Merkitys tarkoittaa sitä, mikä on jonkin asian tai arvon sisäinen tunniste. Monesti tämä sisäinen tunniste jaetaan yleiseen merkitykseen ja performatiiviseen rooliin, joka tarkoittaa jotenkuten subjektiivista merkitystä, sellaista merkitystä, jonka yksilö antaa tietylle asialle tai arvolle. Performatiivinen rooli määrittyy monesti yksilöllisistä merkitysasemista ja omasta maailmankatsomuksellisesta näkymästä ja horisontista. Performatiivisen roolin olemassaolo on sen takia hyväksi, koska silloin ihminen saa enemmän roolia asioilleen ja arvoilleen. Kuitenkin se voi olla johdattamassa ihmistä subjektiiviseen vaikutteellisuuteen, jota motivoi ontokraattisen eliitin johtama kommentaariaatti. Sen takia ihmisen tulisi olla koko ajan tietoinen myös siitä, että kaikille asioille voi määrittää yleisen merkityksen, joka voi olla ohjaamassa ihmisiä poliittisessa ja arvollisessa päättelyssä yhteiskunnan tasolla. On esimerkiksi politiikan kannalta tärkeää, että ihmiset jakavat tietyt samanlaiset ja samannimiset käsitteet. Kuitenkin mielestäni ei ole mitään estettä sille, että ihmiset voisivat kehittää itse käsitteitä ja määritellä niitä – tämä on etenkin performatiivisen roolin tarjoama mandaatti ja perusedellytys. Merkityksen yhteydessä on siis olennaista määritellä se, mikä on subjektiivista ja mikä on objektiivista. Ontokratian ohjailema kommentaariaatti on vaikutteellisuudellaan ja merkitysvallallaan etenkin subjektiivinen tendenssi, koska siinä pusketaan ihmisille heidän arvoihinsa ja käsitteisiinsä vain yhden yhteiskunnallisen ryhmittymän määrittelemää kieltä ja merkitystä. Ontokratia tarkoittaa olemisen valtaa, joka tarkoittaa sitä, että sen määrittelevät aina sellaiset ihmiset, joilla on eniten olemisen valtaa yhteiskunnassa ja erillisten yksilöiden keskuudessa. Tämä voi tarkoittaa sellaista ryhmittymää, joka pystyy yhteiskunnassa puhumaan suurimmalla äänellä omista arvoistaan ja mieltymisen kohteistaan. Tänä päivänä nämä ovat Suomessa etenkin vasemmistolaiset, luottamusmiehet ja kaikenlaiset sosialistit ja kommunistit. He eivät yleensäkään edes ole minkäänlaisessa enemmistöasemassa ihmisten tai parlamentin sisällä, mutta siitä huolimatta heidän yhteiskunta on parhaimmin pedattu juuri heidän mieltymyksilleen ja arvoilleen. On esimerkiksi kaikenlaista girl poweria korostavia juhlapäiviä, jossa vaikeutetaan entistä enemmän poikien ja miesten etenemistä yhteiskunnassa ja koulumaailmassa, siinä pyritään luomaan sellainen asetelma yhteiskunnan sisään, jossa vain naisia on yhteiskunnan korkeimmissa asemissa ja pojista tehdään matalakoulutettuja, matalapalkkaisia väliinputoajia. Esimerkiksi tämä naisten ja tyttöjen korostaminen on asia, jossa toteutetaan kommentaariaatin vaikutteellisuutta siinä, että myös miehet ja pojat laitetaan palvelemaan tätä pyrkimystä, jossa pyritään saamaan naisia kaikenlaisiin johtaviin asemiin. Todellisuudessa on niin, että miehet ovat suuremmin kykeneviä objektiiviseen arvottamiseen ja asioiden järjestykseen asettamiseen. Kuitenkin naisten roolin korostaminen tarkoittaa etenkin subjektiivisten ja tahdollisten tavoitteiden ajamista, siinä kaikki pyritään johtamaan samanlaiseen kilpailuun kaikkia vastaan, se on etenkin itsekäs, pyyteellinen ja partikulaarinen tavoite, jossa tytöt vähän kilpailevat keskenään. Halla-aho sanoi oikein siinä, kun hän totesi hallituksella olevan kympin tytön syndrooma. Ja samalla kommunistinen miesvihaaja Li Andersson tietysti pyrki sorkkimaan Halla-ahon tielle omilla epäolennaisuuksillaan. On selvää, että nykypäivänä suomalaisessa yhteiskunnassa pojat ja miehet voivat huonosti ja naisilla ja tytöillä on jo riittävän hyvä asema. Mutta tämä on ontokratialle olennaista, että mikään ei riitä, vaan kaikki tulee voida alistaa heidän maailmankatsomuksensa ja ristiriitaisten arvojensa alle, se siis korostaa taistelua ja kamppailua veri suussa. Miesten hallitsema yhteiskunta perustuisi etenkin veljeyteen ja joviaalisuuteen, uhrivalmiuteen. Mutta naiset ovat nykyajan ontokratiana tunkemassa samanaikaisesti kaikilta puoliltaan ristiriitaisia käsitteitään ja arvojaan kaikille ihmisille. Ontokratia hajoittaa arvot suhteellisiksi, reaktiivisiksi, pyyteellisiksi ja vertailukohdallisiksi. Kuitenkin koska se määrittää kaikkia suhteellisia arvoja, tulee sen johtama taistelu kaikkia vastaan koitumaan sen omaksi hyödyksi. Ontokratia on siis etenkin yhteiskunnallisen hämäännyksen tilaan pyrkivä yhteenliittymä. Se pyrkii kaikki toimimaan ideologisen nautinnon mukaisesti. Kaikki etsivät omia pyrkimyksiään, mutta lopulta tyytyvät kakunjakoon, joka laittaa nautinnon edelle ideologiaa. Sen jälkeen kommentaariaatti eli vasemmisto voi tulla ottamaan koko höskän hoitoonsa. Proletariaatista on siis tullut kommentaariaatti etenkin sen kautta, kun vasemmistolaiset ovat ottaneet haltuunsa esimerkiksi journalistisen maailman. Oikeistolaisten ajatuksia ei voi nykypäivänä kovinkaan helposti mediassa levittää, vaikka emme enää eläkään mitään 1970-lukua. Mielestäni merkittävin yhteiskunnan osa-alue on työ, ja samalla kaikenlaiset kommunistit olisivat lyhentämässä entistä enemmän työaikaa, eli vaikka ihmiset olisivat halukkaita tekemään työtä, viedään sosialistien merkitysvallalla tätäkin asiaa koko ajan eteenpäin. Merkitys on siis objektiivisen ja subjektiivisen osa-alueen kokoelma. Kaikille merkityksille on kuitenkin olennaista se, että ne, toisin kuin kommentaariaatin merkitykset, perustuvat kaikki vapaudelle ja etenkin yksilön vapaudelle. Vapauden voidaan siis katsoa olevan merkitystä korkeampi merkitys. Koko yhteiskunnan on kaikissa periaatteissaan perustuttava vapaudelle, yksilön ja valinnan vapaudelle. Mikä sitten olisi ideaalinen arvojen ja yhteiskunnan järjestys. Sen tulee perustua etenkin vapaasti ja riippumattomasti tulkittuihin arvoihin ja käsitteisiin. Siinä pitäisi löytää objektiivinen järjestys, jossa vallitsee harmonia, intressittömyys ja pyyteettömyys. Eli siinä ei pyritä saamaan hyötyä toisista ja asioista. Kaikille kävisi vapaus ja riippumattomuus yleisesti ja vasemmistolaisesti tulkituista arvoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti