Politiikassa tavoitellaan tavallisesti yleistä ihmisten hyvää ja omien arvojen mukaista yhteiskuntaa. Kuitenkin kaikki poliittiset tahot eivät tavallisesti voi saada arvojaan voimaan samanaikaisesti. Monesti ihmisten vaaleissa antama äänestyskäyttäytyminen määrittää sen, kuka pääsee muodostamaan hallitusta ja kuka joutuu oppositioon. Aina poliittisten valtasuhteiden määrittyminen ei takaa sitä, että hallitus muodostettaisiin juuri sellaisella tavalla. Esimerkiksi Suomessa tällä hetkellä hallituksessa on sosialistienemmistö, vaikka parlamentissa ei ole sosialistienemmistöä. Tämä on osoitus siitä, miten jotkut poliittiset tahot voivat tyytyä hallitukseen menon sijasta, tai merkittävämmän aseman hallituksessa saamisen sijasta, ottamaan vastaan ideologista nautintoa, joka voi joskus määrittää sen, miten hallituksen alainen politiikka muodostuu. Ihmisillä on politiikassa tavallisesti tavoitteita ja unelmia. Sosialistit ovat ehkä vallanhimoisempia kuin keskustaoikeisto, ja sen takia niiden piirissä on enemmän taipumusta ja halua manipuloida toisella tavalla poliittisesti suuntautuneita tahoja ja ihmisiä. Esimerkiksi hallituksessa mukana oleva Keskusta on tyytynyt ideologiseen nautintoon, eli siihen, että kun he pääsivät hallitukseen hävittyään vaalit, ovat he saaneet jonkinlaisen tyydytyksen siitä, kun he ovat voineet ainakin omasta mielestään päästä osalliseksi hallitusvallasta. Esimerkiksi vähän epäsovinnainen ajattelijahahmo kuin Teodore Kaczynski kirjoitti manifestissaan, että sosialisteja motivoi joukkovalta ja vallanhimo, joka saa heidät manipuloimaan muita tahoja. Onhan selvää, että sosialistit ovat tulleet poliittiseksi voimaksi, koska he ovat vastustaneet porvarillisia puolueita ja ovat tottuneet manipuloimaan esimerkiksi lakoilla ja työehtosopimuksilla rehellistä työntekoa yhteiskunnassa. Mielestäni yhteiskunnassa voitaisiin pyrkiä etenkin helppousindeksin mukaiseen tasapainoon siinä kun mietitään sitä, miten yhteiskunta tulisi muodostaa. Ihmisillä tulisi siis olla tietty määrä työtä ja vaivannäköä, jota tulisi samassa määrin tasapainottaa vapaudella ja vapaa-ajalla. Helppousindeksi taso pitäisi määrittää sille asteelle, jossa esimerkiksi talouskasvu voisi olla riittävän voimakasta, ja helppousindeksi taso tulisi määrittää sekä yhteiskunnallisella että yksilöllisellä tasolla. Poliittisten tavoitteiden tulisi siis keskittyä etenkin työn määrän ja arvon korostamiseen. Kaikki sellaiset tahot, jotka edistävät etenkin työn määrän vähentämiseen ja tarpeettoman vapauden lisäämiseen ovat sellaisia tahoja, jotka pyrkivät vähentämään oman kannattajakuntansa vaivannäköä ja tekemään heistä eksklusiivisesti vapaampia ihmisiä kuin muut ihmiset. Tässä voidaan nähdä se, miten sosialistit pyrkivät aina valtaan päästyään vähentämään toisten velvollisuutta työntekoon ja vaivannäkemiseen. Yleensä tuollaisina aikoina vaan porvarillisten puolueiden kannattajat joutuvat ottamaan vastuun työnteosta ja vaivannäkemisestä. Sosialistit siis ovat vallanhimoisia ja he pyrkivät siihen, että he voisivat tartuttaa vapaan ihmisryhmän omalla rutollaan olemaan yhteiskunnassa, jossa kenelläkään ei ole vapautta tehdä ja ajatella, vaan kaikilla on samanlainen tyhjä mahdollisuus vain olla. Tästä tulee ontokratia, eli olemisen valtaa hallussaan pitävä ihmisryhmä, joka tarjoaa kannattajilleen tyhjää olemista, ilman minkäänlaista henkistä tai ruumiillista vaivannäköä. Myös valta on nykypäivänä tyhjä toive porvarillisille puolueille, koska se ei nykypäivänä tarjoa ihmisille ja poliitikoille mahdollisuutta muuttaa yhteiskuntaa, koska sosialistit ovat luoneet yhteiskuntaan niin perustavat rakenteensa, joiden kautta he voivat aina todentaa oman valtansa. Mahdollisesti se, jos sosialistit jätettäisiin muutamaksi vuosikymmeneksi hallitusvallan ulkopuolelle, voisi se aiheuttaa sen, että ideologisen nautinnon eli tyhjän olemisen ja sen vallan sijasta oikeistolaiset poliitikot voisivat ruveta tekemään hallituksessa pohjaavia päätöksiä ja ratkaisuja. Kaiken olemisen on perustuttava vaivannäölle, eikä ontokratian tarjoamaa tyhjää olemista voida ottaa ohjeena siihen, miten maailmassa tulisi olla. Porvarillisten puolueiden tulisi ensisijaisesti ruveta etsimään sitä vaihtoehtoa, jolloin yksityinen vapaa markkinatalous voisi kukistaa ja että se otettaisiin yleiseksi totuudeksi kaikessa politiikassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti