Ihanne tarkoittaa jotain sellaista päämäärää, jota tavoitellaan. Joku voisi sanoa, että ihanteen puolesta toimiminen on tärkeämpää kuin se, että ihanne joskus tavoitettaisiin. Ihanteen puolesta toimiminen lisää ihmisen arvoa ja arvokkuutta. Ihanne voi olla esimerkiksi jonkinlainen ns. mega-arvo, joka voi toimia erilaisen toiminnan motivoijana. Goethe kirjoitti, että nainen iki-ikuinen johdattaa meitä eteenpäin. Joku voi sanoa, että esimerkiksi naisen puolesta toimiminen voisi lisätä ihmisen rohkeutta esimerkiksi sodassa, mutta kuitenkin voidaan sanoa, että rauhan tilassa sukupuolisesta toiminnasta motivoituvat teot eivät yleensä saata olla riittävän hyvin rajoissa pysyvää. Voidaan sanoa, että ihanne voisi olla esimerkiksi vapaus tai vaikkapa ihmisoikeudet. Tässä tapauksessa arvo annetaan sellaiselle toiminnalle, joka edistää uutta toimintaa noiden periaatteiden kautta. Voidaan esimerkiksi sanoa, että jos poliitikko puolustaa yksilön vapautta ja ihmisoikeuksia, voidaan silloin saada tuollaisesta myönteinen kokemus, joka voi johtaa esimerkiksi tuollaisen poliitikon äänestämiseen. Ihanteet ovat siis syvässä liitteessä arvoihin, joiden joukossa niitä voidaan pitää aiemmin sanotun mukaisesti mega-arvoina tai suurarvoina. Arvot perustuvat arvotunteisiin, jotka perustuvat ihmisen taipumukseen arvottaa asioita. Arvotunne on siis sellainen emootio, joka arvottaa asioita erilaisiin järjestyksiin. Arvotunteiden kannalta on tärkeää, että arvottamisen toiminta ja arvojen objektiiviseksi tulon menetelmä adaptiivinen tulkinta voi tapahtua vapaasti. Adaptiivisen tulkinnan onnistuminen riippuu monesti siitä, millainen erottelukapasiteetti ihmisellä on. Erottelun aihe perustuu arvojen objektiivisuuteen/subjektiivisuuteen, pyyteettömyyteen/pyyteellisyyteen ja altruismiin/oman edun pyrkeeseen. Arvot tullessaan niiksi arvotunteiden kautta käyvät läpi yhteensovittamisprosessi syväsymboleiden kanssa, jotka kertovat arvojen objektiivisuudesta ja yleisyydestä ja niillä on suora yhteys adaptiiviseen tulkintaan ja sen jälkeen tapahtuvaan joukkopriorisointiin. Syväsymbolit kertovat siitä, mikä on yleistä ja mikä itsekeskeistä. Syväsymboleihin on tallennettu kaikki yleisyydestä ja objektiivisuudesta kertova tieto siltä ajalta, milloin maailmassa on pyritty löytämään objektiivisia arvoja. Ontokratian ohjailema kommentaariaatti pyrkii ohjaamaan realisoitumattomia arvotunteita vaikutteellisuudella, minkä kautta se pyrkii antamaan niille toisenlaisen merkitysvallan, eli pakottamaan ihmisiä pyyteellisiksi, itsekkäiksi ja subjektiivisiksi. Tässä se toimii käyttäen vertailukohdallisia symboleita, jotka ovat siis nimensä mukaisesti jotain relatiivista, jotka asettuvat kaikkien kohtiensa kautta ristiriitaan toisten ihmisten arvottamisen ja symboleiden kanssa. Syväsymboleista motivoituva arvottaminen on etenkin pysyvää ja lujasti juurillaan seisovaa arvottamista, joka ei suuremmin muutu kuin vain tiettyjen yhteiskunnassa ylläpidettävien sosiaalisen liberaalisuuden käytänteiden kautta. Arvot sopeutuvat aina tiettyjen yhteiskunnallisten olosuhteiden kautta, joten on väärin luulla, että syväsymboleiden kautta tavoitellut arvot toteutuisivat aina samalla tavalla ja tämä pysyvyys olisi jotain sellaista tavoiteltavaa, mihin pitäisi pyrkiä koko ajan. Kuitenkin iättömyyden ja relatiivisuuden välinen suhde määrittää aina arvottamista yhteiskunnassa. Ne puolueet jotka sitoutuvat arvojen oikeaan prosessointiin voivat kuitenkin ylläpitää riippumatonta arvottamista, johon eivät vaikuta kaikenlaisten vasurien vinkumiset ja palautteet. Syväsymboli on siis mahdollisesti sellainen tavoite, jota voidaan kuvata ihanteeksi. Voidaan sanoa, että vapaa markkinatalous on paljon parempi yhteiskunnallinen ja taloudellinen järjestys kuin sosialismi, koska se asettaa ihmisille järjestyksen, jossa arvostetaan valintaa ja vapautta. Korkeimmat tunnustushierarkian tasot, joissa instituutiot ilmenevät ovat myös pyyteettömimpiä instituutiotasoja, eli ne ovat peräisin kaikkein objektiivisimmista ja pyyteettömimmistä arvotunteista. Kuitenkin tason pyyteettömyys aiheuttaa sen, että tällaisella arvojen ja instituutioiden tasolla on myös eniten vapauden kautta ilmenevää valitsemista ja valinnan vapautta. Vapaa markkinatalous ylläpitää etenkin valinnanvapautta, koska se tuo ihmisille enemmän valitsemisen aiheita erilaisten tuotteiden muodossa. Eli voidaan sanoa, että tunnustushierarkian järjestys yhtenäistyy, kun sen alimmatkin tasot, kuten ravinnon ja materiaalisen omaisuuden tasotkin saavat enemmän valinnanvaltaa. Esimerkiksi erilaiset alakulttuurit ja niiden mukaiset esimerkiksi ravinnon valitsemisen tavat voivat olla muuttamassa pyyteellisimpien arvojen ja instituutioiden tasojen järjestystä ja laajentamassa vapautta. Voidaan sanoa, että tällainen instituutioiden hahmottaminen sopisi varmasti etenkin sellaisille ihmisille, jotka ovat eläneet itäblokissa rautaesiripun aikaan – vaikka järjestelmä korostikin ehdottomasti pyyteellisimpien arvojen tasojen arvoja ja tapoja, vaikkapa ruuan itsetärkeyden muodossa, pystyivät ihmiset kuitenkin saamaan turvaa esimerkiksi sellaisista ajattomista ja iättömistä asioista, kuten esimerkiksi taidemusiikki tai itse valittu uskonto, usko ja uskontokunta. Kun vapaan markkinatalouden myötä ihmisten päivittäinen elämä saa enemmän vaihtoehtoja, tullaan siihen tilanteeseen, että haljahtaminen totalitarististen järjestelmien jalkojen eteen on entistä enemmän vähemmän todennäköistä. Syväsymboli on siis ihmisten kollektiivisessa tietoisuudessa oleva symboli, joka nimensä mukaisesti tarkoittaa syvällistä arvojen tulkinnan tasoa. Voidaan sanoa, että vapaus on yksi syväsymboli tai niitä määrittävä kenttä, jotka kertovat siitä, että tärkein asia maailmassa on vapaus ja yksilönvapaus, eikä jonkinlainen sosialistien ja kommunistien ajama ”tasa-arvo”, koska tuon tasa-arvon myötä he olisivat päästämässä kommentaariaatin päättämään siitä, millaisia asioita yhteiskunnassa arvostetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti