Robert Audi W.D. Rossin eettisestä intuitionismista esseessä "Prospects for a value based intuitionism

Skotlantilaisen moraalifilosofin ja Aristoteleen tuntijan W.D. Rossin teos The right and the good on deontologisesti liitetty velvollisuuden käsitteeseen. Audi väittää, että Rossin prima facie-velvollisuudet voivat perustua arvoarvostelmiin vaikkeivät prinsiipit olisikaan itsestäänselviä. Rossin mukaan on olemassa useita velvollisuuksien kenttiä, esimerkiksi tehdyt lupaukset monesti selkeästi tarjoavat moraalisen syyn toimintaan. Muitakin velvoitteita voi olla, kuten sen mahdollisuus, että voisi parantaa ihmisten hyvinvointia tiedon tai onnellisuuden lisäämisellä, vaikkakaan se ei aina välttämättä tarjoa moraalisia syitä, mutta kuitenkin Rossin mielestä voivat edistää niitä velvollisuuksia, joita me kutsumme moraalisiksi siinä mielessä jonka mukaan se kiinnostuneisuuden aste noihin asioihin on merkittävä tekijä sen määrittämisessä kuinka moraalinen ihminen on. Rossin mukaan nautinnolla ja tiedolla on luontainen arvo, ja jos niillä on se, meidän pitää korostaa niitä. Ross näkee luontaisen arvon tärkeänä sen määrittämisessä mikä on luontaisesti hyvää. Voidaan tarkastella Rossin intuitionismia moraalisten normien kontekstissa ja päätellä, että meillä on tyydyttävä tapa määritellä viimeiset velvollisuutemme prima facie-velvollisuuksien avulla. Intuitionistisen deontologian mukaan ajatellaan, että moraalisuus seisoo omilla jaloillaan ja perustuksillaan. Tähän liittyy esimerkiksi se, ettei Rossin mukaan moraaliset arvostelmat vaikka niiden todellisuus vaatisi faktuaalisia perusteita ei tarvitse perusteluita ei-moraalisilta normatiivisilta arvioijilta. Rossin mukaan epäoikeudenmukaisuus on luontaisen moraalisen pahan paradigma ja rehellisyys on luontaisen moraalisen hyvän paradigma. Epäoikeudenmukaisuuden uhrina oleminen on luontaisesti pahaa, houkutusta vastustavan moraalisen itsemääräytyvyyden kokemus on luontaisesti hyvää. On monta asiaa, joilla on luontaista moraalista arvoa ja jotkut niistä asioista ovat kokemuksia. Toiminta on useimmiten perusteltavissa silloin kun se perustuu elementteihin, joilla on luontaista arvoa, kuten moraalista arvoa. Rossin mukaan käytännöllinen järki voi joskus ohjata sen päättämistä mitä viimeisenä velvollisuutena on pidettävä. Ross oli vakuuttunut siitä, että hänen velvollisuuksiensa periaatteet olivat todistamattomia. Ross hyväksyy kohdan joka tukee kategorisen imperatiivin soveltamista. Jos kaikki se, mitä tehdään on moraalisesti velvoittavaa, sen pitäisi periaatteessa olla kuvailtavissa tavalla, jolla se voidaan yleistää. Rossin mukaan päätelmän perusta kuten toiminnan perusta on jotain minkä moraalisen agentin tulisi voida tuoda esiin oikeuttamisessa. Jos teemme jotain jolle emme voi löytää perustelua koemme itsemme vieraantuneeksi toiminnasta, koska emme tiedä toimimmeko moraalisina agentteina. Kun sanotaan, että moraalinen periaate on onttisesti perusteltu arvossa, tarkoittaa sitä, että se on tosi ainakin siltä osin, koska toiminta suhteessa periaatteeseen on vähintään arvon osittain realisaatio. Kun sanotaan että periaate on episteemisesti perusteltu arvossa, se tarkoittaa, että tieto siitä tai oikeutus uskomukselle periaatteesta perustuu tietoon tai oikeutukseen koskien perustavaa arvon periaatetta. Rossin periaatteet voidaan Audin mukaan integroida niin arvoteoreettisesti kuin deontologisesti. Ross edustaa Audin mukaan arvoihin pohjautuvaa intuitionismia. Sen mukaan luontaisesti hyvät ja luontaisesti huonot asiat tunnistetaan intuitiolla. Rossia on kritisoitu esimerkiksi filosofian professorri John Rawlsin toimesta liian ohuesta persoonan käsitteestä, jossa prima facie-velvollisuuksien ihmiselle asettama pihtiote olisi liian tiukka ja ahdistava. Silloin kun velvollisuudet ovat ristiriidassa voi kuitenkin olla helppoa tehdä voitavansa kuten auttaa ystävää. Monissa tuollaisissa tapauksissa jollakin voi olla moraalinen intuitio, joka rakentaa ei-johdetun tiedon viimeisestä velvollisuudesta.