Kateus on yksi tyypillisimmistä inhimillisistä tunteista. Se kuitenkin liittyy tavallisesti hyvin kehittymättömiin ihmisluonteisiin. Kateus tarkoittaa sitä, että ihminen kokee jonkun toisen ihmisen elämän itseään paremmaksi ja haluaisi joitain piirteitä siitä itselleen. Tämähän on todellakin henkistä kehittymättömyyttä, koska henkiseen kehittyneisyyteen liittyy se piirre, jonka mukaan ihminen kokee oman minänsä erilliseksi toisista ihmisistä. Olen monesti huomannut, että kateus ei ole vain yksisuuntainen emootio, jonka kautta ihminen kadehtii toista, vaan jotkut ihmiset kuvittelevat aiheuttavansa kateutta toisille ihmisille, joka myös on hyvin halpamainen ja kehittymätön piirre. Siinä pröystäilevä ihminen kuvittelee, että hän on niin hyvä jollain tavalla, ja että toinen ihminen on niin kehittymätön, ettei tämä löytäisi elämäänsä muuta sisältöä kuin hänen erinomaisuutensa kadehtiminen. Kateuden puuttuminen liittyy itsenäisyyteen ja siihen, että ihminen voi saada arjessaan nautinnon ja tyydytyksen tunnetta joistain asioista, joita tällainen kadehtimaton ihminen pitää tärkeänä. Kateuden oletusta ympäristöönsä viljelevät ihmiset ovat niin itseään täynnä, että he vertailevat itseään jatkuvasti toisiin ihmisiin ja saavat nautintoa jostain sellaisesta asiasta, jossa he itse kokevat olevansa hyviä. Yksilöksi tulemiseen liittyy se, että ihminen katsoo olevansa erillään kaikista muista ihmisistä, ja monesti se vaatii yksinään olemista ja meditaatiota. Miten paljon parempi tämä maailma olisi, jos ihmiset eivät kadehtisi toisiaan. Silloin varmasti ei olisi myöskään sosialisteja, koska se on selvää, että heidän olemassaolonsa perustuu pelkästään kapitalisteihin kohdistettuun kateuteen ja itsensä negaatioon asettamiseen suhteessa oikeistolaisuuteen. Yhteiskunta voisi olla paljon tasa-arvoisempi ja vähemmän ilmiselvää kilpailua sisältävä, jos ihmiset lakkaisivat vertailemasta itseään toisiin ihmisiin. Vaikutteellisuus eli se, että asettaa itsensä olemisen valtaa hallussa pitävän ontokratian alaiseksi, aiheuttaa sen, että tällainen ihminen ei lähesty omaa vapauttaan omista lähtökohdistaan, vaan näkee kaikessa ristiriitoja, kilpailua ja kaikenlaisia subjektiivisuuksia. Kateuden puuttuminen tarkoittaa monesti välinearvon vähempiarvoisuutta ja arvojen näkymistä niiden itseisarvoisuuden kautta. Kateellinen ihminen katsoo kaikessa olevan vain välineitä omien tarkoitusperiensä edistämiseen, ja että kaikki muutkin ihmiset kilpailevat, joten kenelläkään ihmisellä ei olisi parempaa tarkoitusta aikansa käyttämiseen kuin toisten ihmisten kadehtimiseen ja omilla saavutuksillaan ja ominaisuuksillaan rehentelyyn. Kaikki menestys ei ole yhteismitallista siten, että tulisi alkaa vertailemaan omia saavutuksiaan jonkin toisen saavutuksiin. Kadehtiminen sisältyykin aina urheiluperäiseen asioista innostumiseen, jossa pyritään kukistamaan toinen osapuoli ja olla tarkkana havaitsemassa hänen heikkoja puoliaan, joita voisi käyttää opportunistisesti hyväksi. Minä en kadehdi mitään enkä ketään.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti