Suomessa vallitsee nykyään uskomaton riippuvaisuus sosiaalisen median ja käytännöllisen teknologian välineistä. Näiden välineiden avulla on muodostunut uudenlainen idoli- ja vaikutteellisuuskulttuuri, joka on tehnyt toisista yhteiskunnan jäsenistä näennäisesti arvokkaampia kuin toisista. Tämä ilmenee esimerkiksi tiettyjen ihmisten saamalla korosteisella medianäkyvyydellä ja -hyödyllä. Jotkut ihmiset, jotka vain ovat jostain ”tunnettuja” saavat omista päivittäisen elämän päivityksistään tai kehnoista toisiin ihmisiin suuntautuvista vitseistä tuhansittain kommentteja ja tykkäyksiä, joissa ylistetään näiden ihmisten myönteistä erottumista toisista ihmisistä, jotka eivät ole samalla tavalla sidottuja tunnettavuuden ja julkkisten kulttuuriin. Tämähän on täysin absurdia, ja tässä teknologisen kehityksen tilanteessa koko kansakunnan heikoin ja vaikutteille alttein osa on päässyt ilmaisemaan mielipiteitään toisista ihmisistä tai idoleista koko ajan enemmän ja enemmän. Tämä mediakulttuuri, jossa jotkut tietyt yksittäiset ihmiset näkyvät toisia enemmän ja saavat toisilta ihmisiltä enemmän myönteistä huomiota on alkanut vaikuttaa jopa demokraattisiin vaaleihin ja siihen, mitä mieltä ja mitä ihmiset tavallisesti tapaavat olla mieltä politiikasta ja poliitikoista. Myös politiikkaan on tullut tällainen pinnallinen sosiaalisen median kulttuuri, jossa tietyt poliitikot saavat liian paljon aiheetonta myönteistä huomiota jonkin asian kautta. Esimerkiksi tämä, kun viime aikoina on kannatusgallupeissa nähty, että Sanna Marin on suurin suosikki seuraavaksi presidentiksi kertoo siitä, ettei suurin osa ihmisistä Suomessa ymmärrä ja käsitä sitä, mistä politiikassa ja politiikan teossa on kyse. Onhan selvää, että Marinin suosio perustuu siihen, kun hän vain on sattunut ilman vaalien voittamista olemaan asemassaan tällaisen koronakriisin kaltaisen asian aikana, ja monet pikkuihmiset katsovat, että se on suorassa suhteessa hänen ansiotaan, jos joku on saanut välttyä koronavirukselta, eli tällainen asiantila on joidenkin mielestä suorassa suhteessa riippuvaista hallituksen päästä, joka varmasti tekee suurimman osan päätöksistään avustajiensa ja toisten kokeneempien miespuolisten politiikkojen näyttämällä tavalla. Onhan aivan selvää, ettei 35-vuotiaasta tytönheitukasta olisi yksin edes Suomen kokoisen maan pääministeriksi, ja hän on päässyt asemaansa vain oman puolueensa kaoottisen tilan takia, vaikka ei voidakaan väheksyä sitä, mikä feministien vaikutus on ollut tähän nimitykseen. Kuitenkin esimerkiksi korostamalla korosteisesti itsensä kaltaisten pikku tyttöjen oikeuksia on hän osoittanut, ettei hänen skaalansa sovi miksikään pääministeriksi, vaan sopivampi toimi voisi olla esimerkiksi ala-asteen luokanopettaja. On selvää, että demokratia tarvitsee toimiakseen jonkinlaisen demokraattisen yksilön, jolla on oltava voimavarat omien itsenäisten päätöksiensä ja valintojensa tekemiseen. Nykypäivänä, kun ihmiset ajattelevat vain ihmisten vaikutusvaltaa ja päättelevät jo valmiiksi sen, kenellä on kapasiteettia päästä demokraattisten vaalien läpi valituksi edustajaksi, ei demokraattista yksilöä ole enää samassa yleistettävässä mitassa Suomemme maassa. Idoli-ihmiset ja sosiaalisesta kulttuurista ja mediasta tunnetut ihmiset jylläävät ja ehkä vakavammin ajatuksiaan muotoilevat ihmiset, joilla voisi olla jonkinlaista kapasiteettia valituksi tuloon jäävät huomiotta, kun sosiaalisen median valta jyskää tietyt idoli-ihmiset valituksi. Tätä muutosta on motivoinut siis pelkästään altistuminen toisten, mutta etenkin massaihmisten mielipiteille. Ihmiset ovat passiivisia ja eivät viitsi etsiä itseään muistuttavaa ehdokasta, vaan valitsevat sellaisia, jollaisia he tämän julkisuuden glorifioinnin perusteella haluaisivat olla. Etenkin nuoret ihmiset ovat alttiita tällaisille siirtymille, ja sen takia voidaan sanoa, että edes minun sukupolvessani ei varsinaisesti ole varaa enää puhua mistään demokratiasta, vaan kyse on jälkidemokratiasta, jossa sosiaalisen median ja julkisuuden massavaikutus määrittää sen, keitä arvostetaan ja ketkä saavat luottamustehtäviä kantaakseen. Sellainen aikanaan varsin kuuluisa filosofi ollut mies kuin Francis Bacon kirjoitti satoja vuosia sitten ”idolien” kehnoudesta siinä, kun ajatellaan ja tehdään päätöksiä. Nykypäivänä jonkinlainen pimeän ajan idolius on palannut joukkoomme, ja ihmiset kyselevät poliitikoiltakin nimikirjoituksia ja kuvallisia esitteitä. Mielestäni tätä asiaa voidaan mitata tietynlaisilla demokratian raja-arvoilla, joissa tietynlainen voimien osuminen demokratian järjestelmään altistaa sen sille, että sen rajat puhkeavat. Voidaan puhua, että koska tällaisessa idolikulttuurissa ja -politiikassa on kyse etenkin siitä, että arvot murtuvat henkilövalintojen edessä, niin on kyse jonkinlaisesta mielipiteiden tuomisesta (esim. että joku on ”hyvä jätkä”) arvojen tilalle ja siinä tapauksessa tätä asiaa voidaan nimittää jonkinlaiseksi mielipiderikokseksi. Myös mielestäni demokraattisissa vaaleissa äänestämistä voidaan lähestyä jonkinlaisena aikomisena, jossa omat arvot on tarkoitus säilyttää löytämällä ehdokkaiden joukosta sellaisen ehdokkaan, joka vastaa omia arvoja ja sen jälkeen äänestää tätä. Voidaan siis mitata sitä, kuinka uskollisia äänestäjät ovat omille arvoilleen aikomuspositiiivisuuden ja aikomusnegatiivisuuden kautta, jossa negatiivinen arvo määrittyy aina silloin kun annetaan periksi omien arvojen toteuttamisen ja toteentuomisen suhteen. Demokratia on tarkoittanut aikaisemmin tasavertaista päätöksentekoa, rajoissaan pysyvää valintaa, vastuun kantamista ja kantajia sekä lujia instituutioita, jotka ovat vartioineet demokratian rajoissaan pysymistä. On siis selvää, että nykypäivän jälkidemokratiassa ihmiset myötäilevät toisten mielipiteitä ja unohtavat samalla omat arvonsa, jotka ovat nimensä mukaisesti arvokkaampia kuin mielipiteet. Sellaiset ihmiset, joilla on enemmän pärstälikviditeettiä saavat jyrätä heikommat ja ne, jotka eivät ole ohjautuneet vaikuttamaan toisiin ihmisiin ja joilla ei ole halua julkisuuden ja sosiaalisen median hyödyntämiseen. On selvää, että tätä järjestelmää voidaan jo nyt kutsua demokratian jälkimuodoksi, koska se on luopunut Antiikin Ateenassa vahvistetuista demokratian periaatteista ja antanut eniten media-arvoa hyödyntäville reetoreille ja demagogeille suuremman vallan näkyä omien mielipiteidensä ja arvojensa kautta kuin millainen valta tavallisilla ihmisillä on. Ja lisäksi tällainen ”valta” ei edes todellisuudessa ole minkäänlaista valtaa, koska se ei katso kovinkaan suuria lahjoja, että osaa nykyaikaisessa mediakulttuurissa tuotteistaa itsensä. Tämähän johtaa suoranaisessa mielessä jonkinlaiseen idolien ja sosiaalisten vaikuttajien diktatuuriin, jossa mediahuomiolla ja -arvolla on aina eniten merkitystä. Mielestäni ainoana poikkeavana vaihtoehtona voitaisiin pitää suoran demokratian käyttöönottoa, jossa välilliset ”vaikuttajat” eivät enää olisi niin tärkeässä roolissa brassailemassa omilla ”mielipiteillään”, joissa pide ei ole kovinkaan kummallisessa mielessä. Sanna Marin on tämän koronatilanteen ja asemansa saaman huomion takia suurin esimerkki demokratian jälkimuotoa edustavasta poliitikonkuvatuksesta. Koska nykypäivänä sosiaalisten medioiden kommenttiketjut elävät yötä päivää ja koska tämä poikkeuksellinen aika on tuonut mediaan kaikenlaiset päivittäin toteutettavat mediatilaisuudet, on selvää, että joidenkin liian huonolla tavalla äänestäjän ja poliitikon välisen suhteen näkevät kehittymättömät ihmiset katsovat, että joo, se on niin loistava johtaja kun se ohjaa meitä ja kaikille ei vielä ole tullut koronavirusta, mutta kuten järkevä lukija voi havaita, niin tämä on illuusiota ja yhtä hyvin lähes kuka tahansa voisi tällä hetkellä olla tuolla ministerin paikalla. Mediaspektaakkeli (lukekaa Guy Debordia) on tämänkin ”suosion” taustalla. Mielestäni tätä demokratian jälkimuotoa voitaisiin voida parantaa ehkä vain poliitikkojen julkisuusarvon ja käyttäytymisen vähentämisellä ja esimerkiksi puoluepolitiikan vahventamisella, jossa välillä palattaisiin facebook-profiilien päivittämisen ja seuraamisen sijasta esimerkiksi sellaisiin arvoihin, jotka ovat vieneet poliitikon omaa puoluettaan kohtaan. Myös se, että äänestetään jo istuvia kansanedustajia sen takia, koska aistitaan alitajuisesti heidän "valta-asemansa", on tämän demokratian jälkimuodon tulosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti