Ajattelu vaatii monessa mielessä tahdonalaisten toimintojen ja ajatusprosessien poistamista, aivan kuten esimerkiksi Arthur Schopenhauer aikanaan ajatteli. Tahtominen tarkoittaa monesti käytännöllisiä päämääriä, eli sellaisia asioita, joihin ihminen elämässään pyrkii. Nämä päämäärät voivat monesti motivoitua esimerkiksi pinnallisuudesta, turhantärkeydestä tai ahneudesta. Eli voidaan sanoa, että tavanomaisten päämäärien seuraaminen elämässä ei monestikaan toteuta samanlaisia motiiveja kuin mitä esimerkiksi mahdollisimman puhdas ja riippumaton ajatteleminen vaatii. Opportunismi ja tilanteen hyväksikäyttäminen ovat monestikin sellaisia asioita, jotka liittyvät tahtoon ja tahtomiseen. Kuitenkin ajattelussa tulisi pysyä intressittömyydessä ja pyyteettömyydessä. Sen takia voidaan sanoa, että ajatteleminen vaatii monesti jonkinlaista askeettista elämänasennetta. Voidaan sanoa, että tahto ja tahtominen monesti murentavat ihmisten moraalin kykyä, eli se voi johtaa siihen, että kaikkia ihmisiä kohtaan ei toimita tasa-arvoisella tavalla. Tahtova ja päämäärinsä suuntautuva ihminen etsii kaikesta hyötyä, mitä ajatteleva ihminen ei missään mielessä eikä tilanteessa tee. Ajatteleminen on loppujen lopuksi käytännöstä ohjautuville ihmisille täysin tarpeetonta, koska se suuntautuu aina etenkin periaatteeseen ja yleisyyteen. Käytäntö ja tahto ovat aina partikulaarisia, erityisiä, ailahtelevia ja pyyteellisiä. Mikä sitten erottaa yleisen ja erityisen? Sen tekee etenkin se, miten pyyteetöntä toiminta ja ajattelu on, miten yleiseksi tai erityiseksi ajattelu voidaan johtaa. Erityinen ajattelu on aina ristiriitaista sen takia, koska tässä tilanteessa tahtominen sijoittuu sellaiseen alaan, jossa on paljon myös toisten ihmisten tahtomista ja päämääräistä toimintaa. Sen takia se asettuu aina toisten ihmisten päämäärien ja arvojen eteen. Objektiivisessa tai yleisessä toiminnassa toiminnan ala on rakentunut siten, että siinä ei voi tulla käytännöllisiä ristiriitoja, koska toiminta on niin yleisyyteen ja periaatteisiin suuntautunutta. Mitä alemmalle tunnustushierarkian tasoissa mennään, sitä pyyteellisempää ja valinnasta riippumattomampaa toiminta ja ajattelu on. Kuitenkin vapaa markkinatalous on edistämässä sitä, että myös alemmille tunnustushierarkian tasoille tuodaan valinnan varaa ja mahdollisuuksia, kun taas sosialistit olisivat alentamassa ihmisen alempien periaatteiden kautta niiden vangiksi. Harmonia on siis etenkin sellainen asia, joka määrittelee sitä yhteiskunnan ja sosiaalisen elämän taustaa, jossa tunnustushierarkia on tasasuhteessa itsensä kanssa. Käytännöllisten päämäärien ja tahtomisen takia ihmiset suuntautuvat tunnustushierarkian tasapainoa vastaan, sillä ontokratian kommentaariaatti tarjoaa oman vaikutteellisen toimintansa kautta heille apua siinä suhteessa. Kommentaariaatin alainen toiminta on aina etenkin relatiivista ja reaktiivista, ja siinä ihmisten kannatetaan pyrkivän aina etenkin vertailukohdallisiin symboleihin eli jatkuvaan kilpailuun toisia vastaan. Vertailukohdalliset symbolit ovat sellaisen itsetyytyväisen ja elintasokulttuurin tuotteen jäännös, jossa ihmisille annetaan mahdollisuuksia hienostella ja kaunistella, eli kasvattaa elintasoaan keinotekoisilla asioilla, joista he saavat mahdollisuuden kuulua joukkoon eli klikkeihin. Kuitenkin voidaan sanoa, että askeettinen intellektuelli ei tavoittele tällaisia asioita, ja hän ei myöskään koskaan halua kuulua minkäänlaisiin klikkeihin. Ajattelu vaatii siis jonkinlaista asketismia, koska ajattelemisessa on luovuttava tahdon käytännöllisistä päämääristä ja pyrkeistä. Kuitenkin voidaan sanoa myös, että ajattelemisessa on hyötyä myös dekadentismista, koska se edustaa kaikkien asioiden ja arvojen uudelleen tulkintaa ja tietynlaista vapautumista porvarillisen yhteiskunnan käytänteistä ja tavoista. Ihminen voi kannattaa vapaata markkinataloutta ja samanaikaisesti vastustaa porvarillisen yhteiskunnan käytänteitä ja periaatteita. Dekadentismiin liitetyt päihteet ovat monesti taiteilijoille ja kirjailijoille arjesta poispääsemisen tapa, jota taiteellinen luova työskentely joskus vaatii. Esimerkiksi Churchillilla kirjoittaminen ja maalaaminen toteuttivat samanlaista sykliä, jossa yhtenä osana oli aina välillä alkoholi ja sikarit. Tahto ja tahtominen ovat siis sellaisia asioita, jotka tulee kuolettaa ensin, että voi sitten ajatella. Ajatteleminen vaatii aina etenkin omien tarkoitusperien unohtamista, tai paremmin sanoen niitä ei tulisi koskaan edes olla ajateltavissa. Ajattelu on aina pyyteetöntä, tarkoitusperätöntä ja epäitsekästä. Siinä on voitava antaa jollekin asialle tai ihmiselle suurempi arvo kuin mitä itse antaa itselleen. Ajattelu on siinä mielessä arvokasta, koska siinä käsitellään periaatteita ja yleisiä asioita. Yleisyyteen suuntautuminen on lähestymistä Jumalaan, koska nämä periaatteet ovat suurimmillaan uskonnollisessa tasossa tunnustushierarkiassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti