Gösta Ågrenin runo suomennettuna

Susikansa

Lauma juoksi lehmiltä. Kyllä –

hän oli vain yksitoistavuotias

Kikkeleiden äänikello on kuollut; se on tuomittu

ruostua maaperään suurten koivujen juurilla

Oksennus pakenee hallitsemattomasta äänestä

Suuresta ja pimeästä nuoresta, joka seisoo kuin katedraali

soisen tasangon päällä

Puun kanssa on tuonut villin uhrin

Katedraalissa on hautajaiset. Veri värähtelee

Susikansan vaaleassa turkissa

Villiyden viimeisessä puristuksessa

On sidottu viimeiseen rantaan asti. Sudet

ulvovat ja ulvovat ilman pidettä – uudestaan ja uudestaan

’Vanha kikkeleiden kuoro on kuollut. Sudet elävät

kuin ei koskaan aiemmin!

 

Talon ulkopuolella, talven kylmissä

odottaa hän, kansansusi

puhtaan tuomion lordi

Mårten menee ulos valon kouluun. Ne siellä

eivät kuulu kenellekään. Tuomion jahtaus katseessa ikkunan läpi

katoamassa hiili katoaa vuoren harjanteeseen

Eräänä kevätpäivänä hirvet tulivat luoksemme

Ne tulivat pitkässä jonossa

kuin musta alkuaikakummitus puiden välistä

Siinä oli sarvet ja vaarattomuus. Kuin kevätpäivä itse

valtasivat kokonaisen maanpäällisen

Metsien herrojen vaaleassa mahdissa

sudet haalistuivat talvisumussa

Kyllä, oli lopultakin kevät

sanoi isänäiti.

 

Nykypäivän ja oletteellisuuksien mukaiset arvot ja niiden arviointi

Ihmiset antavat toisille ihmisille ja asioille tavallisesti jonkinlaisia odotuksia. Esimerkiksi kuuluisassa Sinkkuillallinen-ohjelmassa ainakin puolet naisista on vaatinut pitkää, tummaa ja komeaa miestä, jonka on pitänyt olla hauska (saa minut nauramaan), älykäs ja hyvähampainen. Olettamien ja oletteellisuuksien välinen ero piilee siinä, että olettellisuudet ovat tavanomaisesti yhtenäisiä kokonaisuuksia, jossa kaikkien osien on oltava mukana, samalla kun olettama tavallisesti liittyy vain tietynkaltaisiin ”peittävän lain malleihin”. Nykypäivänä monilla ihmisillä on paljon ennakko-oletuksia suhteessa oman parittelu- ja seurustelukumppaninsa suhteen. Tämä on johtanut siihen, että sinkkuja on nykypäivänä enemmän kuin koskaan. Kuitenkin se ei mielestäni ole pelkästään negatiivinen piirre, koska yksin ollessaan ihmiset voivat kuunnella enemmän omaa minäänsä ja tiedostavat sen, mitä he elämältä haluavat. On kuitenkin hyvä, että naiset eivät enää tänä päivänä ala puskemaan itsestään kakaroita, koska on selvää, että jos lisääntyy, on jälkikasvulle voitava tarjota tarpeeksi hyvä elintaso. Ei ole oikein, jos alaikäiset kakarat joutuvat elämään köyhyydessä omien vanhempiensa/vanhempansa laiskuuden takia. Nykypäivä sisältää paljon paradokseja arvostusten mielessä, samalla kun nykypäivänä naiset eivät edes vilkaise itseään lyhyempää miestä, oli Sartre esimerkiksi noin 150-senttiä pitkä, kun taas elämänkumppani Simone de Beauvoir oli parikymmentä senttiä pidempi. Sartren ajattelun lahjat olivat sellaiset, että hänen karismansa riitti naisten selättämiseen, mutta voi ajatella sitä, kuinka moni nainen olisi tänä päivänä seurustelemassa näin paljon lyhyemmän miehen kanssa. Tämä liittyy älyltään vajavaisten ja kulttuuriin suuntautumattomien naisten luomiin tarpeisiin, jossa tuo fraasi pitkä, tumma ja komea kuuluu jossain vaiheessa lähes kaikkien naisten suusta. Voidaan ajatella, että naisten käsitys siitä, mitä he haluavat, vertaantuu aina toisten naisten samanlaisiin tarpeisiin, koska he tavallisesti jauhavat elämänsä miehistä enemmän kuin mitä miehet jauhavat naisista. Mielestäni miehet ovat tavallisesti paljon avoimempia ja monipuolisempia omien romanttisten ihanteidensa suhteen. Oletteellisuudet määrittyvät suuresti ajasta ja siitä, että aikaa kuvataan tavallisesti omasta ajasta ja ajan ihanteista käsin. Sellaiset ihmiset, jotka eivät käsitä ja arvosta historiaa, on tuomittu toistamaan sitä. On selvää, että ihmisillä, jotka eivät ole kiinnostuneita historiasta ja eivät tunne sitä, maailmankuvan horisontti ja näkymä on tavallisesti rajoittunut. Monesti nuoret ihmiset eivät arvosta historiaa, ja monella aivokapasiteetti ei riitä sen ymmärtämiseen. On siis väärin, jos ajan ja kulttuurin tutkimuksessa ei oteta huomioon kokonaista historiaa.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Suomalaisen yhteiskunnan rakenteet ja mentaliteetit

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta korostaa vieläkin väestön heikomman osan paapomista ja hyysäystä. Suomessa sosiaalidemokraattien mahtiasema on aina syntynyt väestön vähiten kyvykkään osan manipuloimisella. On selvää, että yhteiskunnassa menestyäkseen tarvitaan työn tekoa ja vaivannäköä. Kuitenkin sosialistit ovat jatkuvasti ammattijärjestöjensä ja lakkouhkailunsa avulla tekemässä Suomea vielä pienemmän työnteon ja vaivannäön maaksi. Olemisen valtaa on etenkin ammattiliittojen virkamiehillä, ja palkaksi he tarjoavat työläisille entistä enemmän olemisen valtaa, joka on kuitenkin toisin kuin näiden manipuloijien kohdalla, epävapautta ja elämän sääntelyä ontokraattien toimesta. Työläisiä siis paapotaan Suomessa, samalla kun esimerkiksi pk-yrittäjät tekevät varmasti yhteiskunnan sisäisesti suurimman työmäärän. On virhe, että sosialistinen hallitus sai aikaan peruskoulureformin, jossa se väheksyy kyvykkäimpiä oppilaita ja samanaikaisesti paapoo nuorison heikointa osaa, joista osa on häiriötä aiheuttavia niille, jotka haluaisivat kasvattaa omaa sivistystään ja etenemään rauhassa omalla opintopolullaan. Suurin ongelma Suomen poliittisessa kehityksessä on hyvinvointiyhteiskunta, jonka sosialistit painostuksella vaativat, ja joka on itsessään aiheuttanut sen, että sosialistit ovat pystyneet ylläpitämään ja oikeuttamaan ”erikoisasemansa” suomalaisessa politiikassa. Se että sosiaaliämmät ovat Suomessa tällä hetkellä etenkin vasemmistolaisia on aiheuttanut sen, että sosiaalihuollosta ja tuista on tullut Kelaan kuin jonkinlainen basaari, josta tarjotaan kaikille tarpeellinen, samalla kun esimerkiksi oikeistolaiset olisivat paljon parempia huolehtimaan Kelan asioista, jossa yhteydessä toiminnan tulisi olla vieroittavaa, eikä sosialistien aiheuttamia tukiloukkoja tulisi ylläpitää pitkän aikaa, vaan tuettavien kulttuurista ja sosiaalista kompetenssia tulisi voida lisätä siten, että he esimerkiksi uudelleen kouluttautuisivat uudelle alalle, missä yhteydessä työnantajien tulisi helpommin suunnata työtehtäviään tällaisille ihmisille, jotka oikeasti haluavat töitä. Kaikki tekniset alat, jotka liittyvät esimerkiksi asumismukavuuteen, on Suomessa hoidettu hyvällä tavalla, mutta teknologian kehittyminen on taas alkanut vaikuttaa siihen, miten kulttuuriset muodostelmat ovat alkaneet muuttumaan. Suomalaiset ihmiset eivät tavallisesti puhu toisille ihmisille, ei tavallisesti edes vieraille tai joskus edes omille läheisilleen. Tämä älypuhelimien ja tablettien nopea kehittyminen on entistä enemmän tehnyt etenkin nuorista ihmisistä hyvin epävapaita, sillä sen välityksellä nuori voi olla tekemisissä minkä tahansa kaverinsa kanssa oli hän tai kaveri missä hyvänsä päin maailmaa. Näin ollen nuoret tulevat entistä enemmän riippuvaiseksi lähipiiristään samalla kun vertaistoveruus esimerkiksi toisten samassa koulussa olevien kanssa on vähentynyt ja voidaan varmaan sanoa, että myös yhteisöllisyys on vähentynyt. Lähipiirillä ei ole tänä päivänä enää yhtä suurta merkitystä.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Massojen käsitys vapaudesta ja miksi se puuttuu

Suomessa on pitkän aikaa historian saatossa totuttu elämään epävapaudessa, joka on vaikuttanut ihmisten mielipiteisiin ja käsitykseen vapaudesta yleisenä käsitteenä. Tämä ilmenee esimerkiksi naapureiden kyttäyksenä, jota suurin osa suomalaisista ei edes näe minkäänlaisena kiellettävänä ja epämoraalisena asiana. Suomalaisessa yhteiskunnassa on tavallisesti ollut tyypillistä, että kollektiivi asettuu ajattelemattomuudessaan ja epävapaudessaan ajattelua ja vapautta edistäviä ihmisiä vastaan. Ihmiset tavallisesti ovat tekemisissä toisten ihmisten kanssa hyvin tiiviisti, johon voi vaikuttaa esimerkiksi nuoren huoneen suuruus pienessä talossa, jossa kaikki tehdyt asiat kuuluvat kaikille, on tuo ensiaskel epävapauteen. Monesti tuollaisessa tilanteessa ihmiset lannistetaan ja varomaan omien aatteidensa ilmaisua, koska ne saavat esimerkiksi vanhemmilta kielteistä palautetta. On siis selvää, että ahtaat olot myös materiaalisessa mielessä vaikuttavat siihen, miten ihmiset alkavat kieltämään itseään, arvojaan ja ajatuksiaan ja miten he alkavat sen jälkeen kieltämään vapautta arvona, minkä lisäksi jonkinlaiset kapotyyppiset ihmiset alkavat valvoa sitä, että muutkaan ihmiset eivät voisi vapautta tavoittaa. Valta on historian saatossa tarkoittanut tuhansia vuosia ihmisten tai toisin sanoen alaisten vapauden rajoittamista sekä materiaalisilla ja henkisillä rajoitteilla. On selvää, että esimerkiksi syvästi uskonnolliset ihmiset ovat monesti rajoittamassa ihmisten vapautta sulkeutuneisuudessaan ja esimerkiksi tulkitsemassa eettisiä arvoja aikojaan sitten luotujen standardien mukaisella tavalla. Ihmisten jumalan pelko ja eläminen menneen ajan moraalinormeissa on aiheuttanut sen, että jotkut ihmiset eivät ole kehittyneet henkisesti, vaikka aika on jo hyvää matkaa muuttunut. Ihmisistä yksi neljännestä on tasapainotilassa manipuloijia, jotka kontrolloivat epävapaiden ihmisten ryhmää. Toisessa päässä ovat vapaat ja riippumattomat ihmiset, jotka pystyvät tunnistamaan oikeanlaisia, ristiriidattomia ja objektiivisia arvoja. Manipuloijat pyrkivät valtaamaan riippumattomien ihmisten arvoja merkitysvallallaan, joka tapahtuu silloin, kun arvotunteet ovat vielä ilman adaptiivista tulkintaa, joka todistaa ihmisen erottelukapasiteetin tasoa. Subjektiiviset mielipiteet ovat aina pyyteellisiä, ristiriitaisia ja epävapaita tarpeita, jotka ontokratian johtama kommentaariaatti pyrkii vaikutteellisuudellaan ja merkitysvallallaan tekemään arvoiksi. Subjektiiviset mielipiteet ovat siis tarpeita ennemmin kuin arvoja, joilla on perusta ulkoisessa luonnossa. Tämän pyyteellisyyden takia nämä mielipiteet sijaitsevat tunnustushierarkiassa alimmalla tasolla, koska niiden piirissä ei ole läpi historian tapahtunut minkäänlaisia vapautta edistäviä kehitysaskeleita, vaikka voidaankin sanoa, että kun kapitalismi tuottaa ihmisille uudenlaisia samojen kategorioiden tuotteita, lisääntyy kuluttajien valinnan vapaus myös esimerkiksi syömisen yhteydessä. Kun maksimointiavaruus, helppousindeksi ja preferenssiautonomia on epätasapainotilassa, vallitsevat silloin subjektiiviset mielipiteet, jotka ovat tavallisia usein tiedostamattomia tarpeita. Johtamalla ihmisiä epävapauteen, ontokratia pyrkii saamaan itselleen enemmän olemisen valtaa, jonka myötä he voivat kontrolloida ja manipuloida suurta osaa instituutioista ja yksilöistä.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Hugo von Hofmannsthalin runo suomennettuna

 Setelille kirjoitettu värssy

Mitä tuntumaksi nimitätte, sitä en tunne

Ja vaikenen yhä, kun joku siitä puhuu

Voi olla, että siinä on kevään aaltoja

Missä värssy värssyä ja kuva kuvaa vasten heiluu

Kun syvin sydämessä hehkuu ja pulppuaa ja rakastaa

Minulle ei tule koskaan niin hyvin. Kuin vaahto hajoaa

Auringon valossa jokainen unikuva

Tyhjä ääni tulee ennen väkivaltaa

Melodia, jonka kuulin unessa

Se itse on kadonnut ja kaikuu

Tuoksu voihkii, sulava väri tuhoutuu

Ja minä kyllästyn katsomiseen, pettyneenä, häirittynä

Mutta monesti, ilman toivetta, ajatusta, päämäärää

Arkipäivän taistossa, katsomon keskellä

Suurkaupunki, tuhatäänisestä kuorosta

Pyörivä kaaos, lyö minun korvaani

Kuin sadun juoni, metsältä tuoksuvana, illan viileässä

Ja kuvia nään, joita en olisi arvannut

Mitätön, ääni, tuoksu, muuttuu tuholaiseksi

Lauluksi, palvottuna välkkyvässä värikkäässä riimissä

Että muutama päivä ajatuksissa loistaa

Lakastuneena kuin kukkakimppu ikkunalaudalla

Minun neitoni tuoksuvassa todellisessa kodissa

Viinin kanssa maljapuheessa joka lennokkaana kukkii

Siten saan kiinni henkevöityneesti ujon lupauksen

Ja pidän niitä lujasti, joskus värikkäitä riimuja

Arvoton lelu, monesti, harvoin, usein

Ja kirjoittaa missä aina, lehden syrjällä

Tyhjällä Homeroksen sivulla

Kirjeessä, - se harvoin merkitsee paljon

Minä kirjoitan pian taas puutarhapenkillä

Kivellä lähteen vieressä, sieltä juon

Värikkäillä jousilla värikkäitä värssyjä melkein

Koivun oksalla, valkoisena loistavan, tyhjän

Ja äskettäin, rypistelty pala paperia

Kuivalla alkukirjoituksella, happamalla loistolla

Kasa syyllisyydentuntoa, valtion kasaamaa

Kuinka tuhatkertaisena läpi käsien laukkaa

Ainoa leipä, joka toiselle iloa tuottaa

Ja jokaisen viini, siinä uppoutuu tuska

Etsittynä kaikella ensimmäisellä, viimeisellä voimalla

Viekkaudella, työssä, tuskassa, intohimossa

Ja kuin yhdestä henkien pommituksesta kaikuvana

Näin rikkaan yleisön, maailman

Kristallinkirkkaana makasi ihmisten oleminen edessäni

Näin taian maailman portteja rikkovan

Sekoittuneiden muotojen edessä täällä

Valtakunnan rajaton, ylhäinen metsästysreviiri

Kirjoista ajattelin, syvemmän tietämyksen olevan vaikeata

Pelastuneena elämän tuskan merestä

Ääni, sfäärien tanssista kaikuneena

Kuvien väriloisto, joukkojen kuva

Viinimaljat, siitä henkevöityminen humaltuu

Kaikki taian sivujen kautta muuttuneena

Kovan työn osoittama voima

Valheellisuuden rakas suudelma ja intohimo

Voitonhymni ja vitsin suunta

Mitä taito ja mitä luonto kilpailussa rakentaa

Virhe! kaikki virhettä! Kunnia itsessään virhe!

Näkymän ympärillä, uneksittu oikea osuus!

Ja minun värssyjeni joukko, niin dandymaisen tyhmää

Tästä vapaakirjeestä rajaton epäily

Se näyttää kuin kuvalta ja oksalta

Kuolettavan loistava terä veitsessä

                          Lokakuu 1890

 

Uskonnon ja politiikan sekoittamisesta sekä laïcité-periaate

Suomessa on pitkin lyhyttä poliittista historiaa sekoitettu uskontoa ja politiikkaa toisiinsa. Piispojen ja pappien valta on ollut suurta ja se on heijastellut myös kaikenlaiseen muuhun yhteiskuntaelämään ja kulttuuriin, josta voitaisiin mainita esimerkkinä, vaikka Hannu Salaman 60-luvulla saama tuomio jumalanpilkasta romaaninsa Juhannustanssit perusteella. Suomessa on vielä joitain vuosikymmeniä sitten valvottu esimerkiksi kulttuuria tietynkaltaisten uskonnollisten moraalinormien perusteella. Nykypäivänä parlamentissa on vieläkin Perussuomalaisten, kristillisten ja Keskustan piirissä merkittävällä tavalla uskontoa ja politiikkaa sekoittavia poliitikkoja. Tämä liittyy monessa mielessä valtionkirkkoon, eli siihen, että Suomessa valtiollista toimintaa ei olla maallistettu samalla tavalla kuin miten on tehty esimerkiksi, vaikka Ranskassa. Mielestäni valtionkirkosta tulisi Suomessa luopua, vaikka haluaisikin ylläpitää maailmankatsomuksessaan ja ajattelussaan hengellisiä piirteitä ja arvoja. Uskonnon tason tulisi vapaiden instituutioiden keskellä olla kaikkein eniten valinnan vapautta sisältävä, ja näin ollen uskonnon tulisi olla kaikkein pyyteettömintä yhteiskunnan sisällä. Kuitenkin uskonnon lisäksi tulisi muistaa se, että vapaus valita uskonnon piirissä tarkoittaa sitä, että silloin voi valita myös uskonnottomuuden tai esimerkiksi jonkin toisen uskonnon tai uskontojen piirteitä. Sen takia se, että valtio on liitteessä kirkkoon, on pakottava piirre, ja siinä ei huomioida sitä, että valinnan vapauden tulisi toteutua tunnustushierarkiassa uskonnon instituutiotasolla. Uskonnon tulisi siis olla pyyteetöntä, eli ihmiset voisivat etsiä siitä apua silloin kun he sitä tarvitsevat, eikä sitä tulisi tuputtaa esimerkiksi pakollisen uskonnon opetuksen muodossa kouluissa. Kuitenkin on niin, että mielestäni se, jos uskonnottomat ohjataan suoraan elämänkatsomustiedon opetukseen, jätetään siinä huomioimatta se merkittävä tietomäärä, joka sisältyy uskonnon opetukseen. Eli olisi mielestäni parasta, jos tunnustuksellinen uskonnon opetus yhdistettäisiin tavallisesti uskonnottomille annettavaan elämänkatsomustiedon opetukseen. Silloin oppilaat voisivat saada enemmän tietoa maailmankatsomuksista ja ajatusjärjestelmistä, kuin jos he opiskelisivat vain jompaakumpaa näistä kahdesta. Uskonnon tulisi siis tänä päivänä järjestyä etenkin sen kautta, että ne tarjoaisivat pyyteettömästi apua ihmisille silloin kun he sitä siltä tarvitsevat ja muistaa oma roolinsa eniten valinnan vapautta tarjoavana instituutiotasona tunnustushierarkiassa. Ranskassa valtion piirissä ylläpidettävä periaate ”Läicité” eli tunnustuksettomuus on periaate, jota tulisi Suomessakin miettiä, sillä se ainakin voisi lisätä uskonnon piirissä olevaa vapautta. Mitä sitten tunnustuksettomuus tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että valtio ei hyväksy yhtä tapaa ajatella asioista. Siinä mielessä se varmaan monen mielestä voisi olla hyvä tapa ajatuksenvapauden lisäämisessä. Se tarkoittaisi sitä, ettei uskontoa hyväksytä automaattisesti jonkin asian perusteluna, mikä voisi olla hyvä siinä mielessä, ettemme enää näkisi Pertti Oinosen kaltaisia ”poliitikkoja” Suomemme parlamentissa. Kuitenkin mielestäni ihmisille on annettava oikeus hakea turvaa myös uskonnosta, ja sen takia uskontojen ja elämänkatsomustiedon opetus tulisi yhdistää Suomen kouluissa. Kuitenkin uskonnonkin piirissä tulisi nykypäivänä pyrkiä luopumaan ehdottomista vastakohtapareista, esimerkiksi vaikka hyvän ja pahan mielessä, josta päättäminen tulisi tänä päivänä ohjata etenkin filosofisen etiikan tehtäväksi. On selvää, että ne ihmiset, jotka eniten väittävät tietävänsä hyvän ja pahan tai oikean ja väärän välisen eron, ovat vieläkin suomalaisessa yhteiskunnassa kaikkein mustavalkoisimmin ajattelevia monessa mielessä suvaitsemattomia ihmisiä.

 

Suhteellisuus ja objektiivisuus arvoissa

Objektiivisuus arvoista keskusteltaessa tarkoittaa etenkin sitä, että jokin arvo voi olla uniikki ja itsensä perusteleva, eikä arvon arvo määrity mitenkään tavanomaisten pikkuporvarillisten binaaristen vastinparien kautta. Binaariset vastinparit ovat etenkin jotain sellaista, joka liittyy arvojen suhteellisuuteen ja relatiivisuuteen. Mitä sitten nämä vastinparit ovat. Ne ovat etenkin jotain sellaista, joka liittyy mustavalkoiseen asioiden ja arvojen käsittelyyn. Esimerkiksi vaikka ulkomainen-kotimainen, feminiininen-maskuliininen, oikea-väärä, hyvä-paha, ja niin eteenpäin. Suhteellisuus arvoissa siis tarkoittaa sitä, että ne silloin perustuvat vertailukohdallisiin symboleihin, jotka aina siis perustuvat siihen, että ne ovat reaktiivinen seuraus jostain aiemmin määritetystä positiosta, jolloin niillä tulisi aina olla jonkinlainen vastinpari. Objektiiviset arvot perustuvat syväsymboleihin, jotka etenkin seisovat vankasti omilla jaloillaan. Syväsymbolit edustavat ihmisten ajattelun perustavimpia rakenteita ja varsinaisen ainoan kykenevissä ja suoritettavissa olevan etiikan perusteita. Se ei siis pyri perustelemaan asemaansa minkäänlaisen vastakohdan kautta, jota suhteellinen arvojen määrittäminen hyödyntää jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. Mitä tällainen itsemääräytyneisyys siis on. Se on etenkin vapautta perusteena käyttävä arvojärjestelmä, joka ei esimerkiksi ota huomioon sellaista reaktiivista käsitettä kuten tasa-arvo. On selvää, että yhteiskunnan tulee jossain mielessä perustua kilpailuun ja oman aseman edistämiseen. Kuitenkaan tämän ei tarvitse yksilöiden tasolla tarkoittaa sitä, että ihmisten tulisi muuttua kovin egoistisiksi ja omapyydettä etsiviksi. Kuitenkin vapaus ja sen myötä avautuva valintojen vapaus, ovat merkittävällä tavalla tämän yksilölähtöisen eettisen ja arvojärjestelmän perustana. Instituutiot rakentuvat tunnustushierarkiaksi, jonka täytyy olla alkuperäisen arvojärjestelmän perustana, ja siinä arvoasteikko määrittyy etenkin sen mukaan, kuinka pyyteettömiä instituutiot ovat perustavimmassa ja vapaimmassa muodossaan. Pyyteettömyys tarkoittaa tässä mielessä sitä, kuinka paljon valinnanvapautta nämä instituutiot tarjoavat. Esimerkiksi vaikka se, että minulla on nälkä, ei ole kovin pyyteetön arvostelma, mutta esimerkiksi se, millaista uskoa tai uskonnottomuutta tunnustan, antaa minulle mahdollisuuksia valita erilaisten hengellisten maailmankatsomuksien väliltä, ja sen takia uskonnon tai uskonnottomuuden taso on tunnustushierarkiassa korkeimmalla tasolla, ja samanaikaisesti esimerkiksi ruumiintoimintojen ylläpito esimerkiksi syömisellä sijaitsee tunnustushierarkiassa matalammalla asteella. Se että pyyteettömämmät instituutiot ovat arvojärjestelmässä korkeammalla instituutioasteella on tämän arvojärjestelmän perustavin sitä ylläpitävä systeemi. Suhteellisuus arvojen suhteen pyrkii tekemään vapaista instituutioista pyyteellisiä ja näin ollen etsimään omaa personaalista hyötyään, eli toisin sanoen se pyrkii tekemään ihmisistä itsekkäitä ja epämiellyttäviä. Objektiivisuus on siis etenkin vapautta ja pyyteettömyyttä, eli sitä, että ihmiset pystyvät myös suhtautumaan toisiin ihmisiin ja ihmisten yhteenliittymiin – vapaisiin instituutioihin pyyteettömällä ja ristiriidattomalla tavalla. Mustavalkoisuus on siis sitä, että nähdään joidenkin yksilöiden tai instituutioiden olevan joko toisia parempia tai toisia huonompia ja siinä tällainen arvostustapa perustuu miltei aina binaarisiin vastinpareihin. Objektiivisuus eli vapaus ja pyyteettömyys pyrkii aina siihen, että vastinparien parista voitaisiin aina löytää jonkinlainen välimallin vaihtoehto, jolloin näitä vertailukohdallisuuksia ei tarvitsisi koko ajan ylläpitää. Syvyys symbolien mielessä tarkoittaa siis etenkin korkeampaa kontemplaatiota ja ajattelua, jossa esimerkiksi perinteisiä vanhauskonnollisia vastinpareja ei tarvitsisi koko ajan ylläpitää vaikka esimerkiksi uuden ja vanhan välillä. Tähän liittyy merkittävällä tavalla esimerkiksi aristokratiaan liitettävä liberaalisuus mutta samanaikainen historian ja perinteiden kunnioittaminen, josta yhdistelmästä seuraavat tavallisesti kaikkein inhimillisimmät ja vapaimmat arvot. Suhteellisuus siis liikkuu kahden vastinparin välillä, ja vaikka en ole hyve-eetikko, on Aristoteleen eettinen järjestelmä, jossa hän paikansi kahden paheen välillä olevan hyveen olevan jotain tavoiteltavaa, myös kannattava eettinen järjestelmä myös meidän päivinämme muistettavaksi. Kuitenkin esimerkiksi kirkon tai jonkinlaisten imagoihmisten parissa on tyypillistä pyrkiä vertailukohdallisuudessa johonkin ääripäähän ja näin ollen esimerkiksi määrittämään vaikkapa naisen ja miehen paikan näiden vastinparien välille. Kuitenkin tällaiset tyypilliset naiset ja tyypilliset miehet ovat monesti kovin tavanomaisia ja vähä-älyisiä tyyppejä. Ei pitäisi siis tavanomaisten ihmisten erojen takia pyrkiä erottamaan toisia ihmisiä niin suuresti toisista kuten vertailukohdalliset ja suhteellisesti arvoihin suhtautuvat haluavat ja monesti tekevät.

 

Kommentaariaatti ja olemisen vallan määrittyminen

Kommentaariaatti tarkoittaa ihmisten yhteenliittymää, joka pyrkii edistämään ontokraattisen eliitin päämääriä ja tarkoitusperiä vaikutteellistamalla vapaita ja riippumattomia ihmisiä yhdenmukaiseen käsitykseen merkitysvallasta ja vertailukohdallisista symboleista. Vaikutteellisuus tarkoittaa sitä, että kommentaariaatti saa siirrettyä käsityksiään merkityksestä erilaisten käsitteiden ja arvojen sisälle. Näitä valtaamalla se pyrkii legitimoimaan vertailukohdalliset symbolinsa, joiden avulla se tekee arvoista pyyteellisiä, ristiriitaisia, relatiivisia ja reaktiivisia. Se siis pyrkii lisäämään ristiriitaa arvojen tulkinnassa ja se etenkin pyrkii tekemään arvoista suhteellisia ja samalla kieltämään sen, että arvoista voitaisiin puhua objektiivisuuden mielessä. Ontokratia pyrkii siis unohtamaan objektiivisuuden ja lisäämään subjektiivisten mielipiteiden roolia siinä, kun puhutaan arvoista. Tällä se pyrkii tekemään vapaista ja riippumattomista ihmisistä epävapaita ja näin ollen pakottamaan heidät omien manipuloijiensa alaiseksi. Ihmiset tavoittavat vapauden etenkin pyyteettömistä arvoista käsin, ja silloin kun ontokratia saa tehtyä arvoista suhteellisia ja subjektiivisia mielipiteitä saa se aikaan sen, että ihmiset menettävät vapautensa. Objektiiviset arvot mahdollistavat ihmisille vapauden senkin takia, koska niissä vapauden ja vastuun käsitteet ovat oikeassa suhteessa preferenssiautonomisesti ja silloin myös helppousindeksi on oikeassa muodossa. Ontokratia pyrkii tarjoamaan manipuloijilleen olemisen valtaa, eli mahdollisimman vähän vaivannäköä ja työntekoa, ja tässä voidaan huomata se, että sellaiset ihmiset, joiden työtä valvotaan tarkimmin ammattijärjestöjen ja politrukkiluottamusmiesten taholta, ovat sellaisia ihmisiä, jotka liittyvät ontokratian manipuloijiin ja sen epävapaiksi tekemään tykinruokaan. Eli voidaan sanoa, että etenkin yrittäjät mutta etenkin pk-yrittäjät ovat eniten vapaita, ja samanaikaisesti tavallinen työläinen on Suomessakin ihminen, jonka täytyy nähdä kaikkein vähiten vaivaa, koska heidän työtään manipuloivat ontokraattiset luottamusmiehet, jotka ovat vähentämässä yrittäjien pyrkimysten ja työnteon arvoa. Voidaan kuitenkin sanoa, että tavalliset työläiset ovat ennemminkin epävapaita, kuin että heistä ainakaan suurin osa olisi varsinaista kommentaariaattista ja ontokraattista olemisen valtaa tavoittelevaa ihmisryhmää. Ontokratia haluaa siis muodostaa työstään sellaista, että siinä olemisen valta saa suurimman oikeutuksen ja mahdollisuuden samalla kun helppousindeksi ja maksimointiavaruus jätetään huomiotta ja vapaita ja riippumattomia ihmisiä pyritään johtamaan epävapauteen eli siihen, että he alkaisivat tavoitella pelkkää olemisen valtaa, johon liittyy aina merkityksetön vapaa-ajan toiminta, kuten esimerkiksi vaikka television katselu. Ontokratia pyrkii etenkin tekemään olemisesta merkityksetöntä kuten vaikka jonkinlaisen televisioviihteen muodossa. Ontokratia ei kuitenkaan pyri siihen, että olemisesta tulisi esimerkiksi sellaista, että siinä luettaisiin kirjoja ja kuunneltaisiin klassista musiikkia, jonka myötä ihmiset voisivat tulla enemmän vaivaa näkeviksi ja joka voisi edistää oikeanlaista arvoa helppousindeksin yhteydessä. Ontokratia siis pyrkii tekemään ihmisistä epävapaita, ja tarjoamaan heille sellaista olemista, joka on merkityksetöntä ja tarkoituksetonta. Olemisen valta ilmenee tavallisten ihmisten arjessa tavoitteettomana toimintana, samalla kun vapaat ihmiset voivat pyrkiä itsensä kehittämiseen ja esimerkiksi uudelleen kouluttautumiseen. Ontokratia pyrkii levittämään vapaisiin ihmisiin omia ristiriitaisia, suhteellisia ja reaktiivisia pyrkimyksiään, joiden myötä ihmisten elämästä tulee kaoottista ja merkityksetöntä, samalla kun vapaiden ihmisten objektiiviset arvot pitävät elämässä siihen kuuluvat tärkeimmät asiat kuten esimerkiksi sivistyksen ja itsensä sivistämisen.

Evert Huldénin runo suomennettuna

 Tähti tulee suuremmaksi

Herään yöllä

ja läpi lasin näen

kuinka yksinäinen tähti loistaa

Ajatukset kiertyvät sen ympäri

ilta kärsii

ja minä en tiedä

Mutta nyt tähdestä tulee suurempi

se säihkyy niin selkeänä

ja tulee minun kaivattuun tapaamiseeni

Mutta se on vain niin

että silmiin on tullut kyyneleitä

Runo

Yksinäisenä, mutta samanaikaisesti sinun kanssasi

en pelkää pimeää, mutta näkisin sinutkin pimeässä

voimattomuuden kokemukset ovat kasvattavia

voima löydetään vain ilman sitä

siksi luen ja kirjoitan ruikuttavia runoja

vaikka en minä todella ruikuta

esi-isät, kenraalit ja everstit

ovat mukana ryhdissäni, asenteessani

onko saksalaisuus parempaa kuin suomalaisuus

mielestäni vastaus siihen on ei

Kölnin tuomiokirkko löytyy jo housuistani

vakava ja vankka torni

kaipaan takaisin isovanhempieni kartanoon

tuohon lapsuuden kesäparatiisiin

Miten ihmiset rauhoittelevat itseään jatkuvan kriisin sijaan

Ihmisillä on taipumus tehdä identifikaatioita asioiden ja ihmisten suhteen. He pyrkivät siinä antamaan merkitysarvoja joistain asioista tai ihmisistä. Merkitysasemat ovat niitä osatavoitteita, joiden kautta ihmiset etenevät merkityspäätelmään. Ihmiset tavallisesti pyrkivät perustelemaan oman identifikaatiokykynsä oikeutusta sillä, että he antavat asioille nimiä. Voidaan esimerkiksi katsoa, että tietty merkitysarvo määrittelee sitä, millä tavalla jokin asia koetaan. Kuitenkin tässä tulee olla tarkka sen suhteen ottavatko ihmiset vastaan merkitysvaltaisia positioita, joissa heitä käytetään hyväksi vaikutteellisuuden, kommentaariaatin ja ontokratian edun mukaisesti. Kommentaariaatti ja ontokratia tavoittelevat merkitysvaltaa asioiden ja ihmisten suhteen määrittelemällä asioille merkityksiä. Jos ihminen alkaa toimia merkitysvallan mukaisesti, ajattelee hän silloin kommentaariaatin ja ontokratian muodostamalla vaikutusvaltaisella tavalla. Rauhoittelu tapahtuu siis sillä tavalla kun kaikki asiat saavat samanmuotoisen ja helposti omaksuttavan muodon, jonka myötä asialla ei tarvitse enää vaivata mieltään. Esimerkki tästä on vaikka se, että jostain miehestä kiinnostunut nainen ei saa tunteilleen vastakaikua, ja sen takia tällainen nainen kertoo itselleen ja mahdollisesti muille ihmisille, että mies on homo ja sen takia ei ole kiinnostunut naisista. Tällainen identifikaatio on monesti hyvin tavallinen ja yleinen. Eli ihmiset pyrkivät vähentämään kognitiivista tai tunteellista dissonanssiaan antamalla jollekin asialle tai ihmisyksilölle kattavan ja peittävän selityksen, vaikka tässä tapauksessa on kyse pelkästään omista emootioista, jotka pyritään järjestelemään selitettävään muotoon. Eli ihmiset rauhoittelevat itseään ja omia tunteitaan tekemällä ulkoisesta määrittelyjä, jotka eivät rationaalisesti ja objektiivisesti aina ole tosia. Jatkuva kriisi eli hälytystilassa oleminen taas tarkoittaa sitä, että ihmisen mieli ja tunteet ovat joka hetkessä valmiina täydentämään aikaisemmin saatuja käsityksiä ja että ne eivät aina ole lopulliseen muotoon tehtyjä. Voidaan helposti nähdä, että etenkin ihmisistä tehdyt päätelmät ja arviot eivät ole koskaan lopullisia, koska nykypäivänä ihmiset pystyvät muokkaamaan ja muuttamaan omaa ajatteluaan ja toimintaansa, ja sen kautta he eivät ole täysin avoimia kirjoja toisille ihmisille. Ihmiset ilmentävät maailmaa omalla toiminnallaan ja ajattelullaan, ja samanaikaisesti maailman ilmentää ihmisiä oman toimintansa ja ajattelunsa kautta. Sen takia ihmisistä tulisi etsiä koko ajan piirteitä kokonaisesta maailmasta, ja maailmasta tulisi etsiä piirteitä kokonaisista yksilöistä. Kommentaariaatin määrittämä merkitysvalta tarkoittaa aina sen mielestä valmista ja konformistista määritelmää, jossa se pyrkii mielipiteiden totalisoinnilla ottamaan valtaansa jonkun käsityksen ihmisestä tai asiasta, koska se hyödyttää sen tarpeita, kun se pyrkii vähentämään instituutioiden valtaa ja rakentamaan omia arvo- ja tuki-instituutioitaan. Ontokratia, joka on kommentaariaatin takana pyrkii aina saamaan olemisen valtaa omille manipuloijilleen, joiden kautta se pitää yhteiskunnallisesta tilanteesta riippuen tiettyä ihmisten ryhmää epävapaina, eli sen pitää pyrkiä vähentämään ihmisten vapautta, ja sen takia se kannustaa ihmisiä ajattelemaan joistain asioista ja ihmisistä samalla tavalla. Ihmiset ja asiat muuttuvat ja tulkinnan tulisi sen takia olla kokoaikaista. Kriisissä oleva maailma ja ihminen on aina toimiva maailma ja ihminen. Sen takia tulkinnalle ei tulisi antaa yksioikoista ja kiinteätä merkitystä, sillä silloin toimittaisiin semanttisen pluralismin vastaisesti, jonka tulisi aina olla kaiken tulkinnan aloituspiste. Ontokratia on suvaitsematon, koska se haluaa vain tarjota olemisen valtaa omalle epävapaalle ja manipuloivalle joukolleen, ja siinä mielessä esimerkiksi yksittäisen ihmisen leimaaminen hulluksi tai homoksi palvelee sitä, että tällaiseen ihmiseen ei suhtauduta tasa-arvoisesti ja hänen ei myöskään anneta muuttua. Todellisuus on koko ajan hälytystilassa, ja ihmiset tekevät ainoastaan oman heikkoutensa takia pysyviä määreitä asioista ja ihmisistä, joita määreitä ja selityksiä merkitysvalta käyttää hyväkseen, kun se pyrkii viemään valtaa ja asioiden tulkinnan taitoa vapailta ihmisiltä ontokratian epävapauden hyväksi.

Aristokratian piirteistä

Aristokratia tarkoittaa perinteisessä mielessä korkeinta säätyä heti monarkin jälkeen. Sen takia aristokratialla on historian saatossa ollut aina erioikeuksia suhteessa toisiin säätyihin ja ihmisryhmiin. Tähän on esimerkiksi Suomessa kuulunut verovapaus ja oikeus kantaa veroja talonpojilta. Tämän myötä aristokratia on materiaalisen varallisuuden ohessa kasvattanut henkistä ja kulttuurista pääomaa, joka näkyy esimerkiksi sen kautta, että aatelisiin kuuluvissa ihmisissä on keskimääräistä enemmän korkeasti kouluttautuneita ihmisiä. Aikaisemmin ajateltiin, että kuningas oli saanut valtansa jumalalta tai jumalilta, ja aristokratia oli tuon taivaallisen johdatuksen kautta rakennettu sääty. Esimerkiksi Japanissa uskotaan laajalti vieläkin, että diviini johdatus ja jossain mielessä jopa maapallon ulkopuolinen elämä oli vastuussa Japanin keisaridynastian kehittymisestä ja alusta. Tähän liittyy esimerkiksi se, miten on esimerkiksi Richard Lynnin ja Tatu Vanhasen tutkimuksen mukaan saatu selville, että japanilaisilla ja korealaisilla on kaikista maailman kansoista korkein keskimääräinen älykkyysosamäärä. Esimerkiksi se, että Japani teollistui parissa kymmenessä vuodessa verrattuna länsimaihin, jossa se vei pari sataa vuotta, on yksi kertova esimerkki siitä, että japanilaisissa on jotain poikkeuksellista. Aristokratialle on aina mielletty jonkinlainen monarkian sisäinen palvelutehtävä, joka on aiemmin liittynyt esimerkiksi sodankäyntiin, vaikka esimerkiksi Suomessa autonomian aikana ei aateloitu yhtään sotilasta, eli palvelutehtävästä – sodankäynnistä – oli muotoutunut toisenlaisia palvelutehtäviä, kuten virkamiehenä tai tiedemiehinä toimimista. Kuitenkin aiemmin palvelutehtävä oli ollut etenkin sotimista, ja tuohon aikaan aatelismiehet ja aateliselämä oli karskia ja kovaa, ja esimerkiksi hovin sisäiset tehtävät tulivat yleisemmäksi vasta myöhemmin. Tuon ajan kuvaavia aatelisnimiä olivat esimerkiksi Boije, Sparre, Bagge ja Bielke. Aristokratiaan on aina liittynyt myös kartanonherruus ja tilanhaltijuus, ja esimerkiksi PG Wodehouse on luonut satiirejaan enemmän palkintosiastaan kuin vaimostaan välittävistä englantilaisista aristokraateista. Esimerkiksi minun suvussani isoisäni koki olevansa etenkin maanviljelijä ja hän edusti etenkin ns. Cavalleria Rusticanan, eli maalaisritarillisuuden perinteitä. Tavallisesti aatelisten toimintaan on liittynyt myös laaja toiminta yhdistyksissä ja etenkin maaseudulla kaikessa päättävässä elinkeinotoiminnassa, ja esimerkiksi isoisäni oli laajalti osallistuva paikallispoliitikko ja yhdistysmies. Aristokratiaan liittyy siis syvässä mielessä osallistuminen ja aktiivisuus, jonka myötä lepsuilulle ja tekemättömyydelle ei anneta elämässä valtaa. Aristokratiaan liittyy arvokkuus, hyvät käytöstavat, rehellisyys ja pyyteettömyys. Esimerkiksi karkean käytöksen välttäminen on yksi tuollainen piirre, joka liittyy itsehillintään ja sitä tasapainottavaan kiivauteen, joka on aina tulkittu yhdeksi perinteelliseksi aatelisominaisuudeksi. Tavallisesti suomalaisen aatelisen merkkipiirteeksi on mainittu tummaverisyys ja monissa tapauksissa kiharahiuksisuus, jotka on tulkittu osoitukseksi kantaväestöä eksoottisemmasta veren perinnöstä. Esimerkiksi isoisäni sisaruksilla oli kaikilla mustat kiharat hiukset. Itselläni on enemmänkin tummanruskeat kiharat hiukset. Isoisäni oli aina moitteettomasti pukeutunut ja hillitty käytökseltään. Hän oli usein myös ironinen ja satiirinen, esimerkiksi kun televisiossa oli joskus mustaihoinen pappi, sanoi hän, että onpa tuossa hyvin päivettynyt pastori. Myös arvojärjestys ja perinteiden kunnioittaminen ovat ominaisuuksia, jotka liittyvät aateliin ja aristokratiaan. Aristokraatti tuntee oman sukunsa historian ja osaa kertoa mitä sukua, joku suvunedustaja on hänelle. Vielä sata vuotta sitten aateliset Suomessakin avioituivat ja lisääntyivät vain pääasiassa aatelisten kanssa. Minunkin taustastani löytyy lukuisia erimaalaisia sukuja, ja olen jotain sukua käytännössä kaikille baltiansaksalaisille aatelissuvuille, joita on ollut satoja. Yksi piirre sukuni historiasta, josta olen erityisen ylpeä, on se, että kantaisistäni löytyy englantilaisia ylhäisaatelisia sekä esimerkiksi kuninkaallisen Plantagenet-perheen jäseniä. Hillitty käytös tarkoittaa huutamisen ja muiden karkeasti toisiin ihmisiin suuntautuvien piirteiden olemattomuutta. Perinteisesti suomenruotsalaisen aristokratian piirteeksi on laskettu se, että eletään live and let live-periaatteella, eli siinä tunnustetaan sosiaalisen liberaalisuuden ja yleensä taloudellisen vapauden ja riippumattomuuden tärkeys. Ironia, eli se, että tunnustetaan asioiden useat puolet, ja että kaikkeen tekemiseen ja sanomiseen voidaan suhtautua usealla erilaisella tavalla, on tärkeä piirre aristokratian piirissä. Myös itseironia, eli kaikkitietävyyden ja -osaavuuden puuttuminen ja sen humoristinen esiin tuominen on myös yksi vanhassa aristokratiassa elävä piirre. Myös se, ettei ketään ihmistä aseteta itseään huonompaan asemaan karkeuden takia, on sellainen piirre, joka ilmenee monen aristokraatin syvimmässä maailmankatsomuksessa. Eli liberaalisuus ja samanaikainen perinteiden kunnioittaminen on se kipinä, joka johtaa aristokraatteja ja aristokratiaa eteenpäin maailmassa. Nykypäivänä, kun esimerkiksi Britanniassakin aatelisilta on viety lainsäädäntövalta lähes kokonaan, voivat aateliset suuntautua liike-elämän lisäksi esimerkiksi juuri aiemmin mainittuun yhdistystoimintaan, hyväntekeväisyyteen ja esimerkiksi taiteeseen liittyvien yhteenliittymien toimintaan. Itse edustan sukuni taiteeseen ja kulttuurin suuntautunutta osaa, vaikka minulla onkin kotonani lukuisia esimerkiksi Mannerheimia esittäviä kuvia ja patsaita. On esimerkiksi sellaisen englantilaisen aristokratian kuvaajan kuin Evelyn Waughin kertova esimerkki, jossa hän mentyään armeijaan, kuvitteli edelleen, että aristokraatit pääsisivät armeijassa suoraan upseereiksi, jonka myötä itsekin varmaan nauttisin upseerin elämästä, mutta en kuitenkaan jaksa ravata kilpaa ja pokkuroida tavallisen rahvaan parissa. Mielestäni filosofian edistäminenkin on jonkinlaista sodankäymiseen verrattavaa toimintaa, jossa pyritään loogisuuteen, järjestelmällisyyteen ja tehokkuuteen. Suvussa on kuitenkin vielä myös puhdasta sotilasverta, eli reservin upseereita on muutamia. Aristokratia on siis historian saatossa tulkittu korkeamman johdatuksen kautta syntyneen monarkin oikeamieliseksi tunnustamistoiminnoksi, jossa vain yhteiskunnan parhaat ihmiset ovat saaneet kohotuksen aatelin joukkoon. Esimerkiksi yksi sukulaiseni, jonka nimi oli Carl Johan von Becker oli hovimies ja sotatuomari, joka julkaisi vanhemmalla iällä myös runoja, esimerkiksi yhden kokonaisen runokirjan. Hän asui Tranebergin kartanossa Kållandsön saarella Lidköpingin lähellä. Aatelisten valta kirkon piirissä on näkynyt historian saatossa esimerkiksi sillä tavalla, että aatelinen herrasväki istui kirkossa ensimmäisessä penkissä lähimpänä kirkon kuoria, ja että monissa kirkoissa saattoi olla niiden aatelisen tukijan vaakunoita. Esimerkiksi sukulaiseni kenraalimajuri Johan Wilhelm von Beckerin sukuvaakuna on Hällestadin kunnan kirkossa baldakiinin päällä. Samalla paikkakunnalla sijaitsee kappeli, josta löytyy esimerkiksi ensimmäisen aateloidun von Beckerin, eversti Johan von Beckerin muotokuva. Palvelutehtävä, joka liittyy olennaisella tavalla aateliseen ihmisryhmään, voi siis tänä päivänä saada uudenlaisia muotoja, esimerkiksi Baltiansaksalaisten perinnevaakunassa oleva motto In Treuen fest, vakaa uskollisuudessa, kertoo tästä palvelutehtävästä ja uskollisuudesta palveltavaa kohtaan. Toiminta, joka on palvelutehtävä, on siis uskollisempaa ja pyyteettömämpää toimintaa, kuin toiminta, joka pyrkii vain omaan hyvään ja pyyteelliseen etuun. On mielenkiintoista ajatella esimerkiksi niitä aatelisia ihmisiä, jotka pakenivat bolsevikkihallintoa Venäjältä Länsi-Eurooppaan. Heistä tuli monissa tapauksissa esimerkiksi Pariisissa autonkuljettajia, hovimestareita ja tarjoilijoita, joissa proletaarisissa ammateissa he olivat erittäin taitavia, koska he itse olivat tottuneet saamaan saman työtehtävän ihmisiltä kunnollista palvelua. Kuitenkin sen jälkeen monet heidän jälkeläisistään ovat edenneet elämässään korkeisiin asemiin, koska heidän veressään oleva henkinen ja kulttuurinen pääoma on ollut niin suurta, tai toisin sanoen heidän perinnöllinen älykkyytensä on ollut niin suurta, ettei se ole voinut olla tulematta esiin. Aristokratiaan liittyvä syvä merkkipiirre on etenkin kohteliaisuus ja välittömyys, joka voi toisinaan tulla esiin myös intressittömyytenä, eli toimintaa ei muunnella opportunistisesti vain toisten ihmisten takia, vaan jokaisessa tilanteessa tulee säilyttää malttinsa ja olla kuuntelematta riidanhaastajia ja manipuloijia. Tunnetuimmat aateliset poliitikot Suomen historiassa, eli CGE Mannerheim ja Pehr Evind Svinhufvud liittyvät von Beckereihin siten, että Mannerheimin kummisetä oli hänen isänsä kreivi Carl Robert Mannerheimin pitkäaikaisin ystävä Carl Hugo von Becker, ja että Pehr Evind Svinhufvudin äiti oli Olga von Becker. Sellaisen vanhasuomalaisen poliitikon ja historioitsijan kuin Johan Richard Danielson-Kalmarin isoäiti oli Palander-Suolahti sukuun avioitunut naispuolinen von Becker. Näitä yhteyksiä on vaikka kuinka paljon, ja autonomian aikana monet sukuni jäsenistä, sekä mies- että naispuolisista, avioituivat venäläiseen aristokratiaan kuuluneiden naisten ja miesten kanssa, itselleni lähimpänä majuri Odert Otto Alfred von Becker venäläisen laivastoamiraalin tyttären Natalia Tichanoffin kanssa. Heidän liittonsa oli kuitenkin lapseton, vaikka samanaikaisesti majurilta tunnetaan ainakin yksi äpärälapsi, joka oli tehty ilmeisesti Luhangan Honkalan kartanossa työskennelleen piian kanssa. Majurin äiti oli omaa sukua von Schrowe, ja hänen vanhempansa olivat ensimmäisiä serkkuja. Aristokratiaan on läpi historiaa kuulunut kartano tai kartanoita, ja minunkin suvussani on pieni kartano, minkä lisäksi tilan mailla on lukuisia muita eri sukulaisten asuttamia tiloja ja taloja. Tuo maatila oli meille serkuksille taianomainen kesäpaikka, jossa saimme leikkiä leikkejä, piilosta taloissa ja sotaa metsissä ja pelloilla. Päätalon takana oli iso niitty, joka oli kesällä täynnä kukkia, ja me serkukset suoranaisesti pyörimme ja oleskelimme kukkien keskellä ja veimme kukkia äideille ja mummolle. Maaseudulla on siis ollut itselleni merkittävä asema sielussani, vaikka olenkin asunut tähänastisen elämäni vain kaupungeissa. Sukuumme on nimen kautta kuulunut kiinnostus saksalaista kulttuuria, Goethea, Schilleriä ja Kafkaa kohtaan, vaikka olenkin sitä mieltä, että saksalaisena oleminen ei ole mielestäni yhtään sen parempaa kuin olla suomalainen. Sukutaustani ja identiteettini on etenkin mahdollistanut kulttuurin tuntemuksen, historian tuntemuksen ja kielitaidon. Matemaattisloogisen älykkyyden katson tulleen isän kautta. Isoisäni isoisän sisaren kautta sukuun kuulunut Maj-Lis Linsen oli sanonut äitini kolmannelle serkulle, veljenpojalleen VTT Heikki Koskenkylälle, että von Beckerien peruspiirteet ovat levottomuus ja riskien ottamisen halu. Lisäksi voin sanoa, että Koskenkylän serkku, äitini kolmas serkku, insinöörieversti DI Pentti Säre sai 1980-luvulla korkeimman siihen asti Suomessa mitatun tuloksen mensan testissä. On sitä älyä sen takia täälläkin. Tavallisesti Intiassa ja Afrikassa kuninkaallisten ja aatelisten ominaisuutena on pidetty tavalliseen nähden vaaleampaa ihonväriä. Esimerkiksi Etiopian kuningassuku ja esimerkiksi sen johtaja Haile Selassie on tästä esimerkki. Myös Etiopian perinnölliseen aateliin kuulunut ja maansa kommunistiselta diktatuurilta pelastanut Meles Zenawi näyttää kuvissa kuin päivettyneeltä eurooppalaiselta. 

Miten subjektiiviset mielipiteet uhkaavat todellisia arvoja

Arvot ovat sellaisia konkretisoituneita arvostamisen kohteita, jotka määrittävät valituksi tullessaan suuresti sitä, miten ihminen toimii ja ajattelee ja millaisia arvoja hän arvostaa jatkossa. Mielestäni arvot voidaan jakaa objektiivisiin ja subjektiivisiin, joista jälkimmäiset ovat vain mielipiteitä ja ensimmäiset todellisia arvoja. Kaikki arvostaminen alkaa arvotunteista, joita ihminen kokee silloin, kun hän tunnistaa jossain asiassa arvostettavan arvon. Sekä objektiiviset arvot että subjektiiviset mielipiteet alkavat siis samasta lähteestä. Subjektiiviset mielipiteet siis alkavat etenkin oman ruumiin tuntemuksista, jotka arvoksi tullessaan tekevät ihmisestä subjektiivisen ja epävapaan. Esimerkki subjektiivisesta mielipiteestä on esimerkiksi syömisen, juomisen tai sekstailun arvostaminen korkealle. Eli eihän seksiä haluava ihminen tunnista tätä tarvetta kaikissa ihmisissä ja universaalisesti vaan se alkaa etenkin omasta seksinhimosta, jonka kautta on täysin sattumanvaraista, minkä toisen itse myös subjektiivisesti tuntevan ja toimivan ihmisen kanssa hän mahdollisuuksien mukaan pääsee kontaktiin. Toisin on objektiivisten arvojen laita, sillä ne perustuvat etenkin vapauteen ja siihen, että samat arvot voidaan tunnistaa yksilökohtaisesti mutta objektiivisella tavalla. Objektiiviset arvot siis löytävät paikkansa maailmasta, eli niillä on vastine sekä yksilössä itsessään että myös ulkoisessa maailmassa ja tätä kahden välistä suhdetta määrittyy vapaus eli ihanteet eivätkä tarpeet. Objektiivisiin arvoihin suuntautuminen on siis aina ihanteisiin suuntautumista eikä tarpeisiin suuntautumista, mikä tyyli on subjektiivisella tasolla. Tämän takia voidaan sanoa, että subjektiiviset mielipiteet ovat todennäköisemmin toteutuvia, koska heikommassa mielessä tarve voittaa aina ihanteen. Objektiiviset arvot syntyvät siis aina vapaasta harkinnasta, joka voittaa tarpeiden painostavuuden. Ne ovat aina pyyteettömiä, ristiriidattomia, rehellisiä ja järjellisiä. Objektiivinen arvo alkaa aina adaptiivisesta tulkinnasta, maksimointiavaruudesta, joukkopriorisoinnista ja preferenssiautonomiasta. Objektiivisten arvojen ristiriidattomuus toteutuu siinä, kun maksimointiavaruuden yhteydessä katsotaan voiko jokin arvo tulkita hyväksi tai erittäin hyväksi, vai onko se sitä vasten huonoa tai erittäin huonoa. Manipuloivat ihmiset eli ontokratian ohjailema kommentaariaatti pyrkii aina tekemään riippumattomista ja vapaista ihmisistä omien arvoina tyrkyttämiensä subjektiivisten mielipiteiden alaisiksi, tekemällä heidät epävapaiksi ja näin ollen vaikutteellisuuden levittämisellä vaikuttamaan siihen, että heidän itsenäinen ja vapaa arvon harkitsemisensa ei enää toimisi oikealla tavalla. Objektiiviset arvot perustuvat syväsymboleihin, ja subjektiiviset mielipiteet perustuvat vertailukohdallisiin symboleihin, jotka saavat merkityksensä aina sattumanvaraisesti ja itsekkään tarpeen ohjaamana. Subjektiivisten mielipiteiden airueet pyrkivät siis tuottamaan epävapauttaan etenkin sen kautta vapaisiin ja riippumattomiin ihmisiin kun se vie heiltä mahdollisuuden nähdä arvoja vapaasti, nähdä vapaus ja vastuu preferenssiautonomisesti ja nähdä ihanteen ja vapauden välinen ero.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Mistä käsitteiden määreet tulevat, jos ei itseltä

Käsitteitä tavataan tavallisesti määritellä filosofisen kirjoittamisen sisällä. Kuitenkin mielestäni voidaan sanoa, että tietyillä käsitteillä on yhtenäisesti koherentti merkitys, jota saatetaan vain kuvailla ulkoisesti jollain poikkeavalla tavalla. Objektiivinen merkitys sisältyy etenkin syväsymboleihin, joiden kautta ihmiset saavat syvimmän tietämyksensä. Sen myötä kaikkien käsitteiden määreiden ei tarvitse olla käsitteellisesti samankaltaista, sillä niissä on tärkeintä etenkin niiden alkuperä eikä sananmukainen muoto. Syväsymboleihin perustuvat käsitteet ovat objektiivisia etenkin sen perusteella, että niitä perusteltaessa kiinnitetään huomio episteemiseen reittiin eli tapaan, jolla niiden merkitys on löydetty. Esimerkiksi hengellisen tason korostuminen käsitteiden mielessä voi olla yksi tapa, jolla yhteiskuntaa ja ihmisyksilöitä voidaan johtaa henkiseen harhaan, sillä on nykypäivänä varsin selvää, ettei esimerkiksi kirkkoa ja uskontoa voida johtaa sellaiseen asemaan, jossa ne määrittäisivät myös muita tunnustushierarkian tasoja. Käsitteet tulee siis muodostaa ja määritellä vapaasti huomioiden koko ajan kaikenlaisen instituutioiden moneuden ja samanaikaisuuden. Performatiivinen rooli tarkoittaa sitä käsitteiden yhteydessä, että yksilöt voivat määritellä käsitteitä osin sen perusteella ja kautta, että käsitteet voivat tukea toimintaa, jonka suorittaa tietynlainen yksilö, sillä on mielestäni selvää, että etiikan ja arvojen tulisi olla suuremmassa määrin suvaitsevaa ja toleranttia kuin että etiikkaa ja arvoja käytettäisiin vain kaikenlaisen uuden vapauden torjunnassa. Performatiivinen rooli on tietynlainen ajatuskoe, jossa käsitellään sitä, kuinka arvojen ja etiikan on muututtava sen myötä, kun yhteiskunnassa yksilöt vapautuvat sen kaltaiselta vallankäytöltä, jossa kommentaariaatti on päässyt vertailukohdallisten symboleiden ja merkitysvallan avustamana viemään yksilöiltä vapauden omilla totalitaristisilla ja absoluuttisilla määreillään ja vääristämisillään. Käsitteitä voidaan tutkia myös ironian ja itseironian mielessä, jolloin tullaan sellaiseen tilaan, jossa performatiivinen rooli on tärkeää. Yhteiskunnan ja yksilön ideaalityypin tulisi siis perustua etenkin vapauteen, jota tasapainotetaan vastuulla, joka tulee työnteolla ja vaivannäkemisellä. Objektiiviset arvot ja määreet eivät rajoita vapautta, koska niiden löytäminen tuottaa yhteiskuntaan ja yksilöiden piiriin vapauden olosuhteet, sillä objektiiviset arvot ovat vapauden perusta. Käsitteitä ja arvoja voidaan käsitellä niin, että ne saavat määreensä etenkin ihmisten eri instituutioiden sisällä tapahtuvasta ajattelusta ja toiminnasta, ja siinä mielessä ironialla ja performatiivisella roolilla on tärkeä asema. Instituutioiden sisäistä elämää tulisi kuitenkin voida myös ironisoida, ja ironialla hyökätään etenkin sitä epävapautta kohtaan, jota ontokratia ja kommentaariaatti olisivat suuntaamassa vapaisiin, vapaissa instituutioissa toimiviin ihmisiin, joista parhaimmassa tapauksessa voisi tulla vapaita yksilöitä.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Yksilöydentutkimus tieteenalaksi

Yksilöyttä voidaan jossain mielessä objektivoida, vaikka se monessa mielessä perustuukin varsin subjektiivisiin tekijöihin. Yksilöissä on paljon sellaisia ilmenemispiirteitä, jotka perustuvat tasoittain jonkinlaisiin universaalisiin ominaisuuksiin. Kuitenkin yksilöitä määrittelee jonkinlainen perustava idiosynkrasiteetti, joka kertoo siitä, millaisia ominaisuuksia ja asioita yksilöt arvostavat ja millaiset piirteet johtavat yksilöitä edistämään tietynlaisia arvoja. Juuri tuo idiosynkrasia on se tekijä, jota pitäisi tutkia. Yliopistoihin ja kouluihin tulisi ottaa sellainen uusi tieteenala, jonka nimenä voitaisiin pitää esimerkiksi yksilöydentutkimusta. Siinä tulisi tutkia etenkin sitä, mikä saa ihmiset tekemään tiettyjä asioita elämässä ja millaisia arvoja ihmiset haluavat saada itselleen. Valintatilanne eli mikä saa ihmiset toimimaan ja ajattelemaan olisi yksi tällaisista kysymyksistä, joka voisi kuulua yksilöydentutkimukseen. Yksilö on siis objektiivisista piirteistä muodostuva subjektiivinen kokonaisuus, jonka yhteydessä voitaisiin tutkia etenkin sitä alaa, joka kuuluu monesti yksilöllisyyteen, joka monesti määrittää suuren osan siitä, millä tavalla ihminen toimii ja millaisin keinoin hän tekee valintoja yhteiskunnassa, jotka sitten vaikuttavat hänen jatkuvaan toimintaansa. Valintatilanne ja valintojen tekemisen poikkeavuus voisi olla esimerkiksi yksi yksilöydentutkimuksen ala ja siinä voitaisiin tutkia sitä, mikä näyttää ihmisille yksilöstä riippuen enemmän ja vähemmän todelliselta. Tämä yksilöyden ”värisävyjen” tutkiminen olisi tärkeä asia tässä uudessa tieteenalassa. On varmaan niin, että tämä tieteenala lähentelisi eniten etenkin psykologiaa ja tarkemmin sanoen persoonallisuuspsykologiaa, mutta se toisi siihen uuden kontribuution kulttuuritutkimuksen, estetiikan ja filosofian välinein. Se siis tutkisi aihetta myös yhteiskunnan ja kulttuurin tasolta. Eli voitaisiin tutkia sitä, miten yksilöys määrittyy etenkin yhteiskunnan ja kulttuurin tasolla. Tämä toisi liitteen etenkin filosofian tutkimiin kysymyksiin siitä, miten valtakulttuurin on mahdollista vaikuttaa ihmisiin antamalla heille kuvia siitä, millaisia yksilöiden tulisi kulttuurissa olla ja millaisia asioita yksilöyden havainnoimisessa tulee ottaa huomioon. Kun psykologia tutkii sitä, mikä saa ihmisen toimimaan, tutkii filosofia sitä, miten käsitteitä muodostetaan ja millaisia käsitteitä tulee käyttää todellisuuden tulkinnassa. Kulttuurintutkimus tutkii sitä, miten ihmiset toimivat laajemmissa yhteisöissä ja miten kulttuuriset muodostelmat elävät ja kehittyvät. Yksilöydentutkimus tutkisi yksittäisten entiteettien eli yksilöiden mahdollisuutta säilyttää ja laajentaa omaa yksilöyttään ensimmäisen persoonan tasolla sekä laajemmalla yhteiskunnallisella ja kulttuurisella tasolla. Yksilöydentutkimuksessa voitaisiin lisäksi tutkia yksilöyden historiaa, ja mikä on ollut yksittäisen ihmisen paikka sellaisina aikoina, jolloin kollektiivista tietämystä ja viisautta on arvostettu enemmän ja yksilöyttä on repressoitu, tukahdutettu ja vähennelty sen merkitystä.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Epäkypsät asenteet ja vallan mystifioiminen

Suomessa ei olla tavallisesti koskaan arvostettu suuremmin poliitikkoja ja politiikkaa, mutta yli-ihannoitu heitä on aina. Tavallisella pikkuihmisellä, rahvaan jäsenellä on tapana suurennella vallan kuvitelmaa tiettyjen ihmisten kohdalla, ja kuvitella, että poliitikoilla oleva valta on jotain, mihin esimerkiksi hän itse ei olisi kykenevä koskaan ylettämään. Tavanomainen ja kehittymätön tapa politiikkaan ja valtaan suuntautumisessa perustuu tietynlaisten vallan symbolien tulkintaan. Vaikka arvot ja demokratia ovat varsin inpersonaalisia asioita, ajattelevat kehittymättömät ihmiset niiden liittyvän absoluuttisella ja totaalisella tavalla johonkin tiettyyn ihmiseen ja hänen muita parempiin ominaisuuksiin. Vallan kuvitteleminen siis on epäkypsä asenne, koska tavallisesti valta jaetaan yhteiskunnassa täysin sattumanvaraisella tavalla ja sekin perustuu pääasiassa vain keskivertoihmisten, massojen ajattelemattomuuteen ja kehittymättömyyteen. Vaikka elämme esimerkiksi Suomessamme demokratiassa, katsovat ihmiset tavallisesti vallan liittyvän ja kuuluvan vain tietynkaltaisille ihmisille, jonka vallan luovuttamisen avulla tietynlaiset mukakarismaattiset ihmiset saavat tehdä heille suodun vallan avulla mitä tahansa. Juuri tällainen massojen keskinkertaisuus aiheuttaa sen, että poikkeavat ihmiset saavat etenkin joko valtaa ja ylikorostettua huomiota tai vaihtoehtoisesti pilkkaamisen ja naurun. Keskiverto rahvaan edustaja on siis sitä mieltä, että erilainen ihminen on joko häntä arvokkaampi tai vaihtoehtoisesti häntä huonompi, ja tässä tulee esiin se, että keskinkertainen ihminen ei näe kaikkia ihmisiä samanarvoisina, vaan hänen on aina jaettava ihmiset itseään huonompiin ja itseään parempiin. Epätasa-arvoinen suhtautuminen toisiin ihmisiin on siis kaiken politiikan perustana. Huonompaa ihmistä pilkataan ja arvostellaan epätasa-arvoisesti ja hänen heikkouksiaan laajennellaan ja liioitellaan, samalla kun paremmaksi katsotun ihmisen ominaisuuksia ja hyveitä ylikorostetaan ja liioitellaan. Epätasa-arvoinen suhtautuminen toisiin ihmisiin on siis epäkypsä asenne, koska loppujen lopuksi ihmiset eivät inhimillisten ominaisuuksiensa kautta suuresti eroa toisistaan. Kuitenkin keskiverto keskiluokkainen ja pikkuporvarillinen ihminen haluaa perustella oman staattisen maailmankatsomuksensa sillä, että jotkut ihmiset ansaitsevat omien ominaisuuksiensan kautta paremman asemansa, ja vastaavasti alempana olevia ihmisiä pilkataan ja heidän kehittymisen ja menestymisen mahdollisuuksia vähätellään ja heitä pilkataan siitä syystä. Tasa-arvoinen suhtautuminen ja tiettyjen henkisten ja sisäisten arvojen arvostamisella voitaisiin edistää sosiaalista yhteiselämää, eikä etsiä ihmisten arvoa esimerkiksi sen perusteella millaisen ensivaikutelman joku ihminen tekee omalla pinnallisella ilmipuolellaan. Pikkuporvarilliset ihmiset siis näkevät kaiken mustavalkoisesti, jossa järjestyksessä jotkut ovat selkeästi ja selvästi toisia parempia ja samanaikaisesti jotkut selkeästi ja selvästi toisia huonompia, ja tämä erojen tulkinta johtuu vain rahvaan keskinkertaisuudesta. Tässä järjestelmässä huonompia alistetaan ja pilkataan, samalla kun "valtaa" kumarrellaan ja ihannoidaan.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

 

Uskalla tehdä poikkeus!

Vanhempieni minulle lapsuudessani useimmin kertomat elämänohjeet kuuluivat, äidiltä: ei saa erottua joukosta, ja isältä: älä tee niin kuin minä teen vaan tee niin kuin minä sanon. Eli tästäpä voi nämä yhdistäen nähdä miellyttävän sokeasti ja sanattomasti vallankäyttöön suuntautuvan totteluohjeen, jossa pitää totella kaikkea siitä huolimatta mitä auktoriteetti tekee ja samalla aikaa tehdä se erottumatta muista. En tiedä, ovatko he olleet tosissaan tällaisia sanoessaan, mutta minä muistan nuo, ja nuo sanomat ovat tulleet heitä miettiessäni edustamaan syvällisellä tavalla vanhempieni luonteita. Haluan arvostaa vanhempiani ja olla heidän kanssaan tekemisissä. Kuitenkin kun mietin esimerkiksi sitä, millaiset motiivit ovat johtaneet heidät sanomaan minulle tuollaisia ollessani herkässä kasvuiässä, täytyy minun ihmetellä ja kummastella, sillä minkäänlainen unohtaminen ei saa mielestäni pois noita asioita, joita he minulle sanoivat. Olenko sitten huono ihminen, jos mietin tällaisia asioita ja tuon ne esiin? Kai hekin ovat tarkoittaneet noiden sanomisillaan, että ne vaikuttaisivat minuun jotenkin, miten he olisivat halunneet toimivan. Olen varmasti kehittynyt ajattelussani asettumalla täysin noita neuvoja vastaan. Olenkin muutaman vuoden ajan miettineeni, että oma mottoni voisi olla esimerkiksi: ”uskalla tehdä poikkeus”, joka viittaa selkeästi siihen, ettei massojen tyhmyyteen ja huonoihin esimerkkeihin tule mukautua, vaan on uskallettava toimia eri tavalla kuin millä enemmistö toimii tai mihin tapaan enemmistö on ajattelevampia ihmisiä ohjaamassa. Uskaltaminen on kykyä olla erilainen ja esimerkiksi vapaampi ja ajattelevampi kuin mitä toiset ihmiset mahdollisesti aivan lähiympäristössä ovat. Poikkeus taas on eron tekemistä ja halua sekä mahdollisuutta erottua toisista omien taitojensa ja ominaisuuksiensa avulla ja kautta. Poikkeuksen tekeminen on tärkeää esimerkiksi siinä, jos jokin itseen vaikuttava ryhmä tai ihmiset toimivat selkeästi väärin tai epäeettisesti ja ovat johtamassa jotain tiettyä yksilöä toimimaan huonolla tai epäedullisella tavalla suhteessa johonkin merkitykselliseen asiaan. Uskaltaminen taas viittaa rohkeuteen, joka on aina mukana sellaisessa toiminnassa, jossa ihminen poikkeaa toisista ihmisistä ja jos hän haluaa tehdä asiat omalla tavallaan, mahdollisesti poikkeavammin, perustavammin ja yleisesti selkeästi joukkoja paremmalla tavalla. Tämän kirjoituksen opetuksena on se, ettei auktoriteettien antamien ohjeiden tarvitse olla totuutta sen takia, jos ne tulevat joltain läheiseltä ja itseen vaikutusvaltaiselta ihmiseltä. Omat motot ja elämänohjeet on löydyttävä eletyn elämän kautta, ja niiden on ilmituotava se, mikä on voinut olla puuttuva tekijä auktoriteettien ohjeissa.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Laudator temporis acti ja yhteiskunnan vääjäämätön kehittyminen

Kuuntelin äskettäin verrattoman huvin vuoksi entisen Perussuomalaisten kansanedustajan Pertti Oinosen haastattelua ”Mihinkä tää maailma on menny?” netistä. Tämä Oinonen etenkin oli viiteryhmänsä huvittavimpia edustajia, kun hän esimerkiksi etsiessään parlamentissa perusteluita tasa-arvoisen avioliittolain vastustamiselle, pohti syvämietteisesti, miten Kekkosen aikana olisi suhtauduttu tällaiseen lakiesitykseen. Hän oli myös hyvin kiihtynyt pohtiessaan sitä, miten maailmalta oli kuulunut sellaisia uutisia, että joku oli mennyt Eiffel-tornin kanssa avioon. Oinonen halusi siis etenkin kiivasmielisesti estää Eiffel-tornin kanssa avioitumisen. Lisäksi hän puhui puolueensa tilaisuuksien ”hartaasta” tunnelmasta, ja miten hän oli nuorena miehenä kuunnellut ”hurmioituneena” Veikko Vennamon puheita. Tällaiset ihmiset, joihin sopii määre laudator temporis acti – eli menneen ajan ylistäjä – ovat etenkin tavallisesti sotkemassa uskontoa ja politiikkaa toisiinsa. Sanoipa hän haastattelun lopussa, että hänen esikuvansa ei ole sen kummallisempi kuin ”tuo taivaan herra”. On selvää, että yhteiskunta kehittyy myös niiden käsitteiden kautta, joita tavallisesti käytämme tajutaksemme jotain yhteiskunnasta. Suvaitsevaisuus kaikenlaisia ihmisiä kohtaan on kehittynyt sen myötä, kun ihmiset ovat uskaltaneet itse määritellä omia käsitteitään, eikä ottaa niitä suorassa ja kommentoimattomassa mielessä ”taivaan herralta”. Banaali eli tavanomainen ja huomaamaton paha liittyy tavallisesti siihen, kun ihmiset ottavat vastaan jonkinlaisia kyseenalaistamattomia ohjeita esimerkiksi ihmisiä muka korkeammalta hengelliseltä tasolta. Esimerkiksi se, kun Pertti kuvasi sitä, miten ”miehet tanssivat oikein lähellä toisiaan”, ja että se ei häntä miellytä, niin mihin hän perustaa sen, että hän voisi sanoa tuollaisen olevan väärin, vaikka se ei millään tavalla pakota häntä itseään tanssimaan lähellä toista miestä? On selvää, että etenkin Perussuomalaisissa on tällainen karkea ja sivistymätön ihmisryhmittymä, joka pyrkii kieltämään ihmisten vapauden ja määrittelemään itse totalitaarisella tavalla sitä, millä tavalla ihmiset voivat olla tässä yhteiskunnassa ja millaisia ihmisiä ja toimintatapoja yhteiskunnassa tulisi hyväksyä ja arvostaa. Politiikan ja yhteiskunnan kehittyminen on edustanut viimeisten kymmenien vuosien aikoina sellaista kehitystä, joka on hyväksynyt ihmisten kehittymisen, vapaammaksi ja riippumattomammaksi tulemisen ja entisistä riippuvaisuussuhteista ja rajoittavista tekijöistä eristymisen. Edes Päivi Räsänen ei ole enää tänä päivänä sanomassa, että yhteiskunnan tulisi olla niin, kuin miten tarkimmat ja karkeimmat raamatuntulkitsijat sen haluaisivat olla. Nämä ihmiset eivät itsekään ole mitenkään vapaita, he ovat rajoittuneita, ja sen takia he haluavat kaikkien muidenkin ihmisten elävän samassa epävapaudessa. Oinonen on esimerkki perussuomalaisesta, joka ei ole koskaan osannut etsiä vapautta ja suvaita sitä toisille.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Koulujen vapauttaminen ja erikoistaminen

Kansallinen opetussuunnitelma on huono ajatus ja sitä pitäisi pikaisessa mielessä ruveta korjaamaan. Ennemmin kuin seurattaisiin sitä, että kaikki oppilaat oppisivat samat asiat, tulisi tällaisesta valvomisesta tulla etenkin jonkinlaisen henkisen korkeuden seuraamista. Henkistä korkeutta voidaan saavuttaa ja sitä voidaan ylläpitää monissa erilaisissa kouluaineissa ja sivistyksen osa-alueissa. Ei ole mitään järkeä pakottaa koululaiset oppimaan asioita, joista he eivät ole kiinnostuneita ja joista ei tule olemaan heille myöhemmässä elämässä minkäänlaista hyötyä. Olisi hyväksyttävä se, jos oppilas on kiinnostunut etenkin esimerkiksi matematiikasta, filosofiasta tai luovasta itseilmaisusta, ja tällaiselle oppilaalle tulisi antaa mahdollisuus erikoistua omaan alaansa jo viimeistään toisen asteen koulussa. Kiinteämuotoisen vanhentuneen opetussuunnitelman poistamisen lisäksi koulut tulisi erikoistaa tiettyihin aineisiin, ja tietyllä alueella maassamme tulisi oppilaille tarjota mahdollisuus hakeutua kouluun, joka on erikoistunut hänen omaan erikoiskiinnostuksen aiheeseensa. Ylioppilaskirjoituksetkin tulisi uudistaa siten, että niissä mitattaisiin etenkin oppilaan kykyä vastata kysymyksiin, jotka koskevat oppilaan omaa erikoistumisen osa-aluetta. Tällä tavalla mahdollistettaisiin se, että ylioppilaat tietäisivät jo koulun loputtua sen, mihin alaan he haluaisivat perehtyä ja omistautua korkeakouluopinnoissaan. Mielestäni tätä järjestelmää voitaisiin ensiksi testata esimerkiksi tietyssä osassa maatamme, ja sen jälkeen uudistus tulisi ulottaa kansalliseksi, ja siitä tulisi tehdä yleinen vaatimus koko maamme lukio-opinnoissa. Mitä kaikkea hyötyä tästä uudistuksesta sitten olisi koko maallemme? Esimerkiksi yksi tekijä on se, että erikoistumisen aloittamisella jo varhaisessa vaiheessa lyhennettäisiin varmaan keskimääräisen yliopisto-opiskelijan valmistumisaikaa yliopistossa, eli valtio säästäisi tässä rahaa. Toinen tekijä on se, että kun opinto-ohjausta aikaistettaisiin entiseen nähden, olisivat opiskelijat motivoituneita aiheeseensa jo koulussa. Lisäksi voidaan nähdä se, että varmasti tällainen yhteiskunta, joka tukisi erikoistumista jo varhaisessa vaiheessa, sisältäisi myöhemmin paljon enemmän asiantuntijoita, jotka todella hallitsisivat oman alansa, ja intellektuaalinen kukoistus saisi enemmän kasvualaa. Voidaan miettiä myös sitä, että lukiot tehtäisiin maksullisiksi, jolloin niiden antamasta opetuksesta ja tutkimustyöstä saataisiin korkealaatuisempaa. Myös lukio-opintojen muotoa tulisi muuttaa, ja tehdä niihin esimerkiksi tenttiakvaarioita vapaan tenttimisen järjestämiseksi. Lisäksi oppilaille tulisi antaa enemmän omaa aikaa, oman ajattelun ja opinnäytetöiden edistämiseksi. Lisäksi olisi tärkeää, että oppilaat voisivat koulussa olon aikansa aikana tehdä oman erikoisalansa töitä ja tällä tavalla esimerkiksi kustantaa omien opintojensa kustannukset. Tiettyjen alojen työnantajia tulisi Suomessa lainsäädännöllä velvoittaa ottamaan näitä erikoistumisoppilaita työsuhteeseen heidän omien lukio-opintojensa aikana. Koulut tulee vapauttaa ja erikoistaa!

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Korruptio ja helppousindeksi

Korruptio tarkoittaa vallan saamista sellaisin apuvälinein, joita ei voida katsoa moraaliseksi ja eettiseksi yhteiskunnassa ja ihmisyhteisöissä. Se tarkoittaa monesti vapauden ja vastuun välisen preferenssiautonomisen suhteen vääristymää. Monet sanovat, ettei Suomessa ole korruptiota, esimerkiksi poliitikot pyrkivät koko ajan vaalikarjan kanssa tekemisissä ollessaan näin sanomaan. Korruptio syntyy ja motivoituu monesti pelkästä laiskuudesta. Kuitenkin korruption alkutekijä on manipuloivien ihmisten joukko, joka hyötyy ihmisten epävapaudesta ja hyväksi käyttämisestä omien tarkoitusperiensä mukaan. Voidaan sanoa, että ontokratian, eli olemisen valtaa yhteiskunnassa tavoittelevan ryhmittymän pyrkimys on hyötyä toisista ihmisistä oman korruptionsa perustana. Ontokratia pyrkii olemisen valtaan, eli helppouteen, samalla kun vapaat ihmiset pyrkivät tavallisesti tekemään työtä ja nähdä vaivaa oman vapautensa eteen ja sen todistamiseksi. Korruptiossa siis valta hyväksikäyttää vallan mahdollistaneita ihmisiä. Esimerkiksi poliitikon iloisuus saavuttamansa aseman myötä, tai vaihtoehtoisesti poliitikon kiukkuisuus sen takia, ettei olekaan tullut enää valituksi esimerkiksi parlamenttiin ovat molemmat tell tale signeja, jotka kertovat korruption läsnäolosta. Hyväksi käyttäminen liittyy laaja-alaisesti kaikkeen poliittiseen päätöksentekoon. Mielestäni työ on kaiken yhteisöelämän ja yhteiskunnan laaja perusta. Sen takia ihmiset, jotka pyrkivät siihen, ettei joidenkin ihmisten tarvitsisi tehdä töitä, ovat korruptoituneita, koska he katsovat tällaisen olemisen vallan laajentamisella hyötyvänsä myös itse tällaisesta relaatiosta. Olemisen valta edustaa pelkästään tyhjää olemisen olemattomuutta, koska kaikkien ihmisten, jotka haluavat menestyä yhteiskunnassa, on nähtävä vaivaa oman menestymisensä eteen. Työ on siis tavoitteellista toimintaa, jolla pyritään edistämään toisten ihmisten tavoitteellista toimintaa. On kuitenkin tietynkaltaisia taloudellisen toiminnan haaroja, jotka eivät ole rehellisiä eli ne lähestyvät korruptiota. Esimerkkinä tällaisesta ovat vaikkapa pikaluoton antajat. Myöskin kaiken kaltainen ihmisten työstä hyötyminen ilman omaa työpanosta on tapa, joka lähenee korruptiota. Helppousindeksi kertoo siitä, miten vapaus ja vastuu sekä tyhjä oleminen ja vaivannäkeminen suuntautuvat ja vertaantuvat toisiinsa yhteiskunnan ja yksilön tasolla. Se, että ihmiset olisivat vapaita, ja että ontokratia ja kommentaariaatti eivät saisi manipuloida ihmisiä, vaatii sen, että helppousindeksiä tulisi tarkastella sekä yhteiskunnan että yksilön tasolla, ja sen tulisi parhaimmassa mielessä edustaa tasapainopistettä ja tiettyjä integriteetin raja-arvoja. Monestihan esimerkiksi työttömyys on syynä siihen, jos helppousindeksi ei pääse tasapainopisteeseen. Tässä mielessä voidaan ajatella esimerkiksi lukioiden yksityistämistä ja erikoistamista, jonka mukaan opiskelijoiden luovan vapaa-ajan ja itsenäisen opiskelun mahdollistamisen avulla voitaisiin antaa heille mahdollisuus hankkia oman alansa työtä, ja mielestäni yrittäjien ja virkaihmisten tulisi suostua siihen, että näille opiskelijoille annettaisiin tietyn helppousarvon mukaista työtä sen takia, että he saisivat työkokemusta ja että heillä olisi tuota kokemusta jo silloin, kun he pyrkivät täysipäiväiseen työhön. Yleisten ja yksityisten kategorioiden käsitteet ovat merkittäviä siinä, kun ajatellaan sitä, millaista toimintaa esimerkiksi poliitikkojen tulisi harrastaa, kertovat siitä, että yksityiset kategoriat ovat sellaisia toiminnan alueita, jotka edistävät korruption leviämistä, eli se on provinsiaalista toimintaa. Yleiset kategoriat taas määrittyvät pääasiassa sen kautta, kun ihmiset jakavat tiettyjä pyrkimyksiä, ja siinä tapauksessa ihmisten motivaatioyhteyden takia tällaiset pyrkimykset ovat epäkorruptiivisia. On korruptiota, jos kansanedustajat nostavat itse omia palkkojaan ja luontaisetujaan, sillä se on päätöksentekoa, jossa he saavat hyötyä nostetuista palkoistaan. Mielestäni korruption, joka on monesti tottuneisuutta ja turtuneisuutta, poistamiseksi freelancerien roolia yhteiskunnan osissa tulisi lisätä, siten että heitä olisi enemmän lehdissä ja opetustehtävissä. Myös voidaan sanoa, että poliitikon asema tulisi muokata sellaiseksi, etteivät he olisi esimerkiksi ammattipoliitikkoja ja että heidän parlamentissa istumien kausien määrää tulisi rajata. Kun he olisivat vain äänestäjiensä omantunnon kautta ohjelmoituja virkamiehiä, eivät korruption käytänteet voisi niin helpolla ajautua heidän keskelleen. Pareto-optimaalisuus on ranskalaisen taloustieteilijän luoma käsite, jolla kuvataan sitä, miten yhdenkään tahon hyötyä ei voida parantaa huonontamatta jonkun muun hyötyä. Voidaan sanoa, että korruptoituneen poliitikon pyrkimys on parantaa omaa asemaansa lisäämällä sellaisten ihmisten valtaa, jotka kaikkein sokeimmin hyväksyvät hänen asemansa ja valtansa. Tästä voidaan tehdä rinnakkaistus esimerkiksi ihmisten parisuhteet, jossa suurin valta ja kuulonala annetaan sellaiselle ihmiselle, joka antaa suurimman vallan eli pyytettömimmän rakkautensa toiselle. Myös ihmisten väliset suhteet, kuten esimerkiksi parisuhde, ovat kaikki tietyn korruptiivisen menetelmän sisäisiä, jossa tavoitellaan valtaa sekä tässä ensisijaisessa suhteessa mutta myöhemmin myös kaikissa muissa sosiaalisissa suhteissa. Eli on väärin väittää, ettei esimerkiksi Suomessa olisi minkäänlaista korruptiota, koska se on todellisuudessa universaalia ja se ilmenee myös kaikessa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Taloudellinen ja poliittinen korruptio on myöskin universaalista, mutta se ilmenee vain eri muodoissa huomioiden esimerkiksi maan valtakulttuurin. Myös valtakulttuurin mukainen käyttäytyminen ja esimerkiksi rasismi ovat korruptoituneiden menetelmien mukaista toimintaa, jossa ihminen pakotetaan toimimaan pelkästään jonkin itseä määrittävän epiteetin mukaisesti, esimerkiksi vaikka, että jotain tiettyä arvokkuutta yhteisössä tulisi varjella, vaikka tosiasiassa kaikkien yhteiskuntaa määrittävien tekijöiden tulee vähitellen muuttua ja hyväksyä muutos. Nyky-yhteiskunnan rakenteet eivät enää ole sellaisia, että niiden perusteella voisi hyväksyä esimerkiksi rasistien kansallisvaltiofantasiat tai sosialistien ja kommunistien ihannoima hyvinvointiyhteiskunta. Nämä ovat niin selkeitä ideologioiden pohjarakenteita, jotka perusteluina johonkin asiaan käytettyinä, aiheuttavat korruption olemassaolon. Kuitenkin esimerkiksi vapaan markkinatalouden kannattaminen ei hyödytä vaan yhtä ihmisten ryhmää, vaan sen vaikutus yltää kaikille ihmisille, ja kaikki ihmiset voivat samalla tavalla hyötyä vapaasta markkinataloudesta. Ihmisillä on paljon mahdollisuuksia kehittyä yhteiskunnassa ja saada omaa asemaansa parannettua. Ontokratian tarjoama riippuvainen tyhjä oleminen, jota he tarjoavat epävapaille ihmisille, ja josta he saavat hyötyä olemisen vallan mielessä, on vain jouten oloa ja oman olemassaolonsa tuhlaamista helppouden takia. Siinä ihmiset eivät siis anna omaa panostaan markkinatalouteen, jonka vaiheet koskettavat kaikkea olemassaoloa. Ihmisten on siis yksilöyden arvon samalla keskimmäiseksi nostaen suuntauduttava myös yhteistoimintaan vapaan markkinatalouden mielessä ja annettava mahdollisuuksien mukaan oma panoksensa omalle ja toisten tekemälle työlle. Korruptio siis vähentää työntekoa ja vaivannäköä ja työtä yhteiskunnassa koska se tarjoaa joillekin tyhjään olemassaoloon jääneille ihmisille almuja, jotka ovat kuitenkin niin suuria, etteivät tällaiset ihmiset näkisi paremmaksi vaivan näköön ryhtymisen ja työnteon. Ideologinen nautintokin on korruption tulos, koska siinä antamalla oikeistolle kuvia siitä, että he pääsisivät todellakin toteuttamaan poliittisia päämääriä, pyrkivät sosialistit vaan saamaan vahvistuksen omalle vallalleen yhteiskunnassa, joka ei ole suostunut luopumaan hyvinvointiyhteiskunnasta. Kun poliittinen puolue tyytyy sosialistien tarjoamaan ideologiseen nautintoon, joka on todellisuudessa pelkästään placebonautintoa, jättää se silloin omien kannattajiensa pyrkimykset ja arvot pieneen rooliin, ja lopulta kädessä ei ole lusikkaakaan. Korruptiota on kaikkialla, missä on ihmisiä, myöskin Suomessa.

Pintapuolinen sosiaalisten motiivien tulkinta, sosioneutraalisuus ja multifasettisuus

Ihmiset monesti pyrkivät selittämään toisten ihmisten käyttäytymistä silloin kun se liittyy jotenkin heihin. Kuitenkin käytöksellä voi olla monenlaisia syitä, jotka jakaantuvat useaan paralleeliseen ja multifasettiseen järjestelmään. Multifasettisuus tarkoittaa siis motiivien yhteydessä useaulotteisuutta. Kaikki ihmiset toimivat paralleelisesti toisiinsa nähden, mutta monesti kuuntelevat ja ymmärtävät myös toisia ihmisiä, jolloin paralleelisuudesta tulee paralleelista interaktionismia, eli paralleelisesti etenevää vuorovaikutusta. Multifasettisuus tarkoittaa siis moniulotteisuutta, ja sen yhteydessä on hyväksyttävä se, että ihmiset voivat toimia useissa eri ulotteisuuksissa, jotka kaikki eivät ole jostain syistä kaikille ihmisille avoimia. Voidaan sanoa, että moniulotteisuus tarkoittaa useampia maailmoita abstraktisessa mielessä, jossa kaikki eivät pääse tekemisiin kaikkien maailmojen kanssa oman rajoittuneen ajattelunsa takia. Kun jokin toiminta tai ajattelu tapahtuu toisen maailman sisällä, on silloin toiminta sellaista, että sitä ei voida yhtä helpolla kääntää jonkin toisen maailman kieleksi, kuin miten on kyse silloin, jos toiminta tapahtuu samassa ulottuvuudessa. Monesti ihmiset ovat niin kapeakatseisia, etteivät he monesti edes pyri saamaan jonkin toiminnan selityksestä objektiivisesti pätevää, vaan he voivat tyytyä selitykseen, joka sopii heille esimerkiksi heidän oman ajattelunsa ja toimintansa päämäärien takia. Tällainen selitys on esimerkiksi tilanteessa, jossa mies ei osoita kiinnostusta kiinnostuksensa osoittaneeseen naiseen, sanottava, että mies on homo. Tällainen selitys sopii tuossa tilanteessa olevalle naiselle, koska hän tällä tavalla saa oman nolostuttavan kokemuksensa selitettyä tavalla, jossa toinen osapuoli ns. käsitellään lopullisesti. On helppoa havaita, että esimerkiksi tällainen selitys on subjektiviinen ja sen on vain tarkoitus helpottaa kyseessä olevan naisen mieltä siinä mielessä, että hänen oma itse kokemansa markkina-arvo ei alennu. Yksi esimerkki on vaikkapa se, kun olin kerran Kampissa odottamassa linja-autoa ja olin juuri ottanut lääkkeeni, mikä aiheutti sen, että jalkani ja oikea käteni alkoivat puutua, minkä takia heiluttelin kämmentäni ranteella sivuille, ja tuo sai aikaan sen, että ihmiset alkoivat tuijottaa minua, naureskelemaan ja kommentoimaan minun olevan kehitysvammainen. Tämä mielestäni osoittaa sen, ettei suomalaisessa julkisessa ja sosiaalisessa piirissä suvaita kovinkaan poikkeavaa käyttäytymistä, vaan se pyritään poistamaan mielestä antamalla sille jokin tavanomainen selitys, kuten vaikkapa homo, kehitysvammainen tai hullu. Tällainen sosiaalinen rekisteri ei siis salli ns. laissez faire-periaatetta, jolloin ihmisiä ei tulisi leimata julkisen käyttäytymisen perusteella. On selvää, että esimerkiksi tietyissä suurissa kaupungeissa maailmalla ihmiset eivät viitsi ruveta määrittelemään joillekin ihmisille sosiaalista identiteettiä vain sen perusteella, miten he ovat nähneet ihmisen käyttäytyvän. Mutta Suomessa ollaan vielä niin perifeerisellä ajatuksen tasolla, että kaikkeen poikkeavaan on kiinnitettävä huomiota, ja tuollaiselle käyttäytymiselle on annettava jonkinlainen, useimmissa tapauksissa alentava epiteetti tai määre. Esimerkiksi kerran, kun asuin Siilinjärvellä ja olin odottamassa linja-autoasemalla bussia, lennähti ympärilleni mehiläinen, joka ei lähtenyt pois ympäristöstäni, joten huidoin sitä: seurauksena tästä oli se, että muut pysäkillä olleet ihmiset katsoivat minua kuin mielipuolta. On näiden esimerkkien valossa sanottava, että jonkinlainen sosioneutraalisuus olisi paras tapa suhtautua yhteisössä ihmisten toimintaan, eli kaikkea toisten ihmisten toimintaa ei pitäisi pyrkiä oman subjektiivisen tarpeensa takia selittämään, sillä on selvää, että tulkintojen ja selitysten taso on monessa tapauksessa sitä asiaa tukeva, että ihminen saa oman subjektiivisen selitystarpeensa tyydytettyä. Kuitenkin subjektiivinen selityksentarve on myös liitteessä kollektiiviin, sillä se antaa ihmiselle hänen ennakkoluulonsa, jotka eivät kuitenkaan kelpaa objektiivisiksi arvoiksi, sillä objektiiviset arvot vaativat sosioneutraalisuutta, joka pitää yllä toiminnan ja ajatuksen vapautta. Kuitenkin on niin, että heikoimmat ihmiset eivät pysty vapauteen ja näin ollen objektiivisuuteen ja sosioneutraalisuuten, joten on varottava sitä, etteivät tällaiset ennakkoluulot leviä riippumattomien ja vapaiden ihmisten keskuuteen. Sosiaalinen julkinen piiri on juuri se alue, jolla ontokratia ja kommentaariaatti pyrkivät vaikutteellistamaan ihmisen, joten sosiaaliseen toimintaan on suhtauduttava toleranssilla. Kuitenkin on niin, että epävapaat ihmiset, koska he ovat manipuloijien heihin siirtämien ennakkoluulojen tasolla, tuovat näin ollen näitä ennakkoluuloja yhteisön  ja yhteiskunnan taholle ehkä myös sen takia, koska sosialistit pyrkivät kontrolloimaan yhteisöjen sosiaalista ulottuvuutta, jossa annetaan ihmisille määreet sen mukaan kuinka he sopeutuvat ja mukautuvat sosiaaliseen koodiin, jota kaikki sosialistit ovat muotoilemassa ja ihmisten ylle pakottamassa. Subjektiivisen tarpeen täyttäminen toisten ihmisten motiivien tulkinnalla on väärin, koska niiden pitää tulla esiin vain silloin, jos ihminen itse haluaa ne selittää. Pelkästään nähdyn käyttäytymisen tulkinnalla ei voida päästä pitkälle, koska silloin tulkinnan ja selityksen luo vain ennakkoluulojen kokonaisuus, joka johtuu siitä, miten ontokratia ja kommentaariaatti pyrkivät pitämään ihmiset samanlaisina etenkin sosiaalisen ulottuvuuden toiminnan osalla. On selvää, että sosioneutraalisuus liittyy etenkin vapauden hyväksymiseen ja suvaitsevaisuuteen, joka kehittyy vain ympäristöissä, joille on annettu mahdollisuus kehittää omaa vapauttaan esimerkiksi vapaan markkinatalouden kautta, joka on aina edistänyt maailman historiassa sitä, että ihmiset ovat alkaneet suhtautumaan toisenlaisiin ihmisiin suvaitsevaisesti ja että vapautta on ruvettu arvostamaan maailman tärkeimpänä arvona kaikissa asioissa. Miten sitten suvaitsemattomuutta suhteessa sosiaaliseen ja julkiseen käyttäytymiseen tulisi poistaa. Se onnistuu sillä tavalla, kun ei anneta minkään tahon manipuloida sosiaalista ja julkista ulottuvuutta. Tämän tulisi tapahtua etenkin virkamiesten ja byrokratian uudistamisella, jossa sosiaalisia palveluita ei antaisi sosialistien edistämä taho, vaan tulonsiirtoja ja avustuksia tulisi kontrolloida etenkin vapaiden ja vaivaa näkevien ihmisten muodostama yhteenliittymä, jolloin tuo avustuksien antaminen ei olisi samalla tavalla itseisarvoista, vaan se vähitellen kannustaisi ihmisiä näkemään omakohtaisesti vaivaa ja tekemään töitä.  Esimerkiksi Rikkaat ja rahattomat-sarjassa yksi höperö työtä välttelevä eukko kutsui avustuksiaan tienaamikseen rahoiksi. Juuri tämä että sosiaalisia avustuksia saavat ihmiset tajuaisivat etteivät he tienaa mitään, vaan että raha on muiden ihmisten tuloista peräisin, olisi merkittävä ”revelation” tässä yhteydessä. Myös se kuvitelma, että kaikki miehet, jotka lähestyvät nuorta naista haluaisivat häneltä vain yhtä ja samaa asiaa, on väärä kuvitelma. 

Baba Vangan ennustuksista

Bulgarialainen, kouluja käymätön näkönsä kaksitoistavuotiaana menettänyt mystikko ja selvännäkijä Baba Vanga ehti pitkän elämänsä aikana ennustamaan useita maailmanhistoriaan vaikuttaneita tapauksia, kuten esimerkiksi syyskuun 11. päivän terrori-iskut, koronaviruskriisin tulon maailmaan, sekä sen, että Yhdysvaltojen 44. presidentti oli musta. Vanga ennusti maailmanhistoriaan vaikuttaneita tapahtumia pitkälle sadoiksi vuosiksi etukäteen, ja mm. ennusti maailmanlopun tapahtuvan noin runsaat tuhat vuotta meidän päivistämme eteenpäin. Hän ennusti mm. sen, että ihmiset pääsevät tekemisiin maapallon ulkopuolisen elämän kanssa, ja että esimerkiksi Marsiin tullaan perustamaan siirtokunta, joka noin 100–200 vuoden päästä tulee itsenäiseksi ydinasevaltioksi. Veret seisauttavaa Vangan ennustuksessa noille ajoille oli se, että hän kuvasi ihmisten pyrkiessä tekemisiin maapallon ulkopuolisen elämän kanssa, tulevan sen myötä esiin jotain todella ”kammottavaa” tai ”hirveätä”. Vanga ennusti myös syövälle kehittyvän hoitokeinon 2000-luvun alussa, eläimien tulevan puoliksi ihmisenkaltaisiksi, hyvän ja pahan eron häviävän, sekä muslimien tulevan valtaan Euroopassa seuraavien sadan vuoden aikana. Katsoin äskettäin Muinaiset avaruusoliot-sarjaa National Geographicilta, jossa pohdittiin osittain myös sitä, mikä voisi olla Vangan tulevaisuudessa ”hirveänä löytönä” vastaanotettava tieto ihmisen ja maailman historiasta. Ensinnäkin sarjassa tuotiin esiin se, että kun Marsin pinnalla on jo nyt ennen miehittämätöntä retkikuntaa löydetty viitteitä elämän läsnäolosta aiemmassa historiassa, niin voisi olla mahdollista, että ihmiselämä on kehittynyt aikaisemmassa vaiheessa Mars-planeetalla ja sitten elinolosuhteiden huononnuttua, olisi siirtynyt Maa-planeetalle. Sarjassa tuotiin myös esiin tiettyjen pyhien paikkojen ja palvottujen jumalien maapallon ulkopuolista alkuperää. Myös Mars-planeetalta löydettyjä avaimenreikää muistuttavia muodostelmia löytyy esimerkiksi Japanista ajalta, jolloin niitä ei ollut voitu nähdä ilmasta käsin. Kuitenkin sarjassa tuotiin esille se, että tuo hirveä asia voisi liittyä esimerkiksi elämän alkuperään ja muotoon Maassa. Voidaanhan ajatella, että Maan ulkopuolisesta elämästä tuleva kammottava tieto voisi olla esimerkiksi se, että maan asukkaiden toimintaa ohjailtaisiin jostain maapallon ulkoa käsin, ja että esimerkiksi koko ihmislajin toiminta olisi koko historian ajan ollut ennalta skriptattua, eli ennalta käsin ohjelmoitua ja käsikirjoitettua. Tällainen tieto luhistaisi kaiken aiemmin kirjoitetun tiedon ihmislajista ja ihmisen paikasta Maan päällä. Mielestäni on varsin selvää, että kun Marsista on löydetty viitteitä esimerkiksi veden läsnäolosta, niin jonkinlaista elämää Marsin pinnalla on varmasti ollut. On vavahduttavaa ajatella tällaisia kehityssuuntia, jotka suuressa määrin tapahtuvat Vangan ja myös itsemme elämien jälkeen. Kuitenkin niiden ajatteleminen jo laittaa keveimmät ihmiselämää koskettavat kysymykset varsin pieneen tilaan.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Merkitysvalta eli tulkinnan valta

Merkitys tarkoittaa jonkin asian toiselle kielelle käännettyä funktiota tai tarkoitetta. Merkityksiä tavallisesti etsitään sellaisista asioista, jotka ovat jostain syystä olennaisia tai tärkeitä elämälle. Monesti poliittiset tahot ja yhteiskunnan tulevaisuudesta vastaavat tahot haluavat muunnella merkityksiä esimerkiksi oman poliittisen toimintansa ja ajattelun legitimoimiseksi. Kuitenkin merkityksistä tehdään kauppaa ja niitä täytetään erilaisilla merkityksillä kaikessa sellaisessa toiminnassa johon liittyy käsitteitä ja arvoja. Se joka hallussapitää jonkin käsitteen tai arvon merkitystä, pystyy hän silloin kontrolloimaan merkittävällä tavalla joitain käsitteiden ja arvojen aloja. Tavallisesti puhutaan denotaatiosta ja konnotaatiosta. Merkitysvalta tarkoittaa sellaista yhteisöä läpijakavaa merkitystä tai merkityksen pyrkimystä, jolla pyritään saamaan valtaa merkityksen antamisella. Merkitysvaltaa haluavat sellaiset ihmiset, jotka etenkin haluavat kontrolloida ja säännellä ihmisten arvojen tunnistamista ja heidän toimintaansa suhteessa arvoihin. Esimerkiksi sellaiset tahot, joiden mielestä kakarat ja heidän puolisonsa ovat kehuskelemisen aihe, pyrkivät epä-älyllisellä ja eläimellisellä tasolla siirtämään lähiyhteisön arvostusta siihen suuntaan, että heidän arvostamansa tavallinen ja epä-älyllinen aihe olisi arvokkaampaa kuin mitä esimerkiksi korkea henkinen taso ja henkisten arvojen arvostaminen on. Muistan esimerkiksi miten eräs kaukainen sukulaiskalkkuna kailotti isoisäni hautajaisissa aiemmin kuvatulle ihmiselle, kuinka komeita poikia nämä tyhjäntoimittajat, mäestä putoamista eniten arvostavat plantut ovat. Ja minua hän sen jälkeen tuijotteli taivastellen ja kritisoiden. On esimerkiksi todettu että tulevaisuudessa ihmisten testosteronitasot ovat matalampia ja ihmiset hauraampia, voidaan esimerkiksi pitää ulkomaailman olennoista saatuja käsityksiä esimerkkinä siitä, millaisia tulevaisuuden ihmiset ovat. Kuitenkin palaten merkitysvaltaan, niin siitä voidaan sanoa, että sitä tavoittelevat etenkin sellaiset ihmiset, jotka ovat ontokratian ja kommentaariaatin alaisia. Ne pyrkivät siis alentamaan yhteisön henkisen korkeuden tasoa, ja tekemään niistä kiinnostuneita vain tyhjästä olemisesta, eli ei mistään arvokkaasta, esimerkkinä vaikka aiemmin mainittu mäestäputoaminen. Ja etenkin aikaisemmin korkealla kouluttautumisella ja henkisen tason korkeudella erottunut suku saa nykyään mainetta tällaisten merkitysvallan tavoittelijoiden kautta jonkinlaisena keskenkasvuisten jolppien mäestäputoamis-sukuna. Ja samainen toimittaja oli olevinaan jonkinlaista Linkolan sisäpiirijoukkoa, vaikka hänkin oli voihkimassa Linkolalle ”eitä” ja ”ei kai sentääntä” oman seurueensa takia, kun Linkola oli kertonut joitain ajatteluunsa perustuvia puhtaimpia arvoja. Tämä kertoo siitä, että tämä toimittaja oli samanlainen pikkuporvariston edustaja, joka pyrkii aina muotoon ja kaikenlaisten oman arjen tielle tulevien ajatusten ja arvojen alas polkemiseen ja vaienteluun. On siis selvää, että esimerkiksi kaikella tavalla toisista poikkeavat radikaalit ajattelijat joutuvat esimerkiksi suomalaisessa kulttuurissa tyytymään ja tottumaan siihen, ettei heidän ajatuksiaan hyväksytä siinä muodossa, missä he haluavat ne ilmaista, ja kaikenlaiset pikkuporvarilliset toimittajat saavat verrata heidän ajatuksiaan omaansa ja toisten keskinkertaisten ihmisten omaan matalaan henkiseen tasoon, joka ei voi muuttua etenkään itseään henkisellä tasolla korkeampien ihmisten ajattelun ja työn kautta. Mielestäni korkeaan henkiseen tasoon kuuluu se, että osaa myös hyväksyä toisten itsenäisten ajattelijoiden ajatukset siinä muodossa missä ne ilmaistaan. Merkitysvalta siis on etenkin tulkintaa, ja kaikessa tulkinnassa ihmisten tulisi pyrkiä korkeaan henkiseen tasoon. Tulkinta siis tarkoittaa sitä, miten jokin asia tai ajatus otetaan vastaan. Tulkinnassa siis tulisi olla tarkka sen suhteen, että jokainen ajattelija tulee nähdä omaperäisenä ja itsenäisenä ajattelijana, jos hän siihen pyrkii. Ei voida tietää, mitä joku ihminen on elämässään lukenut tai ajatellut, vaan on pidettävä kaikkea originaalisen ajattelun tuotteena siihen asti, kunhan se ei pyri matkimaan ja jäljittelemään toisten ihmisten ajattelua. Merkitysvaltaa tulisi suojella ajattelulla. Merkitysvallan tavoittelijat eli ontokratia ja kommentaariaatti pyrkivät kommentoinnilla ja marginaalin vetämisellä siihen, että jonkun ihmisen oma ajatus alkaa muistuttaa toisten ihmisten ajattelua ja se tulee näin ollen epävapaaksi. Arvon sisään pyritään merkitysasemien tavoittelemisella, jossa yhteiskunta ontokratian ohjaamana taivuttelee ajatusta oman valta-ajattelunsa sisäiseksi. Merkitysasemalta toiselle vaikutteellisuuden ohjaamana pyrkiminen on ontokratian toimintaa, jossa se pyrkii poistamaan ihmisten arvoista sellaiset puolet, jotka voivat olla sosialistisen ontokratian toiminnan ja ajattelun vastaisia. Ontokratia ei salli etenkään sellaisia ajatuksia, joissa ammattiyhdistysten valtaa vähennettäisiin ja ihmisiä kehotettaisiin näkemään enemmän vaivaa ja tekemään enemmän ja perusteellisemmin työtä oman olemassaolonsa eteen. Vaivannäkeminen on ainoa keino, jolla yhteiskunnat ja maailma voivat pysyä koossa, sillä ilman sitä ei jää jäljelle muuta kuin ontokratian ja kommentaariaatin tunkema ontokraattinen tyhjyys, jossa vain tietyt ihmiset saavat tehdä työtä ja nähdä vaivaa. Tuo toimittaja on esimerkki ihmisestä, joka on pikkuporvarillinen ja joka muuttaa henkisen korkeuden ja aatelisuuden piirakan paistamiseksi ja mäestäputoamiseksi. Samalla tavalla ontokratia, joka haluaa edistää tiettyjen ihmisten vapautta ja olemisen helppoutta, pyrkii merkitysvallan avulla madaltamaan itseään korkeampien tahojen kuvaa toisten ihmisten silmissä. Merkitysvallan tavoittelijoita tulee varoa, koska ei ole heille mitään parempaa asiaa, kuin henkisesti korkeiden ihmisten alentaminen. Kommentaariaatti siis muodostaa tunnustushierarkian sisäisten instituutioiden ulkopuolelle propagandatuutteja, joiden kautta se pyrkii vertailukohdallisten symbolien avulla tekemään vapaiden ihmisten objektiivista arvoista suhteellisia, reaktiivisia, ristiriitaisia ja pyyteellisiä. Näin se pyrkii vähentämään instituution sisäisten yksilöiden arvoa ja tekemään niistä kiistakumppaneita, jotka vain hakevat kaikessa omaa hyötyään ja loppujen lopuksi luhistavat vapaita instituutioita ja päästävät kommentaariaatin tunnustushierarkian sisälle, jonka kautta se pääsee vaikuttamaan tunnustushierarkiaan ja tekemään ihmisistä ja instituutioista epävapaita.

Poliittiset tavoitteet sekä unelmat ja ideologinen nautinto

Politiikassa tavoitellaan tavallisesti yleistä ihmisten hyvää ja omien arvojen mukaista yhteiskuntaa. Kuitenkin kaikki poliittiset tahot eivät tavallisesti voi saada arvojaan voimaan samanaikaisesti. Monesti ihmisten vaaleissa antama äänestyskäyttäytyminen määrittää sen, kuka pääsee muodostamaan hallitusta ja kuka joutuu oppositioon. Aina poliittisten valtasuhteiden määrittyminen ei takaa sitä, että hallitus muodostettaisiin juuri sellaisella tavalla. Esimerkiksi Suomessa tällä hetkellä hallituksessa on sosialistienemmistö, vaikka parlamentissa ei ole sosialistienemmistöä. Tämä on osoitus siitä, miten jotkut poliittiset tahot voivat tyytyä hallitukseen menon sijasta, tai merkittävämmän aseman hallituksessa saamisen sijasta, ottamaan vastaan ideologista nautintoa, joka voi joskus määrittää sen, miten hallituksen alainen politiikka muodostuu. Ihmisillä on politiikassa tavallisesti tavoitteita ja unelmia. Sosialistit ovat ehkä vallanhimoisempia kuin keskustaoikeisto, ja sen takia niiden piirissä on enemmän taipumusta ja halua manipuloida toisella tavalla poliittisesti suuntautuneita tahoja ja ihmisiä. Esimerkiksi hallituksessa mukana oleva Keskusta on tyytynyt ideologiseen nautintoon, eli siihen, että kun he pääsivät hallitukseen hävittyään vaalit, ovat he saaneet jonkinlaisen tyydytyksen siitä, kun he ovat voineet ainakin omasta mielestään päästä osalliseksi hallitusvallasta. Esimerkiksi vähän epäsovinnainen ajattelijahahmo kuin Teodore Kaczynski kirjoitti manifestissaan, että sosialisteja motivoi joukkovalta ja vallanhimo, joka saa heidät manipuloimaan muita tahoja. Onhan selvää, että sosialistit ovat tulleet poliittiseksi voimaksi, koska he ovat vastustaneet porvarillisia puolueita ja ovat tottuneet manipuloimaan esimerkiksi lakoilla ja työehtosopimuksilla rehellistä työntekoa yhteiskunnassa. Mielestäni yhteiskunnassa voitaisiin pyrkiä etenkin helppousindeksin mukaiseen tasapainoon siinä kun mietitään sitä, miten yhteiskunta tulisi muodostaa. Ihmisillä tulisi siis olla tietty määrä työtä ja vaivannäköä, jota tulisi samassa määrin tasapainottaa vapaudella ja vapaa-ajalla. Helppousindeksi taso pitäisi määrittää sille asteelle, jossa esimerkiksi talouskasvu voisi olla riittävän voimakasta, ja helppousindeksi taso tulisi määrittää sekä yhteiskunnallisella että yksilöllisellä tasolla. Poliittisten tavoitteiden tulisi siis keskittyä etenkin työn määrän ja arvon korostamiseen. Kaikki sellaiset tahot, jotka edistävät etenkin työn määrän vähentämiseen ja tarpeettoman vapauden lisäämiseen ovat sellaisia tahoja, jotka pyrkivät vähentämään oman kannattajakuntansa vaivannäköä ja tekemään heistä eksklusiivisesti vapaampia ihmisiä kuin muut ihmiset. Tässä voidaan nähdä se, miten sosialistit pyrkivät aina valtaan päästyään vähentämään toisten velvollisuutta työntekoon ja vaivannäkemiseen. Yleensä tuollaisina aikoina vaan porvarillisten puolueiden kannattajat joutuvat ottamaan vastuun työnteosta ja vaivannäkemisestä. Sosialistit siis ovat vallanhimoisia ja he pyrkivät siihen, että he voisivat tartuttaa vapaan ihmisryhmän omalla rutollaan olemaan yhteiskunnassa, jossa kenelläkään ei ole vapautta tehdä ja ajatella, vaan kaikilla on samanlainen tyhjä mahdollisuus vain olla. Tästä tulee ontokratia, eli olemisen valtaa hallussaan pitävä ihmisryhmä, joka tarjoaa kannattajilleen tyhjää olemista, ilman minkäänlaista henkistä tai ruumiillista vaivannäköä. Myös valta on nykypäivänä tyhjä toive porvarillisille puolueille, koska se ei nykypäivänä tarjoa ihmisille ja poliitikoille mahdollisuutta muuttaa yhteiskuntaa, koska sosialistit ovat luoneet yhteiskuntaan niin perustavat rakenteensa, joiden kautta he voivat aina todentaa oman valtansa. Mahdollisesti se, jos sosialistit jätettäisiin muutamaksi vuosikymmeneksi hallitusvallan ulkopuolelle, voisi se aiheuttaa sen, että ideologisen nautinnon eli tyhjän olemisen ja sen vallan sijasta oikeistolaiset poliitikot voisivat ruveta tekemään hallituksessa pohjaavia päätöksiä ja ratkaisuja. Kaiken olemisen on perustuttava vaivannäölle, eikä ontokratian tarjoamaa tyhjää olemista voida ottaa ohjeena siihen, miten maailmassa tulisi olla. Porvarillisten puolueiden tulisi ensisijaisesti ruveta etsimään sitä vaihtoehtoa, jolloin yksityinen vapaa markkinatalous voisi kukistaa ja että se otettaisiin yleiseksi totuudeksi kaikessa politiikassa.

Balladi naisesta

Hän oli hellä ja hoikka

kuin ruotsinkielinen solakka nymfi

antoi minulle lupauksen toivosta

koska minä annoin uskoni hänelle

en tarvinnut sitä enää takaisin

koska hänelle se kuului

kohtalon takia tapasimme

se kuiskasi meidän korviimme

salaisuuden, joka oli peittänyt minut

kaikelta tärkeältä tapahtuvalta

nyt en toivoisi mitään muuta

kuin että voisimme kohdata valossa

joka tulee ennen lopullista valoa

sitä, jonka jälkeen on enää muisto

päivistä, jotka menivät läpi kuin tuuli

nyt tunnen tuulta kuin välimerellistä

lämmintä, jossa voisi nauttia

elämästä kuin se olisi eletty