Sukujuttu

Virrantalon patriisit – baltiansaksalaiset von Beckerit

Von Becker-suku on mieslinjaiselta alkuperältään baltiansaksalainen, Saksasta Baltiaan ja sieltä 1600-luvulla Suomeen tullut suku, jolla on ruotsalaista, venäläistä, englantilaista, hollantilaista, tanskalaista, ranskalaista, skotlantilaista, saksalaista ja suomalaista alkuperää ja verta. Suvun kantaisiin kuuluu mm. Britannian ensimmäinen normannikuningas Vilhelm Valloittaja, Pyhän Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan keisari Kaarle Suuri, kuninkaallinen Plantagenet-perhe Britanniassa, Kiovan suuriruhtinaita, Liettuan kuningas Mindaugas, Liettuan suuriruhtinas Gediminas ja Bysantin keisareita. Epäilen, että jos noita linjoja menisi enemmän taaksepäin, löytyisi varhaisemmiksi esivanhemmiksi esimerkiksi Rooman keisareita. Sittemmin von Becker-suku on asettunut Suomeen ja sukuhaarani 1800-luvun puolen välin jälkeen Kaaville. Suvun naiset liittyvät moneen saksalais- ja ruotsalaisperäiseen, ja myöhemmin Kaavilla maaseutuperäiseen aatelis- ja maanviljelijäsukuun.

Reinhold Octavius von Becker

Reinhold Octavius oli Otto Reinhold von Beckerin ja hänen vaimonsa Johanna Fredrikan, joka oli omaa sukuaan von Schrowe, poika. Hän osti vuonna 1875 Kaavin Luikonlahden kylästä Virrantalon tilan ja hän oli aloittanut vuotta aikaisemmin nimismiehenvirkansa Kaavilla. Hän oli käynyt Hämeenlinnan lyseon siihen aikaan, kun se oli vielä ruotsinkielinen koulu ja sen jälkeen seurannut käräjiä mm. Laukaan pitäjässä. Sukuhaara oli ollut peräisin Luhangasta, missä suku omisti alkuperäisen Luhangan säterin maat, mm. Honkalan kartanon. Hän oli isokokoinen mies, ja Kaaville tullessaan vielä täysin ruotsinkielinen. Hänen kodissaan Virrantalossa vieraili 1880-luvun alussa hänen pikkuserkkunsa tunnettu taidemaalari Adolf von Becker, joka maalasi sen kesän aikana Kaavin kirkkoon alttaritaulun. Tuo taulu oli Kaavin vuonna 1980 palaneessa kirkossa, ja nykyisin kopio siitä on Juuan nykyisessä kirkossa. Serkuksilla oli varmaankin hauskaa, kun kumpikaan ei ollut vielä aviossa. Paloviinaa varmaankin kului tilan puutarhassa istuessa. Reinhold Octavius oli tunnettu reiluna ja oikeudenmukaisena nimismiehenä, joka joskus, kun velallinen ei pystynyt maksamaan verojaan, maksoi ne omasta pussistaan, jottei velallinen olisi joutunut niistä laajempaan vastuuseen. Hän aloitti kummitusjuttujen kertomisen Virrantalossa, jossa jonkun kertoman mukaan ne olivat aikaisemman talonpoikaisen omistajasuvun ihmisiä, mutta myöhemmin hänen poikansa kertoi sen olevan hänen isänsä, Reinhold Octaviuksen haamu. Kaavilla Reinhold Octavius suomenkielistyi, vaikka hänen kirjeenvaihtonsa sukulaistensa kanssa onkin täysin ruotsinkielistä. Voidaan sanoa, että hänen tyttärilleen ja näiden miehille lähettämien kirjeiden perusteella hän myös savonkielistyi jossain määrin. Sortokauden aikana isänmaallinen ja jokseenkin venäläisvastainen mies ei halunnut pakottaa pitäjän nuoria miehiä laittomiin Venäjän armeijan kutsuntoihin, ja hän suoranaisesti kehotti heitä olemaan tulematta kutsuntoihin. Tämän toiminnan takia hän sai potkut virastaan ja vain vajaan eläkkeen. Tämän takia hän oli myöhemmällä iällään jatkuvassa rahapulassa, olihan tilakin jo annettu pojalle. Kirjeet tuolta ajalta sisältävät toiveikkaita arveluksia siitä, antaisiko joku lainaa, ja yleistä huonon rahatilanteen pohdiskelua. Reinhold Octavius liikkui nimismiehenä ollessaan pitäjällä ratsain ja hän olikin tunnettu hevosten harrastaja. Hän naitatti neljä tytärtään paikallisille maanviljelijöille, joista jotkut olivat tilan entisiä torppareita, jotka saivat avion myötä vapautensa. Kirjeitten perusteella hän on täysin hyväksynyt vävynsä vertaisikseen, ja pyrkinyt vielä näiden talosta poissaattamisen jälkeen olemaan huolehtiva isä tyttärilleen.

Frans Edvard von Becker

Frans Edvard syntyi vuonna 1891 täysin vierasperäisen aatelisen isänsä Reinhold Octaviuksen ja kaavilaisen maanviljelijän tyttären Maria Fredrika Julkusen toisena poikana, ja lopulta ainoana aikuisiälle eläneenä poikana. Frans Edvard kävi Kuopion Lyseota teini-ikäiseksi asti, jolloin hänen isänsä otti hänet pois koulusta vastalauseena venäläistämistoimenpiteille. Koulutettuna Frans Edvardista olisi luultavammin tullut virkamies tai yliopistomies. Hän ei muistuttanut suuremmin ulkoisesti isäänsä, vaan olenkin kuvista päätellyt, että hän on muistuttanut isänsä äidin hartolalaisen von Schrowe-suvun miehiä. Hän oli kaitakasvoinen, kun isänsä taas oli isonaamaisempi. Von Schrowe-suku hallinnoi Hartolassa Putkijärven kartanoa noin kolmensadan vuoden ajan ja oli von Becker-sukua vanhempi suku omassa aatelisuudessaan. Lisäksi Frans Edvardilla ei ollut korvannipukoita, joka ominaisuus on periytynyt hänelle joltain muulta esivanhemmalta. Schrowet olivat kuvien perusteella pääasiassa isokorvaisia. Frans Edvard oli kaikesta päättäen kansanomaisempi mies kuin isänsä, esimerkiksi keväällä 1914 otetussa perhekuvassa hänellä on sylissään haitari, ja hän on pukeutunut tavanomaiseen talonpoikaisen maalaismiehen asuun, lakkiin ja valkoiseen paitaan. Frans Edvard myös enoni kertoman mukaan saattoi joskus istua iltaa esimerkiksi renkiensä kanssa. Frans Edvard meni varsin nuorella iällä avioon naapuritilan Tukialan tyttären Hildan kanssa. Hän aloitti keski-ikäisenä kunnallisen osallistumisen ja hän istui kunnanvaltuustossa parikymmentä vuotta. Kunnanvaltuuston kokouksiin hän isoisäni kertoman mukaan liikkui säännöllisesti pyöräillen. Hän oli etenkin kiinnostunut koulu- ja sivistysasioista, joka asia on myöhemmin periytynyt hänen tilansa jatkajalle Leolle ja sanoisin myös, että allekirjoittaneelle. Hän oli huolehtimassa Luikonlahden kansakoulusta ja vastaamassa sen kehittämisestä ja ylläpitämisestä. Frans Edvardilta luonnistui kynän käyttäminen ja hän oli tässä roolissa monesti etenkin kuntaelämässä. Isoisäni kertoman mukaan hän suunnitteli nuorena miehenä palaavansa Luhankaan hallinnoimaan sinne jäänyttä sukukartanoa, Honkalaa, jonka hän oli perinyt Reinhold Octaviukselta, joka oli perinyt ¾ osaa siitä isoveljeltään majuri Odert Otto Alfred von Beckeriltä. Kuitenkin Honkala myytiin muille sukulaisille, ja Frans Edvard jäi pysyvästi Kaaville. Frans Edvardin polvessa sukuhaara oli jo merkittävästi suomenkielistynyt, vaikka hän kuitenkin kommunikoi kirjeitse esimerkiksi Luhankaan jääneiden tätiensä ja muualla Suomessa asuneiden kaukaisempien sukulaisten kanssa säännöllisesti ruotsin kielellä. Hän siis oli kaksikielinen ja vanhempiensa kautta eksoottinen viritelmä täysin vierasperäistä aatelista ainesta ja toisaalta äitinsä kautta satojen vuosien aikaista kaavilaista maalaissukua. Frans Edvard oli isäänsä verraten parempi taloudenpitäjä ja vakavarainen mies koko elämänsä ajan. Hän oli vakaa maalaisliittolainen, ja monessa mielessä juurevampi mies kuin isänsä. Myös voidaan sanoa, että hänen isänsä polvessa ilmennyt sukurasite (hänen isänsä oli ensimmäisten serkusten poika) helpottui jo hieman hänen polvessaan ja hänestä ei tullut hullua tai heikkomielistä, kuten monesta hänen isänsä sisaresta oli tullut. Isoisäni on kertonut isänsä olleen määrätietoinen ja luja mies. Frans Edvard myös muutti oman ja perheensä nimen von Beckeristä tilansa nimen mukaisesti Virrantaloksi vuonna 1935.

Leo Virrantalo ja hänen perheensä

Isoisäni syntyi vuonna 1929 ja ei käynyt paljon kouluja. Häikäisevän komea nuorena miehenä ollut Leo sai periä sukutilan, kun isänsä jostain syystä ohitti vanhemman veljen Reinon, jolle irrotettiin vanhan Virrantalon maista oma torppansa. Vanhin veli Martti oli käynyt Helsingissä Norssia, ja sen jälkeen opiskellut Evolla metsäinsinööriksi, eikä hän ollut kiinnostunut maanviljelyksestä Kaavilla. Leo oli etenkin maanviljelijä, eikä hänen aikanaan Virrantalossa enää ollut renkejä eikä piikoja. Leo avioitui Järveläisten sukuun kuuluneen Sallin kanssa, joka tasapainotti hänen luonnettaan räiskyvyydellään ja impulsiivisuudellaan. Leo ei ollut kahden vanhemman veljensä tapaisesti tullut isäänsä, vaan hän muistutti etenkin äitiänsä Hildaa. Rauhallisuus, filosofisuus ja lempeys olivat ominaisuuksia, jotka liittyivät etenkin hänen äitiinsä. Leo teki paljon töitä, hän esimerkiksi kävi talvisinkin savotassa Retusen järven takana siellä olleilla tilan Ahosenniemen mailla, missä esimerkiksi äitinikin on kertomansa mukaan ollut joskus mukana. Nuorena miehenä Leo ajoi Tukialan serkkunsa Unton kuorma-autoa ja myöhemmin hänellä oli omakin kuorma-auto. Hän kertoi minulle joskus, että hän oli myös rakentamassa kaivoa tätinsä Alma Fredrika Karjalaisen kotona Polvijärven Saarivaarassa. Leo peri isältään kiinnostuksen koulutusta kohtaan ja hän toimi kymmeniä vuosia Kaavin koululautakunnassa. Hän oli Maalaisliiton ja myöhemmän Keskustan miehiä. Hän oli myös moniulotteinen luottamusmies monissa järjestöissä ja yrityksissä, kuten esimerkiksi Koillis-Savon Osuuspankissa ja Lions-Clubissa. Leon polvessa sukuhaara oli jo täysin suomenkielistynyt, ja muutamat hänen sisaristaan olivat kiivaita suomenkielisyysaktiiveja. Olihan hänen veljensä Martti ollut Norssiaikoinaan ottamassa osaa suomen- ja ruotsinmielisten katutaisteluihin Helsingissä 1920-luvulla. Leo oli aina kiinnostunut suvun historiasta ja hän puhui monesti mielissään ”Beckereistä”, kuten hän kansanomaisesti sukua nimitti. Hän oli mielestäni menneen ajan aatelisherra, ja tavan mukaan hän oli kiinnostunut ja ihaili Mannerheimia ja sen jälkeen myöhemmin Kekkosta. Mieluusti muisteli hän myös sukuun äitinsä puolelta kuulunutta "Ukko-Pekkaa", presidentti Pehr Evind Svinhufvudia. Hän oli kiinnostunut ajastaan, luki kaikki mahdolliset sanomalehdet ja katsoi televisiosta uutiset ja ajankohtaisohjelmat. Hän harrasti laaja-alaisesti kirjallisuutta, niin kaunokirjallisuutta kuin tietokirjallisuuttakin, ja tutki Virrantalon tilan historiaa monista lähdeteoksista ja asiakirjoista. Minulla esimerkiksi on hänelle kuulunut kirja Suur-Liperin historia, joka sisältää paljon hänen muistiinmerkintöjään satojen vuosien takaisista tiedoista Virrantalon tilan historiaa koskien. Isovanhempani muuttivat 90-luvulla vanhasta Virrantalosta tilan mailla sijaitsevaan Virranportti-nimiseen taloon. Kuitenkin he olivat juurevia maaseudun ihmisiä, ja kun olin hänen viime vuosinaan kävelemässä isoisäni kanssa, nautti hän etenkin, jos sai istua alas navetan edessä tai vanhan Virrantalon portailla muistellen vanhoja, hyviä aikoja. En olisi voinut kuvitella heidän asuvan missään muualla kuin kotitilallaan. Vuonna 2018 syksyn sarastaessa tämä arvokas ja diskreetti aatelisherra liittyi esi-isiensä joukkoon. Isoäiti seurasi häntä seuraavana vuonna.

Nykyisin suvun perintöä Kaavilla jatkavat enoni Kari ja Virrantalossa asuva Markku.

Olli von Becker

YTM