torstai 26. marraskuuta 2020

Hintaa vai ei

Olen pannut merkille etenkin lentokoneissa ja junien business-luokassa Suomessa, että ilmaiset kahvit ja teet saavat ihmiset ravaamaan vuoroin juomakannuilla ja vuoroin laskemaan litrakaupalla nesteitä rakostaan vessassa. Jopa lentokoneessa mustikkamehu on niin suosittua, että sitä juodaan monta kupillista, kun se on ilmaista! Olen aina lentokoneessa ollut pahoillani siitä, että kerjääjät viivyttävät maksullisen juomatarjoilun alkamista omalla mustikkamehun vonkumisellaan. Saman piirteen voi havaita minkä tahansa laisten vaalien aikana, kun ilmaiset grillimakkarat ja hernekeittokupposet saavat aikaan pitkiä jonoja tuulipukukansaa. Suomalaiset arvostavat sitä, jos jotain saa ilmaiseksi. Isäni täti kertoi, että oli nähnyt kotikuntansa ruokajonossa kulkiessaan siitä ohi, paikkakunnan varakkaimman talon isännän ja emännän. Eli leipä voidaan käydä joskus varallisuudesta huolimatta ottamassa köyhien suista.

”Ei se ole ilmainen!”, sanoi Deutsche Bahnin virkailija minulle Berliinin päärautatieasemalla, kun kysyin, onko aseman verkko maksullinen. Ikään kuin se tekisi biteistä arvokkaampaa, jos yhteydestä joutuu maksamaan! Mutta Keski-Euroopassa asian arvo ilmenee sen kautta, jos siitä joutuu maksamaan, ja monesti, mitä enemmän sitä parempi. Monesti ihmiset kehuskelevat sillä, kuinka kalliilla lääkärillä on käynyt tai kuinka kalliita tuotteita poikaystävä on hänelle ostanut. Tietysti äärimmilleen tämä hinnan arvostaminen on mennyt rapakon takana, Amerikan Yhdysvalloissa.

Mielestäni tavaroiden ja asioiden hinnalla kerskuminen ja niiden huutelu on varsin rahvaanomaista, nousukasmaista. Onhan tärkeää onko raha uutta vai vanhaa. Itse katson nenänvarttani pitkin rahasta jauhavia keskiluokan edustajia. He ovat varsin muovisia ja uusia.

En usko siihen, että kulttuureja voitaisiin täysin täsmällisesti vertailla toisiinsa jonkinlaisen hierarkia-arvon perusteella. Kuitenkin Kadonneen jäljillä-niminen sarja herättää ristiriitaisia tunteita. Toisinaan ärsyttää se, jos siinä käydään Keski-Euroopan kulttuurimaissa uusien kontaktien toivossa nuuskimassa kunnollisten ihmisten asioita. Ja vielä kameroiden kanssa! Porilaisten marssi sopisi musiikiksi, kun reppana lähtee lopussa teennäisesti luvan saatuaan tapaamaan ”sukulaistaan”. Toisaalta silloin, jos ihmiset menevät Suomea köyhempiin maihin tai etsimään köyhemmistä maista peräisin olevia sukulaisiaan, tulee joskus jopa myötätunto sitä koskien, että etsityt ihmiset voivat edistää elämäänsä tällaisella kontaktilla.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti