Ontokratia ja kommentaariaatti pyrkivät muodostamaan arvoista sen kaltaisen kokonaisuuden, joka pyrkii estämään todellisen vapauden arvojen tulkintaan. Tämän se tekee vaikutteellistamalla arvoja sillä tavalla, että se lisää merkitysvaltaa niihin, jolloin arvot alkavat tulkinnassaan muistuttaa tietynlaista symbolista merkitystä, joka kuitenkin perustuu vertailukohdallisuuteen eli aina tietynlaiseen binaariseen vastakohtaisasetteluun. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat esimerkiksi sosialistien arvot, jotka perustuvat aina jonkinlaiseen käsitykseen siitä, että sosialisteja riistetään kapitalistien osalta. Tällainen arvojen tunnistaminen on aina reaktiivista ja relatiivista, koska se pyrkii hakemaan itselleen sisältöä sieltä, missä tunnustetaan erilaisia arvoja. Arvojen tunnistamisen tulisi aina olla itseisarvoista ja sellaista, ettei siinä haeta arvolle jonkinlaista perustelua jostain toisten ihmisten tunnustamista arvoista. Eli voidaan sanoa, että oikean ja vapaan arvojen tunnistamisen tulisi aina seistä vakaasti omilla jaloillaan ilman ulkopuolista perustelua ja vertailun kohdetta. Kommentaariaatin ja ontokratian arvot ovat aina sellaisia, joissa ne hakevat omille relatiivisille ja reaktiivisille arvoilleen tukea jostain toisesta arvojen kohteesta. Eli kommentaariaatti pyrkii muodostamaan arvoinstituutioita ja tuki-instituutioita muodostamalla ne joidenkin toisten, eli vapaiden ihmisten tunnustamien objektiivisten ja pyyteettömien arvojen lähelle sillä tavalla että ne alkavat kommentoida ja muodostaa reaktiivista käsitystä näistä arvoista, jotka seisovat omilla jaloillaan ja eivät pyri muodostamaan arvojen tunnustamisessaan minkäänlaista reaktiivista käsitystä jostain toisesta arvoja tunnustavasta tahosta. Eli kommentaariaatti pyrkii vaikutteellisuudella lisäämään merkitysvaltaa vapaisiin ihmisiin ja tahoihin, jotka tunnustavat arvojaan vapaasti ja tällä tavalla erottamalla arvojen tunnustajan arvoistaan se pyrkii luomaan rakoa arvojen tunnustajan ja tämän arvojen väliin, jolla tavalla se pyrkii saamaan itselleen ideologista etua sillä tavalla, että se alkaa tunnustushierarkiassa, jonka tarkoitus on määritellä arvojen kohdetta ja arvostamisen arvoa, luomaan vastakohtaisuuksia vapaiden instituutioiden sisälle ja ulkopuolelle, jolloin se saa aiheutettua tunnustushierarkiaan ristiriitaisuuksia, ja vähitellen se tunkee omia arvoinstituutioitaan ja niitä suojelevia tuki-instituutioita vapaiden instituutioiden paikalle, joka aiheuttaa sen, etteivät vapaat ja riippumattomat arvojen tunnustajat enää ole niin vapaita ja riippumattomia kuin mitä he olivat aiemmin. Eli kommentaariaatin pyrkimys on lisätä ristiriitaisuuksia ja arvokamppailua yhteiskuntaan, jossa se pyrkii vähentämään yhteiskunnassa olevaa vapautta ja se aiheuttaa sen, että aiemmin riippumattomista ihmisistä tulee manipuloinnin tuloksena epävapaita, ja vapauden määrä yhteiskunnassa laskee. Ontokratia hyötyy tästä toiminnasta siten, että se voi varata itselleen katsoman vapauden täydellisesti itselleen, ilman että se joutuisi ottamaan osaa vapaiden instituutioiden ja tunnustushierarkian muodostamiseen, sillä vapaat arvot eli objektiiviset, ristiriidattomat ja pyyteettömät arvot perustuvat aina siihen, että ne pitää tunnustushierarkiassa todistaa vapaiksi sillä etteivät ne aiheuta siihen minkäänlaista fraktioitumista. Kommentaariaatti siis tarkoittaa sellaista ihmisryhmää, joka pyrkii kommentoinnilla ja mustamaalauksella aiheuttamaan vapaiden instituutioiden keskellä epäsopua ja epäilyä siitä mihin heidän tunnistamansa vapaus perustuu. Koska vapaat ja objektiiviset arvot ovat pyyteettömiä ja yleisiä, on silloin se taho, joka haluaa arvoilla tavoitella valtaa ja oman asemansa parantamista, omiaan pyrkimään muodostamaan sellaisia vastakohtaisia arvoja, jotka lisäävät ontokratiassa nimensä mukaisesti olemisen valtaa sille taholle, joka on itsekäs ja haluaa helppoutta ja vaivattomuutta itselleen yhteiskunnassa. Helppousindeksillä mitataan sitä, millainen on vapauden ja vastuun suhde preferenssiautonomisesti yhteiskunnassa. Ontokratia pyrkii aina helppouteen eli oman etunsa ajamiseen ja sen tuottamiseen sille ihmisryhmälle, jota se edustaa. Se on siis luonut sellaisen manipuloijien joukon, jota kommentaariaatti edustaa. Kommentaariaatin voidaan katsoa ainakin osittain olevan peräisin entisestä kulttuurin nyt etabloituneesta proletariaatista, jotka etsivät vaikuttamisen kanavia eri puolilta yhteiskuntaa, ja he ovatkin monesti esimerkiksi journalisteja, poliitikkoja tai virkamiehiä. Sosialismi on syvässä mielessä vaikutteellisuudella haettu ideologia. Kommentaariaatti pyrkii tekemään ihmisistä sosialisteja sen takia, että ihmiset alkaisivat epäillä toisia ihmisiä egoismista ja omien tarkoitusperiensä ajamisesta. Tässä mielessä voidaan sanoa, että myös niin sanottu riistokapitalismi on ontokratian suosima ajatus, koska tässä tapauksessa moderaattinen kapitalismi eli vapaa markkinatalous on tullut riistojärjestelmäksi, jossa sekin ajaa kommentaariaatin, ontokratian ja sosialistien tavalla vain omaa hyötyään, ja joissakin tapauksissa kapitalisteistakin voi tulla ontokratian jäseniä, jolloin he eivät enää tunnusta sitä aatetta, jonka mukaan helppousindeksin on näytettävä plussaa myös kaikkien yksilöiden eikä pelkästään yhteiskunnallisten vapaiden instituutioiden tasolla. Ontokratia voi siis sisältää sekä sosialisteja että riistokapitalisteja, mutta vapaan tunnustushierarkian mukainen yhteiskunnallinen järjestys on ainoa sellainen järjestys, joka voi pitää yhteiskunnan vapaana ja jotta arvostaminen voisi siinä pysyä sellaisena, että objektiiviset arvot voivat siinä toteutua kokonaisuudessaan. Autorisoidut arvot ovat siis ontokratian edustaman kommentaariaatin vaikutteellisuudella ja merkitysvallalla saatuja arvoja, jotka ovat sitten muodostettu niiden vertailukohdallis-symbolisen määreen mukaisesti asetettu vapaiden instituutioiden lähelle, ja jossa ne pyrkivät laajentamaan sellaista ajatustapaa, jossa ihmiset alkavat nähdä objektiivisten arvojen lähtökohtana olevia syväsymboleita vertailukohdallisessa merkityksessä, eli se pyrkii korvaamaan itseisarvoiset ja vapaat syväsymbolit sellaisessa mielessä, jossa niille aina annetaan jonkinlainen vastakohta, eli kommentaariaatin mukaan itseisarvoinen ja löydettävä vapaus ei ole mahdollista, vaan kaikki yhteiskunnallinen toiminta, tunnustaminen ja arvottaminen on aina jonkinlaista kamppailua vastakohtaa vastaan. Esimerkkinä tällaisesta merkityksiin kohdistuvista vastakohtaispyrkimyksistä on esimerkiksi eurooppalaisen kommunismin piirre, jossa tällaisia valtioita on kutsuttu esimerkiksi ”vapaiksi” tai ”demokraattisiksi”. Lisäksi kommentaariaatti ja sen taustalla oleva ontokratia pyrkivät luomaan arvoinstituutioilleen tukea tuki-instituutioista, jotka ovat tietynlaisia poliisiryhmittymiä, jotka valvovat sitä, että nämä pyyteelliset, reaktiiviset ja relatiiviset arvot saavat aina kuulijakuntaa yhteiskunnassa, ja jotta ne hyväksytään samalla tavalla kaikkien tällaiseen epävapauteen joutuneiden ihmisten keskuudessa. Mielestäni tuki-instituutiot perustuvat aina jonkinlaiseen asettamiskonstanttiin, joka tarkoittaa sitä väylää, jonka kautta vapaat arvot ja vapaiden instituutioiden muodostaman tunnustushierarkian arvot johdetaan jonkinlaiseen kommentaariaatin näkemään ristiriitaisuuteen, jossa niille annetaan erilainen merkitys, ja tuon merkityksen kautta niistä johdetaan vertailukohdallinen vastinpari. Eli voidaan sanoa, että arvottaminen yhteiskunnassa olisi sujunut pitkän aikaa paljon helpommin ja ihmistä ymmärtävämmin sekä työn merkityksen tunnustavasti, jos sosialismi ei olisi koskaan tullut tähän yhteiskuntaan. On kuitenkin sanottava, että ristiriidat ja arvollinen kyseenalaistaminen on aina mahdollista, mutta yhteiskunnassa sekä yksilöiden tasolla sen tulisi tapahtua vapaan arvottamisen sisällä, koska arvon perustaminen siihen, että se vain vastustaa jotain toista arvollisuutta ei koskaan voi olla kovin pitkälle johdettua ajattelua ja arvollisuutta. Vapaat ja objektiiviset arvot eroavat siinäkin mielessä autorisoiduista arvoista, että ne eivät koskaan välttämättä tarvitse minkäänlaista poliisi-instituution suojelua, koska kaikki vapaat ihmiset ja arvoja vapaasti tunnustavat ihmiset näkevät sen, että joihinkin arvoihin perustuvat vapaat instituutiot tunnustushierarkiassa tarvitsevat myös muita instituutioita, joiden niidenkin on perustuttava vapauteen ja oikeudenmukaisuuteen siten, että tunnustushierarkian instituutioille on annettavan itseisarvoinen oikeus tunnustaa omia arvojaan, olematta kuitenkaan johtamatta niitä sellaiselle alueelle, joka ei koske niitä itseään. Tunnustushierarkia on siis tasapainossa silloin, kun sen piirissä ei ole epävapailla ja reaktiivisilla arvoilla muodostettuja kommentaariaatin ja ontokratian arvo- ja tuki-instituutioita. Voidaan sanoa, että arvo- ja tuki-instituutiot tarkoittavat lähes poikkeuksetta aina sellaista yhteiskuntaa, joka on jossain määrin totalitaristinen ja joka ei siten tunnusta esimerkiksi vapaata markkinataloutta, joka on aina kaikenlaisen yhteiskunnallisen vapauden takeena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti