Suomessa ei suhtauduta omiin kieliin, suomeen ja ruotsiin, samalla tavalla kuin miten suhtaudutaan suurissa kulttuurivaltioissa. Esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa englanninkieliset viihde-elokuvat dubataan omalle kielelle. Vaikka on varmasti opettavaisempaa, että ihmiset saavat kuulla tietynkieliset elokuvat sillä kielellä, jolla ne on tehty, mutta kuitenkin amerikkalaisen englannin dialektin vaikutusta ei voida väheksyä, vaikka samalla pitää ehdottomasti suhtautua siihen kielteisesti. Suomessa tulisi opettaa enemmän etenkin saksaa ja ranskaa, vaikka sukukieliä kuten esimerkiksi eestiä ei tulisi väistellä. Kuitenkin myös suomenkielisille tulisi opettaa enemmän ruotsia ja ruotsinkielisille suomea. Myös murteiden ylläpitäminen on tärkeää. Onhan hauskaa tietää, että esimerkiksi ”yrkäilee myteröityä” tarkoittaa syvimmässä savon murteessa sitä, että ”ilta tulee”. Suhtauduin aikaisemmin savon kieleen alentuvasti, koska mielestäni se vaikutti rahvaanomaiselta ja maaseutuiselta, olihan esimerkiksi aikaisemmin niin, että jos kotimaisessa elokuvassa oli yksinkertainen pösilö, puhui se tavallisesti savon murretta. On selvää, että kieltä tulisi pitää eläväisenä myös murteita ylläpitämällä. Myös kirjoittamisessa ei tulisi väistellä sitä, jos käytettyjen ilmaisujen joukkoon syntyy kielen laajentamisen tarpeesta uusia sanoja. Olen esimerkiksi itse huomannut, että viimeisen kymmenen vuoden sisään kirjoittamissani teksteissä on ehkä satoja sellaisia ilmauksia, joita ei löydä esimerkiksi nykysuomen sanakirjasta, saati googlesta hakemalla. Kieltä on laajennettava suhtautumalla siihen riittävän kunnianhimoisesti. Englannin kielen opetus tulisi järjestää koskemaan etenkin alkuperäistä englannin englantia ja sellaista englannin englantia, jota opetetaan Oxbridgessa ja jota puhutaan PG Wodehousen näytelmissä. Kuopiossa on varmaan niin, että humanistisen tiedekunnan puuttuminen aiheuttaa alueella kulttuurityhjiön, jonka takia esimerkiksi musiikkia, teatteria ja kirjallisuutta ei harrasteta täällä yhtä aktiivisesti kuin suuremmilla paikkakunnilla, joiden yliopistoista löytyy humanistinen tiedekunta. Kaikenlaisen kirjallisuuden harjoittaminen ja kirjoittaminen luovat kieleen uusia sanoja ja ilmaisutapoja. Myös slangi on monesti kielen rikkaudesta kertova piirre, ja esimerkiksi maailmankirjallisuudesta etsittynä Louis Ferdinand Celinen Voyage au bout de la nuit on slangia sisältävä porvariston vastainen romaani, jonka kieltä monet akateemisesti koulutetut ja omaan kieleensä tottuneet ranskalaiset eivät ymmärrä. Äidinkieltä tulisi toisten eurooppalaisten kielten tavalla opettaa enemmän ja opetuksessa tulisi keskittyä etenkin kirjallisuuden harrastamiseen. Muiden kielten opetuksessa tulisi keskittyä etenkin klassisen kirjallisuuden kääntämiseen. Opiskelijoiden tulisi lukiossa kirjoittaa enemmän laajempia kirjallisia töitä omalla ja vierailla kielillä. Kaunokirjallisuutta tulisi harrastaa laajemmin ja esimerkiksi ylioppilaskirjoituksia varten tulisi perehtyä yliopiston kirjallisuuden kurssien tavalla tiettyyn määrään suomenkielistä klassista kirjallisuutta. Pitäisi perustaa enemmän kouluihin kirjallisuuskerhoja, mutta myös muihin aineisiin suuntautuvia kerhoja, joiden toimintaan kaikkien tulisi perehtyä jonkin tietyn määrän verran.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti