Raskasmielisyys on yhdistetty jo tuhansien vuosien ajan runoilijaan ja runouteen. Melankolia liittyy siihen, miten esimerkiksi omien asioiden pohdinnassa voidaan tulla syvällisiin kysymyksiin, jossa voidaan kyseenalaistaa ja laittaa olemaan asioita, jotka tulevat esiin perusteellisen pohdinnan jälkeen. Morrissey on mielestäni esimerkki runoilijasta, joka ei pelkää tuoda omaa minäänsä naurettavan ja säälittävän rajamaille, vaan hänen sanoituksiensa kautta myös kuulijat voivat puhdistautua kokemistaan samankaltaisista ajatuksista. Ei siis tulisi pelätä sitä, miltä runous näyttää sisältönsä puolesta, koska olennaisinta siinä, sen tuottamisessa on se, että on rehellinen itselleen ja omalle maailmasuhteelleen. Rehellisyys on siis sitä, että ilmituomisesta ei jätetä pois joitain asioita sen perusteella, miltä ne näyttävät jonkin ajan muoti-ilmiön kannalta. Olen kohdannut asenteita, joiden mukaan jotkut tietynlaista muuria ja fasaadia ylläpitävät ihmiset eivät voi sietää sitä, jos joku on rehellinen (saati taiteellinen), ja alkavat tehdä omia pinnallisia ja alentavia arvioitaan tällaisesta ihmisestä. Esimerkiksi eräs sukulaiseni on joskus kutsunut minua ”luuseriksi” omista varsin hatarista lähtökohdistaan käsin, hän sanoi kerrankin, kun luin hänelle varhaista kolumniani, ettei hän ymmärtänyt siitä mitään. Mutta tämä on esimerkki siitä, miten jotkut ihmiset katsovat, että kaikki tuntemukset ja tapahtumat ovat ansaittua ja ne täytyy pitää pintansa alla ja jos niistä kirjoittaa jotain, on se naurettavaa ja säälittävää. Tällaiset ihmiset siis kieltävät joitain osia itsestään, ja on varmaan niin, ettei tuollaisilla ihmisillä ole kovin rikasta sisäistä ja tunne-elämää. Esimerkiksi Platon ajatteli, että runouden on oltava pelkästään kiillotettua sankarien ja sankarillisuuden kuvausta. Tuo sopisi varmaankin tällaisten rajoittuneiden ja omavaltaisesti ilman minkäänlaista yleistä arvostelua ja käsitystä toisista ihmisitä mielipiteitään kertovien ihmisten taidekäsitykseen. Olen huomannut tähän viittaavaa reagointia esimerkiksi muutamien sukulaisten taholta, kun kirjoitin sukuhistoriikkeja. Mitään kielteistä ja paljaan rehellistä ei heidän mielestään olisi voinut sisällyttää kirjoihin, eli sen olisi muutaman ihmisen mielestä olisi tullut olla pelkkää ylistyslaulua ja vain hyvien ja myönteisten asioiden mainitsemista. Jos koskee, silloin on sanottava, että koskee, ja jos on iloinen, tulisi se myös silloin voida sanoa ääneen. Rikas tunne-elämä on edellytys runoudelle ja yleensäkin kirjallisuuden luomiselle. Morrissey on varmasti hyvä esimerkki laulajarunoilijasta, joka uskaltaa tuoda esiin vaikeat ja ristiriitaisetkin tunteensa. Monesti on myös niin, että sukupuolinen identiteetti ja sukupuoli määrittää sitä, miten tunteita ilmaistaan. Morrissey on esimerkki ihmisestä, joka ei anna sukupuolisen identiteetin häivyttää itsestään kokonaista ihmisyyttään. Onhan hän esimerkiksi sanonut, että hän ei pidä miehistä tai naisista, vaan ihmisistä, muttei kuitenkaan silloinkaan useimmista.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti