Luonnon kirja
Pelimiehen laulu
Varhaisessa punaisessa seisoo aamuntähti
valoisan kevätpäivän edessä
Kun minä, pakeneva oppilapsi
makaan hopeisenharmaalla pellolla
ripsi heilui kuin perhonen
ja minä nukahdin pellon laidalla
Kylväjä tuli hitaasti
Ja levitti siemeniä käsistään
hän heitti kuin soihtu
laittoi siemenen helposti
pieni kasa putosi päälleni
Ja osui silmiini, otsaani ja suuhuni
Heränneenä nousin nopeasti ylös
ja seisoin kuin heikotettu sankari
Hämmästyneenä maamies puhui
mitä olet pellon laidalle?
Oletko kivinen kova maanselkä
Johon yksikään ei saa kylvää?
Oletko huonolaatuinen ruusupuska
joka ei päästä yhtään kortta lävitseen?
Olet toki kaikille avoin tie
Villilinnuille avoin tiski!
Etkö ole sitä ja etkö ole tätä
Lopussa et lintu ja et kala?
Töykeästi renki katsoo minua
Ja hänen sanansa olivat uhkaavia
menin pois tieltä ystävällisesti
Ja vetäydyin takaisin kouluun
Siellä antoi kappalainen selvityksen
Raamatusta varhaiselle tunnille
Jeesuksesta myös puhui
Selvittäen valmista suutaan
Vuodet katosivat ja minä menin
Kitharan soittajana pitkin maata
kun minä yhtenä hiljaisena yönä
Löysin vanhan tarinan uudestaan
Kylväjästä joka kylvi
Silloin tuli minulle muisto valoisa
Muistin jokaisen siemenenosumisen
kuin kummituksen käsi naamalla
Mikä sinä olet reunapellolle?
Kuulin sen uudestaan kuin unena
Minä huokasin, ajattelin ja sitten sanoin
Oi mies, minä tunnen sen yhä
Minä en ole ruusupensas enkä kivi
ja en pullea vehnäpelto myöskään
Minä luulen että olen avoin tie
joka paukkuu ja lentää jokaisena hetkenä
Siellä ei kasva heinä eikä vilja
Kourujen sijasta on raitoja
Kovien pyörien ontoksi tekemänä
Ja paljaat jalat vaeltelevat milloin missä
Ne tulevat ja menevät, mutta kaatuvat kerran
Harhautunut siemen päällään
Silloin lentää nälkäinen linnunpoikanen tänne
ja kirvoittaa itsensä kohti taivasta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti