EI! EI! EI! Ei rohkaisua! Ei rohkaisua! EI! EI! Näin kuuli ja näki mies vanhempiensa huutavan unessaan korvaansa. Samalla vanhemmat joivat piimää ja kaatoivat miehen viinapulloja viemäriin. Lisäksi mummon haamu leijui toimituksen vieressä pyörittelemässä päätään ja huokailemassa ilmaan todella merkitsevästi. Uni tuntui selkeänä, koska se oli jo toistunut niin monesti ja useasti. Vanhemmat olivat aina toistelleet miehen unissa tuota lausetta jo pitkään, ennen se oli varmasti liittynyt itsetunnon vahvistamiseen alkoholilla, mutta nykyään se oli jo monesti saanut erilaisenkin luonteen. Mies heräili hitaasti sängystään, venytteli, puki päivävaatteet yllensä ja poimi oviluukusta uusimmat Frankfurter Allgemeinen ja Hufvudstadsbladetin numerot. Mies oli vähitellen alkanut puhumaan ja ymmärtämään parempaa saksaa kuin miehen omaa äidinkieltä, suomea. Tämä oli kuitenkin pitkän opiskelun ja ulkomailla asumisen tulos. Luokkaopetuksesta mies ei ollut koskaan pitänyt, koska luokat muistuttivat häntä keskitysleireistä. Hän oli kokenut, että hänen luovuuttaan ja aktiivista ja itsenäistä järkeään hillittiin opettajien ja professorien toimesta. Hän oli jo pitkään haaveillut todellisesta taiteilijan ja kirjailijan urasta, vaikka miehen vanhemmat olivat yhtä pitkään olleet sitä vastaan. Kirjoja mies oli jo kirjoittanut miltei hyllytasollisen. Mies oli saanut opiskelupaikan Sorbonnesta, jonne hän oli pyrkinyt opiskelemaan filosofiaa ja ranskalaista kirjallisuutta. Mies oli aina mieltänyt taiteilijan uran omakseen ja ei ollut pitänyt vanhempiensa tavoitetta saada hänet opiskelemaan Helsingin Yliopistoon oikeustiedettä kuin pelkästään obligatorisena välivaiheen ratkaisuna, josta olisi pystynyt myöhemmin helposti päästämään irti. Vanhemmat eivät hyväksyneet poikansa taiteilijan uraa, koska he itse olivat niin pikkuporvarillisia, mielikuvituksettomia ja epäluovia. Siihen katsantokantaan ei sopinut minkäänlainen taideaineiden opiskelu. Mies oli jo kuitenkin jotenkin tottunut vanhempiensa kapeakatseisiin mielipiteisiin, ja ne pystyi monesti heittämään taka-alalle, vaikka samassa tilassa ollen. Unet olivat vaivanneet häntä, vaikka hän ei ollut aikaisemmin ollut kiinnittänyt huomiota yöllä kuulemaansa ja näkemäänsä uneen. Kuitenkin mies oli alkanut nähdä samanlaista unta toistuvasti viime aikojen öiden aikana. Mies otti baarikaapistaan votkapullon, jonka aikoi juoda lähestyessään erästä naista. Hän ei todellisuudessa olisi edes tarvinnut tätä varten alkoholia, siitä oli vain tullut tapa tällaisissa tilanteissa. Lasi seurasi toistaan, ja lopulta mies oli sen verran kännissä, että ei enää nähnyt selvästi eteensä. Hän hoiperteli sängylleen ja sammui. Uni toistui: EI! EI! EI! Ei rohkaisua! EI! Mies heräsi noin kymmenen tunnin päästä ja muisti taas edellisen yön unen. Vanhempansa olivat aina olleet erittäin kielteisiä lastensa alkoholin käyttöä kohtaan, vaikka miehen lapsuudessa etenkin isä oli ollut aina viikonloppuisin ja joskus arkisinkin pienessä sievässä. Kuitenkin mies tuli pitkästä aatelisesta linjasta, jossa reininviiniä oli varmasti juotu esi-isien pöydissä jo vähintäänkin runsaat tuhat vuotta. Geenit olivat siis ainakin sen aktiviteetin kannalta kunnossa. Kuitenkin vanhemmat kielsivät alkoholin käytön heidän silmiensä alla, vaikka tuohon saattoi isän puolelta liittyä paljon kaksinaismoralismiin liitettävää aihetta. Mutta miksi minä kuulen noita ääniä unissani, mies ajatteli. Ovatko nuo entiset varhaisvuosien kasvatukseen liittyvät aiheet vain minun mielessäni, vaikkei sillä yritettäisi kommunikoidakaan minulle mitään, hän jatkoi ajattelemista. Mies ajatteli, että hänen tulisi päästä irti tuosta asiasta, ei rohkaisusta, vaan siitä, että jotkut, kuten hänen vanhempansa ajattelivat, voisivat ajatella, ettei ihminen tarvitse rohkaisua. Sitä piti hakea vain muualta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti