Suomen politiikassa on vuosikymmenet toteutettu konsensuksen mukaisia poliittisia päätöksiä. Konsensus siis tarkoittaa suoraan sanottuna sitä, että esille otetaan asia, siitä keskustellaan ja sitten päätetään yhtenäinen ja samankaltainen kaikkia miellyttävä johtopäätös ja poliittinen ratkaisu. Kuitenkin voidaan sanoa, että demokraattisessa politiikassa vaalit voittaneen tahon tulisi voida ajaa omaa politiikkaansa, jota sitten voidaan oppositiosta käsin kritisoida. Eli parlamentissa on kaksi pyrkimystä, politiikan ajaminen ja oppositiosta tuleva hallituksen politiikan kritisointi. Jos jompikumpi näistä pyrkimyksistä esteytyy muuttuu silloin politiikka konsensuspolitiikaksi. Mielestäni tällä hetkellä Suomessa Kokoomus ja Perussuomalaiset eivät pyri riittävästi ottamaan kriittistä kantaa vasemmistominoriteettisen hallituksen harjoittamaan politiikkaan. Sosialistit, joilla ei ole arvoja ja vain subjektiivisia mielipiteitä, pyrkivät estämään sen, että oikeisto voisi tuoda esiin objektiivisia arvoja, ja niiden merkitys kielletään poliittisessa keskustelussa, että toiselle osapuolelle annetaan käsitys siitä, että he ovat saaneet asiansa ajettua, vaikka he saavatkin tuossa tilanteessa vain ideologista nautintoa, joka liittyy siihen tilanteeseen, kun sosialistit pystyvät ontokratian ohjaaman kommentaariaatin kautta vaikutteellistamaan oikeiston objektiiviset arvot subjektiivisilla ja sosiaalisesti relatiivisilla ja reaktiivisilla mielipiteillään, jonka myötä arvollista todellisuutta ei yhteiskunnassa toteuteta. Ideologisen nautinnon viehätys liittyy siihen, kun subjektiiviset tekijät alkavat vaikuttaa oikeistolaisiin enemmän kuin objektiiviset arvot, jotka toisaalta ovat yleisempiä. Tämä on esimerkki siitä, kuinka poliitikot korruptoituvat, eli subjektiiviset arvot alkavat vaikuttaa todellisemmalta ja arvokkaammalta kuin objektiiviset arvot, jotka ovat itseisarvoisia. Tämä voi liittyä poliitikkojen kohdalla esimerkiksi siihen, jos heidän asemaansa liittyvät edut kasvavat arvossaan tai esimerkiksi jonkinlainen asema puolueen hierarkiassa paranee. Eli konsensus syntyy aina siitä, kun oikeistolaiset harjahtuvat kohti subjektiivisia mielipiteitä ja sosialistien kollektiivista käsitystä Suomesta ”hyvinvointiyhteiskuntana”. Ensinnäkin se, jos ihmiset haluavat ylläpitää sosialistista hyvinvointiyhteiskuntaa, kertoo se siitä, että tällaiset ihmiset ovat ontokratiaa, heillä on eniten olemisen valtaa, ja heidän yksilöllinen helppousindeksin tasapainopiste ei ole suorassa korrelaatiossa yhteiskunnallisen helppousindeksin tasapainopisteen kanssa. Nämä ihmiset ovat siis kommentaariaattia, jotka pyrkivät vaikutteellistamaan omalla merkitysvallallaan sellaiset ihmiset, jotka eivät ole vielä myöntyneet antamaan periksi ontokratian vaikutteellisuudelle ja omaksumaan subjektiivisia mielipiteitä omien arvojensa tilalle. Olen jaotellut yhteiskunnan jäsenet maksimointiavaruuden kautta vapaisiin, riippumattomiin, epävapaisiin ja manipuloijiin. Noista vain vapaat voivat varmasti toimia arvojensa eteen ja olla muodostamassa arvoja ja ajatuksia. Riippumattomat voivat pahimmassa tapauksessa langeta manipuloijiin. Eli oikeiston tulisi politiikan tekemisessä pyrkiä siihen, että riippumattomat ihmiset ja epävapaat ihmiset voisivat tulla arvojen kautta vapaiksi. Silloin oikeisto voisi olla varma vaalimenestyksestään.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti