Vastuussa olemisesta – etiikan apoteoosi
1. Relaation muoto ja ominaispiirteet
Vastuussa oleminen tarkoittaa vastaamista, eli toisen osapuolen, vastuun kohteen puheen ja tarpeen kuuntelemista ja hänen aloitteeseensa, vastuunkaipuun ilmaisuun vastaamista. Vastuussa oleminen tarkoittaa myös samanaikaisen paralleelisen toiminnan tunnustamista eli toisin sanoen myös samantilaisen toiminnan ja toiminnantarpeen tunnustamista. Vastuun kantaminen vaatii asettumista toisen asemaan, eli moniperspektiivistä ihmisten kohtaloiden ja toiminnan suuntien tunnistamista ja tunnustamista. Vastuun kantajan tulee laajentaa omaa perspektiiviään elämän suhteen siten, että toisen ihmisen asema, vastuun vastaanottajan asema, tulee esiin ja sulautuu vastuun kantajan omaan asemaan. Tämä perspektiivin laajentaminen tarkoittaa ennen pitkää sitä, että ihminen muodostaa relaatioita myös muihin vastuulla kannettaviin, eli voidaan sanoa, että hyvän tekeminen edistää aina sitä, että ihminen voi tehdä hyvää myös uudelleen ja entistä laajemmassa tietoisuudessa. Vastuuta kantavan ihmisen vastuu laajenee, kasvaa ja kehittää uusia oksia ja jäseniä kuin puu. Kun ajatellaan sitä, voiko vastuun kantaminen muuttua, voidaan siitä, että vastuun kantamisen tietoisuus laajenee, havaita myös sen, että se kehittyy koko ajan kokonaisvaltaisemmaksi. Ne, jotka ovat vastuun kantajia yhteiskunnassa, jatkavat toimintaansa koko ajan entistä laajemmalla skaalalla. Vastuun kantamisen muoto on etenkin elämässä pitävää ja elämää myötäilevää. Se on myös kaikenlaista tapahtumista edistävää, jossa tietenkin pyritään siihen, että tapahtuminen olisi myönteisen laatuista. Relaationa vastuun kantaminen ja vastuussa oleminen tarkoittaa etenkin huolehtimista, eli kiinnostuneena olemista toisesta; se tarkoittaa perään katsomista eli toisen tarkoitusperistä ja toiminnasta huolehtimista; se on toimintaa ylläpitävää eli se rakentaa samanaikaista paralleelisuutta, jotta kaikki ihmiset voisivat toimia yhteisönä samanaikaisesti; se tarkoittaa suojelua eli tilan antamista mutta etenkin oikeanlaisen vastuun kohteelle sopivan tilan antamista. Loppujen lopuksi vastuussa olemisen relaatio on etenkin kaverillistava suhde, jossa suhtaudutaan myötätuntoisesti ja vastuullisesti toisen ihmisen ominaisuuksiin ja niiden oikeimmalla tavalla toteutuvaan hyödyntämiseen.
2. Osapuolet
Vastuussa olemisen osapuolia on tarkennettava alustavasti etenkin sen takia, koska on ylläpidettävä mahdollisuutta, että vastuun kantaja voi olla samanaikaisesti myös vastuun kohde ja vastuun kohde voi joissain olosuhteissa olla vastuun kantaja. Vastuussa olija tai vastuun kantaja on vastuun kohdetta tietoisempi kokonaismerkityksestä tiettyihin toimintoihin ja tietoisuuteen liittyen. He ovat tietoisia etenkin siitä, miten toimintaan suhteessa tapahtuvaa tilan jakoa tulee suorittaa. Tilan jakaminen on tärkeää sen takia, koska kaikkien ihmisten toiminta on voitava sijoittaa tapahtuvaksi samanaikaisesti ja näin ollen myös samassa tilassa tapahtuvaksi. Vastuun kohteet voivat monesti olla sellaisia, jotka eivät pysty samalla tavalla näkemään kokonaistilaa ja eivät etenkään omaa tilaansa. Eli näin ollen, he tarvitsevat palautetta suhteessa siihen, miten he voivat kokea paikkansa maailmassa parantuvan ja tulevan selkeämmäksi. Voidaan esimerkiksi sanoa, että saksalaisten olisi tullut kantaa vastuu juutalaisista, mutta he toimivat juuri päinvastaisesti, eli he käyttivät hyväkseen sen, kun juutalaisilta oli viety heille aikaisemmin kuulunut tila. Vastuussa olija siis näkee tilallisuuden paremmin ja hyödyn huomioiden kuin vastuun kohde, näin ollen hän haluaa jakaa sen ja suostuu hyödyn aiheiden jakamiseen ja oikeanlaiseen distribuutioon. Vastuun kohde ei siis näe ihmisen toiminnan potentiaalista paralleelisuutta samalla tavalla, vaan hän näkee toimintansa tulleen estetyksi jollain tavalla ja voidaan sanoa hänen tai heidän kärsivän jollain tavalla niin sanotusta tilakompleksista, jossa hän on ymmällään omien toimintansa mahdollisuuksien ja toiminnan jatkamisen kanssa. Hän ei siis tiedä omaa tilaansa ja toiminnan mahdollisuuksia yhtä hyvällä tavalla kuin vastuussa olija. Hän ei ole tietoinen oman toimintansa tai olemisensa merkityksestä. Nämä kaksi asemaa hahmottuvat siten, kun huomataan, että vastuussa olija pyrkii parantamaan toisen, vastuun kohteen, asemaa ja paikkaa maailmassa. Tähän suhteeseen liittyy myös olennaisella tavalla armon käsite. Kristillinen armo kuuluu syvällisellä ja olennaisella tavalla vastuuseen. Tästä ovat kirjoittaneet esimerkiksi Dostojevski Karamazovin veljeksissä ja juutalaisista etenkin Viktor E. Frankl ja Emmanuel Levinas.
3. Kenestä ollaan vastuussa?
Vastuun aihe eli vastuussa olijan kohde on etenkin ihminen, joka on jollain tavalla jumiutunut. Tämä tarkoittaa tietynlaista esteytymistä, eli ihminen ei tiedä miten hän toimisi ja miten hän asettaisi oman toimintansa oikeaan asemaan omassa tietoisuudessaan. Hänen maailmaan suuntautuneisuuden tapansa on tullut kyseenalaistetuksi ja hän kärsii tilakompleksista, jossa hän ei pysty johtamaan tapaansa toimia ja ajatella toisten ihmisten ja maailman toimimisen tapaan siten, että paralleelisuus tulisi näkyviin. Voidaan jaotella vastuun kohteen määrittelyssä sille kaksi erilaista tapaa tai hahmotuksen välinettä ja myös niiden välimuoto. Universaalisesti vastuu tarkoittaa etenkin vastuun kantajaa ja sitä tunnetta, minkä vastuun kohde ja hänen toimintansa vaiheen seuraaminen vastuun kantajassa herättää. Tämä tunne voi olla jonkinlainen yleisihmisyyden tunnustamisen ja tunnistamisen tunne, joka herää ihmisessä etenkin myötätunnosta ja maailmassa olemisen tietoisuudesta. Partikulaarisesti tai erityisesti vastuun kantaminen ja sen kohde valikoituu etenkin määrittyen tietynlaisista yksilöistä ja niistä polkujäljistä, jotka voivat johdattaa tietynlaisia yksilöitä omiin määriteltyihin suuntiinsa. Se tarkoittaa myös vastuuta konkretiassa, koska universaalisella tasolla vastuussa oleminen ja vastuun kantaminen voi jäädä pelkästään ajatuksen ja tietoisuuden tasolle, jolloin se ei voisi realisoitua konkretiassa. Tästä on monenlaisia surullisia esimerkkejä vaikkapa suomalaisen politiikan ja järjestömaailman keskuudessa. Välimuodollinen sekä partikulaarisuutta ja universaalisuutta yhdistävä vastuun kantamisen kohteen valikoituminen tarkoittaa etenkin tunnetta ja toisia ihmisiä yhdistävää asenteellisuutta. Siinä vastuun kantamisen velvoittavuus yhdistyy korkeammalla tasolla. Kun kysytään sitä, miten vastuun kohde valikoituu, niin voidaan sanoa, että tärkeässä roolissa ovat etenkin tietynlaiset paralleeliset asemat toisten ihmisten välillä, joita voidaan oikaista ja parantaa niihin kohdistetulla huomionarvolla. Tällaisessa asemassa ihminen siis tunnistaa ne tilaan ja tilankäyttöön liittyvät ongelmat, joista vastuun kohteet tulisi ohjata pois.
4. Kuka on vastuussa?
Lentokoneissa näytetyn mallin mukaan vastuun kantaja ja vastuussa olija on etenkin sellainen ihminen, joka on jo laittanut oman happimaskinsa päähän, joten hän pystyy myös kantamaan huolta ja auttamaan muita. Vastuussa olijalla on siis varaa hyväntekeväisyydelle. Monesti, vaikka kaivattaisiin sellaista vastuun kantamista, joka on alkanut etenkin valveutuneisuudesta, eli jokaisen ihmisen tulisi antaa jo pienestään, niin vastuussa oleminen lisääntyy kuitenkin vasta sitten, kun vastuun kantaja pystyy ja hänellä on varaa kantaa vastuuta. Valveutuneisuudesta ja uhrivalmiudesta motivoituva vastuun kantaminen on varmasti monesti suurempiarvoista kuin sellainen vastuu, joka syntyy vastuun kantajan jo valmiiksi suurista resursseista ja voimavaroista. Vastuun kantaja on siis etenkin sellainen ihminen, joka on sinut oman tilansa ja asemansa kanssa. Tällaisella ihmisellä on tavallisesti niin sanotusti varaa heittäytyneisyyteen ja oman hyvänsä kieltämiseen toisten hyvän kustannuksella. Ihmisen tulee kuitenkin olla myös orientoitunut ja motivoitunut heittäytyneisyyteen, jotta hän voisi oikealla tavalla tunnistaa sellaisen vastuun, jota hänen on kannettava. Heittäytyneisyys tarkoittaa siis asennetta siihen, että voi havaita sellaiset tilanteet ja ihmiset, joiden tilanne vaatii vastuun kantamista. Vastuun kantamiseen tulee olla etenkin valveutunut ja kiinnostunut toisista ihmisistä. Kuitenkin vastuun kantamisellakin on muotonsa ja voidaankin väittää sen olevan monimuotoista. Valveutuneisuudesta motivoituva vastuun kantaminen on tavallisesti niin sanotusti suoraa, mutta kuitenkin ihmiset voivat hyötyä toisten resursseista myös etenkin välillisesti, josta voidaan esimerkkinä pitää köyhemmille annettuja tulonsiirtoja, jotka rahoitetaan suurempituloisten verotuksella.
5. Toiminta ja vastuu
Vastuun kantava toiminta on etenkin sellaista toimintaa, joka leventää teitä toisten ihmisten, esimerkiksi vastuun kohteiden toiminnalle. Näin ollen mahdollistetaan vastuun kohteen toimiminen tavalla, jota ilman jotkut jäisivät toimintansa ja pyrkimystensä kanssa yksin ja ilman mahdollisuutta toiminnan jatkamiseen. Toiminta ja vastuu yhdessä tarkoittavat etenkin sitä, että toimiessaan ihmisen on mahdollistettava samankaltainen ja samasta toiminnasta seuraava toiminta samalla kun toimii itse, vaikka sitten pelkästään omien tarkoitusperiensä mukaisesti ja oman toiminnan hyvän tunnustavasti. Kun kysellään sitä, miten toiminta suhtautuu vastuuseen, niin voidaan sanoa, että siinä hyvä lopputulos vaatii aina etenkin sitä, että orientoidutaan oikealla tavalla. Suhteessa vastuuseen toiminnan on aina oltava eettistä ja omantunnon hyvän huomioivaa ja havaitsevaa toimintaa. On myönnettävä se, että jos itse toimii tietyllä tavalla, niin samanlainen toiminta ja toiminnan perustelu on silloin sallittava myös muille, etenkin heikommassa asemassa oleville. Vastuu suhtautuu toimintaan etenkin siten, että toiminta ei voi olla esimerkiksi rikollista, sen on oltava kaikki osapuolet huomioivaa ja samanaikaisesti sen eettisyydestä on tultava varmuuteen koko ajan jokaisessa tilanteessa tehtävillä varmistuksilla.
6. Miten vastuu perustellaan?
Vastuun perustelemista kysyessä on kysyttävä samanaikaisesti sitä, että missä vastuun kantaja toimii. Voidaan sanoa, että vastuun kantajan tai vastuussa olijan on voitava toimia tilanteessa, jossa hän on niin vakiintunut omaan toimintaansa, että hän voi sen yhteydessä tunnistaa toisten oikeuden ja mahdollisuuden toimia samalla tavalla ja samat päämäärät omaten. Hänen tulee kuitenkin olla sillä tavoin vastuullinen omasta asemastaan, että hän voi sanoa, että samalla tavalla ja samojen tavoitteiden kautta toimiminen voi olla oikein ja hyväksi vastuun kohteelle. Voidaanhan sanoa, että esimerkiksi rikollinen toiminta ja siihen toisen johdattaminen, samoin kuin kaikenlainen joko henkisesti tai ruumiillisesti väkivaltainen toiminta on sellaista, että vastuuta ei voida perustella missään nimessä niiden ja niiden pyrkimysten kautta. Vastuun kantaja ei siis voi perustella vastuutaan näiden toiminnan muotojen edistämisen kannalta. Vastuuta voidaan perustella etenkin samankaltaisten ihmisille hyvän toiminnan tai hyvien asioiden herättämällä vastuuntunnolla, joka siis tunnistaa oman hyvän sijaan etenkin sellaisen hyvän, joka voi kertyä kaikille ihmisille samalla tavalla. Vastuu on myös pyyteetöntä siinä mielessä, että sen on katsottava olevan etenkin vastuuntuntoa siinä, ettei kenenkään ihmisen, etenkin koska he monesti ovat heikommassa asemassa, tarvitse kärsiä tilakompleksista eli siitä, etteivät he näe omalle toiminnalleen ja ajattelulleen paikkaa maailmassa tai elämässä. Vastuu on siis parhaimmassa muodossaan pyyteetöntä eli se on itsearvoista ts. se ei pyri minkäänlaiseen itselle koituvaan hyötyyn toiminnassa. Vastuussa oleminen ja vastuun kantaminen on siis etenkin vapauttavaa toimintaa, sen pyrkimys on vapauttaa ihminen tilakompleksista. Erilaisia vastuun ja vastuun kantamisen tasoja ovat etenkin ikään liittyvät rajoitteet, terveydestä tulevat rajoitteet, koulutukseen liittyvät rajoitteet ja tavoitteet, työhön liittyvät esteet ja paranteet sekä vapaa-aikaan ja harrastuksiin liittyvät asiat.
7. Heittäytyneisyys
Vastuussa olemisen yhteydessä on tarpeen esitellä heittäytyneisyyden käsite, jolla on alkuperänsä Husserlin ja Brentanon kehittelemässä intentionaalisuuden käsitteessä ja jonka yhteydessä on tarpeellista tuoda esiin Meinoningin tunnettu lause: ”On mahdollista ajatella jotain oliota, vaikkei sitä olisi olemassa”. Heittäytyneisyys on siis etenkin omasta psykologisesta minästä ohjautuva asia, joka suojelee etenkin ihmisyhteisöä yhteisötasolla sekä ihmisyksilöiden omaa minää arvokkuuden etenkin elämänarvokkuuden tasolla. Ihmisillä siis on yhteisöntajua ja ihmiselämän arvokkuuden tunnustavaa olemista, vaikka ei edes olisi minkäänlaista ihmisyhteisöä ja joka esimerkiksi juutalaisen vähemmistön tapaan toisen maailmansodan aikaan olisi täysin kadotettu ihmiselämän arvokkuuden mittaamisen tasolta. Tätä intentionaalisuutta voidaan kutsua etenkin ihmisen auttavaksi tietoisuudeksi ja toiminnan alttiudeksi. Myös sitä voidaan kutsua esimerkiksi suuntautuvaksi huolehtivaksi katseeksi. Implikaatioita tällä heittäytyneisyydellä on etenkin sen kautta, että vastuussa olija tuntee siinä vastuulliset tilanteet ja hän tuntee myös yleisemmin vastuunsa, joka tarkoittaa etenkin tuntemisen kautta aktivoituvaa vastuuta. Vastuun tunteminen on siis etenkin sisäisen psykologisen vastuun tuntemista, sekä erinäisten tilanteiden, jossa vastuun on aktivoiduttava, tuntemista. Kun kysytään, voiko vastuu ja heittäytyminen kehittyä, niin voidaan huomata, että se on joillekin sisäsyntyistä eli toimintatapa, joka monesti kertoo siitä, että yksilön yhteisvastuu on riittävän kehittynyt. Toisaalta joillekin heittäytyneisyys voi kehittyä, jolloin kyseessä on etenkin omaksuttu asenne, joka kertoo yleisesti siitä, että tällaisella ihmisellä on varaa heittäytyä. Voidaan sanoa, että näiden välimuoto sisältää siis luonteenomaisuuksia mutta samalla myös jotain sellaista, joka on sattumuksenvaraisesti tapahtunut tällaiselle ihmiselle. Brentanon ja Meinongin myötä tämä heittäytyneisyyden asenne lähentelee suuresti Gestalt-psykologian tapaa suhtautua maailmaan ja ihmiseen. Heittäytyneisyys on siis asenne ja tapa toimia, joka tunnistaa aina etenkin ihmisen arvokkuuteen liittyvät asiat ja toiminnan, joka on perin pohjin eettistä ja etiikan termien kautta ymmärrettävää. Materiaalisessa muodossa heittäytyneisyys näkyy etenkin sellaisessa toiminnassa, joka pyrkii säilyttämään jotain. Tuo säilyttäminen ja sen kohde on aina jotain sellaista, joka kertoo jotain syvällistä ihmisenä olemisesta. Esimerkiksi siitä, mikä on tärkeää.
8. Totaalinen vastuu, toinen ja kasvot
Emmanuel Levinas on ehkä länsimaisen filosofian historian merkittävin eetikko ja etenkin toiseuden, kasvojen ja vastuun filosofi. Hänen sukulaisensa tapettiin holokaustissa, ja hän jäi miltei ainoana suvustaan eloon. Levinas kirjoitti, että samalla kun ihminen näkee toisen ihmisen kasvot kaikessa inhimillisyydessään, havaitsee hän silloin sen, että hän ei ole vastuussa vain tästä ihmisestä vaan kaikista ihmisistä maailmassa. Joku on yhdistänyt Levinaan ajattelun Dostojevskiin etenkin Karamazovin-veljekset kirjassa. Vastuu on siis Levinaan mielestä pyyteetöntä ja se tulee esiin aina etenkin epäinhimillisissä olosuhteissa. Levinas – toiseuden ja radikaalin vastuun eetikko on tänä päivänä ajankohtaisempi kuin koskaan aiemmin. Levinaan mukaan, jos on vastuussa, on silloin voitava ottaa vastuunsa alle kaikki, ja tässä voidaan pitää kaikkena esimerkiksi kaikkia ihmisiä, ympäristöä, luontoa ja ihmisten olemassaoloa, maailman olemassaoloa. Tässä mielessä voidaan havaita, että esimerkiksi Pentti Linkolan kirjallinen tuotanto on monissa tapauksissa länsimaisen etiikan painavaa historiaa. Toinen tarkoittaa etenkin totaalista toista, josta on otettava kaikki kannettavissa oleva vastuu. Vastuu on kannettava, vaikka ei pitäisi. Eli Levinas esimerkiksi lähenee vastuuta siten, että totaalisen toisen puolesta on otettava vastuu, vaikka kaikki vastustaisivat ja huutaisivat korvaan, että ei. Kasvojen käsite tarkoittaa etenkin sitä, että kasvojen inhimillisyys on se, mistä alkaa toisen havaitseminen. Vaikka tämä ei aivan tarkoitakaan samaa, niin voidaan mainita esimerkki, kun Neuvostoliitto oli sotimassa Afganistanissa ja eräs afgaanisissi tähtäsi erästä venäläistä sotilasta, oli hän kertonut myöhemmin, ettei hän voinut ampua sotilasta, koska tämä oli laskenut housunsa alas ja ruvennut tarpeilleen. Tämä on esimerkki jopa siitä, että muuten toiseen suuntautuva paha toiminta voi pysähtyä silloin kun uhrin inhimillisyys tulee tarpeeksi esille. Ihmisen kasvojen inhimillisyyden kohdatessa ihmiselle tulee vastuu inhimillisyydestä, koska me kaikki olemme ihmisiä ja kaikki ainakin jotenkin inhimillisiä. Poliittisen ja sosiaalisen osallistumisen yhteydessä voidaan vastuussa olemista pitää myös jonkinlaisena osallistumisena. Mutta se ansaitsisi jo oman tutkielmansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti