Talvi antaa eroilmoituksensa
lapsi nukkuu, kissa leikkii
kevät on jo täällä!
minulla on kiharat hiukset
parta ja viikset
käteni eivät liity ruumiilliseen työhön
sitä ei ole tehty
suvussa pitkään aikaan
minulla on kirjailijankutsumus
ulkona punaiset nymfit
kohta sataa rautaa
kevät kuin toive
pian haudattavan aavistus
elävän hetki kaikkeisuudessa
kissa repii antiikkihuonekalujani
fyllit tulevat pian läpi
Mitä nyt tekisin
sinä olet ja minä en
kuitenkin sinut näkisin
haluaisitko tätä
helpottaa
köyhän runoilijan
kelvottaa
ottaa vastaan
lahja suuri
tässä on
kuin jutun juuri
voisin sinut
laulaa esiin
tulla nähtäväksi
uusiin kesiin
sinä olet kuin kauris
aina yhtä
herkkä kaunis
sydämeni iski ja iski
kuin ei olisi
harppaus riski
voisimme tavata
ja olla vain
en haluaisi olla
kuin Kain
Kaikenlaisten vaalien alla ihmiset haluavat päästä vaikuttamaan asioihin ja toisiin ihmisiin. Nämä ihmiset, jotka pyrkivät vaikutteellistamaan toisia ihmisiä ja instituutioita toimivat pääasiassa ontokratian kommentaariaatin ohjailemana. Alinta pohjasakkaa tässä ryhmässä ovat sosialistit ja uustaistolaiset. Kuitenkin voidaan sanoa, että pyrkimys vaikuttaa kertoo aina manipuloinnista ja manipulointiin pyrkivästä luonteesta, sillä samalla kun nämä ihmiset haluaisivat päästä auktoriteetin rooliin, olisi tosi asiassa poliitikkojen oltava kannattajiensa ja tavallisten ihmisten ohjailtavissa. On selvää, että samalla tavalla kuten esimerkiksi jatkuva luennoilla kommentointi kertoo narsismista, kertoo myös vallan ja vaikuttamisen halu jollakin tavalla narsistiseen persoonallisuuteen vertaantuvasta ihmislajista. Halu vaikuttamiseen kertoo aina siitä, että tällaiset ihmiset katsovat heillä olevan enemmän valtaa ja potentiaalia vallankäyttöön kuin tavallisilla ihmisillä. Mielestäni osallistuminen on paljon selkeäpiirteisempi käsite käytettäväksi poliittisessa vallankäytössä, sillä vaikuttamisessa on aina vähintään kaksi osapuolta, jossa vaikuttaja vaikuttaa vaikutettavaan. Vaatii aikamoista pikkuihmisluonnetta, jos haluaa todellakin päästä tällaisten haimaisten pintaliitäjien vaikutettavaksi, minuun ei ainakaan vaikuta yksikään näistä pyrkyreistä, ja jos kohtaan vaikuttamisen jonkun potentiaalisen äänestettävän sanavalinnoissa, ei sen jälkeen tämä ihminen enää ole minun valintojeni joukossa. Narsismi tarkoittaa itseä kohtaan suuntautuvaa rakkautta. Samalla tavalla itseänsä rakastavat poliitikot voivat olla edistämässä omaa persoonavoittoista vaikuttamistaan saman itserakkauden motivoimana. Ei tällainen vaikuttaminen koskaan kerro mistään sen laisesta persoonallisuudesta, joka olisi valmis kuuntelemaan mielipiteissään ja arvoissaan kannattajiaan, vaan hän pyrkii korottamaan omaa jalustaansa ja hakemaan uusia pikkuihmisiä pönkittämään sitä. Millaisia sitten ovat tällaiset pikkuihmiset, jotka tieten tahtoen haluavat tulla joidenkin narsististen pikkuihmisten vaikuttamiksi. Ne ovat etenkin perinteisesti ja jumalaa pelkäävällä tavalla asioihin suhtautuvia ihmisiä, jotka alkavat häikäistyä keisarin vaatteiden edessä, ja ovat valmiita tunnustamaan, että joku toinen ihminen olisi ominaisuuksiensa perusteella parempi edistämään esimerkiksi politiikassa käsiteltäviä asioita ja kysymyksiä. On siis väärin häikäistyä joidenkin ihmisten edessä, jotka väittävät olevansa parempia kuin kannattajansa käsittelemään asioita, jotka koskevat kaikkia ihmisiä. Tämän takia mielestäni poliittiset päättäjät tulisi valita suoraan jotenkin ennakoidusti suodatetuista ehdokkaista, jotka voisivat edustaa kaikkia ihmisryhmiä. Nykypäivänä kaikenlaiset tiimit ja joukot ajavat mahdollisesti hyvinkin keskinkertaisten puoluehierarkioissa nousseiden pikkuihmisten pyrkimyksiä päästä toisia korkeammalle asteelle vaikuttamaan toisiin. On selvää, että sellaiset poliitikot, jotka eivät kuvittele voivansa muuttaa toisten ihmisten mielipiteitä omaksi hyväkseen ja työnteossa vastuullisesti asemaansa suhtautuvat työntekijät tulisi nimittää korkeimpiin asemiin. Pikkuihmisen voi valloittaa jo vaikka pelkkä parempi ulkonäkö tai korostunut halu päästä vaikuttamaan ihmisiin ja asioihin. Nämä tulisi kiertää kaukaa.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Leimaaminen on etenkin yksilön asettamista johonkin ennalta olevaan rooliin jonkin hänen piirteensä, mielipiteidensä tai ajatuksien kautta. Minä tuen nominalistista käsitystä maailmasta, enkä esimerkiksi hyväksy täysin realistista käsitystä, jonka mukaan tietyt laadut ja valmiina olevat käsitteet kuvailisivat jokaisessa tilanteessa maailmaa ja ihmistä. Mielestäni vain siinä tapauksessa, jos esimerkiksi joku yksilö edustaa jotain puoluetta täysin virallisesti, voidaan puhua jostain todennäköisesti hänelle kuuluvista aatteista. Kuitenkin mielestäni ei voida sanoa esimerkiksi käyttäytymisen tai mieltymyksien perusteella, että joku ihminen olisi varmasti esimerkiksi homo tai lesbo. Minua on kutsuttu tähänastisen elämäni aikana mm. homoksi, tyhmäksi, kehitysvammaiseksi, köyhäksi, lyhyeksi, pieneksi. On varmaan niin, että jos joillakin ihmisillä ei henkinen kapasiteetti riitä jonkun ihmisen käsittämiseen, voivat arvostelijat silloin saada itselleen mielihyvän tunteen, jos he voivat helpolla tavalla typistää jonkun kokonaisen persoonallisuuden tällaisen mahdollisesti kielteisen ja huonon käsitteen sisään. On siis selvää, että tällainen käyttäytyminen on todella yleistä, esimerkiksi vaikka joku itsensä täysin vastustamattomaksi kokeva naikkonen voi sanoa ystävilleen jonkun miehen olevan homo, jos tämä ei ole lähestynyt naikkosen haluamassa tilanteessa tätä. Tämähän on todella julmaa, ja siihen liittyy myös pyrkimys asettaa tällainen mies evolutiivisesti heikompaan asemaan, koska tällaiset naikkoset luulevat kaikkien haluavan itsensä. Minua on luultu homoksi pitkään, vaikka en ole koskaan kokenut tarvetta harrastaa sukupuoliyhteyttä miesten kanssa. On väärin, jos joku luonteenpiirre johtaa ihmiset arvioimaan toisia. Esimerkiksi ala-asteella eräs toisten vaikutuksille altis keskinkertainen yksilö oli käytävässä innostunut kysymään, kenestä luokan tytöstä kukakin piti, niin kun en itse ollut tuossakaan vaiheessa halukas riippuvaistamaan itseäni johonkin pikkutyttöön ja sanoin etten ota tuohon osaa, ryhtyi keskinkertainen yksilö erilaistamaan minua ja sanoi kiusaajavasalliensa säestyksellä, että minua ei otettaisi piireihin. Tällaisia ovat nämä Piaget’n kuvaamat kehitysvaiheet, jos niihin ei halua osallistua, kiusaavat näiden vaiheiden valvojat tällaista. On siis selvää, että ihmiset haluavat leimaamisella etenkin ns. käsitellä tai nujertaa jonkun ihmisen, jonka jälkeen hän on leimansa uhri. Minä olen aina ollut tarkka tuollaisista nimityksistä, joita minuunkin on yritetty iskeä. Mielestäni jos on kiinnostunut jostain ihmisestä jossain mielessä, tulee hänestä ottaa selville hänen koko persoonallisuutensa, eivätkä jotkut yksittäiset mieltymykset suorassa suhteessa kerro kenestäkään mitään. Ei ole pelkästään asioita, vaan on olemassa motiiveja suhteessa asioihin, jotka ovat moninkertaisesti suurempia selittäviä tekijöitä ihmisen persoonallisuudessa kuin asiat.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Feministit korostavat monomaanisella ja yksioikoisella tavalla naisten oikeuksia yhteiskunnassa ja maailmassa, ja ovat aina pitämässä esillä sitä ajatusta, jonka mukaan nainen on aina parempi kuin mies. Feministit esimerkiksi ovat yhteiskunnassa valvomassa sitä, että etenkin naisia kannustetaan kouluissa ja yliopistoissa hakeutumaan koulutuksiin ja jatko-opintoihin ja työtehtäviin. Nykypäivänä sosialistifeministien johtama hallitus esimerkiksi järjesti syksyllä 2020 feministisen performanssin nimeltään Girl power, jonka myötä koululaistyttö oli päivän ajan leikisti pääministerimme toisen samanlaisen koululaistytön tilalla. Tätä toimintaa edistetään mainonnassa ja medioissa jatkuvasti asettamalla tytöt ja etnisten vähemmistöjen edustajat mainoksiin kertomaan haluavansa presidenteiksi, ministereiksi ja pääjohtajiksi. Tässä ajatellaan, että ei ole kerrassaan mitään väärää siinä, jos tytöt asetetaan toistuvasti sukupuolensa perusteella parempaan asemaan, joka on johtanut mm. jo aikoja sitten siihen, että yliopistoissa on enemmän naispuolisia kuin miespuolisia opiskelijoita. Nämä sosialistifeministit ovat yhä sitä mieltä, että Suomessa pitäisi positiivisesti diskriminoida naisia ja tyttöjä, vaikka heistä jo suurin osa on lähtökohtaisesti paremmassa asemassa kuin missä pojat ja nuoret miehet ovat. Yksi tällainen median loitsima mielikuva on se, että naiset ovat jotenkin herkempiä ja aistivampia, minkä takia he ovat aina nautiskelemassa silmät kiinni ja huulet törröllä, jos esimerkiksi televisiossa tulisi mainostaa jonkinlaista jäätelöä tai luksuselintarviketta. Uustaistolaiset ovat monissa tapauksissa feministejä samalla kun feministit ovat uustaistolaisia. Nämä ihmiset suhtautuvat negaation kautta omaan itseensä, ja tuon negaation vastakohde on kaikki vieras, johon he personoivat itsensä. Tuo saattaa olla esimerkiksi suuri feministinen suffragettiliike tai taistolaisten tapauksessa aikaisemmin suuri ja mahtava Neuvostoliitto. Tuon heijastuman avulla he suhtautuvat muihin ihmisiin, joilla todellisuudessa on jonkinlaisia omia ajatuksia ja poliittisia mielipiteitä. Feministit heijastavat itsensä suureen kollektiiviin, joka tekee heistä yhtä epävapaita, kuin miten oli stalinististen ja Neuvostoliiton hyvyyteen ja kannatettavuuteen sijoittaneiden taistolaisten laita. Monista taistolaisista on siis tullut feministejä, jotka kannattavat useimmiten nykypäivänä vasemmistoliittoa. Vasemmistoliiton puoluekokouksissa lauletaan käsi kädessä Kansainvälistä ja hekumoidaan punakapinan uusinnalla ja lahtareiden surmaamisella. Sosialismi, joka on aatteena nuori ja feminismi vielä nuorempi, ovat aatteita, jotka eivät edusta suomalaista kansanluonnetta, ja ne ovat tänne tuoneet vain ulkoiset vaikutteet, jotka ovat ottaneet valtaansa vaikutteelliset ihmiset, eli sellaiset, jotka kaikkein heikommin voisivat tulla toimeensa yksin. Sosialistit eivät tunnusta yrittäjien olemassaolon tärkeyttä, vaikka ilman heitä ei olisi runsas sata vuotta sitten ollut tullut minkäänlaisia sosialistisia puolueita. Ja sekin osoittaa sen että heidän minänsä perustuu negaatioon eikä suoruuteen.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Helppousindeksi on tapa mitata sitä, miten ihmiset suhtautuvat yhteiskunnassa sekä yhteisön että yksilön tasolla vapauteen ja vastuuseen, jotka ovat preferenssiautonomisia käsitteitä. Kun vapaa arvottaminen eli objektiivisten arvojen mukaan ajatteleminen ja toimiminen on vallalla yhteiskunnassa, on indeksin arvo riittävällä plustasolla, jota kuvaa maksimointiavaruuden nelikentässä tasapainopiste, joka kuvaa vapaiden, riippumattomien, epävapaiden ja manipuloijien välisiä suhteita yhteiskunnassa. Kun yhteiskunnassa vallitsee vapaus, ovat vapaat ihmiset silloin etenkin tukemassa sitä, että helppousindeksi pysyy plussan puolella. Helppousindeksi siis kuvaa sitä, millaisessa suhteessa ihmisten vaivannäkeminen on yhteiskunnassa ja yksilötasolla. Vaivan näkemistä kuvaa etenkin työ jonkin päämäärän edistämisen eteen. Yhteiskunta perustuu työlle, sillä se ei pysyisi kasassa ja tasapainossa, jos helppousindeksi on miinuksella. Eli kaikkien ihmisten tulisi yhteiskunnassa nähdä riittävällä tavalla vaivaa ja suhtautua työn tekemiseen samanlaisella moraalilla. Vapaita ihmisiä ovat etenkin yrittäjät ja pitkän ja vakaan työuran tehneet ihmiset, riippumattomat ovat monessa tapauksessa palkollisia, joista suurin osa on luottamuksen arvoisia työntekijöitä, jotka pyrkivät näkemään oman työnsä merkityksen. Epävapaat ihmiset ovat ns. väliinputoajia, joilla ei olen vapautta sen takia, koska sosialistit eli manipuloijat ovat asettaneet heidät sellaiseen asemaan, jossa he eivät esimerkiksi voi tehdä työtä, tällaisesta tapauksesta kävisi esimerkiksi se, jos omasta mielestään työkykyinen ihminen on laitettu sosiaaliämmien toimesta eläkkeelle, vaikka hänellä olisi omia työhaluja. Työnhalu tarkoittaa siis aina sitä, että ihminen haluaa nähdä vaivaa. Ja silloin jos sosiaaliämmät disabiliteeraavat jonkun ihmisen, vaikka hänestä olisi työhön, on se silloin epävapautta ja näissä tapauksissa tällaisten ihmisten työpotentiaali muodostaa suurempaa helppoutta eli se aiheuttaa epätasapainoa yhteiskunnan tasolla helppousindeksissä, minkä lisäksi tällainen ihminen tulee yksilön tasoisesti epävapaaksi helppousindeksissä, joka voi aiheuttaa tällaiselle ihmiselle suurta epätasapainoa ja mielen heittelemistä. Samassa mielessä myös se, jos politrukkiluottamusmiehet alkavat vaatia työntekijöille entiseen nähden vähäisempää työpanosta, on se silloin helppousindeksiä laskevaa kehitystä. Kuitenkin esimerkiksi joidenkin huonojen työntekijöiden vapauttaminen tehtävästään ja kykenevämmän ottaminen tilalle voi joskus olla helppousindeksiä nostattavaa kehitystä. Kuitenkin kaikenlainen verottaminen ja puuttuminen yhteiskunnan vapaimpien ihmisten eli yrittäjien toimintaan on toimintaa, joka laskee helppousindeksiä, ja aiheuttaa yhteiskuntaan suurempaa epävapautta. Vapaa ihminen on etenkin työtä tekevä ihminen, koska työ on sellaisen toiminnan muoto, jossa nähdään omat tarkoitusperät, taidot ja työn tulos. Ainoastaan voidaan sanoa, että kommentaariaattia hallitseva ontokratia voi joskus olla aiheuttamassa yhteiskuntaan sellaista tilannetta, jossa työn tulosta ei työn jälkeen voidakaan havaita, ja tämä on omiaan aiheuttamassa yhteiskuntaan epävapautta ja se aiheuttaa ihmisille sellaista ajatusta, jonka myötä jotkut eivät välttämättä enää voi nähdä työnsä merkitystä. Työn merkityksen näkeminen liittyy siihen mikä on työn funktio ihmiselle ja niille ihmisille, joita yksilön tekemä työ koskee. Voidaan sanoa, että nykypäivänä monenlainen työ on merkityksellistä, tällaisia töitä ovat esimerkiksi freelanceeraus, silppu- ja pätkätyö ja nekin ovat parempaa kuin ei töitä ollenkaan. Tämän takia joissain ammateissa työkyvyttömyyseläkkeelle siirretyt ihmiset voisivat erikoistua uudelle alalle uudelleenkouluttautumalla ja valitsemalla esimerkiksi sellaisia työn muotoja, joissa työskentely voisi tapahtua esimerkiksi kotoa käsin. Voidaan sanoa, että jos jonkinlainen tasa-arvo halutaan yhteiskunnassa saavuttaa, tulisi kaikkien yhteiskuntaan kuuluvien ihmisten nähdä samalla tavalla vaivaa työskentelyyn. Myös työkyvyttömien ihmisten hoitaminen ja heistä huolehtiminen tulisi siirtää suuremmassa määrin omien sukulaisten ja läheisten kustannettavaksi.
Suomessa on kautta aikojen korostettu liian paljon urheilun merkitystä, ja mikä pahinta, jaettu tuota ilolitaniaa ja jeremiaadia myös yhteiskuntamme nuorimmille ja siten vaikutuksille alttiimmalle osalle. Urheilu perustuu aina vastustajan kukistamiseen ja siinä mielessä se on epähumaani tapa suhtautua maailmaan, ihmiseen ja toisiin ihmisiin. Urheilun perustavin ajatus siis on jonkin toisen urheiluun osan ottavan tason nujertaminen, jos ei lasketa mukaan tiettyjä liikunnan muotoja kuten vaikka esimerkiksi kävelyn. Kuitenkin myös esimerkiksi kuntoliikunnalla kuten kuntosalilla käymisellä pyritään saamaan aikaan valta-asetelma, jonka mukaisesti muut ihmiset ajattelisivat tällaisesta ihmisestä suuremmalla kunnioituksella ja pelolla. Liikunnassa siis aina pyritään saamaan hyötyä maailmasta ja edetä samalla siinä. Kuitenkin voidaan sanoa, että esimerkiksi henkiset aktiviteetit kuten kirjoittaminen, lukeminen ja kääntäminen tarjoavat ihmiselle paljon ajattomampaa ja iättömämpää olemassaoloa. Ruumis rapistuu kuitenkin jotenkin ja dekadenttina sanon, että joissain suvussa vallitseva muotovaliouden pyrkimys ei koske minua, koska minulla ei ole minkäänlaista heikkoitsetuntoista tarvetta päteä muille esimerkiksi jonkinlaisen urheilullisen mielenlaadun kautta. Urheilu perustuu aina paremman aseman saavuttamiseen suhteessa toisiin ihmisiin, eli toisin sanoen toisen osapuolen nujertamista. Henkisellä aktiivisuudella on tavallisesti tarkoitus suuntautua vain asioihin eikä ihmisiin, ja siinä mielessä se poikkeaa urheilusta perustavalla tavalla. Henkiset aktiviteetit, jotka perustuvat älyyn, eivät perustu toisten ihmisten nujertamiseen kuin vain sellaisilla henkilöillä, jotka painottavat urheilua ja jotka siihen perustuen ovat tuomassa tällaista urheiluun perustuvaa ajatusta, eli jonkun vastakohtatahon nujertamista, henkiseen toimintaan. On selvää, että esimerkiksi rasismi ja kova suhtautuminen suhteessa huonossa asemassa oleviin ihmisiin ja ihmisten ryhmiin perustuu suuressa määrin miehiseen testosteroniin, jolle haetaan joissain ikävissä tapauksissa tällaista purkautumisväylää. Esimerkiksi on käsittämätöntä että jääkääkässä pelaajien annetaan jopa tapella toistensa kanssa. Urheilu siis perustuu aina kilpailuun ja siinä pyritään asettamaan vastustaja tai vastustajat itseään matalampaan asemaan. Tämä on niin selkeä ja suora vaikutussuhde, että on käsittämätöntä minkä takia suurin osa näiden ihmisten kanssa väittelevistä ei tajua tätä suhdetta ja jätä näitä ihmisiä omaan karsinaansa. Henkiset aktiviteetit perustuvat sivistykseen, suvaitsevaisuuteen, inhimillisyyteen, avaruuteen, avoimuuteen ja toisten ihmisten kunnioittamiseen. Ne perustuvat siihen merkittävän eetikon Emmanuel Levinaan perustavaan ajatukseen, jonka mukaan, kun ihminen näkee toisen ihmisen kasvot, tajuaa hän, että hän ei ole vastuussa vain tästä ainoasta ihmisestä vaan samalla aikaa kaikista maailmassa olevista ihmisistä yleensä. Urheilu rikkoo toisten ihmisten kunnioitusta, vaikka joissakin lajeissa kuten jalkapallossa peli perustuu rasisminvastaisuuteen ja herrasmiesmäisyyteen.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Pääministerimme istui huoneessaan valtioneuvoston linnassa ja mietti ankarasti juuri julki tullutta lehdessä ollutta uutista. Hän ei päässyt siitä yli ja mietti miten hän voisi vaikuttaa sen aiheuttamiin seuraamuksiin. Hän ei voinut hyväksyä tuota uutista, koska hänen henkinen pystyvyytensä vastusti sitä kaikilla olemassa olevilla tavoilla. Miten se voisi olla niin, hän ajatteli, ja jatkoi skandeeraamista siten, että pakkelin täyttämä naama alkoi vähitellen hikoilla ja naamaan ilmestyi tahroja. Loppujen lopuksi hän ei voinut tehdä muuta kuin kutsua paikalle ministerivaltiosihteeri Kaisa Mielikäisen ja henkilökohtaisen avustajansa Johanna Mikkeli-Kukkosen. Kun naiset olivat tulleet paikalle, sanoi hän kovaan ääneen, ”Miten voisimme vaikuttaa siihen, miten tällainen väitelmä otetaan vastaan ja miten ihmiset alkavat suhtautumaan asioihin sen jälkeen, kun he alkavat ajatella tämän valeuutisen, tämän hävettävän roskan mukaisesti?” Mielikäinen avasi suunsa, mutta ei heti saanut suustaan ajatusta, kuitenkin minuutin jälkeen hän aloitti vaimeliaasti ja vieläkin vähän samalla ajatellen. ”Voisimme sanoa, että tämän tutkimuksen tekijä ajaa pelkästään omaa tarkoitusperäänsä ja on sen takia väärennellyt sanomaansa siten, että sillä voitaisiin helpoiten vaikuttaa juuri sellaisiin ihmisiin, joita vastustamme, kuten nyt esimerkiksi Petteri Orpoon, kokoomuslaisiin, Jussi Halla-ahoon ja perussuomalaisiin. Onhan selvää, että he saavat jatkuvasti vääristellä sille taipuvaisen median tapaa suhtautua asioihin. Onhan aivan oikein, jos voimme jollakin tavalla saada muunneltua uutisen viestiä ja jopa voisimme saada siihen jälkeisen oikaisun.” Marin virkistyi ja sai mieleensä lopultakin ajatuksen siitä, että tyypillinen vasemmiston suvainnaiston tapa suhtautua sille kielteisiin asioihin todella oli niiden kieltäminen joko täysin sananvapautta kieltävällä tavalla, tai sitten jonkinlainen feministiprofessori laitettaisiin esittämään lausunnonvastainen mielipide jollakin perusteellisemmalla tiedonannolla. ”Mitä mieltä Mikkeli-Kukkonen on?” Marin kysyi Mikkeli-Kukkonen vastasi hitaasti ensin mietittyään, että ”Voisimme ehkä sanoa, että tuollainen lausunto on täysin kulttuurisesti konstruoitu ja johtuu siitä, että valtakunnassamme on lähes aina ollut vain miespuolisia johtajia, esimerkiksi tää tyttöjen voimauttamisprojekti Girl-Power voisi olla osaltaan edistämässä sellaiseen käsitykseen pääsemisessä, että tytöillä voitaisiin näyttää olevan yhteyksiä tällaiseen ilmenemistapaan ja asioiden tulkintaan.” Sitten Marin huokaisi ja avasi uudestaan lehden sen tiedesivujen kohdalta, johon biologian tohtori Untamo Tietäväinen oli kirjoittanut tämän maailmoja laajentavan toteamuksensa siihen, kun naisparit olivat tiedustelleet asiaa häneltä: ”Vaikka naisparit nykypäivänä muuta väittäisivät, niin on biologisten tosiseikkojen pohjalta todennäköistä, että vain miespuolisella lapsella ja myöhemmin aikuisella on munat.”
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Timo Airaksinen sanoi minulle lukioaikana, ettei ajan henki ole filosofinen käsite. Sen kautta voidaan kuitenkin havaita ja havainnollistaa monenlaisia asioita, vaikka siinä ei säilyisikään ekumeenisia uskonnon piirissä esiintyviä piirteitä. Ajan henki tarkoittaa siis sellaisia ihmisiä ja asioita, jotka kulkevat ajassa tiettyjen vallassa olevien suuntausten mukaisesti ja myötäisesti. Vaikka nykyaikainen materialistinen filosofia kavahtaa kaikenlaisia henkiä ja henkisyyksiä, on henki tässä mielessä vain kuvaannollinen ilmaisutapa, ja se tarkoittaa jotain ajassa elävää ja olevaa, jota ei välttämättä havaita ja myönnetä samalla tavalla kuin aikaa luonnehtivia materiaalisia välttämättömyyksiä ja tosiasiallisuuksia. Ajan suurin henkinen virtaus on tällä aikaa varmasti kaiken henkisyyden korvaaminen materialla ja teknologisten edistysaskeleiden tarjoamilla helppousteknologian tuotteilla. Siihen sisältyy myös jatkuva tekemisissä oleminen jo saatujen teknologian edistysaskeleiden tuottamilla vempeleillä ja kapineilla. Nykyaikana ihmisten tulee olla koko ajan virtuaalisesti selvillä kaikkien muiden kaikenlaisissa yhteydenpitovälineissä kerrotuista älyttömyyksistä ja vihapuheisista ad hominem-kommenteista. Kaikkien ihmisten tulee siis nykypäivänä voida olla koko ajan potentiaalisesti yhteydessä kaikkien muiden ihmisten kanssa, ja tästä on muodostunut merkittävin henkinen virtaus nykyajassa. Kaikki on riippuvaista teknologiasta ja yhteydenpitovälineistä ja kaikki ihmiset vaikuttuvat eniten sellaisista teknologian kehittämisen edistysaskeleista, jotka edistävät helppouden ja ajassa olemisen kokemusta ihmisissä ja etenkin ihmisten välillä. Nykyaikana myös on ollut havaittavissa se että äärimmäiset sekä rasistiset että vasemmistolaiset ääriliikkeet saavat suurinta suosiota ja pääsevät näin ollen myös muodostamaan hallituksia eri maissa, surkeimpana esimerkkinä todellisuudessa parlamentaarisessa minoriteettiasemassa oleva Suomen sosialistihallitus. Nykypäivänä ihmisillä ei näytä olevan muuta merkitystä kuin vähemmistöasemassa olevien ihmisten äärisuvainnoiminen tai niiden vastustaminen äärimmäisillä rasistisilla tavoilla. Oikeistoliberaalit suhtautuvat vähemmistöihin siten, että niitä ei tarvitse erityisesti hyysätä ja niille voidaan tarjota kompetenssin mukaisesti mahdollisuus sulautua kantaväestöön, eli niitä kohtaan ei myöskään tarvitse suhtautua kielteisesti, ja on käsittämätöntä, että tällainen rasismi toteutuu esimerkiksi parlamentin toiseksi suurimman puolueen valtaideologiassa. Vähemmistöjen vainoaminen on aina heikompien vainoamista, ja on sanottava, että tällainen ideologia vallitsee nykypäivänä myös suloisessa Suomessamme. Toisaalta myös uustaistolaisten vasemmistolaisten tapa suhtautua kaikkeen uuteen, joka tulee ulkomailta, myönteisesti, on myös ideologia, joka on suomalaisia ihmisiä vastaan, ja nykypäivänä esimerkiksi Helsingin yliopiston nimityspolitiikka ja ulkomaisten opiskelijoiden hyysäämispolitiikka on henkinen virtaus, joka on suunnattu suomalaista kantaväestöä ja suomalaisia ihmisiä vastaan. Ajan henki nykypäivänä Suomessa on siis etenkin koostunut helppousteknologiasta, ääriliikkeiden rasismista ja uustaistolaisten sosialistien suomalaisen kulttuurin disintegroimispyrkimyksestä.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Nykypäivänä ihmiset haluavat kaiken helposti. Moderni median ja käytännönteknologian kehittyminen on edesauttanut kehitystä, jonka mukaan kaikki halutaan saada helposti ja nopeasti. Tämä on johtanut medioiden ja digitaalisten tiedoantojen moninaisuuteen, mutta samalla esimerkiksi heikentänyt syvällisyyteen perustuvaa elämänasennetta, ja sellaista pyrkimystä, jonka mukaan kaikki työ vaatii jonkinlaista vaivaa. Esimerkiksi nykyaikainen välienpitoteknologia antaa ihmisille mahdollisuuden olla helposti kaikkialla toisten kanssa tekemisissä, mikä on jo itsessään vähentänyt ihmisten mielessä yksinäisyyden ja sitä myöten tulevan henkisen kehittymisen pyrkimyksiä. On selvää, että henkinen kehittyminen vaatii aina jonkinlaista yksinäisyyttä ja miettimistä, mihin ei kuulu jatkuva merkityksetön yhdessä oleminen toisten ihmisten kanssa. Nykyaikana ihminen voi etsiä tietoa jostain asiasta esimerkiksi wikipediasta puhelimen kautta, jonka myötä tyydytään varsin kapeaan selitykseen jonkin asian luonteesta. On selvää, että tällainen mediakulttuuri heikentää ihmisten kykyä ja halua saada selvityksiä asioista siinä muodossa, että niiden yhteydessä haluttaisiin pyrkiä syvällisyyteen ja monipuoliseen asioiden kuvaukseen. Nykypäivänä ihmiset lukevat niin harvoin kirjoja, että tämä sivistyksen välittämisen muoto poistuu varmasti monien ihmisten mielestä sen myötä, kun kirjojen sijasta käytetään kaikissa tilanteissa vain sähköisessä muodossa olevia taitoja ja tietoja. Mielestäni kirjojen lukeminen ja niistä hankittu tieto on paljon tärkeämpää kuin kaikki tieto mikä saadaan internetistä ja kaikenlaisten nettikiusaajien keskustelupalstoista ja tiedostoista. On selvää, että esimerkiksi se, kun nykypäivänä voidaan nettiin kirjoittaa nimettömästi, vaikkapa esimerkiksi wikipedian tai nettikiusaajien keskustelupalstojen sivuille, on se omiaan vähentämään ihmisten arvoa yleisesti tässä yhteiskunnassa. Samaten voidaan sanoa, että jos joidenkin puolueiden poliitikot saavat tuomioita kansanryhmää vastaan kiihottamisesta jne, ja voivat kuitenkin jatkaa asemassaan, on politiikan merkitys ja syvällisyys samaten vähentynyt kuin tiedon arvostamisessa. Humanistinen sivistys, johon kuuluu kirjojen lukeminen, niiden kirjoittaminen ja niistä keskusteleminen samalla kun siinä pyritään suhtautumaan maailmaan avarasti, suvaitsevaisesti ja inhimillisesti on nykypäivänä vähentynyt merkityksessään, koska nykypäivänä suurimman suosion Suomenkin parlamentissa saavat ihmisen arvon vähentäjät, perussuomalaiset rasistit ja sosialistiset uustaistolaiset, jotka samalla aikaa parlamentin eri laidoilla pyrkivät vähentämään keskellä sijaitsevien oikeistolaisliberaalien moderaattien oikeutta edistää omaa politiikkaansa. On selvää, että passiivistamalla ihmiset tällaiseen henkiseen merkityksettömyyteen ja kapeuteen, median ja yhteydenpitovälineiden edustajat ovat kaventamassa länsimaisen ihmisen mahdollisuutta edistää suvaitsevaisuutta ja ihmisten keskeistä ymmärtämistä sivistyneisyydellä ja antiikista alkaneella klassisella käsityksellä ihmisestä. Jos vain osalle halutaan antaa helppous, miten nämä psyykeltään kaventuneet vain tietyille henkisesti kaventuneille soveltuvilla kapineillaan haluavat, ei yhteiskunta perustu sivistykseen. Tämä aika kantaa mukanaan tummia, huolestuttavia pilviä. Pimeys on jo täällä.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Ihmisten elämä perustuu toimintaan yksilönä instituutioiden piirissä. Instituutiot tarkoittavat vastuun kantamisen sijaintipaikkoja, joissa ihmiset toimivat oman ja toisten hyvän eteen. On siis selvää, että instituutiot tarvitsevat tiettyä tilaa ja vapauksia, jotta ne voivat toimia roolinsa täyttävästi. Instituutiot siis tarkoittavat sellaisia organisaatioita ja yhteenliittymiä, joiden sisällä esimerkiksi ihmisten työskentely tapahtuu. Instituutioiden tulee olla vapaita ja perustua tunnustushierarkiaan, mihin ne asettuvat esimerkiksi tasojen pyyteettömyyttä mitaten. Tämän takia korkeimmalla hierarkiassa ovat sellaiset instituutiot, joissa on eniten valinnan vapautta, kuten esimerkiksi maailmankatsomukset ja uskonnolliset tunnustukselmat. Instituutioissa ja niiden piirissä tapahtuu useimmiten preferenssiautonominen jaottelu vapauteen ja vastuuseen, ja tunnustushierarkia vartioi niiden kautta sitä, että vain objektiiviset arvot voivat olla yhteiskunnassa voimassa. Maksimointiavaruus määrittää sen, millaiset arvot voivat tulla objektivoiduiksi, ja helppousindeksi määrittää sen, miten ihmisten tulisi jaotella elämäänsä vapauteen ja vastuuseen. Tasapainopiste on se kohta, joka näyttää sen, miten helppousindeksi määrittyy yhteiskunnassa ja toisaalta myös yksilöiden piirissä. Joukkopriorisointi näyttää tunnustushierarkian piirissä sen, millaiset arvot ovat todella objektiivisia ja mistä on vain subjektiivisiksi mielipiteiksi. Arvoja voidaan siis joutua muuttamaan ja pelkistämään, että ne voivat sulautua ihmisten kokonaisuuteen, ja joukkopriorisointi vastaa tästä muutoksesta. Adaptiivinen tulkinta on se välivaihe, jossa tulkinnallisen sopeuttamisen kautta subjektiivisesta arvotunteesta tulee objektiivinen arvo. Maksimointiavaruus seuraa adaptiivista tulkintaa, eli siinä arvot johdetaan totaaliseen muotoon, ja sen perusteella voidaan käsitellä se, millaiset arvot voisivat yhteiskunnassa tuottaa suurinta onnellisuutta ja mitkä suurinta pahoinvointia. Helppousindeksi on kuvaamistapa, jonka kautta voidaan saada käsitys siitä, millaiset arvot toteutuessaan maksimointiavaruuden piirissä saavat suurimman yleisyyden. Jos huonot ja erittäin huonot arvot pääsevät yhteiskunnassa valtaan, tarkoittaa se sitä, että helppousindeksi on suurimmassa epätasapainossa, ja samaten se tarkoittaa sitä, että kommentaariaatti ontokratian johtamana voi olla invalidisoimassa instituutioiden toimintaa ja olla asettamassa niitä oman helppouden etsinnän mukaiseen järjestykseensä. Eli kommentaariaatti pyrkii vaikutteellistamaan ihmisten objektiivisia arvoja, ja pyrkii oman merkitysvaltansa kautta aiheuttamaan yhteiskuntaan tilanteen, jossa objektiiviset arvot korjataan ontokratian subjektiivisilla mielipiteillä, jonka jälkeen tällaisten ihmisten arvottamisesta ei ole enää mitenkään. Sen jälkeen ontokratia pystyy hakemaan hyötyä ja helppoutta omalle viiteryhmälleen, jossa tilanteessa korostuu tilanne vapauden ja vastuun välillä, eli ontokratian edustama taho saa valtaa omalle ryhmälleen, jonka myötä helppousindeksi tasapainopiste ei toteudu. Kommentaariaatti siis suuntautuu kieltämään oikeistolle tyypilliset velvollisuudentuntoiset objektiiviset arvot, ja edistämään sosialistien ”arvoja”, jotka eivät ole minkäänlaisia arvoja, vaan välineitä omahakuisen edun saamiseen sille eturyhmittymälle, joiden asioita nämä tahot pyrkivät edistämään. Objektiiviset arvot ovat avoimia kaikille samalla kun subjektiiviset mielipiteet ovat vain sosialistien kannattajakunnan oman edun pyrkimystä. Ontokratia siis on olemisen valtaa yhteiskunnassa tärkeänä pitämä ryhmittymä. Kommentaariaatti siis pyrkii luomaan vaikutteellisuuden merkitysvallalla yhteiskunnan instituutioiden pariin anarkiaa ja sekasotkua, ja muodostamaan arvoinstituutioita ja tuki-instituutioita, joissa palvotaan ontokratian korostamia subjektiivisia mielipiteitä ja suojellaan niitä poliisikoneistolla. Tällaiset ihmiset siis pyrkivät vähentämään yhteiskunnallista ja yksilöllistä vapautta ja lisäämään tiettyjen ihmisten elämisen helppoutta. Vaikutteellisuus luo ja käyttää vertailukohdallisia symboleita siinä, kun se alkaa muodostamaan riippuvuus- ja vastaparisuhteita instituutioiden sisältämien asioiden välille. Esimerkiksi vapaa markkinatalous on yksi tuollainen instituutiopeite, johon ontokratia suuntautuu verotuksen kautta. Instituutioita tulisi siis arvostaa itsenäisinä entiteetteinä, jotka saisivat itse valita omat sääntönsä sen jälkeen, kun ne voisivat tunnustaa tunnustushierarkian järjestyksen, jossa pyyteettömyys, ristiriidattomuus ja valinnanvapaus määrittäisivät kunkin instituution paikan tunnustushierarkiassa. Ihmiset jakaantuvat vapaisiin, riippumattomiin, epävapaisiin ja manipuloijiin. Näiden ihmisryhmien kulloinenkin koko määrittää sen, toteutetaanko yhteiskunnassa vapaita objektiivisia arvoja vai subjektiivisia mielipiteitä, ja missä mitassa. Näiden ryhmien jakaantuminen myös luonnollisesti määrittää sen, millaisessa tilassa helppousindeksi on. Manipuloijat ja epävapaat ihmiset ovat siis sellaisia, jotka eivät tunnista vapautta eikä yksilöyttä, ja sen takia he ovat hyvää materiaalia ontokratialle edistämään kaikenlaisten sosialistien tarkoitusperiä.
Kun minulla on pelkoja siitä että voisin lakata olemasta
Kun minulla on pelkoja siitä, että voisin lakata olemasta
Ennen kuin kynäni oli poiminut aivoistani
Ennen korkeita kirjatasoja, luonteellisuudessa
Pitää yllä kuin rikkaat kylväjät täysin kypsää viljaa
Kun pitäydyn yön tähdennetyissä kasvoissa
Valtavat pilvien symbolit korkean romanssin päällä
Ja ajattelevat etten ehkä koskaan tulisi löytämään
Heidän varjojaan, maagisella tilanteen hengellä
Ja kun tunnen, tunnin vaalea luomus
Etten katso ylitsesi enää
Ei koskaan luontaudu vaaleassa voimassa
Pysäyttämättömässä rakkaudessa! – sitten rannalla
Valtavassa maailmassa seison yksin ja ajattelen
Rakkaudesta ja maineesta tyhjyyteen ei uppoa kuitenkaan
Kaunis nainen ilman armoa, balladi
I
Oi mikä voi auttaa sinua, ritari aseissa
Yksin ja kalpeana vätystelevä
sara on lakastunut järvestä
Ja yksikään lintu ei laula
II
Oi mikä voi auttaa sinua, ritari aseissa
niin riutunut ja vaivoihinsa mennyt
Talvioravan varasto on täynnä
Ja metsätyöt tehty
III
Näen liljan kulmallasi
Ahdistuksen kosteana ja kuumeisena
Ja poskillasi lakastuneen ruusun
Nopeasti lakastuneen
IV
Tapasin naisen pellolla
Täysin kauniin – sadun lapsen
Hänen hiuksensa olivat pitkät, hänen jalkansa olivat kevyet
Ja hänen silmänsä olivat villit
V
Tein seppeleen hänen päähänsä
ja rannekorut, tuoksuavan
Hän katsoi minua kuin rakkautta
Ja voihkaisi kauniisti
VI
Laitoin hänet vauhdittajakseni
Ja mitään muuta ei näkynyt päivän aikana
Sivuttaisesti pyllistyisi hän ja laulaisi
vaalean laulun
VII
Hän löysi juureni ammottavan kauniisti
ja villi hunaja ja mannakaste
ja varmasti kielellä oudolla hän sanoi
Rakastan teitä kovin
VIII
Hän vei minut haltijaluolaansa
Ja siellä hän kyynelehti ja huokasi herkästi
Ja siellä suljin hänen villiä villimmät silmänsä
Neljin suudelmin
IX
Ja siellä hän leperteli minut uneen
Ja siellä unelmoin – Ai kauhea olet aika!
Viimeisin uni jonka näin
kylmällä vuoren selällä
X
Näin harmaita kuninkaita ja prinssejä
Harmaita taistelijoita, kuolonharmaita olivat kaikki
He huusivat – Kaunis nainen ilman armoa
Sinun on valtaistuin!
XI
Näin heidän nälkää näkevien huulten loistavan
kauhea uhkaus levitettynä laajalle
Ja heräsin ja löysin itseni täältä
Kylmällä vuoren selällä
XII
Ja se on miksi jaksan täällä
Yksinäisenä ja harmaana vätystellen
Vaikka sara on lakastunut järvestä
Ja yksikään lintu ei laula
Nopeasti käy ilmi
että sattuma lyö kyntensä
meidän liittoomme
sen kynnet eivät
ole vaarallisia
se on meille kesy
sen kynnet ovat
teroitetut meidän hyväksemme
ne vahvistavat meitä
ne isketään toisiin
ja imetään verta
suuresta nektarimaljasta
käännyit pois
mutta se ei ollut lopullista
kohtaamme jälleen
ennen kuin aika
kääntyy ylitsemme
EI! EI! EI! Ei rohkaisua! Ei rohkaisua! EI! EI! Näin kuuli ja näki mies vanhempiensa huutavan unessaan korvaansa. Samalla vanhemmat joivat piimää ja kaatoivat miehen viinapulloja viemäriin. Lisäksi mummon haamu leijui toimituksen vieressä pyörittelemässä päätään ja huokailemassa ilmaan todella merkitsevästi. Uni tuntui selkeänä, koska se oli jo toistunut niin monesti ja useasti. Vanhemmat olivat aina toistelleet miehen unissa tuota lausetta jo pitkään, ennen se oli varmasti liittynyt itsetunnon vahvistamiseen alkoholilla, mutta nykyään se oli jo monesti saanut erilaisenkin luonteen. Mies heräili hitaasti sängystään, venytteli, puki päivävaatteet yllensä ja poimi oviluukusta uusimmat Frankfurter Allgemeinen ja Hufvudstadsbladetin numerot. Mies oli vähitellen alkanut puhumaan ja ymmärtämään parempaa saksaa kuin miehen omaa äidinkieltä, suomea. Tämä oli kuitenkin pitkän opiskelun ja ulkomailla asumisen tulos. Luokkaopetuksesta mies ei ollut koskaan pitänyt, koska luokat muistuttivat häntä keskitysleireistä. Hän oli kokenut, että hänen luovuuttaan ja aktiivista ja itsenäistä järkeään hillittiin opettajien ja professorien toimesta. Hän oli jo pitkään haaveillut todellisesta taiteilijan ja kirjailijan urasta, vaikka miehen vanhemmat olivat yhtä pitkään olleet sitä vastaan. Kirjoja mies oli jo kirjoittanut miltei hyllytasollisen. Mies oli saanut opiskelupaikan Sorbonnesta, jonne hän oli pyrkinyt opiskelemaan filosofiaa ja ranskalaista kirjallisuutta. Mies oli aina mieltänyt taiteilijan uran omakseen ja ei ollut pitänyt vanhempiensa tavoitetta saada hänet opiskelemaan Helsingin Yliopistoon oikeustiedettä kuin pelkästään obligatorisena välivaiheen ratkaisuna, josta olisi pystynyt myöhemmin helposti päästämään irti. Vanhemmat eivät hyväksyneet poikansa taiteilijan uraa, koska he itse olivat niin pikkuporvarillisia, mielikuvituksettomia ja epäluovia. Siihen katsantokantaan ei sopinut minkäänlainen taideaineiden opiskelu. Mies oli jo kuitenkin jotenkin tottunut vanhempiensa kapeakatseisiin mielipiteisiin, ja ne pystyi monesti heittämään taka-alalle, vaikka samassa tilassa ollen. Unet olivat vaivanneet häntä, vaikka hän ei ollut aikaisemmin ollut kiinnittänyt huomiota yöllä kuulemaansa ja näkemäänsä uneen. Kuitenkin mies oli alkanut nähdä samanlaista unta toistuvasti viime aikojen öiden aikana. Mies otti baarikaapistaan votkapullon, jonka aikoi juoda lähestyessään erästä naista. Hän ei todellisuudessa olisi edes tarvinnut tätä varten alkoholia, siitä oli vain tullut tapa tällaisissa tilanteissa. Lasi seurasi toistaan, ja lopulta mies oli sen verran kännissä, että ei enää nähnyt selvästi eteensä. Hän hoiperteli sängylleen ja sammui. Uni toistui: EI! EI! EI! Ei rohkaisua! EI! Mies heräsi noin kymmenen tunnin päästä ja muisti taas edellisen yön unen. Vanhempansa olivat aina olleet erittäin kielteisiä lastensa alkoholin käyttöä kohtaan, vaikka miehen lapsuudessa etenkin isä oli ollut aina viikonloppuisin ja joskus arkisinkin pienessä sievässä. Kuitenkin mies tuli pitkästä aatelisesta linjasta, jossa reininviiniä oli varmasti juotu esi-isien pöydissä jo vähintäänkin runsaat tuhat vuotta. Geenit olivat siis ainakin sen aktiviteetin kannalta kunnossa. Kuitenkin vanhemmat kielsivät alkoholin käytön heidän silmiensä alla, vaikka tuohon saattoi isän puolelta liittyä paljon kaksinaismoralismiin liitettävää aihetta. Mutta miksi minä kuulen noita ääniä unissani, mies ajatteli. Ovatko nuo entiset varhaisvuosien kasvatukseen liittyvät aiheet vain minun mielessäni, vaikkei sillä yritettäisi kommunikoidakaan minulle mitään, hän jatkoi ajattelemista. Mies ajatteli, että hänen tulisi päästä irti tuosta asiasta, ei rohkaisusta, vaan siitä, että jotkut, kuten hänen vanhempansa ajattelivat, voisivat ajatella, ettei ihminen tarvitse rohkaisua. Sitä piti hakea vain muualta.
Tulevaisuusmusiikkia
Pyhä myötätunnon humalainen kuohunta
Soi jokaisessa syömmessä johon iskee
Sanat ovat muotoja, sitä ei voi sanoa
Ei saa kiinni henkiä, valoisia
Sielut ovat vapaita, riemuitakseen, lyödäkseen
Aavistukset kumoavat ja voimat vellovat
Äänet yhdistävät maagisesti sävyt
Onko se tänään, tulevina päivinä?
Kuka haluaa tulkita sen - käyvä juurtuminen
Valitettavasti jumalallinen - kuka haluaa kuunnella
Sankarillinen korkein ja kuumin tunne
Tulivalot ja sähkön kiire
Mutta se hallitsee titaanivaiheita
Vapiseva ennakointi rakkauden lunastamisesta
Taiteilijuuden järjestys
Kävelemme hiljaisuudessa, tungosta, monessa kyydissä
Ja piilottaakseen ujouden, mitä pidämme sydämessämme
Ja puhuu sanoja, jotka eivät liikuta meitä
Ja me ylistämme kuolleita asioita ilolla
Sielu on haudattu ja tukahdutettu
Mädät asiat loistavat vaalealta yön poluilla
Ja jos olemme väsyneitä, taiteen pitäisi innostaa meitä
Kunnes eksyimme tyhjien piinojen päihteisiin
Nuorehko silmäni putosi mestari Wolframin kirjaan
Kirous seisoi Parcivalilta tulleena edessäni
Kuka valittaa kadonneesta Graalista
Valitettavasti mitä et kysynyt
Ennakoiva säälisi, lievitä hiljaista tuskaa
Se on ainutlaatuista - taiteilijajärjestys
Hiuluu illan tumma
kohti pistettä taivaassa
pakopiste, piste
johon paetaan
lähdetään liikkeelle
ja asetetaan
kolmas silmä
teatterin takaseinään
noustaan lavalle
ja näytetään niille
muusaksi sinusta ei ole
koska sinun kanssasi
minäkin olen kuin muusa
kuitenkin groupiet – ilotytöt
ovat oma sarjansa
niitä on tarpeeksi
ei liian vähän
Ole siinä hetki, sinua
minä olen myös, minua
haluan ottaa sinut
haluat ottaa minut
pelkästään sinua
aivan pelkästään
minä sinussa
sinä minussa
ei ketään muuta
vain me kaksi
näyttäydy minulle
niin minä tulen
tulisin muutenkin
minulle on annettu kutsu
sinussa, pelkästään
intohimoisesti minä sinussa
eläimellisesti sinä minussa
ilman pidäkkeitä
ilman mitään pidäkettä
vain sinä
ilman muita kuin sinua
Taivas ja enkelit
Kahdesti tai kolmesti olin rakastanut sinua
ennen kuin tunsin sinua tai tiesin nimesi
Niin äänessä, kuin muodottomassa liekissä
enkelit vaikuttavat usein, ja palvotut ovat
kuitenkin kun, minne arvoosi minä tulin
jotain loistavaa olematonta näin
mutta kun sieluni, jonka lapsi rakkaus on
ottaa lihan raajoja, ja muuta ei voi tehdä
hienotunteisempi kuin vanhempi on
rakkauden ei tule olla, mutta ottaa myös ruumiin
ja niin ollen mitä arvoa kannat ja kuka
pyydän rakkaudesta kysyä ja nyt
että se olettaa vartalosi, myönnän
jo korjaa itsensä sinun huulissasi, silmissäsi ja
kulmakarvoissasi
Sillä aikaa kun rakkauden painolasti, ajattelin
Ja niin voimaperäisemmin oli mennyt
tavaroilla jotka herättäisivät ihailua
Näin, olin rakkauden huipun ylikuormittanut
Jokainen hiuksesi rakkauden rakentaakseen
Oli paljon, liian paljon joku asettaja täytyy löytää
Sen puolesta, ei kuitenkaan missään, ei missään
Äärimmäinen, ja siroteltu loisto, voi rakkaus sisälläänpitää
Sitten kuin enkeli, kasvot ja siivet
Ilmasta, ei yhtä puhtaana, silti se kuluu puhtaana
Joten sinun rakkautesi voi olla sfääristäni
vain tuollaiset erot
Kuin on sekaisin ilma ja enkelien puhtaus
Sekaisin naisen rakkaus, ja miehen tulevat aina olemaan
Epätoivo
Minä vaellan tunturissa ja etsin jumalaa
Kivipelastajaa
Sillä voin palvoa jotain
sydämeni mukavuuteen ja voimaan
kun päivä vuotaa ja lohduttamattomasti valkaistaan
silloin on se syksyinen tähtivalo
Minä vaellan tunturissa ja etsin jumalaa
ja polut ovat edelleen kuin huviloita
Maa on pimeämpi ja laajempi
Minä vaeltelen niin hengessä yksinäisenä
Minulla oli tapana kävellä mailia syvässä metsässä
ja kuulin haukkuvan kiljunnan
Vaeltelen yksinäni ja etsin jumalaa
monen vuoden jälkeen, monen vuoden
Kiipeän jyrkänteelle kuin yksi kaikista
Etsin vahvanlaatuista kiveä
tunturissa, kuun välissä, huimaavassa oljessa
pois menneen villimiehen jäljillä
Pelastajamme pelastaa jollain tavalla
Kyllä, voin turvautua voimaan, kuten jokainen kivi
Missä rakastan Kristusta ja aurinkoa
mutta ne eivät auta meitä sillä navalla
kun päivä vuotaa ja lohduttomasti haalistuu
on vielä syksyinen tähtivalo
Punainen hirvi
Se tapahtuu kerran, valkoisena ja kylmänä
iltavaunuissa rullaa kohti kuolemaa
kun ihminen ja hänen lankeamisensa
unohdettu kuin joka toinen maallinen kohtalo
se tapahtuu kerran iän täyttymisessä
kun sinisenharmaa aamunkoitto ilman loppua
ympäri maailmaa viinejä katkerasta pohjolasta
se tapahtuu – että elämä versoamisessaan kuolee pois
Ei todista ihminen taiston hätää
ei mullan maski, ei hiekan yksi jyvä
Vain sokeiden kohtalon tarjoamat ajelut
olla sen takia, kun kaikkinaisuus jyristelee raakana
Ja katsoa: kuinka Ararat ja Karmel valkenevat
Ja pohjasta jäätyneenä pysähtyy Jordanin virta
sitten elää unohdettuna kuluneessa jäätuulessa
autio maailma, luminen hirvi, punainen kuin veri.
Kolme runoajatusta
Meidän elämämme ei ole unelma, joksi se kirjoitettuna seisoo
Mutta se mistä unelmoimme voi toteutua elämässä
ainoa asia, joka on annettu, on itsepäinen tähti
Anna sen, joka nukkuu, nukkua, sen, joka uneksii
uneksia
ja sinänsä tyhjentää voimansa
kuin kukka, sulkemalla silmänsä
piilossa
II
Me tulemme jostakin
vaeltelemme jonnekin
ja vaikka etsimme läpi
maailmastamme vähän tiedämme
kuin tyhmät, harmaat kivet
ja hiljaiset vihreät puut
Me tulemme jostain
me katoamme jonnekin
Lukemattomia väkijoukkoja, hengästynyt linja
vierailemme tässä lepopaikassa
ja saamme elämän lainaksi
Elämäksi kutsumme sitä
sfinksimäistä salaisuutta
sykli suljetussa renkaassa
ei mitään, jotain
ajasta ja ikuisuudesta
Kuolematon
Tähteä, jolla asuin, ei ole enää
Aurinko, perässämme
tähteä, joka kulki ympäri maailman
ei ole enää
Elämä jota elin
elämää, joka oli veren loisto ja tuska
ei ole enää
Tämä kuollut tähti tähtien joukossa
tämä kuollut aurinko aurinkojen joukossa
nämä kuolleet kasvot kasvojen joukossa
jotka olivat minun
en muista niitä enää
Mutta minä olen.
Yritä sydän
Yritä sydän, vaimeliaasti mutta vahvasti
suuressa vaatimattomuudessa
Ajatus vaeltelee niin monta mailia
mutta vain sydän tuntee päämäärän
Ajatus taistelee niin monet taistot
Kunniansa ja suuruutensa takia
Avaa itsesi sydän, auringolle
kuin kukka maailman mullassa
Ajatus juoksettaa niin hienoa lankaa
loistaviin hämähäkin verkkoihin
joka kimaltelee kuin läpi huoneen
Tuntemattoman henki heiluu
Ajatus kuin luolan mylly
jatkuvasti jauhaa ja jauhaa
Miksi lahjoittaa veronsa
vain niukasta ilosta ja katkerasta ahdistuksesta
Maailma kiemurtelee yöhön ja hätään
Miksi, ei ole ketään joka tietää
Avaudu, etsivä sydän
omistautumiseen ja nöyryyteen
Ranskalaisissa muodoissaan
Ranskalaisissa muodoissaan
muistutti hän kuin viinipulloa
oli makea katsella. Joten
maista häntä, makeaa,
hän porasi korkkiruuvin
hänen blondiin päähänsä
Voimakastahtoinen ääliö, siten oli
asia selvä. Hapan tuoksu
tunkeutui hänen sieraimiinsa
Äskettäin menetettynä, hän päätti
ja tunsi eräänlaisen perverssin himon
uivan läpi verisuoniensa
sinä olet kuin kevätsipuli
sanoi hän, ja puristi korkkia
Minä olen kuin kevätsipuli
mutisi hän unissaan
Puu kasvaa
Puu kasvaa illan lasissa, tähdissä
putoaa ja Dianan jalkojen jäljessä
hävitetty. Nyt on aika unohtaa
Yksinäinen taka tekee harppauksen
ja on sitten kuvan ulkopuolella. Sydän lyö,
ajatus sammuu.
Ja minun rakkaani nyt on aika.
kissani hyppää selkääni
ja alkaa leipoa
ei se herätä erkääni
kissa varovasti lähestyy
ja lipaisee poskeani
kyllä se aina menestyy
on kissanelämä
mukavaa
ei kuitenkaan pysty siihen
kuka vaan
kellotella auringossa
suuressa nautinnossa
vaatia silityksiä
aina vaan pieniä
kissan nautinnot
ovat niin sieviä
Relatiivisuus tarkoittaa etenkin suhteellisuutta, jossa asiat määrittyvät jostain vastakohdastaan. Politiikassa tämä voi tarkoittaa sitä, että poliittinen vastustaja saa määrittää suuren osan tällä tavalla politiikkaa tekevän politiikasta ja poliittisesta ajattelusta. Reaktiivisuus taas tarkoittaa toisen poliittisen tahon responsseihin vastaamista eli tällainen taho ei itse ohjaudu poliittisiin ajatuksiinsa, vaan se tapahtuu sen kautta, kun joku toinen taho muotoilee ajatuksiansa, johon reaktiiviset pyrkivät vastamaan, eli heidän poliittiset ajatuksensa ovat todellisuudessa vain yhteen todellisuuteen vastaamista, eikä jonkinlaisen poliittisen ajatusmaailman herättämistä ja kehittämistä. Opportunismi taas tarkoittaa sitä, että siinä pyritään käyttämään hyödyksi tilanteet, jolloin esimerkiksi vastustaja voi näyttää tavallista heikommalta, eli tässä on kyseessä jonkinlainen ihmisen eläinvaiheesta tuleva tapa reagoida. Opportunistit eivät tavallisesti pyri politiikassa muotoilemaan ajatuksiaan vaan heidän ”ajatuksensa” ovat todellisuudessa vain tilanteita, puutteita toisten ihmisten politiikassa, joihin he pyrkivät vastaamaan parhaimpansa mukaan. Vertailukohdalliset symbolit ovat ns. symboleita, jotka syntyvät relatiivisuudesta ja reaktiivisuudesta, eli ne syntyvät siinä, kun jotain syväsymbolia aletaan verrata kehiteltyihin symboleihin, jotka ovat vertailukohdallisia symboleita. Vertailukohdalliset symbolit ovat siis keinotekoisesti asetettuja symboleita, joiden on tarkoitus viedä vapaus vapailta ja riippumattomilta ihmisiltä, se siis palvelee täysin manipuloijia ja pitää epävapaat ihmiset omassa epävapaudessaan. Nämä neljä käsitettä yhdessä siis määrittävät manipuloijien ja epävapaiden ihmisten todellisuutta, ne antavat tälle valhetotuudelle muodon ja määrittävät sitä, mihin ja millä tavoilla tämä todellisuus voi edetä ja kasvaa. Epävapaat ihmiset alistetaan toimimaan ajattelussaan reaktiivisesti ja relatiivisesti, samalla kun manipuloijat pyrkivät opportunistisesti viemään vapauden ihmisiltä, ja he asettavat vertailukohdalliset symbolit heidän todellisten syväsymbolien tilalle, jolloin ihminen menettää ainutlaatuisuutensa ja ajattelunsa vapauden. Tässä pyrkimyksessä manipuloijat eli nykypäivän mielessä suurin määrin uustaistolaiset ja muut vasemmistolaiset, haluavat viedä vapaudet oikeistolaisesti ajattelevilta ihmisiltä ja määrittämään jonkinlaisen uuden katsauksettomuuden mukaisen hegemonian yhteiskuntaan, jossa vain vasemmistolaiset saavat omien menetelmiensä kautta lähestyä totuutta, ja se kielletään täysin oikeistolta, joka on ainoa sellainen taho, joka pystyy ylläpitämään vapautta ja varjelemaan vapaiden ja riippumattomien ihmisten oikeuksia harjoittaa ammattejaan ja ilmaisemaan itseään. Eli vasemmistolainen todellisuus totuutta etsiessään ei pysty siihen koskaan yksin, vaan he pyrkivät asettumaan negaatioksi oikeistoa vasten, jolloin heidän käsitteensä ovat reaktiivisia ja suhteellisia, ja heidän asenteensa toisten totuuden viemisessä on opportunistinen ja se pyrkii viemään ihmisten vapauden asettamalla heille syväsymbolien vastaisia vertailukohdallisia symboleita.
Pidättäkää hengitystänne, se on valtion omaisuutta! Mielestäni oppivelvollisuuden ikärajan nostaminen 18 ikävuoteen on sama asia, jos vanhuksia pakotettaisiin elämään tietyn vuotiaaksi asti. Kaikki eivät menesty eivätkä viihdy koulussa, ja he oireilevat tätä myös muita oppilaita kohtaan. Mielestäni paaria kannattaa karsia koulusta jo viimeistään viidentoista vuoden iässä. Lahjakkaampien ja kiltimpien nuorten ei tarvitse todistaa sitä kerjäläisoopperaa, jonka heikoista oloista tulevat häiriköt luokissaan järjestävät. On selvää, että muutama mätä omena luokassa on jo omiaan rakentamaan lahjakkaammille vaikeampaa tietä, saati sitten kun mainitaan itse asiainen kiusaaminen. Mielestäni tällaisten nuorten koulutiestä ei tarvitsisi lahjakkaampien ja motivoituneempien kantaa vastuuta. He ovat häiriköinnillään itse päättäneet sen, mikä heistä huonosti käydyn koulun jälkeen tulee. Mielestäni toisen asteen koulut tulisi yksityistää ja erikoistaa, joka tarjoaisi lahjakkaille ja motivoituneille nuorille mahdollisuuden jo varhaisella iällä alkaa harjoittamaan sellaista tiedon alaa, joka heitä kiinnostaa ja jossa he ovat hyviä. Keskitysleirimäisen opetuksen jatkaminen kahdeksaantoista ikävuoteen ei auta nuorten erikoistamisessa ja etenkin se on varmaan omiaan aiheuttamaan sen, että nuoret ovat vielä enemmän hämillään, kun tulee se aika, kun pitäisi hakea jatko-opintoihin. On selvää, että se tulee olemaan entistä vaikeampaa, kun erikoistumisen alaa ei voi päättää aiemmin, ja koska monet eivät suoranaisesti tiedä, mitä opiskelisivat. Myös on mainittava jotain siitä, miten on mahdollista, että suomalaisissa lukioissa opetetaan miltei enemmän englannin kieltä kuin oman maamme kieliä suomea ja ruotsia. Ja kun on selvää, etteivät sellaiset ihmiset, jotka eivät ole natiiveja, opi englannin kieltä sen paremmin kuin jotain ”I love energy drinks”, niin voidaan huomata tämän globaalisen mätäpaiseen, Amerikan Yhdysvaltojen etenkin viihdekulttuurin kautta aiheuttaman vaikutuksen. Vasemmistolainen hallitus, joka perustuu kuitenkin minoriteettiasemaan, ei ole ottanut askelta siihen suuntaan, joka olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, eli on unohtanut huomata sen, mihin kehitys on askeltanut jo vuosikymmenen, vaan on palannut ”sosialisoikaa, sosialisoikaa!” uustaistolaismantroihin ja suomalaisen kansanluonteen ja kulttuurin ymmärtämättömyyteen. Koulut tulisi yksityistää ja muodostaa niihin kansallisesta opetussuunnitelmasta riippumattoman curriculumin. Kun topokseksi otettaisiin länsimaisen tieteen, kirjallisuuden ja filosofian kaanon, voitaisiin varmasti koulujen kriteerit pitää samalla tasolla, vaikka eri kouluissa tulisi voida ylläpitää tiettyihin erikoisaloihin keskittyvää koulutusta. Lukukausimaksut tulisi ottaa yksityistetyissä kouluissa käyttöön, keskitysleirityylistä luokkaopetusta tulisi vähentää ja opiskelijat tulisi laittaa itsensä mukaisen alan mukaisiin töihin, jonka avulla he voisivat itsekin maksaa omasta kouluksestaan.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Helppousindeksi tarkoittaa arvoteoriassa sitä, miten vapaus ja vastuu jaottelevat samanlaisella mittaustavalla toisistaan, eli vapauden ja vastuun välinen poikkeama aiheuttaa miinusaiheisen indeksin ja niiden tasapaino edustuu plusaiheisena indeksinä. Indeksi siis mittaa ihmisten vapautta ja vastuuta, helppoutta ja olemisen valtaa, jolloin tietty osa ihmisistä joutuu muuttamaan vapautensa ja vastuunsa suhdetta sen takia, koska jotkut ihmiset yhteiskunnassa eivät pyri tasapainottamaan tätä suhdetta. Kuitenkaan ei voida sanoa kokonaisesti, että vapauden vastaanottaminen olisi aina helppousindeksillisesti väärin ja vastuun ottaminen aina helppousindeksillisesti oikein, sillä vapauden ja vastuun käsitteet tulisi ensin määritellä kokonaisuudessaan niiden sisäistä konsistenssia etsien. Joskus voi siis olla hyväksi, jos joku työntekijä päättää ottaa lomaa, ja joskus voi olla haitallista, jos joku ottaa liian paljon vastuuta – tässä on siis tarkoitus määritellä se, miten helppousindeksi muotoutuu yksilöiden kannalta. Tässä asiassa voidaan varmaankin sanoa, että on yksilön omasta itselähtöisestä päättelystä kiinni, miten hän suhteuttaa preferenssiautonomiset päättelynsä eri konteksteihin ympäristöissä. Tässä tärkeää on se, jos ihminen saa muutettua subjektiiviset arvotunteensa objektiivisiksi arvoiksi. Siinä tapauksessa ihminen voi tulla täysin pyyteettömäksi ja näin ollen hän ei ole ainakaan ajamassa toisia ihmisiä itseään huonompaan asemaan ja näin ollen voisi pysyä tasapainossa vapauden ja vastuun suhteen. Toisaalta sellaiset heikkotahtoiset ihmiset, jotka lankeavat ontokratian ohjaileman kommentaariaatin vaikutteellisuuteen ennen kuin ovat saaneet arvotunteensa objektivoitua ovat omiaan ohjaamaan todellisuutta subjektiiviseen suuntaan, koska heidän arvotunteistaan tulee vaikutteellisuuden myötä pelkkiä subjektiivisia mielipiteitä. Maksimointiavaruus tarkoittaa sellaista aika-avaruutta, jossa tietyt arvot voidaan maksimoida siihen muotoon, millaisia ne olisivat, jos ne levitettäisiin absoluuttisen totaaliseen arvoon. Korkeimpana ovat erittäin hyvät arvot, eli vapaat ihmiset, toisena hyvät arvot, eli riippumattomat ihmiset, kolmantena huonot arvot, eli epävapaat ihmiset ja neljäntenä erittäin huonot arvot eli manipuloivat ihmiset. Helppousindeksin aste yhteiskunnallisella tasolla on riippuvainen maksimointiavaruudesta ja joukkopriorisoinnista, joiden kautta arvojen oikeus päätellään. Jos ihmiset alkavat edistämään huonoja ja erittäin huonoja arvoja, tulee riippumattomista ihmisistä epävapaita, ja silloin helppousindeksi on eniten miinuksella ja siitä voidaan päätellä se, ettei tuollainen yhteiskunta voi olla terve. Helppousindeksi siis mittaa sitä, tehdäänkö yhteiskunnassa kunnolla töitä, ja jakautuuko vapaus ja vastuu oikealla tavalla ihmisten keskuudessa. Jos kommentaariaatti pääsee määrittelemään maksimointiavaruudessa toteutuvia mittauksia, aiheuttaa se sen, että erittäin hyviä ja hyviä arvoja, jotka siis ovat etenkin ristiriidattomia kuten vaikkapa vapaus, ei enää suoranaisesti suosita ja myös huonot ja erittäin huonot arvot voidaan laillistaa yhteiskuntaan. Silloin siis yhteiskuntaan voidaan tuoda sellaisia arvoja, jotka eivät toteudu samalla tavalla kaikille ihmisille, eli siis kommentaariaatti ajaa sellaista todellisuutta, jossa vain tietyille ihmisille taataan mahdollisuus toteuttaa arvojaan ja hyötymään niistä. Tämä toiminta on syvästi tarkoitusperäistä ja sen pyrkimys on ylläpitää ontokratian asemaa yhteiskunnassa. Tasapainopiste tarkoittaa sitä kohtaa indeksissä, kun negatiivinen tulos on ohitettu ja henkilön tai yhteiskunnan preferenssiautonominen tulos näyttää vapauden ja vastuun olevan tasapainossa. Mutta on kirjoitettava se, että vapaus ei aina ole pahasta ja vastuu ei aina ole hyvästä, vaan nämä saavat arvionsa siinä, kun mietitään asiaa yksilön tai organisaation kohdalla.
Pahan ontologia tarkoittaa ontokratian olemisen vallasta nauttivan ihmisryhmän keskeistä ideologiaa. He pyrkivät pitämään kaikin keinoin valta-asemansa itsellään ja he ovat sen takia muodostaneet kommentaariaatin, joka tarkoittaa etenkin yliopistojen ja median uustaistolaisia. He pyrkivät antamaan kaikkeen tietoon, kaikkiin ajatuksiin ja kaikkiin arvoihin oman marginaalinsa, joka on siis ymmärrettävästi rajoittamassa sitä, mitkä ajatukset, arvot ja tieto pääsevät yhteiskunnan julkiseen piiriin ja tulevat tunnustetuiksi virallisina arvoina, ajatuksina ja tietona. Ontokratia haluaa siis käyttää totaalista sananvapauden ja ilmaisuvapauden rajoittamista oman vallankäyttönsä välineenä. Ontologiassaan ontokratia korvaa vapaiden ihmisten itse päätetyt arvot omilla subjektiivisilla mielipiteillään, jotka ovat tässä järjestelmässä aina vertailukohdallisia. Tämä tarkoittaa sitä, että niissä ei ole minkäänlaista osaa vapaasta ajattelusta ja vapaasta arvottamisesta. Eli ontokratia edustaa suhteellista, relatiivista ja reaktiivista arvojen maailmaa, samalla kun vapaiden ihmisten arvot ovat aina objektiivisia, pyyteettömiä ja ristiriidattomia. Tämän objektiivisuuden pohjalla on pysyvin ihmisarvo ja tosiasia eli totaalinen vapaus, joka antaa mahdollisuuden yksilöä koskeville vapauksille, ja ontokratian ontologia perustuu ihmisten epävapauteen ja jatkuvaan vertailuun ja kilpailuun toisten ihmisten kanssa, se siis ei pidä ihmistä riittävän vahvana yksilöllisyyteen, vaan se asettaa hänet jatkuvasti kilpailuun toisia vastaan, joka on siis loputon taistelu, koska aina löytyy joku ihminen, joka osaa paremmin jonkun asian kuin muut. Reaktiivisuus tässä tarkoittaa siis etenkin sitä, että nämä ihmiset eivät aseta itselleen arvoja muun kuin negaation kautta, eli he reagoivat johonkin vapaan ihmisen julkituomaan arvoon, eli se on pelkästään huutelua toisten ihmisten arvojen perään, sillä näillä ihmisillä ei ole arvoja, vaan pelkästään subjektiivisia mielipiteitä, jotka ovat pelkästään mielipiteitä, jotka eivät sovi vapaille ihmisille. Arvollisesti vapaa yhteiskunta voisi olla sellainen, jossa toteutettaisiin vain objektiivisia, pyyteettömiä ja ristiriidattomia arvoja. Tällöin tunnustushierarkia voisi olla tasapainossa, ja preferenssiautonomisesti mitaten helppousindeksi voisi olla tasapainopisteessä, eli vapaat ja riippumattomat ihmiset muodostaisivat yhteiskunnan populaation. Kuitenkin on sanottava, että manipuloijia on yhteiskunnassa aina ja usein he tekevät manipuloimistaan ihmisistä epävapaita. Voitaisiinko sitten manipuloijiin vaikuttaa jollain tavalla? Varmaan paras vaihtoehto tähän olisi leiri, jonne kerättäisiin kaikki ihmisten manipulointiin ja hyväksikäyttöön perustavat henkilöt. Epävapaat ihmiset voitaisiin vielä kuntouttaa toimimaan vapaiden ihmisten yhteiskunnassa. Vapaassa yhteiskunnassa sekä instituutiot että yksilöt toimisivat autonomisesti ja arvostaminen olisi yhteiskunnassa kehittynyttä ja se etenisi aina siihen, että tunnustushierarkia voisi toimia autonomisesti, ja ihmiset muistaisivat instituutioiden itseisarvon eli niiden henkisen ja spirituaalisen merkityksen. Arvoinstituutiot, joita ontokratian ohjailema kommentaariaatti perustaa perustuvat subjektiivisille mielipiteille eli sellaisille ns. arvonpuolikkaille, joiden kanssa tekemisiin sen piirissä olevat ihmiset eivät pääse, vaan tuki-instituutiot eli tietynlaiset ajatuspoliisit ohjailevat ihmisiä tunnustamaan ja tunnistamaan tällaisia arvoja. Eli kun maksimointiavaruudessa päätetään maksimoimalla arvojen hyvyyttä niiden luonteen puolesta, niin arvoinstituutioihin päätyy pääasiassa vain huonoja tai erittäin huonoja arvoja, joiden määre on tullut siitä, että ne eivät ole samalla tavalla kaikille ihmisille, vaan ne tuottavat ontokratian mukaista hyötyä jollekin ihmisten ryhmälle ja eivät siis suhtaudu samalla tavalla kaikkiin ihmisiin. Tässä tulee esiin tämä ontokratian monopoliasema – he haluavat yhteiskuntaan sellaisia ”arvoja”, jotka sopivat heidän pyrkimyksiinsä. Helppousindeksi tarkoittaa tapaa mitata sitä kuinka paljon olemisen valtaa kenelläkin on yhteiskunnassa ja tietty arvo saa tasapainopisteen, joka määrittyy myös sitä kautta, kuinka paljon huonoilla ja erittäin huonoilla arvoilla on maksimointiavaruudessa. Eli silloin helppousindeksi ei ole tasapainopisteessä, koska preferenssiautonomisesti katsoen vain osalla ihmisistä on yhteiskunnassa yhtä paljon vapautta.
Ihmisten todellisuus on myös samalla symbolien todellisuutta. Yhteiskunnassa, yksilöiden ja instituutioiden keskellä on etenkin vertailukohdallisia symboleita sekä erilaatuisia syväsymboleita. Vertailukohdalliset symbolit syntyvät relatiivisesta, reaktiivisesta ja pyyteellisestä arvotodellisuudesta. Se pyrkii eri suuntaisilla riippuvaissuhteilla suhteellistamaan ja subjektiivistamaan ihmiset ja instituutiot kommentaariaatin ja ontokratian vaikutuksen alle. Koska todelliset arvot ovat ristiriidattomia, pyyteettömiä, yleisiä ja objektiivisia, eivät nämä arvot voi perustua vertailukohdallisiin symboleihin, sillä ne perustuvat aina siihen, että kaikesta arvotodellisuudesta ja päättelystä tulee tehdä verinen taistelu, ne siis perustuvat subjektiivisiin mielipiteisiin tai toisinpäin subjektiiviset mielipiteet perustuvat vertailukohdallisiin symboleihin. Kommentaariaatti pyrkii vaikuttamaan instituutioiden järjestymiseen tunnustushierarkiaan ja pyrkii tekemään niistä toisiinsa nähden riippuvaisia. Siinä samalla se pyrkii vähentämään vapautta ja itsemääräämistä yhteiskunnassa lisäämällä esimerkiksi työläisten ja työttömien etuja suhteettomalla tavalla. Helppousindeksi on se väline, jolla voidaan tarkastella vapauden ja vastuun jakautumista yhteiskunnassa ja yksilössä. Syväsymbolit ovat niitä todellisuudesta kertovia kohteita, jotka määräävät objektiivisen arvon luonteen, sillä niihin on kätkettynä kaikkien aikojen vapaiden ihmisten maailmaan tulleen tiedon, ja vertailukohdalliset symbolit ovat perustamassa etenkin sosialistien ja kommunistien todellisuutta. Syväsymbolisuus tarkoittaa sitä, että symbolit ovat tässä järjestelmässä yksilöllisiä, itsenäisiä ja erillisiä, ja sen takia ne ovat syviä. Symbolit ovat yksilöllisiä, joka tarkoittaa sitä, että niitä ei tarvitse vertailla toisiin symboleihin tai käsitteisiin, joka tarjoaa vapaalle ihmiselle suuremman määrän vapautta, kuin mitä hän saisi, jos olisi koko ajan riippuvaisuussuhteissa eri asioihin, instituutioihin ja yksilöihin. Eli kommentaariaatti pyrkii siis korkeimpienkin symboleiden rinnastamisella ja suhteellistamalla siihen, että objektiiviset arvot eivät saisi yhteiskunnassa sijaa. Syväsymboli voi siis tarkoittaa esimerkiksi vapauden kaltaista todellisuuden piirrettä ja yleisin symboli onkin vapaus, joka on tarjonnut mahdollisuudet muiden syväsymbolien kehittymiselle, eli ihminen näkee syväsymbolit etenkin silloin, kun todellisuutta, yksilöä ja yhteiskuntaa lähestytään vapauden kautta. Kommentaariaatti ja ontokratia taas subjektiivisilla mielipiteillään perustaa itsensä jatkuviin ristiriitoihin toisiin ja vapaampiin ihmisiin ja instituutioihin kuuluvien asioiden kanssa. Syväsymbolit ovat pyyteettömiä ja antavat kaikkien lähestyä itseään ja muuttaa omaa käsityskantaansa vapaasti, samalla kun vertailukohdalliset symbolit riidanhaluisuudellaan ovat koko ajan usuttamassa ihmisiä kilpailuun subjektiivisten mielipiteidensä toteen tuomisen edessä. Ontokratiassa on kaksi ulottuvuutta, manipuloivat ihmiset, jotka ohjaavat häikäilemättä oman valtansa takia epävapaita ihmisiä, jotka ovat sijaiskärsijöitä ja eivät voi asemalleen mitään. Vapaiden ihmisten joukko on pienin ja riippumattomien ihmisten joukko on se, jonka vapauden viemistä ontokratia ja kommentaariaatti tavoittelevat. Se, kuinka suuressa määrin ontokratia pitää maksimointiavaruutta hallussaan määrittää myös sitä, millainen on helppousindeksin tasapainopiste, ja jos ontokratia saa manipuloitua ihmisiä suuressa määrin epävapauteen, on helppousindeksin tasapainopiste silloin suurimmalla tavalla epäsovussa yhteiskunnan ja yksilön välillä.
Kommentaariaatti tarkoittaa ontokratian eli olemisen valtaa eniten hallussapitävien ihmisten instrumenttia, jolla se pyrkii saamaan aikaan hajaannusta ja anarkiaa yksilöiden ja instituutioiden keskuudessa, jolloin ihmisten arvot korvautuvat subjektiivisilla mielipiteillä, joka tarkoittaa sitä, että he menettävät kykynsä ohjata itseään arvojen todellisuudessa ja tulevat riippuvaisiksi ontokratiasta, eli tällä tavalla esimerkiksi ehkäistään se, että poliittinen oikeisto saisi omia arvojaan ajetuksi yhteiskunnassa. Kommentaariaatti siis lisää oman marginaalinsa kaikkeen tietoon, arvoihin ja ajatuksiin, eli se kommentoimalla asioita saa ne näyttämään aivan itsensä mukaiselta, se siis asettaa asioiden, ajatuksien ja arvojen merkityksiin oman ulottuvuutensa käyttämällä hyväkseen merkitysvaltaa. Eniten merkitystä hallussapitää alin rahvas, minkä takia sillä on myös suurin mahdollisuus ohjata yhteiskunnallisia merkityksiä, ja tätä järjestelmää vastaan pystyy taistelemaan ainoastaan vapaa yksilö, joka on itse rakentanut omat merkityksensä objektivoimalla ne. Ontokratialla on siis eniten olemisen valtaa, eli se pyrkii pitämään sitä yllä hyväksikäyttämällä sellaisia yhteiskunnallisia tahoja, jotka pystyvät suurimmassa määrin preferenssiautonomian kautta ylläpitämään omaa suhdettaan vapauteen ja vastuuteen eli positiiviseen vapauteen ja negatiiviseen vapauteen. Kommentaariaatti vaikutteellistaa merkitykset omalla merkitysvallallaan ja se hyväksikäyttää siinä tiettyä epävapaiden ihmisten ryhmää ja pyrkii ylentämään vaikutteellisuutta riippumattomiin ihmisiin, eli aina kun vaikutteellisuus on suurta yhteiskunnassa, menestyvät kaikenlaiset sosialistit vaaleissa hyvin. Objektiivinen arvojen todellisuus liittyy siis etenkin vapauden käsitettä tärkeänä pitäviin tahoihin ja sosiaaliseen ja taloudelliseen liberalismiin, eli voidaan sanoa, että tällainen on yleistä etenkin oikeistolaisissa puolueissa. Arvojen suhteenkin tulisi siis pyrkiä objektiivisuuteen, koska arvoissa on tiettyjä asioita, jotka ovat pyyteettömiä, yleisiä ja ristiriidattomia. Ihminen ei voi arvojen todellisuudessa tunnustaa ristiriitaisia arvoja, koska ihmisen on arvojen suhteen pyrittävä olemaan etenkin rehellinen itselleen. Kommentaariaatti ja ontokratia pyrkivät subjektiivisten mielipiteiden välittämisellä siihen, että arvojen objektiivinen todellisuus ei toistuisi yhteiskunnassa, eli se pyrkii ajamaan etenkin relatiivisten ja reaktiivisten mielipiteiden todellisuutta, jossa arvojen hyvyyttä ei näytetä ja ihmisten annetaan olla omassa subjektiivisessa sikalassaan. Eli objektiivinen arvojen todellisuus on mahdollista saavuttaa, mutta vasemmisto, koska se ei todellisuudessa perustu minkäänlaiseen arvojen todellisuuteen, pyrkii ainoastaan ohjaamaan ihmiset pois arvojen pohtimisesta ja etsimisestä ja vaikutteellistamaan hänet kommentaariaatin pienen manipuloijajoukon ohjattavaksi. Eli vasemmistolaiset ovat manipuloijia, ja oikeistolaiset ovat ainoa todella vapaa ja vapauteen perustuva poliittinen ryhmittymä. Ideologinen nautinto tarjoaa subjektiivisiksi arvoiltaan tulleille oikeistolaisille subjektiivista mielihyvää, jolloin ideologia unohtuu. Tämä liittyy Suomessa etenkin ns. hyvinvointiyhteiskuntaan. Helppousindeksi voi olla ristiriidassa yksilön ja yhteiskunnan tasolla, jolloin samaa tasapainopistettä ei tavoiteta molemmissa ja silloin voidaan sanoa olemisen vallan olevan tietyille ihmisille saatavampaa kuin toisille. Olemisen valta siis aina perustuu helppousindeksin epätasapainoon, jolloin sillä on enemmän vapautta kuin vastuuta. Voidaan esimerkiksi sanoa, että sellaiset ihmiset, jotka pysyvät tasapainossa preferenssiautonomian sisällä ovat eniten kykenevimpiä kansalaisia. Voidaan sanoa, että Suomen luottamusmieskulttuurissa työläisillä on jo valmiiksi paljon vapauksia, ja sosialistien minoriteettihallitus pyrkisi vielä enemmän lisäämään heidän vapauksiaan eli entisestään tuomaan tietyille ihmisten ryhmille helppoutta eli vapauksia. Eli kommentaariaatti ja ontokratia hyötyvät subjektiivisista mielipiteistä ja ideologisesta nautinnosta etenkin siten, että se pystyy sillä tavalla suhteellistamaan ja reaktivoimaan politiikan tekemisen ja tekemään poliittisesta oikeistosta poliittisesti impotentin ja vertailukohdallisen tahon.
Suomen politiikassa on vuosikymmenet toteutettu konsensuksen mukaisia poliittisia päätöksiä. Konsensus siis tarkoittaa suoraan sanottuna sitä, että esille otetaan asia, siitä keskustellaan ja sitten päätetään yhtenäinen ja samankaltainen kaikkia miellyttävä johtopäätös ja poliittinen ratkaisu. Kuitenkin voidaan sanoa, että demokraattisessa politiikassa vaalit voittaneen tahon tulisi voida ajaa omaa politiikkaansa, jota sitten voidaan oppositiosta käsin kritisoida. Eli parlamentissa on kaksi pyrkimystä, politiikan ajaminen ja oppositiosta tuleva hallituksen politiikan kritisointi. Jos jompikumpi näistä pyrkimyksistä esteytyy muuttuu silloin politiikka konsensuspolitiikaksi. Mielestäni tällä hetkellä Suomessa Kokoomus ja Perussuomalaiset eivät pyri riittävästi ottamaan kriittistä kantaa vasemmistominoriteettisen hallituksen harjoittamaan politiikkaan. Sosialistit, joilla ei ole arvoja ja vain subjektiivisia mielipiteitä, pyrkivät estämään sen, että oikeisto voisi tuoda esiin objektiivisia arvoja, ja niiden merkitys kielletään poliittisessa keskustelussa, että toiselle osapuolelle annetaan käsitys siitä, että he ovat saaneet asiansa ajettua, vaikka he saavatkin tuossa tilanteessa vain ideologista nautintoa, joka liittyy siihen tilanteeseen, kun sosialistit pystyvät ontokratian ohjaaman kommentaariaatin kautta vaikutteellistamaan oikeiston objektiiviset arvot subjektiivisilla ja sosiaalisesti relatiivisilla ja reaktiivisilla mielipiteillään, jonka myötä arvollista todellisuutta ei yhteiskunnassa toteuteta. Ideologisen nautinnon viehätys liittyy siihen, kun subjektiiviset tekijät alkavat vaikuttaa oikeistolaisiin enemmän kuin objektiiviset arvot, jotka toisaalta ovat yleisempiä. Tämä on esimerkki siitä, kuinka poliitikot korruptoituvat, eli subjektiiviset arvot alkavat vaikuttaa todellisemmalta ja arvokkaammalta kuin objektiiviset arvot, jotka ovat itseisarvoisia. Tämä voi liittyä poliitikkojen kohdalla esimerkiksi siihen, jos heidän asemaansa liittyvät edut kasvavat arvossaan tai esimerkiksi jonkinlainen asema puolueen hierarkiassa paranee. Eli konsensus syntyy aina siitä, kun oikeistolaiset harjahtuvat kohti subjektiivisia mielipiteitä ja sosialistien kollektiivista käsitystä Suomesta ”hyvinvointiyhteiskuntana”. Ensinnäkin se, jos ihmiset haluavat ylläpitää sosialistista hyvinvointiyhteiskuntaa, kertoo se siitä, että tällaiset ihmiset ovat ontokratiaa, heillä on eniten olemisen valtaa, ja heidän yksilöllinen helppousindeksin tasapainopiste ei ole suorassa korrelaatiossa yhteiskunnallisen helppousindeksin tasapainopisteen kanssa. Nämä ihmiset ovat siis kommentaariaattia, jotka pyrkivät vaikutteellistamaan omalla merkitysvallallaan sellaiset ihmiset, jotka eivät ole vielä myöntyneet antamaan periksi ontokratian vaikutteellisuudelle ja omaksumaan subjektiivisia mielipiteitä omien arvojensa tilalle. Olen jaotellut yhteiskunnan jäsenet maksimointiavaruuden kautta vapaisiin, riippumattomiin, epävapaisiin ja manipuloijiin. Noista vain vapaat voivat varmasti toimia arvojensa eteen ja olla muodostamassa arvoja ja ajatuksia. Riippumattomat voivat pahimmassa tapauksessa langeta manipuloijiin. Eli oikeiston tulisi politiikan tekemisessä pyrkiä siihen, että riippumattomat ihmiset ja epävapaat ihmiset voisivat tulla arvojen kautta vapaiksi. Silloin oikeisto voisi olla varma vaalimenestyksestään.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Realismi tarkoittaa havainnon sidosteisuutta jonkinlaiseen pohjalla auttamatta olevaan todellisuuteen. Siinä siis ainakin halutaan kuvitella, että on jonkinlainen havainnolla tavoitettava todellisuus, josta voidaan ilmaista jotain perustavaa, eli on olemassa vain tietoa, joka perustuu todellisuuteen, sekä epätietoa, joka ei kerro mitään todellisuudesta. Nominalismi taas tarkoittaa nimeämistä, jossa korostetaan sitä, että todellisuuden tutkimuksessa käytetyt käsitteet ovat instrumentaalisia eli välineellisiä. Siinä siis todetaan se, että todellisuuden tutkimuksessa tulee käyttää käsitteitä, jotka nimetään, eli se on yksilöllisempi tapa tutkia todellisuutta. Mielestäni minkäänlaiset teoriat todellisuudesta eivät ole pysyviä, ja se, jos voidaan havaita sellaisia luonnon todellisuuksia, jotka vastaavat teorioita, on se tulosta vain siitä, että tieteilijät ja filosofit ovat voineet lähestyä todellisuutta uusialla teorioillaan, jolloin teorioita on tuotu niin paljon julki, että todellisuuden ja teorioiden välillä voidaan havaita yhtäläisyys. Mielestäni keskeisempää kuin todellisuus on ihmisten käyttämät teoriat todellisuudesta. Tavallisesti tieteily on vain toisten ihmisten teorioiden ja käsitteiden ulkopuolista kommentointia, jonka takia tiettyjen auktoriteettien esittämiä teorioita ja käsitteitä on alettu nostamaan kepin päähän. On varmasti niin, että kaikilla on oma todellisuutensa, mitä pyritään hahmottamaan teorioilla. Teorioiden ja käsitteiden kehittäminen on varmaan sellaista, että niiden tullessa yleisiksi, todellisuus alkaa ihmisten mielissä muistuttamaan teorioita, vaikka onkin varmaan niin, että tietyt luonnontieteiden kuten teoreettisen fysiikan tosiasiat ovat sellaisia, etteivät ne muutu, vaikka teoriat muuttuisi, ja uusin tutkimus niiden alalla varmasti pyrkii teorioiden muodostamiseen todellisuutta kohteena käyttäen. Kuitenkin esimerkiksi ihmistieteiden ja yhteiskuntatieteiden osalla tulisi huomata se, että ihmisten teoriatodellisuus on riippuvaista vain omasta ajattelusta ja siitä kuinka paljon ihminen antaa toisten ihmisten ja toisten ihmisten teoriatodellisuuksien vaikuttaa itseensä. Eli voidaan sanoa, että ihmistieteen ja yhteiskuntatieteen teoriat ovat suuressa määrin konstruktioita, joita pidetään vain hengissä tutkijoiden ja opiskelijoiden matalamielisyyden ja epäoriginelliuden takia. Esimerkiksi voidaan sanoa, että sosiologia ja sosiaalipsykologia ovat tulleet korostamaan liiassa määrin ihmisen sosiaalisuutta, joka oletetaan lähtökohdaksi kaikkeen tutkimukseen. Kuitenkaan kaikki ihmiset eivät ole ensisijaisesti aiheelliseen sosiaalisuuteen pyrkiviä, vaan esimerkiksi teorioiden luojat ovat olleet useimmiten epäsosiaalisia kuin sosiaalisia. Tässä voidaan sanoa, että esimerkiksi Marx ja Engels loivat oman halpahintaisen teoriansa sosialismista vain sen takia, koska he katsoivat, että sillä tavalla ihmisiin voitaisiin helpoimmin vaikuttaa eli toisin sanoen matalamielisin rahvas saa tunnustettua, että he ovat jotakin mieltä jostain teoriatodellisuudesta. On siis selvää, että korkein teoriatodellisuus on jonkinlainen aristokraattinen henkinen järjestelmä, jossa todellisuutta ei anneta ihmisille helposti, vaan siihen pyrkiminen on syntyisin ihmisten halusta nousta korkeammalle tasolle todellisuuden tutkimisessa. Aristokraattinen radikalismi on korkein tapa suhtautua todellisuuteen, vaikka se onkin nominalismin mukaisesti muodostunut siitä, kun jotkut ihmiset ovat päättäneet sanoa, ettei sosialismi ja kommunismi ole minkäänlainen rehellinen tapa suhtautua todellisuuteen. Ja onkin varmaan niin, että korkeimmat yliopistolliset virat tulisi varata aristokraateille ja nimenomaisesti henkisen maailman aristokraateille, ja ne jotka eivät kykenen siihen yltämään tulisi jo varhaisessa vaiheessa ohjata materiaalisen todellisuuden käytännöllisille aloille. On selvää, että tavallinen rahvaan edustaja on omimmillaan ja kotonaan sosialistien puoluekokouksien kaltaisilla aloilla ja aristokraattinen radikalismi on heille liian vaikeaa. Kuitenkin yhteiskunnassa tulisi arvostaa henkistä korkeutta ja henkisyyden korkeaa tasoa ja samalla sosialismi ja joka yhteydessä korostettava tasa-arvo tulisi jättää vähemmälle sijalle. Realismi on liian kunnianhimoinen tavoite todellisuuden löytämisessä, koska se ei päde niin sanottujen pehmeiden tieteiden sijalla samalla tavalla kuin miten se pätee kovissa tieteissä, kuten fysiikassa. Se sanomalla että todellisuus on kerralla löydettävä rajoittaa tutkijoiden ja opiskelijoiden henkistä kapasiteettia ja kieltäytyy näkemästä sitä, että esimerkiksi yhteiskuntatieteissä todellisuus voi muuttua ja tavallisesti ihmisten on saatava teorioiden kautta sellaiset arvot ja totuuden noudatteet, jotka kukin sukupolvi ansaitsee. Mielestäni voidaan sanoa, että nykypäivänä kaikki sellaiset pyrkimykset, jotka pyrkivät vapauteen, ovat sellaisia pyrkimyksiä, joita tulee arvostaa. Ja koska vapauden on oltava yliopistojenkin todellisuudessa korkeimman arvon sijalla, on yhteiskuntatieteellisiä teorioita muokattava sen suuntaan, että teoriat voivat vaihtua, mutta niiden alkukohtana on aina oltava yksilöllinen ja yhteiskunnallinen vapaus. Nominalismi siis tarkoittaa sitä, että asiat poimitaan ja niitä kutsutaan sen myötä jollain nimetyllä termillä. Instrumentalismi on siis tärkeä tapa todellisuuden tutkimuksessa, koska se korostaa sitä, ettei joitain tiettyjä vähä- tai tyhjämerkityksisiä sanoja ei ruveta arvostamaan korkeammalle kuin joitain toisia. Tieteen on palveltava ihmisten tarvetta lujentaa ja selkeyttää omaa todellisuuttaan ja siinä mielessä kaikkien ihmisten tulisi itse pyrkiä muodostamaan teoriatodellisuutta ja omia teorioitaan, joiden suosio tulisi tarkistaa yksilöllisyyden ja teoreettisen koherenssin kautta. Se mikä sopii useimmille yksilöille, voidaan tulkita tarkoittava myös sitä todellisuutta, jonka suurin osa ihmisistä haluaa tunnustaa. Kuitenkin kaikenlaiset sosialistiset järjestelmät ja sosiaalisen todellisuutta korostavat teoriat tulisi poistaa kerta kaikkiaan laskuista.
Kääntämättömiä runokirjoja
Mörneä, Tavaststjernaa, Keatsia
pysäköityjä sanoja
sanoja jotka on pysäytetty
spykologien päivät
siellä luetaan mielen kukkakartta
annetaan kuva todesta
joka on lehtikullilla kullattua valhetta
even paranoids have real enemies
ja ne viholliset ovat
niitä jotka iskevät selkään
auttajakin voi olla vihollinen
Du bist aus Stahl
und Feuer geworden
Die Friedrichsstraße und
die Buchhandlungen sind
immer in meinem Kopf
Kommen Sie und
finden Sie Ihre Klassiker,
lesen Sie Kafka und
lächeln Sie Grillparzer zu
Wir haben den breitesten
Bartheke der Welt
Fortuna trägt unsere Fackel
Die Hauptbüros sind
zahlreich nummeriert
Und Yuppies noch mehr
Wir sind Nippon am Rhein
Hier trifft gelber Mann auf
seine Art den
deutschen Kaukasier
Beide haben keine Angst
vor der Arbeit
Suomessa ei suhtauduta omiin kieliin, suomeen ja ruotsiin, samalla tavalla kuin miten suhtaudutaan suurissa kulttuurivaltioissa. Esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa englanninkieliset viihde-elokuvat dubataan omalle kielelle. Vaikka on varmasti opettavaisempaa, että ihmiset saavat kuulla tietynkieliset elokuvat sillä kielellä, jolla ne on tehty, mutta kuitenkin amerikkalaisen englannin dialektin vaikutusta ei voida väheksyä, vaikka samalla pitää ehdottomasti suhtautua siihen kielteisesti. Suomessa tulisi opettaa enemmän etenkin saksaa ja ranskaa, vaikka sukukieliä kuten esimerkiksi eestiä ei tulisi väistellä. Kuitenkin myös suomenkielisille tulisi opettaa enemmän ruotsia ja ruotsinkielisille suomea. Myös murteiden ylläpitäminen on tärkeää. Onhan hauskaa tietää, että esimerkiksi ”yrkäilee myteröityä” tarkoittaa syvimmässä savon murteessa sitä, että ”ilta tulee”. Suhtauduin aikaisemmin savon kieleen alentuvasti, koska mielestäni se vaikutti rahvaanomaiselta ja maaseutuiselta, olihan esimerkiksi aikaisemmin niin, että jos kotimaisessa elokuvassa oli yksinkertainen pösilö, puhui se tavallisesti savon murretta. On selvää, että kieltä tulisi pitää eläväisenä myös murteita ylläpitämällä. Myös kirjoittamisessa ei tulisi väistellä sitä, jos käytettyjen ilmaisujen joukkoon syntyy kielen laajentamisen tarpeesta uusia sanoja. Olen esimerkiksi itse huomannut, että viimeisen kymmenen vuoden sisään kirjoittamissani teksteissä on ehkä satoja sellaisia ilmauksia, joita ei löydä esimerkiksi nykysuomen sanakirjasta, saati googlesta hakemalla. Kieltä on laajennettava suhtautumalla siihen riittävän kunnianhimoisesti. Englannin kielen opetus tulisi järjestää koskemaan etenkin alkuperäistä englannin englantia ja sellaista englannin englantia, jota opetetaan Oxbridgessa ja jota puhutaan PG Wodehousen näytelmissä. Kuopiossa on varmaan niin, että humanistisen tiedekunnan puuttuminen aiheuttaa alueella kulttuurityhjiön, jonka takia esimerkiksi musiikkia, teatteria ja kirjallisuutta ei harrasteta täällä yhtä aktiivisesti kuin suuremmilla paikkakunnilla, joiden yliopistoista löytyy humanistinen tiedekunta. Kaikenlaisen kirjallisuuden harjoittaminen ja kirjoittaminen luovat kieleen uusia sanoja ja ilmaisutapoja. Myös slangi on monesti kielen rikkaudesta kertova piirre, ja esimerkiksi maailmankirjallisuudesta etsittynä Louis Ferdinand Celinen Voyage au bout de la nuit on slangia sisältävä porvariston vastainen romaani, jonka kieltä monet akateemisesti koulutetut ja omaan kieleensä tottuneet ranskalaiset eivät ymmärrä. Äidinkieltä tulisi toisten eurooppalaisten kielten tavalla opettaa enemmän ja opetuksessa tulisi keskittyä etenkin kirjallisuuden harrastamiseen. Muiden kielten opetuksessa tulisi keskittyä etenkin klassisen kirjallisuuden kääntämiseen. Opiskelijoiden tulisi lukiossa kirjoittaa enemmän laajempia kirjallisia töitä omalla ja vierailla kielillä. Kaunokirjallisuutta tulisi harrastaa laajemmin ja esimerkiksi ylioppilaskirjoituksia varten tulisi perehtyä yliopiston kirjallisuuden kurssien tavalla tiettyyn määrään suomenkielistä klassista kirjallisuutta. Pitäisi perustaa enemmän kouluihin kirjallisuuskerhoja, mutta myös muihin aineisiin suuntautuvia kerhoja, joiden toimintaan kaikkien tulisi perehtyä jonkin tietyn määrän verran.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Tavallinen pikkuporvarillinen, kaavoihin kangistunut, negatiivinen, laumahenkinen ja feminiininen ihminen on hassu tapaus. Tämä sen takia, koska hänen tapansa reagoida on samanlainen kuin kaikilla muilla samankaltaisilla ihmisillä. Olen esimerkiksi miettinyt sitä, miten useimmat ihmisistä nauravat samankaltaisille asioille, arvostavat samankaltaisia asioita, ja suhtautuvat ja reagoivat samalla tavalla samoihin asioihin. Laumahenkisillä feminiinisillä ihmisillä on siis samanlainen arvopohja ja tapa suhtautua ihmisiin, joka ei todellisuudessa ole minkäänlainen arvopohja, vaan nämä arvot perustuvat subjektiivisiin mielipiteisiin, joita ihmiset saavat, kun he kuuntelevat ja arvostavat toisten ihmisten mielipiteitä enemmän kuin omiaan. Eli laumahenkinen feminiininen ihminen antaa jollekin asialle arvon sen takia, koska hän näkee, että joku hänen arvostamansa itsensä mielestä korkeammalla tasolla oleva ihminen tai taho katsoo, että tällainen tapa on todella erinomainen tapa suhtautua asioihin, ajatuksiin, ihmisiin ja arvoihin. Kuitenkin kaikki laumaihmiset omaksuvat aatteensa tällä tavalla, ja kukaan ei saa ajatuksiaan itsenäisen arvottamisen, päättelemisen ja ajattelun kautta. Voisi miltei sanoa, että tämä laumaihmisten tapa saa joskus hermeneuttisen kehän käsitteen tulemaan mieleen, sillä todellakin heidän arvostuksensa ovat niin samanlaisia, että nämä arvottamisen tapahtumat siirtyvät eteenpäin kehässä aikaisemmilta sukupolvilta, ja tähän perustuu juuri porvarillisen moraalin mukainen tapa ajatella, joka on syntynyt maailmaan jo satoja vuosia sitten. Laumaihmisten tapa reagoida perustuu etenkin relatiivisuuteen ja reaktiivisuuteen. Nämä ihmiset ovat asioiden, ajatusten ja ihmisten arvon vahtijoita ja kyttääjiä, jotka katsovat ja seuraavat, etteivät sellaiset asiat, jotka on laumaihmisten keskuudessa katsottu tabuiksi ja yläkehän asioiksi, kohtaa minkäänlaista arvostelua sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät heidän mielestään ole riittävän arvostettuja. Tästä voidaan havaita se, että laumaihmiset idoleidensa arvostamisella estävät sen, että ihmiset alkaisivat suhtautumaan asioihin itsenäisemmin ja löytämään yksilöllisiä ratkaisuja asioihin ja ongelmiin. Laumaihminen katsoo, että ihmisten on suuntauduttava asioihin hänen korkeammaksi kohottamiensa idoleiden kautta. Oli esimerkiksi naurettavaa, että iltalehtien lööpeissä oli pari vuotta sitten siitä, kuinka kuulemma Juice Leskinen oli ”haistatellut” Sauli Niinistölle presidentin linnanjuhlissa yli parikymmentä vuotta sitten. Eli eihän tulevalle presidentille saa haistatella? Minä ainakin tekisin niin nytkin. Laumahenkiset feminiiniset ihmiset ovat turvallisuushakuisia ja haluavat pitää jääkiekkokorttien tavalla keräilemäänsä kollektiivisten arvostuksen kohteiden karttaansa yllä. Vain tietynlaiset, auktoriteettien arvostamat ihmiset ansaitsevat näiden pikkuporvareiden kautta arvostuksen. Eteenpäin menevä, aktiivinen ja muureja näkemätön tyyppi saa näiltä arvostuksenvahtijoilta arvostuksen, jos hänessä ei ole mitään heikkoa. Joltain piirteiltään massasta poikkeava ihminen tai massaan alentavasti suhtautuva, eli sen paikan sanova ihminen, ei saa kuin pilkat ja naurun.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
