Pahinta mahdollista sosiaalipornoa

On monta sellaista vaikutinta Suomemme mediassa ja päivittäisissä toimennoissa, joka levittää Suomeen ajatusta rahan tärkeydestä. Voi huomata, että monet suomalaiset nuoret pitävät kahtena tärkeimpänä asiana maailmassa julkisuutta ja rahaa. Tämä on saanut aikaan sen, että televisiossa näkyy kaikenlaisia suoranaista sosiaalipornoa sisältäviä realitysarjoja, joista yksi irvokkaimmista on Rikkaat ja rahattomat. Tässä ohjelmassa ohjataan ihmisiä ajattelemaan, miten hienoa olisi, jos pääsisi varakkaampien ihmisten kulutustottumusten ystäväksi. Ennakkoasetelma on se, että ”rikkaat” ovat suopeita ja käyvät medianäkyvyyden takia majoittumassa rahvaan parissa, ja että he ovat myös yleisesti paljon onnellisempia elämäänsä kuin rahattomat.

Mielestäni raha ei ole keskeisin asia siinä, kun määritellään esimerkiksi elämäntyyliä tai ihmisen paremmuutta esimerkiksi moraalista paremmuutta. Mielestäni raha on suhteellista, sen lisäksi on monta erilaista muuttujaa, jotka poikkeavat rahan käsitteestä. On hullua ajatella, että koko ihmisen onnellisuus voitaisiin redusoida varallisuuteen tai siihen kuinka paljon rahaa on viikossa käytettävissä. Myös on ollut vaivaannuttavaa katsella, miten jotkut näistä ns. rahattomista, ovat innostuneet siitä, jos on ollut muutama satanen enemmän rahaa käytettävissä tavalliseen verrattuna. Huippuna yksi yh-mamma, joka toisteli ”Eikä!” muutaman minuutin aikana ainakin viisi kertaa, kun saapuivat ”rikkaiden” kerrostaloasuntoon.

Mielestäni rahan määrän ei tarvitse olla stabiili koko ajan, joskushan sitä vaan ostetaan Dom Perignonia alkosta, sillä jos sitä voisi harrastaa koko ajan, menisi ilosta pois kaikki ja joisin varmaan itseni hengiltä. Pienemmälläkin rahalla tulee toimeen, koska siinä on kysymys vaan asioiden priorisoinnista. Itse en ole koskaan pyrkinyt tuhlaamaan rahojani muuten kuin pääasiassa kirjoihin, viinaan ja muuta immateriaalista omaisuutta olen pyrkinyt hankkimaan itselleni käymällä ulkomailla. Olisi mielenkiintoista, jos tuohon sarjaan saataisiin täysin itseriittoinen ”rahaton” ihminen, joka ei mielistelisi ns. rikkaita, esimerkkinä voisi käydä varmaan ainakin Diogenes Sinopelainen sieltä saviruukustaan Ateenan agoralta.

Kun olin pöpilässä ja kävimme uimassa uimahallissa, oli mukana kaksi naista, jotka olivat käsittääkseni toimintaterapeutteja. Toinen näistä oli varsinainen tahvo. Esimerkiksi kun joku alkoi kysymään kaikilta, millainen puhelin heillä on, kerroin minä omistavani kymmenen vuotta vanhan perusluurin. Silloin toinen noista naisista suoranaisesti tuuletti omaa paremmuuttaan, vaikka minulle ei koskaan olisi tullut mieleenkään lähestyä asiaa kilpailun kannalta. Isosetäni Martti ajoi koko miehuusvaiheensa pienellä punaisella Fiatilla. Hän oli piirin esimies suuressa metsäyhtiössä. Rahat menivät varmaan pääasiassa pankkiin. Olen jo pitkän aikaa huomannut, että minua ei saa kateelliseksi mistään. Se on henkisen kasvun tulos.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Kissat ovat anarkisteja

Kissat eroavat esimerkiksi koirista monella tavalla. Kissan tahtoa ei saada murrettua ihmisen toimesta, toisin kuin koira, joka laittaa hännän koipiensa väliin ja on valmis tottelemaan isäntäänsä tai emäntäänsä. Kissoilla on siis oma tahto ja ne tekevät useimmiten niin kuin itsestä tuntuu soveliaalta. Kissassa on tiettyä arvaamattomuutta ja villiyttä, jonka myötä ne saattavat ensin kehrätä silityksestä mutta sitten yhtäkkiä raapaista tai puraista. Kissa voi haluta ulos ja raapia ovea, mutta sitten kun ovi on aukaistu, saattaa kääntyä ja olla menemättä ulos. Kissat varmasti tuntevat ylemmyytensä suhteessa koiriin, ja sen takia näiden yhteistaloudessa kissa on tavallisissa tapauksissa se pomo, joka asettaa normit ja noudatteet.

Luin äskettäin James Bowenin Bob-nimisestä kissastaan kertovan kirjan, josta on tehty myös elokuva -  Katukatti Bob. Oli varsin koskettavaa katsoa, kuinka todella syvällä käynyt Bowen oli saanut kissaystävästään tuen ongelmiensa selvittämisessä. Kissalla on terapeuttinen vaikutus, ja ne monesti aistivat myös ihmisensä tunnetiloja, jolloin esimerkiksi surullinen ollessaan voi kissa pyrkiä lohduttamaan omistajaansa. Bowen nousi suostaan kissansa avulla, ja tämä tarina on todella merkillinen osoittaessaan sen, että kissa voi tuottaa ihmiselleen jaksamisen halua ja rutiineja, joiden avulla Bowenkin nousi katudenan tilastaan.

Anarkistit ovat yleensä äärimmäistä vapautta korostavia ihmisiä, ja mikä muu eläin voisikaan sopia tähän määreeseen kuin kissa? Kissat eivät tottele, ja ne monesti ovat täysin itseohjautuvia käytöksessään. Ihminen voi tarvita kissaa, mutta kissat eivät tarvitsisi ihmistä varmaan muuhun kuin laatikon putsaamiseen ja ruuan antamiseen.

Katsoin äskettäin erään liberaalisen ja oikeistolaisen puolueen puoluehallituksen jäsenien sosiaalisen median tilejä (koska olen kiinnostunut puolueen jäsenyydestä) ja oli mieluisa yllätys, että monilla oli siellä kuvia kissoistaan. Liberaalit ovat tunnetusti älykkäämpiä kuin konservatiivit, ja kissa esimerkiksi koiraa älykkäämpänä eläimenä miellyttää varmaan senkin takia tämän puolueen jäseniä.

Kissani on todella kiinnostunut vedestä ja saattaa vaipua jonkinlaiseen transsiin ollessaan viereisessä keittiöaltaassa kuuntelemassa veden lorinaa. Kissallani on myös tapa leipoa tassuillaan läskimahaani tai selkääni, joka johtuu luultavasti siitä, että hänet on erotettu liian aikaisin pentuna ollessaan emostaan ja näin ollen minä toimin hänelle tässä virassa emonkorvikkeena. Minulla oli aikaisemmin abessinialainen uroskissa ja nykyään minulla on kilppariväritteinen maatiaiskissa. Eroa näiden kahden välillä on etenkin se, että nykyinen Alma-kissa on paljon sosiaalisempi ja osallistuvampi kissa kuin Arthur-kissa, joka viihtyi enemmän omissa oloissaan.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Pikkulintu

Loppuvan vuoden kylmissään

ja nälissään oleva pikkulintu

tuo viestin taivaasta

ystävältään joka meni pois

oli pakkanen helmikuun

liian paljon

se kovetti ja kylmetti pienen

siemenjyvät lintulaudalla

pitävät lämmintä veressä

ei kuitenkaan muista sitä

kuka otti ystävän pois

ehkä se oli taho

korkeampi ja päättäväisempi

 

Runo

Se oli ehdottomasti lorun loppu

tuli niin kova ja kiireinen hoppu

nousin ylös ja sanoin kiivaasti

ei juuttunut sana liimaasi

kulkija olen ennen kaikkea seikkailija

monen matkan ja opetuksen keikkailija

juon monesti ja nopeasti paljon

läpi kännin aukean ja syvän kalvon

housuissani on monesti tavaraa

haju ei anna mieltä huoletonta avaraa

lähestyn joskus maata kovaa kamaraa

kun viina on vienyt osaa aivoista

on krapula monesti enemmän kuin raivoisa

juon monesti naisten tuttujen viinat

on olemassaoloni heille kuin piina

voisinko lopultakin olla rauhassa

Jumalan suuren suojassa kauhassa

Gottfried Kellerin runo suomennettuna

Luonnon kirja

 

Pelimiehen laulu

Varhaisessa punaisessa seisoo aamuntähti

valoisan kevätpäivän edessä

Kun minä, pakeneva oppilapsi

makaan hopeisenharmaalla pellolla

ripsi heilui kuin perhonen

ja minä nukahdin pellon laidalla

Kylväjä tuli hitaasti

Ja levitti siemeniä käsistään

hän heitti kuin soihtu

laittoi siemenen helposti

pieni kasa putosi päälleni

Ja osui silmiini, otsaani ja suuhuni

Heränneenä nousin nopeasti ylös

ja seisoin kuin heikotettu sankari

Hämmästyneenä maamies puhui

mitä olet pellon laidalle?

Oletko kivinen kova maanselkä

Johon yksikään ei saa kylvää?

Oletko huonolaatuinen ruusupuska

joka ei päästä yhtään kortta lävitseen?

Olet toki kaikille avoin tie

Villilinnuille avoin tiski!

Etkö ole sitä ja etkö ole tätä

Lopussa et lintu ja et kala?

Töykeästi renki katsoo minua

Ja hänen sanansa olivat uhkaavia

menin pois tieltä ystävällisesti

Ja vetäydyin takaisin kouluun

Siellä antoi kappalainen selvityksen

Raamatusta varhaiselle tunnille

Jeesuksesta myös puhui

Selvittäen valmista suutaan

Vuodet katosivat ja minä menin

Kitharan soittajana pitkin maata

kun minä yhtenä hiljaisena yönä

Löysin vanhan tarinan uudestaan

Kylväjästä joka kylvi

Silloin tuli minulle muisto valoisa

Muistin jokaisen siemenenosumisen

kuin kummituksen käsi naamalla

Mikä sinä olet reunapellolle?

Kuulin sen uudestaan kuin unena

Minä huokasin, ajattelin ja sitten sanoin

Oi mies, minä tunnen sen yhä

Minä en ole ruusupensas enkä kivi

ja en pullea vehnäpelto myöskään

Minä luulen että olen avoin tie

joka paukkuu ja lentää jokaisena hetkenä

Siellä ei kasva heinä eikä vilja

Kourujen sijasta on raitoja

Kovien pyörien ontoksi tekemänä

Ja paljaat jalat vaeltelevat milloin missä

Ne tulevat ja menevät, mutta kaatuvat kerran

Harhautunut siemen päällään

Silloin lentää nälkäinen linnunpoikanen tänne

ja kirvoittaa itsensä kohti taivasta

 

 

 

Porvarillisuus ja ontokratia

Porvarillisuus tarkoittaa etenkin porvarillista tapaa elää, eikä etenkään porvarillisesti poliittisesti ajattelevan henkilön piirteiden kokoelmaa. On olemassa myös sosialisteja, joiden ajattelua voidaan luonnehtia porvarilliseksi. Esimerkiksi Loka Laitinen on kirjoittanut siitä, että kaikki hänen tuntemansa SDP:n kansanedustajat ovat pelkästään porvarillisia ammattipoliitikkoja, eivätkä mitenkään sosialistisia aatteita kaikessa elämässään toteuttavia idealisteja. On selvää, että sosialistinen aate tullessaan totaalisesti toteutetuksi vaatisi sellaista luonteenlaatua, jonka kanssa ei pärjäisi esimerkiksi politiikan kovassa maailmassa. Sosialisteillakin siis on oma etuansa ajava ryhmittymä, jonka toiminta ja ajattelu ei vastaa suorassa suhteessa esimerkiksi Marxin tai Engelin ajattelua ja periaatteita. Onhan selvää, että jos esimerkiksi SDP:n kansanedustajat haluaisivat koko elämässään toteuttaa sosialistisia aatteita, tulisi heidän lahjoittaa osa ja mielellään suurin osa kansanedustajan palkastaan köyhemmille aatetovereille. Onko soveliasta, jos sosialistinen ihminen tienaa yli viisituhatta euroa kuukaudessa, ja saa kulkea ilmaiseksi taksilla, junalla ja lentokoneella? Ontokratia, elämisen valtaa yhteiskunnassa käyttävä ryhmittymä tarkoittaa etenkin noita sampanjasosialisteja, jotka pyrkivät oman korruptoituneisuutensa takia haalimaan itselleen toisten ihmisten poliittista etua. He voivat elää mukavasti ja nostaa isoa palkkaa, samalla kun suomalaisen konsensustyhjyyden takia toisten puolueiden edustajien on mahdotonta muuttaa sitä suurta molookkia, jonka päällä näiden ammattipoliitikoiden asema lepää. Olisi yksityistettävä ankarammin ja muutettava suomalaisen yhteiskunnan palvelurakenne noudattamaan sitä keskieurooppalaista tyyliä, joka on nähtävillä nykyisin kaikissa eurooppalaisissa sivistysmaissa. Porvarillisesti toimivat ja sosialistisen järjestelmän leimaavat kansanedustajat, virkamiehet ja kunnallispoliitikot joutuisivat luopumaan omasta hyvinvoinnistaan, jos Suomessa keskustaoikeistolaiset poliitikot päättäisivät yhdistyä ja jättää sosialistit ikuiseen oppositioon. Onhan viimeaikaisissa vaaleissa nähty että sosialistien johtava asema on voinut mahdollistua ainoastaan sillä tavalla, jos keskustaoikeistolaiset eivät ole pystyneet pikkuriitojen ja huonojen puheenjohtajien takia yhdistymään strategisesti oman ideologiansa mukaisen politiikan puolustamiseksi. On siis selvää, että ontokratiaa on etenkin sosialistien eduskuntaryhmä ja ne sen politiikan kannattajat, jotka ovat herkimmin ajamassa Suomessa aikaan sellaista politiikkaa, jonka myötä esimerkiksi perinteinen työpäivä voitaisiin alentaa kuuteen tuntiin. Ontokratia määrittyy etenkin vastuun ja vapauden välisen erottelun selvittämisen kautta. Ontokratialla on liikaa vapautta, ja sitä voidaan varmasti katsoa edustavan myös jotkut keskustaoikeistolaiset poliitikot, etenkin Keskusta tänä päivänä koska  se heikentyneessä asemassaan pyrki pääsemään hallitukseen suostumalla ideologisen nautinnon houkutukseen, jossa se antoi minoriteettisosialisteille vallan ja ideologian implementaation oikeuden, samalla kun se sai nautintoa hallitukseen pääsystään heikentyneestä asemastaan ja hävityistä vaaleista huolimatta. Ontokratia tulisi ajaa nurin sen takia, koska se edustaa vain tiettyjen tahojen kohonnutta profiilia ja heidän saamiaan vapauksia ja etuja. Ottamalla ideologisesta nautinnosta nautinnon, näistäkin poliitikoista tulee ontokratian palvelijoita, epävapaita ihmisiä ja politiikkoja.

Etuoikeus ja vahvistus sosiaalisesta piiristä, mihin perustuu, pärjäisivätkö yksin jos häviäisi

Olen aina kammonnut nuorten teinien tai keskenkasvuisten aikuisten ryhmiä, koska heidän henkisen tason mataluutensa takia he monesti villiintyvät toisten samanlaistensa kanssa esimerkiksi tekemään jotain sellaista, jota he eivät yksin uskaltaisi tehdä. Ihmisiä tulisikin monesti arvioida sen perusteella minkälaiseksi he tulevat silloin, jos heidän ympärillään on lauma samalla henkisellä tasolla olevia. Tämä on niin selvä korrelaatio, että sitä on turha yrittää kieltää. Muistelen esimerkiksi kouluaikaa, jolloin kovina itseään pitävät pojat menivät noin vaan jonon ohi ruokalassa, ja muut heidän kaltaisensa menivät virnistellen perässä. Myös ruokapöydässä joku kiusaaja saattoi karjahtaa matalemmalla heidän mielestään hierarkia-asteella olleelle ”Tämä on varattu!” Tuollainen laumassa villiintyminen kertoo matalasta luonteenlaadusta ja se monesti vertaantuu aivan täysin kaikenlaiseen rikollisjengitoimintaan. Pitäisi jo varhaisessa vaiheessa koulussa alkaa huomata se, että lapsia tulisi ohjata olemaan villiintymättä samalla ja matalemmalla henkisellä tasolla olevien ihmisten kanssa olemisesta. Minä olen aina etsinyt itseäni sivistyneempien ja korkeammalla henkisellä tasolla olevien ihmisten seuraan. Schopenhauer kirjoitti tästä, että omahyväisyys saa ihmisen etsimään matalalla henkisellä tasolla olevien ihmisten seuraa, koska silloin hän voi kokea itsensä hyväksi ja arvostetuksi. Jengikäyttäytymiseen ohjautuvat lapset ja nuoret tulisi ottaa huostaan, koska huonojen geenien lisäksi tuo yleensä kertoo siitä, että tällaisen nuoren kotona jo hyväksytään ainakin sanomattomasti tuollainen käyttäytyminen. Nuoret hakevat vahvistusta sosiaaliselta piiriltä, ja sen vallassa he voivat alkaa käyttäytymään rajoja ylittävästi. He siis kerskailevat toisille sillä, miten kovia poikia he itsensä mukaan kuvittelevat olevansa. Etenkin tällainen näyttäminen on näiden relaatioiden yleisin piirre. Luonteellista tälle käytökselle että toisten on apinoitava tällaista käyttäytymistä, että voivat osoittaa kuuluvansa joukkoon. Tähän käyttäytymiseen kuuluu luonteellisesti johtajan vitseille ja teoille nauraminen - välinaurajana oleminen. Kun muut sanoisivat tällaiselle nuorelle, että he eivät koe häntä yhtään muita paremmaksi, jäisi tämä ihminen yksin totuuden kanssa. Mutta koska matalamielistä roskasakkia on aina jossain, ei tällaisen laumanjohtajan tarvitse kokea itseään uhatuksi tai yksinäiseksi. Ei voida sanoa, että naisissa tai miehissä olisi vähemmän tällaista laumassa villiintymisen taipumusta, se vain ilmenee eri tavalla. Kuitenkin molemmat pyrkivät näyttämään jonkin toisen ihmisen tai joidenkin toisten ihmisten nähden paremmalta. Miesten parissa tuo toiminta on etenkin johtajan perässä juoksemista mutta naisten piirissä se on sosialiseerausta, johon aivan tavallisesti voi liittyä jollakin tavalla poikkeavan ihmisen halveerausta ja pilkkaamista. Naiset kokevat tuolloin olevansa ryhmänä tällaista ihmistä parempia, ja miesten piirissä se on yhden laumanjohtajan ylistystä ja hänen hyvyytensä korostamista. Tällainen arvostelu ja jengikäyttäytyminen tulisi vetää kuin ohdake maasta, jotta yhteiskunnassa voitaisiin arvostaa kaikenlaisia ihmisiä.

Miten naiset tulisi laittaa ruotuun

Naisten valta on Suomessa mennyt liian pitkälle. Maailmassa ei ole yhden yhtä valtiota, joka olisi samanaikaisesti matriarkaatti ja korkeakulttuuri. Suomessa naisten valta näkyy sosiaalisista piireistään pissit housussa innostuneiden naikkosten ylimielisyydestä ja miesten jaloille hyppimisestä. Televisiossa joka toinen mainos liittyy pillutuotteisiin, ja nuoret miehet keskustelevat avoimesti naisten kanssa kuukautisista ja meikeistä ja paremmalta näyttävistä miehistä. Olisi tehtävä niin, että jos mies saa naiselta pakit, ei hänen missään nimessä tule tyytyä kaverin asemaan, joka on älyllistä huoraamista ja seurueen jäsenenä olemista. Yhdenkään miehen ei tule olla yhdenkään naisen kaveri siinä määrin, kun siihen liittyy älyllistä huoraamista ja seurueen jäsenenä olemista. Naiset ovat tulleet koppaviksi ja ylimielisiksi osittain sen takia, koska he ovat voineet nykypäivänä kasata itselleen miespuoliset kaverilaumat, mitä ei olisi aikaisemmin missään nimessä hyväksytty. Minä sanoin psykiatrille, että en halua liian nuorta tai naispuolista terapeuttia, koska jos on liian nuori, niin sillä ei riitä älyllinen ja henkinen kapasiteetti, ja samaten jos on nainen niin ei riitä älyllinen ja henkinen kapasiteetti. Naisissa ei ole omaperäisyyttä, yksilöllisyyttä tai luovuutta, ja sen takia heillä ei olekaan lähes minkäänlaista edustusta suurimpien tieteilijöiden, kirjailijoiden, filosofien ja taiteilijoiden joukossa, ja ne naiset, jotka tuosta porukasta löytyvät ovat olleet hyvin miehekkäitä naisia, aspergerejä ja lesbiaaneja. Naiset eivät erotu yksilöllisesti ajattelultaan suuresti toisista naisista, ja sen takia he haluavat olla koko ajan tekemisissä toisten ihmisten kanssa, haluavat koko ajan sosiaaliseerata, ja nimittävät vakavia naisen aseman tuntevia miehiä kehitysvammaisiksi tai muuten toimintakyvyttömiksi. Naisen kanssa keskustelu on samantyylistä oli nainen kuka hyvänsä – heillä on niin tarkkaan määritellyt pikkuporvarilliset rajoittuneisuudet, asenteet ja maneerit, ettei henkisesti korkeatasoinen mies voi vuosien jälkeen enää erottaa sitä, kenen kanssa on nainut. Pillujenkin välillä on enemmän eroa kuin naisten aivotoiminnalla. Ja nekin naimiskokemukset sellaisia, joiden jälkeen koki korkeintaan itseinhoa siitä, että naisen alaosa oli saanut yhtymään niinkin sieluttoman ja henkisesti tasottoman ihmisen kanssa. Naisille tulisi asettaa kiintiöt siihen, miten he pääsisivät opiskelemaan yliopistoon ja millaisille aloille he voisivat hakeutua. Kaikki mekaaninen toistaminen, joka ei vaadi omia näkemyksiä ja omaperäisyyttä sopisi heiltä, esimerkkinä tällaisesta alasta voisi olla esimerkiksi kemia. He katsovat voivansa vertailla niinkin eritasoista oliota kuin miestä omien kategorioidensa suhteen, jotka perustuvat vain subjektiivisuuteen, pinnallisimpiin mieltymyksiin ja apinan evolutiivista tasoa muistuttaviin hormoneihin. Nietzsche taisi todeta niin, että mikä ilo tavata ihmisiä, jotka ajattelevat vain hulluutta, tanssia ja kaunisteitaan. – Eikä hän ollut väärässä.

Mitä ontokratia tekisi muutoksessa – vallankumouksessa – muoti ja arvostukset

Ontokratia tarkoittaa ihmisryhmittymää, joka pitää yhteiskunnassa helppousindeksin kautta määrittyvää olemisen valtaa, minkä takia he kokevat olevansa etabloituneimpia ajassamme. Ontokratian jäsenille on yhteiskunnassa eniten vapauksia ja sosiaalisia obligaatioita, he voivat siis ottaa lunkimmin kuin muut yhteiskunnan jäsenet, joilta vaaditaan etenkin vastuun ottamista. Sanna Marinin ja Li Anderssonin puheet siitä, että työpäivä tulisi Suomessa järjestää kuusituntiseksi on esimerkki siitä, missä sosiaalinen valta ja ontokratia tässä yhteiskunnassa sijaitsee. Sosialistit etenkin ovat Suomen ontokratia, koska heillä on eniten mahdollisuuksia julkisten palveluiden saamiseen ja he myös käyttävät niitä eniten. Koska Suomessa on niin leveä julkinen palvelutodellisuus, on ontokratialla eli sosialisteilla suuri valta Suomessa, koska muut puolueet ovat mukautuneet konsensukseen, jonka mukaan Suomen tulee myös jatkossa säilyä ”hyvinvointiyhteiskuntana” oli mikä puolue vallassa tahansa. Kun Suomessa siirryttäisiin vapaaseen markkinatalouteen ja kapitalismiin, joutuisivat nyt suurinta vapautta suomalaisessa yhteiskunnassa nauttivat ihmiset ottamaan vastuuta ja näin ollen yhteiskunta siirtyisi helppousindeksin mukaiseen tasapainopisteeseen. Suomessa ihmiset tekevät liian vähän työtä ja tekevät liian vähän oman elämisensä ja olemassaolonsa eteen. Suomessa vastuuta ovat ottaneet etenkin yrittäjät ja yksityiset yhtiöt, samalla kun on jouduttu pitämään pystyssä turhaa ja liian kallista sosialistista palvelujärjestelmää. Kun kapitalismi otettaisiin koko vallalla toimintaan, tulisi ontokratian edustajien nähdä, että kaikkien yhteiskunnan jäsenten on otettava osaa vastuun kantamiseen. On epäoikeudenmukaista, jos joku yhteiskunnallinen taho tai luokka joutuu itse kantamaan enemmän vastuuta moninkertaisella tavalla kuin joku toinen. Ontokratia ei halua, että suomalaisessa yhteiskunnassa vapaus ja vastuu jakaantuisi oikeudenmukaisella tavalla. Heillä ei ole oikeutta antaa vapautta vain yhdelle yhteiskunnalliselle limittymälle, koska siinä tapauksessa se on ristiriidassa toisten ihmisten vastuun kantamisen kanssa. Arvojen ollakseen päteviä ja yleisiä on oltava ristiriidattomia, jolloin kaikkien yhteiskunnan jäsenien on tyydyttävä sellaiseen vapauteen, jonka muutkin saavat. Sosialistit siis kuvittelevat heidän kannattajiensa ansaitsevan suurempaa vapautta kuin minkä muut esimerkiksi oikeistolaiset saavat. Esimerkiksi tasa-arvon käsite, jota sosialistit paapattavat, on osoitus epäoikeudenmukaisesta arvosta, koska se pyrkii lisäämään distributiivisesti vain tiettyjen yhteiskunnan tahojen hyvinvointia. Vastuu tarkoittaa etenkin omasta elämästään huolehtimista. Vapautta liian suuresti nauttivat ihmiset eivät kanna huolta omasta elämästään, ja sen takia heidänkin tulee nyt voida alkaa kantaa huolta omasta hyvinvoinnistaan. Kuitenkin mielestäni heikompien ihmisten hyvinvoinnista huolehtiminen tulisi suuressa määrin ohjata suvun ja perheen piiriin. Läheisten tulisi Suomessa huolehtia enemmän omista sukulaisistaan. Ontokratia murtuisi, kun sille sanottaisiin, että vapauden ja vastuun on jokaisen yksilön ja tahon kohdalla jakauduttava tasaisesti ja se määritetään etenkin preferenssiautonomian kautta. Kuitenkin on sanottava, että vapaus ja vastuu eivät ole yksiselitteisiä käsitteitä ja sen takia niitä tulee analysoida tarkemmin, jotta voitaisiin määrittää se vapauden ja vastuun välinen tasapaino, jota yhteiskunnan varjelemiseksi tarvitaan.

Totuuden vääristäminen ja objektiivisuus

Objektiivinen todellisuus on ainoa pysyvänlaatuinen todellisuus, joka voi olla hyödyllinen ja tasamukainen kaikkia ihmisiä ja pyrkimyksiä kohtaan. Ihmiselämää koskettaa läheisimmin objektiivinen arvotodellisuus, josta voidaan leikata pois luonnontieteellisellä metodilla mitattava luonnon todellisuus. Kuitenkin ihmisten tulee pyrkiä objektiivisiin arvoihin, koska muussa tapauksessa ihmiset voisivat tulla subjektiivisen arvotodellisuuden ohjailtavaksi ja manipuloimaksi. Objektiivisuus on laadultaan etenkin sellainen määre, että se on pyyteetön ja valinnan vapautta korostava. Subjektiivinen arvotodellisuus tarkoittaa sosiaalisen ja materiaalisen välttämättömyydellä ohjailevaa todellisuutta, jossa ihmisille ei anneta mahdollisuuksia valita, vaan he joutuvat toimimaan tarpeellisen välttämättömyyden ohjailemalla ja manipuloimalla tavalla. Etenkin välttämättömyyden käsite on tässä olennainen – objektiivinen todellisuus ei korosta välttämättömyyttä vaan se korostaa vapautta ja etenkin valinnan vapautta. On siis ihmisten tehtävä havaita valintansa vapauden ja olla jäämättä subjektiivisen todellisuuden etenkin ruumiillisten toimenpiteiden alalla toimivaan valtaan. Todellisuus on objektiivisien arvotodellisuuden näyttämällä tavalla aina korosteisesti henkinen todellisuus ja se korostaa ihannetta tarpeen kustannuksella. Objektiivisuus on aina yleistä, ristiriidatonta ja pyyteetöntä, ja se alkaa vapaudesta, siitä ihanteesta, jonka alle kaikki muut oikeudet ja vapaudet perustuvat. Totuuden vääristämiseen voi johtaa se, jos ihmiset alkavat tietyn aikakauden ja yhteiskunnan sisällä korostamaan todellisuuden performatiivista roolia, joka voi johtaa nämä ihmiset subjektiiviseen arvotodellisuuteen. Subjektiivista arvotodellisuutta kontrolloi ontokratia. Ontokraatit ovat ihmisiä, jotka hallussapitävät olemisen valtaa. Olemisen valta tarkoittaa sitä, että he voivat olla aatteiltaan ja olemukseltaan vapaimpia tässä yhteiskunnallisessa järjestyksessä. Ontokratia kontrolloi välineenään kommentaariaattia, jonka tarkoitus on vaikutteellistaa arvojen merkitysvaltaa. Se siis pyrkii omimaan arvojen merkityksiä, joiden avulla he voivat ohjailla valtansa alle langenneita ihmisiä. Kommentaariaatti pyrkii aina asettamaan oman marginaalinsa toisten arvoihin, joiden kautta ne alkavat saada manipuloidumpaa merkitystä, eli niiden merkitys siirtyy ontokratian kommentoitavaksi ja manipuloitavaksi. Ontokratia pyrkii omimaan merkityksen muuttelullaan tunnustushierarkian instituutiotasoja ja tekemään niistä pyyteellisiä. Kommentaariaatti pyrkii rakentamaan omien manipuloimiensa arvojen mukaisia arvoinstituutioita ja tuki-instituutioita, joiden tehtävänä on suojella arvoja, jotka eivät ole todellisia ja ristiriidattomia ja yleisiä. Kommentaariaatti siis pyrkii ajamaan etenkin sen ohjaavan ryhmittymän eli ontokratian arvoja ja todellisuutta. Ontokraatit voivat siis olla vapaimmin yhteiskunnassa ja sen takia he haluavat edustaa oman piirinsä arvoja, ja tekemään koko yhteiskunnasta arvojensa palvelijan. Nykyaikainen ontokratia on etenkin sosialististen puolueiden Suomen parlamentissa edustama minoriteettiryhmittymä, jonka valta on nykyään Suomessa voimassa etenkin ay-liikkeen kautta, jossa he pystyvät hallitsemaan suomalaisia julkisia palveluita, jotka leimataan aina vaaleissa sosialististen puolueiden toimesta. Mielestäni julkisten palveluiden osa Suomen taloudesta on liian suuri, ja esimerkiksi lukiot ja myöhemmin yläasteet voitaisiin yksityistää. Myös erityisterveydenhuolto on sellainen osa, jonka kohdalla voitaisiin miettiä yksityistämistä. Suomessa eniten valtaa on etenkin luottamusmiehillä ja sosiaalitantoilla, jotka ovat vasemmiston vankkoja kannattajia. Molemmilta näiltä ihmisryhmiltä tulisi viedä heidän asemansa, koska Suomessa ei enää kaivata ay-liikettä ja sosialistista palvelutodellisuutta. Kaiken huippuna viime aikoina on julkisuudessa ollut meidän ”pääministerimme” puheet työpäivän rajoittamisesta kuuteen tuntiin! Todellisuus siis voi vääristyä silloin, jos annamme pitkäksi ajaksi valtaa tälle minoriteetille, jonka ei tulisi kaiken järjen mukaan olla hallitusasemassa Suomessamme.

Vapaudesta ja ihmisyyden määrittämisestä

Vapaus tarkoittaa sellaista asian tilaa, jossa ihmisellä on mahdollisuus valita erinäisissä tilanteissa vaihtoehtojen väliltä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että ihminen saa ohjata omaa kohtaloaan itse tekemiensä valintojen pohjalta. Tämä tarkoittaa sitä, että yksilöllä on valtuus kehittää omia arvojaan vapaan päättelyn välineiden avulla. Kuitenkin ihmisten tulee ottaa huomioon se, että yhteiskunnassa tulisi vapauden periaatteiden ylläpidon takia suuntautua objektiivisiin arvoihin, eli totuuden perusteiden mukaisiin arvoihin. Ihminen saa kyllä valita, mutta kaikki valinnan kohteena olevat asiat eivät ole arvossaan yhtä hyviä kuin toiset. Kuitenkin ihminen, joka on vapautunut pintapuolisista intohimoistaan, on kyvyllinen suuntautumaan objektiivisuuteen ja jättämään huomiotta subjektiiviset arvotunteet, jotka perustuvat vain kiihotettuihin tarpeisiin, jotka eivät ole arvolaadussaan yhtä pitkäkestoisia ja hyödyllisiä kuin objektiiviset arvot, jotka perustuvat ihmisen olemassaolon syvempään puoleen. Arthur Schopenhauerkin on kirjoittanut tästä, että ihmisen tulee henkisen todellisuutensa toteuttamisen takia luopua pintapuolisista ja itsekkäistä intohimoistaan sen takia, että hän voisi tavoitella arvoissaan ja totuudessaan objektiivisuutta ja yleisyyttä. Ihmisellä on siis täysi vapaus valita objektiivisten arvojen eli pragmaattisten arvojen tai arvorationalismin ja subjektiivisten mielipiteiden ja ruumiin villitysten väliltä, jossa jälkimmäisessä tapauksessa ihminen on ontokratian kommentaariaatin vaikutteellisuuden alainen ja manipuloitavissa oleva eläin, jossa roolissa hän ei voi tunnistaa objektiivisia ja yleisiä arvoja ja jossa hän toimii täysin manipulaation vietävissä ja itsekkäässä katsantokannassa. Ihmisen tulee siis vapautensa perusteella osata valita objektiiviset arvot, jotka eivät perustu minkäänlaiseen kilpailuun ja jossa ihminen voi laajentaa valintansa piiriä entistä laajennetulla vapaudella. Ihmisyys on siis etenkin järjen ja rationaalisuuden sisäinen asia, mutta ihmisellä on myös esimerkiksi ruumiinsa, jolla on tiettyjä tarpeita ja joka voi alkaa toimimaan omien pyyteittensä herättämänä. Objektiivisuus on pyyteetöntä, yleistä ja ristiriidatonta, ja nämä objektiiviset arvot ovat ristiriidattomuudessaan sitä, millä ihmisten keskuuteen voidaan yleistää arvoja, jotka eivät ole mitenkään ristiriidassa yhdenkään toisen ihmisen arvojen kanssa. Vapaus on ensimmäinen arvo ja arvojen ylläpidon olosuhde. Vapauden jälkeen voidaan sanoa, että yksi toinen perusteellinen ristiriidaton arvo on oikeus omaisuuden hallussapitoon ja sopimuksien tekemiseen. Kuitenkin kaikki oikeudet alkavat vapaudesta, sillä esimerkiksi sosialistien tasa-arvo ei ole ristiriidaton arvo, koska se johtaa äärimmäistettynä kommunismiin ja sosialismiin, jossa vapautta ei ole. Vapaudesta tulevat myös oikeudet yhdistysten, puolueiden, järjestöjen ja yritysten perustamiseen ja ylläpitämiseen. Vapaudesta siis alkavat kaikki toiminnan realisoimiseen ja hyödyntämiseen ja kehittämiseen liittyvät oikeudet. Ihmisyys tarkoittaa etenkin sitä, että ihminen pystyy toteuttamaan itseään ympäröivässä yhteiskunnassa vapauden periaatteen avustamana. Yksilö on myös yksi vapauden käsitteen puolista ja yksilönvapautta tulee laajentaa mahdollisimman pitkälle, sillä yksilölle on sallittava kaikki siihen pisteeseen asti, jossa yksilö ei tuota toiminnallaan ja vapaudellaan haittaa muille ihmisille. Arvojen objektiivisuus ja ristiriidattomuus tulee siis voida realisoida maksimointiavaruuden kautta, jolloin arvo saa yhden neljästä arvotuksen määreestä. Vapauden ja vastuun määrää yhteiskunnassa voidaan tarkastella tietynlaisen helppousindeksin kautta, joka kertoo siitä, miten toiset ihmiset suhtautuvat yhteiskunnassa toisten ihmisten vapauteen ja vastuuseen. Preferenssiautonomiaa käyttämällä saadaan määritettyä tasapainopiste, joka asettuu helppousindeksin sisälle. Tasapainopiste kertoo siitä, miten toimintaa tulisi kulloinkin ohjailla.

Puut kestävät kauan kasvaa, mutta malttia on maaksi

Olen joskus ajatellut opettajaksi ryhtymistä, mutta ajatus keskenkasvuisista sivistymättömistä itsetunnollisesti nytkähtelevistä teinilaumoista on estänyt hankkeen toteuttamisen alkamisessa. Kuitenkin mielestäni nuorissa on potentiaalia, ja sivistymisen täytyy jolloinkin alkaa. Puu kasvaa hitaasti, mutta maaperässä on se voima, jonka kaikki voivat tavoittaa. Omasta kirjastostani on ollut hyötyä etenkin yleissivistyksen kautta. Äitini kokosi joskus kaikki muut kuin oikeustieteen opintoihin liittyvät kirjat laatikoihin ja piiloon, joka mielestäni huononsi asuinympäristöä, sillä sivistyneiden ja lukeneiden miesten kirjoittamia kirjoja tulee olla ympäristössä, ja ne antavat aina uuden tutkimattoman ympäristön uuteen sivistymiseen ja maailmankatsomuksensa horisontin laajentamiseen. Luin muuta kuin opintoihin liittyvää kirjallisuutta jo koulussa, ja sen takia voinkin sanoa, että koulutukseni on tapahtunut koulun vapaa- ja loma-aikojen aikana. En ole koskaan halunnut rajoittaa ajatteluani pelkästään koulu- ja tenttikirjoihin. Onhan selvää, että kun niitä lukee, rajoittavat ne yhtä paljon ajattelua ja ajattelukykyä, kuin miten ne kerrotusti sitä laajentavat. Oppisisällöt ja kurssikirjat ovat aina yhtä auktoriteettien norsunluutornista tulevaa tietämystä, joista jotkut ovat kyseisten kurssien opettajien laatimia. Opinnoissa on siis selkeästi se vire, että autoritääriset tahot rajoittavat oppilaiden tietomäärää ja henkistä horisonttia määräämällä kursseja varten niiden oppimateriaalin. Tästä voidaan havaita se, että opettajissakin on joskus pyrkimys siihen, että vaikutteellisuus vallitsisi oppilaiden keskustassa. He haluavat siis ”vaikuttaa” oppilaisiin ja pyrkimään siihen, että oppilaat miellyttäisivät heitä omilla vastauksillaan. Koulussa tulisi siis opettaa oppilaita perehtymään laaja-alaisesti erilaiseen aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen, ja siihen, että samaa tietoa voitaisiin löytää erilaisista aiheeseen liittyvistä lähdekirjallisuudesta. Kirjaimellinen opettaminen tuottaa vain mekaanista toistamisen kykyä, ja sen takia filosofiaa tulisi lisätä kouluihin, jossa siitä voisi olla hyötyä etenkin käsitteiden tutkimisella, avaamisella ja rajaamisella. Tieteen alojen piirteet tarjoavat samanlaisen käsityksen maailmasta erilaisilla välineillä ja sen takia tieteen ja sivistyksen käsitteitä tulisi tuoda ihmisten tietoisuuteen laajemmalla tavalla kuin miten nykyään tehdään. Kun samanaikaisesti tarkasteltaisiin useita tieteitä, voisivat oppilaat myös varhaisemmin tulla tietämään oma alansa, koska muussa tapauksessa oppiminen on vain mekaanista toistamista ja papukaijamaista ulkoa opettelua. Pitäisi myös kehittää omintakeisia tapoja ihmisen ja maailman tulkintaan. Puut kasvavat kauan, mutta varmasti. Maassa on kuitenkin aina sellainen sivistyksellisten ravinteiden määrä, joiden tavoittamisella kasvaminen voi mahdollistua nopeammin tai toisaalta hitaammin. Aikaisemmin koululaiset etsivät itse kirjallisuutta ja pyrkivät oppimaan kurssien ulkopuolella. Siihen tulisi pyrkiä tänäänkin.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Runo

Voisiko yksi mies muuttaa mitään

nousta vahvana puolustajana Euroopan kohti itää

voisivatko vaikeudet haihtua pois

tää pyhä kun iloinen aina ois

nostaa päänsä ahdistuksesta rohkeasti ylös

eikä olla aina samassa masennuksen kyrös

voitaisiinko hänelle antaa anteeksi

ruisleivän arkisen muuttaa taiteeksi

mutta kun pyhä rakas lähestyy

näkymä tulevan päivän tähystyy

olisiko silloin yksinäinen masentunut köyhä

olisiko hänelle anteeksianto niin löyhä

että hänetkin voitaisiin mukaan ottaa

kun päivä armon olisi totta

voisiko hänkin vielä lahjan saada

ettei maailma aina hänelle ongelmia kaada

kun yhdessä voitaisiin pyhää juhlia

avata armaan pyhän lämmintä kutsua

olisimme me kaikki silloin samassa

näkyisi liiton vahvuus samassa jamassa

voisimme sitten ottaa arjen vastaan

ystävyyden joulun pyhän kastaa

voisi ystävyytemme lujittua vahvistua

tulisi pyhä sopuisasti langettua

silloin ottaisimme pidot vastaan

kutsuisi isä, äiti, lapseksi lastaan

meidän pyhämme on täällä tänään

ei keskeydy nyt juhla turhaan känään

Ontokratiasta ja ideologisesta nautinnosta

Ontokratia tarkoittaa olemisen valtaa, ja sitä hallussapitävät ihmiset, jotka voivat avoimmin ja helpoiten toteuttaa oman persoonansa ja päämääriensä mukaista toimintaa yhteiskunnassa. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, millaisiksi yhteiskunnan ympäröivät rakenteet ovat muokattu, jotka voivat näin ollen hyödyttää heitä pyrkimyksissään yhteiskunnan sisällä. Ontokratia on erittäin poliittinen käsite ja sen mukainen yhteenliittymä. Sitä hallussaan pitävät ihmiset pyrkivät ohjailemaan muita ihmisiä, jotka eivät pidä hallussaan olemiseen liittyvää valtaa, omien päämääriensä edistämisen mukaan. He haluavat ohjailla muita ihmisiä sen takia, koska he haluavat ylläpitää omaa valtaansa ja säilyttää itsellään olemisen valtansa. Ontokratia liittyy läheisesti kommentaariaattiin, joka on yhteenliittymä ja instrumentti ontokratialle, jonka avulla he voivat ohjailla toisia ihmisiä omien päämääriensä mukaiseen toimintaan ja vähitellen unohtamaan omat päämääränsä ja toimintansa pyrkeet. Vaikutteellisuudeksi kutsutaan sitä liimaa, jolla ontokratia kommentaariaattia hyväksikäyttäen valtaa tavallisten ihmisten omat arvot ja arvopäämäärät. Tarkoituksena on siis se, että tämä ryhmittymä saa muotoiltua yhteiskunnan omien päämääriensä mukaiseksi. Se siis haluaa ylläpitää valta-asemaa, jonka myötä yhteiskunnassa ei saa toteuttaa todellisia arvopäämääriä, eli objektiivisia arvoja. Ontokratia katsoo, että sen sijaan, että yhteiskunnassa voitaisiin seurata objektiivisia arvoja ja näin ollen olla rehellisiä omille arvoilleen ja ympäristölleen, on parempi ohjata ihmiset seuraamaan omia subjektiivisia arvojen alkujaan ja näin ollen olemaan itsekkäitä ja sitä kautta pelaamaan ontokratian omien arvopäämäärien pussiin. Suomalaisessa yhteiskunnassa ontokratiaa on etenkin sosialistien muodostama ryhmittymä. Se johtuu siitä, koska suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole vieläkään hyväksytty vapaata markkinataloutta ja kapitalismia. Ontokratia sosialistisena vallankäyttönä liittyy etenkin siihen, kuinka sosialistit voivat oman luottamusmiesryhmittymänsä avustuksella olla määräämässä sen työn laatua, mitä Suomessa yleensäkään tehdään. He voivat myös olla muotoilemassa työn tuloksia oman verotuksensa ja toisten pussilla olemisen politiikallaan. He muotoilevat täydellisen poikkeavalla tavalla sitä, miten työtä voidaan tehdä ja miten työn tekemisestä voidaan hyötyä. Tämä tarkoittaa monesti sitä, etteivät kaikki voi tehdä työtä oman motivaationsa pohjalta, vaan uupuvat sosialistiseen sääntelyyn ja kaiken kehityksen ja olemassaolon lakastumiseen. Ontokratia Suomessa liittyy siis etenkin työntekoon ja se että Suomessa ei voi tehdä työtä muun kuin sosialistien mallin mukaan, aiheuttaa sen, etteivät ihmiset voi motivoitua tekemään työtä, koska he eivät koskaan tavoita sen kautta niitä päämääriä, jotka he asettavat työnsä tekemisen syyksi. Ontokraatti on siis Suomessa etenkin luottamusmies tai keski-ikäinen mies tai sosiaalitantta, joka istuu eduskunnassa sosialistien (SDP ja vasemmistoliitto) kirjoilla. Ideologinen nautinto tarkoittaa Suomessa etenkin sellaista toiminnan tulosta, jossa sosialistit saavat ideologiansa toteutettua samalla kun muiden puolueiden edustajat saavat toiminnastaan etenkin jonkinlaista placebon roolissa toteutuvaa nautintoa. Ideologinen nautinto tarkoittaa siis etenkin sitä, että sosialistit saavat hallitusneuvotteluissa jne. läpi omat päämääränsä nykyisen suomalaisen yhteiskunnan rakenteen muodossa, ja muut kuin sosialistit saavat jäädä nuolemaan näppejään. Tästä yksi esimerkki on se, kuinka Kekkonen piti Kokoomusta hallituksen ulkopuolella kymmeniä vuosia, ja voidaan sanoa, että Kekkonen olin se taho tuohon aikaan, jonka hallussa oli ontokratia, nykypäivänä ontokraatteja ovat etenkin sellaiset sosiaalitantat ja kommunistit, jotka saavat loisia julkisissa palveluissa, ja jotka äänestävätkin vain sen takia, että saavat samalla toisten samanlaisten sosiaalitanttojen valinnalla säilytettyä omat työpaikkansa ja omanlaisensa sosiaaliloisen asemansa yhteiskunnassa. Nautinto on siis ideologian yhteydessä etenkin sitä, kun taho kuvittelee saaneensa osansa kakunjaosta, ja tämä johtuu etenkin siitä, miten Suomessa oikeistolaiset ovat johdatettu ajattelemaan, että konsensus on ainoa järkevä tapa saada aikaan poliittisia päätöksiä tässä maassa. Koska konsensus ja kakunjako ovat niin suuresti hyväksytty tavaksi tehdä päätöksiä tässä maassa, ei oikeisto voi edetä vallassa tässä maassa muuten kuin tajuamalla sen, että kakunjaosta seuraa aina vain sosialistien vallan leimaaminen ja entisen ns. hyvinvointiyhteiskunnan passiivisten rakenteiden hyväksyminen. Ideologinen nautinto tarkoittaa siis etenkin nautintoa, joka on kuvitelmallinen ja jota motivoi konsensus ja kakunjako. Todellisuudessa vain sosialistit saavat ideologiansa todellisuuteen, kun taas oikeistolle jää oman kuvitelmallisesti jäätelöllä sivellyn lusikkansa nuoleminen.

 

Vakavuudesta, leikillisyydestä ja ironiasta

Suomalaiset eivät tunnetusti ymmärrä ironiaa, leikillisyyttä ja satiiria. Suomessa tietyt asiat otetaan aina vakavasti ja kaikki ymmärretään kirjallisesti. Olen elänyt perhepiirissä, jossa etenkään isäni äiti, jonka kautta perheeseen on tullut aspergerin syndrooma ei ymmärrä kerrassaan yhtään ironiaa tai sarkasmia, hän ottaa kaiken kirjaimellisesti ja ei havaitsekaan sitä, jos joku yrittää tehdä pilaa hänen sanomistaan asioista. Hän toki tulee maalaisesta mökkiläissuvusta, jossa on ollut aina paljon lapsia ja vanhemmat viljelleet pientä maatilkkua ja tehneet kaikenlaisia hanttihommia. Ironia ja itseironia ovat aina korkeamman kulttuuripiirin piirteistä kertovia ilmaisun tapoja. Onhan selvää, että ilmaisun ja merkityksen eroaminen tarkoittaa monesti sitä, miten kansalaiset ovat aina pyrkineet ottamaan kantaa vallanpitäjien asioihin ja esimerkiksi Britanniassa vallankäyttäjätkin ovat pitkän aikaa sitten alkaneet ironisoimaan omaa asemaansa. Ironian vastakohta on se, jos asiat otetaan aina vakavasti. Esimerkiksi puritaanit, lähetyssaarnaajat ja siirtolaiset ovat monesti sellaisia ihmistahoja, jotka suhtautuvat kaikkeen vakavasti. Heidän aatteissaan ei ole mitään sellaista, mitä kautta he voisivat tarkastella sanottua ja merkitystä erossa toisistaan. Myös silloin jos ihmiset ovat olleet köyhiä, jumalaa pelkääviä ja korkeammassa asemassa olevia ylikunnioittavia, niin silloin ironialle ei ole koskaan ollut tilaa. Ironia vaatii korkeamman asteista kulttuuria ja sitä, että ihmisillä on tilaa siihen, että he voivat välillä vähän hullutella ja laittaa asiat mullin mallin. Ne jotka tuijottavat sanan nimenomaista merkitystä, kuten vaikkapa kiihkouskovaiset, eivät tavallisesti voi nähdä asioissa useampia merkityksiä ja he aina korostavat asioiden literaalisuutta eli sitä, että kaikki tulkitaan nimenomaisesti ja kukaan ei heidän ajatuksissaan voi olla kertomatta asioita kirjaimenmukaisesti. Mutta mietitäänpä hieman enemmän ironiaa ja itseironiaa – ne kertovat monesti siitä, että ihminen havaitsee yleensäkin erilaisia merkityksiä, hänen ajatustoimintonsa ovat paremmassa jamassa kuin vakavalla ylistyslauluja asioille laulavalla, sillä hän näkee asioiden useaperspektiivisyyden, sillä onhan monessa asiassa niin, että ihmisillä on mielipiteitä ja ajatuksia monesti niin paljon kuin persesilmiä. Kehittymättömät pikkuporvarilliset ihmiset, kuten mummoni, sanoo että kyllähän meidän kaikkien pitää… Eli hän kuvittelee puhuvansa kaikkien muiden ihmisten puolesta. Jotkut asiat ovat tämänkaltaisille ihmisille omasta mielestään pyhiä, kuten vaikkapa elintavat, joita ei saa kyseenalaistaa, koska nämä ihmiset laskevat sen, jos joku läheinen ihminen toimii toisin, omaksi pahakseen, eli he katsovat oman hyvänsä ja oman itsetuntonsa liittyvän asioihin, joita ei saa missään nimessä kyseenalaistaa tai asettaa missään mielessä heikoksi tai huonoksi katsottavaan muotoon. Eli näihin ihmisiin liittyy etenkin yksitotisuus, mahtavuus, vahvalta näyttämisen halu ja ylistyslaulut tietyille asioille, joita he omasta mielestään pitävät pyhinä. Kehittyneemmät ihmiset harrastavat ironiaa, itseironiaa, satiiria ja yleensäkin he tavallisesti ovat avarakatseisempia ja hyväksyvämpiä myös silloin, kun joku toinen ihminen käyttää jotain ympäröivän kulttuurin mielestä epäkonventionaalista tapaa asioiden muotoiluun ja esittämiseen. Suomessa ironian ymmärtämättömyys liittyy varmasti suomalaisten kansanluonteeseen, maan sijaintiin ja ilmastoon, sekä siihen, että suomenkieli, suomalainen suomenkielinen kulttuuri ja itsenäinen Suomen valtio ei ole vielä edennyt iässään pitkälle. Suomalaiset ovat aina kunnioittaneet vallanpitäjiä tai esimerkiksi aiemmin eläneitä ihmisiä niin pitkälle, ettei esimerkiksi omista esivanhemmistaan puhuminen tietyllä tavalla ei ole monien mielestä hyväksyttävää. He liittävät siis oman itsetuntonsa tiettyihin asioihin, jotka eivät todellisuudessa liity heihin, he voivat esimerkiksi kokea että he saavat tiettyjen asioiden kyseenalaistamattomuuden korostamisella itselleen valtaa ja sen takia niistä sanotut huonot sanat ovat kiellettyjä. On sanottu esimerkiksi suomenruotsalaisista, että heillä on kyky ottaa vastaan leikillistä pilkantekoa suuttumatta siitä. Mutta monet suomenkieliset eivät hyväksy edes itsensä pyhinä kokemistaan asioista tehtyä leikillistä ja ironista pilkkaa.

Akateemisen filosofian kivikot ja karikot

Akateeminen filosofia ja filosofia ovat täsmälleen vastakohtaiset asiat ja eivät todellakaan kuulu toisiinsa ja yhteen. Filosofian tulisi perusluonteeltaan olla vapaata, järjellistä päättelyä, käsitteiden luomista ja niiden täsmentämistä ja rajaamista. Filosofin on voitava luoda itse oma näkemyksensä maailmasta ja ihmisestä sekä niistä filosofisista välineistä, joilla maailmaa ja ihmistä voidaan hänen mukaansa tulkita ja ymmärtää. Filosofin on ravisteltava todellisuuden perustuksia siinä määrin kuin miten niihin riittyy epä-älyllisiä ja epäjärjellisiä käsitteitä ja asioiden muotoiluja. Filosofin on kaadettava ja revittävä ja sen jälkeen muotoiltava maailmansa niiden käsityksien ja käsitteiden pohjalta, jotka jäävät jäljelle loogisina ja järjellisinä. Akateeminen filosofia on pilkun viilaamista, muodonkauneuden ylläpitoa ja muutenkin monessa mielessä tarkoituksetonta älyjumppaa, jolla ei pyritä kuin pätevöitymiseen ja parempien työpaikkojen ja palkkaoikeuksien tavoittelemiseen. Akateeminen filosofia tarkoittaa auktoriteettien mukaista filosofiaa, sillä opiskelijaa korkeammalla tasolla olevat opettajat ja professorit saavat sanoa viimeisen sanan siinä, kun päätetään siitä kuka on oikeassa, mikä on loogista ja järjellistä. Eli akateemisessa filosofiassa menestyvät samanlaiset kiltit tytöt kuin koulussa, ja nykypäivänä he saavat myös suurimman osan jatko-opintopaikoista. Jos professorit ja opettajat eivät ole suoneet opiskelijalle korkeimpia arvosanoja, on hänen tiensä tukossa ja tulevaa toimintaa akateemisen filosofian parissa ei suoda. Akateeminen filosofia on pölypeitteisten professorien norsunluutornifilosofiaa, jossa ei ole mitään siitä, mitä kutsutaan joskus aidoksi filosofiaksi, ja sen takia suurin osa merkittävimmistä länsimaisen filosofian historiaan jääneistä filosofeista ei olekaan luonut kannuksiaan sen piirissä. Filosofialle vieras käsite on jo alkujaankin auktoriteetti, sillä aidossa ja vapaassa filosofiassa ei voi olla muuta auktoriteetteja kuin logiikka ja järki. Mutta loppujen lopulta akateemisen filosofian parissa järki ja logiikka eivät valitse sitä, millaisen arvosanan kukin opiskelija opinnoistaan saa. Sen takia valta on annettu professoreille, jotka ovat päässeet asemaan samalla tavalla kuin minkä he asettavat oman suosionsa saamisen velvoitteeksi. He haluavat tehdä niin kuin miten heidän auktoriteettinansa pitämät ihmiset ovat heille sanoneet. Myöskään miellyttäminen ei kuulu filosofian piiriin sillä filosofian on oltava inhottava ja sanottava totuus suoraan päin liian vakavien pystyyntärkättyjen ihmisten naamaa. Filosofian on ensin tuhottava ja sen jälkeen rakennettava logiikkaa ja järkeä apuna käyttäen. Filosofiaa ei voida rajoittaa jonkun tietyn normin sisään, sillä sen tulee tulla ilmi kaikkialla ja nostattaa kaikkialla halua itsenäiseen ajatteluun ja päättelyyn. Akateeminen filosofia on tyytynyt siihen pieneen reikään tieteen maailmankartalla, mihin filosofia on nykyään filosofian laitoksilla työnnetty. Kuitenkaan aito filosofi ei voi tyytyä tuohon loveen, vaan hänen on aina pyrittävä kokonaisvaltaisuuteen, siihen mihin jo Platon, Aristoteles ja Nietzsche filosofian asettivat. Filosofian kautta on voitava tulkita kaikkea, eikä sitä voida jättää sivustakatsovan kommentoijan rooliin. Akateemiset filosofit ovat tottuneet siihen, ettei filosofialla voida muuttaa mitään ja sen takia he luovat kokoon kaikenlaista heideggerilaista käsiterunoutta, jonka merkitys ei ulotu sen itsensä ulkopuolelle. Akateemiset filosofit eivät etenkään sulata sitä, jos joku haluaa käyttää filosofiaa yhteiskunnallisen ja poliittisen osallistumisen välineenä ja alkukohtana. Heidän mielestään politiikka ja filosofia eivät kuulu yhteen, vaikka esimerkiksi Platon jo katsoi poliittisen osallistumisen tukemisen olevan tärkeintä siinä, miten filosofiaa ja sen tehtävää tulisi tulkita. Akateemiset filosofit ovat täysin epäpoliittisia, vaikka heillä olisikin Marxin pystejä työhuoneessaan. He eivät pyri siihen, että filosofia voisi muuttua, saati siihen, että filosofialla voitaisiin jotain muuttaa.

Aateli on eksentrisyyden viimeinen suoja keskiluokalta

Aateli on yhteiskuntaluokkana eksentrisyyden ja erikoisuuden rajamailla. Koska olen äitini kautta tämän luokan jäsen, voin yksimielisenä todistaa ja vahvistaa tämän. Eksentrisyys on taattu luokan, etuoikeuksien ja vanhan rahan kautta. Vaikka säätyyn liittyvät erioikeudet on suuressa määrin lopetettu 1900-luvulla, on luokalla ollut aikaa rakentaa sekä henkistä että materiaalista hyvinvointia, jonka myötä luokka on myös erilaistunut suhteessa tavalliseen keskiluokkaiseen ihmisryhmään. Linna? Et voi olla tosissasi. Kartano? Menneet jo aikaa sitten. Nykyään sukulaiset asuvat omakoti- ja kerrostaloissa, ainoa maatilkku, joka on suvun hallussa, keskittyy Kaavilla muutaman huonokuntoisen rakennuksen ympärille. Äitini ja hänen sisaruksensa ovat laittaneet isoisän ja isoäidin entisen talon myyntiin, jonka myötä suvulle 1870-luvulta asti kuuluneita tiluksia kaupataan ensimmäistä kertaa suvun ulkopuolelle. On toki totta, että suvun hallussa on ollut 1700-luvulta alkaen useita noin 20 huoneen kartanoita. Mutta missä on kultalusikka? Myyty. En näe ympärilläni yhtään vaakunalla varustettua esinettä. Kaikki on pelattu ja juotu pois edellisten sukupolvien aikana, ja moni edeltävien sukupolvien jäsenistä on ollut viinaan meneviä, dekadentteja, jopa epävakaita originelleja. Suvusta on jäljellä enää yksi sukuhaara, ja monet toisten sukuhaarojen lukuisista miehistä ovat olleet hedelmättömiä, mahdollisesti aseksuaalejakin. Kuitenkaan jälkeläisiä he eivät ole saaneet. Jos ei lasketa äpäröitä, joita on sukukirjan kirjoittamisprosessin aikaan minullekin ilmoittautunut. Jotkut voisivat luulla, että olisin feministi, koska olen ottanut aatelisen äitini suvun nimen. Kuitenkaan niin ei ole, olen vain kokenut äitini suvun viehätyksen paljon suurempana ja selvempänä. Suvussa on paljon epätyypillisyyksiä. Isoisäni isoisän isä pelasi ja ryyppäsi ja myi sukutilojaan (hän omisti mm. kaupunkikartanon Mikkelin keskustassa), ennen kuin vaimonsa, ensimmäinen serkkunsa, jonka kanssa hän riiteli koko ajan, sai nimismiehenä toimineen veljenpoikansa kanssa hänet huostansa alle, jonka jälkeen ristiriitaisesti vaimo alkoi myydä muita sukutiloja, laittaen rahat omiin taskuihinsa. Näiden kahden jälkeläisissä oli paljon mielisairautta ja vanhapiikaisuutta, vain kaksi kahdeksasta aikuiseksi eläneestä lapsesta sai omia jälkeläisiä avioliiton sisällä. Toinen näistä oli Rosa Molander, joka omisti limonaaditehtaan Mikkelissä, ja hänen mukaansa on nimetty Molanderinmäki Mikkelissä. Isoisäni isoisä asettui Läänin kuvernööriä vastaan nimismiehen virassaan sortokauden aikana ja sai potkut, jonka jälkeen hän oli jatkuvassa rahapulassa, kirjeet sisältävät toiveita siitä antaisiko joku paikallinen isäntä hänelle lainaa. Isoisäni isä kulki kunnanvaltuuston kokouksiin polkupyörällä ja istui monesti iltaa renkiensä kanssa paloviinan siivittämällä nousulla. Isoisäni isä myös luopui suvun alkuperäisestä satojen vuosien aikaisesta nimestä ja otti perheensä nimeksi suvun pienten tiluksien keskuspaikan nimen. Nykyisin monet suvun entisistä kartanoista ovat palaneet tai revitty maan tasalle. Kuitenkaan kartanoita suvussa ei ole ollut miltei sataan vuoteen. Isosetäni ajoi koko aikuisikänsä pikkuruisella punaisella fiatilla, vaikka hän toimi korkeassa asemassa eräässä suomalaisessa metsäyhtiössä. Isoisäni ajoi mm. serkkunsa kuorma-autoa ja nautti etenkin Kätkäläinen-elokuvan katsomisesta, vanha humanismi ja sivistys eli hänessä, vaikka materiaalinen hyvinvointi ei enää ollutkaan samanlaista kuin aikaisemmin. Hän oli talonpoikaistunut ja näki itsensä lähinnä maanviljelijänä. Nykypäivänä näkyvää tästä suvusta on jäljellä Beckerintie ja Beckerinkoulu niinkin suuressa metropolissa kuin Kangasniemen kunnassa. Vaikka yksi sukulaiseni oli tunnettu taidemaalari, joka mm. teki säätyvaltiopäivillä ensimmäisenä ehdotuksen tekijänoikeuslaista, ei häntä olla muistettu näkyvällä tavalla toisin kuin hänen isäänsä, kielimiestä ja mm. Lönnrotin innoittajaa. Sukuhaarani aiemmat tilukset Luhangassa myytiin pikkusummasta isoisäni isoisän mielisairaan sisaren äpärälapselle, jonka jälkeen kartano on mennyt rappiolle, päärakennuksen kuisti mm. on pilkottu polttopuiksi ja sitä on pienennetty vähitellen, eikä se enää nykyään ole asuttavassa kunnossa. Suvulla on naisenlinjaisesti yhteydet lähes kaikkiin Keski-Euroopan maihin, mm. Britanniaan. Tällainen materiaalisen hyvinvoinnin tasaantuminen on ollut tyypillistä sielläkin, esimerkiksi Lordi Teviotista tuli bussikuski, samalla kun hän edusti sukuaan ylähuoneessa. Varakreivi Boylesta ja Lordi Blackfordista tuli tarjoilijoita, samalla kun paronitar Sharples toimi baarin emäntänä. Aatelista on aina puhuttu sopeutuvana luokkana, jossa joku hyvä ominaisuus voi pompata takaisin esiin sukupolvien päästä, ylpeys on ainakin yksi sellainen. Näin ollen, kun suvun ammattitehtävät ovat keskiluokkaistuneet, eivät asenteet, arvot ja mielipiteet ole keskiluokkaistuneet, koska aatelin piirissä on aina totuttu väheksymään rahaa terveellä tavalla. Tämän takia aateliset voivat tehdä proletaarisiakin töitään innokkaasti. Pitkän ajan kuluessa hankittu pääoma, mutta etenkin henkinen pääoma, on taannut sen, että tämä toisten mielipiteistä vapaa yhteiskuntaluokka on voinut säilyttää piirteitään pitkälle nykypäivään. Sukujen määrä pienenee, mutta luokka kasvaa. Isot suvut kasvavat. Christina Bruun, sukunsa viimeinen, testamenttasi omaisuutensa ja historiallisesti tärkeän Summan kartanon vanhuusvuosiensa asianhoitajalle. Näin kulttuuriperinne siirtyy vähitellen uudelle eliitille – keskiluokalle. Kuitenkin vapaus toisten ihmisten mielipiteistä ja pyrkimys omaan ajatteluun on piirre, joka on aina kuulunut tälle luokalle, yhtä promillea väestöstä edustavalle aatelistolle ja se voi monesti merkitä kaksiteräistä miekkaa. Vapaus voi monesti tarkoittaa eksentrisyyttä tai jopa hulluutta.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Maksimointiavaruudesta, preferenssiautonomiasta ja objektiivisten arvojen ristiriidattomuudesta

