös tieteellisen ja henkisen toimeliaisuuden jatkumisen yksi edellytys, siten voidaan ymmärtää se, että ihmisten henkinen toimeliaisuus suuntautuu samanaikaisesti moniin toisistaan eroaviin kohteisiin, jotka arvotetaan eri tavalla suhteessa kokijan intresseihin. Tiede tarkoittaa etenkin kokemuksen kautta a posteriorisesti ja empiirisesti ulkomaailmasta saatavaa kuvaa, joka ei kuitenkaan jää siihen, vaan tieteelliselle tiedolle voidaan antaa merkitysarvo yksilöiden henkilökohtaisten tilanteiden perusteella. Yksilökohtainen tiedollinen intressi kuuluu etenkin ihmistieteisiin ja siksi kokemisen tapa, joka esteistää ihmisen ja hänet etenkin kulttuurisena toimijana on väärin ja sitä ei tule promotoida oikeana tapana hahmottaa ihmiselämää. Tutkittaessa ihmisen itsenäistä todellisuuden hahmottamisen tapaa, otetaan huomioon etenkin ihminen laadullisesti havainnoissaan ja kokemuksissaan toisista poikkeavana ihmisenä ja yksilönä. Kvantitatiivinen tapa hahmottaa ihmisen ryhmäjäsenyyksiä ja niistä näennäisesti seuraavia havaintoja on virheellinen ja se ei ota huomioon ihmistä inhimillisenä kulttuuritoimijana ja itsenäisenä todellisuuden havainnoitsijana. Laadullinen poikkeavuus havaintojen arvottamisessa on filosofisen teoriani ensimmäinen peruslause, ja sen mukaan ihmiset arvioivat havaintojaan erilaisista lähtökohdista ja siksi niitä ei voi yhtenäistää olemaan jotain jonkin tietyn näkökulman kautta. Arvo rakentuu etenkin tunteesta ja sen kautta määrittyy ihmisen sisäinen maailma, kaikki se minkä ihminen on muovannut oman sisäisen elämänsä ja ulkoisessa valmiina olevien lokerointien ja institutionaalisuuksien yhteentörmäyksestä, ja todellisuuden hahmottamistapoja voidaan arvottaa vain filosofisen itseanalyysin kautta. Olen lukenut kirjoja Zen-buddhalaisuudesta ja siinä on paljon siitä oikeantapaisesta tyylistä arvioida ulkoista todellisuutta, ilmiöiden kauneutta ja rakennetta, sekä ihmisen moraalista integriteettiä suhteessa itseen, luontoon ja toisiin ihmisiin. Itsenäinen todellisuus syntyy myös eettisestä harkinnasta ja halusta päästä tekemisiin perinpohjaisimman moraalisen päättelyn kanssa. Kuten Nietzsche kirjoittaa kirjassaan Hyvän ja pahan tuollapuolen, on ihmisen tehtävä havainnoissaan päättelyä oikeimmasta havainnoimisen tavasta irrallaan hyvästä ja pahasta. Tietysti ajatellen ihmiselämää suhteessa toisiin ihmisiin, voidaan sanoa että väärästä toiminnasta, joka on vääräksi määriteltävissä, koska se poistaa toisilta ihmisiltä potentiaalin oikeaan todellisuuden tulkintaan ja toimintaan siinä suhteessa, voidaan rankaista ihmisiä esimerkiksi vapausrangaistuksilla tai sakoilla. Siksi onkin sanottava, että todellisuuden hahmottaminen itsenäisesti ja siitä seuraava itsenäinen arvottaminen ei voi olla haitallista suhteessa toisiin ihmisiin, niin että he menettävät oman kapasiteettinsä samaan. Siksi on ajateltava, että todellisuutta voidaan rajoittaa siinä määrin, jos jotkut joutuvat kärsimään sen laventamisesta sen takia etteivät ole kykeneviä olemaan yhtä taitavia todellisuuden hahmottamisessa kuin toiset. Tämän takia tieteen ja taiteen ja korkeakulttuurin tekijöiden itsenäisiä toiminta-alueita, ja niissä toteutettavaa vapautta on laajennettava, jotta voidaan saada tietoa siitä mihin ihminen on parhaimmillaan kyvyllinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti