Objektiivisuus arvoista keskusteltaessa tarkoittaa etenkin sitä, että jokin arvo voi olla uniikki ja itsensä perusteleva, eikä arvon arvo määrity mitenkään tavanomaisten pikkuporvarillisten binaaristen vastinparien kautta. Binaariset vastinparit ovat etenkin jotain sellaista, joka liittyy arvojen suhteellisuuteen ja relatiivisuuteen. Mitä sitten nämä vastinparit ovat. Ne ovat etenkin jotain sellaista, joka liittyy mustavalkoiseen asioiden ja arvojen käsittelyyn. Esimerkiksi vaikka ulkomainen-kotimainen, feminiininen-maskuliininen, oikea-väärä, hyvä-paha, ja niin eteenpäin. Suhteellisuus arvoissa siis tarkoittaa sitä, että ne silloin perustuvat vertailukohdallisiin symboleihin, jotka aina siis perustuvat siihen, että ne ovat reaktiivinen seuraus jostain aiemmin määritetystä positiosta, jolloin niillä tulisi aina olla jonkinlainen vastinpari. Objektiiviset arvot perustuvat syväsymboleihin, jotka etenkin seisovat vankasti omilla jaloillaan. Syväsymbolit edustavat ihmisten ajattelun perustavimpia rakenteita ja varsinaisen ainoan kykenevissä ja suoritettavissa olevan etiikan perusteita. Se ei siis pyri perustelemaan asemaansa minkäänlaisen vastakohdan kautta, jota suhteellinen arvojen määrittäminen hyödyntää jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. Mitä tällainen itsemääräytyneisyys siis on. Se on etenkin vapautta perusteena käyttävä arvojärjestelmä, joka ei esimerkiksi ota huomioon sellaista reaktiivista käsitettä kuten tasa-arvo. On selvää, että yhteiskunnan tulee jossain mielessä perustua kilpailuun ja oman aseman edistämiseen. Kuitenkaan tämän ei tarvitse yksilöiden tasolla tarkoittaa sitä, että ihmisten tulisi muuttua kovin egoistisiksi ja omapyydettä etsiviksi. Kuitenkin vapaus ja sen myötä avautuva valintojen vapaus, ovat merkittävällä tavalla tämän yksilölähtöisen eettisen ja arvojärjestelmän perustana. Instituutiot rakentuvat tunnustushierarkiaksi, jonka täytyy olla alkuperäisen arvojärjestelmän perustana, ja siinä arvoasteikko määrittyy etenkin sen mukaan, kuinka pyyteettömiä instituutiot ovat perustavimmassa ja vapaimmassa muodossaan. Pyyteettömyys tarkoittaa tässä mielessä sitä, kuinka paljon valinnanvapautta nämä instituutiot tarjoavat. Esimerkiksi vaikka se, että minulla on nälkä, ei ole kovin pyyteetön arvostelma, mutta esimerkiksi se, millaista uskoa tai uskonnottomuutta tunnustan, antaa minulle mahdollisuuksia valita erilaisten hengellisten maailmankatsomuksien väliltä, ja sen takia uskonnon tai uskonnottomuuden taso on tunnustushierarkiassa korkeimmalla tasolla, ja samanaikaisesti esimerkiksi ruumiintoimintojen ylläpito esimerkiksi syömisellä sijaitsee tunnustushierarkiassa matalammalla asteella. Se että pyyteettömämmät instituutiot ovat arvojärjestelmässä korkeammalla instituutioasteella on tämän arvojärjestelmän perustavin sitä ylläpitävä systeemi. Suhteellisuus arvojen suhteen pyrkii tekemään vapaista instituutioista pyyteellisiä ja näin ollen etsimään omaa personaalista hyötyään, eli toisin sanoen se pyrkii tekemään ihmisistä itsekkäitä ja epämiellyttäviä. Objektiivisuus on siis etenkin vapautta ja pyyteettömyyttä, eli sitä, että ihmiset pystyvät myös suhtautumaan toisiin ihmisiin ja ihmisten yhteenliittymiin – vapaisiin instituutioihin pyyteettömällä ja ristiriidattomalla tavalla. Mustavalkoisuus on siis sitä, että nähdään joidenkin yksilöiden tai instituutioiden olevan joko toisia parempia tai toisia huonompia ja siinä tällainen arvostustapa perustuu miltei aina binaarisiin vastinpareihin. Objektiivisuus eli vapaus ja pyyteettömyys pyrkii aina siihen, että vastinparien parista voitaisiin aina löytää jonkinlainen välimallin vaihtoehto, jolloin näitä vertailukohdallisuuksia ei tarvitsisi koko ajan ylläpitää. Syvyys symbolien mielessä tarkoittaa siis etenkin korkeampaa kontemplaatiota ja ajattelua, jossa esimerkiksi perinteisiä vanhauskonnollisia vastinpareja ei tarvitsisi koko ajan ylläpitää vaikka esimerkiksi uuden ja vanhan välillä. Tähän liittyy merkittävällä tavalla esimerkiksi aristokratiaan liitettävä liberaalisuus mutta samanaikainen historian ja perinteiden kunnioittaminen, josta yhdistelmästä seuraavat tavallisesti kaikkein inhimillisimmät ja vapaimmat arvot. Suhteellisuus siis liikkuu kahden vastinparin välillä, ja vaikka en ole hyve-eetikko, on Aristoteleen eettinen järjestelmä, jossa hän paikansi kahden paheen välillä olevan hyveen olevan jotain tavoiteltavaa, myös kannattava eettinen järjestelmä myös meidän päivinämme muistettavaksi. Kuitenkin esimerkiksi kirkon tai jonkinlaisten imagoihmisten parissa on tyypillistä pyrkiä vertailukohdallisuudessa johonkin ääripäähän ja näin ollen esimerkiksi määrittämään vaikkapa naisen ja miehen paikan näiden vastinparien välille. Kuitenkin tällaiset tyypilliset naiset ja tyypilliset miehet ovat monesti kovin tavanomaisia ja vähä-älyisiä tyyppejä. Ei pitäisi siis tavanomaisten ihmisten erojen takia pyrkiä erottamaan toisia ihmisiä niin suuresti toisista kuten vertailukohdalliset ja suhteellisesti arvoihin suhtautuvat haluavat ja monesti tekevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti