Arvot ovat arvostamisen kohteita, jotka saavat siis jonkinlaisen erityislaatuisen huomion kaikkien muiden arvojen keskuudessa. Arvoja jaotellaan tärkeämmiksi ja vähemmän tärkeämmiksi maailmankatsomusten mukaan. Maailmankatsomukset vaativat aina jonkinlaista sitoutumista, koska ei ole integraalisesti rehellistä arvostaa tiettyinä aikoina tiettyjä ja toisina aikoina toisia arvoja. Kuitenkin arvostaminen ja maailmankatsomuksen rakentamineni vaatii aina vaivannäköä ja sen ei siis tulisikaan olla mitenkään helppoa ja vaivatonta. Mielestäni arvojen valinnassa ja maailmankatsomuksen rakentamisessa ja perustelemisessa tulisi aina ottaa huomioon se episteeminen reitti, jota kautta maailmankatsomus ja arvot ovat tulleet tietylle ihmiselle. Episteeminen reitti tarkoittaa siis tässä niitä tiedon kanavia, joita yksilö on hyödyntänyt siinä, kun on muodostanut itselleen maailmankatsomustaan. Episteemisiä reittejä tulisi arvostella ja arvioida, ja suurin arvollisuus arvojen kokoamisessa tulisi olla yksinään olemisella ja henkisen kasvun tuloksella. Episteeminen reitti voi esimerkiksi olla vertaispiirin toisten ihmisten puheet ja mielipiteet, joka on kai yleisin tapa arvostusten ja arvojen muodostamisessa. Kuitenkin mielestäni arvon perusluonteeseen kuuluu se, että niiden valinta on suoritettava yksilöllisesti ja itsenäisesti. Arvojen muodostamisessa on aina käytettävä yksilöön liittyvää vapautta, sillä kommentaariaatista tuleva vaikutteellisuuden impulssi on tekijä, joka pyrkii asettamaan ihmisille pakollisia subjektiivisia mielipiteitä heidän yksilöllisten arvojen tilalle, ja se aiheuttaa sen, etteivät ihmiset voi olla vapaita suhteessa arvoihin ja heidän mielialansa ja maailmassa jaksamisen kykynsä vähenee ja heikontuu. Arvojen ja maailmankatsomuksen muodostamisen tulee alkaa yksilöstä ja yksilönvapaudesta, eli toisin sanoen riippumattomuuteen toisten ihmisten mielipiteistä ja yleisistä mielipiteistä. Vapauden ja yksilön tulisi aina olla yleisen mielipiteen yläpuolella sitä arvokkaampina. Eli episteemiset reitit, joista merkittävimmät ovat kommentaariaatin manipuloima vaikutteellisuus ja toisaalta vapaan yksilön itsenäinen arvostaminen, tulisi aina arvottaa sen kannalta kuinka hyvin ihminen voi perustella sen, miten ja miksi hän arvostaa asioita. Kommentaariaatin vaikutteellisuus tarkoittaa aina epävapautta ja sen takia nämä epävapaat tai manipuloidut ihmiset eivät pysty tavallisesti kertomaan itselleen sitä, miksi he ovat jossain tilanteessa muodostaneet arvojaan ja maailmankatsomustaan. Objektiiviset arvot löytyvät vain vapaalla arvoharkinnalla, jossa käytetään välineinä preferenssiautonomiaa, adaptiivista tulkintaa, joukkopriorisointia ja maksimointiavaruutta, joista viimeiseen liittyy myös helppousindeksi, jolla mitataan helppoutta ja vaivannäköä, sekä vapautta ja vastuuta yhteiskunnan ja yksilöiden tasolla. Eli kun ihmiset valitsevat esimerkiksi moraalisia arvojaan, on heidän voitava tunnistaa se episteeminen reitti, joka on johdattanut heidät tietynlaisten arvojen tunnustamiseen. Vain objektiiviset arvot ovat arvoja, sillä vain ne perustuvat vapauteen, ja subjektiiviset arvot ovat pelkkiä mielipiteitä, joita ei voida tulkinnallisella sopeuttamisella yleistää esimerkiksi politiikan teon välineiksi. Arvojen päällekkäisyys tarkoittaa sitä, jos ihminen ei osaa tajuta tunnustushierarkian kokonaisuutta instituutioiden muodostajana, vaan toteuttaa samanaikaisesti ristiriitaisia ja pyyteellisiä arvoja, jotka ovat sen takia pelkkiä mielipiteitä. Tietyn arvon tulisi voida hallita tietyllä instituutiotasolla, joka saa vapauden sen kautta, koska arvolliset arvostukset ovat selkeitä ja yksisuuntaisia. Arvojen paralleelisuus tarkoittaa sitä, että ne voivat olla vierekkäisissä asemissa toisiinsa nähden ja ne voivat edistyä samanlaiseen päämäärään. Tämä tarkoittaa sitä, että instituutiotasojen muodostavat arvot voivat toimia samanaikaisesti eri tasoilla, ja tämä muoto tarkoittaa varmasti jonkinlaista paralleelista interaktionismia, jossa arvot ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Arvot liittyvät aina kulttuuriin, ja kulttuurin tehtävä on kantaa huolta siitä, ettei siinä sallita vertailukohdallisia relaatioita, koska ne ovat reaktiivisia, relatiivisia ja subjektiivisia suhteita ja niihin ei voida perustaa niin ironiaa, kuin performatiivista rooliakaan, koska ne ovat selkeästi vapauden ulkopuolella ja perustuvat ontokratian manipulointiyritykseen. Arvojen tulee aina voida säilyttää kulttuurisia instituutioita samalla, kun arvoja tulkitaan uudelleen samanlaisista lähtökohdista. Muualta kuin vapaudesta tuleva arvottaminen on aina väärin, ja ne arvot ovat vain subjektiivisia mielipiteitä. Myös vapaus on voitava tunnistaa perimmäiseksi arvoksi, sillä mikään arvottaminen ei ole pätevää ilman päätöksien alla olevaa vapautta. Instituutiot palvelevat päämääriä ja näin ollen myös arvojen on voitava tukea tiettyjä päämääriä, joita vapailla ihmisillä on yhteiskunnassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti