Ihmisten elämä perustuu toimintaan yksilönä instituutioiden piirissä. Instituutiot tarkoittavat vastuun kantamisen sijaintipaikkoja, joissa ihmiset toimivat oman ja toisten hyvän eteen. On siis selvää, että instituutiot tarvitsevat tiettyä tilaa ja vapauksia, jotta ne voivat toimia roolinsa täyttävästi. Instituutiot siis tarkoittavat sellaisia organisaatioita ja yhteenliittymiä, joiden sisällä esimerkiksi ihmisten työskentely tapahtuu. Instituutioiden tulee olla vapaita ja perustua tunnustushierarkiaan, mihin ne asettuvat esimerkiksi tasojen pyyteettömyyttä mitaten. Tämän takia korkeimmalla hierarkiassa ovat sellaiset instituutiot, joissa on eniten valinnan vapautta, kuten esimerkiksi maailmankatsomukset ja uskonnolliset tunnustukselmat. Instituutioissa ja niiden piirissä tapahtuu useimmiten preferenssiautonominen jaottelu vapauteen ja vastuuseen, ja tunnustushierarkia vartioi niiden kautta sitä, että vain objektiiviset arvot voivat olla yhteiskunnassa voimassa. Maksimointiavaruus määrittää sen, millaiset arvot voivat tulla objektivoiduiksi, ja helppousindeksi määrittää sen, miten ihmisten tulisi jaotella elämäänsä vapauteen ja vastuuseen. Tasapainopiste on se kohta, joka näyttää sen, miten helppousindeksi määrittyy yhteiskunnassa ja toisaalta myös yksilöiden piirissä. Joukkopriorisointi näyttää tunnustushierarkian piirissä sen, millaiset arvot ovat todella objektiivisia ja mistä on vain subjektiivisiksi mielipiteiksi. Arvoja voidaan siis joutua muuttamaan ja pelkistämään, että ne voivat sulautua ihmisten kokonaisuuteen, ja joukkopriorisointi vastaa tästä muutoksesta. Adaptiivinen tulkinta on se välivaihe, jossa tulkinnallisen sopeuttamisen kautta subjektiivisesta arvotunteesta tulee objektiivinen arvo. Maksimointiavaruus seuraa adaptiivista tulkintaa, eli siinä arvot johdetaan totaaliseen muotoon, ja sen perusteella voidaan käsitellä se, millaiset arvot voisivat yhteiskunnassa tuottaa suurinta onnellisuutta ja mitkä suurinta pahoinvointia. Helppousindeksi on kuvaamistapa, jonka kautta voidaan saada käsitys siitä, millaiset arvot toteutuessaan maksimointiavaruuden piirissä saavat suurimman yleisyyden. Jos huonot ja erittäin huonot arvot pääsevät yhteiskunnassa valtaan, tarkoittaa se sitä, että helppousindeksi on suurimmassa epätasapainossa, ja samaten se tarkoittaa sitä, että kommentaariaatti ontokratian johtamana voi olla invalidisoimassa instituutioiden toimintaa ja olla asettamassa niitä oman helppouden etsinnän mukaiseen järjestykseensä. Eli kommentaariaatti pyrkii vaikutteellistamaan ihmisten objektiivisia arvoja, ja pyrkii oman merkitysvaltansa kautta aiheuttamaan yhteiskuntaan tilanteen, jossa objektiiviset arvot korjataan ontokratian subjektiivisilla mielipiteillä, jonka jälkeen tällaisten ihmisten arvottamisesta ei ole enää mitenkään. Sen jälkeen ontokratia pystyy hakemaan hyötyä ja helppoutta omalle viiteryhmälleen, jossa tilanteessa korostuu tilanne vapauden ja vastuun välillä, eli ontokratian edustama taho saa valtaa omalle ryhmälleen, jonka myötä helppousindeksi tasapainopiste ei toteudu. Kommentaariaatti siis suuntautuu kieltämään oikeistolle tyypilliset velvollisuudentuntoiset objektiiviset arvot, ja edistämään sosialistien ”arvoja”, jotka eivät ole minkäänlaisia arvoja, vaan välineitä omahakuisen edun saamiseen sille eturyhmittymälle, joiden asioita nämä tahot pyrkivät edistämään. Objektiiviset arvot ovat avoimia kaikille samalla kun subjektiiviset mielipiteet ovat vain sosialistien kannattajakunnan oman edun pyrkimystä. Ontokratia siis on olemisen valtaa yhteiskunnassa tärkeänä pitämä ryhmittymä. Kommentaariaatti siis pyrkii luomaan vaikutteellisuuden merkitysvallalla yhteiskunnan instituutioiden pariin anarkiaa ja sekasotkua, ja muodostamaan arvoinstituutioita ja tuki-instituutioita, joissa palvotaan ontokratian korostamia subjektiivisia mielipiteitä ja suojellaan niitä poliisikoneistolla. Tällaiset ihmiset siis pyrkivät vähentämään yhteiskunnallista ja yksilöllistä vapautta ja lisäämään tiettyjen ihmisten elämisen helppoutta. Vaikutteellisuus luo ja käyttää vertailukohdallisia symboleita siinä, kun se alkaa muodostamaan riippuvuus- ja vastaparisuhteita instituutioiden sisältämien asioiden välille. Esimerkiksi vapaa markkinatalous on yksi tuollainen instituutiopeite, johon ontokratia suuntautuu verotuksen kautta. Instituutioita tulisi siis arvostaa itsenäisinä entiteetteinä, jotka saisivat itse valita omat sääntönsä sen jälkeen, kun ne voisivat tunnustaa tunnustushierarkian järjestyksen, jossa pyyteettömyys, ristiriidattomuus ja valinnanvapaus määrittäisivät kunkin instituution paikan tunnustushierarkiassa. Ihmiset jakaantuvat vapaisiin, riippumattomiin, epävapaisiin ja manipuloijiin. Näiden ihmisryhmien kulloinenkin koko määrittää sen, toteutetaanko yhteiskunnassa vapaita objektiivisia arvoja vai subjektiivisia mielipiteitä, ja missä mitassa. Näiden ryhmien jakaantuminen myös luonnollisesti määrittää sen, millaisessa tilassa helppousindeksi on. Manipuloijat ja epävapaat ihmiset ovat siis sellaisia, jotka eivät tunnista vapautta eikä yksilöyttä, ja sen takia he ovat hyvää materiaalia ontokratialle edistämään kaikenlaisten sosialistien tarkoitusperiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti