Filosofiasta ja sen opiskelun luonteesta

Olen opiskellut akateemista filosofiaa syksystä 2008 lähtien. Opiskeluni on tapahtunut pääasiassa Jyväskylässä mutta myös ulkomailla. Ulkomailla opiskelu rajoittui luentojen kuuntelemiseen ja kirjojen lukemiseen, Suomessa olen lähinnä kirjoittanut kirjallisuusesseitä ja tenttinyt. Haluaisin tässä tekstissä käsitellä sitä, millaista filosofian opiskelu on mielestäni ollut. Koen tarvetta pohtia asiaa nyt, koska olen päättämässä filosofian opintoni maisterintutkintoon ja graduun, jatko filosofiassa on vielä avoinna ja nyt olen jatkamassa oikeustieteelliseen, lakiopintoihin. Kuten sanottua, aloitin opintoni vuonna 2008 Jyväskylässä. Silloin halusin jo alussa irtaantua mielestäni ja jo silloin mielestäni lapsellisena pitämästä ainejärjestötoiminnasta, jossa ihmiset sen perusteella, että kaikki olivat päässeet opiskelemaan filosofiaa Jyväskylään, kuvittelivat heti soveltuvansa paremmin tekemisiin toistensa kanssa. Viivyttelin ensimmäisen vuoden opintojeni kanssa, enkä tehnyt kovinkaan paljoa opintoja, tentin jopa muutamia kursseja lukematta ollenkaan niihin tarkoitettuja kirjoja. No, on varmaan käsiteltävä aihetta yleisemmällä tasolla, ja siksi on tarpeellista aloittaa käsittely filosofian määritelmästä. Kuten monet ihmiset tietävät, filosofia on VIISAUDEN RAKASTAMISTA. Monet sanovat filosofiaa katsomukselliseksi aineeksi kun nykyään muut tieteet ovat määriteltävissä maailmankuviksi. On toki niin, että kaikki muut tieteet ovat erkaantuneet filosofia nimisestä tieteestä jota jopa joissain määritelmissä nimitettiin ”tieteiden äidiksi”. Aristoteles loi teoksissaan pohjan luonnontieteiden ja esimerkiksi psykologian kehittymiselle, hänen jälkeensä muut jatkoivat filosofia-käsitteen määrittelemistä, ja varsinainen itsenäisten tieteenalojen kehittymimnen alkoi vasta uuden ajan alussa. Nykypäivänä filosofian opiskelijan ei oleteta tuntevan kaikkia muita tieteenaloja, kuten teoreettiseen mietiskelyyn keskittyneen onnellisen viisauden rakastajan annettiin Aristoteleen Nikomakhoksen etiikassa olettaa tuntevan. Filosofia on nykyään lähinnä käsitteiden määrittelemistä, filosofian opiskelu myös poikkeaa etenkin eräässä tärkeässä mielessä muiden tieteiden opiskelusta. Filosofian opiskelussa oppiaineen historia on koko ajan läsnä teorioissa joita käsitellään. Ei yleensä odoteta, että historiaton tai filosofian historiaton ihminen pystyisi luomaan kovinkaan omaperäistä tai kestävää filosofiaa. Filosofiaa opiskelevan on tunnettava kaikki jotakin filosofian alaa koskevan ongelman historiaa koskeva tieto. Jos filosofiaa opiskeleva sivuuttaa paljon siitä, mitä jostain asiasta on sanottu aiemmin, hän samalla kieltäytyy myöntämästä sen, että samoja aiheita on käsitelty myös aiemmin. Joku voisi tietysti tässä nostaa esiin Suuren WITTGENSTEININ, jota itsekin vielä vuosia sitten ihailin, mutta jokaisen on myös samalla myönnettävä, että uuden Wittgensteinin tavalla filosofiaa hämmentäneen hahmon ilmestyminen keskuuteemme on aika pienen mahdollisuuden sisässä, siksi jokaisen joka ei ole samankaltaisilla aivoilla varustettu, on myönnettävä, että filosofia on olemukseltaan historiallista ja mullistavan uusia näkökulmia ilmestyy siihen vain äärimmäisen harvoin. Kai joku voisi sanoa tätä kyynisyydeksi, mutta tällaiseksi filosofian opiskelija alkuinnostuksensa jälkeen muuttuu, kun katselee muutaman vuoden ajan filosofian laitoksen suurten professorien älyllistä riemua ja lapsenomaista luovaa iloa, ah, aina niin uusien ja mieltäkiinnittävien ongelmiensa keskellä. Voihan varmaan ajatella, että tällaista nuoruuden boheemia taiteilijafilosofielämää voi sitten pönäköityneen keski-ikäisen arjen jälkeen kiikkustuolissa itku kurkussa muistella, muttei tästä mitään muuta hyödyllistä todellakaan jää: kunnille laskuja mielisairaaloissa vietetyistä viikoista ja kuukausista, kelalle laskuja psyykenlääkkeistä, terapioista ja rauhoittavista, valtiolle rahaa päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen jatkuneesta ryyppyputkesta, pahaa mieltä toisille filosofian opiskelijoille heidän fenomenologiaa/heideggeriä/estetiikkaa/empatiaetiikkaa jne. koskevista tutkielmista sanotuista ilkeistä sanoista, äidille päänvaivaa ja rahankulua siivousmatkoista aikamiespojan asunnolle, joillekin joskus minusta kiinnostunutta esittäneille naisille katkeruutta nietzscheläisen naisvihan ilmaisemisesta yllättäin avautuneissa vuorovaikutustilanteissa, fatsille vahvempia verenpainelääkkeitä ja sukulaisten sekä työkaverien halveksuntaa epämiehekkään ja ”huuhaata” opiskelevan poikansa tekemisistä jne. jne. Jos on sanottava tämä listan jälkeen jotain siitä, mitä voisin pitää filosofian opiskelun tuomina hyvinä puolina, niin kai jonkinlainen viileä etäisyys joihinkin sellaisiin kysymyksiin joihin esimerkiksi uskonnollisten moraalikäsityksien mukaan toimivat kuvittelevat tietävänsä valmiit vastaukset, on asia jonka koen filosofian opiskelun tuomana ehdottomana vahvuutena. Kiinnostukseni soveltavaan etiikkaan ja siitä nouseva absoluuttisen ”korkeammalta taholta” nousevan moraalin kritisoiminen perusteettomana ovat epäilemättä tulleet filosofian merkityksen sisäistämisestä, aika harvat ihmiset tänä päivänä näkievät filosofiaa opiskeltuaan filosofian yhteismitallisena teologian kanssa. Filosofian opiskeleminen tekee ihmisen liberaalimmaksi ja vapaamielisemmäksi, ellei sitten taustalla ole vanhemmilta perittyä körttiläisyyttä yms. kiihkouskovaisuutta. Mielestäni filosofiaan tulisi myös sisältyä henkilökohtaisen katsomusjärjestelmän muodostaminen, joka voisi palvella apuna esimerkiksi muita tieteitä opiskeltaessa. Monilla filosofian opiskelijoilla ei minun kokemukseni mukaan ole ollut tarvetta muodostaa henkilökohtaista katsomusjärjestelmää, se on aika harvinaista yleensäkin nuorten ihmisten keskuudessa: monesti filosofian opiskelijatkin omaksuvat jonkin helposti opittavan oppijärjestelmän kuten feminismin, marxilaisen kommunismin tai kasvissyönnin niiden ilmaisemien näkyvien ja heille toisilta ihmisiltä tuputettujen perusteesien perusteella. Monesti myös toisten opiskelijoiden ja ”kavereiden” antama esimerkki johtaa elämäntavan ja kulttuurin omaksumiseen ilman turhaa miettimistä siitä, mitä jonkin, lähinnä poliittisen ideologian osoittaman kulttuuriin liittyvän, elämäntavan omaksuminen todella merkitsee. Vaikka filosofia onkin historiallista niin mielestäni sitä opiskeltaessa tulisi kuitenkin muistaa, ettei filosofia ole oikeastaan koskaan toiminut minkäänlaisten konsensusmaisten ”yleisesti hyväksyttävien” raamien sisällä, se on aina ollut jotain sellaista mitä toiset ihmiset ovat kaihtaneet ja kadehtineet. Se ei ole koskaan, ollessaan puhtainta filosofiaa, myötäillyt ilmikulttuurisia käsityksiä siitä, mikä on tulkittu ajassa hyväksyttävimmäksi tavaksi hahmottaa esimerkiksi yhteiskuntaa tai luontoa. Minä olen kirjoittamassa graduani aiheesta ”Osallistuva filosofia”. Se käsittelee sitä, miten filosofian tulisi ottaa osaa yhteiskunnan muodostumiseen ilman valtaideologioiden sanelemaa käsitystä siitä miten tulisi ajatella tai toimia. Sanoisin että siten se on täysin vastakkaisessa positiossa moniin tämän päivän filosofian opiskelijoihin nähden: he katsovat että heidän tulee sen vuoksi, koska he ovat ”filosofian opiskelijoita”, noudattaa joitain kulttuurisia paradigmoja, muiden käsityksiä itsestään, että he voisivat jatkaa filosofian opiskelijoina. He siis ajatellessaan filosofisesti myötäilevät muiden tahojen mielikuvia siitä miten heidän tulisi ”ajatella”. He siis ovat samanlaisia ”muodin” ja toisten ihmisten suosion perässä juoksijoita kuin jotkut 15-vuotiaat teinipissikset. No, voin kai olla väärässäkin. Minä nimittäin olen esimerkiksi sitä mieltä, että vain hyvin harvat naiset sopivat filosofian opiskelijoilksi. Naisilta filosofian portit sulkee heidän materiaalisuutensa, ruumiillisuutensa ja syklisesti toistuva seksuaalisuutensa. Rakastunut nainen ei voi tehdä hyvää filosofiaa. Mielestäni filosofia edustaa puhtaimmassa muodossaan maskuliinisuutta, etenkin etiikka ja logiikka ovat tämän käsityksen mukaisia filosofian osa-alueita. Toisilla ihmisillä viisaus on jo valmiina heissä syntymälahjana ja nämä ihmiset ovat niitä, jotka voivat ainoina todellisuudessa hyötyä filosofian opiskelusta: ne joilla ei ole viisautta eivät voi sitä koskaan opintojensa aikana ilmentää, koska se rajoittuu heillä matkimiseen ja toisten ihmisten sanojen toistamiseen. Siksi mielestäni filosofian opiskelijoiksi pyrkivät tulisi valintakokeen yhteydessä myös haastatella, ja tehdä sen perusteella arviot siitä miten nämä ihmiset todella liittyvät viisauteen: tiedän mm. yhden jyväskyläläisen filosofiian opiskelijan joka tuli opiskelemaan filosofiaa, koska ei päässyt opiskelemaan aerobiccausta. Tuo on toki vain yksi esimerkki tämän epätoivottavan ilmiön yleistymisestä.