Mihin veljeys on kadonnut

Miehet eivät voi tänä päivänä suhtautua veljellisesti toisiinsa ainakaan siinä mitassa, miten feministit ovat kuvitelmiensa mukaisesti alkaneet korostamaan naisten välistä solidaarisuutta ja siskoutta. Miesten välinen ystävyys perustuu vuosituhansien aikaiseen perimään. Veljellisyydessä ja veljellisessä rakkaudessa miesten ei tarvitse tulkita toisiaan koko ajan uhkaksi, joka pitäisi välttää. Kilpailu naisten suosiosta on synnyttänyt tämän veljeyden rikkoutuman miesten keskuuteen.

Katsoin joskus 70-luvulla tehtyä ranskalaista pornofilmiä, jossa kaksi miestä, parhaat ystävykset, jakoivat yhteisen naisen. Filia eli veljellinen rakkaus mainitaan monesti yhteydessä kirkkoon ja siellähän se on jokseenkin myös kehittynyt. Kuitenkin voidaan sanoa, että merkittävintä veljellistä rakkautta on se, kun nuoret ihmiset voivat keskustella toistensa kanssa tärkeistä asioista. Myös jalkapallon katselu ja kirjat yhdistävät esimerkiksi minua kavereihini. Minulla ei ole facebookissa juurikaan nuorempia tai omani ikäisiä kavereita, ellei sitten sukulaisia lasketa mukaan. Voi olla, että nuoruutensa jo eläneillä ihmisillä on enemmän aikaa käsitellä henkisiä ja älyllisiä kysymyksiä ja olla pätevä niissä, samalla kun monet samanikäiset vasta hakevat paikkaansa tässä maailmassa ja eivät siis suurimmassa osassa tapauksista olekaan kovin korkealla henkisellä asteella.

Veljeyden rappio on seurannut feminismistä , joka on tuominnut ja hajottanut kaikki pelkästään miehistä koostuvat ryhmittymät. Lisäksi naisille on annettu aihe olla niin koppavia, että he ovat todellakin jonkinlaisia ”luonnollisia valitsijoita”, kun määrittelevät miehille sen, mikä on heidän paikkansa ja asemansa tässä maailmassa. Siskot saavat ja osaavat, mutta veljeys kuuluu menneisyyteen? Missään nimessä yhdenkään pakit saaneen ei tulisi lähteä ns. intellektuaalihuoraamiseen ja ns. seurueen jäseneksi tanssimaan itsetietoisen feministin pillin mukaan. Pimpin kunnosta huolehtivia aineita mainostetaan televisiossa parhaaseen katseluaikaan. Kun naiset ovat tällaisessa ruhtinattaren asemassa, ja kun he määrittelevät niin tarkkaan omat standardinsa, on miesten pitänyt alkaa kilpailemaan heistä, ja samalla he ovat tulleet niin epäaidoiksi, että Parsifalista Ja Lohengrinista tuleva mieheyden ja veljeyden käsite on alkanut haalistumaan ja menettämään vain vahingossa merkitystään.

Naisten suosiosta kilpaileminen on niin turha asia maailmassa, että miltei prostituution laillistamisella voitaisiin sallia miehille se, ettei heidän tarvitsisi käydä läpi naisen hataran maailmankatsomuksen olemusta pelkästään tussun saamisen takia.

Veljeys perustuu etenkin siihen, että siinä voidaan olla tasa-arvoisia ja olla samalla luulematta, että toinen mies muodostaisi hänelle tässä tilanteessa uhan.

Olli von Becker

YTM

Hienostorouva kakalla

Entinen näyttelijätär ja vuoden 1940 Miss Suomi Gunhild Beatrice von af Jelin silitteli edesmenneen miehensä vaatteita hellästi ja pyrki vielä hakemaan niistä miehensä tuoksua. Bruno oli kuollut. Mies joka oli taannut tälle naiselle niin turvatun ja huolettoman elintason kreivillisen sukunsa päämiehenä ja valtion rautateiden yli-insinöörinä. Tämä nainen ei tullut rikkaasta perheestä, vaikkakin ura näyttelijättärenä oli taannut hänelle turvaa kauneutensa vuosiksi. Brunon hän oli tavannut noin neljäkymmentävuotiaana, jo keski-ikää lähestyvänä, ja sukunsa paha poika Bruno oli kokenut tavanneensa seksuaalisuutensa huipun vasta tämän naisen kanssa. Nyt nainen oli jo 80-vuotias eikä tajunnut sitä, millaisen myllerryksen miehensä poismeno oli hänessä herättänyt. Elintaso oli säilynyt, olihan hän perinyt miehensä, eikä heille ollut neljäkymmenvuotisen liittonsa aikana siunaantunut lapsia. Miehen poismeno kuitenkin tuntui hänessä oudolta, koska hän oli aina löytänyt oman minänsä miehensä rinnalla. Kuitenkin hänen alhainen syntyperänsä oli hänen mielestään aina tarkoittanut liitossa sitä, että hänen oli aina niin sanotusti pistettävä ylle ”brave face”. Brunon äiti ruhtinatar Vava von af Jelin, omaa ruhtinaallista sukuaan Ignatiew, oli aina ollut häntä kohtaan arvosteleva, sillä ruhtinatar olisi halunnut, että Bruno olisi avioitunut hänen sisarensa tyttären Anastasia Kromotsewan kanssa. Itse asiassa ruhtinatar ei edes puhunut naiselle ennen kuin Bruno ja hän olivat olleet kymmenen vuotta aviossa. Kuitenkaan ruhtinatar, todellinen ”stiff upper lip”, oli aina huomannut naisen tekemät virheet helpommin kuin korkeasäätyisten sukulaistensa. Nainen tuli töölöläisen residenssinsä saliin, ja otti biedermaier-pöydältä käteensä kultakehyksisen kuvan miehestään Brunosta. Hän ajatteli, että Bruno oli aina ollut hänestä kiinnostunut etenkin seksuaalisesti, eikä hänellä ollut aiettakaan tuottaa jälkeläistä, joka olisi jatkanut nyt hänen poismenonsa mukaan mieslinjaisesti sammunutta kreivillistä sukuaan. ”Olinko minä todellakin vain hänen leikkikalunsa, vähän nuhjuinen hieman vanhempi rotunainen, jota hän tarvitsi vain omien halujensa tyydyttämiseen?”, hän ajatteli. Nainen olisi mielellään halunnut jälkeläisen, vaikka mielestään hän oli menettänyt mahdollisuutensa lähtiessään elokuviin. ”Kaikki ajattelivat minun vain olevan liaton prinsessa, joka ei saanut antaa itselleen liian suuria vapauksia”. Yhtäkkiä hän koki alavatsassaan pakottavaa tunnetta, jonka hän oli tunnistanut itsessään jo vuosia sitten, jonka hän oli aina kokenut olevan psyykkistä. Kuitenkin, hän ajautui nyt päin vessaa, laski reunuksen alas, ja laski pitsiset mummohousunsa alas. Yhtäkkiä hän tunsi helpotuksen tunteen, jonka hän koki olevan psyykkistä. Kuitenkin samalla hän tunsi kuinka kakkapökäle laskeutui hänen anuksestaan pönttöön, ja samalla hän tunsi, ettei helpotuksen tunne ollut psyykkistä. Pian kakkapökälettä seurasi toinen ja pian myös kolmas. Nyt hän tunsi sellaista helpotuksen tunnetta, jota hän ei ollut koskaan aikaisemmin, ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen tuntenut. Hän koki tajuavansa jonkin asian, pesi bideellä peränsä ja nosti housunsa ylös pyyhittyään ensin peräänsä myös wc-paperilla. ”Eihän tämä voi pelkästään tästä johtua? Kyllähän minä kävin wc:ssä kolme viikkoa sitten.”, hän ajatteli. Vapautuneisuuden tunteessaan nainen ohjautui kohti makuuhuonetta ja alkoi vähitellen laskostaa edesmenneen miehensä vaatteita muovikasseihin. Siinä menivät kaikki puvut, liivit, solmiot, kengät, slipooverit ja paidat. Nainen nosti kassit mukaansa ja parissa erässä hän vei ne talon pihaan, roskakatokseen. Nainen tuli sisään ja meni saliin miehensä kuvan luo, nosti sen ylös, ja laski sen alas pöydälle kuva alaspäin. ”Hyvästi Bruno”, hän mietti ja käveli pois salista.

Yksikään asiakaspalvelija ei voi olla liian kohtelias

Suomessa ei osata palvella asiakkaita asiakaspalvelutehtävissä. Monesti on tervehdykseen saanut tuijotuksen tai reaktion, jossa asiakaspalvelija on katsonut kuin mykkä vittua. Jos ei ole suurempia lahjoja kuin mitä kaupankassalla olemiseen vaaditaan, tulisi tajuta se, että tuollaisessa toimessa näyttääkseen edes hieman kunnialliselta tulisi olla kohtelias, mieluiten kohteliaampi kuin asiakas.

Olen monesti miettinyt, että yritysten välillä kohteliaimmat työntekijät erottuvat eniten edukseen. Suomessakin, jossa ollaan vasta viime aikoina siirrytty kohti vapaata markkinataloutta tulisi ymmärtää, että jokainen pennonen mikä liikkeeseen tuodaan on tärkeää ja siitä tulisi edes näyttää olevansa kiitollinen asiakasta kohtaan. Tyly kohtelu asiakaspalvelijoiden kohdalta johtuu kuitenkin todennäköisimmin välinpitämättömyydestä kuin esimerkiksi tyhmyydestä.

Yritysten tulisi alkaa ottamaan osaa kilpailuihin, jossa korkeimman palkinnon saisi siitä, jos palaute kertoo asiakkaiden saaneen kohteliasta ja ystävällistä kohtelua. Ihmisten tulisi suurien sivistyskulttuurien tapaan alkaa antaa rohkeammin sekä kielteistä että myönteistä palautetta saamastaan kohtelusta. Miksi sitten jotkut suhtautuvat välinpitämättömästi asiakaspalvelun tasoon?

Se johtuu siitä, että Suomessa ollaan etenkin maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla niin epäsosiaalisia, että ei ole väliä sillä sanotaanko kassan kanssa päivää vai ei. Ihmisten tulisi tunnistaa se, että asiakaspalvelutilanne on tärkeä ja sosiaalisen kanssakäymisen osa, ja sen takia kenenkään ei tulisi tuottaa toiselle pahaa oloa töykeydellä. Ihmisten pitäisi yleisemminkin ottaa rooli siinä, kun ihmisille halutaan antaa hyvää oloa. Sivistyskulttuureissa on tajuttu jo satoja vuosia sitten se, että asiakaspalvelu on osa siitä tuotteesta tai tuotteista, jotka asiakas kaupasta valitsee, ja sen takia tyhmät tai epäsosiaaliset asiakaspalvelijat eivät voi tuottaa asiakkailleen pahaa oloa olemalla töykeitä.

On varmaan niin että kaupankassoinakin toimivien ihmisten keskuudessa ammattimaisuus on vähemmistön ominaisuus ja sen takia tulisikin harkita sitä, että kassapalvelut automatisoitaisiin. Toisessa vaihtoehdossa koko asiakaspalvelukulttuurin olisi muututtava vastaamaan Keski-Euroopan sivistyskulttuureita. Vapaassa markkinataloudessa tajutaan asiakkaan kohtelun merkitys, ja sen takia suomalainen sosiaalidemokratiakulttuuri palvelun tasoon tullessaan kuristaa ihmisiltä hyvän olon.

Olli von Becker

YTM

Miten ihmiset tavallisesti tulkitsevat asioita

´Ihmiset käyttävät tulkintaa siinä, kun he yrittävät päästä selvyyteen jostain tulkintaa vaativasta aiheesta. Tulkinnassa pyritään tavallisesti selvyyteen jonkin järjestelmän tai ihmisen toiminnasta. Ihmiset käyttävät tulkinnassa erilaisia tulkintatapoja, joiden kehittyneisyys yksilössä on monesti liitteessä elämänviisauteen, älykkyyteen ja koulutustasoon. Ihminen voi olla tulkinnassaan esimerkiksi pintapuolinen tai vaihtoehtoisesti syvällinen ja päästä lähelle totuutta tulkinnassaan. Tulkinnalla on myös yksilön mielenterveyteen vaikuttava funktio: jotkut saavat helpotuksen jo siitä, kun he saavat mieleensä tulkinnan tuoman selvityksen jostain asiasta. Tuollaiset tulkinnat eli maaliorientoituneet tulkinnat ovat monesti pintapuolisia ja eivät perustu totuuteen ja pysyvät sen takia hyvin lähellä tulkinnan suorittavan ihmisen luonnetta ja hänen kehittymättömyyttään. Toisaalta jotkut ihmiset nauttivat erilaisten ilmiöiden tulkinnasta, ja he tekevät sitä mielellään ja tuossa tulkinnan muodossa itse tulkintaan johtava prosessi saa korostuksen eli tällaiset ihmiset nauttivat älyllisestä pohdinnasta ja maailman kanssa selvyyteen tulemisesta, eli heillä tulkinnan kohde on tavallisesti koko maailma, kun taas usein yksilöitä tulkitsevat pinnalliset tulkitsijat haluavat päästä selvyyteen etenkin itsensä, ei maailman, kanssa. Instituutioiden yhteydessä on tavallista, että se tekee arviot ihmisistä jotka ovat instituution liepeillä, yksioikoisesti ja samanlaisuutta korostavasti. Tämä instituutioon liittyvä tulkinta, joka monesti perustuu instituution tietynlaiseen poterossa olemisen rooliin, ei ota huomioon yksilöllisyyttä ja suhtautuu instituution ulkopuolisiin ihmisiin vihamielisesti ja kielteisesti. Eli kun ajatellaan tulkintaa sosiaalisuuden viitekehyksessä, voidaan sanoa, että siinä noudatetaan yhteisön johtajien muodostamaa käsitystä tulkinnan muodosta. Tällaiset heimojohtajat asettuvat jatkuvasti toisten yläpuolelle ja haluavat kyseenalaistaa toisten mahdollisesti nuorempien ja kunnianhimoisempien ihmisten toiminnan ja ajattelun oikeutuksen ja pätevyyden. Mutta tärkein asia tässä on se, että monesti sosiaalinen tulkinta tapahtuu siten, että siinä ajatellaan kaikkien ihmisten olevan täysin samanlaisia. Sosiaalisessa tulkinnassa katsotaan, että kaikki ihmiset reagoivat asioihiin samalla tavalla. Monet ajattelevat huomaamattaan sosiaalisen tulkinnan viitekehyksessä, että ihminen ei ole yksilö, vaan sosiaalisuuden osa. Yhteiskunnan yhteydessä tulkinnassa on se piirre, että siinä monet poliitikot ja korkeammat virkamiehet katsovat, että yhteiskunnassa vallitsee selkeät ja yhtenevät – kaikille samat – kausaalisuhteet, jotka saavat ihmiset toimimaan ennakoidulla tavalla. Tämä on kansalaisen kannalta vaarallinen tilanne, koska tässä järjestelmässä päätöksentekijät korruptoituvat ennen pitkää, eikä sen välttämättä tarvitse olla sellaista korruptiota, joka selkeästi näkyisi ja jota mainostettaisiin uutisissa ja sanomalehdissä. Koulussa tulkinnan yhteydessä on sellainen ongelma, että siellä katsotaan samojen perusteiden riittävän kaikille, myös riippumatta oppilaiden toimintakyvystä ja älyllisestä tasosta. Koulussa korostetaan tavallisesti yhden mallin mukaan oppimista, ja erityisopetusta saavat tavallisesti vain heikkolahjaiset, samalla aikaa, kun lahjakkaat lapset jätetään täysin oman onnensa nojaan. Koulussa kaikki arvioidaan samoin perustein, ottamatta selvää siitä, miten jokainen oppilas voisi saada oman kokonaispotentiaalinsa esiin niin, ettei alisuoriutumista enää olisi. Tämäkään tapa ei ota huomioon yksilöllisyyttä, ja voidaankin sanoa, ettei nykyaikainen suomalainen koulujärjestelmä pääse selvyyteen kaikkien sen läpi kulkevien yksilöiden kokonaispersoonallisuudesta, ja -älykkyydestä. Politiikassa vallitsee koulujen tapaan näkemys, jonka mukaan kansa on samanlaista ja samalla tavalla reagoivaa. Nykyaikana politiikassa ei vallitse minkäänlainen filosofia, vaan poliitikot turvautuvat puheissaan sekundaarisiin ja reaktiivisiin käsitteisiin, joiden sisältö on joko absurdi, tyhjä tai virheellinen. Poliitikot puhuvat ”vaikuttamisesta” eivätkä muuttamisesta. Vaikuttaminen on mielestäni propagandatoimintaa, jolla pyritään vaikuttamaan ihmisten ajatuksiin, että he kuvittelisivat poliitikon saaneen jotakin aikaan politiikassa. Muuttaminen tarkoittaa omien ajatuksien muuttamista käytännöllisen muutoksen aikaansaamiseksi, ja sen takia tämä käsite on ylivoimainen suhteessa vaikuttamisen käsitteeseen. On sanottava samalla kun siirryn käsittelemään tulkintaa taiteessa, että tänä päivänä siinä on jonkin verran edistytty ja suurin osa kriitikoista, vaikka useiden, etenkin maaseudulla asuvien ihmisten, taidekäsitys on vanhoillinen, on jo tottunut ajatukseen, ettei ole vain yhtä taiteen ja taiteen tekemisen määritelmää. Eli nykypäivänä esiintyy harvemmin yhden mallin mukaan arvioimista tai arvostelemisesta ja tulkinnasta kieltäytymistä. Sillä tuollainen toimintahan kertoisi siitä, että jotkut eivät hyväksy uusia ilmaisun muotoja, joista klassisimpia ovat varmaankin surrealismi, ekspressionismi, dada ja kubismi. Nykyaikana on lisäksi alettu puhumaan postmodernista taiteesta, joka olisi katkonut kaikki siteensä modernin taiteen mukana saadun voiton jälkeen kaikkeen muuhun taiteeseen. Yleisesti tulkinnasta voi varmaan sanoa, että ihmisille olisi esiteltävä syvempää merkitystä ja syväsymbolien mukaista tulkintaa. Syväsymbolien mukainen tulkinta ottaa huomioon sekä ulkoisen että sisäisen, jotka tulevat vakiintuneiksi yksilön mieleen adaptiivisen tulkinnan tuomana.Väärässä tulkinnassa joka olettaa samankaltaisuuden pyritään vertailukohdallistamaan symboleita, vaikka todellisuudessa ne eivät ole aina yhteismitallisia, eikä mitä tahansa symbolia voida yleistää koskemaan mitä tahansa yksilöä. Yleinen vääreellinen tulkinta ajattelee siis niin, että nämä symbolit ovat kuin varaosia, jonka voi yhdistää kohtaan kun ihminen kokee olevansa rikki maailman kanssa. Todellisuudessa ihmisestä ei vain voi tehdä kaikenlaistan symbolien varaosavarastoa, vaan ne on koettava uudelleen ja uudelleen ja suhtauduttava niihin syvällisesti, eli ihminen ei tarvitse mielipidettään miettiessä itselleen uutta symbolia joka vastaisi suoraan ihmisen ongelmiin. Tulkinnassa pitäisi ottaa huomioon henkinen poikkeavuus ja ylemmyys. Jotkut voivat irtaantua tavanomaisista ihmiselämän raadollisimpien ominaisuuksien jatkuvuudesta huolta pitävistä symboleista. Jotkut ihmiset etsivät luontaisesti syvempää merkitystä, eli syvempää ihmistä. Kun etsitään vaihtoehtoa pinnalliselle tai tavanomaiselle tulkinnalle, voidaan sanoa, että vähän agnostiikkaan viittaava tapa olla ottamatta kantaa, olisi hyvin joidenkin asioiden kohdalla – kaikkea ei siis pidä eikä sitä rehellisesti voikaan tulkita. Ihmiselle on annettava tulkintojen keskellä enemmän tilaa, ja ihmisten sijaan, on keskityttävä merkityksen ja symbolien tulkintaan – syvällisempään merkitykseen.

Asiat muuttuvat muuttamalla niitä

Olen miettinyt viime aikoina sitä, mikä määrittää mieheyden ja naiseuden. Mielestäni homoseksuaalisuus ja heteroseksuaalisuus, toisin kuin feministit ja työväenluokan edustajat ajattelevat, eivät ole absoluuttisia määreitä, eli se tarkoittaa sitä, ettei ihmisen tarvitse olla kiinnostunut vain toisen sukupuolen ihmisistä. Se tarkoittaa myös sitä, ettei ihmisellä tarvitse olla jatkuvia yhdyntäsuhteita, että olisi jotenkin seksuaalisesti suuntautunut.

Suuri rockikoni Morrissey on sanonut, että hän on kiinnostunut etenkin ihmisistä, mutta kuitenkaan ei kovin monista. Hän on myös sanonut, että hän on elänyt suurimman osan elämästään selibaatissa, eli ilman seksisuhteita. Yhdyntä on yliarvostettua. Loppujen lopuksi mielestäni toivoton rakkaus on parempi kuin toivollinen, koska siihen on vaikeampaa pettyä. Myös itsetyydytys voi olla joskus paljon parempaa kuin seksisuhteet. 

Minä olen joskus tullut seksuaalisen väkivallan kohteeksi, josta en suoranaisesti muista tai tiedä mitään, joten ymmärrettävästi se ei muuta mitenkään minun seksuaalista suuntautumistani. Tai vaikka tietäisin, niin ei muuta. Äitini hoki aikanaan lapsuudessani maksiimia ”Ei saa erottua joukosta!”. Vastoin sitä, olen myöhemmin tulla ajatelleeksi, että se on pikemminkin ”Tee poikkeus!”.

 Jotkut käyttävät seksuaalisuutta aseena, eli sehän on samanlainen ilmiö kuin se, kun mielestään aikuismaisemmat porvarillisesti kunnollisemmat ihmiset vainoavat erikoisempia, mikä ei osoita mitään muuta kuin heidän omat rajansa, joille ja joiden ylitttämiselle he nauravat.

Todellisuudessa se, miltä joku näyttää ei ole olennaista, se mikä on, on tärkeämpää. Miksi niin suuri määrä ihmisiä antaa niin suuren arvon toisten ihmisten sanoille? Se johtuu siitä, että he omasta mielestään tietävät niin tarkasti sen miten asiat ovat. Mutta tuota suuntausta vastaan tulee kaikkien koko ajan käytävän. 

Tavalliset ihmiset jättävät tavallisesti asiat paikalleen, kun niiden keskellä todellisuudessa pitää laittaa asiat mullin mallin. Minä olen pitkätukkainen boheemi oikeistolainen, ja jos ette katso näiden sopivan yhteen, niin se on oma asianne. Loppujen lopuksi kaikki sellainen ajattelu, jossa katsotaan jonkin asian olevan normi, on aivan kuten historiakin, runoutta ja uudelleentulkintaa. Kuten laulussa sanotaan: ”Meidän on uudeksi luotava maa, raukat vain menköhöt merten taa”.

Olli von Becker

YTM