Ihmiset monesti pyrkivät selittämään toisten ihmisten käyttäytymistä silloin kun se liittyy jotenkin heihin. Kuitenkin käytöksellä voi olla monenlaisia syitä, jotka jakaantuvat useaan paralleeliseen ja multifasettiseen järjestelmään. Multifasettisuus tarkoittaa siis motiivien yhteydessä useaulotteisuutta. Kaikki ihmiset toimivat paralleelisesti toisiinsa nähden, mutta monesti kuuntelevat ja ymmärtävät myös toisia ihmisiä, jolloin paralleelisuudesta tulee paralleelista interaktionismia, eli paralleelisesti etenevää vuorovaikutusta. Multifasettisuus tarkoittaa siis moniulotteisuutta, ja sen yhteydessä on hyväksyttävä se, että ihmiset voivat toimia useissa eri ulotteisuuksissa, jotka kaikki eivät ole jostain syistä kaikille ihmisille avoimia. Voidaan sanoa, että moniulotteisuus tarkoittaa useampia maailmoita abstraktisessa mielessä, jossa kaikki eivät pääse tekemisiin kaikkien maailmojen kanssa oman rajoittuneen ajattelunsa takia. Kun jokin toiminta tai ajattelu tapahtuu toisen maailman sisällä, on silloin toiminta sellaista, että sitä ei voida yhtä helpolla kääntää jonkin toisen maailman kieleksi, kuin miten on kyse silloin, jos toiminta tapahtuu samassa ulottuvuudessa. Monesti ihmiset ovat niin kapeakatseisia, etteivät he monesti edes pyri saamaan jonkin toiminnan selityksestä objektiivisesti pätevää, vaan he voivat tyytyä selitykseen, joka sopii heille esimerkiksi heidän oman ajattelunsa ja toimintansa päämäärien takia. Tällainen selitys on esimerkiksi tilanteessa, jossa mies ei osoita kiinnostusta kiinnostuksensa osoittaneeseen naiseen, sanottava, että mies on homo. Tällainen selitys sopii tuossa tilanteessa olevalle naiselle, koska hän tällä tavalla saa oman nolostuttavan kokemuksensa selitettyä tavalla, jossa toinen osapuoli ns. käsitellään lopullisesti. On helppoa havaita, että esimerkiksi tällainen selitys on subjektiviinen ja sen on vain tarkoitus helpottaa kyseessä olevan naisen mieltä siinä mielessä, että hänen oma itse kokemansa markkina-arvo ei alennu. Yksi esimerkki on vaikkapa se, kun olin kerran Kampissa odottamassa linja-autoa ja olin juuri ottanut lääkkeeni, mikä aiheutti sen, että jalkani ja oikea käteni alkoivat puutua, minkä takia heiluttelin kämmentäni ranteella sivuille, ja tuo sai aikaan sen, että ihmiset alkoivat tuijottaa minua, naureskelemaan ja kommentoimaan minun olevan kehitysvammainen. Tämä mielestäni osoittaa sen, ettei suomalaisessa julkisessa ja sosiaalisessa piirissä suvaita kovinkaan poikkeavaa käyttäytymistä, vaan se pyritään poistamaan mielestä antamalla sille jokin tavanomainen selitys, kuten vaikkapa homo, kehitysvammainen tai hullu. Tällainen sosiaalinen rekisteri ei siis salli ns. laissez faire-periaatetta, jolloin ihmisiä ei tulisi leimata julkisen käyttäytymisen perusteella. On selvää, että esimerkiksi tietyissä suurissa kaupungeissa maailmalla ihmiset eivät viitsi ruveta määrittelemään joillekin ihmisille sosiaalista identiteettiä vain sen perusteella, miten he ovat nähneet ihmisen käyttäytyvän. Mutta Suomessa ollaan vielä niin perifeerisellä ajatuksen tasolla, että kaikkeen poikkeavaan on kiinnitettävä huomiota, ja tuollaiselle käyttäytymiselle on annettava jonkinlainen, useimmissa tapauksissa alentava epiteetti tai määre. Esimerkiksi kerran, kun asuin Siilinjärvellä ja olin odottamassa linja-autoasemalla bussia, lennähti ympärilleni mehiläinen, joka ei lähtenyt pois ympäristöstäni, joten huidoin sitä: seurauksena tästä oli se, että muut pysäkillä olleet ihmiset katsoivat minua kuin mielipuolta. On näiden esimerkkien valossa sanottava, että jonkinlainen sosioneutraalisuus olisi paras tapa suhtautua yhteisössä ihmisten toimintaan, eli kaikkea toisten ihmisten toimintaa ei pitäisi pyrkiä oman subjektiivisen tarpeensa takia selittämään, sillä on selvää, että tulkintojen ja selitysten taso on monessa tapauksessa sitä asiaa tukeva, että ihminen saa oman subjektiivisen selitystarpeensa tyydytettyä. Kuitenkin subjektiivinen selityksentarve on myös liitteessä kollektiiviin, sillä se antaa ihmiselle hänen ennakkoluulonsa, jotka eivät kuitenkaan kelpaa objektiivisiksi arvoiksi, sillä objektiiviset arvot vaativat sosioneutraalisuutta, joka pitää yllä toiminnan ja ajatuksen vapautta. Kuitenkin on niin, että heikoimmat ihmiset eivät pysty vapauteen ja näin ollen objektiivisuuteen ja sosioneutraalisuuten, joten on varottava sitä, etteivät tällaiset ennakkoluulot leviä riippumattomien ja vapaiden ihmisten keskuuteen. Sosiaalinen julkinen piiri on juuri se alue, jolla ontokratia ja kommentaariaatti pyrkivät vaikutteellistamaan ihmisen, joten sosiaaliseen toimintaan on suhtauduttava toleranssilla. Kuitenkin on niin, että epävapaat ihmiset, koska he ovat manipuloijien heihin siirtämien ennakkoluulojen tasolla, tuovat näin ollen näitä ennakkoluuloja yhteisön ja yhteiskunnan taholle ehkä myös sen takia, koska sosialistit pyrkivät kontrolloimaan yhteisöjen sosiaalista ulottuvuutta, jossa annetaan ihmisille määreet sen mukaan kuinka he sopeutuvat ja mukautuvat sosiaaliseen koodiin, jota kaikki sosialistit ovat muotoilemassa ja ihmisten ylle pakottamassa. Subjektiivisen tarpeen täyttäminen toisten ihmisten motiivien tulkinnalla on väärin, koska niiden pitää tulla esiin vain silloin, jos ihminen itse haluaa ne selittää. Pelkästään nähdyn käyttäytymisen tulkinnalla ei voida päästä pitkälle, koska silloin tulkinnan ja selityksen luo vain ennakkoluulojen kokonaisuus, joka johtuu siitä, miten ontokratia ja kommentaariaatti pyrkivät pitämään ihmiset samanlaisina etenkin sosiaalisen ulottuvuuden toiminnan osalla. On selvää, että sosioneutraalisuus liittyy etenkin vapauden hyväksymiseen ja suvaitsevaisuuteen, joka kehittyy vain ympäristöissä, joille on annettu mahdollisuus kehittää omaa vapauttaan esimerkiksi vapaan markkinatalouden kautta, joka on aina edistänyt maailman historiassa sitä, että ihmiset ovat alkaneet suhtautumaan toisenlaisiin ihmisiin suvaitsevaisesti ja että vapautta on ruvettu arvostamaan maailman tärkeimpänä arvona kaikissa asioissa. Miten sitten suvaitsemattomuutta suhteessa sosiaaliseen ja julkiseen käyttäytymiseen tulisi poistaa. Se onnistuu sillä tavalla, kun ei anneta minkään tahon manipuloida sosiaalista ja julkista ulottuvuutta. Tämän tulisi tapahtua etenkin virkamiesten ja byrokratian uudistamisella, jossa sosiaalisia palveluita ei antaisi sosialistien edistämä taho, vaan tulonsiirtoja ja avustuksia tulisi kontrolloida etenkin vapaiden ja vaivaa näkevien ihmisten muodostama yhteenliittymä, jolloin tuo avustuksien antaminen ei olisi samalla tavalla itseisarvoista, vaan se vähitellen kannustaisi ihmisiä näkemään omakohtaisesti vaivaa ja tekemään töitä. Esimerkiksi Rikkaat ja rahattomat-sarjassa yksi höperö työtä välttelevä eukko kutsui avustuksiaan tienaamikseen rahoiksi. Juuri tämä että sosiaalisia avustuksia saavat ihmiset tajuaisivat etteivät he tienaa mitään, vaan että raha on muiden ihmisten tuloista peräisin, olisi merkittävä ”revelation” tässä yhteydessä. Myös se kuvitelma, että kaikki miehet, jotka lähestyvät nuorta naista haluaisivat häneltä vain yhtä ja samaa asiaa, on väärä kuvitelma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti