Realismi tarkoittaa havainnon sidosteisuutta jonkinlaiseen pohjalla auttamatta olevaan todellisuuteen. Siinä siis ainakin halutaan kuvitella, että on jonkinlainen havainnolla tavoitettava todellisuus, josta voidaan ilmaista jotain perustavaa, eli on olemassa vain tietoa, joka perustuu todellisuuteen, sekä epätietoa, joka ei kerro mitään todellisuudesta. Nominalismi taas tarkoittaa nimeämistä, jossa korostetaan sitä, että todellisuuden tutkimuksessa käytetyt käsitteet ovat instrumentaalisia eli välineellisiä. Siinä siis todetaan se, että todellisuuden tutkimuksessa tulee käyttää käsitteitä, jotka nimetään, eli se on yksilöllisempi tapa tutkia todellisuutta. Mielestäni minkäänlaiset teoriat todellisuudesta eivät ole pysyviä, ja se, jos voidaan havaita sellaisia luonnon todellisuuksia, jotka vastaavat teorioita, on se tulosta vain siitä, että tieteilijät ja filosofit ovat voineet lähestyä todellisuutta uusialla teorioillaan, jolloin teorioita on tuotu niin paljon julki, että todellisuuden ja teorioiden välillä voidaan havaita yhtäläisyys. Mielestäni keskeisempää kuin todellisuus on ihmisten käyttämät teoriat todellisuudesta. Tavallisesti tieteily on vain toisten ihmisten teorioiden ja käsitteiden ulkopuolista kommentointia, jonka takia tiettyjen auktoriteettien esittämiä teorioita ja käsitteitä on alettu nostamaan kepin päähän. On varmasti niin, että kaikilla on oma todellisuutensa, mitä pyritään hahmottamaan teorioilla. Teorioiden ja käsitteiden kehittäminen on varmaan sellaista, että niiden tullessa yleisiksi, todellisuus alkaa ihmisten mielissä muistuttamaan teorioita, vaikka onkin varmaan niin, että tietyt luonnontieteiden kuten teoreettisen fysiikan tosiasiat ovat sellaisia, etteivät ne muutu, vaikka teoriat muuttuisi, ja uusin tutkimus niiden alalla varmasti pyrkii teorioiden muodostamiseen todellisuutta kohteena käyttäen. Kuitenkin esimerkiksi ihmistieteiden ja yhteiskuntatieteiden osalla tulisi huomata se, että ihmisten teoriatodellisuus on riippuvaista vain omasta ajattelusta ja siitä kuinka paljon ihminen antaa toisten ihmisten ja toisten ihmisten teoriatodellisuuksien vaikuttaa itseensä. Eli voidaan sanoa, että ihmistieteen ja yhteiskuntatieteen teoriat ovat suuressa määrin konstruktioita, joita pidetään vain hengissä tutkijoiden ja opiskelijoiden matalamielisyyden ja epäoriginelliuden takia. Esimerkiksi voidaan sanoa, että sosiologia ja sosiaalipsykologia ovat tulleet korostamaan liiassa määrin ihmisen sosiaalisuutta, joka oletetaan lähtökohdaksi kaikkeen tutkimukseen. Kuitenkaan kaikki ihmiset eivät ole ensisijaisesti aiheelliseen sosiaalisuuteen pyrkiviä, vaan esimerkiksi teorioiden luojat ovat olleet useimmiten epäsosiaalisia kuin sosiaalisia. Tässä voidaan sanoa, että esimerkiksi Marx ja Engels loivat oman halpahintaisen teoriansa sosialismista vain sen takia, koska he katsoivat, että sillä tavalla ihmisiin voitaisiin helpoimmin vaikuttaa eli toisin sanoen matalamielisin rahvas saa tunnustettua, että he ovat jotakin mieltä jostain teoriatodellisuudesta. On siis selvää, että korkein teoriatodellisuus on jonkinlainen aristokraattinen henkinen järjestelmä, jossa todellisuutta ei anneta ihmisille helposti, vaan siihen pyrkiminen on syntyisin ihmisten halusta nousta korkeammalle tasolle todellisuuden tutkimisessa. Aristokraattinen radikalismi on korkein tapa suhtautua todellisuuteen, vaikka se onkin nominalismin mukaisesti muodostunut siitä, kun jotkut ihmiset ovat päättäneet sanoa, ettei sosialismi ja kommunismi ole minkäänlainen rehellinen tapa suhtautua todellisuuteen. Ja onkin varmaan niin, että korkeimmat yliopistolliset virat tulisi varata aristokraateille ja nimenomaisesti henkisen maailman aristokraateille, ja ne jotka eivät kykenen siihen yltämään tulisi jo varhaisessa vaiheessa ohjata materiaalisen todellisuuden käytännöllisille aloille. On selvää, että tavallinen rahvaan edustaja on omimmillaan ja kotonaan sosialistien puoluekokouksien kaltaisilla aloilla ja aristokraattinen radikalismi on heille liian vaikeaa. Kuitenkin yhteiskunnassa tulisi arvostaa henkistä korkeutta ja henkisyyden korkeaa tasoa ja samalla sosialismi ja joka yhteydessä korostettava tasa-arvo tulisi jättää vähemmälle sijalle. Realismi on liian kunnianhimoinen tavoite todellisuuden löytämisessä, koska se ei päde niin sanottujen pehmeiden tieteiden sijalla samalla tavalla kuin miten se pätee kovissa tieteissä, kuten fysiikassa. Se sanomalla että todellisuus on kerralla löydettävä rajoittaa tutkijoiden ja opiskelijoiden henkistä kapasiteettia ja kieltäytyy näkemästä sitä, että esimerkiksi yhteiskuntatieteissä todellisuus voi muuttua ja tavallisesti ihmisten on saatava teorioiden kautta sellaiset arvot ja totuuden noudatteet, jotka kukin sukupolvi ansaitsee. Mielestäni voidaan sanoa, että nykypäivänä kaikki sellaiset pyrkimykset, jotka pyrkivät vapauteen, ovat sellaisia pyrkimyksiä, joita tulee arvostaa. Ja koska vapauden on oltava yliopistojenkin todellisuudessa korkeimman arvon sijalla, on yhteiskuntatieteellisiä teorioita muokattava sen suuntaan, että teoriat voivat vaihtua, mutta niiden alkukohtana on aina oltava yksilöllinen ja yhteiskunnallinen vapaus. Nominalismi siis tarkoittaa sitä, että asiat poimitaan ja niitä kutsutaan sen myötä jollain nimetyllä termillä. Instrumentalismi on siis tärkeä tapa todellisuuden tutkimuksessa, koska se korostaa sitä, ettei joitain tiettyjä vähä- tai tyhjämerkityksisiä sanoja ei ruveta arvostamaan korkeammalle kuin joitain toisia. Tieteen on palveltava ihmisten tarvetta lujentaa ja selkeyttää omaa todellisuuttaan ja siinä mielessä kaikkien ihmisten tulisi itse pyrkiä muodostamaan teoriatodellisuutta ja omia teorioitaan, joiden suosio tulisi tarkistaa yksilöllisyyden ja teoreettisen koherenssin kautta. Se mikä sopii useimmille yksilöille, voidaan tulkita tarkoittava myös sitä todellisuutta, jonka suurin osa ihmisistä haluaa tunnustaa. Kuitenkin kaikenlaiset sosialistiset järjestelmät ja sosiaalisen todellisuutta korostavat teoriat tulisi poistaa kerta kaikkiaan laskuista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti