Nussbaum: ”The fragility of goodness”: Platonin ja Aristoteleen ajatuksista tieteen merkityksestä etiikalle:

Sokrates ja Protagoras ajattelevat Platonin dialogissa, että ihmiset tarvitsevat ”techneä” hallinnoimaan käytännön valintoja. He päätyvät lopputulemaan, jonka mukaan vain Sokrateen esittämä käytännöllinen ”techne” tai tiede voi pelastaa ihmiset. Techneä voidaan ymmärtää helposti sen antiteesin tuchen eli onnen tai kohtalon avulla. Ihminen voi elää tuchen armoilla tai hallinnoidummin ja turvallisemmin technen avustamana. Techne liittyy huomiointiin, suunnitteluun ja arviointiin. Jos elää tuchen armoilla, kun techne on käytettävissä, on ihminen arviointikyvytön. Techne on tarkoituksellista ihmisälyn soveltamista maailmaan, myös tucheen nähden: se koskee tarpeen hallinnointia ja kontrollia ja ennakointia suhteessa tuleviin ei-välttämättömyyksiin. Aristoteles ilmaisi Metafysiikassaan technellä olevan neljä piirrettä, jotka ovat universaalisuus, opetettavuus, tarkkuus ja suuntautuneisuus selitystä kohden. Universaalisuus ja selitys hankkivat kontrollia tulevaisuudesta heidän järjestyneen menneisyyden havaintonsa vuoksi, opettaminen mahdollistaa menneen työn mahdollistaman uuden kehityksen edistämisen, tarkkuus luo jatkuvaa piirrekohdentuneisuutta, epäonnistumisen minimalisointia. Ihminen joka haluaa käytännöllisestä päättelystä technen haluaa eliminoida sattumanvaraisuutta sosiaalisesta elämästä. Protagoraan pyrkimys technellä on tehdä ihmisistä hyviä kansalaisia opettamalla heille oikeanlaista tarkoituksellisuutta heidän kodistaan ja valtion asioista. Hän kysyy, että millainen techne meillä on tai millaisen voisimme löytää, joka voisi tehdä ihmisistä hyviä tarkoituksellisuudessa ja antaa heille kontrollin omista elämistään. Protagoras ja Aristoteles korostavat technen opettamisen tärkeyttä; sen tulisi näyttää yhteyksiä, tarjota selityksiä ja omata tietty määrä universaalisuutta ja kommunikoitavuutta. Protagoraan techne-käsitys lisää ihmisten kontrollia tuchesta, mutta sen päämäärien sisäisyys ja moneus ja kaiken määrällisten arviointitapojen puute tekevät siitä vajavaisen tarkkuuden ja näin ollen ratkaisevan kehityksen viitekehyksessä. Sokrateen mukaan mittauksen tai arvioinnin techne voisi vähentää päällimmäisen ilmiasun merkitystä ihmiselämässä ja avaamalla totuutta pelastaa ihmisten elämän. Siinä implikoidaan se, ettei ihminen pysty elämään sen armoilla mitä vain sattuu tapahtumaan vaan hänen täytyy saada hiljaisuus ja rauha. Jos mittaaminen ja arviointi voisivat viedä ihmiset sattumuksellisuudesta hiljaisuuteen ja rauhaan, on se riittävä syy pitää sitä sellaisen mahdollistavaa techneä tärkeänä. Sokrateen pyrkimyksenä voidaan pitää arvojen yhteismitalliseksi tekemistä jonkin tarkan mittausjärjestelmän avulla. Hedonismin ongelma koskettaa Sokratesta. Sen hän pyrkii ratkaisemaan harkitun päättelyn tieteen kehittämisen avulla. Hänen mukaansa tämänhetkisen nautinnon läheisyys tuottaa väärän uskomuksen koosta, joka temporaalisesti sijauttaa toimijan taustatietämyksen asian todellisista mittasuhteista. On selvää, että niin nautinnon kuin koonkin kanssa mittaamisen tiede laittaisi pisteen erheille. Sokrates ja Protagoras sanoivat, että vain eettinen mittaamisen tiede voisi pelastaa ihmisten elämän. Mittaamisen tiede sisäistyy siihen ihmiseen, joka vastaanottaa sen; muokkaa hänen luontoaan ja liittyneisyyksiä, joissa hän on osallisena. Tavanomaisesta näkökulmasta asiat näyttävät moninaisilta ja yhteismitattomilta mutta tämä näkemystapa on sairas. Me haluamme ja me tiedämme, että me tarvitsemme tieteen näkökulman. Perinteisen myytin mukaan auringon valon ja rationaalisen järjestyksen jumala Apollo kauhistui tragediasta sydämistyneestä ihmisluonnosta ja antoi heille tietämystaidon, joka pelastaisi heidän elämänsä. Sanansaattajansa Sokrateen kautta hän välitti heille suurenmoisen lahjansa: harkitsevan mittaamisen tieteen, yksittäisen metrisen päämäärän eli nautinnon kanssa. Tämän tietotaidon avulla ihmiset voisivat jokaisessa tapauksessa arvioida tarkasti pitkäaikaisen nautinnon määrän jokaisen vaihtoehdon kohdalla. Ne ihmiset, jotka käyttäisivät tätä tietämystä voisivat sitten maksimoida koko valtion kokeman pitkäaikaisen nautinnon määrän. Tietämyksen ansiosta arvot, jotka olivat näyttäneet yhteismitattomilta ja moninaisilta näyttivät todella yhdenmukaisilta. Pelottavat yhteismitattomuudet näyttivät kadonneen jopa luonnollisesta maailmasta. Lapset kasvatettiin tieteellisin keinoin, joka kehitti heidän kykyään nähdä asiat yhden mitallisuuden kautta. Ennen niin suuri ongelma akrasia, hillittömyys, ei enää ollut ongelma, koska ei ollut enää yhteismitattomia arvoja. Sopivan arvostelun keskiön löytäminen tuli techne-pyrkimyksille keskeiseksi.