Novelli

Ihmisiä traditioissa ja niiden ulkopuolella

Kreivi Joose von Rotherstan zu Marienstad purki hikisenä keskieurooppalaisena kesäpäivänä opiskelija-asunnossaan tavaroitaan matkalaukuistaan: muovinen buddha, suitsukkeita, värikkäitä vaatteita, kirjoja Zenistä ja itämaisesta filosofiasta, sanskrit-suomi-sanskrit-sanakirja ja lukuisa määrä opintoihin liittyvää kirjallisuutta, jonka Joose laski kovin välinpitämättömästi lattialle. ”Oikeustiedettä ja filosofiaa”, vanhojen valkoisten länsimaisten homofoobisten ja rasististen miesten horinoita siitä miten ihmisen tulisi nähdä itsensä ja yhteiskuntansa ja niiden välisen suhteen. Joose katseli huokaillen ympärilleen ja näki ikkunastaan tavallisen saksalaisen pikkusuuren kaupungin arkipäiväisen hyörinän, kaupungissa oli noin satatuhatta asukasta. Saksaan Joose oli tullut vanhan tätinsä suosituksesta. Täti oli Joosen lisäksi ainoa sukulainen, joka oli säilyttänyt nimessään lisän ”zu Marienstad”, joka merkitsi nimenä sitä kaupunkia, jonka yliopistoon Joose oli nyt tullut. Vastoin sukulaistensa ajatuksia, Joose oli tullut Saksaan valmistautumaan omaa kutsumuksellista tietään eikä oikeustieteen jatko-opintoja varten, minkä vähittäinen ilmeneminen oli aiheuttanut hämmennystä lähiympäristössä. Jo ilmoittautuessaan kesän kursseille yliopistolla Joose oli todistanut outoa käyttäytymistä toisten ihmisten taholta, jota hän ei suoranaisesti pystynyt ymmärtämään: sihteeri oli kuultuaan Joosen sukunimen jähmettynyt paikoilleen ja sen jälkeen alkanut sopertaa kaikkien sellaisten kurssien nimiä, joille Joose ei ollut aikonut osallistua. Joose oli tullut Saksaan valmistautumaan vapaaehtoistyöskentelyperiodia varten. Se järjestettäisiin Intiassa. Suomessa Joose oli joutunut sukulaistensa mieliksi ilmoittautumaan kaikille sellaisille oikeustieteen kursseille, jotka normaalisti merkitsivät ihmisille alkutaivalta virkamiehen uralle; ja sellaiseksi täälläkin näköjään jotkut hänet näkivät, itse asiassa sihteeri oli kysynyt Jooselta haluaisiko tämä osallistua kurssille, jolla valmistettiin ihmisiä tulevia paikallisneuvostovaaleja varten, olihan tämän nimessä kaupungin nimi ja siten: ”miten tämä nuori pölvästi ei sitä muka haluaisi havaita?”. Joose oli kieltäytynyt kohteliaasti kursseista ja sanonut tahtovansa osallistua sosiaalisen etiikan, poliittisen filosofian, hyve-etiikan ja sosiaalisen vastuutoiminnan kursseille ja pelkästään niihin. Sihteeri oli ihmetellyt tätä, mutta sitten tullut itsensä ja käsitystensä kanssa siihen tulokseen, että zu Marienstad tahtoi aloittaa kaupungissa kevyesti nykyaikaisten ja nuorten liberaalien aikuisten suosimien pehmeiden arvojen mukaisella tavalla ja vasta sitten ottaa vastaan kaupungin osittaisesta johtamisesta vastaavan valtikka-aseman. Kaikkien muiden käsityksien vastaisesti Joose oli karannut sukulaistensa itseään kohtaan suuntaamia käsityksiä Marienstadiin, oikeustieteiden opiskelu ei ollut maittanut ja hän oli kokenut suurta kuvotusta sitä ajatusta kohtaan, että hänet olisi nimensä ja asemansa perusteella oltu valmiita asettamaan yhteiskunnalliseen johtoasemaan. Hän halusi vain Intiaan auttamaan ihmisiä, jotka apua eniten tarvitsivat.

Syksyllä Joose oli jo aloittanut kurssinsa ja koki suurta ja antaumuksellista iloa siitä, että hän oli näin vertauskuvallisen paikan avulla päässyt jatkamaan omaa kulkuaan omimpana kokemallaan väylällä. Hän käveli yliopiston pihan ulkolaitaa myötäilevää kävelytietä pitkin kohti yliopistoa. Siinä häntä vastaan tuli filosofian professori Erik Schultz. Schultz tervehti oppilastaan ja oppilas vastasi iloisesti tervehdykseen. Professori tiedusteli oppilaansa vointia ja viittasi oppilaan kursseillaan ilmaisemiin näkemyksiin pyyteettömästä suhtautumisesta ihmisrelaatioissa. ”Oletko sinä Joose todella sitä mieltä, että pyyteetön suhtautuminen on mahdollista niin suurelle alueelle laajennettuna kuin mitä sinä edellisellä kurssilla minulle ja muille ilmaisit?” ”Siis kun sinä vielä kaiken lisäksi olet sukua, joka on tämän kaupungin alueella vastannut ihmisten ja tavaroiden ohjailusta, ei pyyteettömästi, vaan sitä rahamäärää vastaan, minkä sukulaistesi alustalaiset ovat sukulaisillesi vuosisatojen saatossa tuoneet.” ”Minä en ymmärrä mitä tarkoitatte, herra professori. Minä en ole enää millään tavalla muuten kuin nimeni kautta yhteydessä niihin ihmisiin joita professori tarkoittaa. Minä olen suuntautunut pelkästään vapaaehtoista auttamista ja yhteistoiminnalla rakennettavaa yhteiskuntaa kohden. Siihen ei kuulu minkäänlainen painostus, ei sitten perinteiden eikä minkäänlaisten traditioidenkaan kautta tai avustuksella.” ”Mutta Joose, sinun pitää nähdä että täällä sinut nähdään lähes pelkästään nimesi kautta. Sinä olet Rotherstanista Marienstadiin ulottuva henkilö, Rotherstanin ja Marienstadin kreivi! Vaikka minä tahtoisinkin liberaalisen koulutukseni avulla ymmärtää sitä, että sinulla on omat päämääräsi elämässä, niin tässä kaupungissa suurin osa ihmisistä, jotka ovat kouluttamattomia ja maalaisia, tahtovat nähdä sinut tämän kaupungin perillisenä. Ymmärrätkö sen Joose?” ”Hyvä herra, minä elän tradition ulkopuolella, tulin tähän kaupunkiinkin vain sen takia, koska uskoin täällä pystyväni tekemään sen, mitä en Suomessa pystynyt: eroamaan täysin tästä naurettavasta perinteestä ja alkamaan uudella tiellä, mitä koko Marienstad saisi todistaa. Minä haluan vain vapaaehtoistyöntekijäksi, mieluiten Intiaan, se riittää minulle siihen, että saan oman potentiaalini toteutettua. Auttamalla ihmisiä tavalla, jolla aikaisempien polvien ihmiset eivät ole auttaneet, saan sovitettua aiempien polvien jäsenten tekemät virheet ja väärinteot. Se ei ole väärässä, joka apua pyytää, vaan se joka ei sitä anna.” Schultz katsoi Joosea epäuskoisesti mutta samalla kunnioituksella, joka suuntautui Joosen ilmaisemaan katsomukselliseen päättäväisyyteen ja haluun suuntautua omia arvostuksiaan kohden. Hän kiitti oppilastaan keskustelusta, ja näin he erosivat.