Setelille kirjoitettu värssy
Mitä tuntumaksi nimitätte, sitä en tunne
Ja vaikenen yhä, kun joku siitä puhuu
Voi olla, että siinä on kevään aaltoja
Missä värssy värssyä ja kuva kuvaa vasten heiluu
Kun syvin sydämessä hehkuu ja pulppuaa ja rakastaa
Minulle ei tule koskaan niin hyvin. Kuin vaahto hajoaa
Auringon valossa jokainen unikuva
Tyhjä ääni tulee ennen väkivaltaa
Melodia, jonka kuulin unessa
Se itse on kadonnut ja kaikuu
Tuoksu voihkii, sulava väri tuhoutuu
Ja minä kyllästyn katsomiseen, pettyneenä, häirittynä
Mutta monesti, ilman toivetta, ajatusta, päämäärää
Arkipäivän taistossa, katsomon keskellä
Suurkaupunki, tuhatäänisestä kuorosta
Pyörivä kaaos, lyö minun korvaani
Kuin sadun juoni, metsältä tuoksuvana, illan viileässä
Ja kuvia nään, joita en olisi arvannut
Mitätön, ääni, tuoksu, muuttuu tuholaiseksi
Lauluksi, palvottuna välkkyvässä värikkäässä riimissä
Että muutama päivä ajatuksissa loistaa
Lakastuneena kuin kukkakimppu ikkunalaudalla
Minun neitoni tuoksuvassa todellisessa kodissa
Viinin kanssa maljapuheessa joka lennokkaana kukkii
Siten saan kiinni henkevöityneesti ujon lupauksen
Ja pidän niitä lujasti, joskus värikkäitä riimuja
Arvoton lelu, monesti, harvoin, usein
Ja kirjoittaa missä aina, lehden syrjällä
Tyhjällä Homeroksen sivulla
Kirjeessä, - se harvoin merkitsee paljon
Minä kirjoitan pian taas puutarhapenkillä
Kivellä lähteen vieressä, sieltä juon
Värikkäillä jousilla värikkäitä värssyjä melkein
Koivun oksalla, valkoisena loistavan, tyhjän
Ja äskettäin, rypistelty pala paperia
Kuivalla alkukirjoituksella, happamalla loistolla
Kasa syyllisyydentuntoa, valtion kasaamaa
Kuinka tuhatkertaisena läpi käsien laukkaa
Ainoa leipä, joka toiselle iloa tuottaa
Ja jokaisen viini, siinä uppoutuu tuska
Etsittynä kaikella ensimmäisellä, viimeisellä voimalla
Viekkaudella, työssä, tuskassa, intohimossa
Ja kuin yhdestä henkien pommituksesta kaikuvana
Näin rikkaan yleisön, maailman
Kristallinkirkkaana makasi ihmisten oleminen edessäni
Näin taian maailman portteja rikkovan
Sekoittuneiden muotojen edessä täällä
Valtakunnan rajaton, ylhäinen metsästysreviiri
Kirjoista ajattelin, syvemmän tietämyksen olevan vaikeata
Pelastuneena elämän tuskan merestä
Ääni, sfäärien tanssista kaikuneena
Kuvien väriloisto, joukkojen kuva
Viinimaljat, siitä henkevöityminen humaltuu
Kaikki taian sivujen kautta muuttuneena
Kovan työn osoittama voima
Valheellisuuden rakas suudelma ja intohimo
Voitonhymni ja vitsin suunta
Mitä taito ja mitä luonto kilpailussa rakentaa
Virhe! kaikki virhettä! Kunnia itsessään virhe!
Näkymän ympärillä, uneksittu oikea osuus!
Ja minun värssyjeni joukko, niin dandymaisen tyhmää
Tästä vapaakirjeestä rajaton epäily
Se näyttää kuin kuvalta ja oksalta
Kuolettavan loistava terä veitsessä
Lokakuu
1890
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti