Olen pannut merkille etenkin lentokoneissa ja junien business-luokassa Suomessa, että ilmaiset kahvit ja teet saavat ihmiset ravaamaan vuoroin juomakannuilla ja vuoroin laskemaan litrakaupalla nesteitä rakostaan vessassa. Jopa lentokoneessa mustikkamehu on niin suosittua, että sitä juodaan monta kupillista, kun se on ilmaista! Olen aina lentokoneessa ollut pahoillani siitä, että kerjääjät viivyttävät maksullisen juomatarjoilun alkamista omalla mustikkamehun vonkumisellaan. Saman piirteen voi havaita minkä tahansa laisten vaalien aikana, kun ilmaiset grillimakkarat ja hernekeittokupposet saavat aikaan pitkiä jonoja tuulipukukansaa. Suomalaiset arvostavat sitä, jos jotain saa ilmaiseksi. Isäni täti kertoi, että oli nähnyt kotikuntansa ruokajonossa kulkiessaan siitä ohi, paikkakunnan varakkaimman talon isännän ja emännän. Eli leipä voidaan käydä joskus varallisuudesta huolimatta ottamassa köyhien suista.
”Ei se ole ilmainen!”, sanoi Deutsche Bahnin virkailija
minulle Berliinin päärautatieasemalla, kun kysyin, onko aseman verkko
maksullinen. Ikään kuin se tekisi biteistä arvokkaampaa, jos yhteydestä joutuu
maksamaan! Mutta Keski-Euroopassa asian arvo ilmenee sen kautta, jos siitä
joutuu maksamaan, ja monesti, mitä enemmän sitä parempi. Monesti ihmiset kehuskelevat
sillä, kuinka kalliilla lääkärillä on käynyt tai kuinka kalliita tuotteita poikaystävä
on hänelle ostanut. Tietysti äärimmilleen tämä hinnan arvostaminen on mennyt
rapakon takana, Amerikan Yhdysvalloissa.
Mielestäni tavaroiden ja asioiden hinnalla kerskuminen ja
niiden huutelu on varsin rahvaanomaista, nousukasmaista. Onhan tärkeää onko
raha uutta vai vanhaa. Itse katson nenänvarttani pitkin rahasta jauhavia
keskiluokan edustajia. He ovat varsin muovisia ja uusia.
En usko siihen, että kulttuureja voitaisiin täysin täsmällisesti
vertailla toisiinsa jonkinlaisen hierarkia-arvon perusteella. Kuitenkin Kadonneen
jäljillä-niminen sarja herättää ristiriitaisia tunteita. Toisinaan ärsyttää se,
jos siinä käydään Keski-Euroopan kulttuurimaissa uusien kontaktien toivossa
nuuskimassa kunnollisten ihmisten asioita. Ja vielä kameroiden kanssa!
Porilaisten marssi sopisi musiikiksi, kun reppana lähtee lopussa teennäisesti luvan
saatuaan tapaamaan ”sukulaistaan”. Toisaalta silloin, jos ihmiset menevät
Suomea köyhempiin maihin tai etsimään köyhemmistä maista peräisin olevia sukulaisiaan,
tulee joskus jopa myötätunto sitä koskien, että etsityt ihmiset voivat edistää
elämäänsä tällaisella kontaktilla.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti