On monta sellaista vaikutinta Suomemme mediassa ja päivittäisissä toimennoissa, joka levittää Suomeen ajatusta rahan tärkeydestä. Voi huomata, että monet suomalaiset nuoret pitävät kahtena tärkeimpänä asiana maailmassa julkisuutta ja rahaa. Tämä on saanut aikaan sen, että televisiossa näkyy kaikenlaisia suoranaista sosiaalipornoa sisältäviä realitysarjoja, joista yksi irvokkaimmista on Rikkaat ja rahattomat. Tässä ohjelmassa ohjataan ihmisiä ajattelemaan, miten hienoa olisi, jos pääsisi varakkaampien ihmisten kulutustottumusten ystäväksi. Ennakkoasetelma on se, että ”rikkaat” ovat suopeita ja käyvät medianäkyvyyden takia majoittumassa rahvaan parissa, ja että he ovat myös yleisesti paljon onnellisempia elämäänsä kuin rahattomat.
Mielestäni raha ei ole keskeisin asia siinä, kun
määritellään esimerkiksi elämäntyyliä tai ihmisen paremmuutta esimerkiksi moraalista
paremmuutta. Mielestäni raha on suhteellista, sen lisäksi on monta erilaista
muuttujaa, jotka poikkeavat rahan käsitteestä. On hullua ajatella, että koko
ihmisen onnellisuus voitaisiin redusoida varallisuuteen tai siihen kuinka
paljon rahaa on viikossa käytettävissä. Myös on ollut vaivaannuttavaa katsella,
miten jotkut näistä ns. rahattomista, ovat innostuneet siitä, jos on ollut
muutama satanen enemmän rahaa käytettävissä tavalliseen verrattuna. Huippuna
yksi yh-mamma, joka toisteli ”Eikä!” muutaman minuutin aikana ainakin viisi
kertaa, kun saapuivat ”rikkaiden” kerrostaloasuntoon.
Mielestäni rahan määrän ei tarvitse olla stabiili koko ajan,
joskushan sitä vaan ostetaan Dom Perignonia alkosta, sillä jos sitä voisi harrastaa
koko ajan, menisi ilosta pois kaikki ja joisin varmaan itseni hengiltä. Pienemmälläkin
rahalla tulee toimeen, koska siinä on kysymys vaan asioiden priorisoinnista.
Itse en ole koskaan pyrkinyt tuhlaamaan rahojani muuten kuin pääasiassa
kirjoihin, viinaan ja muuta immateriaalista omaisuutta olen pyrkinyt hankkimaan
itselleni käymällä ulkomailla. Olisi mielenkiintoista, jos tuohon sarjaan
saataisiin täysin itseriittoinen ”rahaton” ihminen, joka ei mielistelisi ns.
rikkaita, esimerkkinä voisi käydä varmaan ainakin Diogenes Sinopelainen sieltä
saviruukustaan Ateenan agoralta.
Kun olin pöpilässä ja kävimme uimassa uimahallissa, oli
mukana kaksi naista, jotka olivat käsittääkseni toimintaterapeutteja. Toinen näistä
oli varsinainen tahvo. Esimerkiksi kun joku alkoi kysymään kaikilta, millainen
puhelin heillä on, kerroin minä omistavani kymmenen vuotta vanhan perusluurin.
Silloin toinen noista naisista suoranaisesti tuuletti omaa paremmuuttaan, vaikka
minulle ei koskaan olisi tullut mieleenkään lähestyä asiaa kilpailun kannalta.
Isosetäni Martti ajoi koko miehuusvaiheensa pienellä punaisella Fiatilla. Hän
oli piirin esimies suuressa metsäyhtiössä. Rahat menivät varmaan pääasiassa
pankkiin. Olen jo pitkän aikaa huomannut, että minua ei saa kateelliseksi
mistään. Se on henkisen kasvun tulos.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti