keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Suvaitsevainen ja humanistinen ateismi

 "Jos sinua pitävät uskovaiset pakanana ja pakanat uskovaisena, niin ajattele: All right!"

-Juhani Siljo

Ateismi on siis perinteiseen tuhansien vuosien ajan jatkuneeseen jumaluskoon kohdistuvaa epäilyä. Ateismi ei aseta ja postuloi ihmiselle minkäänlaista ohjaavaa korkeampaa voimaa. Monesti niin sanotun humanistisen ateismin voi erottaa räyhähenkisestä reduktionismiin ja skientismiin luottavasta kiivaan linjan ateismista. Tarkoitukseni tässä lyhyessä kirjoituksessa on miettiä sitä, millainen voisi olla kaikki erilaiset ihmiset huomioon ottava suvaitsevainen, humanismin perinnettä kunnioittava ateismi. Voidaan ajatella esimerkiksi ranskalaista kulttuuria, jossa kirkko ja akatemia ovat erottautuneet toisistaan ja kuitenkin toimivat sopusoinnussa toistensa kanssa. Ranskassa myös tunnustetaan niin sanottua laicite-periaatetta eli tunnustuksettomuutta, ja näin ollen katolinen kirkko ei ole valtion varsinaisessa suojeluksessa ja korostettavana. Haluan tässä kirjoituksessa esitellä niin sanotun transateistisen suuntauksen, joka tarkoittaa sitä, että transateismissa ollaan ylitetty uskontoon negaationa suhtautuva tunnustuksellinen ateismi, joka on kuin käänteistä jumaluskoa. Toisaalta siinä myös vähennetään yleisessä mielessä reaktiivista ateismia, jonka kautta pitäisi koko ajan olla uskovaisten kimpussa käännyttämässä heitä ateisteiksi. Eli suvaitsevainen tarkoittaa tässä kohdin sitä, että oman vakaumuksen takia ei tarvitse ruveta käännyttämistöihin. Se tarkoittaa myös, että ihmiset voisivat feyerabendilaisessa mielessä hyväksyä sen, että kaikki ihmiset voisivat itse valita oman tapansa hankkia tietoa maailmasta ja ihmisestä. Olen huomannut sellaisen asian, että tietyillä paikkakunnilla, joissa esivanhempani ja sukulaiseni ovat eläneet, olen huomannut voimakkaita energioita, eivätkä ne mielestäni voi olla sattumaa. Kuitenkin on selvää, että esimerkiksi koulussa ja yliopistossa ei ihmisten tulisi liikaa korostaa uskonnollisuutta, koska yliopiston perimmäinen henkinen rakenne tukee liberalismia, ja on varmasti niin, etteivät vanhoilliset uskonnolliset asenteet ja periaatteet voi tulla valtaan siellä missä ihmisten tietoa pyritään lisäämään sekulaarisella ja ei-skolastisella tavalla ja aineilla. Yksi asia humanistisessa ateismissa on se, ettei siinä voida suvaita niin uskovaiselle kuin ateistillekaan oikeutta sanoa joka tilanteessa ”minä tiedän olevani oikeassa”. Humanistisen ateismin ei siis pidä mitenkään pakottaa omia ajatuksiaan ja arvojaan voimaan, vaan asioista voidaan keskustella, vaikkakin että keskustelun voisi onnistua, tulisi tunnustuksellista uskonnon opettamista vähentää kouluissamme ja valtion ja kuntien alaisissa toimiyhtymissä. On siis annettava mahdollisuus kaikenlaisille tiedonhankintatavoille, vaikka se ei tarkoita sitä, että itse tulisi hyväksyä kaikki tiedonhankintatavat. Tieteellisissä ja filosofisissa yhteyksissä ei voida unohtaa tieteellistä tapaa suhtautua asioihin. Joku voisi kysyä millä tavalla voitaisiin uskonnon piirissä unohtaa kiihkoilu ja halu levittää uskontoja oman valintansa perusteella. Tähän löytää varmaan ratkaisun, kun muistetaan myös se, että ihmisillä on oikeus pitää joitakin asioita pyhinä, vaikka nämä ihmiset olisivatkin vain itsehurskaita pikkuporvareita. Koulussa tulisi opettaa kaikenlaisia evoluutioteorian sovelluksia, mutta mielestäni kouluun tulisi perustaa ainakin sellainen uusi oppiaine, jonka nimi voisi hyvin olla arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki, jossa oppiaineen nimen perusteella karsittaisiin oppilaiden mielestä sellaisia asenteita ja haitta-ajatuksia, jotka voisivat olla estämässä ja vaikeuttamassa oppilaan etenemistä suvaitsevaisessa ja humanistisessa yhteiskunnassa. Suvaitsevainen humanistinen ateismi eli transateismi, josta on tuon nimen perusteella häivytetty ateismin uskontona kokeminen sekä sen, että sen tulisi olla koko ajan vastustamassa räyhähenkieseti joidenkin pyhänä pitämiään asioita. Ihmisille on siis annettava mahdollisuus siihen, että he saavat valita uskonnon ja uskonnottomuuden väliltä vapaasti, ja järjestelmän on kunnioitettava tuota vapautta. Mielestäni uskonto on kuitenkin joillekin ihmisille jonkinlainen elämää säilyttävä voima, ja monet voivat sanoa näin kristinuskosta, vaikkeivat kuuluisikaan minkäänlaiseen kirkkoon. Kuitenkin voidaan sanoa, että monessa tapauksessa käsitteiden sisällöt saattavat vaihtua ja ne voivat myös muuttaa paikkaansa toisin kuin käsiterealistit väittävät. Minun mielestäni käsitteen sisällön sijainti määrittyy aina ihmisen perspektiivistä tilanteeseen ja jonkinlaiseen henkilökohtaiseen maailmankuvien horisonttiin. Välineellinen järki ja sen kehittyminen teknologian myötä on siis vienyt ihmisten uskolta sijaa, koska teknologia tarkoittaa monessa tapauksessa samaa kuin ateismi. Kuitenkin on sanottava, että monet käsitteet kuten koti, usko ja isänmaa voivat nykypäivänä vaihtaa sisällöllisesti sijaintiaan, koska kansakunta ympärillä on differentialisoitunut ja sen myötä kirkkoon kuuluvien määrä on laskenut mikä on ollut kaikkialla maailmassa samanlainen tendenssi. On varmasti hyvä, ettei kirkko voi tänä päivänä pitää yhtä suurta valtaa itsellään kuin miten oli vielä esimerkiksi sata vuotta sitten. Joku voisi ajatella, että tämä tendenssi joka on johtanut kirkosta eroamiseen, voisi tapahtua joskus käänteisessä mielessä, kun ihmiset kyllästyvät teknologiaan. Kuitenkin kuten Dawkins, Harris ja Dennett ovat kirjoittaneet, voi ateismi olla kriisitilanteessa suvaitsevampi kuin kirkko ja uskonto. Kuitenkin ateismi on monissa yhteyksissä laskettu yhteen sosialistisen maailmankatsomuksen kanssa, minkä takia siinä on piirteitä, jotka eivät oikeistolaisia miellytä. Joku voisi sanoa, että ateismi vie yhteiskunnasta normaalin arvojärjestyksen myötä syntynyttä hierarkiantajua. On siis vaarallista, jos ateismi lisää yhteiskunnassa tilaa esimerkiksi kaikenlaisille anarkistien hihhuliliikkeille. Mielestäni yhteiskunnassa tulee kuitenkin olla tunnustushierarkia sen perusteella, miten pyyteettömiä ja tahdonalaisia instituutiot, jotka sijaitsevat tunnustushierarkian eri tasoilla, ovat normaalisti. Ihmisen on siis uskonnon ja ateismin väliltä valitessaankin muistettava, että kirkko on vanhin instituutio mikä meillä on, ja sen takia se sekularisoitumisen myötä kehittynyt siihen suuntaan, että ihmiset voivat saada siltä enemmän, kuin mitä se vaatii ihmiseltä itselleen. Kuitenkin on sanottava, ettei suomalaista kristillistä kirkkoa voida suoranaisesti verrata kaikkiin muihin uskontoihin. Transateismi siis tarkoittaa sitä, kun ateismi ylittää varsinaisen varhaisvaiheen sisältönsä ja toimintatapansa ja alkaa suhtautumaan uskontoon sen perheyhtäläisenä vertaisinstituutiona. Ateismin ei siis tarvitse pyrkiä uskonnon paikalle ja toisaalta sen et tarvitse myöskään olla koko ajan arvostelemassa sellaisia ihmisiä, jotka haluavat saada uskonnosta jonkinlaista apua elämäänsä. Suvaitsevainen tarkoittaa avoimuutta ja liberaalisuutta suhteessa muutoksiin, humanistinen tarkoittaa ihmisellä olevaa kykyä olla optimistinen ja inhimillinen ja luottaa tulevaan. Ateismi taas transateismin mielessä pyrkii nousemaan omien rajoitteidensa yläpuolelle ja muodostamaan oman uskonnottomien instituution. Kuitenkin mielestäni, vaikka tuenkin valtionkirkon lopettamista, niin kirkosta ei voida kokonaan luopua, koska voi tulla vielä sellainenkin aika, jolloin suomalaisten suuren määrän on haettava sen kautta jotain. Kuriositeettina on mainittava tämä, että uskonnot ovat pyhissä kirjoituksissaan voineet tuoda jälkipolville jonkinlaista tietoa muilta planeetoilta, koska yksi toistuva teema esimerkiksi hindujen Veda-kirjoissa on se, että ”Jumalat” ovat laskeutuneet taivaalta. Mikäli saataisiin lisää todisteita siitä, että Jumaluskon taustalla olisi muilta planeetoilta maassa vierailleet muukalaiset, voitaisiin tällekin ilmiölle saada aika luonnollinen selitys.


Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija


Miksi poliitikkojen yleissivistys on tärkeää

On mielestäni tärkeää perehtyä poliitikkojen yleissivistykseen. Esimerkiksi Ranskassa arvostetaan historian, kulttuurin ja kirjallisuuden tuntemusta, ja esimerkiksi vaikka Nicolas Sarkozy lausui aikanaan presidentiksi pyrkiessään vaalitentissä lainauksia Dumas'lta, Hugolta ja Balzacilta. Etenkin kirjallisuuteen liittyvä sivistys on sellaista, mitä arvostetaan Suomea suuremmissa ja vanhemmissa kulttuurivaltioissa. Myös filosofian tunteminen on tärkeää, ja monessa maassa korostetaan poliittisen filosofian tuntemusta oman poliitikkona toimimisensa pohjarakenteena. Suomessa esimerkiksi Riikka Purralla ei vaikuta olevan kovin kummoista yleissivistystä ja poliittista filosofiaa oman poliittisen toimintansa perustana. Hänhän on sanonut motivaationa persuksi tulemiselleen sen, että hän on joskus sanonut ”maahanmuuttajamiesten” ahdistelleen häntä ja että hän siitä suivaantuneena suuntasi Jussi Halla-ahon blogiin ja sai sieltä tukea ennakkoluuloilleen. Mielestäni tämä ei riitä siihen, että Purralla olisi jonkinlainen poliittinen filosofia ja/tai yleissivistys oman toimintansa pohjana. Pikemminkin hänen maailmankatsomuksensa näyttää koostuvan pikkusuomalaisuudesta ja maahanmuuttajavastaisuudesta. Purra ei kuitenkaan ole ainoa nykyisen kansakunnan kaapin päällä olevista, joiden aatteet ovat johtaneet sivistyksen vähenemiseen ja tärkeiden arvojen vastustamiseen ja särkemiseen. Myös vasemmistopuolueet ovat omalla peruskoulureformillaan halunneet varmistaa sen, että oppilaita tulkitaan vain heidän ikänsä ja sosialistisen kiinteän luokka-asteen kautta ja samalla myös vapauden roolia koulussa on vähennetty. Mielestäni Suomen kouluissa voitaisiin siirtyä paikallisesti sovittuihin opetussuunnitelmiin sen perusteella, mitä kouluun tulevat oppilaat haluavat opiskella. Nykyaikainen peruskoulu perustuu pakottamiseen, kliinisyysarvioihin ja yleiseen valtiolliseen sosialismiin, joka suhtautuu kouluihin laitoksina tai keskitysleireinä. Kirjallinen sivistys on tärkeää ja etenkin sosialistien syleilemän päivittäisteknologian ylikorostumisen takia lapset ja nuoret lukevat entistä vähemmän kirjoja ja näin ollen eivät pääse tekemisiin niiden suurten maailmankatsomusten suuntauksien kanssa, jota esimerkiksi vaikka Dostojevski on Riivaajissa halunnut esiin tuoda. Sosialistien maailmankatsomukseen liittyy helppous ja kaikenlaisen vaivannäön vähentäminen tyhjän olemisen ja olemisen vallan edistämiseksi. Se on siis strategista arvotavoittelua, jossa jykevämmät arvot pyritään kadottamaan sosialistien vapaa-ajan ja tyhjän viihteen ja kaikenlaisten leivän ja sirkushuvien takia. Riikka Purra saisi varmaan esimerkiksi Dostojevskin tai Tolstoin kristillisten arvojen kautta käsitystä siitä, mitä tarkoittaa kristillinen lähimmäisenrakkaus, sillä sitä hänen sanomisistaan ja ajatelmistaan puuttuu. Marin ja Li Andersson saisivat tietoa sosialismin huonoista teistä lukemalla esimerkiksi tunnetun ja Nobelin palkinnolla palkitun filosofi-ekonomistin Friedrich von Hayekin töitä. Kirjallinen sivistys on tärkeämpää kuin kaikenlainen vastustaminen ja negaatioksi asettuminen, jota etenkin persut ja sosialistit harjoittavat.


Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

tiistai 7. joulukuuta 2021

Seurueista

 Seurueessa on mukavaa olla

ohjailee kaikkea sattuma turhien

ei siinä sakeennu mikään polla

kun suunnitellaan kaikkea ohi murhien

ei oteta kaikkia joukkoon tummaan

pierua päästetä ei seurassa hienossa ilmaan

samalla kun seurue vain keskenään hummaa

todistellaan toisten kykyjä tiuhaan

ei vaadi tällainen intellektiä syvää

kun kaikessa ollaan vain näpertelijöitä

ilman taitoa laajaa erittäin pyhää

itseen ollaan lopulta käpertelijöitä

on tärkeää kuka ottaa kuvan missäkin

vaikka siinä ei olisi kuin perseläpi

ja suunpieli kaipaisi vielä tissiäkin

ja mamman pullaa täpi täpi

on joukkoa keskinkertaista tää

jossa ei jumalinen innoitus loista

ja tyhjyyttä jumalista paistaa pää

eikä mikään tätä tyhmyyttä tästä poista

En dikt

Siste kungen har dött och gått

giv honom inte ingalunda mått

han är inte rädd för nånting

han tänker alltid för en ting

den båten har aldrig sunkit

ingenting har inte fördruckit

ögonen är direkt till ansikt

jag ger Dig en stor mäktig vikt

min älskande är du för alltid

mitt älska är du för evigt!

Linkki

 Beautiful minds - the egalitarian side of autism (the-big-ger-picture.blogspot.com)


" Here is the beautiful side of autism that comes with egalitarian hunter-gatherer minds:

  • High degree of honesty (find it hard to lie)
  • Less nepotistic (in-group social) and more willing to help outsiders, like refugees
  • Value competence more objectively regardless of personal relationship
  • Stand up for the bullied and underdogs
  • Very accepting of diversity (also races, sexual orientation, etc.)
  • Less materialistic and interested in status symbols
  • Lower herd mentality and lower level of conformism
  • Tend to be modest and often suffer from Imposter Syndrome when achieving success
  • have great empathy with animals and are good at "tuning into them" (e.g. Temple Grandin) "

Meritokraattinen kolmannen tasavallan etabliteetti voitelee toisiaan

tässä kaikkein tärkeintä on seura

kun saadaan sanoja suloisia

ei vavahda alas rintaan leuka

kun ei olla yksin toisia poloisia

saadaan lisää itsekehua rinnastettua toisten

kun ollaan keskiössä parasta

samalla kuitenkin kuin parveilua loisten

tulee sanoja itsetyynnyttäviä myös arasta

ollaan kuitenkin vasta toista polvea

olivat isukki ja äitee rahvasta Savosta

on asema nyt joka nostattaa kolvia

samoin kuin maa innostuu madosta

nousevat tällaiset nousukkaat aina tovin

kuin maa nostaa maisia eläviä

pelottaa yksinäisyys silloin aina kovin

näitä pieniä sieluja raapustelevia pelkääviä

ei löydy isän-, äidinlinjaa minkäänlaista

ollaan Hesassa hipstereitä cooleja

nähdään edessä suoraan kaista

joka olevinaan kuljettaa uusia rooleja

vaikkei edes aurinkokaan näille paista

mutta tunnen kuitenkin olevani samalla jotain

kotini tunnen vaikken ole mitään perikotain

Itsenäisyyspäivän puhe vuonna 2021

Itsenäisyyspäivässä ei muuten kuin historiallisesti ole suurempaa merkitystä kuin kaikilla muilla vuoden 364 päivällä. Kansakunnan henkisestä tilasta on sanottava se, että sosialistit, jotka ovat johtajansa Sanna Marinin mukaisesti nykyään nuoria samppanjasosialisteja, ovat saaneet valtakunnan parlamentissa ja hallituksessa johtoaseman, vaikka heidän määränsä parlamentin jäsenistä ei sitä itse voisi perustella, koska he eivät muodosta minkäänlaista enemmistöä siellä. Suomi on taas ajautumassa velkaan, ja sellaisten sosialististen haihattelijoiden ajatuksiin, jotka tosiaan luulevat tukevansa ajatusta siitä, että esimerkiksi työpäivästä tulisi tehdä kuusituntinen tai että kaikki yhteiskunnassa on muutettava sukupuolineutraaliksi. Tämä naurettava jaaritteleminen siitäkin, että vessat tulisi muuttaa yhteiskunnassa sukupuolineutraaleiksi, mielestäni on herrasmiehyyden vastaista, jos vessareissulla tulisi vastaan naisia, tai että menisi vessaan naisen oltua siellä, ja kaikki, jotka näkevät arvokkaan sukupuolieron olevan olemassa varmasti myöntyvät tähän ajatukseeni. Sosialistit ovat saaneet ajettua hallituksessa ollessaan läpi myös peruskoulu-uudistuksen, joka tekee peruskoulusta opetusta antavan instituution sijasta laitoksen, jota tutkitaan sosialistien kliinisyysharjoituksilla. Mielestäni sääty-yhteiskunnan aikaisessa koulujärjestelmässä ei ollut mitään vikaa, tavallisestihan köyhempienkin perheiden lapset pääsivät kouluun, jos olivat riittävän yritteliäitä ja lahjakkaita, ja muunlaisia oppilaita ei mielestäni kouluissa tarvitsisi ollakaan ja tämä asia, että kaikki oppilaat pakotetaan ikäänsä vedoten olemaan samoissa kouluissa aiheuttaa sen, että lahjakkaimmat joutuvat kärsimään rettelöitsijöiden ja tyhmien häirinnästä ja masentamisesta. Luotan Kalevi Wiikin teoriaan suomalaisten alkuperästä, vaikka onkin luultava, että Suomen alueella on voinut olla aiemmin joitain sellaisten kansanryhmien edustajia, jotka eivät ole alkuperältään samaa ryhmää kuin suomalaiset. Esimerkki tällaisesta ryhmästä ovat esimerkiksi saamelaiset. Meidän on siis muistettava se, että monessa tapauksessa etenkin itäisen Euroopan alueella kansakuntien hallitsemat maa-alueet eivät ole aina pysyneet samoina, ja siten on muistettava kaikki interkonnektiot, jotka ovat tulleet säädellyiksi historiassa sotien ja politiikan välityksellä. Onhan esimerkiksi saamelaisiakin pitkään syrjitty ja heidän asuttamiaan alueita on Suomenkin sisällä rajoitettu ulkopuolelta käsin. On muistettava, ettei aina voida sanoa, että jokin kohta kansakunnan historiassa olisi jotenkin merkittävämpi kuin toinen aika. On mielestäni sanomattoman tyhmää, miten ihmisiltä kysellään itsenäisyyspäivän kymmenen uutisissa sitä, mitä itsenäisyys ”heille merkitsee”. Sen on monessa mielessä tautologia, eli wittgensteiniläisittäin ilmaisten joka asiantilassa pätevä looginen totuus, koska on selvää esimerkiksi, että nykyaikana sota Suomen ja Venäjän välillä, joka voisi olla potentiaalisesti uhkaamassa itsenäisyyttä, on aseiden kehittymisen ja sen, ettei kehittyneimpiä aseita haluta useasti käyttää sotatilassa, takia suuresti aiheetonta ja vaikeasti perusteltua. Kuitenkin mielestäni Suomen tulisi etenkin länteen identifioitumisen takia liittyä Natoon, ja nimenomaisesti juuri sen takia, että voitaisiin liittoutua näkyvästi lännen kanssa, eikä sen takia, että sota Venäjän kanssa uhkaisi. On kirjoitettava myös siitä, miten suvaitsemattomuus lisääntyy yhteiskunnassamme sen myötä, kun ihmiset ja heidän yhteisönsä differentialisoituvat. On selvää, että jotkin poliittiset tahot haluavat lietsoa muukalaisvihamielisyyttä, koska sen alalla herätettävät ennakkoluulot ovat monesti aiheuttamassa sitä, että ihmisiä saatetaan ohjata kuin karjaa tietyn poliittisen liikkeen kannattajiksi ja jäseniksi. Esimerkiksi tämä puhe niin sanottujen etnonationalistien aatteista: on surullista, että ihmiset ja tässä tapauksissa monesti nuoret ihmiset eivät saa kehitettyä itselleen parempaa tekemistä kuin jonkinlaisen ”aidon” suomalaisuuden puiminen ja sen tuominen esiin IKL- ja jussipaidoilla. On todellista, että esimerkiksi suomalaiset sivistyneistösuvut ovat esimerkiksi avioonmenokäytännöissään olleet aina paljon suvaitsevaisempia ja kauaskatsoisempia kuin tavallinen rahvas, impivaaralaiset saarijärven Paavot. Myös on sanottava, että tälle kansakunnalle eniten jotain merkittävää tuoneet ihmiset ovat olleet muiden eurooppalaisten kansojen ihmisten jälkeläisiä ainakin osaksi. On selvää, että suomalaisten kansakunnan nuoruuden takia, täällä ei voida umpioitua tuijottamaan mitä suomalaisuus merkitsee irrallaan kaikesta muusta, ja historian interkonnektioiden tuottamien muutosten ulkopuolella. Onhan esimerkiksi sanottava, että Leninin ei olisi tarvinnut tunnustaa Suomea itsenäiseksi, mutta hän halusi tehdä sen, koska hän kuvitteli Suomen pian liittyvän Neuvosto-Venäjään yhtenä sen osana. Suomi ei voi umpeutua katsomaan vain jotain pienen kulttuurisen ja henkisen pääoman sanelemaa aitoa suomalaisuutta, vaan kaikessa on muistettava yhteydet, historia, sodat ja politiikka. Kuitenkin on sanottava myös etenkin näiden aiemmin mainittujen sukupuolineutralistien yhteydessä, että toinen binaarinen äärimmäisyyspuoli, eli nämä kukkahattutädit, jotka ovat selkeä kansallisuuskiihkoilijoiden negaatio, ei myöskään ole toivottava suuntaus, koska on selvää, ainakin jonkinlaisessa non-traditionalistisessa merkityksessä, että kansakunnan elämä vaatii jonkinlaisia periaatteita ja perinteitä, joista ei poliittisen kaiken tuhoamiseen keskittyvän eliitin määräyksellä voida itsessään luopua. On selvää, että kansakunnan parlamentti ei suoranaisessa merkityksessä edusta eikä voi edustaa varsinaisen kansan todellisia mielipiteitä, koska poliitikot tavallisesti muuttuvat parlamenttiin tullessaan ja parlamentissa ollessaan. He alkavat samaistua toisiinsa, ja monesti unohtavat omat äänestäjänsä, ne äänestystelttojen mummot ja papat, jotka ovat halunneet antaa heille ainoan oman äänensä. Mielestäni tervein asenne suhtautua kukkahattutäteihin ja heitä tasapainottaviin nationalisteihin on ihmettelystä kieltäytyminen, niin uuden ja erikoisen, kuin toisten suvaitsemattomuuden ja karkeuden ihmettelystä kieltäytyminen. Olisi mielestäni nykypäivässä tervettä, jos omaksuttaisiin jonkinlainen live and let live-periaate, jossa asioihin voitaisiin suhtautua ironialla, eikä negaatioilla ja reaktiivisuudella. On annettava ihmisten olla sellaisia, jonkalaisia he ovat, vaikka ei hyväksyisikään heidän ajatuksiaan ja mielipiteitään, ja sen takia ihmettelystä kieltäytyminen on humanistisen ja suvaitsevaisen maailmankatsomuksen perustava totuus. Sanna Marin olisi hyvin voinut jäädä kotiäidiksi ja ukkonsa elätettäväksi hoitamaan lastaan. Hän on liian nuori tytönheitukka siihen, että hän voisi olla pääministerinä, mihin tehtävään vaaditaan vanhempaa ja harkitsevaa miestä. Aamiaiset, kovan mehun juhlat ja bailaaminen koronariskinä Helsingin yössä ovat asioita, jotka ovat vähentäneet hänen poliittista kredibiliteettiään. Ja samalla myös Suomen ensimmäinen instagram-pääministeri, jonka lennokas elämäntapa täytyy saada kaiken ideologisen nautinnon mukaisesti mahdollisimman monen sadan tuhannen suomalaisen tietoisuuteen. Tietynlainen tilanneobligaatio on tärkeä asia politiikassa, ja Marin on särkenyt tätä periaatetta vastaan jo riittävän paljon. Hän on jossain vaiheessa ollut kuuleman mukaan jopa suosittu, mutta tässäkin mielialat tulevat ihmisiltä, jotka eivät tajua sattuman merkitystä siinä, kun jotkin ihmiset, joille ei monesti olla paljoa annettu, arvostelevat kansakunnan johtoon kuuluvia tällaisessa kriisitilanteessa, jonka korona on aiheuttanut. Myös suomalainen urheiluinto on selittämätön tekijä. Nykypäivänä päivittäisteknologian edistyessä ja kirjoihin suuntautuvan huomion vähentyessä, tulisi kiinnittää huomio henkiseen viitseliäisyyteen, jota pitäisi etenkin kouluissa ja korkeakouluissa viljellä.


Olli von Becker

33-vuotias Suomen kansalainen ja yksityishenkilö

Itsetyynnyke

Itse itseni tyydytän

halua vahvaa tyynnytän

on se monesti parempaa kuin huono seksi

tulen siitä helpommin tyydyttyneeksi

emätinyhdyntä on hauskaa joskus

on siitin siitä monesti koskus

joskus on toki hauskaa coitus

vaikka akka siitä ei heti joikuis

ja perseessäkin on beenis ollut

sitä antaneet jotkin jollut

itsetyydyke on oma käsi

on käsi monesti siitä täsi

on maailmassa tyydykkeet monet

turhaa siitä pettymystä podet

monesti akan kädellä tyydytän

ja samalla penistäni kädellä tyynnytän

ja kun tissit ovat monesti pienet

jonkinlaista epätyydytystä siitä kokea lienet

on isot tissit naisilla netin

turhaa siitä itseäni petin

on monesti parasta itsetyydyke

omien toimien valmis pyynnyke


Vain munasolusta

”Mutta sinä et ole meitä, meitä määrittää ylväiden isiemme siittiöt, jotka ovat johdattaneet sukujamme läpi vuosisatojen katkeamattomissa linjoissa. Meidän isämme ovat niitä, jotka merkitsevät, äideistä ei ole niin paljon väliä, vaikka maamme uhrautuvat naiset ovatkin aina auttaneet miehiä. Miesten klubi olemme me, me emme ajattele sinun äiteetäsi, koska hän ei ole merkityksellinen, emme voi mitään sille, että naisiakin joskus syntyy miestemme ylväistä siittiöistä, mutta he eivät jatka sukujamme, koska miehet ovat ainoa asia, joka merkitsee. Se, että geenejä tulee yhtä paljon äideiltä kuin isiltä ei tässä merkitse, koska vain siittiöt ovat niitä asioita, jotka kantavat aatelisuutta eteenpäin. Olet aina huonompi kuin me, koska olet juljennut ottaa aatelisen nimen laittomasti ja salassa, vaikka sinun isäsi ei kuulukaan tähän ylvääseen ja korkeaan joukkoon. jota edustamme, ja joka on aina parempi kuin kaikki muut joukot, koska aatelisten siittiöiden linjat ovat luoneet tämän arvon, josta emme laista, ja jota emme sinulle anna, vaikka seisoisit käsilläsi ja esittäisit samalla balettia.”

Mutta olenko minä todella huonompi? Ovatko naisten esiin tuomat piirteet ja geenit aina huonompia kuin miesten? Miten voisimme selittää sen, että meidän suvussamme miesten geenit ovat tuottaneet kaikenlaisia mäestäputoajia, ja sentään naisista on tullut korkeasti koulutettuja ja yleviä ihmisiä, joita ei ole sokaisseet matalista asioista tuleva ylpeydentunto? Pitäisikö aatelisjärjestelmänkin lopulta uudistua ja olla sulkematta naisista tulleita itsensä ulkopuolelle? Vaikka voisimmekin hyväksyä monen muun maan tavan mukaisesti aatelisiksi vain miehistä tulleet miehet, niin eikö naisista tulleitakin voisi jotenkin tunnustaa, eikä suhtautua aateliseen sukuperintöön siten, että se olisi jotain, jonka ”ulkopuoliset” tai ”luokkaloikkarit” voisivat varastaa? En ole tutkinut sukuani ja kirjoittanut kirjoja minkäänlaisen kunnian varastamisen takia. Eikö voitaisiin tunnustaa lopultakin, että aatelisesta munasolusta tullut ihminen voi olla yhtä kunniallinen kuin aatelisesta siittiöstä tullut?


Orbis non sufficit!


Adolf von Becker Pariisissa 1860-luvulla (Kuva: Ruth Stenius-Levänen)



 

Historioitsija ja kielentutkija oli uudisraivaaja, joka vakiinnutti suomen kieltä (TS 12/21)

Reinhold von Becker, joka syntyi 1788 ja kuoli 1858, oli merkittävällä tavalla vaikuttamassa nykyiseen suomalaiseen yhteiskuntaan etenkin kehittämiensä kielellisten edistysaskeleiden myötä. Sen lisäksi, että hän oli journalisti suomen kielen ja suomalaisen kansanrunouden tutkija, hän oli myös historioitsija ja varhaisemmalla urallaan matematiikan tutkija ja opettaja. Becker oli myös myöhemmällä iällään tunnettu suomalaisen lakikielen kehittäjä, jonka tekemät uudistukset ja uudet sanat löytyvät suomalaisesta lakikielestä vielä tänäkin päivänä.

Becker syntyi Kangasniemellä Etelä-Savossa, alueella jossa entisen Haapaniemen kadettikoulun ansiosta oli paljon upseeriperheitä ja etenkin Mikkelissä myös 1800-luvulla virkamiesperheitä. Jotkut aiemmat tutkijat ovat olettaneet, että vaikka Becker tuli täysin ruotsinkielisestä suvusta, olisi hän oppinut suomen kielen leikkiessään talonpoikien lasten kanssa, joka herätti hänessä voimakkaan kiinnostuksen suomen kieltä ja sen ilmaisuvoimaa kohtaan.

Beckerin suku oli etenkin isän puolelta pääasiassa vielä ennen Reinholdin syntymistä sotilas- ja upseerisuku. Reinholdin veljistä yhdestä tuli upseeri ja kartanonomistaja, toisesta lopulta pappi ja kolmannesta käräjätuomari. Merkittäviä näistä kolmesta olivat etenkin kapteeni Gustaf von Becker, joka taisteltuaan Suomen sodassa, jonka yhteydessä on mainittu, että venäläisten komentaja ruhtinas Dolgoruki kaatui Gustafin tykistä lähteneestä kuulasta, ryhtyi sittemmin maanmittausinsinööriksi; sekä Johan Gideon von Becker, joka toimi alkuun Kuopion triviaalikoulun lehtorina ja rehtorina, jonka jälkeen hänestä tuli kirkkoherra Pälkjärvelle. Johan Gideon tunsi hyvin Snellmanin ja toimi tämän Kuopion aikanaan mm. Saima-lehden sensorina.

Äidin, jonka tyttönimi oli Sundström, suku oli ollut jo jonkin aikaa etenkin pappissuku. Äidin suvusta löytyy mm. Prytz-aatelissuvun edustajia. Beckereitten suku oli tiettävästi tullut Hans Beckerin mukana Suomeen, jonka pojan pojan poika meni avioon rikkaan baltiansaksalaisen vapaaherratar Maria von der Pahlenin kanssa, jonka takia sukuun tuli tiloja etenkin Luhangasta, Sysmästä ja Kangasniemellä, jonka sukuhaaraan Reinhold kuului.

Becker kävi ensin Kuopion triviaalikoulun ja sen jälkeen Porvoon lukion. Reinhold asettui Turkuun suorittamaan opintojaan Turun akatemiassa vuonna 1807. Hän valmistui tohtoriksi 1810, amanuenssiksi 1813 ja historian apulaisprofessoriksi vuonna 1816, jossa tehtävässä hän joutui usein tuuraamaan professori Avellania, joka sairasteli paljon. Reinhold tunsi jo pienestä pitäen kiinnostusta suomalaista kansanrunoutta kohtaan, ja vuonna 1819 hän lähti usean kuukauden pituiselle kansanrunojen keräämismatkalleen, joka suuntautui ensin Pohjanmaan kautta Kainuuseen ja Lappiin ja sieltä Savon kautta takaisin. Näitä matkojen tuloksia julkaistiin sittemmin seuraavan vuoden alussa ilmestymisensä aloittaneessa Turun Viikko-Sanomissa, jonka Reinhold perusti ja joka menestyi etenkin hänen toimittaja-aikanaan vuosina 1820-1822. On mainittava myös, että Becker antoi oppilaalleen Elias Lönnrotille keräämänsä kansanrunot tämän maisteriksi valmistumista varten. Becker julkaisi jo vuonna 1820 lehdessään kuvauksen Väinämöisestä, joka oli Lönnrotin väitöskirjan aihe, ja tuota Beckerin artikkelia nimitetään tänäkin päivänä tutkijoiden keskuudessa Esi-Kalevalaksi.

Becker kirjoitti lehden aloittamista koskevassa hakemuksessaan senaatille, että jokaisen kansan sivistystason mitta on se, kuinka hyvin ihminen osaa maansa valtakieltä, joka ajatus voitaisiin varmasti hyväksyä tänäkin päivänä. Lehti oli vaikuttunut valistusfilosofeista, ja Reinholdia on pidetty myöhemmin etenkin suomalaisen talonpojan sivistäjänä, olihan tilaajista 9/10 talonpoikia. Becker on antanut lehden lukijoille tietoa kansoista, kulttuureista, eläimistä, säätyjärjestelmästä, oikeusjärjestelmästä, suomalaisesta kansanrunoudesta, Suomen historiasta, Suomen kansan muinaishistoriasta, suomalaisten alkuperästä jne. Lisäksi lehti sisälsi käytännön ohjeita, kuten tietoja koskien perkaamisesta, erilaisten ruokien ja suolojen teosta jne. Beckerin lehti on merkittävä, koska se oli ensimmäinen varsinainen suomen kielen promotointiyritys, koska Lizeliuksen Tietosanomat ei jaksanut kauaa, eikä sille tullut heti seuraajia. Becker halusi myös tuoda kirjasuomeen oman maakuntansa Savon kieltä, ja tästä käytiin kamppailua Mnemosyne-lehdessä etenkin Matthias Gottlundin ja Johan Gabriel Linsénin kanssa. Beckerin lehden levikki oli alkuun päälle 2000, joka oli enemmän kuin muiden siihen aikaan julkaistujen lehtien koko yhteislevikki. Kansanrunouden tutkija Martti Haavio on myöhemmin kuvannut Reinholdia ”suomalaisen journalismin varsinaiseksi isäksi.”


Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija, joka kirjoittaa elämänkertaa sukulaisestaan

perjantai 3. joulukuuta 2021

Runo

 Kumpaa tahdon: melua vai rauhaa

kun radio turhuuden koko ajan korviini pauhaa

joudummeko me ottamaan uuden tavoitteen

ylittää rajan sen, suuren entisen rajoitteen

mutta ei raja kuitenkaan meitä aseta

ei tulos sen, kuitenkaan ilman tasetta

ei minua rajoita mikään koskaan kuitenkaan

ei edes se mihin asettuu puitekaan

ylitän kaikki esteet sinun vuoksesi

jotta pääsisin joskus lopulta luoksesi

on rinnassani sydän syvä ja sitkeä

ei tunnettani sinusta pois voi kitkeä

voitan kaikki uhkat pois ajan ne

että estettä ilman voisi olla se

joka minua vastaan aina asettuu

lopulta kamppailustani minun masentuu

voitetaanko lopulta esteet edessämme

ja nähdään kaikki lopulta perässämme

voittoko meitä silloin odottaa

ja vastustajia meidän päin sitten jojottaa

Elegia Hyvälle Veljelle

Olen rajoittunut uuteen piiriini

johon olen päässyt sattumalta

luotan vain omiin hiiriini

en halua poistua tästä koskaan

kaikki jotka minua kiirii ne

vaikka hyöty on se joskaan

keskinkertainen on aivan ominta minua

minua kiinnostaa valtavasti mikä kiinnostaa sinua

ei minua kiinnosta hyödytön

joka ei etua ja tuloa tuota

joka ei ohita minua kuin työdytön

ei minua koskaan kukaan juota

utiliteetti on minusta parasta kaikessa

olen minä pieni kritiikin vaietessa

minua kiinnostaa vain pieni merkitön

mikä itsekin ehdottomasti olen

ei saa minulta arvoa tentitön

halua toisten mielipiteisiin poden

olen huomattavan kiinnostunut palautteesta

mitä muut ajattelevat minusta

ei anna se minulle jälkeä karautteesta

kun se vaan kertoo aatteesta, sinusta

muiden mielipide on tärkeintä kaikessa

kirjan lopullisen teidän omassa taitteessa

olen pieni poika vain kovin pelokas

vaikka en kuitenkaan kovin nerokas

siitä huolimatta raapustelen kaikenlaista

joka ei anna minun koskaan haista

Runo

 Liehkuvat valot piilossa

ne rajoittavat näkymää

kuin ydinohjukset siilossa

otatte kuin täky, mää

piirteet taivaan piirrossa

hiipii maan yllä hämy tää

halla syvä kuin uni

hiljalleen hiipii vaan

kuin talven tulon kuni

kätkee lämmön selän taa

voit ottaa talvesta opin

kuin olisi se vaan leikkiä

ja lopulta ottaa vielä kopin

kuin olisi kylmyys vaan feikkiä

talvi on täällä ja pysyy

hiipuu ympärillämme ja yltyy

välillä mieltämme jäistä kysyy

ja entistä enemmän kyltyy

Runo

Voisinko minä, voisitko sinä

voisitko sinä, voisinko minä

antaa uuden mahdollisuuden, viimeisen

hetken kaiken välissä kiireisen

voisimmeko me, voisivatko ne

voisivatko ne, voisimmeko me

katsoa vielä läpi, edes yhden kerran

vielä nyt, vielä yhden verran

pystymmekö me, pystyvätkö ne

pystyvätkö ne, pystymmekö me

vielä siihen, mikä tekemättä on vielä

mikä toteutuu kuitenkin lopulta siellä

kykenemmekö me, kykenevätkö ne

kykenevätkö ne, kykenemmekö me

ottaa askeleen uuden kohti uutta

kaiken välissä lopulta olevaa suurta

mahdammeko me, mahtavatko ne

mahtavatko ne, mahdammeko me

löytää vielä jotain uutta suurempaa kuin sitä

mitä eivät ole vielä, ne, mitä.

yllämmekö me, yltävätkö ne

yltävätkö ne, yllämmekö me

siihen minkä voimme tavoittaa

jonka raja meihin rajoittaa

Riitapoimu

 Riitapoimu riippuu raskaana kasvoillasi

olet kuitenkin samaan aikaan pasmoissasi

poimu on muiste ajan menneen kaukaisen

toivioretken vanhan olleen rauhaisen

et saa sitä pois muutenkaan ellen

jos et anna minulle muistoa kellen

sitä sinä yrität vain säilyttää

muistoa mennyttä yhä häilyttää

voisin tulla uudestaan uniin yhteisiin

uida läpi sinun uusiin pyhteisiin

roikkua läpi ajan yhden mutta kenen

yhdessä valutetun entisen veren

torstai 25. marraskuuta 2021

Kirjoitus Kangasniemen kunnallislehdessä 25.11.2021

  Reinholtti rehellinen, Hännilässä heijannunna

Tapaninpäivänä vuonna 1788 tuli Kangasniemellä maailmaan mies, joka oli tuleva näyttelemään merkittävää roolia tämän maan kulttuurielämässä mutta etenkin se on hänestä muistettava, että hän toi esiin kansallista kieltämme, vaikka suurin osa etenkin ns. korkeampien väestöryhmien edustajista oli tuolloin ruotsinkielisiä. Kyllähän se Reinholtti osasi ruotsia, koska hänet oli aatelisperheessään opetettu käyttämään sitä ensimmäisenä kielenä. Kuitenkin myöhemmin Becker toi esiin sitä asiaa, että hänen mukaansa suomen kieli kätki sisäänsä valtavan kielellisen luomispotentiaalin.

Kíeli oli vielä Beckerin aikaan voimakkaasti ruotsin kieli, ja näin ollen suomen kieleen ja sen kehittämiseen, uudissanojen sepittämiseen jne. osallistuivat monet koulutetut miehet ns. Turun romantiikan aikakaudella. Kolme merkittävää uudistajaa vaikkakin jonkin verran Reinholdia myöhemmässä aikakaudessa olivat Snellman, Runeberg ja Lönnrot – kaikki Reinholdin oppilaita. Muita noin Reinholdin aikalaisista ja oppilaista olivat esimerkiksi Gottlund, Schildt, Sjögren ja Poppius. On oletettavaa että noissa Reinholdin oppilaissa vallitsi innostunut asenne tulevaan, kun suomen kieli ja suomalainen kansallisuus nostettaisiin arvoon arvaamattomaan ainakin suhteessa siihen, miten kieltä oli siihen asti tutkittu ja minkälainen tuon aikainen rantasuomalaisten kieli olikin, muutti hän suomalaista kirjakieltä itämurteita kohtaan.

On tunnettua, että Elias Lönnrot sai lähdetietonsa pääasiassa Beckerin tutkimusmatkoillaan keräämistä kansanrunoista, ja Becker kirjoitti vuonna 1820 juuri perustettuun lehteensä, eli järjestyksessään maan toiseen suomenkieliseen sanomalehteen, artikkelinsa Väinämöisestä, jonka Lönnrot otti oman maisterintutkielmansa pohjaksi. On mainittu muutamien toisten tutkijoiden taholta, että Beckerin artikkelia ja Lönnrotin maisteritutkielmaa voidaan kutsua ns. Esi-Kalevalaksi, sillä vielä Kalevalan ensipainoksessa Lönnrot mainitsee opettajansa merkityksen kirjan valmistumisessa. On sanottu, että Reinhold keksi Lönnrotille tavan sitoa runoja yhteen ja tästä hänen mallinsa mukaan olisi muodostunut Kalevalan rakenne.

Becker opiskeli ensin Kuopion triviaalikoulussa ja sen jälkeen Porvoon lukiossa. Turkuun ja Turun Akatemiaan hän tiettävästi jatkoi vuonna 1807. Tohtorin arvo hänelle myönnettiin vuonna 1810. Amanuenssin pestin hän sai vuonna 1813 ja apulaisprofessorin paikan historian oppiaineessa hän saavutti vuonna 1816. Historioitsijana hän ei ollut muutamien aikalaisensa mukaan kummoinen, vaikka hän joutui muutamaan otteeseen hoitamaan vuosikausia historian professuuria itse, koska viran haltija Avellan sairasteli paljon, esimerkiksi Sven Gabriel Elmgren käytti ilmaisua högst medelmåttig kuvatessaan häntä historian tutkijana. Kuitenkin Reinhold kehitti historiantutkijana mullistavan kahdeksanosaisen tavan suhtautua Suomen ja suomalaisten historiaan. Ainakin hänen professoriksi pätevöitymiseen vaadittu tutkielma De Comistatu Raseborgensi, oli ainakin sisällöltään hyvä, ellei jopa erinomainen.

Becker siis toimi elämänsä aikana, ja monessa tapauksessa useammassa tehtävässä samanaikaisesti, tällaisia olivat matematiikan tutkijana uran alussa annetut luennot, historiantutkijana, kielen ja kansanrunouden tutkijana ja journalistina, periaatteessa ensimmäinen suomen kieltä lehtiin präntäyttänyt ihminen, mistä tuleekin Martti Haavion toteamus Reinholdin merkityksestä, jonka mukaan hän olisi suomalaisen journalismin varsinainen isä.

Reinholdin projekti lehtensä kanssa oli etenkin kansanvalituksellinen, jonkalaista tyyliä nykyaikana pilkattaisiin. On kuitenkin totta, että tiedon siirtymisestä on tullut paljon helpompaa, ja on varmaan niin, että monet talonpojat etenkin tuohon aikaan kokivat lehden sivistävänä., Reinholdiahan kutsuttiinkin etenkin ulkomailla suomalaisen talonpojan sivistäjäksi, ja samalla ihmeteltiin miten Suomessa ei ole lainkaan minkäänlaista kapinaa, vaikka talonpojille annetun tiedon määrä oli varmasti tässä lehdessä korkealla tasolla aikaansa nähden. Lehdessä esiteltiin mm. kaukaisempien maiden politiikasta ja yleisesti maantieteestä. Lehdessä kerrottiin mm. suomalaisesta kansanrunoudesta ja perinteistä, suomalaisten historiasta, suomalaisten sukulaiskansoista, myöskään suosittua mytologiaa poislukematta. Reinholdin muistiinpanot Gananderin Mythologia Fennicasta ovat nykyään Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistossa, ja ne ovat epäilemättä auttaneet Beckerin tutkimuksissa . Lehdessä annettiin myös tietoja käytännöllisistä asioista kuten vaikkapa esimerkiksi koskien perkaamisessa. Reinhold oli uskonnollinen mies, ja lehden ilmoituksissa kerrotaan siitä, mitkä papit saarnaavat kaupungin kirkoissa. Maaninkalainen seppä Paavo Tuovinen kirjoitti tälle kansanvalistajalle onnittelurunon, joka kuului: ”Piä Pekkeri pelisi, hyvä herra huomiosi, saata suomellen sanoia”.

On myös mainittava Beckerin kielioppi, Finsk Grammatik, jota pidettiin pitkään parhaimpana systemaattisena esityksenä suomen kielestä, esimerkiksi lauseoppi ja etymologia on järjestetty hyvin. Becker käytti myös savolaisuuksia kieliopissaan, ja kun hän oli alkanut aikaisemmin Mnemosynessä arvostelemaan Valkjärven kirkkoherran Johan Stråhlmanin vuonna 1816 julkaisemaa saksankielistä suomen kielioppia Finnische Sprachlehre, joutui hän vähitellen paitsiolle.. Etenkin Linsen hyökkäsi toistuvasti Beckerin Savon kieltä kohtaan. Historian professuurihaun Becker hävisi vuonna 1833 Helsingissä ja vetäytyi entistä enemmän omiin oloihinsa. Becker sai kunniaprofessorin arvon heti hävityn äänestyksen jälkeen. Hän kuoli 10.6.1858.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija, joka kirjoittaa elämänkertaa sukulaisestaan

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Runo

 Pidän vanhoista keittokirjoista, loppuun kuunnelluista oopperoista

munkkilatinasta, kolhiintuneista posliiniteekupeista, kirkkoslaavista, kultaisista taskunauriista

pienistä veneretkistä, paljussa makaamisesta, Sergio Leonen elokuvista

hyvälaatuisten hotellien huoneessa olevista teepusseista, mango-hedelmästä

kuluneista libretoista, revyistä, joissa pilkataan armotta, pölyn peittämistä kirjoista

vanhoista chippendale-pöydistä ja tuoleista, Olavi Laineen maalauksista,

jotka esittävät tummia Etelä-Euroopan naisia, Kalervo Palsan fiksaatiosta kakkaan

Ernest Hemingwayn romaaneista, Pariisista joka vuodenaikaan

mutta ennen kaikkea sinusta.

Runo

 Lähdetään taas matkalle uudelle

Tilaan brasseriassa trinkkejä kuudelle

ja itse minä ne kaikki lopulta juon

kuitenkin viinan vapauden myös muille suon

nousee humalatila vähitellen kohti pilviä

sammun keskelle sohvaa katsomatta filmiä

on kaikki viinaa usein hyvin

on sammio sen silloin kaikkein syvin

ei minua kyllästytä tämä boheemi elämä

jos tulisi esiin naikkonen miellyttävän perävä

olisi se antabus silloin kaikista parhain

tai muuten voisin aloittaa dokaamisen entistä varhain

Identiteetin luomisesta ja olemisesta

Identiteetillä tavallisesti ymmärretään ihmisen näkyvät ja olemassa olevat piirteet. Esimerkiksi helposti määriteltäviä identiteetin osia voivat olla esimerkiksi ikäryhmä, etninen tausta, ammatti, asuinpaikka jne. Osa identiteetin osista on annettuja ja osa valinnan kautta tulleita. Ihmiset eivät tavallisesti halua hyväksyä annettuja identiteetin osia, vaan haluavat luoda identiteettinsä itse. Tämä olisi varmaankin inhimillisempi ja humaanimpi tapa suhtautua identiteettiin. Kuinka mahdollista siis on itse luoda omaa identiteettiään. Voidaan sanoa, että esimerkiksi ihmisen henkinen taso ja älykkyyden aste ovat monesti asioita, joihin ei voida suuremmin vaikuttaa, vaikka ympäristöllä ja itse harrastetuilla aktiviteeteilla on monesti osansa siihen, miten ihminen voi lopulta funktioitua henkisesti. Kuitenkin tietyt identiteetin piirteet ovat deterministisiä ja sitä kautta helpommin havaittavia kuin toiset piirteet. Kuitenkin nykypäivänä katsotaan, ettei ihmisten yksilönvapauden takia ole sallittua mainita tai koko ajan korostaa joitain identiteetin piirteitä. Esimerkiksi vaikka voidaan sanoa sen olevan kiellettyä tai ainakin arveluttavaa, jos erilaiselta näyttävän ihmisen alkuperää toistuvasti kysytään. Tässä kohtaa voi havaita sen, että kansallisuuden merkitys on vähentynyt etenkin Euroopan sisällä ja tilalle on tullut moniulotteisempi kansalaisuus, joka voi olla muodostunut useammanlaisista identiteeteistä. Voidaan siis sanoa, että jos yhteiskunnassa hyväksytään vapaus, tulee silloin ihmisillä olla oikeus määrittää itse omaa identiteettiään ja olla välittämättä kaikista deterministisen muotoisista identiteettipiirteistä. Kuitenkin on varmaan niin, että tiettyjä identiteetin piirteitä tarvitaan esimerkiksi vaikka poliisissa rikollisen tunnistamiseen, ja on mielestäni naurettavaa, jos esimerkiksi rikolliseksi epäillyn ihonväriä ei saa julkaista esimerkiksi sanomalehdissä. Tunnistamispiirteet on siis erotettava olemisen identiteetistä, koska kaikille ihmisille on suvaittava tietty anonymiteetti omien piirteidensä suhteen, kun tällaiset ihmiset toimivat yhteiskunnassa lain puitteissa. Anonymiteetti määrittää esimerkiksi sitä, millaisia kysymyksiä työnantaja voi tehdä työhaastatteluun tulevalle kandidaatille. Kuitenkin myös julkisuudessa esiintyvien ihmisten identiteetille on voitava olla luontaista tulla tunnistetuksi omien piirteidensä kautta, ja tämähän on saneltu esimerkiksi lainsäädännössä. Kuitenkin on mielestäni varsin vääränlaista paapomista ja opettamista, jos ihmisten omiin sanoihin puututaan aivan kuin ne olisivat jonkinlaisia aseita, joista jokainen satuttaisin kovasti kuvauksen alla olevaa ihmistä. Muistan esimerkiksi sen, kun makeistehdas Brunberg, joutui vaihtamaan Neekerinsuukkojen nimen, niin kyseisen yhtiön johtaja kertoi, että lähes kaikki heille tulleesta palautteesta oli sen suuntaista, että ihmiset eivät ymmärtäneet tätä poliittisen korrektisuuden sanelemaa muutosta ja olisivat halunneet säilyttää Neekerinsuukot Neekerinsuukkoina. On siis selvää, että suurin osa kansasta luottaa niin sanottuihin lausumattomiin totuuksiin, joka tarkoittaa esimerkiksin puhetapaa ja muita tapoja. Sen takia esimerkiksi tällainen pieni vihertaistolainen ryhmä edustaa todellakin vähemmistöä ihmisten keskuudessa, ja tällaiset jopa yksittäisten kansalaisten puheeseen tarttuminen pyrkii siihen, ettei poliittinen oikeisto voisi yhdistyä ja alkaa osallistumaan politiikkaan. Esimerkiksi joidenkin ihmisten herkkyys ammattiliittojen arvostelua kohtaan ei ota huomioon sitä, miten alentavalla tavalla nämä ihmiset suhtautuvat työnantajien järjestöihin. Eli esimerkiksi sellaista ei saa sanoa, että työmarkkinoilla suurempi valta tulisi antaa työnantajille. Pieni sosialistinen vähemmistö eli ontokratia manipuloi matalamman asteen ihmisiä ja pyrkii heidän avullaan viemään kaikilta pois vapauden koko yhteiskunnassa. Tunnistamisidentiteetti ja olemisidentiteetti ovat siis kaksi eri asiaa, ja koska yhteiskunnassa tulisi sallia kaikenlainen oleminen, olisi kaikille ihmisille annettava mahdollisuus ottaa osaa oman olemisidentiteettinsä luomiseen. On kuitenkin varmaan niin, että subjektiminän luomiseen tarvitaan korkeammanlaatuista älykkyyttä, ja suuri osa rahvaasta ei voikaan tunnistaa itseään muulla kuin objektiminänä olemisella eli toisista määrittyvän tunnistamisidentiteetin kautta. Esimerkiksi työhaastattelussa tulisi voida tutkia sekä tunnistamisidentiteettiä että olemisidentiteettiä, kuitenkaan puuttumatta sellaisiin asioihin, joissa tunnistaminen ja oleminen ovat ristiriidassa siten, että yhteiskunnan normien on hyväksyttävä se, ettei niihin voida puuttua. Identiteetin peruskysymykset ovat siis: miten muut minut näkevät ja miten minä näen itseni. Periaatteen vuoksi minusta pitäisi olla niin, että miten itse näkee itsensä tulisi olla tärkeämpää kuin miten muut näkevät minut, koska esimerkiksi vaikka taiteellinen luovuus monesti lähtee sisältä, eivätkä siihen vaikuta ulkoiset kontaktit. Mikä sitten on se sisäinen motivoiva tekijä, joka voi aiheuttaa halun oman identiteetin määrittelyyn. Se on etenkin Sartren ilmaisema ajatus siitä, miten jokaisen ihmisen on luotava oma itsensä ja minänsä taideteokseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että olemisessa ja tekemisessä on pyrittävä samaan päämäärään . Eli se miten ihminen tunnistetaan ei voi vaikuttaa siihen, miten ihminen haluaa toimia ja ajatella. Esimerkiksi itse elän minimituloilla köyhyysrajalla ja kuitenkin äänestän Kokoomusta, eli mielestäni tässä tulee esiin se, minkä takia tunnistamista ei tulisi yliarvostaa. Loppujen lopuksi ihmiset pystyvät itse päättämään sen, millaisia periaatteita tahtoo arvostaa ja korostaa, ja sen takia vasemmistolaiset eivät elä vapaudessa, koska esimerkiksi heidän huoneensa koko on asia, joka identifioi heitä ja sen takia he joutuvat äänestämään vaaleissa vasemmistolaispuolueita. Eli kaikenlainen kyttääminen ja merkityksen antaminen on ominaista sosialisteille ja he puuttuvat kaikkein yksinkertaisiimpin asioihin, koska he edustavat relatiivisuutta ja reaktiivisuutta, joka ei ole ominaista objektiivisten arvojen varassa toimiville oikeistolaispuolueille. Eli sellainen politiikka on vapaata ja toimii objektiivisten arvojen mukaisesti, joka seisoo vankasti omilla jaloillaan, eikä heidän politiikan tekonsa ole toisten ihmisten arvostelua ja negaatioksi asettumista.

tiistai 23. marraskuuta 2021

Kehittymisen ja optimismin aate sekä massat

Nykyaikana nopean ja kasvavan teknologisen kehityksen myötä monet ihmiset suhtautuvat tulevaisuuden yhteiskuntaan ja sivilisaatioon optimistisesti ja myönteisesti. Monessa tapauksessa etenkin nuoremmat ihmiset, jotka eivät ole nähneet aikaisempaa kehitystä, vaikuttavat suhtautuvan luottavaisimmin tulevaisuuteen ja sen muotoutumiseen jatkuvan teknologisen kehityksen tuloksena. Kuitenkin voidaan esittää argumentteja sen puolesta, että teknologisessa kehityksessä ja jatkuvassa tulevaisuusoptimismissa on joitain negatiivisia aukkokohtia. Jos ihmiset tukeutuvat liian paljon ympäröivään teknologiaan, aiheuttaa siinä tapahtuvat muutokset, esimerkiksi myös pysähtyvän luonteiset, sitä että ihmiset tulevat enemmän riippuvaisiksi teknologiasta ja siinä tapahtuvista muutoksista. Esimerkiksi jonkinlaiset kriisitilanteet, joita voidaan aiheuttaa esimerkiksi kybersodankäynnillä aiheuttavat teknologiaan tukeutumisen takia tilanteita, joissa ihmisten toiminnalta viedään kokonaan pohja ja mahdollisuus. Eli mitä kehittyneemmäksi yhteiskunta muuttuu teknologian osalta, sitä hauraammaksi se tulee siinä tilanteessa, kun teknologia ei yllättäen enää toimikaan. On kuitenkin varmasti niin, että kun esimerkiksi liikkuminen paikkojen välillä on tehty helpommaksi lentokoneiden, junien ja autojen myötä, joka antaa ihmisille enemmän vapaa-aikaa käytettäväksi, on se varmasti ihmisille hyödyllistä ja kehittävää. Kuitenkin voidaan sanoa, että jos kaikki ihmisten tavallisesti manuaalisesti tekevät toiminnot siirretään koneiden suorittamaksi, vähentää se silloin ihmisten kyvykkyyttä toimia maailmassa yleensä. Se voi johtaa siihen, että ihmiset eivät enää aseta päämääriä toiminnalleen, koska päämäärä on sisällytetty itse toimintoon ja sitä suorittavaan teknologisen kehityksen tuloksena syntyneeseen välineeseen. Ihmiset eivät siis tee samalla tavalla töitä, kuin miten ihmiset tekivät aikaisemmin, kun kaikenlaista toimintaa ei oltu asetettu välineiden tehtäväksi. Tämä vähentää etenkin kädellä tehtyjä toimintoja, ja sen myötä tiettyjen ammattien harjoittajat tulevat tarpeettomiksi. Käytännöllisyydestä on tehty nykyaikaisessa yhteiskunnassa helppouden väline eikä siihen sisälly minkäänlaista omakätisyyttä. Teknologia siis korvaa monen ammatin harjoittajan tekemän työn. Mielestäni esimerkiksi internetin kehittyminen on aiheuttanut sen, että monesta aiemmin yksinkertaisemmasta asiasta on tehty paljon monimutkaisempi. Tiedon lisääntyminen on aiheuttanut tämän. Myös kirjojen lukeminen on vähentynyt ja ihmiset hakevat tietoa netistä, jossa se pyritään antamaan jotenkin mahdollisimman helpolla ja yksinkertaisella tavalla. Keinoälyn kehittäminen uhkaa tehdä ihmisten henkisistä toiminnoistakin tarpeetonta. Teknologia siis vähitellen tekee kaikenlaisesta inhimillisestä toiminnasta tarpeetonta. Ei kone voi olla kuin ihminen, sillä esimerkiksi vaikka ihmisten moraalinen ja eettinen tietoisuus ja kompassi on jotain, mitä koneille ei voida opettaa, eivätkä koneet pysty koskaan opettamaan ihmisille etiikkaa. Teknologia siis tekee väärin toimimisesta helpompaa, ja pian tuollaista pahaa ei edes havaita, koska teknologian kehittyminen vähentää nettikiusaamisen ja yksityiselämän loukkaamisen kautta ihmisten halua olla toisille hyviä ja inhimillisiä. Eli voidaan sanoa, että teknologia aiheuttaa vähitellen sen, että ihmisten moraalinen kompassi vähenee merkityksessään. Näin ollen moraalin ja etiikan ala yhteiskunnassa pienenee. Voidaan sanoa, että esimerkiksi kirjallisuuden luomisessa vaaditaan tietoisuutta moraalista, ja kun nykypäivänä kirjailijatkin ovat luopumassa omasta roolistaan teknologian edessä, on se aiheuttamassa esimerkiksi julkisen älymystön rooliin muutosta, ja näihin asioihin voidaan suhtautua pintapuolisemmin ja keveämmin. Teknologinen kehittyminen massoille tarkoittaa sitä, että matalamieliset tavoitteet ja toimiminen yhteiskunnassa lisääntyy, ja aikaisemmin vallinnut julkisuuden piiri on kokenut muutoksen ja häviää häviämistään. Nykypäivänä ollaan kiinnostuneita etenkin tietokoneista ja niiden antamasta tiedosta, eikä esimerkiksi kirjoista ja niiden antamasta tiedosta. Helppousindeksillä kuvataa yksilön ja yhteiskunnan tasolla töiden sisältämää vapautta ja vastuuta. Helppousarvot kuvaavat niitä määrittäjiä, jotka kertovat siitä, miten vapaus ja vastuu jakautuvat yhteiskunnassa preferenssiautonomisesti. On selvää, että koneiden saadessa ylivallan, manipuloivat ihmiset saavat valtaa yhteiskunnassa ja ihmisten vapaus vähenee. Kun ajatellaan vain välineellistä järkeä on järki itsessään häviämässä, kun kaikki voidaan tavoittaa esimerkiksi internetin kautta ja samalla menetetään hyvyydentaju monessa asiassa.

Nuoret ihmiset ja epäonnistumisen hyväksyminen

Suomalainen koulujärjestelmä korostaa vielä tänäkin päivänä liian paljon ja korosteisesti urheilua. Tässä ei havaita, että jotkut oppilaista eivät ole samalla tavalla kyvyllisiä pärjäämään siinä. Ja tällainen voittaminen ja voiton tunteen saavuttaminen, mikä ei varsinaisesti liity useimpiin muihin oppiaineisiin, voi tuottaa urheilussa menestymättömille oppilaille heikkoa itsetuntoa ja heikentynyttä itsevarmuutta. Näin ollen nämä urheilussa menestyvät nuorukaiset voivat alkaa pitämään yllä omaa jengiään kaikissa muissa koulun tilanteissa ja he voivat alkaa toimimaan siten, että vain urheilun arvoa korostetaan koulussa.

Epäonnistuminen on yksi osa ihmisten elämää. Siihen suhtautuminen on tärkeämpää kuin sen ehkäiseminen, koska ei ole varmaan koskaan ollut sellaista ihmistä, joka ei olisi jossain vaiheessa epäonnistunut jonkinlaisessa tilanteessa. Eli tärkeää on epäonnistumiseen suhtautuminen, sillä jos ihminen alkaisi etsimään väyliä siihen, että hän ei voisi epäonnistua, aiheuttaisi se sen, että tällainen ihminen ei lopulta ottaisi minkäänlaisia riskejä ja näin ollen hän ei enää pian voisi kehittyä ja oppia millään tavalla.

Jos vastaa väärin, ei sen pitäisi olla minkäänlainen häpeän aihe. Ja tätä aihetta voitaisiin muuttaa esimerkiksi sellaisella tavalla, jos opettajat alkaisivat aktiivisesti tutustumaan niihin motiiveihin, jotka johtavat väärään vastaukseen. Eli olisi tutkittava koko ajan kokonaista kognitiivisen oppimisen prosessia, eikä jumiutua siihen, että oikein vastanneita kiitellään ja väärin vastanneille naureksitaan ja virneksitään. Tämä vaatisi opettajilta psykologian tajua, mutta myös se vaatisi esimerkiksi peliteorian tuntemusta sosiaaliseen piiriin sopeutettuna.

Peliteoria pyrkii selittämään sitä, miten ihmiset valitsevat valintatilanteissa ja miten he valitsevat silloin, kun he toimivat suhteessa toisiin ihmisiin. Eli pitäisi kehittää tietoisuutta siitä, kuinka kunnianhimoisesti oppilaat pyrkivät oppimiseen ja parhaimpien vastausten saavuttamiseen. Tässä tilanteessa tulisi etenkin keskittyä luokan huonoimman osan kannustamiseen ensin keskiasteelle luokkaa, mutta toisaalta myös kyvykkäimpien alisuoriutujien kannustusta nousemaan omalle tasolle.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että parhaiten koulut voitaisiin Suomessa järjestää, jos ne erikoistettaisiin tiettyihin aloihin ja niistä tehtäisiin täysin yksityisiä ja opettajat voisivat olla kiertäviä freelancereita, jotka voisivat tehdä tutkimustyötä opettamisen ohessa. Näin ollen voitaisiin oppimisessa ehkäistä se, että opettajien pinttyneimmät taipumukset eivät voisi haitata oppilaiden oppimista. Näin ollen voitaisiin myös joissain oppilaissa ehkäistä sellainen pyrkimys, jonka myötä he pyrkisivät vain mekaanisesti seuraamaan opettajan metodeja ja seuraamaan ja menestymään opetuksessa sen kautta, koska tuollainen tapa ei opeta todella oppilaita.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija


Vammaispolitiikasta

Vammaisuus on etenkin deprivaatiota tietyistä piirteistä, jotka liittyvät niin sanottuihin keskimääräisiin ihmisiin. Vammainen ihminen voi olla täysin tyytyväinen elämäänsä, vaikka hän ei pystyisikään ottamaan osaa toisten ihmisten harrasteisiin ja aktiviteetteihin. Deprivaatio syntyy siis siitä, kun yhteiskunta ei ota huomioon sitä, miten vammaisten tarpeita, ihanteita ja oikeuksia tulisi käsitellä. Esimerkiksi vaikka selkokieliset uutiset on yksi esimerkki siitä, miten yhteiskunta ottaa huomioon sellaiset ihmiset, jotka eivät pysty siihen, mihin keskinkertainen yhteiskunnan jäsen pystyy. Tässä mielessä myös muunlaiset ihmiset, jotka erottuvat joukosta, kuuluvat monessa mielessä tuohon ryhmään ainakin viitekehyksellisesti. Esimerkiksi itseäni on usein haukuttu vammaiseksi, vaikka älykkyysosamääräni on yli 150. Tässä tulee esiin se, miten kaikenlaiset pintapuoliset nimikkeet, kuten vammainen tai homo, määritellään yhteiskunnan enemmistöstä käsin. Esimerkiksi Goethe totesi aikanaan, ettei ole mitään toista yhtä kuvottavaa sanaa kuin enemmistö. Tässä tulee esiin se, miten niin sanotusti profiililtaan epätasaiset ihmiset ovat sellaisia, jonka ympäröivä yhteiskunta ja sen tavanomaisimmat johtajat määrittelevät tällaiset ihmiset jollain kielteisellä epiteetillä, kuten vaikka vammaisen termillä, koska he poikkeavat monesti jollain tavalla joukosta. Eli kollektiivi ei arvosta sellaisia ihmisiä, jotka he omasta keskinkertaisesta mielestään tunnistavat jotenkin poikkeaviksi ja jos he eivät vakuuttele jakavansa kollektiivin omia arvoja. Aivan kuin jonkinlainen heteronormatiivisuudesta syntyvä identifioiminen ja itseidentifikaatio näyttää siitä jollain tavalla poikkeavan yksilön homona, ja vaikka silloinkin on kyse vain ulkopuolisten piirteiden herättämistä ennakkoluuloista, on vammaisuuskin loppujen lopuksi suhteellinen käsite, esimerkiksi vaikka huippuälykäs ihminen voi olla sellainen, että hän ei osaa tehdä kotitöitä tai ei osaa esimerkiksi vaikka sitoa kengännauhojaan, ei häntä kuitenkaan voida sanoa millään absoluuttisella ja realismiin taipuvaisella termillä ”vammaiseksi” eikä mitään muuta. Vammaisia tulisi aktivoida ottamaan osaa yhteiskuntaelämään ja menemään töihin. Esimerkiksi Kalle Könkkölä on esimerkki vammaisesta ihmisestä, joka on tahtonut osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Eduskuntaan tarvittaisiin vammaisten edustaja tai jopa edustajia. Samalla yhteiskunnassa tulisi antaa enemmän kansalaisvalistusta, jonka avulla voitaisiin helpottaa yhteiskunnan funktioiden sisällä toimimista. ”Vammaisuuden kokemus” on yleinen piirre myös niin sanotuilla tavallisilla ihmisillä. Se johtuu sellaisesta tilanteesta, jossa ympäröivä yhteisö kiinnittää huomion jonkin ihmisen piirteisiin ja käyttäytymiseen ja sen verukkeella aiheuttaa sen, että tuollainen ihminen tulkitaan ”vammaiseksi”. Yhteiskunnassa tulisi olla paljon enemmän suvaitsevaisuutta, jonka myötä voitaisiin mahdollistaa kaikille avoin yhteisö, jossa siinä enemmän kamppailevia autettaisiin kuin että heitä pilkattaisiin ja nimiteltäisiin.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Massojen kokemustiede ja kollektiivinen tuomio kaiken analysoinnilla

Mielestäni ihmiset koostuvat etenkin kollektiivisesta ja yksilöllisestä osasta, Enemmän kollektiivia muistuttavat ovat etenkin kiinnostuneita toisten ihmisten mielipiteistä ja ajatuksista ja käyttävät aikaansa toisten ihmisten ja heidän mielipiteidensä ja ajatuksiensa analysointiin. Yksilö pyrkii aina saamaan omakohtaisen kokemuksen jostain asiasta ennen kuin alkaa tehdä siitä pysyvämpiä ja syvempiä arvioita.

Monesti jonkinlainen poikkeavuus voi olla tällaisessa tilanteessa vedenjakajana. Esimerkiksi eräässä tv-ohjelmassa oli poika, joka kiroili jatkuvasti kadulla, ja näin ollen ihmiset luulivat hänen puhuvan heille, ja tuo aiheutti koomisen efektin. Kuitenkin tuo nuori mies oli kokenut, että ollessaan treffeillä jonkin miellyttävän tytön kanssa, nuo kiroiluoireet olivat vähentyneet, ja hän koki olevansa pienemmässä ahdistustilassa. Kuitenkin kun tuota nuorukaista seurattiin useiden jaksojen verran, tapasi hän kerran erään nuoren ja kiltin oloisen tytön, joka vaikutti ihastuneelta kiroilevan miehen asenteeseen. Eli on mielestäni kummallisen luonnonoikun tulos, jos jonkinlainen ominaisuus, josta pyrkii eroon, viehättääkin esimerkiksi vastakkaista sukupuolta, kuten oli tässä tapauksessa.

Myös niin sanotuksi ”pahaksi pojaksi” luuleminen, esimerkiksi sen perusteella, että joku voitaisiin kollektiivin toimesta todeta moraalittomaksi, on ristiriidassa sen kanssa, jos tällaisella miehellä on oma moraalijärjestelmä, jonka kautta hän haluaa toimia. Mutta onhan todettu, että kuukautiskierron tietyssä vaiheessa pahat pojat miellyttävät naisia ja minä olen henkilökohtaisesti aina kokenut tuollaisen luulottelun kuvottavaksi. Tähän liittyy yksilöllisyys eli se, ettei kaikkien muiden moraalin tarvitse muistuttaa yksittäistä yksilöä, koska on mielestäni selvää, että eettinen vakaumus tulee vain yksilöllisyyden kautta, ja lauman ja massojen moraali on etenkin lauman moraalia, jossa huomioidaan vain pintapuolisuudet, yleistykset ja ennakkoluulot.

Massoilla on etenkin monesti naisten tapauksessa tapa jakaa omia kokemuksiaan, mistä esimerkkinä on tämä järjenvastainen ja miesvastainen me-too-liike. Eli tuo nimi ”minä myös” kuvaa oikein hyvin massojen kokemustiedettä, jossa toisen ihmisten mukakokemus aiheuttaa sen, että toiset samaan viiteryhmään jotenkin kuuluvat alkavat toistaa mielessään samaa kokemusta. Massoille kollektiivin tuomio tai ylentäminen on totaalista. Eli kun riittää massojen jäseniä, jotka vain toistavat toistensa mielipiteitä, muuttuu tällaisen mielipiteilyn kohde merkitsemään yhtä ja samaa ennakkoluuloilun kohdetta, joka suhtautuminen ei perustu järkimaailmaan.

Jo koulussa tulisi alkaa opettamaan lapsille ja nuorille riippumatonta ja ennakkoluuloista vapaata päättelyä. Tämän takia kouluihin tulisi ottaa uudeksi aineeksi Arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki. Myöskään mielestäni ei haittaa toisi, jos elämänkatsomustieto ja tunnustukseton uskonnonopetus yhdistettäisiin etenkin matalimmilla luokka-asteilla.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Postmodernista kommentointifilosofiasta

Nykypäivänä myös Suomessamme niin sanottu Akatemian filosofia on omaksunut uudenlaisen tavan tehdä filosofiaa. Se on etenkin sellainen tapa, joka tukeutuu aikaisemmin todellisten filosofien ilmaisemiin ajatuksiin. Postmodernismi tarkoittaa modernin jälkeen tullutta, ja modernius taas tarkoittaa todellisten uudistajien aikaansaamia muutoksia ja kehityksen askeleita. Postmodernit ajattelijat siis ajattelevat, että uusia muutoksia ei enää voida saada aikaan, vaan kaikki on relatiivista ja reaktiivista toisten aikakausien ja niissä eläneiden ihmisten aiemmin ilmaisemien ajatuksien kommentointia ja tulkintaa. Mielestäni kommentointi ja tulkinta ei ole minkäänlaista todellista filosofiaa, vaikka suurin osa nykypäivän suomalaisistakin filosofeista näin omilla lippusillaan ja lappusillaan pyrkii ilmeisesti osoittamaan. Voidaan kysyä sitä, mitä filosofian tulisi todella olla? Mielestäni sen tulisi olla omaperäisten ja uudenlaisten ajatuksien julkaisemista ilman todella pysyviä liitteitä menneisiin aikoihin tai niissä eläneiden taatojen ajatuksiiin. Monet keskinkertaiset filosofit ovat omaksuneet työtavakseen sen, että he eivät todellisuudessa edes filosofian tutkijan toimissaan pyri ilmaisemaan mitään uutta, paitsi vain uudenlaisten tulkintojen ja kommentaarien muodossa. Ajattelijuus vaatii paljon enemmän kuin nykyaikaisen akateemisen filosofin omaksuttuun työtehtävään kuuluu. Mielestäni realismi ja normatiivisuus ovat aina estämässä sitä, että uudenlaisia ajatuksia voitaisiin ilmaista. Sen takia periaatteiksi tulisi realismin ja normatiivisuuden sijasta ottaa nominalismi ja soveltavuus. Nominalismi erooa realismista siten, että siinä katsotaan, että ajattelija ei valmiiksi ole jonkinlaisen perinteen suoranaisesti vaikutettavissa, vaan nominalismissa katsotaan, että ajatuksia poimitaan sellaisesta rekisteristä, joka on vielä nimeämätön. Normatiivisuus eroaa soveltavuudesta siten, että siinä ajatellaan kaikkien periaatteiden olevan valmiina ja myöhemmin tulevien ihmisten on vain mukauduttava ajattelussaan ja toiminnassaan tällaisten normien alaiseksi. Soveltaminen tarkoittaa periaatteiden tulkintaa ja siinä ajatellaan, että jotkin normit eivät ole suoranaisesti heti käytettävissä, vaan niitä pitää soveltaa erilaisissa tilanteissa ja nominalistisen periaatteen myötä niitä pitää poimia silloin, kun ne ovat omiaan tuomaan esiin jotain yksilölähtöisistä periaatteista. Onhan selvää, että eivät kovinkaan monet vakavasti otettavat filosofit väitä, että nykypäivänä olisi jonkinlaisia suoranaisesti ilman kyseenalaistamista julkituotavia ajatuksia tai eettisiä normeja. Kaikessa on pyrittävä uudelleenmuotoiluun, ja etiikassakin tulisi siinä monesti vaikuttavien hyve-eettisten normien sijaan kysyä sitä, millaisia käsitteitä voidaan käyttää kussakin etiikassa. Mielestäni maailmassa tai menneessä ajattelussa ei ole sellaisia normeja tai käsitteitä, joiden alaisuuteen kaikkien tulisi ehdottomasti mukautua. Käsitteet eivät ole pysyviä vaan niissä on etenkin käytännöllinen merkityksensä. Postmodernin kommentointifilosofian sijasta tulisi alkaa tehdä omaperäisiä ajatusrakennelmia asioista.


Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Miksi poliitikot omaksuvat poliittisen korrektisuuden

On selvää, että poliittisten päätöksien tekeminen saman instituution sisällä edellyttää sitä, että tällaisilla toimijoilla on samanlainen kommunikatiivinen elementti itsessään. Kuitenkin mielestäni niin sanottu poliittinen korrektius on poliittisen vasemmiston tapa tehdä tiettyjen tahojen politiikan tekeminen mahdottomaksi. Eli voidaan sanoa, että etenkin poliittinen vasemmisto hyötyy siitä, jos kaikki parlamentissa olevat ihmiset omaksuvat samanlaisen puhetavan, jonka tarkoitus on edistää poliittisen vasemmiston pyrkimyksiä. Poliittinen korrektisuus tarkoittaa siis sitä, että tietyistä poliittisista ongelmista ei voi puhua ilman muotoa rajoittavia sääntöjä. Mielestäni poliittinen korrektisuus on yliherkkä tapa paapoa tiettyjä asioita ja niistä sanottuja sanoja. Mielestäni esimerkiksi Matti Vanhanen on yksi tapaus poliitikosta, joka on omaksunut tavallisimman poliittisen jargonin perusteellisesti. Esimerkiksi vuoden 2018 presidentinvaalien aikaan ehdokkaat olivat vaalitentissä, ja Vanhanen sanoi, kun häneltä kysyttiin auttaisiko Suomi Viroa konfliktitilanteessa, monimutkaisesti miten asian käsittely tulisi hoitaa kaikissa mahdollisissa instituutioissa. Mielestäni tuohon kysymykseen ainakin kansalaiset olisivat halunneet saada suoran vastauksen: eli kyllä tai ei. On selvää, että poliitikot omaksuvat parlamentissa ollessaan tietynlaisen byrokraattisen puhetavan, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin hämmentää tavallisen kansalaisen mieltä. Poliittinen korrektius on relatiivisen subjektiivisen mielivallan aiheuttama ilmiö, jossa katsotaan eturyhmien ja muiden sellaisten ryhmien, joiden äänillä ollaan parlamentissa, omakohtainen hyöty on tärkeää. Ontokratia on vasemmistolaisten aiheuttama eliittiryhmittymä, joka pyrkii ajamaan tiettyjen tahojen, joiden olemassaolosta se itse hyötyy, etua ja näin ollen tarjota heille työn negaatiota, jonka he käsittävät vapaa-ajaksi ja sellaiseksi vapaa-ajaksi, joka ei ole millään tavalla kehittävää. Ihmisille luonteenomainen vapaus vaatii ottamaan vastuuta tiettyjen asioiden suhteen, ja yhteiskunnassa on ehdottomasti sellainen ryhmittymä, joka ajaa toisille piireille enemmän vapautta kuin muille. Sosialistit eivät ymmärrä minkäänlaista muuta politiikkaa kuin tarpeiden varassa tehtävää politiikkaa ja sen takia vapauskin on heille niin vierasta, etteivät he tavallisesti käytä minkäänlaisia siihen viittaavia käsitteitä. Eli on selvää, että vasemmistolaisten kannattajat ajautuvat äänestämään sosialisteja sen takia, koska heille usutetaan ajatusta, jonka mukaan mikään muu puolue ei aja heidän asiaansa, eli toisin sanoen osa kansasta suoranaisesti pakotetaan äänestämään sosialisteja, koska heille luulotellaan sen olevan ainoa vaihtoehto. Eli oikeistolaisten puolueiden äänestäminen on suuremmassa mielessä valinta, vaikka on tietysti selvää, että sellaista puoluetta, joka kannattaa verotuksen laskemista, on todennäköisesti enemmän oikealle kuin vasemmalle suuntautunut. Mutta minun tapauksessa Kokoomus on saanut kannattajan, joka elää minimipalkalla, eli mielestäni minulla ei ainakaan ole omaa lehmää ojassa poliittisen ideologian valinnan suhteen. Eli sosialistit pyrkivät monopolisoimaan oman puhetapansa parlamenttiin yleisesti. Näin ollen ilmiöistä ja asioista ei voi puhua tai kirjoittaa kuin yhdellä herkkähipiäisellä tavalla. Tärkeitä sensuurin aiheita vasemmistolaisten mielestä ovat etenkin naiset ja naisasialiike, maahanmuuttajat (etenkin hyvin ruskettuneet), homot ja lesbot, työläisten oikeudet, SAK:sta puhuminen jne. Näiden puhetapojen vastustajat leimataan välittömästi suvaitsemattomiksi natseiksi. Mutta kuitenkin suurin asia, mitä parlamentissa säädellään on politiikan liittyminen tavallisten ihmisten arkielämään. Poliitikot jotka omaksuvat poliittisen jargonin ja mihinkään liittymättömän kryptisen puhetavan, ovat monesti sellaisia, jotka eivät loppujen lopuksi osaa kyseenalaistaa koko tätä järjestelmää, koska he kokevat niin suurta pinnanalaista kunnioitusta instituutiotaan kohtaan, että lupaukset ja oma ideologia voi jäädä toiselle sijalle, kun saadaan varoituksia ja kehotuksia. Veikko Vennamo, Georg C. Ehrnrooth, Tuure Junnila ja Victor Procope ainakin osasivat muodostaa omia käsityksiään riippumatta valtavirrasta. Mielestäni, että jollain voi olla omakohtainen poliittinen ideologia ja esimerkiksi kehittynyt etiikan taju, on hänen silloin voitava muodostaa oma maailmankatsomuksellinen horisontti itse. Maailmankatsomuksellinen horisontti on asia, jota ei voida tavoittaa muulla tavalla kuin yksilöllisesti. Jos parlamentissa aletaan suhtautua infantiilisella tavalla toisiin poliitikkoihin, eli kutsutaan toisia etunimeltä ja juorutaan heidän kanssaan, niin ennen pitkää ollaan sellaisessa tilanteessa, jossa nämä edustajat kuvittelevat olevansa jotenkin erityisen tärkeitä ihmisiä, mutta ainakin äänestäjää korkeammalla.

torstai 18. marraskuuta 2021

Läheisten naisten närkästys Napoleonin peniksestä

Karvainen mato muistutti kyllä Napoleonin kullia

jota olisi voinut kantaa suurempana mukana ilman tullia

mulkkua suurta kuin pientä eläintä

jota olisi palvonut enemmän joka emäntä

kaikki ei määräydy pikkuaivoista - kyrvistä

kaatui moni v. 1941 "kuolemanjuoksussa" Tyrjässä

miehiä on mennyt peniksensä vuoksi

on munaa ohjannut muu kuin alkuperä, Ruotsi

jonne Bernadotte lähti ilman Nappen lupaa

olisi myöhemmin lakaissut tällä koko tupaa

suurmiehyys ei määräydy kullista, 

jos työ ei koostu pelkästä naimisesta

kuten siirtolaisuus ei enää kulje läpi Hullista

muistuttaa akti monesti jotain painimisesta

mitä enemmän haluaa siemeniä piilottaa

sitä enemmän täytyy itseään materialismilla kiillottaa

kun ämmien kuukautiskierto on vaiheessa

on silloin heillä muna mielessä joka aiheessa

lihaa pitäisi laittaa gotlerina piiloon

puuttua kuitenkin väliajoin alapäästä purkautuvaan siivoon

ja mitä innokkaampi ja tyhmempi panomies on

sitä enemmän on naisten integriteetin taju todeton

Kierros kaikille!

Nyt heti kierros kaikille!

annan pirut tavoittamattomalle taikille

alkoholia on paljon, monen eri väristä

josta käsi ja muukin osa saattaa täristä

sisuskaluista emme mitään kuitenkaan välitä,

niiden aika ei ole vielä, edes, nyt

saamme optimoida siitä uudet kytkyt

on kuuma toti tarpeen kun tulee syksyt

on makoisia punssi, konjakki ja kossu

pitää niistä moni suttuinen törkimys,

myös kaltaisesi likainen possu

on makeaa viini, sekä punainen että valkku

Tampereella on parempiakin alueita kuin Kalkku

en ole oksentanut mitään pitkään aikaan

kuitenkin lentänyt olen viinalla kuin taikaan

alapää on joskus reistaillut roiskien

kuten viina on mennyt alas loiskien

On jaloa tämä neste suurten Jumalien

kaikki rahat menee samalla taskuista tuhlarien

alkoholi tuo aina olon niin raukean

että etenkin mielestäni ja joskus myös

kikkelini kärjestä kerralla laukean

ja henkeni syvän saan eteeni aukean.


Pyhä pappi

Pappi vetäisi mulkkunsa ulos

avoinna olevasta piikatytöstä

ja sanoi ekumeenisella ja hurskaalla äänellä

”Nyt te tyttöraukka olette tehnyt syntiä”

sen jälkeen hän meni ripittämään

naista jonka lapsen hän itse

oli tehnyt. Kun pappi meni

pappilaan, astui hän vielä

Pappilan emäntäpiian.

Nestettä oli kertynyt, koska

pappi oli huonojalkainen

ja kiesit ja vaunut olivat muualla

illalla hän ottaisi vastaan kuoron pojat

Katsotaan sitä, miten muut suhtautuvat johonkin

Nykypäivänä yhteiskunnassamme ihmiset välittävät enemmän toisten mielipiteistä, kuin omistaan. Tämä ilmenee monella tasolla yhteiskunnassamme. Esimerkiksi vaikka siinä, kuinka Suomen politiikassa monet kansanedustajat saavat äänestäjien typeryyden takia istua eduskunnassa kymmeniä vuosia. Myös on ihmeellistä, että samat puolueet saavat Suomessa aikaisemmin tekemistään virheistä huolimatta jatkaa viimeistään yhden oppositiokauden jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Yhteiskunnassa säilyy riippuvainen ja konsensusta korostava suuntaus, elleivät poliittisessa asemassa olevat ihmiset ja puolueet vaihdu ja kehity. Yliopistossa mutta etenkin filosofian oppiaineessa nykyaikainen kommentointisuuntaus ilmenee siinä, ettei yliopistossakaan enää pyritä luomaan omaa filosofiaa vaan keskitytään katsomaan mitä muut ihmiset ajattelevat jostain filosofista ja hänen ajattelustaan. Derrida kirjoitti ja puhui joskus siitä, että esimerkiksi Aristoteleesta voidaan sanoa, että hän syntyi eräänä vuonna, filosofoi ja kuoli, ja kaikki loppu on pelkkää anekdoottia. Olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että vaikka filosofian historiaa tulisi jossain mielessä arvostaa, niin siitä ei kuitenkaan ole siihen, että sen avulla voitaisin toteuttaa filosofian opintoja ja tutkijan uria. Totuus ei ole realistinen, normatiivinen ja postmoderni. Se on pikemminkin nominalistinen, soveltava ja ajaton. Nominalismi tarkoittaa sitä, että totuus niin sanotusti toimitaan ja niillä on vain välineellinen tarkoitus. Soveltava tarkoittaa sitä, että esimerkiksi ikivanhojen eettisten ohjeiden tulkinnan sijaan voitaisiin yksilöllisesti asennoitua tiettyihin eettisiin periaatteisiin ja pyrkiä koko ajan muotoilemaan niitä uudelleen, ja etiikallakin tulisi olla vain välineellinen tarkoitus – kaikki asiat eivät liity moraaliin ja etiikkaan. Eli samalla kun historiaa vaalitaan, ei toisessa tilanteessa syntyneitä käsitteitä tarvisisi olla tunkemassa etiikkaan siinä mielessä, että ne esimerkiksi hyve-eetikkojejn tyyliin voisivat itsessään olla selittämässä etiikaa, Ajattelun ajattomuus tarkoittaa sitä, että siinä pitäisi pyrkiä löytämään pysyviä totuuksia tai universaaleja, jotka sisältyvät niin sanottuihin syväsymboleihin. Eli syväsymboleihin tulee suuntautua nominalistisesti ja soveltaen. Tässä mielessä filosofia muistuttaa oikeustieteen ja oikeusfilsofian periaatteita, eli tietyistä oikeusnormeista poimitaan pätevin ja sen jälkeen pyritään yleistämään jonkinlaisia käyttäytymisen tai käyttäytymisenpuutteen periaatteita. Lapsia ja nuoria tulisi varhaisemmalta iältä kannustaa ottamaan vastuuta, ja ei esimerkiksi syytellä huonosta toiminnasta tai käytöksestä toisia ihmisiä tai opettajia. Vastuun kantaminen sisällyttää sen, että opettajien ei tulisi liikaa paapoa oppilaita heidän nuoruutensa takia. Onhan tästä paljon esimerkkejä, että riittävällä kotoa tulevalla motivaatiolla, jota kouluissa tulisi vielä enemmän kannustaa, lapset voivat oppia mullistavia asioita jo lapsena.


Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Kokoomuksen seminaarissa

Me olemme niin kypsiä ja valmiita vaikuttajia

jos et halua kuulua meihin, olet vammainen

”Missä olet työssä?”, kysyi minulta parikymppisenä

Mies joka oli kasvanut nuorena pitkäksi

että pystyi sen varjolla suhtautumaan alentavasti muihin

Kerroin opiskelevani etenkin teoreettista filosofiaa

se taisi vaientaa kyselyhaluja jokseenkin verran

Toinen ärrävikainen samassa pöydässä ollut

ryntäsi ovesta eteeni ja eteenpäin

Mutta nämä kaikki ovat valmiita presidenttejä

ja pääministereitä ja ulkoministereitä

ja sisäministereitä ja puolustusministereitä

ja puhemiehiä ja puheenjohtajoita

ja varapuheenjohtajia ja puoluesihteereitä

Mitä aikaisemmin kielesi on ruskea

sitä pidemmälle etenet tässä lafkassa

Susanna Koski blokkasi minut

olen kuitenkin aina pitänyt vasemmistolais-

suuntautuneista akoista, heissä on

sitä jotain, suuresti himon aiheuttavaa

Jussi- tai IKL-paita ei anna kicksejä naikkosissa

Mutta en unohda sitä epä-älyllistä hörisemistä

joka heidän keskeltään nousi, kun Martti Häikiö

aloitti mikrobiologiasta kertovan esittelynsä

mitäpäs sillä, mieluummin vähän tärpättiä!

Minuuden tihentymät ja johdannaiset

Minuus tarkoittaa sitä, mikä tavallisesti erotetaan ulkoisesta ja negaatiosta. Tämä on kuitenkin kehittymätön tapa suhtautua siihen. Minuuden rakennuksen ei tule tapahtua vastakohtiin reaktiivisesti ja relatiivisesti suhtautumalla. Kun ihminen rakentaa minuutensa vastakohtiin ja binaarisuuksiin, on silloin tuollainen minuus täysin savijalalla ja heikolla pohjalla. Esimerkiksi kun puhutaan häviäjistä ja voittajista, voidaan silloin havaita tuollainen epäaito tapa suhtautua minuuteen, koska mielestäni minuus on jossain mielessä kietoutunut ympäristöön ja toisiin ihmisiin, eli toisin sanoen kaikilla ihmisillä on totaalinen vastuu kaikista muista eli totaalinen vastuu kaikista – yhdestä ja erikseen. Totaalinen vastuu tulee suuressa määrin Levinaan ajattelusta, joka ei tosin saanut johdettua tätä ajatelmaa riittävän merkittävälle tasolle. Mielestäni kaikilla ihmisillä on totaalinen vastuu vastata kaikesta maailmassa tehtävästä pahasta, vaikka tällainen ihminen ei itsessään olisi ollut aiheuttamassa tuota pahaa. Me olemme kaikki velkaa sellaisille ihmisille, joita on jossain vaiheessa kohdeltu väärin. On mielestäni selvää, että jokaisessa kilpailussa voi olla useampia voittajia ja häviäjiä kuin vain yksi, minkälaiseen ajatteluun suomalaisessa kulttuurissa ollaan suuntauduttu. Pentti Linkola ajatteli, että Suomessa ja maailmassa olevista ajattelijoista vain murto-osa pystyy etenemään ajattelussa riittävän pitkälle. Sen takia minuutta tulisi käyttää etenkin maailman kokonaisuuksien ja yksityiskohtien havainnoimiseen eikä kuluttaa sitä leipään ja sirkushuveihin – kauniilta näyttämiseen ja pullisteluun. Postmoderni ”ajattelu” esittää, että kaikki ajattelu ja todellisuus on jo valmista, ja sen takia nykyisin yliopistoissa vallitsee tapa tehdä vain tulkintojan ja filosofiassa tarjota älyvapaata kommentointi- ja tulkintafilosofiaa, joka ei ole filosofiaa ollenkaan, ja onhan niin, että monet tällaisista asioista kirjoittavat tutkijat sanovat monesti tärkeimmäksi asiaksi elämässä joko omat kakaransa tai vaihtoehtoisesti oman eukkonsa/miehensä. Peliteoriaa voidaan hyvin hyödyntää minuuden ja esimerkiksi kilpailun yhteydessä, ja se näyttää, että voittaminen ei ole totaalista, vaan se katsotaan uudelleen jokaisessa tilanteessa. Minuuden tehtävä on siis ajattelussa. Ajattelussa tarvitaan myös arvoja, jotka aiheutuvat arvotunteista. Arvot ovat parhaimmassa tapauksessa objektiivisia, johon niiden tulee ohjautua subjektiivisista arvoista, eli vain minuudelle läsnäolevista arvoista. Tätä kehitystä on estämässä ontokratia, joka edustaa kaikkein turhanpäiväisintä ja materiaalisesti täyteläisintä elämäntapaa, se on siis etenkin sosialisteista muodostunut eliittiryhmittymä, sanoihan esimerkiksi Loka Laitinenkin, että kaikki hänen tuntemansa demaripoliitikot ovat ammattidemareita, eli heidänkään edustuksensa ei varmasti saa kaikissa kannattajissa vastakaikua. Ontokratian alla toimii kommentaariaatti, eli kommentointiin keskittynyt ihmisryhmä, joka pyrkii vaikutteellisuudella ohjaamaan ihmisten objektiiviseksi tulevia arvoja subjektiivisiksi mielipiteiksi, eli esimerkiksi leiväksi ja sirkushuviksi, jonka myötä yksilöiden ja instituutioiden vapaus yhteiskunnassa vähenee. Instituutiot ovat vapaita silloin, kun ne voivat olla itseriippuvaisia, eikä niiden olemassaolo liity mihinkään ulkopuoliseen vaikuttajaan. Ontokratia kommentaariaatin, vaikutteellisuuden ja merkitysvallan lisäämisen kautta pyrkii vähentämään yksilöiden vapautta ja manipuloimaan heitä tunnustamaan sellaisia arvoja, jotka perustuvat subjektiivisiin mielipiteisiin. On siis tässä huomattava, että arvo syntyessään arvotunteesta, on aina suuntautunut tulemaan objektiiviseksi, eli toisin sanoen sosialistit ja kommunistit eivät edusta minkäänlaisia ihmisluontoon perustuvia arvoja, vaan he ovat aina suhtautuneet keskustaoikeiston todellisuuteen asettamalla negaation, tekemällä reaktiivisia ja relatiivisia arvioita sekä olemaan jatkuvasti itseoletuksellisessa kiistassa omien ristiriitaisuuksiensa tähden. Minuus voi siis olla vaikutteellista minutta mutta toisaalta myös vapaata minuutta. Ensimmäinen perustuu siihen, että ulkoinen on löytänyt tällaisesta minuudesta reikiä ja on voinut vallata insituutiolta tai yksilöltä merkitysvaltaa ja siten on saanut tällaisen tahon uskomaan kommentaariaatin ja ontokratian arvoihin. On varmaan niin, että kommentaariaatin ja ontokratian tuottamaa vaikutusta voidaan kuvata allegorialla siitä, kuinka vastakuoriutuneet kilpikonnan poikaset ryntäävät rannalta mereen väistellen niitä metsästäviä lintuja. Minä ei voi siis olla vaikutteellinen, koska siinä tapauksessa kommentaariaatti imee siitä merkitysvaltaa pois ja lopulta aiheuttaa sen tilanteen, ettei tällainen yksilö tai instituutio voi itse olla määrittämässä arvojaan. Tähän arvojen valtaukseen liittyvät myös syväsymbolit ja vertailukohdalliset symbolit. Kun ontokratia pyrkii tekemään todellisuudesta ja maailmasta postmodernista relaatiotodellisuutta, voivat syväsymbolit olla näyttämässä jotain pysyvää maailmasta. Ontokratia ja kommentaariaatti eivät todellakaan tajua historiaa, ovathan sosialistiset puolueetkin vasta noin sadan vuoden ikäisiä. Vertailukohdalliset ovat siis niitä symboleita, jotka pyrkivät korjaamaan syväsymbolien jättämän paikan ja ohjaamaan kaikkea todellisuutta kohti relatiivisuutta, reaktiivisuutta, ristiriitaisuutta ja epävapautta. Voidaan sanoa, että minuuden tihentymiä esiintyy etenkin siinä, miten ihminen voi tunnistaa omat arvonsa ja suuntautua tekemään niiden pohjalta valintoja. Minuuden johdannaiset taas ilmentyvät arvotyöskentelyssä ja siinä, kuinka hyvin jokainen yksilöllinen ihminen voi luoda itselleen objaktiivisen maailmankuvan ilman postmodernista huuhaata siitä, että maailma olisi jo valmiina.


Runo

 Kulku matkan pitkän ja avaavan, jona silmäni rävähtivät auki

etsin Pariisista merkkejä Kaurismäestä, pitkin Montmartrea

muistan Sartren Domessa, uskollisen majavansa kanssa

maailma on muuttunut Waltarin varhaisista kirjoista

Sofian kaduillakin on pinnoite, joka ei vedä minua puoleensa

Juon Calvadosta ja absinttia isoista pulloista, jolloin muisti menee

seuraavana päivänä nousee sängystä tai lattialta veren peitossa

Berliinin pahamainen Eldorado on edelleen olemassa

siellä jotkut esiintyvistä pojista ovat koreampia kuin tytöt

Jokainen mieli on Keski-Euroopassa

ellei ole tätä itäbalttien sukua täydellisesti

jokainen päättävä veri ja aivo liittyy Pariisiin, Berliiniin ja muihin

keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Missä vallitsee vertailukohdallisuus ja miksi

Kommentaariaatti ja sitä ohjaileva ontokratia levittävät yhteiskuntaan omanlaisiaan arvoja, joiden on tarkoitus sumentaa tiettyjen pysyvien ja itseriippuvaisten arvojen merkitystä yhteiskunnassa. Arvojen ohjaileminen tapahtuu niiden pohjalla olevan merkitys-/arvorekisterin kautta. Kun tiettyjen ajattomien symbolien eli syväsymbolien olemassaolo pyritään ehkäisemään tuomaan tilalle tiettyjen suvaitsemattomien ihmisten omistamia arvostuksia, joihin liittyy etenkin manipulatiivisuus, hierarkkisuus ja jumittuminen olemisen materiaaliseen puoleen. Syväsymboli tarkoittaa mielen alitajunnassa ja esitietoisuudessa olevien merkityksen ja arvon aiheiden symboleita, jotka nimensä mukaisesti liittyvät etenkin olemisen hienostuneelle, diskreetille ja syvälliselle tasolle ja sen symboleihin. Syväsymboli tarkoittaa etenkin uskontojen maailmaan tuomaa henkistä ja hengellistä tasoa, joka voidaan iän ja jaksavuuden kautta tulkita ajattomaksi totuudeksi. Vertailukohdalliset symbolit ovat sellaisia symboleita, jotka liittyvät etenkin ristiriidan tuomiseen vapaiden instituutioiden keskelle. Ne tuovat siis symboleihin ja niitä seuraaviin merkityksen ja arvon tasoihin pysyvyyttä ja sitä mahdollisuutta, että tämän relativistisen ja reaktiivisen kommentaariaatin pyrkimys saada instituutioita valtaansa, ja sen takia käyttää niitä postomodernistisen kommentoinnin apuna, jonka myötä minkäänlaista ainuislaatuisuutta tai originellia älykkyyttä ei ilmene. Olen sitä mieltä, että ihmiset ovat kyvyllisiä objektiivisten arvojen tavoittamiseen, vaikka ne tulevatkin maailmaan pääasiassa subjektiivisina tunteina. Voidaan sanoa, että objektiivisuuden pohja lepää sellaisella tasolla, johon edes nykyaikaisen etiikan ei tulisi millään tavalla puuttua. Arvojen universalistisuutta voidaan tarkentaa ajattelussa korostamalla ajattelun pysyvyyksiä, jo pieneltä iältä alkaen. Perusteellisin pysyvyys yhteiskunnassa on vapaus, jonka se tarjoaa omille kansalaisilleen. Sosialistien peruskoulu-uudistuksen myötä kouluista pyritään viemään vapaus ja monissa tapauksissa myös vapauden mahdollistama luovuus. Tämä uudistus paapoo lapsia ja nuoria ja on varmasti omiaan muuttamaan lasten ja nuorten koulussa jaksamisen mahdollisuutta. Vertailukohdalliset symbolit ovat siis sellaisia symboleita, jotka aina pyrkivät viemään joiltain vapautta ja antamaan sitä epäoikeudenmukaisesti jollekin tarkasti määritellylle taholle, joka on tässä tapauksessa ontokraattisen eliitin jäsenet. Vertailukohdalliset symbolit ovat siis joukkoonsa toisiin imeytyneet symbolit, jotka sen takia ovat suuresti riippuvaisia toisista instituutioista, jonka myötä yksikään instituutio ja yksikään instituutioihin kuuluva ihminen ei voisi olla vapaa, ja sen myötä yhteiskunnassa vähitellen kaikenlaisten sosialististen hallituksien myötä edustuma väestönosa aiheuttaa sen etteivät kaikki ihmiset loppujen lopuksi voi itse kokea itseään vapaiksi vaan se johtuu aina jostakin välittäjästä, jossa tehtävässä ainakin osa porukasta voi luulla, että kaikesta vapaudesta ja hyvyydestä pitää kiitellä pääministeriä ja presidenttiä. On siis selvää, että vapaus ja sen mahdollistamat symbolirakenteet aiheuttavat tulkituksi tullessaan mahdollisuuden oikeanlaisille itsestään riippuvaisille ihmisille ja vain itsestään riippuvaisille instituutioille, jotka eivät ole kommentaariaatin manipuloimia. ihmisten keskuuteen epäoikeudenmukaisuutta. Loppujen lopuksi henkilöllisellä tasolla on aivan samantekevää, ketkä ihmiset edustavat äänestäjiään ja Suomen valtiota papattamalla vuorotellen eduskunnan sisäistä dialektia ja murretta, jonka tarkoitus on ohjata ihmiset ja muut poliitikot pois tärkeämmistä asioista ja niin sanotusti estää varsinaista muutosta omalla epäselvällä puheellaan. Ja yksi ryhmä joka ylläpitää tällaista postmodernistista kommetointirealismia, ovat journalistit ja esimerkiksi suurin osa yliopiston tutkijoista. He siis saavat ideologista nautintoa siitä, että voivat muuttaa arvojen tasapainoa yhteiskunnassa, ja monissa tapauksissa ainakin iäkkäämmän ikäpolven edustajat olivat yleensä taistolaisia, ja nykypäivänä tilanne on muuttunut sillä tavalla, että ainakin itsensä mukaan entisistä kommunisteista on tullut Vasemmistoliiton ja Vihreiden vasemmistosiiven edustajia. Voidaan siis sanoa, että yksi perustavin vertailukohdallisen symbolin arvostamisen alaan kuuluva asia on ainakin tuloverotus, ja tässä voidaan havaita se, että kyseessä ovat todellakin vasemmistoliton manipuloijat, jotka asettuvat toistuvasti nokitukseen kunnollisten ihmisten järjestämien instituutioiden ja näiden ihmisten olemassaolon kanssa. Vertailukohdallisuus vallitsee sen kaltaisessa yhteiskunnassa, jossa ihmisten ei anneta ottaa vastuusta ja kantaa huolta omista asioistaan. Vertailukohdalliset poliitikot ovat sellaisia, että he koko ajan haluavat vähentää vapautta ja lisätä yhden ihmisryhmän oikeuksia.

sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Perussuomalaiset edenneet Stalin-asteelle

Erään suomalaisen puolueen politiikka vaikuttaa nykypäivänä kovin vastenmieliseltä ja järjenvastaiselta. Tämä puolue on Perussuomalaiset. Joku on aikanaan kirjoittanut siitä, miten edellistä ideologisesti järjestäytynyttä puoluejohtajaa seuraa entistä monomaanisempi ja järjenvastaisempi johtaja kuten esimerkiksi vaikka Neuvosto-Venäjällä Leniniä seurasi Stalin. Perussuomalaiset ovat nyt mukautuneet tuollaiseen linjaan, kun varsin hillittyä vaikka ideologisesti häiriintynyttä Jussi Halla-ahoa on seurannut ulkomaalaisia vihaava Riikka Purra. Tässä johtajavaihdoksessa puolue on suuntautunut entistä enemmän ns. pikkusuomalaisuuteen, eli kaikista kapeimpaan ja ”nuivimpaan” linjaan, jossa kaikesta muusta paineesta johtuva viha suunnataan yhteen kaikein heikoimmista vähemmistöistä eli heidän tapauksessaan maahanmuuttajiin. Halla-aho oli järkimiehiä ja varmasti huomattavasti keskimääräistä älykkäämpi, kun taas Purra ei vaikuta kovin älyihmiseltä. Hän on perustellut maahanmuuttajiin kohdistaamansa negatiivista huomiota Halla-ahon kirjoitusten lukemisella ja sillä, että hän on joskus ainakin kokenut tulleensa ahdistelluksi ”maahanmuuttajamiesten” toimesta. Vaikka kyseessä olisikin aito närkästymisen aihe, niin voidaan kysyä, onko tuollaista närkästymistä aiheellista suunnata kategorisesti koko maahanmuuttajien ryhmään? Vai kokeeko hän nyt, että kaikki maahanmuuttajamiehet ovat todennäköisiä ahdistelijoita. Ja vaikka jotakin tuollaista olisikin tapahtunut, mikä on tietysti väärin, niin onko järkevää suhtautua näissä ihmisissä heidän maahanmuuttajuuteensa. Vai onko heillä valmiiksi pienempi toleranssi ahdistelun suhteen, joka tietysti olisi huomattavasti ymmärrettävämpää suomalaisten tapauksessa. Ja onko yleensäkään minkäänlaista tietoa siitä, kuinka kauan kyseiset miehet olivat Suomessa olleet? Ja vaikka itselle on joskus koitunut jotain närkästystä aiheutunutta haittaa joidenkin kohdalta, niin onko järkevää ja mielen tasaisuuden ja vireen pitävää, jos sen takia vihataan tällaiseen ryhmään kuuluvia ihmisiä koko loppuelämä? Voisi kysyä, missä on kristillinen lähimmäisenrakkaus tällaisessa kysymyksessä, kun sentään koko puolueensa mainostaa itseään ”kristillissosiaalisena”. Voikin olla, että perussuomalaisten tapauksessa tämä kristillisyys on vain huomaaamatonta tapakristillisyyttä, joka ei liiemmin asenteissa saati teoissa ilmene. Tai ainakin se on sellaista kristillisyyttä, joka tekee eron suomalaisen ja maahanmuuttajan välillä. Mielestäni on naurettavaa suhtautua ”nuivasti” joihinkin ihmisiin, eli siis, että voitaisiin suhtautua ”nuivasti” joihinkin ihmisten ryhmiin ja heidän oikeuksiinsa. Minun esivanhemmissani on ihmisiä ympäri Eurooppaa, ja jos Suomessa aiemmin olisi ruvettu pitämään lukua ihmisten alkuperästä, eläisi tämä kansa vieläkin lampaannahkoissa ja jalkaräteissä pettuleipä ja sammal ruokanaan. Maahanmuutto on aina ollut todellisuutta, ja maailman tila on itsessään sen selittäjä. Koska Euroopan Unionin sisällä kaikkien on kannettava huoli Eurooppaan tulevista, ei Suomi voi eurooppalaisena kansana olla ottamatta osaa tämän paineen purkamiseen. Muualta maailmasta tuleva maahanmuutto on ainakin tietyssä määrässä tosiasia, eikä Suomi voi kulttuurikansana kieltäytyä tuosta tosiasiasta. Tietysti maahanmuuton ongelmia voidaan käsitellä ja niitä pitää pyrkiä koko ajan aktiivisesti selvittämään. Kuitenkaan Suomi ei voi normatiivisesti kieltää koko maahanmuuttoa, ja muutenkin näissä asioissa tulisi tehdä ero maahanmuutosta ilmiönä ja maahanmuuttajista itsestään. On selvää, että tietyt ongelmapiirteet, kuten esimerkiksi suvaitsemattomuus muunlaisia ihmisiä kohtaan, ovat tosiasia ja niitä tulisi pyrkiä ratkaisemaan. Esimerkiksi Hollannissa on maahanmuuttajia pyritty rohkaisemaan omaksumaan eurooppalaiset arvot hollantilaisen vapaamielisyyden sietämisellä. Tuollaista pitäisi toteuttaa myös Suomessa, vaikkakin on todennäköistä, ettei se onnistu, koska esimerkiksi perussuomalaiset vaikuttavat konservatiivisemmalta ja kielteisemmältä kuin pahimmat Eurooppaan tulevat uskonnolliset kiihkoilijat.