Referaatti oikeudenmukaisuuskysymyksistä

Tekstin kirjoittaja tarkoittaa käsitteillään oikeudenmukaisuus, moraalinen oikeus ja yleiset moraaliset velvollisuudet sitä kaikenkattavaa kokonaisuutta, jonka kautta ihmisten toimintaa voidaan tulkita moraalin pohjalta.

Moraalinen oikeus tulee esiin tekstin kohdassa, jossa kirjoittaja käsittelee ihmisen mahdollisuutta havaita lain mahdollinen epäoikeudenmukaisuus ja ne kohdat joissa laki voi aiheuttaa häntä kohtaan sellaisia rikkomuksia joita lain rikkominen aiheuttaisi hänelle itselleen. Moraalinen oikeus vaikuttaa tarkoittavan kirjoittajalle sitä, että ihmisellä on esimerkiksi lain kaltaisesta sosiaalisesta instituutiosta riippumaton ”elin” jolla hän voi määrittää autonomisesti käsityksensä oikeasta ja väärästä; oikeudenmukaisesta toiminnasta ja epäoikeudenmukaisesta toiminnasta.

Se että kirjoittaja erottaa oikeudenmukaisuuden asettaman velvollisuuden moraalisesta velvollisuudesta yleensä näyttää tarkoittavan sitä, että kirjoittaja näkee oikeudenmukaisuuden, ellei tiukasti, niin kuitenkin tiukan sidonnaisesti lainmukaisuudessa, ellei nyt sentään Jumalalta annettuna korkeamman tason toimintaohjeena niin ainakin kreikkalaisten asennerakenteena laista jollainen pitäisi olla. Vaikuttaa siltä, että hän muodostaa käsityksen oikeudenmukaisuudesta käyttäen premissinä sitä, että taustalla on aina pelko rangaistuksesta, jos henkilö ei toimi niin kuin mikä tulkitaan oikeudenmukaiseksi. Hän liittää oikeudenmukaisuuden velvollisuuteen, ajatukseen pakkokeinoista niitä kohtaan jotka eivät halua toimia oikeudenmukaisesti.

Yleinen moraalinen velvollisuus vaikuttaa muotoutuvan käsiteanalyyttisesti tulkiten kirjoittajan ilmaiseman ”kehittyneen” yhteiskunnan ihmisiin, jotka osaavat muodostaa itselleen lain ja oikeudenmukaisuuden, rangaistuksilla sanellun velvollisuudesta riippumattoman moraalipohjan – käsityksen oikeasta ja väärästä, jota ei tarvitse tukea pelolla ja oletuksilla yleisestä itseä kohtaan suunnatusta vihanpidosta.

Eräässä kirjoituksensa kohdassa kirjoittaja tuo esiin suuret erot oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden käsitteiden ymmärtämisessä esimerkiksi sosiaalisten instituutioiden ja valtion keräämien yhteisten saatavien jaossa. - Tuon ilmiön hän tiivistää käsitteeseen ”luontainen oikeudentunto” jolla hän selkeästikin tarkoittaa sitä ihmisen päätöksenteossa ja toiminnassa jokaisella hetkellä ilmenevää piirrettä jonka myötä hän pyrkii toimiin jotka näkee oikeiksi ja välttää niitä jotka kokee vääriksi.

On ilmeistä, että kirjoittaja näkee oikeudenmukaisuuden, moraalisen oikeuden ja yleisten moraalisten velvollisuuksien suhteen pyramidina, jossa alimman tason muodostaa käsitys oikeudenmukaisuudesta, joka tulee tässä yhteydessä ymmärtää nimenomaan käsitykseksi yleisestä oikeasta ja väärästä, jota ohjailee yhteisön säätelemä rangaistuksi ja tuomituksi tulon uhka. Pyramidin toisen tason muodostaa ihmisen oma moraalisten oikeuksien ymmärrys, joka voidaan käsittää instituutioista vapaaksi näkemykseksi siitä, millä tavoin oikea ja väärä tulisi nähdä. Pyramidin huipun kirjoittaja on varannut yleisille moraalisille velvollisuuksille, jotka voisivat ohjata ihmistä ilman että kenenkään moraalista tuntemista säädeltäisiin hänestä itsestään riippumattomilla pakkokeinoilla. - Tämä voidaan omasta mielestäni nähdä Aristoteleen hyveellisen ihmisen kuvastamana – ainoana poikkeuksena vain se, että kirjoittaja ei näe valtiota (lakia) ja ihmistä yhtenä.

Voidaan jopa olettaa, että kirjoittaja näkisi ihmisten moraalisen tunnon olevan parhaimmassa muodossaan riippumaton – aivan kuin Jumala.