Maksimointiavaruus tarkoittaa sellaista abstraktia aika-avaruuden muotoa, jossa voidaan arvioida arvojen hyvyyttä ja huonoutta. Koska korkeimmat kulttuurit ovat myös eniten universaalisia kulttuureita, tulee korkeimpien arvojen, joita voidaan kutsua arvoiksi eikä pelkiksi subjektiivisiksi mielipiteiksi, olla universaalisesti päteviä siten, että niitä voidaan yleistää käytettäviksi kaikilla puolin maailmaa erilaisten ihmisten keskuudessa. Maksimointiavaruuden ulottuvuudet määrittävät sen, onko arvo erittäin hyvä, hyvä, huono tai erittäin huono. Vain erittäin hyviä ja hyviä arvoja voidaan päästää adaptiivisen tulkinnan ja joukkopriorisoinnin kautta vapaiden ihmisten yhteiskunnassa käytettäviksi. Erittäin hyvä on pätevä kaikilta osiltaan, ja sitä yleisesti käyttävät vain riippumattomat vapaat ihmiset, jotka useimmiten ovat myös sellaisissa ammateissa, joiden kautta he voivat pysyä tietoisina niistä arvoista, joita he omaksuvat käytettäviksi toiminnan perustana. Hyvät arvot käyvät hyvin riippumattomille ihmisille, jotka eivät kuitenkaan ole täysin vapaita, mutta pystyvät auttavasti ajattelemaan itsenäisesti. Huonot arvot ovat kommentaariaatin ja ontokratian manipuloimien ihmisten arvorepertuaariin ja monessa tapauksessa ne ovat ainakin osittain pelkkiä subjektiivisia mielipiteitä. Erittäin huonot arvot ovat etenkin partikulaarisia, kohdittaisia, subjektiivisia ja pyyteellisiä, ja niitä pyrkii vapaiden ja riippumattomien ihmisten piiriin tuomaan ontokratia ja sen ohjailema kommentaariaatti. Huonot ja erittäin huonot arvot ovat siis pelkästään mielipiteitä ja sen takia ne ovat ristiriidassa kaikkien muiden subjektiivisista mielipiteistä elävien ihmisten mielipiteiden kanssa. Maksimointiavaruudessa arvo siis venytetään ja levitetään äärimmilleen, minkä jälkeen voidaan havaita yleisellä tasolla se, mitä jokin arvoksi tuleva määrittyy silloin, kun siitä tehdään universaalista. Preferenssiautonomia tarkoittaa siis sellaista instrumenttia, jossa määrittyvät se vapaus ja vastuu, jotka ovat yhteiskunnallisten oikeuksien ja periaatteellisesti vapauksien kaksi puolta. Vapaudessakin, joka on peustavin arvo, on sellaisia piirteitä, joiden kautta se voidaan avata näiksi kahdeksi puoleksi, eli vapaudeksi ja vastuuksi, ja ne ovat siis esimerkiksi Isaiah Berlinin käyttämän negatiivinen vapaus-positiivinen-vapaus-jaottelun mukaisia vastapooleja. Oikeanlaisen arvon tullessaan määritellyksi vapauden ja vastuun kautta tulee löytää tasapainopisteensä, jotta se voisi olla yleistettävissä adaptiiviseen tulkintaan ja joukkopriorisointiin. Objektiivisten arvojen ristiriidattomuus tarkoittaa sitä, että tällaisen arvon tulisi voida olla yleistettävissä kaikkiin tilanteisiin ja alueisiin. Sen takia siis arvojen tulee olla yleisiä eli ne eivät voi asettaa ristiriitaa suhteessa toisiin vapaasti arvoja hahmottaviin ihmisiin, eli toisin sanoen tiettyjen arvojen mukaisen käytöksen, toiminnan ja ajattelemisen on voitava antaa mahdollisuus toisille ihmisille toimia samanlaisten ja samojen periaatteiden näyttämällä tavalla. Esimerkiksi sosialismi ei ole ristiriidaton ja objektiivinen aate, koska se ei tunnusta sitä, että joillakin ihmisillä on ominaisuuksia, jotka eivät ole sopusoinnussa sen periaatteiden kanssa, kun taas samalla aikaa markkinatalouden tuoma vapaus ja lopulta henkinen vapaus, on sopivaa kaikille, koska kaikille annetaan samanlainen alkutilanne yhteiskunnassa toimimiseen. Arvoja voidaan myös tulkita tietynlaisen helppousindeksin kautta, jossa mitataan sitä, miten arvoja tulisi ohjata ja muokata, jotta yhteiskunnallinen toiminta ja esimerkiksi yrittäjänä toimiminen voi yhteiskunnassa olla helppoa. Arvo on siis objektiivinen, kun sen yleistäminen kaikille ihmisille ei tuota ihmisten keskuuteen epäsopua, eli toisin sanoen vapaus on voitava hyväksyä kaiken yhteiskunnallisen toiminnan pohjalle, koska se on täysin ylivoimainen aate, jonkinlaista ”tasa-arvoa” korostavien sosialistien aatteeseen nähden, joiden edustama tasa-arvo ei edes ole mitään tasa-arvoa, koska se aiheuttaa esimerkiksi lakkojen kautta yhteiskunnan keskuuteen epäsopua ja anarkiaa. Objektiiviset arvot ovat siis niin yleisiä, että ne voivat mahdollistaa sen, että yhteiskunta toimii ja sen keskelle ei synny anarkiaa. Mielestäni esimerkiksi Saksassa tämänkaltainen vapaus ja kapitalismi ovat taanneet varsin toimivan ja yhdessä sopivan yhteiskuntamallin.

 

Runo

 En ole mikään taivastelija

olen enemmän naimastelija

panen röökin korvan taa

en pane merkille miten se saa

tökkään ulokkeella

viehin runokkeella

nousee veri kohti päätä

parempaa naimisen säätä

en odota sitä miten

vaikka tekisin kuinka siten

laukkaa Pegasos pitkin kenttiä

ilman sitä ylimääräistä tenttiä

löytäisinkö aikaa itselleni

hattivatille, omalle tötsälleni

voisin itseni sinulle antaa

kutitella kohti kaaresi rantaa

pitkin puuta pitämyksen

mieleni aatteiden itämyksen

voisin sanoa ja saada

en kuitenkaan itseäni raada

nousee tötsä lopulta ylös

kesäisen metsän sulon kyrös

kun yö on rauhainen tasa

eikä pelkkä emootioiden kasa

tämä on mieleni piteytymä

ajatusteni kirkkaan kiteytymä

ruumiini nuoren siteytymä

voisin silloin itse voittaa

voiton sulon säveltä soittaa!

Itsenäisyyspäivän puhe

Itsenäinen kansakuntamme saavuttaa pian sadan ja kolmen vuoden iän. Se tarkoittaa sitä, että olemme vielä nuori valtio verrattuna muihin Keski- ja Pohjois-Euroopan kulttuurikansoihin. Sen takia onkin olennaista käydä hieman läpi sellaisia asioita ja ongelmia, jotka koskettavat Suomeamme tällä hetkellä. Yksi näkyvä asia tällä hetkellä on televisiossa näkyvät tussunhoitomainokset. Missään muussa maassa ei ole valtion, liike-elämän ja kansalaisyhteiskunnan taholta koettu niin suurta kiinnostusta ja asiantuntijuutta pilluuteen kuin nykyisessä Suomessamme. Tämä naisten kaikenlaisen intiimisyyden tuominen päivittäiseen julkisuuteen kertoo vain siitä, kuinka suuri valta kaikenlaisella pissien housussa olemisen estämisellä on nykypäivän Suomessa. Tämä kertoo myös siitä, kuinka huonosti Suomen miehet osaavat nykyään pitää vaimoväen kurissaan. Se että kaikkien ihmisten täytyy tietää tampoonit, virtsankarkailusuojat ja emätinpuikot lähes joka toisessa television mainoksessa, kertoo siitä, että naisten vapaudet ja hyvänoloisuus ovat menneet yhteiskunnassa liian pitkälle. Esimerkiksi minä en ole koskaan puhunut vastakkaisen sukupuolen kanssa kuukautisista ja meikeistä, kuten jotkut feminiiniset miehet jatkuvasti ilmeisesti tekevät. Se, että naisten pillunhuolto on viety niin pitkälle, kätkee sisäänsä poikien ja miesten heikon aseman nyky-yhteiskunnassamme. Suomen pitäisi myös harkita uudelleen ns. liittoutumattomuuttaan, sillä Venäjän uhka alkaa olla pian sellainen tosia-asia, että Natoon liittymisellä voitaisiin pelastaa paljon. Suomessa meidän tulisi luopua hyvinvointiyhteiskunnasta, siirtyä yksityistämiseen ja tehdä maastamme moderni markkinatalous, mikä on ollut totuutta Euroopan kulttuurimaiden piirissä jo satoja vuosia. Vain kapitalismin käyttöönotolla voimme päästä eroon niistä sosialistisista käytänteistä, jotka tälläkin hetkellä mahdollistavat sosialistien vallassaolon parlamentin minoriteettiryhmittymänä. Meidän tulisi siirtyä Suomessa kaksipuoluejärjestelmään, joka ei antaisi sosialisteille mahdollisuutta päästä hallituspuolueeksi nykyisten likaisten poliittisten pelien avulla. Suomen koulut tulisi yksityistää ja erikoistaa ne palvelemaan eri tavoin lahjakkaita olevien nuorten ja lasten tarpeita. Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus tulisi yhdistää, koska ne molemmat käsittelevät maailmankatsomuksia sekulaarissa yhteiskunnassamme. Myös filosofian opetusta tulisi lisätä ja asettaa se alkamaan jo alakoulussa. Koulussa oppilaiden tulisi joskus vaihtaa roolia opettajan kanssa, ja sitä kautta oppia opettamaan oppimisen lisäksi. Myös taidehistoriaa tulisi opettaa pakollisena aineena koulussa esimerkiksi Britannian malliin. Opettajien tulisi olla vaihtuvia tutkijoita ja freelancereita. Perustuslaissa tulisi määrittää enimmäismäärä kansanedustajien kausille, etteivät he korruptoituisi. Tiedepolitiikassa tulisi suosia yhteiskunnallisesti merkittäviä aiheita esimerkiksi väitöskirjan tekemisessä. Ihmisten tulisi valita joko vapaus tai verotus. Reaktiivisesta eli subjektiivisesta politiikan tekemisestä tulisi päästä eroon, ja opettaa jo kouluissa arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Populaarikulttuuri on joskus hyväksi

Tänään uutisoitiin, että aasialaisten kielten suosion on kasvanut Suomessa populaarikulttuurin ansiosta. Olen kulttuurin arvostuksestani huolimatta sitä mieltä, että populaarikulttuuri voi etenkin nuorelle ihmiselle olla kasvattavaa. Se voi antaa oikeanlaisia virikkeitä myöhempään sivistymiseen. Populaarikulttuuri tarkoittaa nimensä mukaisesti kansankulttuuria. Sen on siis voitava olla helposti omaksuttavaa ja käsin kosketeltavaa. Populaarikulttuuri onkin tavan mukaan Suomessa suositumpaa kuin korkeakulttuuri. Minkäs takia Pekat ja Pätkät ovat niin suosittuja? Mielestäni populaarikulttuurissa voidaan ilmaista hyvin etenkin kuvailtavaa tunnetta. Tunteen kuvaaminen on populaarikulttuurissa tyypillistä ja piirteellistä, jonka takia se herättää pinnallisia tunteita. Ihmiset myös saavat helpommin tunnereaktioita populaarikulttuurista kuin korkeakulttuurista. Esimerkiksi Bachin fuuga tai Munchin ”Huuto” ei herätä kaikissa sen olennaisiin piirteisiin suuntautuvaa mielenkiintoa, koska niiden ymmärtäminen on vaikeampaa ja ehkä hienosyisempää. Populaarikulttuuri onkin sen takia suosittua etenkin nuorten ihmisten keskuudessa. Ja sen takia se on hyvä väline hyvän maun pariin pyrkimisessä.

Pianisti David Helfgottista kertova elokuva ”Loisto” oli yksi tekijä, joka nuorempana teini-ikäisenä ollessani johdatti minut pianonsoiton pariin. Koivusalon elokuva Sibelius antoi vihiä siitä, millaista taide-elämä ja kehittynyt taiteilijan temperamentti ja vapaus voivat olla. Dokumentit Sartresta ja Nietzschestä kertoivat siitä, miten filosofoiminen voi syntyä pienistä asioista ja tavallisen elämän ja arjen täyttävistä yksityiskohdista – suuret asiat ja kysymykset ovat koko ajan kaikessa läsnä! Wittgensteinista kertonut elämäkerrallinen kirja kertoi siitä suuresta intohimosta, joka voi johdattaa filosofin ongelmiensa pariin ja niiden läpi – karkea ihminen kuten Ludwig W:kin saattoi kosketella totuutta! Nykyään olen filosofi, väitöskirjan tekijä, varsin taitava pianonsoittaja ja paljon nuoresta iästäni huolimatta julkaissut kirjailija ja taiteilija. Ja mitä hienointa, katson toisinaan vieläkin Loistoa, Sibeliusta, dokumentteja ja elämäkerrallista kirjaa Wittgensteinista. Niitä hienoja alkukohtia, jotka johdattivat minua keskenkasvuisena kohti taidetta ja filosofiaa ja sitä intohimoa, joka voi nostattaa ihmisen yksinkertaisista asioista kohti vaikeampaa.  Kouluttautumisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, etteikö voisi katsoa joskus vaikka vain helppouden takia Spede Pasasen elokuvia. Kritiikki on väärässä, jos se haluaa verrata korkeakulttuuria ja populaarikulttuuria toisiinsa.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Hintaa vai ei

Olen pannut merkille etenkin lentokoneissa ja junien business-luokassa Suomessa, että ilmaiset kahvit ja teet saavat ihmiset ravaamaan vuoroin juomakannuilla ja vuoroin laskemaan litrakaupalla nesteitä rakostaan vessassa. Jopa lentokoneessa mustikkamehu on niin suosittua, että sitä juodaan monta kupillista, kun se on ilmaista! Olen aina lentokoneessa ollut pahoillani siitä, että kerjääjät viivyttävät maksullisen juomatarjoilun alkamista omalla mustikkamehun vonkumisellaan. Saman piirteen voi havaita minkä tahansa laisten vaalien aikana, kun ilmaiset grillimakkarat ja hernekeittokupposet saavat aikaan pitkiä jonoja tuulipukukansaa. Suomalaiset arvostavat sitä, jos jotain saa ilmaiseksi. Isäni täti kertoi, että oli nähnyt kotikuntansa ruokajonossa kulkiessaan siitä ohi, paikkakunnan varakkaimman talon isännän ja emännän. Eli leipä voidaan käydä joskus varallisuudesta huolimatta ottamassa köyhien suista.

”Ei se ole ilmainen!”, sanoi Deutsche Bahnin virkailija minulle Berliinin päärautatieasemalla, kun kysyin, onko aseman verkko maksullinen. Ikään kuin se tekisi biteistä arvokkaampaa, jos yhteydestä joutuu maksamaan! Mutta Keski-Euroopassa asian arvo ilmenee sen kautta, jos siitä joutuu maksamaan, ja monesti, mitä enemmän sitä parempi. Monesti ihmiset kehuskelevat sillä, kuinka kalliilla lääkärillä on käynyt tai kuinka kalliita tuotteita poikaystävä on hänelle ostanut. Tietysti äärimmilleen tämä hinnan arvostaminen on mennyt rapakon takana, Amerikan Yhdysvalloissa.

Mielestäni tavaroiden ja asioiden hinnalla kerskuminen ja niiden huutelu on varsin rahvaanomaista, nousukasmaista. Onhan tärkeää onko raha uutta vai vanhaa. Itse katson nenänvarttani pitkin rahasta jauhavia keskiluokan edustajia. He ovat varsin muovisia ja uusia.

En usko siihen, että kulttuureja voitaisiin täysin täsmällisesti vertailla toisiinsa jonkinlaisen hierarkia-arvon perusteella. Kuitenkin Kadonneen jäljillä-niminen sarja herättää ristiriitaisia tunteita. Toisinaan ärsyttää se, jos siinä käydään Keski-Euroopan kulttuurimaissa uusien kontaktien toivossa nuuskimassa kunnollisten ihmisten asioita. Ja vielä kameroiden kanssa! Porilaisten marssi sopisi musiikiksi, kun reppana lähtee lopussa teennäisesti luvan saatuaan tapaamaan ”sukulaistaan”. Toisaalta silloin, jos ihmiset menevät Suomea köyhempiin maihin tai etsimään köyhemmistä maista peräisin olevia sukulaisiaan, tulee joskus jopa myötätunto sitä koskien, että etsityt ihmiset voivat edistää elämäänsä tällaisella kontaktilla.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Subjektiivisuus, ideologia, tunteet, impersonaalisuus ja ironia

 

Subjektiivisuus on etenkin jotain sellaista, mikä ei ole yleistä ja mikä ei voi saada yleistä ja pyyteetöntä merkitystä. Esimerkiksi ruumiin toiminnot ovat jotain sellaista, joka on vähiten pyyteetöntä ja näistä toiminnoista syntyvät relaatiot ja toiminnan muodot ovat vähiten pyyteetöntä. Kuitenkin voidaan sanoa, että kapitalismi ja ihmisten muuttuneet elinolot ovat tuoneet ruumiin toimintojen ympärille muodostuneet toiminnot enemmän valintaa sisältäviksi eli toisin sanoen enemmän pyyteettömämmiksi. On selvää, että materia on enemmän epävapaata kuin henkinen ja sen takia henkiset instituutiot ovat korkeammalla tasolla tunnustushierarkiassa kuin materiaaliset, tarpeisiin perustuvat instituutiot. Esimerkiksi seksin halu on subjektiivinen mielen ailahdus, jossa pyritään sovittamaan oma tarve sopiviin toisten ihmisten tarpeiden kanssa. Kuitenkaan kiihottuminen ei ole riippuvaista toisista ihmisistä ja sen takia kontakti vaatii jonkinlaisen pyyteellisen sopimisen määreen. Kuitenkin esimerkiksi uskominen tietynlaiseen Jumalaan on pyyteetöntä, koska uskonnon taso ei vaadi ihmiseltä esimerkiksi ruumiillista kiihottumista, vaan suhde Jumalaan on tavallisesti pelkästään henkisellä aktivoituva päättely, josta seuraa valitseminen eli tietynlaisen jumalsuhteen valitseminen. Kiihottumisessa ja seksuaalisessa miellyttämisessä, joka vaatii aina vähintään kaksi osapuolta, on tyypillistä että jommankumman osapuolen mieltymykset saavat jäädä heikompaan asemaan ja vähemmälle huomiolle. Se jos molemmat väittävät olevansa tyytyväisiä on kyse pelkästään tietynlaisesta parittamisesta, jossa molempien osapuolien itsekkyys saa pysyä vallassa. Toisaalta suhteessa Jumalaan ja uskontoon, toinen osapuoli ei vaadi ihmiseltä samanlaista miellyttämistä, koska uskonnot ovat avoimia kaikille. Myös kaikenlainen luovuus ja korkeakulttuurin laatiminen ja ylläpitäminen ovat avoimia harrasteita, joihin ihminen voi vapaasti pyrkiä ilman jonkinlaista mielipiteiden komiteaa, joka voisi olla sanelemassa mikä on oikeaa ja mikä väärää. Ideologia tarkoittaa jonkinlaista poliittista päämäärää ja arvojen kokoelmaa, jota pyritään puolueiden kautta tuomaan esiin. Ideologia voi määräytyä objektiivisista tai subjektiivisista mielipiteistä ja arvoista. Näistä vain objektiiviset arvot ovat aitoja arvoja. Se näkyy esimerkiksi jo siinä, kun nähdään, että subjektiivisissa arvoissa on kyse aina joidenkin tahojen tai ihmisten miellyttämisestä ja kaupanteosta tarpeiden välillä. Objektiiviset arvot ovat yleisiä, pyyteettömiä ja ristiriidattomia, mikä tarkoittaa sitä, että niissä annetaan suurin valta ja rooli vapaudelle, joka tarkoittaa vapautta valita. Subjektiiviset arvot korostavat miellyttämistä ja materian kautta tulevia obligaatioita. Eli voidaan sanoa, että objektiiviset arvot ovat enemmän ihanteita, samalla kun subjektiiviset arvot ovat lähes aina vain tarpeita, ja niissä korostetaan sosialismin tavalla vain materiaalisten asioiden paremmuutta suhteessa henkisiin asioihin. Nämä subjektiiviset arvot siis kieltävät korkeimmat valinnan alaiset asiat, ja korostavat materiaalista välttämättömyyttä asioissa. Ne eivät yleensäkään näe sitä, että jotkut asiat voisivat olla pyyteettömiä ja sen takia niissä voisi olla enemmän vapautta valita kuin asioissa jotka ovat etenkin pyytellisiä,tarpeellisia ja enemmän riippumattomia valinnasta ja vapaudesta. Subjektiiviset arvot liittyvät aina etenkin ontokratiaan eli olemisen valtaa korostavaan ihmisryhmään ja toisaalta näiden ihmisten motivoimaan kommentaariaattiin, jonka tarkoitus on asettaa pyyteellinen ja subjektiivinen marginaali kaikkiin sellaisiin asioihin, jotka edustavat yhteiskunnassa vapautta ja henkistä korkeutta. Kommentaariaatti hyödyntää vertailukohdallisia symboleita, joista se johtaa arvoinstituutioita ja asettamiskonstantteja, joista se johtaa tuki-instituutioita, tietynlaisia arvoinstituutioita suojelemaan tarkoitettuja poliiseja. Arvoinstituutiot sisältävät subjektiivisia arvoja, jotka on päästetty ilman adaptiivista tulkintaa ja joukkopriorisointia yhteiskuntaan. Tämän kommentaariaatti on toteuttanut vaikutteellistamalla subjektiiviseksi jääneitä arvotunteita, jotka ovat tulleet subjektiivisiksi arvoiksi, eli ne ovat tulleet pyyteellisiksi, eli ne haluavat kaikesta palkkion, eli ne eivät tarjoa ihmisille vapautta valita vaan ne antavat itsensä välttämättömyyksinä. Tämä voi tarkoittaa materialistista kommunismia tai esimerkiksi yhden uskontokunnan oikeutta korostavaa teokratiaa, kuitenkin kommentaariaatin järjestelmässä vertailukohdalliset symbolit ovat aina relatiivisia ja reaktiivisia, ne syntyvät siitä, kun ne havainnoivat ihmisten tarpeita ja ihanteita, ne eivät siis anna ihmisen muodostaa itse suhdetta syväsymboleihin vaan ne antavat itsensä ihmisille annettuna, jossa ei ole sijaa valinnalle. Vertailukohdallinen symboli on siis opportunismia ja kommentointia, se ei siis ole itselähtöinen symboli, vaan sen edustama totuus murenisi esimerkiksi sotatilan seurauksena, koska ihmiset alkaisivat suhtautumaan arvoihinsa vakavammalla tavalla. Vertailukohdallinen symboli on siis reaktiivinen symboli, koska se syntyy siitä, kun se kommentoi ja vertailee itseään vakavempiin ihanteista syntyviin arvoihin ja symboleihin. Syväsymbolit ovat ihanteista syntyviä symboleita, joihin tunnustushierarkian arvot ja niihin perustuvat instituutiot syntyvät. Syväsymbolit ovat jotain sellaista, joka säilyisi aina ihmisten keskuudessa vaikka niitä ei korostettaisi millään näkyvällä tavalla. Maailmassa on mielestäni entistä vähemmän ihmisiä, jotka keskittäisivät toimintansa itselähtöisesti, vaan sellaisia ihmisiä on entistä enemmän, jotka kommentoivat toisten ihmisten toimintaa suhteellisesti ja reaktiivisesti. Koko vasemmistolainen politiikka perustuu itselähtöisten ja vapaiden oikeistolaisten politiikan osa-alueiden kommentointiin ja niille vinkumiseen. Objektiiviset arvot voivat luoda ihmiselle oikeanlaisen maailmankatsomuksen ja maailmankuvan, joka perustuu oikeanlaiseen arvohorisonttiin, jossa henkisille arvoille annetaan suurin rooli. Kaikenlainen vasemmistopolitiikka perustuu materiaalisten ns. välttämättömyyksien korostamiselle, jossa millekään korkeammalle ei anneta suurempaa roolia eikä edes mahdollisuutta elää. Kuitenkin on niin, että ihmisyksilöille tulisin arvojen kohdalla antaa mahdollisuus luoda niihin omanlainen näkökulma performatiivisen roolin korostamisella, mutta kuitenkin tulisi olla varovainen, ettei omat käsitykset anna kommentaariaatille ja ontokratialle mahdollisuutta johdattaa tällaisia vapaita aatteita ideologiseen nautintoon, jossa sosialistit nappaavat hyödyn ideologian muodossa, samalla kun itsenäisiä käsityksiä omaava ihminen saa tyytyä tikkariin politiikan edistämisen sijaan. Kommentaariaatti voi siis antaa jonkinlaiselle ruodusta poikenneelle taholle mahdollisuuden edistää subjektiivisten arvojen eli sosialistien mielipiteitä, mutta heidän ideologiansa ei etene todellisen politiikan teon asteelle, vaan he joutuvat tyytymään niin sanotusti grillimakkaraan tai hernekeittokupposeen. Ihmisillä on emootioita, jotka ovat eritasoisia, joista korkeimmat emootiot voivat edetä arvotunteiden tasolle. Arvotunteet kertovat etenkin arvojärjestyksestä ja henkisistä arvoista. Näiden emootioiden laatu on jotain erilaista kuin tyypillisimmät asiat, joille emotionaalisimmat ihmiset itkeskelevät ja mistä he vaikuttuvat. Siinä olennaisin asia on arvontunto eli korkeammanlaatuisen arvon tunnistaminen. Tämä tunnistaminen tapahtuu etenkin preferenssiautonomiaa, adaptiivista tulkintaa ja joukkopriorisointia hyväksikäyttämällä, jossa preferenssiautonomia määrittää arvon positiivisuuden tai negatiivisuuden, adaptiivinen tulkinta sopeuttaa tai kuolettaa arvotunteen, ja joukkopriorisoinnissa ne asettuvat tunnustushierarkian eri tasoille. Impersonaalisuus tarkoittaa etenkin sitä, että arvot ja objektiivisuus eivät ole riippuvaisia minkäänlaisista henkilökohtaisista valinnoista ja päätöksistä. Se tarkoittaa sitä, että arvojen laatu määrittyy korkeammasta kulttuuri- ja henkisestä perinnöstä, joka on mahdollistanut ihmisille vapauden ja valinnan mahdollisuuden. Eli tunnustushierarkian tasoja pitää kunnioittaa mutta samalla muistaa se, että kaikissa niistä on voitava olla mahdollisuuksia valita vaihtoehtojen väliltä. Ironia tarkoittaa sitä, että jos sanotaan jotain, mutta samanaikaisesti merkitys jää ilmaisematta. Se siis tarkoittaa etenkin sellaista huumorin muotoa, jossa korostetaan sen tärkeyttä, että asioissa voi olla eri merkityksiä, jos niitä ei oteta liian vakavasti. Tämän takia kommentaariaatin vaikutteellisuudessa hyödyntämä merkitysvallan tavoittelu on etenkin sellainen asia, että siinä ironialle ja monesti myös henkilökohtaisemmin itseironialle on paljon sijaa, ja ehkä vielä näitäkin korkea-arvoisempi vallan kommentoinnin muoto on satiiri, joka valitettavasti jää monessa sellaisessa kulttuurissa, joka ei ole vanha, pienen eliitin ymmärrettäväksi ja harrastettavaksi. Vaikutteellisuus pyrkii usuttamaan subjektiiviset arvot yksioikoisen merkitysvallan kautta ihmisten katsottavaksi, mutta siinäkin voidaan jokaisella instituutiotasolla käyttää ironiaa, joka tekee vakavuuden ja yksioikoisuuden naurunalaiseksi, ja monesti on niin, että naurua jonkinlainen pakottava yhden totuuden järjestelmä ei voi helposti kauaa sietää. Sen takia satiirikot ja ironikot ovat monesti jääneet totalitaristisesti eli subjektiivisen välttämättömyyden kautta ajattelevien ihmisten poljettavaksi. Satiiri, ironia ja itseironia liittyvät etenkin avoimiin henkisiin järjestelmiin, ja objektiivisuuden peruspiirre on olla avoin kaikkia kohtaan.

 

Vapaudesta ja yhteiskunnallisesta sääntelystä

Vapaus tarkoittaa valinnan mahdollisuutta. Valinta kohdistuu erilaisiin vaihtoehtoihin, jotka määrittelevät monesti ajattelua tai toimintaa. Voidaan esimerkiksi sanoa, että vapaus kohdistuu vaikkapa itse valittua uskontokuntaa kohtaan tai esimerkiksi vapaan markkinatalouden tarjoamaan tuotteiden moninaisuutta kohtaan, jossa ihminen saa itse valita tuotteensa useiden vaihtoehtojen joukosta. Vapaus on suurimmillaan silloin, kun valintaan kohdistuu entistä suurempi pyyteettömyys eli valinnan vaihtoehdon helppous, eli se, että on mahdollista mahdollisimman helpolla muutoksella aikaansaada valinta erilaisten vaihtoehtojen väliltä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi kaupankäynnissä sitä, että hinnat ovat kilpailukykyisiä, eli jotain tiettyä tuotetta ei myydä sen markkinahintaa korkeammalla hinnalla. Kuitenkin hintojen keinotekoinen muuttaminen on sääntelyä, jota ei pitäisi vapaassa markkinataloudessa harrastaa. Eli voidaan sanoa, että hintojen tulisi määräytyä tuotteiden saaman suosion ja tuotettavuuden välisestä suhteesta.

Eli jos ajatellaan yhteiskuntaa tunnustushierarkiana, tulisi kiinnittää huomio siihen, että valintoja voitaisiin tehdä riittävän laajalla alueella ja monet erilaiset vaihtoehdot huomioiden. Esimerkiksi politiikan piirissä vaihtoehtojen tarjoaminen on johtanut Britanniassa siihen, että esimerkiksi tietyt satiiriset puolueet kuten Monster raving loony-party on etabloitunut järjestelmään haastamaan merkittävimmät yksilöpoliitikot heidän omissa vaalipiirissään. Eli voidaan sanoa, että yksioikoisuutta ja vakavuutta kritisoivat ja naurunalasoivat asenteet asioihin suhtautumisessa, eli ironia ja satiiri, ovat tärkeitä piirteitä yhteiskunnassa sen takia, koska ne ylläpitävät valintaa, eli voidaan sanoa, että ironia ja satiiri ovat kulttuurisesti korkeimpia kuvaamisen tapoja, jotka jatkavat elämistään etenkin yhteiskunnallisen vapauden takia ja ansiosta.

Esimerkiksi Seppo Heikinheimo kuvaa muistelmissaan tilannetta sovietin aikaisessa Moskovassa, jossa sirkus mainosti itseään termeillä ”Hyvää neuvostosirkuksen vuosipäivää”; jonka ihmiset olivat alkaneet ymmärtämään ironian mielessä. Koska Neuvostoliitto on järjestelmä, jossa on historian aikana käytetty eniten sääntelyä, voidaan havaita, että ironia ja satiiri toivat ihmisille mieleen paremmat ajat. Sen takia on tärkeää, että satiiria ja ironiaa harrastetaan, sillä ne ylläpitävät mahdollisuutta vapaudelle.

Mielestäni esimerkiksi rakentamisessa tulisi käyttää vähemmän sääntelyä. Toinen asia on luvat esimerkiksi jonkinlaisen elinkeinon harjoittamiseen. Kuitenkin voidaan sanoa, että yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ylläpitää hintojen sääntely esimerkiksi lääkkeiden tapauksessa. Mielestäni myös tietynlaiset surrogaattituotteet kuten nikotiinipurkkakin on esimerkki lääketuotteesta, jota tulisi säädellä. Onhan selvää, että on ristiriitaista, että samalla kun yhteiskunta poistaa edellykkeitä tupakan käyttämiselle ja ostamiselle Suomessa, niin että se samalla antaa nikotiinipurkan hinnan kohota paljon tupakan hintaa korkeammalle asteelle. Myös alkoholittomien oluiden hintaa on parasta säännellä.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

 

Lineaarisesta transepookkiharhasta

Lineaarinen transepookkiharha tarkoittaa sitä väärentynyttä käsitystä, jonka mukaan ihmiset voitaisiin palauttaa tiettyyn kulttuuriseen epookkiin tai aikakauteen. Epookkeja määrittää aina etenkin henkinen kulttuuri, kuten taide, tiede ja filosofia. Kuitenkin välineellinen järki ja teknologia ei ole se asia, joka määrittäisi kokonaisuudessaan palautettavasti jotakin aikakautta. Ei voida sanoa, että koska sata vuotta sitten ei ollut tietokoneita eikä internetiä, että meidän aikamme olisi ehdottomasti parempi kuin aika esimerkiksi sata vuotta sitten. Kuitenkin tieteen ja teknologian kehitystä voidaan kuvata varmaankin jonkinlaisella helppousindeksillä, joka kuvaisi sitä, miten tietyt tieteen tutkimat asiat ovat parantaneet elinolosuhteita ja esimerkiksi keskimääräinen elinikäkin on ainakin länsimaissa noussut.

Kuitenkaan kovat tieteet eivät määrittele sitä, mikä on jonkun ajan henki tai tiettyä epookkia määrittävä kulttuurinen tuuli. Helppousindeksi on asia sinänsä, johon voidaan metrittää tietyt elämän helppoutta määrittävät tekijät. On mielestäni niin, että teknologia ja välineellinen järki voivat passivoida ihmisiä viihtymään omassa ala-arvoisessa viihdekulttuurikuplassaan. On siis luotava kirjallisuutta ja taidetta ja filosofiaa, joka voisi antaa tietylle aikakaudelle nimen ja sisällön.

Vaikka teknologia ei kuljeta ihmistä koko ajan parempaan päin, voimme kuitenkin ottaa oppia aikaisemmista kulttuurikausista sen mukaan minkälainen eetos niillä on omiin päiviimme nähden ollut. Oswald Spengler, ehkä aikamme tunnetuin kulttuurifilosofi, nimitti antiikin Kreikan kulttuurin eetosta apolloniseksi, arabialaisen korkeakulttuurin eetosta maagiseksi ja länsimaisen korkeakulttuurin eetosta faustiseksi. On varmaan niin, että länsimaisestakin korkeakulttuurista voidaan yleisesti puhua epookkina, jonka pohjasäikeet luotiin antiikissa ja jonka periaatteet renessanssi palautti Eurooppaan. Kuitenkin nykypäivänä esimerkiksi Suomen tapauksessa, erilaiset kieli- ja kulttuuripiirit Euroopan sisällä laativat myös esimerkiksi suomenkielistä kirjallisuutta.

Eurooppalainen korkeakulttuuri on lannistanut niin kommunismin kuten kansallissosialismin, joista kommunistit olisivat samaistaneet eurooppalaiset ihmiset märehtiväksi kantturalaumaksi, ja kansallissosialistit olisivat Mannerheimin sanoin tehneet muista Euroopan kansoista ”valkoisia neekereitä” Saksan palvelukseen. Euroopan Unionin on ylläpidettävä eurooppalaista ja länsimaista kulttuuriperinnettä estämällä sodan ja tukemalla sitä, että kaikki pienetkin kansat saavat oman vuoronsa eurooppalaisista arvoista keskusteltaessa.

Eli kaikki mikä on todellista kulttuuria, kirjallisuutta, filosofiaa ja taidetta, kantaa merkkiä omasta ajastaan samalla kun se tunnustaa yhteistä antiikista alkanutta länsimaista kulttuuriperintöä. Eli laulakaa, juokaa, luokaa ja naikaa. Pyrkikää erottamaan erityinen ja yleinen. Löytäkää oma äänenne ja omin tapanne julkaista havaintoja ja tulkita samalla aikaa. Välineellinen järki voi olla estäväkin tekijä kulttuurin luomisessa, mutta toisaalta esimerkiksi käsikirjoituksen tekeminen on tänä päivänä helpompaa kuin sata vuotta sitten.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Minä olen hyvä siinä ja siinä!

On naurettavaa ja epätodellista, miten jotkut ”nuoret ammattilaiset” pyrkivät omaa itseään mainostamaan. Curriculum Vitae ja kaikenlaiset omien nettisivujen ylistävät lauseet ovat tyypillisiä ihmisille, jotka ovat päässeet vain tekemisiin itseään vaikutusvaltaisempien ihmisten kanssa. Esimerkkinä vaikka: ”Ulosantini ja kirjoittamiseni on sellaista ja sellaista hyvää”. Olisi muistettava se tosiasia, että monet nosteessakin olevat yksilöt menettäisivät oman vaikutusvaltansa, jos ihmiset päättäisivät muuttaa omia mieltymyksiään. On naurettavaa ajatella, että kaikki mahdollinen tekemiseen ja ajattelemiseen liittyvä hyvä liittyisi aina etenkin jonkinlaisiin ihmisiin, esimerkiksi sellaisiin, jotka ovat saaneet ylitettyä kustannuskynnyksen julkaisumaailmassa.

Mielestäni kaikkiin ihmisiin liittyy tietynlainen potentiaali, joka kokemuksella ja työn teolla voi muuttua paremmaksi tai huonommaksi. Kuitenkin voidaan sanoa, että joka ikisessä ihmisessä on jotain hyvää mutta toisaalta myös jotain huonoa. Onkin niin että itsen kehumiset tai vaihtoehtoisesti listan rakentaminen tilauksesta itseä kehuvista ihmisistä ja heidän harakanvarpaistaan, on tarkoitettu pelkästään luomaan sen kaltainen kuvitelma, että tällainen ihminen olisi korvaamaton ja hän olisi itse rakentanut oman menestyksensä.

On selvää, että tässäkin maassa työpaikat ja opiskelupaikat jaetaan sen mukaan, kuka on kategorisesti omassa alassaan keskimääräistä parempi. Tässä voi kuitenkin vaikuttaa se, missä tilanteessa ihminen on ja miten hän on nepotistien mielestä toiminut aikaisemmissa yhteyksissä. Tämähän on aivan kuin pillunsaanti. Luonnollinen valitsija valitsee kumppanin, joka on hänen mielestään paras. Kuitenkin tämä parhauden kokemus ei liity muuhun kuin luonnollisen valitsijan hormonitoimintaan. Aivan samalla tavalla itsen kehuminen perustuu siihen, jos on päässyt johonkin kategoriaan sisälle, eli monissa tapauksista siitä, että vanhemmat ja kokeneemmat alan ihmiset ovat kehuneet tai katsoneet tällaisen ihmisen jonkin tarpeen mukaan poikkeukselliseksi.

Auktoriteeteilta arvostuksen saaminenkin jää tietyn kapean kategorian sijaiseksi. Ei voida sanoa, että jos on päässyt johonkin piireihin, että oma status ja menestys johtuisi siitä. Kuitenkin on valitettavan totta, että jatkuva ja sinnikäs itsen kehuminen ja joksikin nimittäminen johtaa siihen, että tällaisesta asiasta tulee estämättä totuus ainakin joidenkin ihmisten silmissä.

Mielestäni keinotekoisesti rakennettu status on suuri ongelma yhteiskunnassamme. Tällaiset ihmiset voivat sanoa uskovansa, vaikka ”oikeudenmukaisuuteen” tai ”tasa-arvoon” mutta kuitenkin he haluavat kehua itseänsä ja esittää itseään erityiskohtelun ansaitsevana. Monestihan tällainen menestyminen vaatii sitä, että on oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja on osannut verkostoitua. Kuitenkaan riippumattomuutta ja itsepyrkimystä ajattelussa ja toiminnassa tämänkaltaisella itsensä edistämisellä ei tavallisesti saa.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Runo

 Siivet jotka sinulta silloin sain

eivät sitten kuitenkaan kanna aina main

ne olivat heikot ja liian harvat

kuin ohuet abessinialaisen kisun karvat

yritin aina lentää ja liitää

kun samalla kaikki aika kiitää

yritin aina luoksesi pyrkiä

kohtaloa synkkää eteenpäin tyrkkiä

olit minulle kuin kuni kaiken

täydellisyys muodossa naisen

et antanut minulle mahdollisuutta

et ainakaan ilman tahdollisuutta

kaikki oli liian laimeaa ja tummaa

kantoi kaikki karmean toteuden summaa

oli luonani aina aiheesi aave

kaiken olleen aiheen pitkittynyt saade

nyt yritän luontoani pitkittää

omaa heikkoa ja arkaani sitkistää

joutuisinko vielä eteesi käymään

kaiken paitsi vielä kuitenkin näkymään

voisinko vielä edessäsi kunnolla olla

ilman että olisin samoin kuten nyt, hunningolla

on viina ja lääkkeet minut pitkälle vienyt

kaiken kivun ja tuskan kuitenkin sietänyt

olisiko minulla kuitenkin vielä tilaisuus

kuin kaikella kunnon kullalla annettu pinnan silaisuus

siipeni vielä kantavat hetken verran

ainakin vielä tämän yhden kunnon kerran