Subjektiivisuus on etenkin jotain sellaista, mikä ei ole yleistä ja mikä ei voi saada yleistä ja pyyteetöntä merkitystä. Esimerkiksi ruumiin toiminnot ovat jotain sellaista, joka on vähiten pyyteetöntä ja näistä toiminnoista syntyvät relaatiot ja toiminnan muodot ovat vähiten pyyteetöntä. Kuitenkin voidaan sanoa, että kapitalismi ja ihmisten muuttuneet elinolot ovat tuoneet ruumiin toimintojen ympärille muodostuneet toiminnot enemmän valintaa sisältäviksi eli toisin sanoen enemmän pyyteettömämmiksi. On selvää, että materia on enemmän epävapaata kuin henkinen ja sen takia henkiset instituutiot ovat korkeammalla tasolla tunnustushierarkiassa kuin materiaaliset, tarpeisiin perustuvat instituutiot. Esimerkiksi seksin halu on subjektiivinen mielen ailahdus, jossa pyritään sovittamaan oma tarve sopiviin toisten ihmisten tarpeiden kanssa. Kuitenkaan kiihottuminen ei ole riippuvaista toisista ihmisistä ja sen takia kontakti vaatii jonkinlaisen pyyteellisen sopimisen määreen. Kuitenkin esimerkiksi uskominen tietynlaiseen Jumalaan on pyyteetöntä, koska uskonnon taso ei vaadi ihmiseltä esimerkiksi ruumiillista kiihottumista, vaan suhde Jumalaan on tavallisesti pelkästään henkisellä aktivoituva päättely, josta seuraa valitseminen eli tietynlaisen jumalsuhteen valitseminen. Kiihottumisessa ja seksuaalisessa miellyttämisessä, joka vaatii aina vähintään kaksi osapuolta, on tyypillistä että jommankumman osapuolen mieltymykset saavat jäädä heikompaan asemaan ja vähemmälle huomiolle. Se jos molemmat väittävät olevansa tyytyväisiä on kyse pelkästään tietynlaisesta parittamisesta, jossa molempien osapuolien itsekkyys saa pysyä vallassa. Toisaalta suhteessa Jumalaan ja uskontoon, toinen osapuoli ei vaadi ihmiseltä samanlaista miellyttämistä, koska uskonnot ovat avoimia kaikille. Myös kaikenlainen luovuus ja korkeakulttuurin laatiminen ja ylläpitäminen ovat avoimia harrasteita, joihin ihminen voi vapaasti pyrkiä ilman jonkinlaista mielipiteiden komiteaa, joka voisi olla sanelemassa mikä on oikeaa ja mikä väärää. Ideologia tarkoittaa jonkinlaista poliittista päämäärää ja arvojen kokoelmaa, jota pyritään puolueiden kautta tuomaan esiin. Ideologia voi määräytyä objektiivisista tai subjektiivisista mielipiteistä ja arvoista. Näistä vain objektiiviset arvot ovat aitoja arvoja. Se näkyy esimerkiksi jo siinä, kun nähdään, että subjektiivisissa arvoissa on kyse aina joidenkin tahojen tai ihmisten miellyttämisestä ja kaupanteosta tarpeiden välillä. Objektiiviset arvot ovat yleisiä, pyyteettömiä ja ristiriidattomia, mikä tarkoittaa sitä, että niissä annetaan suurin valta ja rooli vapaudelle, joka tarkoittaa vapautta valita. Subjektiiviset arvot korostavat miellyttämistä ja materian kautta tulevia obligaatioita. Eli voidaan sanoa, että objektiiviset arvot ovat enemmän ihanteita, samalla kun subjektiiviset arvot ovat lähes aina vain tarpeita, ja niissä korostetaan sosialismin tavalla vain materiaalisten asioiden paremmuutta suhteessa henkisiin asioihin. Nämä subjektiiviset arvot siis kieltävät korkeimmat valinnan alaiset asiat, ja korostavat materiaalista välttämättömyyttä asioissa. Ne eivät yleensäkään näe sitä, että jotkut asiat voisivat olla pyyteettömiä ja sen takia niissä voisi olla enemmän vapautta valita kuin asioissa jotka ovat etenkin pyytellisiä,tarpeellisia ja enemmän riippumattomia valinnasta ja vapaudesta. Subjektiiviset arvot liittyvät aina etenkin ontokratiaan eli olemisen valtaa korostavaan ihmisryhmään ja toisaalta näiden ihmisten motivoimaan kommentaariaattiin, jonka tarkoitus on asettaa pyyteellinen ja subjektiivinen marginaali kaikkiin sellaisiin asioihin, jotka edustavat yhteiskunnassa vapautta ja henkistä korkeutta. Kommentaariaatti hyödyntää vertailukohdallisia symboleita, joista se johtaa arvoinstituutioita ja asettamiskonstantteja, joista se johtaa tuki-instituutioita, tietynlaisia arvoinstituutioita suojelemaan tarkoitettuja poliiseja. Arvoinstituutiot sisältävät subjektiivisia arvoja, jotka on päästetty ilman adaptiivista tulkintaa ja joukkopriorisointia yhteiskuntaan. Tämän kommentaariaatti on toteuttanut vaikutteellistamalla subjektiiviseksi jääneitä arvotunteita, jotka ovat tulleet subjektiivisiksi arvoiksi, eli ne ovat tulleet pyyteellisiksi, eli ne haluavat kaikesta palkkion, eli ne eivät tarjoa ihmisille vapautta valita vaan ne antavat itsensä välttämättömyyksinä. Tämä voi tarkoittaa materialistista kommunismia tai esimerkiksi yhden uskontokunnan oikeutta korostavaa teokratiaa, kuitenkin kommentaariaatin järjestelmässä vertailukohdalliset symbolit ovat aina relatiivisia ja reaktiivisia, ne syntyvät siitä, kun ne havainnoivat ihmisten tarpeita ja ihanteita, ne eivät siis anna ihmisen muodostaa itse suhdetta syväsymboleihin vaan ne antavat itsensä ihmisille annettuna, jossa ei ole sijaa valinnalle. Vertailukohdallinen symboli on siis opportunismia ja kommentointia, se ei siis ole itselähtöinen symboli, vaan sen edustama totuus murenisi esimerkiksi sotatilan seurauksena, koska ihmiset alkaisivat suhtautumaan arvoihinsa vakavammalla tavalla. Vertailukohdallinen symboli on siis reaktiivinen symboli, koska se syntyy siitä, kun se kommentoi ja vertailee itseään vakavempiin ihanteista syntyviin arvoihin ja symboleihin. Syväsymbolit ovat ihanteista syntyviä symboleita, joihin tunnustushierarkian arvot ja niihin perustuvat instituutiot syntyvät. Syväsymbolit ovat jotain sellaista, joka säilyisi aina ihmisten keskuudessa vaikka niitä ei korostettaisi millään näkyvällä tavalla. Maailmassa on mielestäni entistä vähemmän ihmisiä, jotka keskittäisivät toimintansa itselähtöisesti, vaan sellaisia ihmisiä on entistä enemmän, jotka kommentoivat toisten ihmisten toimintaa suhteellisesti ja reaktiivisesti. Koko vasemmistolainen politiikka perustuu itselähtöisten ja vapaiden oikeistolaisten politiikan osa-alueiden kommentointiin ja niille vinkumiseen. Objektiiviset arvot voivat luoda ihmiselle oikeanlaisen maailmankatsomuksen ja maailmankuvan, joka perustuu oikeanlaiseen arvohorisonttiin, jossa henkisille arvoille annetaan suurin rooli. Kaikenlainen vasemmistopolitiikka perustuu materiaalisten ns. välttämättömyyksien korostamiselle, jossa millekään korkeammalle ei anneta suurempaa roolia eikä edes mahdollisuutta elää. Kuitenkin on niin, että ihmisyksilöille tulisin arvojen kohdalla antaa mahdollisuus luoda niihin omanlainen näkökulma performatiivisen roolin korostamisella, mutta kuitenkin tulisi olla varovainen, ettei omat käsitykset anna kommentaariaatille ja ontokratialle mahdollisuutta johdattaa tällaisia vapaita aatteita ideologiseen nautintoon, jossa sosialistit nappaavat hyödyn ideologian muodossa, samalla kun itsenäisiä käsityksiä omaava ihminen saa tyytyä tikkariin politiikan edistämisen sijaan. Kommentaariaatti voi siis antaa jonkinlaiselle ruodusta poikenneelle taholle mahdollisuuden edistää subjektiivisten arvojen eli sosialistien mielipiteitä, mutta heidän ideologiansa ei etene todellisen politiikan teon asteelle, vaan he joutuvat tyytymään niin sanotusti grillimakkaraan tai hernekeittokupposeen. Ihmisillä on emootioita, jotka ovat eritasoisia, joista korkeimmat emootiot voivat edetä arvotunteiden tasolle. Arvotunteet kertovat etenkin arvojärjestyksestä ja henkisistä arvoista. Näiden emootioiden laatu on jotain erilaista kuin tyypillisimmät asiat, joille emotionaalisimmat ihmiset itkeskelevät ja mistä he vaikuttuvat. Siinä olennaisin asia on arvontunto eli korkeammanlaatuisen arvon tunnistaminen. Tämä tunnistaminen tapahtuu etenkin preferenssiautonomiaa, adaptiivista tulkintaa ja joukkopriorisointia hyväksikäyttämällä, jossa preferenssiautonomia määrittää arvon positiivisuuden tai negatiivisuuden, adaptiivinen tulkinta sopeuttaa tai kuolettaa arvotunteen, ja joukkopriorisoinnissa ne asettuvat tunnustushierarkian eri tasoille. Impersonaalisuus tarkoittaa etenkin sitä, että arvot ja objektiivisuus eivät ole riippuvaisia minkäänlaisista henkilökohtaisista valinnoista ja päätöksistä. Se tarkoittaa sitä, että arvojen laatu määrittyy korkeammasta kulttuuri- ja henkisestä perinnöstä, joka on mahdollistanut ihmisille vapauden ja valinnan mahdollisuuden. Eli tunnustushierarkian tasoja pitää kunnioittaa mutta samalla muistaa se, että kaikissa niistä on voitava olla mahdollisuuksia valita vaihtoehtojen väliltä. Ironia tarkoittaa sitä, että jos sanotaan jotain, mutta samanaikaisesti merkitys jää ilmaisematta. Se siis tarkoittaa etenkin sellaista huumorin muotoa, jossa korostetaan sen tärkeyttä, että asioissa voi olla eri merkityksiä, jos niitä ei oteta liian vakavasti. Tämän takia kommentaariaatin vaikutteellisuudessa hyödyntämä merkitysvallan tavoittelu on etenkin sellainen asia, että siinä ironialle ja monesti myös henkilökohtaisemmin itseironialle on paljon sijaa, ja ehkä vielä näitäkin korkea-arvoisempi vallan kommentoinnin muoto on satiiri, joka valitettavasti jää monessa sellaisessa kulttuurissa, joka ei ole vanha, pienen eliitin ymmärrettäväksi ja harrastettavaksi. Vaikutteellisuus pyrkii usuttamaan subjektiiviset arvot yksioikoisen merkitysvallan kautta ihmisten katsottavaksi, mutta siinäkin voidaan jokaisella instituutiotasolla käyttää ironiaa, joka tekee vakavuuden ja yksioikoisuuden naurunalaiseksi, ja monesti on niin, että naurua jonkinlainen pakottava yhden totuuden järjestelmä ei voi helposti kauaa sietää. Sen takia satiirikot ja ironikot ovat monesti jääneet totalitaristisesti eli subjektiivisen välttämättömyyden kautta ajattelevien ihmisten poljettavaksi. Satiiri, ironia ja itseironia liittyvät etenkin avoimiin henkisiin järjestelmiin, ja objektiivisuuden peruspiirre on olla avoin kaikkia kohtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti