sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Ihmiselämän perustavasta ristiriidasta ja suojelevatko vai rajoittavatko periaatteet elämää

Ontokratia ja kommentaariaatti pyrkivät antamaan ihmisille kuvan ihmiselämästä, jonka mukaan se ei sisällä minkäänlaisia arvoristiriitoja tai kamppailua. Ne tekevät sen sen takia, koska he pyrkivät saamaan ihmisiltä hyötyä omille tavoitteilleen ja päämäärilleen arvomanipuloinnin kautta. Jos esimerkiksi yhteiskuntaelämässä ruvetaan ajattelemaan, että kirkolle tulisi antaa enemmän valtaa vaikkapa terveellisen ravinnon ja ehkäisyn sijasta, on silloin tultu tilanteeseen, jossa yhteiskunnallista tunnustushierarkiaa ohjailee ontokratian määräilemä kommentaariaatti. Se ei suoranaisesti aina pyri antamaan valtaa sellaisille instituutioille, joita se edustaa, vaan vähentämään vastustamiensa instituutioiden valtaa antamalla tätä valtaa toisille ja vastakkaisille instituutioille. Se voi esimerkiksi haluta sellaista, että ihmiset alkaisivat manipuloitujen arvovalintojen jälkeen äänestämään edustamiansa vasemmisto- ja muita sosialistipuolueita. Ontokratia on siis etenkin urapoliitikkojen, mutta etenkin sosialististen urapoliitikkojen muodostama väljä yhteenliittymä. Siinä he pyrkivät saamaan omakohtaista hyötyä, ideologista nautintoa politiikassa toimiessaan ja päätöksiä tehdessään. Ideologinen nautinto tarkoittaa sitä, että ihmiset saavat ideologisesti toimiessaan ja kakunjaolle tullessaan nautintoa, jonka arvo lopulta ylittää heidän kohdallaan ideologian. Tähän voidaan liittää myös Petteri Orpon edustama ryhmittymä Kokoomuksen sisällä. Ihmisten tulisi siis nähdä. että heidän elämäänsä määrittelee ristiriita kommentaariaatin edustaman vaikutteellisen subjektiivisuuden ja vapaan ja riippumattoman objektiivisuuden välillä. Ihmisten tulisi politiikassakin siis päättää jo heti alkuvaiheessa se, edustavatko he ideologiaa vai ideologian ohittamisella hankittavaa nautintoa. Ideologian ja nautinnon välinen ristiriita määrittää objektiivista pyyteettömyyttä ja subjektiivista pyyteellisyyttä. Ontokratia pyrkii saamaan ihmiset ohjailtavakseen tarjoamalla heille ideologian unohtamisella saavutettavaa nautintoa. Se siis korostaa kakunjakoa, jossa kukaan varsinaisista puolueista tai poliitikoista ei saa omia ajatuksiaan julki. Ihmisen arvotunteista alkaa hänen arvorealisaationsa. Ihmisen on tässä vaiheessa tultava riippumattomaksi vaikutteellisuudesta, ja hänen on alettava adaptiivinen tulkinta, jossa objektiiviset arvot vahvistuvat ja tulevat näkyviin. Tähän tarvitaan etenkin kahta käsitettä, preferenssiautonomiaa ja maksimointiavaruutta. Preferenssiautonomian kautta ihminen saa käsityksen siitä, mihin hän aikoo arvojaan käyttää, eli hänen on tässä tilanteessa voitava arvottaa ja ajatella mahdollisimman riippumattomalla tavalla ja välttää vaikutteelliseksi tuleminen. Preferenssiautonomiassa ihminen valitsee haluaako hän käyttää arvoaan vapauteen vai vastuuseen ja monissa tapauksissa se voi olla myös molempia. Maksimointiavaruus tarkoittaa sitä, voiko arvo tulla yleistetyksi erottelukapasiteetin ja joukkopriorisoinnin kautta. Arvot liittyvät aina myös etiikkaan, ja maksimointiavaruudessa arvoille annetaan arvotus siten, että ne laajennetaan äärimmilleen. Tätä kautta ne voivat saada hyvyysarvon erittäin hyvä, hyvä, huono tai erittäin huono. Vain erittäin hyvät arvot voivat kelvata oikeasti vapaille ihmisille, hyvät voivat parhaimmassa tapauksessa tulla objektiivisiksi riippumattomien ihmisten joukkopriorisoinnin kautta, huonot arvot ovat riippuvaisten ihmisten arvoja, jotka eivät voi tulla objektiivisiksi ja erittäin huonot arvot ovat kommentaariaatin manipuloijien arvoja, jotka ovat syvästi vaarallisia kaikille vapaille ja riippumattomille ihmisille. Maksimointiavaruuden kautta voidaan käsitellä esimerkiksi vapauden tai tasa-arvon ihanteita. Voidaan helposti sanoa, että äärimmäinen vapaus on erittäin hyvä arvo, kun taas äärimmilleen viety tasa-arvo vie aina jonkinlaiseen sosialismiin. Ihmisellä on oltava erottelukapasiteettia, jotta hän osaa valita oikein adaptiivisen tulkinnan, preferenssiautonomian, maksimointiavaruuden ja joukkopriorisoinnin kohdalla. Objektiiviset arvot ovat rationaalisia ja pragmaattisesti toimivimpia arvoja, minkä lisäksi ne ovat myös eettisesti täydellisimpiä arvoja. Ihmisen on väistettävä se ristiriita, joka tulee siitä, kun ontokratia pyrkii kommentaariaatin vaikutteellisuuden kautta omaksuttamaan hänelle arvoja ja mieltymyksen kohteita, se voi siis saada ihmisen toimimaan pahalla tavalla mutta etenkin banaalisen pahan näyttämällä tavalla. Ihmisen on siis tunnistettava se, että jotkut arvotunteet voivat tulla objektiivisiksi ja rationaalisiksi, koska ne ovat parempia ja yleisempiä ja pyyteettömämpiä kuin järjenvastaiset ristiriitaiset ja pyyteelliset arvot. Olen miettinyt sitä, ovatko elämää, ajattelua ja toimintaa määrittelevät periaatteet ihmisen vapautta rajoittavia vai suojelevatko ne jollain tavalla elämän kulkua. Mielestäni monessa tapauksessa ne rajoittavat ihmisten toimintaa ja saavat hänet näyttämään epärationaaliselta ja epäjärjelliseltä. Esimerkiksi kun sanoin isoäidilleni, että menen lainaamaan yliopiston kirjastosta oikeustieteen tenttikirjoja, aloitti hän kuulustelun kysymällä mitä kirjoja ne ovat, ja että hän on joutunut joskus viemään lainaamani kirjoja takaisin kirjastoon, ja epäili sitä, miten osaisin pitää kirjoja huolella ja viedä ne joskus takaisin. Sen merkitys, että olen aloittanut oikeustieteen tenttimisen jäi häneltä täysin huomaamatta, ja käytännölliset periaatteet ja pikkuporvarillinen kunnollisuus ja oman ja toisen omaisuuden välisen eron korostaminen saivat hänellä enemmän merkitystä kuin se, että opiskelen nyt oikeustiedettä. Tässä tilanteessahan voidaan sanoa, että periaatteet estivät häntä huomaamasta että on tärkeää että opiskelen oikeustiedettä ja että saan tenttikirjoja käsiini. Yksi esimerkki on lukioajalta, jolloin istuin etupenkillä isäni ohjaamassa autossa ja olimme menossa Kuopiossa kotiin päin, minä nostin ylös sen, että miten hyvä eräs opettaja koulussani oli, isäni ei kuunnellut vaan marmatti siitä, miten huonosti edessä oleva kuski ajoi. Mieleeni jäi kuitenkin, että edessä ajanut kuski oli juuri se hyvä opettaja koulusta. Tässäkin tapauksessa huomasin, että minun päämääräni ja ajatukseni jäivät huomiotta, kun pikkuporvarillinen kunnollisuus ja alaluokkainen autolla ajamisen taito ohittivat minun arvostukseni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti